keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

KE 13.06.2018



Euroopan mestarit - Potkonen ja Gustafsson

Päiväni

Heräsin jo kolmen aikaan. Nukuin kuitenkin jo viisi tuntia hyvää unta. Verenpaneeni on hieman kohollaan ja lepopulssi on 45. Tilanne on mielestäni hyvä ja siihen vaikuttaa se, että olen saamassa elämäni normaaleille raiteille Muuttohommat ovat voiton puolella.
Oulun poliisille kiitos heidän toiminnastaan. Nyt asiat menevät oikeaan suuntaan. Luonnollisesti suuri edistysaskel on se, että minulla on nyt televisio. Siitä suuret kiitokset ystävilleni.
Katselin netistä aamun uutiset ja tein muistiinpanot. Minulle on tärkeää, että pysyn ajan tasalla. Tiedon määrä netissä on valtava. Aivot pysyvät kunnossa kun on ajateltavaa.
Jumppasin aamuyöllä puoli tuntia. Olo ja kunto tuntuvat itsestä hyvältä. Aamupalaksi laitoin ruusunmarjateetä, johon hunajaa ja sitruunaa. Ruisleivälle juustoa, paprikaa, chiliä, suolakurkkua ja valkosipulia. Aamupalana myös Korean kaalisalaattia. Siinä on punakaalta, valkoviinietikkaa, punaista chiliä, korianteria, soijaa, suolaa ja valkosipulia. Tuntui olevan melkoinen terveyspommi. Aamupalana lisäksi tomaattia ja banaani. Luonnollisesti aamupalaani kuuluu lasillinen vettä tyhjään vatsaan.
Tänään olen siivonnut vanhaa asuntoani. Olohuone, makuuhuone ja keittiö on siivottu. Vielä on työhoune siivottava. Pyykin pesukone siirrettiin tänään uuteen asuntoon. On ollut todella raskas päivä tänään.

Oikeudellista pohdintaa

Tänään on ollut niin kiireinen päivä, etten ole ehtinyt tekemään suunnitelmien mukaisia töitä joten oikeudellisten asioiden pohdinta on jäänyt huomiselle. Todettakoon vielä se, että poliisi tunnusti tehneensä tutkinnat puutteellisesti kun lähetin hänelle palautetta tutkinnasta. Palataan asiaan huomenna.

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Trump antoi Kimille ison propagandavoiton saamatta vielä mitään vastineeksi – katso kirjeenvaihtajan videoanalyysi

Hyväosaisten kapina

Alueuutiset

Vehkaperä mepiksi, Eija Nivalalle eduskuntapaikka

Juolat voittoon Kalajokilaakson Iltarastien pariviestissä

Partiokaveri ehti huutaa ”varo”, sitten rysähti ja poliisiauto pyöri katon kautta ympäri – poliisille sakkotuomio

Kotimaan uutiset

Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat: Hallitus epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä

Uusi muoti-ilmiö: Kiinalaiset rohmuavat nyt kiinteistöjä Suomesta - ”Suurin osa todennäköisesti mökkejä”

Ulkomaan uutiset

Kim Jong-un astui parrasvaloihin – nämä Pohjois-Korean karmeudet haudattiin tapaamisen aikana

Trump ja Kim hyväksyivät toistensa vierailukutsut

Yle vieraili sairaalassa, jossa pulaa on sähköstä ja puudutusaineista – tuhannet haavoittuneet odottavat apua Gazassa

Professorilta karu arvio EU:sta: ”Tilanne kuin kylmän sodan aikaan, mutta sekavampi”

Itävalta kerää tiukan linjan maita ympärilleen - "Halukkaiden akseli" pysäyttäisi laittoman maahanmuuton

Talousuutiset

Valtio pistää Nesteen osakkeita nopeutettuun myyntiin - Omistusosuus laskee 44,7 prosenttiin

Valtio myi Neste-omistuksia – Tilille rapsahti 861 miljoonaa

Ruotsi saattaa lopettaa kansaneläkkeen maksun ulkomaille – 17 000 paluumuuttajan eläke on vaakalaudalla

Finnair uskoo Lapin-lentojen kasvavan voimakkaasti

Urheilu-uutiset

Huikeaa suomalaista nyrkkeilyhistoriaa – Myös Gustafsson iski Euroopan mestariksi!

Helmareiden MM-haave pysyi elossa – "Niin kauan kuin on mahdollisuuksia, ei luovuteta"

Suomalainen trap-suuruus hurjassa vireessä – Mäkelä-Nummelalle kahdeksas maailmancupin voitto

Jukolan viestin 50 000 kävijää ja ennätyskuiva kangasmetsä on tulenarka yhdistelmä: metsäpaloa torjutaan tupakointikiellolla

Maailmalla tapahtuu

Ilmavoimien juhlalentonäytös tulee olemaan meluisa niin kotieläinten kuin ihmisten kannalta – "Minimissään on hyvä pitää käsiä korvilla"

Tulli huutokauppasi huonekalujaan pilkkahintaan – Museovirasto huolissaan arvohuonekalujen kohtalosta

Mies ampui poliisia ja linnoittautui asuntoon neljän lapsen kanssa – 20 tuntia kestänyt panttivankitilanne päättyi miehen ja lasten kuolemaan

Loppukevennykset

Turistipariskunta putosi kuolemaan jyrkänteeltä rantakohteessa Portugalissa – syynä todennäköisesti selfien ottaminen

Sääntö-Suomi iski: Valtio korjasi turistikohteeksi tarkoitetun Svinhufvudin kodin miljoonilla – viranomainen kielsi opastekyltit tien varresta

Youtube-videot

Juhannussää 2018

Yle Areena


Kalajoki

Hätähuuto Suomesta

Musiikki


Liikunta ja terveys

Verenpaine 157 /93 lepopulssi 45. Paino 89,1 kg. Jumppa 30/2380 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 0/735 km , uinti 0/29000m, pyöräily 8/1207 km


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti