keskiviikko 8. tammikuuta 2025

TO 09.01.2025 Muotokuvapiirrokset 15 kalajokisesta merkkihenkilöstä historiatietoineen.

 

TO 09.01.2025 Muotokuvapiirrokset 15 kalajokisesta merkkihenkilöstä historiatietoineen.


Muotokuvapiirrokset on tehnyt taiteilija Tanja Luukkonen

Kalajoki 500 vuotta juhlavuosi




Sakari Ainali - kansanedustaja


Sakari Ainali oli kansanedustaja ja maallikkosaarnaaja, joka oli Himangalla 3.12.1874 ja kuollut Oulaisissa 31.10.1938. Sakari Ainalin vanhemmat olivat Matti Ainali ja Briitu Isopahkala. Sakari Ainali syntyi Sillantakasen talossa Himangan Ainalin kylässä. Koti oli maanviljelystila ja eläminen perustui siellä suurimmaksi osaksi luontaistalouteen. Lasten ollessa alaikäisiä äiti kuoli. Sakari oli lapsista vanhin ja kun hän oli 19-vuotias meni isä toisen kerran naimisiin. Tämä ei ollut Sakarille mieleen ja hän sanoi veljelleen Oskarille lähtevänsä Ameriikkaan. Sinne hän lähtikin 1893. Matkarahaa hän sai isältään 500 mk ja evästä kotoaan mahdollisimman paljon. Matkatoverit olivat välillä ihmetelleet, kun Sakari ei ollut raaskinut ostaa itselleen juuri mitään, kuten toiset olivat tehneet.

Viikkoja kestäneen matkan jälkeen oli haastattelu ja tulotarkastus. Tulijoilla olisi pitänyt olla jokin tietty summa maihinnousurahaa. Vuorollaan sitä oli kysytty Sakariltakin. Hän oli vastannut hänellä on kymmenentuhatta markkaa. Tosiasiassa hänellä oli vain 50 penniä, mutta hän pääsi maihin. Matka jatkui South Dakotaan Black Hillsin vuoristoon Lead-nimiseen kaupunkiin. Siellä oli ja on vieläkin kultakaivos. Sinne Sakari pääsi töihin. Vaikka hänellä oli vain kaksi viikkoa kiertokoulua ja rippikoulu koulupohjanaan, niin hän halusi oppia sillä ”engelskaa” ja myös oppi niin, että tuli toimeen. Työssään hän kohosi työnjohtajaksi. Amerikassa Sakari avioitui Etelä-Pohjanmaalta tulleen Maria Leppilaakson kanssa. Kotimaa oli kuitenkin mielessä ja Matti-isän kutsu Ainalin kylälle. Loppuvuodesta 1902 perhe muutti takaisin Suomeen ja ensin Ainalin kylälle.

Seuraavana kesänä tulivat kovat koettelemukset. Kaikki kolme perheen lasta kuolivat viikon sisällä silloin raivonneeseen tulirokkoon. Sakari ja Emilia muuttivat Himangan kirkonkylälle 1903, josta he olivat ostaneet pienen maatilan. Asuttuaan aluksi pienessä mökissä he vuonna 1904 rakensivat uuden asunnon, joka sijaitsi nykyisen Joensuun kaupan kohdalla. Samana vuonna Sakari Ainali sai uskonnollisen herätyksen, hän lähti parannuksen askelille ja sai uskon lahjan. Vuonna 1906 hän alkoi saarnatoiminnan , oli Lestadiolaisen lähetystoiminnan palveluksessa toiminnanjohtajana 1906-1913 liikkuen eri puolilla maata. Saarnatoimi jatkui kuolemaan saakka, vuoteen 1938.

Sakari Ainali oli perustamassa Himangan Saha ja Mylly osuuskuntaa vuonna 1911. Hän oli osuuskunnan johtajana 1911-18 ja hallituksen jäsenenä 1919-1923, välillä tilintarkastajana ja sitten uudelleen hallituksen jäsenenä vuoteen 1934. Sakari Ainalin yhteiskunnallinen toiminta alkoi Himangan kunnan luottamustehtävissä. Hän oli kuntakokouksen puheenjohtaja 1910-19 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja 1920-1921 ja jäsenenä 1922-26 sekä 1936-38. Hän oli perustamassa osuuskauppaa ja säästöpankkia Himangalle 1914.

Vuonna 1924 Sakari Ainali valittiin kansanedustajaksi Oulun läänin et. Vaalipiiristä. Toisen kerran hänet valittiin samasta vaalipiiristä 1927. Jouko Talonen kirjoittaa väitöskirjassaan 1988, että Sakari Ainali oli näissä vaaleissa kokoomuspuolueen ääniharava. Vuoden 1929 vaaleissa Sakari Ainali joutui kovan arvostelun kohteeksi suhtautumisestaan taidepohjaisen kulttuurin kuten esim. oopperan määrärahoihin. Hänet leimattiin myös naispappeuden vastustajaksi ja eräitä muita ehdokkaita pidettiin Ainalia sivistyneempinä. Hän jäi näissä vaaleissa valitsematta, mutta kun eduskunnan hajottamisen vuoksi pidettiin uudet vaalit jo vuonna 1930, valittiin Ainali samasta vaalipiiristä kuin aikaisemminkin. Tämä kansanedustajakausi kesti vuoteen 1933.

Kirkolliskokouksen jäseneksi Ainali valittiin 1928. Siellä hän kuului mm. virsikirjavaliokuntaan 1934-35. Sakari Ainali oli vuoden saarnamatkalla USA:ssa. Vuodet 1932-35 olivat Sakari Ainalin elämässä raskaita ja murheellisia. Oli kuoleman surua, kun vaimo ja kolme lasta kuolivat. Viimeisenä kuoli juuri papiksi valmistunut Arvo-poika, josta isä toivoi työnsä jatkajaa Jumalan valtakunnan työvainiolle. Perheeseen syntyi 13 lasta ja kahdeksasta Sakari Ainali joutui luopumaan ennen 1938 tapahtunutta kuolemaansa.
Lähdeaineisto: Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8



Leonard Helander - metallivaluri



Olof Helander – valtiopäivämies , metallivaluri


Kalajoella metallialan tuotanto laajeni suorastaan teolliseksi 1800-luvulla. Messinkivalun kehittäjäksi nousi monipuolinen yrittäjä, kunnallis- ja valtiopäivämies Jaakko Merenoja. Hän otti vaimokseen ylivieskalaisen messinkivalurin Olli Helanderin tyttären. Helanderin tuotanto siirtyi myöhemmin Ouluun, mutta osa tehtaista jäi Kalajoelle. Helanderin metalliverstaassa valmistettiin kynttilänjalkoja ja -kruunuja, huhmareita ja aisakelloja. Myös kirkonkelloja valettiin, ja messinkiset hevosenvaljaat olivat niin hyviä, että niitä ostettiin jopa Helsinkiin keisarilliseen talouteen. Helanderin ja Merenojan tuotteet tulivat kuuluisiksi ympäri maan korkeatasoisina ja hinnaltaan edullisina.


Valureita olivat Olli (1801-1886) ja Leander (1812-1874) Helander sekä Ollin pojat Klaes (1828-1909), Joakim Leonard (1831-1887) ja Evert Eliel (1844-1904) Helander. Monipuolisen ja korkeatasoisen tuotantonsa vuoksi he ovat olleet laajalti tunnettuja ja heitä sanottiinkin aikanaan "Pohjanmaan valtavalureiksi".

Helanderien työtä metallialalla jatkoi vuonna 1885 Kalajoelle perustettu metallipaja ”Veljekset Friis”. Sen perustajia olivat lukkari Friisin pojat, Juhani ja Tuomas, jotka olivat saaneet oppia Helanderin verstaalla. Heidän tehtaassaan valmistettiin samoja tuotteita kuin Helanderillakin, mm. kultavalutöitä, kynttiläkruunuja, lukkoja, kirkonkelloja ja laivanvarustustarpeita. Siellä valmistettiin erikoisempiakin instrumentteja kuten maanmittauskoneita ja erilaisia asteikkoja. Myös raudasta alettiin valmistaa tarve-esineitä. Vuosisadan vaihteessa tehdas siirrettiin Kokkolan Ykspihlajaan, jossa se jatkoi toimintaansa.


Vahvat perinteet

Metallivalulla oli Kalajoella vahvat perinteet. Kalajokiset messinkivalutyöt, kynttiläkruunut ja – jalat olivat vuosisadan puolivälissä yli maan tunnettuja, tasoltaan hyviä ja huokeita. Tuotanto keskittyi messinkivaluun, minkä kehittäjäksi Kalajoella nousi monipuolinen yrittäjä ja kunnallis- ja valtiopäivämies
Jaakko Merenoja (1825-1912). Hän valmisti kynttilänjalkoja, ja –kruunuja, huhmareita ja aisakelloja. Hän oli esimerkillinen maanviljelijä.. Hän avioitui ylivieskalaisen messinkivalurin Olli Helanderin tyttären kanssa. Helandereiden suvusta tuli varsinainen messinkivaluteollisuuden kehittäjä Kalajoella.

Helanderit

Heikki Helanderin poika
Olli Heikki syntyi 21.4.1801 Ylivieskassa ja kuoli 17.5.1886 Kalajoella. Hän avioitui 6.5.1821 talontyttären Maria Vedenojan kanssa, joka oli kotoisin Kalajoen Käännänkylästä. Olli Helander muutti asumaan vaimonsa kotitaloon Aksilaan. Olli Heikki Helanderin sanotaan saavuttaneen tarmokkaan itseopiskelun avulla laajat tiedot. Hän oli paikkakuntansa parhaita maanviljelijöitä. Hänen talonsa Aksila oli aikanaan mallitilana ympäristölleen. Hän oli myös teollisuudenharjoittaja, messinkivaluri, hopea- ja kultaseppä. Palkatun työvoiman ja kahden vanhemman poikansa kanssa hän valmisti konepajassaan messinkiteoksia mm. hevosenvaljaita, kirkonkruunuja, kynttilänjalkoja sekä hopeatöitä, aisa- ja ruokakelloja. Heidän töitään ostettiin Helsinkiin keisarillisiin sekä kuvernöörin huoneisiin. Olli Helander valittiin Salon tuomiokunnan edustajaksi vuoden 1867 valtiopäiville.

Olli Heikki Helanderin ja Maria Vedenojan lapsia oli mm. Klaes Engelbert, syntynyt 1828 Kalajoella ja kuollut 1909 Oulussa. Joachim Leonard oli syntynyt 1831 Kalajoella ja kuollut 1887 Kalajoella. Josefiina Amaalia oli Antti Santaholman vaimo. Josefiina syntyi Kalajoella 25.9.1834 ja kuoli 16.5.1914 Kalajoella. Olli yritti ohjata poikia opintielle ja lähetti heidät Raaheen kouluun. Toinen heistä karkasi sieltä ja toinenkin kieltäytyi jatkamasta lukuja. Nyt pojat saivat täydellä todella ryhtyä mielipuuhaansa "viilauksella leikittelemiseen". Kun vuonna 1844 isä Olli lähti Helsinkiin kuukauden ajaksi myymään tuotteitaan niin pojat ostivat sillä aikaa kuparia, valoivat sen messingiksi ja edelleen kynttilänjaloksi. Tästä sai alkunsa heidän ennen pitkää huomattavaksi muodostunut teollisuudenharjoituksensa. Kun isä palasi matkaltaan ja näki valmiiksi tehtynä 30 paria kynttilänjalkoja ja vielä 30 ruplaa rahaakin, hän antoi valutyöt kokonaan poikien huoleksi. Ahkera työnteko alkoi. Valettiin, viilattiin ja sorvattiin kello viidestä aamulla kello yhdeksään illalla, niin ettei tahdottu syömään joutaa.

Leander Heikinpoika Helander eli Tilvis (1812-1874), Ollin nuorempi veli tuli Kalajoelle veljensä houkuttelemana. Hän asettui ensin Ollin luo Aksilaan, ja 1940 hän osti Tilviksen talon Kalajoen toiselta puolelta ja harjoitti siellä valamista. Veljekset tekivät edelleen yhdessä ismmota ja suuritöisimmät valut. Leanderin kerrotaan olleen kellosepän opissa Pietarissa, ja sanotaan, että hän olisi ollut veljeään taitavampi kulta- ja kellosepäntöissä.

Valurit oli käytännössä itseoppineita, vaikka tiedetään, että suvussa oli valureita jo aiemmin. Alkujaan valaminen opittiin Kokkolan pitäjässä, Kaarlelan Kaustarissa, ja valutaidot siirtyivät suvussa viisi sukupolvea eteenpäin. Vanhemmat veljekset oppivat isältään messivalun perustaidot; isä valoi nappeja, tikkuja ja asiakelloja. Oletettavasti tässä vaiheessa valaminen oli kuitenkin talonpoikaista tarve-esineiden valmistusta.

Helanderien valimolta käytiin myyntimarkoilla pari kertaa vuodessa, ja matkat kestivät vähintään kuukauden päivät. Matkat suuntautuivat ympäri Suomea: Turkuun, Helsinkiin ja Porvooseen, Viipuriin, Pietariin, Kuopioon ja Tornioon. Lisäksi he tekivät valutöitä tilauksesta, kuten lukuisia kynttiläkruunuja, alttarikynttilänjalkoja, kelloja, kirkonkelloja, kynttilänjalkoja, hevosvaljakoiden messinkiosia ja purjelaivojen metalliosia.

Suuria tilauksia

Pojat olivat niin innoissaan, että Klaes osti v. 1847 Kokkolasta viipurilaiselta kauppiaalta kaksi kuormaa kuparia, johon kaikki markkinarahat hupenivat isän suureksi harmiksi. Kupari oli kuitenkin tuiki tarpeellista, sillä jo samalla viikolla tuli Turusta kiireellinen 500 kynttilänjalkaparin tilaus. Valutöitä myytiin myös Helsinkiin ja Viipuriin saakka. Klaes valmisti myös metallitarpeet laivoihin. Kauppaneuvos Malm Pietarsaaresta otti yhteyttä Helandereihin ja tilasi heiltä naulat rakenteilla olleeseen laivaansa. Se oli suuri tilaus, jonka täsmällisestä toimittamisesta saatiin erikoista kiitosta. Sitten tuli Kokkolasta kauppaneuvos Donnerilta kysely, josko Aksilassa uskallettaisiin ruveta valamaan hänen laivansa ruorisaranoita. Klaes vastasi epäröimättä suostuvansa jos saa aineet ja mallit. Ne tulivatkin, mutta Klaes huomasi heti, että raaka-aineet ovat huonoa aineista valaa. Hän päätti panna itseltään lisää. Isä-ukko oli huolissaan, mitä tästä tulisi, mutta Klaes muurasi pihalle valu-uunin. Muuraaminen kesti kaksi päivää.. Kolmantena päivänä syntyi jo pari saranaa. Vaikeuksia oli voitettavana ennekuin saranoihin saatiin reiät lopulta suuren tahkon avulla. Tehtiin vaativaa työtä sangen alkeellisin välinein – mutta uskallusta ja kekseliäisyyttä ei puuttunut.

Klaes muutti Ouluun ja hänen tehtaassaan oli enimmillään jopa kymmenen sorvia käynnissä. Kirkonkelloja valettiin yhteensä n. 30 kpl, ja paljon töitä antoivat valtion laivanrakennuksen tarpeisiin tehtävät työt. Klaes myi tehtaansa ja palasi Kalajoelle vuonna 1882 toimien loppuikänsä kauppiaana.

Olli Helander eli Veten-Ollin nimi sidottiin kansan suussa myös Kalajoen kirkonkelloihin, joita hän ei valanut. Kalajoen kirkonkellojen näet sanottiin moikkaavan: "Pala laijasta, pala laijasta … minkä kokonen, minkä kokonen? – Veten-Ollin nokan kokonen". Tämä V.H. Kiviojan muistiinmerkitsemä hokema liittynee Helandereiden "visuuteen" säästäväisyyteen. Helanderilla sanottiin olleen tallissaan monta hevosta, mutta hän aina kulki 13 kilometrin kirkkomatkan jalkaisin. Veten-Ollin visuus johtui suurista takuuveloista, joita hän oli joutunut maksamaan silloista rahaa 18 000 ruplaa. Sillä työvauhdilla ei kestänyt kovinkaan kauan kun talon takuuvelat oli saatu maksetuiksi.

Helandereiden työtä metallialalla Kalajoella jatkui v. 1885 "Veljekset Friis". Sen perustajana olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas.
Veljekset Friis muutti vuosisadan vaihteessa Kalajoelta Ykspihlajaan.

"Kalajoen valtavalurit"

Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Vanha Raahe näin: "Mutta oikein metallitaituri, kuparin ja messingin muokkailija ja vaskenvalaja oli Efraim Tilvis, joka oli kotoisin Kalajoelta ja siellä oppinsakin saanut suuressa valuri- ja metallisepän liikkeessä. Kalajoki oli ennen sellainen paikka, jossa valmistettiin vaikka mitä. Siellä Meronjallakin valettiin kirkonkelloja sekä kynttiläkruunuja, samoin Vedenojalla ja sitten Friiseillä. Kalajoelle pohjustikin sitten koko Pohjois-Suomen messinki- ja valuteollisuus. Siellä Oulun entinen valtavaluri Klaes Helanderkin oli oppinsa saanut. Tilvis oli aikoinaan Raahen suurin metallimestari."

Kalajoen puukot

Metallista valmistettiin Kalajoella 1800-luvun alkupuoliskolla monenmoisia tuotteita mm. aseita, pistooleja ja veitsiä. Puukkoja valmistettiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Kalajoki ja Kauhava olivat kuuluisimpia Pohjanmaan puukkoteollisuuden paikkoja. Venäjän keisari
Alensanteri II:lle luovutettiin ns. keisarinpuukko. Tupen valmisti taitava haapavetinen mies. Tuohipään ja heloitukset, vyön ja sen koristeet heloineen sekä solituksen kultauksineen teki Olof Helander.


Helandereiden toiminnan huippukautena 1860- ja 1870-luvuilla puukkojen valmistus oli keskittynyt Kalajoella heille. Kalajoella puukon valmistusta jatkoi Ylikäännän kylässä Fredrik Haapasaari, joka oli ollut Helandereiden palveluksessa. Haapasaari opetti puukon valmistusta Friisien metallikoulussa 1890-luvun alussa. Puukoilla oli laajat markkinat aina Ruotsia myöten.

Alkuperäinen ja aito kalajokinen puukko on varustettu tuohipäällä, messinkisellä yläholkilla ja alahelalla, jotka on kaiverruksin koristeltu. Tuppi on suora, varustettu yläpäästä helalla ja sen suippoa pyöreähköä kärkeä ympäröi messinkilevystä taivutettu suojus.

Helandereiden töitä on myös Presidentin linnassa. Neljä paria 9-haaraisia kynttelikköjä, joiden korkeus on 70 cm. Ne on ostettu Kalajoelta vuonna 1859. Presidentin linnassa on myös pöytäkello, mikä on kullattua pronssia. Se on Helandereiden valmistama ja ostettu Kalajoelta vuonna 1859. Presidentinlinnassa on kaikkiaan Helandereiden valmistamia pöytäkelloja neljä ja seinäkelloja kaksi.

Helandereiden töitä on myös Kalajoen kirkossa, jossa on alttarin 15-haarainen kynttelikkö, saarnatuolin reunalla olevat 5-haaraiset kyntteliköt, sivuseinien lampetit, urkujen luona olevat kruunut, sakastissa oleva kastemalja, ovien kahvat, salvat ja säpit sekä kirkkomaan porttien messinkipallot.



Eino Honkela talousneuvos

Eino Honkela syntyi Himangalla 17.9.1896 ja kuoli Kalajoella 26.5.1974. Hongelin perhe muutti 1907 Himangalta Kalajoen Tyngän kylään sieltä hankitulle Suvannon tilalle, joka vuosikymmenien ajan toimi harjoittelutilana. Eino Honkela joutui jo nuoruusvuosinaan mukaan moniin yhteisöihin. Osuustoiminta-aatteessa hän näki välttämättömän mahdollisuuden maaseudun elinolojen kehittämisessä. Hän oli tämän aatteen puolestapuhuja ja toimi sen piirissä koko elämänsä ajan. Käytyään maamieskoulun Eino Honkela oli Kalajoen Säästöpankin kamreerina 1919-22 ja samalla tyngän Myllyn ja Sahan isännöitsijänä sekä Kalajoen Ylipään osuusmeijerin kirjanpitäjänä.


Hän suoritti Valtion maitotalousopiston 1922-24. Hänet mainitaan kurssinsa parhaana. Hän teki kaiken toimissaan parhaalla mahdollisella tavalla ja paneutui tehtäviinsä koko sydämellään. Oppikoulun käymisen puutetta hän korvasi kehittämällä jatkuvasti itseään mm. kirjeopistojen kautta. Siten hän hankki tietoja, joita ammatissaan tarvitsi ja joita virkaveljet olivat jopa korkeakouluopiskelussa. Nuorisolle hän muistutti jatkuvasti opiskelun merkityksestä. Yön tunteina hän opiskeli pikakirjoituksen voidakseen kirjoitella tyttärelleen ja siten innostaa häntä harrastuksessaan. Ammattitaitoa lisääviä tietoja hän hankki myös 1930- ja 1940-luvuilla tekemillään ulkomaan opintomatkoilla.

Eino Honkela toimi Uudenkirkon TL.n (Kalanti) meijerin isännöitsijänä 1924-1925. Helmikuun alussa 1925 hänet kutsuttiin toimintaansa aloittavan Keski-Pohjanmaan meijeriliiton toiminnanjohtajaksi, jota tehtävää hän päätoimisesti hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1963. Sotatalvena 1939-1940 Eino Honkela toimi oto P-Karjalan ja P-Savon meijeriliitojen toiminnanjohtajana. Kalajoen verolautakunnan puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1923 vuoteen 1959. Kalajoen osuuskaupan johtokunnan jäsen hän oli vuodesta 1937. Hankkijan Kokkolan konttorin piirineuvoston jäsen vuodesta 1944 alkaen 20 vuotta. Meijerien Keskinäisen Vakuutusyhtiön hallintoneuvoston jäsen hän oli vuodesta 1952 ja Eläkekassan hallintoneuvoston jäsen kaksi vaalikautta. Kalajoen kunnan tiintarkastajana Honkela oli vuodeta 1925 n. 40 vuotta. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy:n tilintarkastaja 1939-69 ja tilintarkastajana monissa yhdistyksissä.

Hän kirjoitteli ahkerasti artikkeleita alansa ammattilehtiin. Eläkevuosinaan aina sairastumiseensa saakka hän hoiti uutterasti metsäpalstojaan, voitti palkintoja jopa paikallisissa metsänhoitokilpailuissa. Eino Honkela oli tasapuolinen ja harkitseva, lämminsydäminen henkilö. Eino Honkela sai talousneuvoksen arvonimen 1961. Hänen puolisonsa Maria Matilda Hankonen syntyi Pulkkilassa 10.7. 1896 ja kuoli Kalajoella 25.7.1973.

Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8




Torsti Kalliokoski kunnanjohtaja


Torsti Kalliokoski on syntynyt Vetelissä 10.10.1937.Naimisissa. Yksi poika, kaksi tyttöä. Seitsemän lastenlasta. Kunnansihteerinä Alajärvellä ja Jämsänkoskella. Kunnanjohtajana Evijärvellä 1968-1971 ja Kalajoella 1971-2000.Harrastuksiin kuului lukemista, kuntoilua ja matkailua.

Entinen kunnanjohtajaTorsti Kalliokoski jäi eläkepäiviksi asumaan Kalajoen keskustaan. Hänellä ei ole syytä paeta. Kalliokoski voi muistella tyytyväisenä perintöään eli sitä tilaa, johon hän Kalajoen jätti Kalajoen kunnallisveroprosentti on nyt 18,50, vuosikate talousarviossa 4,4 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 1,4 miljoonaa euroa. Kohta kuusivuotias Kalajoen kaupunki on erilainen nuori köyhässä kuntakentässä. "Kalajokisten kulttuuriin on kuulunut se, että tullaan omillaan toimeen. Nostan luottamushenkilöille hattua; he arvostivat sitä, että talous pidetään kunnossa. Myös virkamiehille se oli kirjoittamaton laki", Kalliokoski muistelee.1990-luvun alun lama-aikana Kalajokeakin koeteltiin. Kylpylä siirtyi kunnalle varoineen ja velkoineen. "Turistien määrä väheni vuonna 1993 oleellisesti. Kylpylän osto oli kunnalle iso, mutta ainoa oikea päätös. Vuosikymmenen puolivälissä tyypillinen pohjoissuomalainen matkailualan yrittäjä oli konkurssipesä. Meillä oli palveluvarustus valmiina, kun lama hellitti. "Sana "palvelut" toistuvat Kalliokosken puheessa. Kalajoki on pärjännyt talouskiemuroissa keskimääräistä paremmin siksi, että palvelut on mitoitettu oikein. "Emme rakentaneet liian suuria yksiköitä, vaikka valtion avustukset suosivat suurempaa rakentamista. Moni kunta rakensi palvelunsa tehottomaksi. Kymmentä henkeä ei kannata kuljettaa 50 hengen bussilla. "Kuntaliitokset ovat tapetilla. Valtion taholta on tullut määräys, että sosiaali- ja terveyspiirit pitää muodostaa 20 000 asukkaan kokoisiksi. Torsti Kalliokoski on eri mieltä." Kymmenentuhatta, kuten Kalajoki esimerkillään näyttää, on riittävä väestöpohja, kun ajatellaan valtaosaa kunnallisista peruspalveluista. On olemassa tietty joukko erityispalveluja - sairaudet, koulutus - jolloin tarvitaan naapuriyhteistyötä. Siksi on mahdotonta sanoa mitään optimaalista kuntakokoa. Kalajoella on nostettu esiin erityispalvelujen hoito sopimusteitse. Kalliokoski tukee tätä ajatusta. Kuntaliitokset eivät silti ole vain kielteinen asia. Niiden avulla syntyy mahdollisuuksia. Pitää muistaa kuitenkin uhat: kotiinpäin vetävä kyläpolitiikka ja säästöjen haku. Säästöjä ei tule, ellei jotain tehdä. No, jokainen tietää, että säästöjen saamiseksi päällekkäisyyksiä pitää karsia ja jostakin luopua. "Kalliokosken ja hänen vaimonsa eläkepäiviin tuo hohtoa muun muassa matkustelu. Jos USA:n osavaltiot lasketaan mukaan, tutuksi on tullut 50-60 valtiota.  Sillä määrällä voi itseään sanoa jo maailmanmatkaajaksi. Hawaiji, Las Vegas, Kiina ja Thaimaa ovat jääneet mieleen. Ensi kuussa menemme Meksikoon tytärtämme tapaamaan. "Matkustelu avartaa. "Suomea ei ole vielä löydetty - eikä Kalajokea", entinen kunnanisä arvelee. Veli-Pekka Somero

Artikkelin lähde Kaleva


Pitkäaikainen kunnanjohtaja


Torsti Kalliokoski. Kalajoen entinen kunnanjohtaja, kunnallisneuvos Torsti Valtter Kalliokoski kuoli 1. joulukuuta 2012 äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Kalajoella. Hän oli kuollessaan 75-vuotias.
Kalliokoski oli syntynyt vuonna 1937 Vetelin Haapasalossa nelilapsisen maanviljelijäperheen nuorimmaiseksi. Hän oli koulutukseltaan sosionomi. Kalliokosken ensimmäinen harjoittelupaikka oli Vetelin kunnantoimistossa kesällä 1961. Kunnansihteerinä Kalliokoski toimi Alajärjellä vuodet 1962-67 ja Jämsänkoskella 1967-68.
1968-1971 hän toimi Evijärven kunnanjohtajana. Tämän jälkeen hänet valittiin Kalajoen kunnanjohtajaksi. Kalliokoski oli Kalajoen pitkäaikaisin kunnanjohtaja, sillä hän ehti olla tehtävässään lähes 30 vuotta. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2000.
Eläkepäivillään Kalliokoski toimi muun muassa kirkkovaltuutettuna ja kuolemaansa asti Kalajoen sydänyhdistyksen puheenjohtajana. Lisäksi hän oli edustajana Pohjoisen alueen vammaisneuvoston ja Pohjois-Suomen alueen vammaispoliittisessa työryhmässä. Hän oli jäsenenä myös Kalajoen Lions Clubissa ja vetovastuussa Keskipohjanmaan senioripäättäjissä.




Alice Kivioja – V.H. Kiviojan vaimo


Alice Kivioja päätyi Kalajoelle Hyrynsalmen kautta. Alice avioitui vuonna 1923 Vilho Heikki Kiviojan

kanssa. Perhe kasvoi tasaista menoa siten, että lapsia syntyi 23 vuodessa 11. Nuorimman syntyessä äiti oli täyttänyt 46 vuotta. Suurperheessä riitti äidille työtä, sillä kaikki alusvaatteet, liivit ja housut valmistettiin itse. Samoin tikattiin kaikki tarvittavat täkit. Kotona leivottiin leivät, viljeltiin vihannekset ja kasvatettiin kukantaimet omassa lavassa. Kappalaisen navetassa oli 16 lypsävää, vasikoita, lampaita, porsaita ja emakkoja. Pika-asutuksen vähennettyä viljelysmaita oli Jokelan kirkkoherran pappilassa jäljellä vain puolet tästä määrästä, kunnes maanviljelyksestä luovuttiin vuoden 1951 alusta.

Alice Kivioja oli kaupunkilaistyttö, joka joutui pappiloissa aivan uuteen vastuuseen. Alun alkaen hän liittyi karjantarkkailuyhdistykseen ja suunnitteli tarkastuskarjakon kanssa ruokintaa ym. navetan asioita. Kuuluipa Alice myös Etelänkylän sonniosuuskunnan johtokuntaan. Jo vuonna 1924 Alice Kivioja oli maanviljelysseurassa puuhamassa Kalajoelle Rauha Ståhlhammarin kutomakurssia. Kankaan kudonnasta tuli hänen suuri harrastuksensa. Kangaspuissa kudottiin ikkunaverhoja, pyyheliinoja, mattoja, raanuja, ryijyjä, pukukankaita sekä villasta että kesäleninkejä pellavasta. Alice Kivioja osallistui suuressa määrin kaikkeen paikkakunnan yhteiseen toimintaan. Kirkkoherran pappilassa hän toimi 1940-68 välisenä aikana kirkkoherranviraston palkattomana kanslistina.

Pappilassa pidettiin kaikki kirkkovaltuuston ja –neuvoston sekä talousjaoston kokoukset. Sodan jälkeen Kalajoki sai Ruotsista kummikunnan 1944. Yhteydenpito Dala-Järnaan hoidettiin pappilasta, koska Alice Kivioja oli toimikunnan puheenjohtaja. Ruotsista tulleet vieraat majoitettiin pappilaan. Kummikuntatyö kuului osana Mannerheimliiton työhön. Suurin tämän työn tuloksista oli, että 1947 Suomen Huolto myönsi kummikuntavaroja 500 000 markkaa terveystaloa varten.




Liisi Kivioja Suomen ensimmäinen naiskansanedustaja


Liisa (Liisi) Kivioja (entinen Kari) s. 10.1.1859 Siikajoella ja kuollut 30.10.1925 Helsingissä, oli kansakoulunopettaja, pankinjohtaja ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja ensimmäisessä eduskunnassa 1907-1910 edustaen Vaasan läänin eteläistä vaalipiiriä.


Kivioja oli siikajokisen räätälin tytär, joka pääsi itseopiskelun avulla Jyväskylän seminaariin ja valmistui sieltä 1881 kansakoulunopettajaksi. Hän toimi kansakoulunopettajana Vähässäkyrössä 1881-1882 ja Oulunsalossa 1882-1888. Kun hänelle ei papiksi valmistuneen puolisonsa kanssa löytynyt työtä samalta paikkakunnalta, lähti pariskunta vuosiksi 1891-97 Amerikkaan, missä aviomies toimi siirtolaispappina. Heillä oli asuntonaan eräänlainen rivitalo, jossa oli yhteinen eteinen toisen perheen kanssa, jolla oli runsaasti lapsia. Yksi lapsista mieltyi naapureihin niin, että konttasi sinne aina kun kuuli ovissa kuljettavan ja rupesi olemaan yötkin naapurissa. Kun Kiviojat olivat lähdössä Suomeen, ilmoitti pieni Jani-poika lähtevänsä mukaan. He adoptoivat lapsen – omaa lasta perheessä ei ollut – ja näin heillä oli palatessaan poika ja seurakunnan antama hopeamalja alusvateineen. Malja on Liisi Kiviojan kuoleman jälkeen ollut Kalajoen seurakunnan kastemaljana. Siihen on kaiverrettu ”Muisto Fairpartin seurakunnasta pastori A. Kiviojalle”.


Suomeen palattuaan Kiviojat asettuivat ensin Teuvalle, mutta tulivat Kalajoelle 1902. Aapeli Kiviojan tultua valituksi Kalajoen kappalaiseksi. Teuvalaiset pyysivät tarmokkaan pastorskan kansanedustajaehdokkaaksi ensimmäisiin eduskuntavaaleihin, ja hänet valittiin Suomalaisen puolueen listoilta kansanedustajaksi Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä vuosiksi 1907-09. Matka eduskuntaan kulki Kalajoelta.

Eduskunnassa Liisi Kivioja kannatti muiden naisedustajien rinnalla naisille oikeutta

kaikkiin valtion virkoihin, kätilöiden palkkaamista kuntiin, 21 vuotta täyttäneille aviovaimoille täysivaltaisuutta itseensä ja omaisuuteensa nähden, äitien vakuutuslainsäädännön parantamista ja aviottomien lasten aseman parantamista, mutta myös muun muassa yleistä oppivelvollisuutta ja kansankirjastojen avustamista. Kalajoen Hietalan kappalaisen pappilassa hänen käden jälkensä näkyy vieläkin, sillä suurin osa hänen istuttamistaan pihakoivuista on vielä pystyssä.


Miehensä kuoltua 1909 junassa paluumatkalla Helsingistä sairaalahoidosta Liisi Kivioja lähti Kuopioon, missä hän oli vanhain sokeain työkoulun johtajana 1910-1918. Kun hän joutui jättämään tehtävänsä koulun taloudellisten vaikeuksien vuoksi 1918, hänet valittiin naiselle harvinaiseen tehtävään, Kansallis-Osake-Pankin paikallisen konttorin johtajaksi Kalajoelle.


Kesällä 1918 hän palasi Kalajoelle, missä hän oli viihtynyt hyvin. Hän osti Mehtäkylästä hirsitalon, jonka siirrätti kirkonkylälle – osoite Lankilantie 4. Talon kulmakamarissa hän hoiti Kansallis-Osake-Pankin asioimiston johtajan töitä 1918-25.

Tämän lisäksi hän osallistui Kalajoen naisyhdistyksen toimintaan, jossa hän oli ollut mukana jo kappalaisen puolisona. Jäsenet hankkivat varoja mm. keittämällä hernesoppaa Santaholman pyykkipadassa markkinamiehille myytäväksi. Naisyhdistys piti joitakin vuosia Tyngälä Rahkossa kehkotautiparantolaakin. Yhdistys on lopetettu 1960-luvulla. Liisi Kiviojan elämäntyön merkittävin vaihe ajoittuu Kalajoelle.




Jaakko Merenoja valtiopäivämies

Jaakko Merenoja on syntynyt Kalajoella 6.5.1825. Hän oli maanviljelijä, messinkivalaja ja valtiopäivämies. Hän kuoli Kalajoella 6.6.1912. Jaakko Merenoja oli naimissa Lusiina Ollintytär Helanderin kanssa. Jaakko Merenoja oli valistunut maanviljelijä, jolla oli pitäjän suurimpiin kuuluva talo. Hän hankki Kalajoen ensimmäisen niitto- ja haravakoneen sekä rullaäkeen. Hän pyrki koneellistamaan maanviljelyä toimien samalla muille esimerkkinä. Merenoja oli taitava messinkivalaja kuten hänen appensa Olli Helanderkin. Hän valmisti kynttilänjalkoja, kattokruunuja ja aisakelloja.


Olli Helanderin vävy Jaakko Merenoja sai opin Aksilan verstaassa ja jatkoi sitten - maanviljelyksen ohella - messinginvalua Kalajoen kirkolla. Hänen verstaassaan alkoivat Kalajoen lukkarin pojat, Juhani ja Tuomas Friis, "leikkiä messinginvalun kanssa". Heidän pienestä pajastaan paisui huomattava teollisuusyritys, jossa pääpaino piankin siirtyi rautavalun ja konepajateollisuuden puolelle. Veljekset Friis muutti vuosisadan vaihteessa Kalajoelta Ykspihlajaan.

Jaakko Merenoja oli kauppamies ja omisti yhdessä erään toisen kalajokisen kauppatalonpojan kanssa "Liukas"-nimisen aluksen, mikä vei ruista ja potaskaa Ruotsiin ja tervaa, voita ja villalankoja Venäjälle. Itämaisen sodan aikana 1854 englantilaiset ryöstivät Kalajoen laivoja. "Liukas" säästyi ryöstelyltä, koska se oli ajettu jokea ylöspäin turvallisen matkan päähän ja se oli naamioitu lepän oksilla. Merenoja oli osakkaana myös Kalaja-laivassa, mikä kierteli rahtia kuljettaen maailman meriä. Kalaja-laiva upposi vuonna 1885, kun toinen laiva ajoi sen päälle.

Jaakko Merenoja oli valittu moniin luottamustoimiin. Hänet valittiin vuoden 1872 valtiopäiville talonpoikaissäädyn edustajana. Hän olikin valtiopäivillä aktiivinen ja käytti 56 puheenvuoroa. Hän teki myös aloitteet Oulun ratahankkeesta, oluen valmistuksen ja myynnin saattamisesta kunnan päätettäväksi, Hän teki aloitteet myös mustalaisten ja laukkuryssien kiertämisen vastustamisesta.

Kalajoen historiaan mahtuu myös useita kaupunkihankealoitteita. Ensimmäisen teki talollisenpoika
Juho Bäck 14.3.1865, jonka aloite Kalajoen Markkinapaikan perustamisesta kaupungiksi kaatui maapohjan omistuskysymyksiin. 8.3.1881 valtiopäivämies Jaakko Merenoja esitti Kauppalan perustamista Kalajoen suulle. Tämä Kalajoen, Alavieskan, Sievin, Ylivieskan ja Raution yhteishanke kaatui kuitenkin myös maapohjakysymyksiin sekä siihen, että Pohjanmaan rata oli jo hahmottumassa Ylivieskaan.

Merenoja kirjoitti myös lehtiartikkeleita muun muassa oululaiseen Kaiku-lehteen. J.Merenoja. Kirjoituksia maanviljelyksen alalta. Kalajoki. (Neuvoja heinien suhteen.) 01.01.1890 nro. 84 Kaiku
J.Merenoja. Kirjoituksia maanviljelyksen alalta. Kalajoki. (Neuvoja ohraviljelyksen suhteen.)
01.01.1890 nro. 84 Kaiku

Uskonnollisesta vakaumukseltaan Jaakko Merenoja oli hartaita heränneitä.

Kalajoelta on ollut seuraavat henkilöt valtiopäiväedustajina talonpoikaissäädystä:
1624 Sipi Ollinpoika Hannila, Pohjankylä
1655 Sipinpoika Laurila
1672, 1675 Juho Juhonpoika Kopakkala
1682 Matti Matinpoika Metsälä, Metsäkylä
1734 Jooseppi Kääntä, Kääntä
1771-1772 Antti Sorvari, Taluskylä
1872 Jaakko Merenoja
1877-1878 Jaakko Myllylä
1897, 1899, 1905-1906 Kaarlo Myllylä



Karl Miemois lääketieteen ja kirurgian tohtori


Lääketieteen ja kirurgian tohtori Karl Johan Miemois on syntynyt Vöyrillä 23.3.1893 ja hän on kuollut Närpiössä 19.8.1979. Karl Miemois toimi Kalajoella kunnanlääkärinä 1921-1937. Kalajoelle tullessaan hän oli lääketieteen kandidaatti, mutta suoritti lisenssiaattitutkinnon varsin pian ja jatkoi opintojaan koko Kalajoella oloajan. Vuonna 1948 valmistui hänen tohtorin väitöskirjansa, Antropologinen tutkimus 1000:sta Kalajoen ja Himangan koululaisesta. Kahtena vuotena 1930-luvula hän terveyssisarten avustamana mittasi ja punnitsi kaikki koululaiset ja hiusnäytteet jokaisesta. Tähän tutkimukseen hän sai aiheen kansanterveystyön piiristä. Hänen aikanaan ja ansiostaan tämä työ eteni nopeasti tavoitteesta toiseen.

Kouluterveydenhuolto aloitettiin 1923, hänen aloitteestaan Kalajoki liittyi tuberkuloosin tuhojen torjumiseksi Ylivieskan tuberkuloosipiiriin 1925, samana vuonna varattiin myös 4 paikkaa Seinäjoen piirimielisairaalasta. Kunnansairaala valmistui 1926 ja sen viereen lääkärintalo. Vuonna 1929 Kalajoen kunta ajettiin kahteen terveyspiiriin. Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli perustettu 1923. Sen toimesta ja tohtori Miemoisin aloitteesta avattiin Pappilan pikkupuolelle 1929 pienten lasten neuvonta-asema ja 1932 toimintaa laajennettiin käsittämään myös odottavien äitien ilmainen tarkastus. Näihin ei ollut mitään lisättävää, kun neuvontatoiminta muuttui lakisääteiseksi. Tältä pohjalta oli tohtori Karl Miemoisin seuraajien hyvä jatkaa.

Vapaa-ajan harrastuksenaan tohtori Miemois pani käyntiin maatalouskerhotoiminnan, jonka puheenjohtajana hän toimi ja kävi autollaan ahkerasti tarkastamassa kerhomaita. Tavoitteena oli, että kaikissa taloissa olisi vihannesmaa ja marjapensaita niin paljon, että lapset syksyllä saisivat mielin määrin syödä raikkaita vitamiineja. Näillä kerholaisten tarkastusmatkoilla löytyi monesti myös potilas, joka tohtorin autossa sai kyydin sairaalahoitoon. Kalajoelta Karl Miemois muutti Närpiöön, missä hän oli kunnanlääkärinä ja koululääkärinä 1937-1960. Lääkintakapteeni 1940. Hänen vaimonsa Ruthr Eine Lovisa Willman syntyi Vaasassa 19.4.1906 ja kuoli Närpiössä 15.4.1985.

Lähdeaienisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8




Kalle Myllylä kansanedustaja


Kalle Pekanpoika Myllylä syntyi Kalajoella 14.9.1844 ja kuoli siellä 11.7.1923. Kalle Myllylän isä oli Merimies Pekka Heikkilä, alkujaan Tuura. Myllylä sukunimen hän otti mennessään toiseen avioliittoon ja muuttaessaan asumaan Pitkäsenkylän Myllylään. Kalle Myllylä ei käynyt muuta virallista koulua kuin rippikoulun. Hänen lahjakkuutensa ilmeni jo pienenä. Naapuritalon isäntä, joka tunnettiin sen lukumiehenä, opetti hänet lukemaan j0 6-vuotiaana. Seurakunnan pastori E.R. Alceniiuksen sanotaan opettaneen laskutaitoa Kalle-pojalle, joka oli 11-vuotias pastorin muuttaessa Lapväärtiin. Itsekseen hänen sanottiin opetelleen Vivolin laskuopin. Itse hän myöskin opetteli kirjallisen ruotsinkielen taidon niin, että pystyi laatimaan asiakirjoja, jotka yleensä silloin piti olla ruotsinkielisiä. Hänellä oli erittäin selvä käsiala ja taito laatia selviä, helposti ymmärrettäviä asiakirjoja ja kokousten pöytäkirjoja. Häntä käytettiin jo varsin nuorena asiakirjojen laatijana ja perunkirjoitusten pitäjänä.

Kalle Myllylä valittiin Kalajoen kunnan kirjuriksi 21.3.1870. Siinä tehtävässä hän teki varsinaisen elämäntyönsä, 52 vuotta. Viime vuosisadan loppupuolella ja vielä tämän vuosisadan alussakin oli kunnallisten asioiden hoito jokseenkin yksinomaan kunnankirjurin tehtävänä. Myllylä oli erittäin pidetty ja tehokas kunnankirjurin toimessaan.
Kun Myllylä lopulla vuotta 1922 sitten luopui kunnankirjurin tehtävästä, myönsi valtuusto hänelle kunnanhallituksen esityksestä 6000 markan kertakaikkisen korvauksen eläkkeenä. Tämä vastasi hänen lähes seitsemän vuoden palkkaansa.

Kalle Myllylän työ valtiopäivämiehenä alkoi, kun seudun talonpoikia talonpoissäädyssä edustanut Pietari Päivärinta korkean ikänsä takia kieltäytyi ehdokkuudesta. Myllylä valittiin valtiopäiville talonpoikaissäätyyn 1897. Hän oli mukana myös 1899 ylimääräisillä valtiopäivillä ja tuli valituksi taas 1905-06 valtiopäiville, jotka olivat viimeiset säätyvaltiopäivät. Yksikamarisen eduskunnan ensimmäisille valtiopäiville Kalle Myllylä valittiin vaalipiirinsä suurimmalla äänimäärällä. Hän lukeutui vanhasuomalaiseen puolueeseen. Näillä valtiopäivillä tuli ensikerran esille Rahjan satama-aloite, jonka yhtenä allekirjoittajana oli luonnollisesti Kalle Myllylä. Hän oli vielä vuoden 1909 molemmilla valtiopäivillä, jotka olivatkin sitten hänen viimeisensä. V.H. Kivioja kirjoittaa 1944, Myllylän syntymän 100-vuotishistoriikissään: ”Valtiopäivätoverit, joita vieläkin on elossa, muistavat Myllylää vaatimattomana edustajana ja pystyvänä valiokunnan jäsenenä. Elämä oli aina vakaata ja esimerkiksi kelpaavaa heidän yksimielisen todistuksensa mukaan. Oman maan ja maakunnan asioita hän ajoi sydämensä koko lämmöllä ja kokemuksensa tukemana.

Eläkevuosista kunnankirjuri Kalle Myllylä ei ehtinyt nauttia. Kun hän vuoden 1922 lopulla luopui kirjurin tehtävästään, kuoli hän heinäkuun alkupuolella 1923. Kalajoen kunta on pystyttänyt hänen haudalleen muistomerkin. Kalle Myllylän ensimmäinen puoliso Anna Heikintytär Hukka syntyi Himangalla 18.07.1842 ja kuoli Kalajoella 30.12. 1883. Toinen vaimo Stiina Maria Pekantytär Törmälä, syntynyt Kalajoella 2.12.1943 ja kuollut Kalajoella 7.11.1914.



Oskari Metsola musiikkimies ja kunnan kirjuri


Kaarle Oskari Metsola (alkuaan Prihti) on syntynyt Kiikassa lokakuun 4. päivänä 1874 ja hän on kuollut Kalajoella 8.8.1951. Kaarle Oskarin vanhemmat olivat maanviljelijä, herastuomari Isak Juhonpoika ja äiti Vihelmiina erkintytär. Koska isä oli sukunimetön mies, hän alkoi käyttää nimeä Prihti ostettuaan 1869 Prihti-nimisen tilan. Perheeseen syntyi seitsemän musikaalista lasta ja laulu kaikui Prihtin tuvassa. Tosinaan äitikin askarrellessaan lauloi vanhoja balladeja, jotka Oskari poika taltioi sitten, kun oli oppinut nuottienkirjoitustaidon.

Kansakoulusta Oskari sai loistavan päästötodistuksen. Hän oli toivonut löytvänsä elämäntehtävän musiikista ja niin hän pyrki ja hyväksyttiin Turun lukkari-urkurikouluun. Ensin hän kävi Suomen kaartin ja vasta sen jälkeen hän pääsi jatkamaan opiskelua, nyt Viipurin vastaavassa koulussa. Sen johtaja oli Emil Sivori, joka oli merkinnyt muistiin yli 2000 kansanlaulua ja sai oppilaansakin niihin innostumaan. Kouluaikanaan Metsola johti Viipurin VPK:n mieskuoroa ja sai kiitosta sovittamistaan kansanlauluista. Päästötodistuksen hän sai 1898.

Ensimmäinen virkapaikka oli Pälkjärven lukkarin viransijaisuus, jonka velvollisuuksiin kuului kiertokoulunopetus. Lisäksi virkaa tekevä lukkari opetti laulua kirkonkylän kansakoulussa ja toimi säästöpankin johtajana. Hän oli perustamassa paikkakunnan nuorisoseuraa ja kuului myös raittiusseuraan. Vuonna 1900 Oskari Metsola sai vakinaisen viran Längelmäellä. Siellä hän oli virkansa ohella muun muassa kunnankirjurina, säästöpankin kamreerina, kuntakokouksen ja holhouslautakunnan puheenjohtajana. Laulu- ja soittokuntien johtajana hän oli koko Längelmäellä oloajan. Vuonna 1907 Oskari Metsola oli perustamassa Suomen Kanttoriurkuriliittoa, ja kun Keski-Hämeessä alettiin suunnitella omaan kansanopistoa, oli Oskari Metsola innolla mukana. Oriveden opiston kannatusyhdistys kutsuikin 20-vuotta toimittuaan Metsolan kunniajäsenekseen ”kiitollisuutensa ja kunnioituksensa” osoitukseksi.

Vuonna 1909 Metsola muutti Kauvatsalle, jossa hän virkansa ohella osallistui kunnalliseen toimintaan. Hän oli mm. kuntakokouksen ja kunnanvaltuuston sekä kunnan kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli 9 vuotta postitoimistonhoitaja ja 19 vuotta Satakunnan nuorisoseurojen liiton musiikkineuvoja. Laulu- ja soittojuhlilla Metsola oli itseoikeutettu yleisjohtaja.

Kun hänellä oli tähtäimessä muutto Kalajoelle, hän kirjoitti muistiin 100 kansansävelmä, mitkä ovat säilytettynä Satakunnan kotiseutuarkistossa. ”Tämän uutteran nuorisoseuratyöntekijän” kutsui Satakunnan nuorisoseurojen liitto kunniajäsenekseen Marianpäivänä 1921. Kauvatsan seurakunnan piispantarkastuksessa 1920 tahtoi piispa Gustaf Johansson pöytäkirjaan erikoismaininnan Oskari Metsolan ”suuresta taidosta ja harrastuksesta, jolla hän on huolehtinut kirkkolaulusta ja että kirkkomusiikki on erittäin hyvällä kannalla”. Vuonna 1920 Turun tuomiokapituli myönsi Metsolalle director cantus-arvonimen.

Oskari Metsola muutti 1.5.1921 Kalajoelle ehtien palvella seurakuntaa ja kuntaa 30 vuotta. Jo seuraavana vuonna hänet valittiin kunnan rahastonhoitajaksi ja 1923 kunnankirjuriksi. Talvikaudet 1923-26 hän oli virkavapaana toimiakseen Hämeenlinnan alakansakouluseminaarin soitonopettajana. Hän opetti myös laskentoa ja toimi samanaikaisesti Hämeenlinnan tyttökoulun laulunopettajana sekä johti raittiusseuran sekakuoroa. Kalajoella hänellä oli monia puheenjohtajuuksia ja kunnankirjuri hän oli siihen saakka, kunnes hänestä tuli 1944 Pohjolan Osake Pankin Kalajoen konttorin johtaja. Siinä toimessa hän oli kunnes pankki 1946 yhdistyi Kansallis-Osake-Pankin kanssa.

Kun pitäjään 1940-luvulla perustettiin kansanopisto ja yhteiskoulu oli Metsola muutaman vuoden uusien koulujen alkuköyhyyden aikana molemmissa palkattomana laulunopettajana. Hän oli oikea työmyyrä, joka uurasti aamuvarhaisesta iltamyöhään. Oli hänellä miten kiire tahansa, niin koskaan hän ei sanonut ”en minä jouda”, kun joku tuli hänen apuaan pyytämään. Kaikki kokoukset, seurat, lauluharjoitukset ym. hän muisti ilman kalenterimerkintöjä. Sekakuoro oli hänelle rakkain harrastus ja kuorolle hän teki pikku laulelmia ja kansanlaulusovituksia. Hänen laulujaan on julkaistu mm. kokoelmissa ”Hengellisiä lauluja ja virsiä”, ”Siionin sointuja” ja Kansanvalitusseuran julkaisemassa ”Sekaäänisiä lauluja”. Hän toimitti yhdessä opettaja J.N. Lahtisen kanssa kirjan Kodin ja koulun koraalikirja.

Kun Kalajoen sekakuoro kerran lauloi radioon, sattui sitä kuuntelemaan professori Heikki Klemetti. Hän kirjoitti Metsolalle kiitoksen kuoron esityksistä ja vaikutuksestaan Metsola sai director musices-arvonimen täyttäessään 70 vuotta. Oskari Metsola oli monipuolisesti lahjakas, huumorintajuinen, valoisa ihminen, joka oli aina kiitollinen saamastaan elämänlahjasta ja kaikesta vuosikymmenien aikana kokemastaan. Hän osasi kiittää jopa saamistaan murheista.

Keskipohjalaiset muistavat Oskari Metsolan hänen sanoittamastaan ja säveltämästään Keski-Pohjanmaan laulusta ”Näin kuinka rannat viljavat...” Kalajoen Sekakuoro suoritti sen ensiesityksen Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton perustavassa kokouksessa Kalajoella 1930. Metsolalle on myönnetty SL:n ritarikunnan ansioristi ja Kansanavun ansioristi.

Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8




Juhani Pohjanpalo – Friisien konepajan perustaja


Juhani Antero Pohjanpalo oli insinööri ja tehtailija, joka syntyi Kalajoella 24.4.1866 ja kuoli 1.6.1931 Pietarsaaressa. Juhani Pohanpalo oli lukkari Johan Friisin ( myöhemmin Pohjanpalo) ja Katariina Margareetta (Kaisa) Iso-Pöntion lapsi. Juhani Pohjanpalo varttui Kalajoella, jossa hänen isänsä Johan Friis oli lukkari sekä harjoitti myös liiketoimintaa. Alkeisopetuksen hän sai ykstyisessä koulussa ja 11-vuotiaasta saakka hän loma-aikoina harjoitteli messinkivalajan pajassa, jotka työt kiinnostivat häntä oppikoulua enemmän. Hän pääsi oppilaaksi Helenaderin metallipajaan, jossa sitten työskenteli muutamia vuosia. Käytyään Oulun kauppakoulun 1884 hän perusti 17-vuotiaana Kalajoella oman metallipajayrityksen.

Pian hän sai kumppanikseen Tuomas-veljensä, jonka kanssa hän 1885 vahvisti yrityksen toiminimeksi Weljekset Friis. Vuonna 1886 hän perusti Kalajoelle tiilitehtaan. Veljesten yrityksessä vaikutti myös isä Johan Friis ja ennen pitkää yritykseen liittyi myös Matti-veli. Liikettä laajennettiin vähitellen, kunnes ulkomaisen kilpailun kasvaessa siihen yhdistettiin myös rautavalimo. Seuraavan laajennuksen tuhosi tuli, mutta veljekset uurastivat nopeasti uuden pajan, jossa 1993 työskenteli 40 miestä. Kasvua hillitsi suoran rautatieyhteyden puute. Yritys perusti uuden konepajan Kokkolaan Ykspihlajaan, jossa oli rautatieyhteyksien lisäksi satama.

Juhani Pohjanpalo siirtyi uuden konepajan johtoon. Tuomas Pohjanpalon muutettua Yksipihlajaan 189 Juhani Pohjanpalo sai keskittyä tekniseen johtamiseen. Tehtaassa valmistettiin höyrypursia, pannuja, kirkonkelloja, tervauuneja, lämmityslaitoksia ja rautatievaunuja. Liike omisti useita patentteja terva- ja metalliteollisuuden sekä meijeri- ja maatalouslaitteiden alalla. Kalajoella konepajan yhteydessä toimi pari vuotta ammatillinen koulu, jossa myös Juhani Pohjanpalo toimi opettajana. Hän perusti Kalajoelle myös yksityisen tytöille tarkoitetun kansakoulun.

Perheyhtymään perustettiin Suomen köysitehdas 1901, siihen liittyvä kookosmattokutomo 1908 ja laivatelakka 1910, jotka myös toimivat Ykspihlajassa. Toiminimi monipuolisti tuotantoaan; se harjoitti maataloutta ja sille perustettiin myös rautakauppa, höyrymylly, tiilitehdas sekä graniittilouhimo (Pohjanmaan myllynkivitehdas), jonka tuotteet suunnattiin lähinnä vientiin Englantiin. Köysitehdas, jonka rakennukset olivat laajuudeltaan pohjoismaiden  suurimpia tuhoutui tulipalossa 1910-luvulla. Friis-nimi säilytti yritysten nimissä, vaikka omistajat suomensivat sukunimensä Pohjapaloksi Snellmanin päivänä 1906.

Pohjanpalot alkoivat valmistaa myös vene- ja muita moottoreita erityisesti Venäjän markkinoita silmällä pitäen. Tuotantohaaran otti johtaakseen Juhani Pohjanpalo. Yritykset kärsivät vaihtelevissa olosuhteissa myös takaiskuja ja 1913 emoyhtiön omaisuus piti luovuttaa velkojille. Veljekset perustivat seuraavana vuonna uuden osakeyhtiön, minkä jälkeen Yksipihlajaan rakennettiin uusi konepaja sekä rauta- ja pronssivalimo. Vuonna 1914 Juhani Pohjanpalo oli perustamassa myös Pohjanmaan Insinööritoimistoa ja oli suunnittelemassa sahalaitoksia, myllyjä ja maalitehtaita. Vuonna 1928 Friisin Ykspihlajan tehdasrakennukset tuhoutuivat tulipalossa, mutta tien toiselle puolelle rakennettiin kohta uudet tuotantotilat.

Juhani Pohjanpalo osallistui Tuomas-veljensä rinnalla kaikkiin suomalaisuusaatetta tukeviin rientoihin Keski-Pohjanmaalla. Hän oli Kokkolan Suomalaiset-yhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja joitakin jaksoja. Suomalaisten suurissa hankkeissa hän oli perustamassa Kokkolan yhteiskoulua, emäntäkoulua, Keski-pohjanmaan maanviljelysseuraa (1903), Keski-Pohjanmaan osuuskauppaa, Keski-Pohjanmaan kirjakauppaa (1908) ja Kokkola-letteä kirjapainoineen. Hän ajoi pontevasti Kokkolan suomalaisen kansakoulun kunnallistamista. Hän oli mukana muutaman vuoden toimineen Keski-Pohjanmaan säästöpankin toiminnassa, samoin Maanviljelys ja teollisuuspankin Kokkolan toimipisteen sekä Kansallis-Osake-Pankin Kokkolan konttorin perustamisessa.

Kokkolan kaupunginvaltuustossa hän oli 1925-33. Kaupungin rahatoimikamarissa hän oli 1913 ja valittiin myös Kokkolan ensimmäiseen kaupunginhallitukseen 1930. Seurakunnalliseen elämään hän osallistui Kokkolan kirkkoneuvostossa ja – valtuustossa sekä kuului myös seurakuntatalon rakentamiseksi 1929 asetettuun komiteaan. Hän oli perustamassa kokoomuspuolueen Kokkolan yhdistystä ja oli sen aktiivisimpiä jäseniä, mutta hänestä tuli myös äärioikeistolaisen Suomen Lukon ja Lapuan liikkeen kannattaja. Juhani Pohjanpaloa pidettiin Kokkolan suomalaisten omatuntona.

Vaikka hän oli Tuomas-veljeään kiivasluonteisempi oli hän kuitenkin helposti leppyvä, oikeudemukainen ja kunniallinen. Hänellä oli puolisonsa kanssa yhdeksän lasta, joista Vieno tytär avioitui kirjailija Veikko Antero Koskenniemen kanssa. Juhani Pohjanpalon puoliso oli Hilma Amanda Pahikkala, joka kuoli Kokkolassa 5.5.1944. Hänen vanhempansa olivat Antti Antinpoika Pahikkala ja Susanna Amanda Ollintytär Helander.


Friisien konepaja


Helanderien työtä metallialalla jatkoi v. 1885 Kalajoelle perustettu ”Veljekset Friis”. Sen perustajia olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Juhani aloitti uransa jo koulupoikana työskennellen loma-aikoina Leonard Helanderin verstaalla. Käytyään Oulun kauppakoulun hän 17-vuotiaana aloitti oman liikkeen Kalajoella ja sai pian avukseen kauppa-alalla toimineen veljensä Tuomaan. Yhdessä he sitten lokakuussa 1885 perustivat edellä mainitun toiminimen. Friisien konepaja herätti näin henkiin taantumassa olevan valuteollisuuden. Poikien tukena ja apuna oli myös isä-lukkari Johan Friis, joka näytti olevan ehkä enemmänkin kiinnostunut liiketoiminnasta kuin varsinaisesta lukkarin ammatistaan. Saatuaan ”kivulloisuutensa vuoksi” v. 1881 apulaisen kiertokoulun pitoon hänellä oli enemmän kuin ennen aikaan liiketoimilleen, Vuonna 1888 liittyi myös lukkarin nuorin poika Matti yritykseen tullen sen kolmanneksi osakkaaksi.


Friisien pajan pinta-ala oli 25 neliötä. Siinä oli ahjo, messingin sulatusuuni ja pari ruuvipihtiä. Kun konevoima tuli käyttöön siirrettiin paja läheiseen rakennukseen. Siihen sijoitettiin neljä viilauspenkkiä sisältävä viilaushuone, jossa oli yksi sorvi. Konehuoneessa työskenteli 8 hv, höyrykone. Pajassa valmistettiin pääasiassa kultavalutöitä, kynttilänjalkoja ja – kruunuja, keittiöhuhmareita, lukkoja, kahvoja tiukuja, kulkusia, ajokalujen siloituksia ym. talous- ja rakennustarpeita, kirkonkelloja ja laivanvarustustarpeita eli paljolti samaa mitä Helanderitkin olivat tehneet. Erikoisuuksiakin oli, kuten maanmittauskoneet, asteikot ym. instrumentit. Markkina-alueena oli koko maa, ja harvat olivat ne markkinat, joilla Kalajoen metalliteollisuustuotteita ei ollut myytävänä. Mutta liikennevälineiden parantuessa kilpailu koveni. Siksi tuotevalikoimaa laajennettiin ja alettiin valmistaa raudasta erilaisia tarve-esineitä, patoja, kannuja, painoja, hautaristejä jne. Mutta ennen kuin rautavalimo oli saatu täysin valmiiksi, se paloi, Tuotantoa oli ehditty harjoittaa parisen kuukautta. Vahingot olivat 10 000 mk ja koska kaikki oli vakuuttamatonta, isku oli ankara.


Mutta toimintaa päätettiin jatkaa. Aluksi toimittiin vuokrahuoneissa ja käynnistettiin maanhankinta uutta tehdasta varten. Äänestyksen jälkeen Kalajoen kirkonkokous vuokrasi v. 1890 Friisien rautavalimoa varten lukkarinpuustellin maasta vajaan kahden tynnyrinalan maa-alueen. Vuokra-aika oli 50 vuotta. Tuomikapituli ei tätä päätöstä hyväksynyt, v. 1892 Friisit halusivat ostaa koko puustellin ja ehdottivat, että ostaisivat seurakunnalle lukkarinpuustellin jostakin muualta. Kiskonkokous suostui ottamaan vaihdossa vastaan Helanderin perillisten talon ja valitsi arviomiehet laskemaan välirahan suuruutta, Tämä hanke kuitenkin kaatui kirkonkokouksessa lokakuussa 1893. Lukkari Friis koetti ”lämmittää” seurakuntaa vaihdolla myönteiseksi tarjoamalla talven ajaksi kirkkoon rautakamiinat lämmittelylaitteiksi, joita kirkossa ei lainkaan ollut. Enemmistä torjui tämänkin tarjouksen.


Mutta Friisit eivät lannistuneet. Marraskuussa 1893 he olivat kirkonkokouksessa ehdotuksella, että lukkarinpuustellin naapurina olevan Jussilan maasta suoritettaisiin tilusvaihto ja lukkarinpuustellin maalla ollut tehdasalue tulisin näin Friisien omistukseen. Tähän kirkolliskokouksen enemmistö suostui, Senaatti kuitenkin kumosi päätöksen v. 1895. Friisit halusivat uusintakäsittelyä Kalajoen kirkonkokouksessa tässä kuitenkaan onnistumatta. Senaatin suostumuksella – Friisien ilmeisesti vedottua siihen – uusintakäsittely toteutui tammikuussa 1896 ja kirkonkokouksen enemmistö suostui mainittuun tilusvaihtoon lisäehdolla, että Friisit kustannuksellaan palovakuuttavat koko lukkarinpuustellin, mihin Friisit olivat alun perinkin tarjoutuneet. Näin Veljekset Friisin sinnikäs ja peräänantamaton taistelu tuotti toivotun tuloksen.


Itse asiassa näyttää siltä, että Friisit toimivat varsin mielivaltaisesti alusta alkaen. Paja sijaitsi alun perin lukkarinpuustellin tiloissa ja tuhoutui noin b. 1889-90. Koska teollisuuslaitos oli palonarka, ei seurakunta mielellään sen pitoa puustellissa hyväksynyt, ja sen vuoksi lupakysymys tuli mukaan, Friisit halusivat varmistaa toiminnan ja rakensivat uuden tehtaan heti ”samalla paikalle” jo vuoden sisällä, kuten historiikki kertoo. Siihen hankittiin uusi rautasorvi, porakone ja palkattiin vierastakin työvoimaa 4-5 henkeä. Vuonna 1893 työvoimaa oli jo 40 henkilöä, ja tehtaan työalue oli laajuudeltaan 900 m2. Konepajasta oli tullut mittava tehdas. Friisit olivat siten saattaneet seurakunnan kiusallisen tosiasian eteen ja siten pakottivat kirkonkokouksen ja viime kädessä senaatinkin tahtoonsa.


Friisien teollisuuden pääsuunnaksi oli näin tullut rautateollisuus. Lukkari Friis oli seurakunnan luvalla ottanut puustellin maalla olevassa myllyssään käyttöön höyryvoiman v. 1883. Nyt 1890-luvulla valmistettiin Friisien valimossa jo höyrykoneita, tervauuneja, kirnuja, saha- ja myllynkoneita, höyrypuristimia jne. Tehtaan ripeän kasvuun vaikutti rautatien valmistuminen Ouluun. Täten tuli mahdolliseksi lähettää raskaitakin tuotteita kauas. Raaka-aineet tuotiin pääasiassa meritse Kalajoelle. Rautatien kaukaisuus oli kuitenkin ongelma. Rahtikustannukset olivat korkeat kuljetettaessa raskita tuotteita 38 km:n päähän Sievin asemalle. Tämä seikka pani tähyilemään parempaa sijoituspaikkaa tehtaalle, Tällainen löytyikin Ykspihlajasta, missä Friisien tuotanto alkoi v. 1895. Kalajoki jäi tuotannoltaan sivupisteen asemaan, ja tuotanto siellä lakkasi kokonaan v. 1911. Tähän mennessä Friisien tuotteet olivat saavuttaneet maanmainetta. Teollisuusnäyttelyssä Viipurissa 18887 ja Vaasassa 1893 ne voittivat palkintoja.




Uuno Rahko kunnallisneuvos


Uuno Kustaa Rahko syntyi Kalajoella 19.12.1910 ja kuoli Kalajoella 23.4.1977. Uuno Rahko suuntautui jo varhain monenlaisiin yhteiskunnallisiin harrastuksiin. Nuorena hänen harratuksensa kohteena oli nuorisoseuratoiminta. Hän kuului Kalajoen nuorisoseuran johtokuntaan ja toimi korkeatasoisen nuorisoseuran miesvoimitelujoukkueen johtajana. Kalajoen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana hän oli 36 vuotta. Myös historia kiinnosti Rahkoa. Hän oli Kalajokilaakson historiatoimikunnan puheenjohtaja 1951-63. Ennen maanviljelijäksi ryhtymistään Uuno Rahko oli perustamassa Ylivieskan Puusepät Oy:tä. Hän oli yhtiön toimintusjohtajana ja sen hallituksen jäsenenä. Kalajoen kunnanvaltuustoon hänet valittiin 1948. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana hän toimi 1957-67 ja valtuuston jäsenenä kuolemaansa saakka. Lisäksi hän oli kunnahallituksen jäsenenä sekä useissa muissa kunnan luottamustoimissa.

Uuno Rahkon osuus sataman saamiseen Kalajoelle oli merkittävä. Lukuisat olivat ne tilaisuudet, joissa hän puhui sataman rakentamisen välttämättömyydestä Kalajoelle ja alueen elinkeinoelämälle. Ylikunnallisia sekä maakunnallisia luottamustoimia Uuno Rahkolla oli niinikään lukuisia. Erityisen voimakkaasti hän toimi useissa sairaalakuntainliitoissa sekä Kalajokilaakson ammattikoulukuntainliitosa. Edelleen hän toimi maalaisliiton/keskustapuolueen luottamustoimissa sekä paikallisella että maakunnallisella tasolla. Presidentin valitsijamies hän oli 1962. Lisäksi hän oli tilintarkastajana useissa sekä paikallisissa että ylikunnallisissa yhteisöissä. Erityisen suuren panoksen hän antoi Kalajokilaakson Talousalueen Liitolle, jonka keskeisissä luottamustoimissa Uuno Rahko toimi lähes kahden vuosikymmenen ajan. Keski-pohjanmaan läänikomitean jäsenenä 1959-1967 Rahko osallistui voimakkaasti aluepoliittisiin linjauksiin. Hän ajoi komiteassa Ylivieska-keskeistä Keski-Pohjanmaan lääniä, jonka pohjoisraja ulottui kauas pohjoiseen Kokkolan jäädessä suunnitellun läänin ulkopuolelle. Tämä linjaus sai erimielisessä komiteassa enemmistön, mutta hanke hautautui nopeasti.

Henkilö Uuno Rahko tunnettiin määrätietoisena, mutta sovittelevana persoonana, joka hillityllä esiintymisellään ajoi oikeaksi katsomiaan asioita eteenpäin. Kunnallisneuvoksen arvonimen Uuno Rahko sai 1976. Hänen puolisonsa Kerttu Kontio syntyi Oulaisissa 14.6.1912 ja kuoli Kalajoella 20.9.1980.

Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331.0-8




Leonard Typpö kansanedustaja


Rautiolainen Leonard Typpö valittiin kansanedustajaksi ensi kerran vuonna 1911 Oulun läänin eteläisestä vaalipiiristä Suomalaisen puolueen vaaliliitosta. Hän oli ehdokkaana suomalaisen puolueen vaaliliitossa kaikkiaan seitsemällä listalla, joista kahdessa ensimmäisenä nimenä ja viidessä mukana toisena nimenä. Ykkösnimenä Typpö oli Rautio-Sievi-listalla, jonka tunnus oli ”Suomalaisuus voittoon, kansa valtaan” sekä Ylivieskan listalla, jonka tunnus oli ”Suomalaisuus voittoon”. Toisena nimenä Typpö oli Saloisissa, Oulaisissa, Haapavedellä, Limingassa ja Nivalassa. Alueellisesti varsin merkittävää oli se, ettei Typpö ollut lainkaan ehdokkaana Kalajoen listalla. Saloisten listan tunnus oli sama kuin Rautio-Sievin-listalla ja Oulaisten listalla sama kuin Ylivieskassa. Haapaveden listan tunnus oli ”Kansallinen yksimielisyys”, Limingan listan ”Suomalainen puolue” ja Nivalan listan ”Totuus maan perii”.

Typön ensimmäinen kausi Suomalaisen puolueen kansanedustajana jatkui vuoteen 1914 ja toisen kerran hän oli saman puolueen kansanedustajana 1917-1918. Kolmannen kerran Leonard Typpö valittiin eduskuntaan Kokoomuksen listoilta Oulun eteläisestä vaalipiiristä vuonna 1918 ja hän oli mukana vuoteen 1921 saakka. Eduskunnan valiokuntatyöskentelyyn hän osallistui lakivaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Vapaussodan aikana Leonard Typpö oli asunut erään toisien edustajan kanssa helsinkiläisperheessä, jonka poika oli murhattu juuri ennen sodan syttymistä. Edustajat olivat pelänneet henkensä puolesta ja siksi he olivat terveinä miehinä asuneet kahden viikon ajan erään professorin johtamassa sairaalassa tämän suostumuksella vapaussodan taisteluissa haavoittuneiden potilaiden joukossa.

Leonard Typön maallinen matka päättyi 54 vuoden iässä kotona 27. päivänä kesäkuuta vuonna 1922 ilmeisesti aivokasvaimen, aivosuonten katkeamisen tai aivokuumeen johdosta.

Lestadiolaisen herätysliikkeen maallikkosaarnaajana ja virsirunoilijana sekä kansanedustajana jälkimaailman tietoisuuteen jäänyt Leonard Typpö oli syntynyt 29. tammikuuta 1868 torpparin, sittemmin talon isännän Kaarle Heikinpoika Alatypön ja tämän ensimmäisen vaimoin Loviisa Juhontytär Mäkelän kuudesta lapsesta vanhimpana.

Leonard Typön kotitila ei ollut suuren suuri, maata on ollut vain noin seitsemän hehtaaria ja tilalla on asunut Leonardin lisäksi kaksi hänen veljeään. Leonard on mennyt ensimmäisen kerran naimisiin 18-vuotiaana itseään vuotta nuoremman Fredrika Nikodemuksentytär Sipilän kanssa. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Kuukausi toisen lapsen syntymän jälkeen Leonard Typpö perheineen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan, missä he viipyivät hieman yli viiden vuoden. Typöt asuivat Fitchburgissa Massachushetsin osavaltiossa ja Leonard työskenteli rautalankatehtaassa. Amerikassa perheeseen syntyi kolmas tyttö. Rautioon perhe palasi 1895 ja seuraavana vuonna Frederika äiti kuoli kolmisen viikkoa perheen neljän lapsen syntymän jälkeen.

Leonard Typpö vihittiin toiseen avioliittoon 23. joulukuuta 1902 Anna Sorvarin kanssa. Leonardille ja Anna syntyi viisi lasta. Lapsista muistetaan Usko Typpö, joka isänsä tavoin toimi pitkän ajan maallikkosaarnaajana. Leonard Typpö on kirjoittanut erittäin runsaasti Siionin lauluja ja toimittanut kaikkiaan kolme laulu- ja virsikokoelmaa. Ensimmäinen näistä laulukirjoista ilmestyi vuonna 1902 ”Siionin kansan matkalaulut elämän tiellä”-nimisenä. Kolmas laulukirja ilmestyi vuonna 1912. Silloin Leonard oli toiminut jo jonkin aikaa kansanedustajana. Typpö oli aikansa vanhoillislestadiolaisuuden johtavia hahmoja.

Lähde
Aarre Aunola: Rautio-kirja
Matti Isomaa: Kalajokilaakson kotiseutulukemisto





Uuno Välimaa kunnanjohtaja


Uuno Matias Välimaa syntyi Kalajoella 25.11.1910 ja kuoli Kalajoella 16.9.1970. Uuno Välimaan isä muutti Kalajoelle 1903. Pitkäaikaisen kunnallisen uransa Uuno Välimaa aloitti 19-vuotiaana. Hän oli tällöin ja kahtena seuraavana talvikautena harjoittelijana silloisella kunnankirjuri Metsolalla Kalajoella. Kunnallinen elämä näytti kiinnostavan Välimaata heti alusta alkaen. Hän suoritti vuonna 1933 Maalaiskuntien liiton kunnankirjurikurssin. Sen jälkeen hänet valittiin Kempeleen kunnankirjuriksi ja hän hoiti virkaa lähes kahdeksan vuotta. Sen ohessa hän suoritti Maalaiskuntien liiton kunnankirjuritutkinnon 1938. Kempeleestä Uuno Välimaa siirtyi kotipitäjäänsä Kalajoelle, jossa hän toimi kirjanpitäänä noin kolme vuotta. Tämän jälkeen hän toimi Kalajoen kunnansihteerinä vuodesta 1944 aina vuoteen 1968 saakka. Kunnansihteerin viran lisäksi Välimaa toimi luottamustoimisena kunnanhallituksen puheenjohtajan vuodesta 1946 lähtien aina siihen saakka, kunnes hän 1.3.1968 ryhtyi hoitamaan Kalajoelle silloin perustettua kunnanjohtajan virkaa, jota hän hoiti kuolemaansa saakka.

Varsinaisen päätyönsä ohella kunnanjohtaja Uuno Välimaa toimi useissa kunnallisissa lauta- ja toimikunnissa sekä myös kuntainliitoissa. Hän toimi jäsenenä mm. Keski-pohjanmaan maakuntaliiton hallituksessa ja Pohjois-Pohjanmaan hallituksessa. Hänen taloudellista asiantuntemustaan käytettiin hyväksi mm. Kalajoen seurakunnan, Kalajokilaakson Sähkö Oy:n, Kalajoen Osuuskaupan, Visalan sairaalan, Nivalan ammattikoulun ja Oulaisten parantolan tilintarkastajana sekä Kalajoen osuuskassan hallituksen jäsenenä ja Kalajoen Kansallis-Osake-Pankin konttorin valvojana. Lisäksi hän toimi Kempeleessä ja Kalajoella verotuksen valtionasiamihenä ylli 15 vuotta.

Harrastuksista erityisesti urheilutoiminta oli Uuno Välimaan sydäntä lähellä. Jo ennen Kempeleeseen siirtymistä hän oli Kalajoen nuorisoseuran urhelijain sihteerinä ja rahastonhoitajana useita vuosia sekä Kalajoen Nuorisoseuran tilittäjänä ja johtokunnan jäsenenä. Kalajoen Junkkareiden sihteerinä ja rahastonhoitajana hän toimi sotien aikana ja Kempeleessä hän hakeutui urheilun piiriin kuuluen sikäläisen urheiuseuran johtokuntaan. Urheilukilpailuissa Välimaa nähtiin toimitsijana yli 40 vuoden ajan. Kunnanjohtaja Välimaan aikana kunnallishallinto kasvoi ja kehittyi voimakkaasti. Tänä aikana Välimaa hoiti vastuullisia ja eteen tulleita uusia tehtäviä kasvaen ja kehittyen tehtävien mukana. Työssään hänet tunnettiin vakaana, oikeudenmukaisena ja tasapuolisena henkilönä, joka pyrki vakaumuksensa mukaisesti ottamaan huomioon kuntalaisten ja kunnan edut sekä talodellisuuden. Uuno Välimaan puoliso Eeva Nanni Marjatta Takalo syntyi 25.5.1918 ja kuoli 1.1.1961.

Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8

KE 08.01.2025 Oskari Metsola - musiikkimies ja vaikuttaja

 

Oskari Metsolan muotokuvapiirros taiteilija Tanja Luukkonen


Kaarle Oskari Metsola (alkuaan Prihti) on syntynyt Kiikassa lokakuun 4. päivänä 1874 ja hän on kuollut Kalajoella 8.8.1951. Kaarle Oskarin vanhemmat olivat maanviljelijä, herastuomari Isak Juhonpoika ja äiti Vihelmiina Erkintytär. Koska isä oli sukunimetön mies, hän alkoi käyttää nimeä Prihti ostettuaan 1869 Prihti-nimisen tilan. Perheeseen syntyi seitsemän musikaalista lasta ja laulu kaikui Prihtin tuvassa. Tosinaan äitikin askarrellessaan lauloi vanhoja balladeja, jotka Oskari poika taltioi sitten, kun oli oppinut nuottienkirjoitustaidon.

Kansakoulusta Oskari sai loistavan päästötodistuksen. Hän oli toivonut löytävänsä elämäntehtävän musiikista ja niin hän pyrki ja hyväksyttiin Turun lukkari-urkurikouluun. Ensin hän kävi Suomen kaartin ja vasta sen jälkeen hän pääsi jatkamaan opiskelua, nyt Viipurin vastaavassa koulussa. Sen johtaja oli Emil Sivori, joka oli merkinnyt muistiin yli 2000 kansanlaulua ja sai oppilaansakin niihin innostumaan. Kouluaikanaan Metsola johti Viipurin VPK:n mieskuoroa ja sai kiitosta sovittamistaan kansanlauluista. Päästötodistuksen hän sai 1898.

Ensimmäinen virkapaikka oli Pälkjärven lukkarin viransijaisuus, jonka velvollisuuksiin kuului kiertokoulunopetus. Lisäksi virkaa tekevä lukkari opetti laulua kirkonkylän kansakoulussa ja toimi säästöpankin johtajana. Hän oli perustamassa paikkakunnan nuorisoseuraa ja kuului myös raittiusseuraan. Vuonna 1900 Oskari Metsola sai vakinaisen viran Längelmäellä. Siellä hän oli virkansa ohella muun muassa kunnankirjurina, säästöpankin kamreerina, kuntakokouksen ja holhouslautakunnan puheenjohtajana. Laulu- ja soittokuntien johtajana hän oli koko Längelmäellä oloajan. Vuonna 1907 Oskari Metsola oli perustamassa Suomen Kanttoriurkuriliittoa, ja kun Keski-Hämeessä alettiin suunnitella omaan kansanopistoa, oli Oskari Metsola innolla mukana. Oriveden opiston kannatusyhdistys kutsuikin 20-vuotta toimittuaan Metsolan kunniajäsenekseen ”kiitollisuutensa ja kunnioituksensa” osoitukseksi.

Vuonna 1909 Metsola muutti Kauvatsalle, jossa hän virkansa ohella osallistui kunnalliseen toimintaan. Hän oli mm. kuntakokouksen ja kunnanvaltuuston sekä kunnan kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli 9 vuotta postitoimistonhoitaja ja 19 vuotta Satakunnan nuorisoseurojen liiton musiikkineuvoja. Laulu- ja soittojuhlilla Metsola oli itseoikeutettu yleisjohtaja.

Kun hänellä oli tähtäimessä muutto Kalajoelle, hän kirjoitti muistiin 100 kansansävelmä, mitkä ovat säilytettynä Satakunnan kotiseutuarkistossa. ”Tämän uutteran nuorisoseuratyöntekijän kutsui Satakunnan nuorisoseurojen liitto kunniajäsenekseen Marianpäivänä 1921. Kauvatsan seurakunnan piispantarkastuksessa 1920 tahtoi piispa Gustaf Johansson pöytäkirjaan erikoismaininnan Oskari Metsolan ”suuresta taidosta ja harrastuksesta, jolla hän on huolehtinut kirkkolaulusta ja että kirkkomusiikki on erittäin hyvällä kannalla”. Vuonna 1920 Turun tuomiokapituli myönsi Metsolalle director cantus-arvonimen.

Oskari Metsola muutti 1.5.1921 Kalajoelle ehtien palvella seurakuntaa ja kuntaa 30 vuotta. Jo seuraavana vuonna hänet valittiin kunnan rahastonhoitajaksi ja 1923 kunnankirjuriksi. Talvikaudet 1923-26 hän oli virkavapaana toimiakseen Hämeenlinnan alakansakouluseminaarin soitonopettajana. Hän opetti myös laskentoa ja toimi samanaikaisesti Hämeenlinnan tyttökoulun laulunopettajana sekä johti raittiusseuran sekakuoroa. Kalajoella hänellä oli monia puheenjohtajuuksia ja kunnankirjuri hän oli siihen saakka, kunnes hänestä tuli 1944 Pohjolan Osake Pankin Kalajoen konttorin johtaja. Siinä toimessa hän oli kunnes pankki 1946 yhdistyi Kansallis-Osake-Pankin kanssa.

Kun pitäjään 1940-luvulla perustettiin kansanopisto ja yhteiskoulu oli Metsola muutaman vuoden uusien koulujen alkuköyhyyden aikana molemmissa palkattomana laulunopettajana. Hän oli oikea työmyyrä, joka uurasti aamuvarhaisesta iltamyöhään. Oli hänellä miten kiire tahansa, niin koskaan hän ei sanonut ”en minä jouda”, kun joku tuli hänen apuaan pyytämään. Kaikki kokoukset, seurat, lauluharjoitukset ym. hän muisti ilman kalenterimerkintöjä. Sekakuoro oli hänelle rakkain harrastus ja kuorolle hän teki pikku laulelmia ja kansanlaulusovituksia. Hänen laulujaan on julkaistu mm. kokoelmissa ”Hengellisiä lauluja ja virsiä”, ”Siionin sointuja” ja Kansanvalitusseuran julkaisemassa ”Sekaäänisiä lauluja”. Hän toimitti yhdessä opettaja J.N. Lahtisen kanssa kirjan Kodin ja koulun koraalikirja.

Kun Kalajoen sekakuoro kerran lauloi radioon, sattui sitä kuuntelemaan professori Heikki Klemetti. Hän kirjoitti Metsolalle kiitoksen kuoron esityksistä ja vaikutuksestaan Metsola sai director musices-arvonimen täyttäessään 70 vuotta. Oskari Metsola oli monipuolisesti lahjakas, huumorintajuinen, valoisa ihminen, joka oli aina kiitollinen saamastaan elämänlahjasta ja kaikesta vuosikymmenien aikana kokemastaaan. Hän osasi kiittää jopa saamistaan murheista.

Keskipohjalaiset muistavat Oskari Metsolan hänen sanoittamastaan ja säveltämästään Keski-Pohjanmaan laulusta ”Näin kuinka rannat viljavat...” Kalajoen Sekakuoro suoritti sen ensiesityksen Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton perustavassa kokouksessa Kalajoella 1930. Metsolalle on myönnetty SL:n ritarikunnan ansioristi ja Kansanavun ansioristi.

Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertojaISBN 951-97331-0-8

tiistai 7. tammikuuta 2025

KE 08.01.2025 Keskityn nyt taidenäyttelyni viimeistelyyn.

 



MA 01.07.2024 Virtuaalinen taidenäyttelyni on avoinna ympäri vuorokauden

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/ma-01072024-virtuaalinen.html


Taidenäyttelyssäni on n.180 maalausta, muotokuvaa ja muotokuvapiirrosta sekä 24 rakennusten pienoismallia. Olen kirjoittanut kaikista taideteoksista historiikit. Taidenäyttelyni kertoo Raution, Kalajoen ja Suomen historiasta vuodesta 1323 tähän päivään saakka. Olen tilannut opastetaulut, joihin historiatiedot taideteoksista laitetaan. Näin taidenäyttelyyn tutustuvat henkilöt saavat tiedot taideteoksista.

Tavoitteeni on saada opastetaulut valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä.

Taidenäyttelyni täydentyy vielä kolmella maalauksella ja yhdellä muotokuvapiirroksella. Uskon, että saan ne n. kuukauden kuluttua. Yhteen muotokuvaan olen tilannut kehykset ja odotan, että saan kehykset n. viikon kuluttua. Opastetauluja olen ostanut 151 kappaletta ja uskon, että toimitus on n. viikon kuluttua Tavoitteeni on , että taidenäyttelylleni löytyy pysyvät tilat maaliskuun loppuun mennessä.

Taidenäyttelyni esittelee Kalajoen ja Suomen historiaa poikkeuksellisen laajasti. Se tulee olemaan erinomainen Kalajoki 500 vuotta tapahtuma.


Olen sitä mieltä, että Suomi voidaan palauttaa takaisin oikeusvaltioksi perustamalla perustuslakituomioistuin Suomeen. Perustuslakituomioistuin on lähes kaikissa muissa maissa, mutta ei Suomessa. Katso Perustuslakituomioistuin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin


Perustuslakituomioistuimen perustaminen merkitsee sitä, että nykyinen laillisuusvalvonta, korkein oikeus ja hallinto-oikeudet voidaan lakkauttaa. Tällä ratkaisulla Suomen valtion säästää satoja miljoonia ja kansalaiset saavat oikeutta ja kansalaisten perusoikeudet toteutuvat.

Olen tehnyt asioista rikosilmoituksen Oulun poliisille ja odotan että poliisi toimii lain ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti.


Sote-ongelma voidaan perustumalla Suomeen 100 pientalousaluetta. Hyvinvointialueet lakkautetaan ja erikoissairaanhoito siirretään valtiolle. Väliportaan hallinto puretaan. Pientalousalueen kuntien palvelut yhdistetään yhdeksi palvelualueeksi. Pientalousalueen ottavat hoidetavakseen oman alueen sairaalat, ammattikoulut, lukiot, työvoima- ja yrityspalvelut sekä vanhusten palvelutalot ja -keskukset.


Tiedän, että olen oikeassa ja aikaani edellä. Suomen poliitikoilla ei ole rohkeutta palauttaa Suomea takaisin oikeusvaltioksi eikä toteuttaa SOTE-ratkaisua, mikä pelastaa Suomen sairaalaverkoston ja takaa kansalaisten peruspalvelut.


Blogikirjoitteluni jää nyt vähemmälle. Taidenäyttelyni loppuun saattaminen vaatii rahaa ja aikaa. Minulla taloudelliset resurssit ovat todella niukat. En ole saanut taloudellista apua enkä myöskään riittävästi tietoteknistä apua. On selvittävä omin päin omilla resusrsseilla.

maanantai 6. tammikuuta 2025

TI 07.01.2025 Valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitus ja todellisuus

 


Tuloeroista, hallituksen vastustuksesta ja propagandasta

https://riikkapurra.net/2025/01/06/tuloeroista-hallituksen-vastustuksesta-ja-propagandasta/?fbclid=IwY2xjawHo56tleHRuA2FlbQIxMAABHeO-E5wxOPXIc_nyyk5PeIK7P6BJXSRw40W_-9XrqF_CGqnEqj_7CMfTVw_aem_-7MRmPEszPRVi5Dz7j-8UQ


Ylläoleva on valtiovarainministerin blogikirjoitus 06.01.2025. Ensimmäinen kappale:

Sosiaalisen median (enemmän tosiasioihin kuin mielikuviin keskittyvissä) keskusteluissa on ihmetelty viime päivinä, miksi uuden kyselyn mukaan suomalaisten suurin huolenaihe on kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu. Syytä onkin ihmetellä, sillä tuloerot eivät todella ole Suomessa ongelma. Ne ovat suhteessa verrokkeihin pienet – EU:n ja koko maailman pienimpiin kuuluvia – koska tuloja tasataan voimakkaasti niin verotuksella kuin tulonsiirroilla. Joidenkin arvioiden mukaan markkinatulojen gini-kertoimen (joka mittaa tulonjaon epätasaisuutta) ja käytettävissä olevien tulojen gini-kertoimen erotus on Suomessa jopa OECD-maista kaikkein suurin.


Toinen kappale: Kaiken lisäksi olematon talouskasvu ja vielä taantuma päälle ovat entisestään tasoittaneet tuloeroja. Tilastokeskuksen mukaan tuloerot ovat nyt samalla tasolla kuin vuosituhannen vaihteessa, siis 25 vuotta sitten. Jos talous kasvaisi ja Suomesta löytyisi vaadittavaa dynaamisuutta, se näkyisi myös tuloeroissa.

Kolmas kappale: Liian alhaiset tuloerot kertovat myös kannustinongelmista. Matalilla palkkatasoilla työ ei kannusta sosiaaliturvaan nähden, ylemmillä lisätyön tekeminen tai yleneminen ei välttämättä houkuta verotuksellisista syistä. Pelkällä työnteolla on Suomessa vaikea vaurastua. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tuloerot ovat matalat ja tälle on laaja ja vankka kannatus – mutta vastaavasti monien arvioiden mukaan liian pienet tuloerot ovat myös ongelma.

Kasvavat tuloerot suurimmaksi huolekseen nostaneet kansalaiset eivät välttämättä tiedä yllä kerrottuja asioita. Yleisesti ottaen tällaisissa asioissa tietämys on heikkoa. Ei se ole kansalaisten syy. Asiasta vain ei lehdissä ja studioissa juuri puhuta. Popularisointi on huomattavasti helpompaa muunlaisissa talouden teemoissa, kuten alla esitän. Eriarvoistuminen taas jo käsitteenä on huomattavasti epäselvempi, ja siihen on helpompi ladata subjektiivista painoa enemmän kuin yksinkertaisemmin mitattavaan tulojakaumaan.


Erkin kommentti: Kansalaisten on vaikea ymmärtää esim. Ylen johtoryhmän parhaiten palkattu oli toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, joka tienasi viime vuonna 326 600 euroa. Toiseksi parhaiten palkattu oli Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Jouko Jokinen, joka tienasi 204 443 euroa. Vuodenvaihteessa eläkkeelle jäävä Jokinen, 65, jätti Ylen johtoryhmän lokakuussa 2024.

Vuosikertomuksesta käy ilmi, että Alkon toimitusjohtaja Leena Laitisen tienasi viime vuonna 423 013 euroa. Summasta peruspalkan osuus oli 356 157 euroa. Lyhyen aikavälin palkkiota Alko maksoi Laitiselle 52 686 euroa. Pitkän aikavälin palkkion osuus kokonaisansiosta oli puolestaan 14 170 euroa.

Finnairin, Fortumin, Nesteen ja SSAB:n johdolle jättipotti

https://www.iltalehti.fi/talous/a/d9dff5fd-ebca-43e7-a0c1-87e62fa82630


Fortumin toimitusjohtaja nostaa huimaa miljoonapalkkaa – komeat bonukset uhkaavat jäädä saamatta

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/fortumin-toimitusjohtaja-nostaa-huimaa-miljoonapalkkaa-komeat-bonukset-uhkaavat-jaada-saamatta/8506572

Sitä minä vaan mietin, miksi valtioyhtijöiden johtajille maksetaan käsittämättömiä palkkoja. Onko Ylen, Postin tai viinakaupan pyörittäminen niin vaativaa työtä, että siitä saatu vuosikorvaus on yli 300 000 euroa. Osin aloilla missä ei ole edes kilpailua. Kaiken lisäksi näissä puljuissa istuu kansanedustajista koottu hallintoneuvostot, jotka nauttivat kokouspalkkiota ja muuta hyvää meidän pussista. Miksi tälle mädännäisyydelle ei tehdä mitään? Ei tietenkään, koska se on vaara kansanedustajien lisätienestien hupenemiselle. Voisi vielä ihmetellä, miksi edellä mainitut typeryydet eivät kiinnosta luotettavaa mediaa. Taitaa olla kuitenkin ihan tuuleen puhaltamista tällaiset ajatukset.


Nämä asiat edelläesitetyt asiat eivät huoleta valtionvarainministeriä.


Neljäs kappale: Suomalaisten huolia mitanneen kyselyn laatineen Taloustutkimuksen toimitusjohtaja arvioi, että ”räjähdysmäistä nousua” juuri näissä kohdin selittää sekä talouden huono suhdanne että hallituksen toimet. Hän on varmasti oikeassa.


Viides kappale: Suomessa lähes ennen näkemättömiä – ja silti selvästi riittämättömiä – säästötoimia tekevä hallitus yhdeksän miljardin sopeutus- ja uudistuskokonaisuudellaan on puuttunut myös sosiaaliturvaan ja moneen sellaiseen etuuteen ja palveluun, jotka varmasti vaikuttavat kansalaisten näkemykseen.

Otaksun kuitenkin, että paljon enemmän kuin hallituksen toimet itsessään – siis esimerkiksi euromääräiset leikkaukset johonkin sosiaalietuuteen – arvioon vaikuttaa se, mitä hallituksen väitetään tai uskotaan tekevän. Mikäli vielä talouden huonon suhdanteen vaikutus ja hallituksen toimet saadaan jotenkin iloisesti sotkettua vastaanottajien mielessä ikään kuin samaksi asiaksi, tulokset voivat näyttää juuri tältä. Onko näin tapahtunut?


Kuudes kappale: Oppositio tekee politiikkaa ja moukaroi hallitusta kaikin mahdollisin, politiikan tarjoamin keinoin, jotka eivät aina tosiasioista perusta. Retoriikka on villiä ja värikästä, ja niin sen kuuluu politiikassa ollakin. Sdp on huippukorkeissa kannatusluvuissa eli hallituksen vastustaminen uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Luvuista ilmiselvästi juopunut oppositiojohtaja Antti Lindtman onkin jo kaatamassa hallitusta ja nimittämässä itsensä pääministeriksi.


Seitsemäs kappale: Kovista puheista huolimatta poliittinen oppositio ei ole kuitenkaan Suomen ainoa eikä edes voimakkain oppositio, edes silloin kun se koostuu vasemmistopuolueista. Suomen kovaäänisin oppositio on – oikeistohallitusten aikaan – media, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin. Perinteisellä medialla, somen aikakaudellakin, on valtavasti valtaa luottavaiseen kansaan, siihen, miten se asioita katsoo ja mitä se uskoo. Jos poliittinen oppositio ja media pelaavat samaan suuntaan, muut voivat lähinnä vikistä.


Kahdeksas kappale: Ja oikeistohallitusten aikaan ne kyllä pelaavat. Tismalleen sama tapahtui pääministeri Juha Sipilän kaudella, joskin nyt melu ja kritiikki on vielä paljon kovempaa.


Erkin kommentti: Vika on muissa ei minussa on valtiovarainministerin sanoma.



Yhdeksäs kappale: Vaikka jotkut kirkasotsaiset toimittajat ilmeisen vilpittömästi uskovat, että media kritisoi aina valtaa eli hallitusta sen väristä riippumatta, näin ei ole – uskomus on selvästi liioiteltu ja naiivi. Suomen yleinen mediailmasto on jos ei ihan sosialistinen, niin vähintään sosialidemokraattinen. Tällä tarkoitan sitä, että veronmaksajan rahan lykkiminen sinne tänne on lähtökohtaisesti aina neutraalia tai hyvää, mutta sen vähentäminen on väärin ja huonoa. Pääministerien bilettämisten mediakritiikki ei sen sijaan ole sama asia kuin hallituspolitiikan sisällön kyseenalaistaminen.


Kymmenes kappale: Mutta ei median valintojen taustalla silti suinkaan aina ole poliittista kallistumista vaan yksinkertaisesti klikkilogiikkaa. LEIKKAUKSESTA KIRKUVA OTSIKKO saa enemmän klikkauksia kuin se, jossa kerrotaan alijäämästä, velasta, investointipulasta, verokiilasta, heikoista työn kannustimista ja passivoivasta sosiaaliturvasta.


Yhdestoista kappale: Vastaavasti turvallisuuspolitiikan saralla media saattaa samasta syystä – ansaintalogiikassaan ja klikkien tarpeessa – toimia enemmänkin oikeistolaisesti kuin vasemmistolaisesti, termit laveasti ymmärtäen.

Mutta takaisin talouteen, miten näin rakentunut keskustelu sitten vaikuttaa kansalaisiin, jotka kuluttavat mediaa?


Erkki kommentti: Kansalaisia huolettavat esim. Sitä minä vaan mietin minkäläinen taloudellinen katastrofi on sote-uudistus. Lapin aluevaltuusto hyväksyi terveyshuollon asikasmaksuihin järkyttävät korotukset. Erikoisairaanhoitomaksut nousivat vuoden alussa 45% ja perusterveydenhuollon maksut 22,5%. Esim. erikoissairaanhoidon päivityksessä maksaa 66,70 euroa, viime vuonna maksu oli 46 euroa ja terveyskeskuksessa käynti 28,20 euroa (23 euroa). Onko tarkoitus jättää heitteille vähävaraiset, sairaat ja vanhukset? Miksi kunnan kustantamana terveydenhuoltomaksuja ei koskaan nostettu näin huimasti. Samat päättäjät ennen kunnanvaltuustossa ja nyt myös aluevaltuustossa ovat nostamassa näitä maksuja. Maksamme näitä järjettömän maksuja hallintohimmelistä kokouspalkkioina ja matkakuluina. Kaiken päälle hallitus korottaa lääkkeiden hintoja alv-prosenttia korottamalla ja Arkadianmäellä istuu kansanedustajia, jotka kerävät palkkioita myös aluevaltuustoissa ja kuntapäättäjinä. Kaivakaa kirveenne esiin ennen kuin on liian myöhäistä.

Sitä minä vaan mietin, miksi rahoituspalveluista ja vakuutuksista ei makseta arvonlisäveroa, kun samaan aikaan nostetaan lääkkeiden ja kirjojen arvonlisäverokantaa. Mikähän järki tässä piilee vai onko kyse vain lobbauksesta?

Sitä minä vaan mietin, miten ennen hyvin toiminut julkinen terveydehuolto on onnistuttu totaalisesti romuttamaan. Maksut ovat nousseet, palvelut huonontuneet ja hoidot ovat alle arvostelun. On hoitaja-ja lääkäripulaa ja sähköiset järjestelmät takkuavat. Kuuluuko kansanedustajien päättää pahoinvointialueiden päivystyksistä? Ei varmasti, ei siinäkään ole mitään järkeä, että moni kansanedustaja istuu myös aluevaltuustossa ja vielä kuntapäättäjänä sekoittamassa päätöksentekoa. Tätä menoa ei ole edessä kuin järjetelmän konkurssi, vaikka Suomen terveydenhoitomenot ovat alle EU:n keskiarvon.

Sitä minä vaan mietin tätä pankkien toimintaa. Asiakkailta viedään kaiken maailman vedätyksillä huimia raha-summia. Ja lähes aina on syynä asiakkaaan törkeä huolimattomuus. Ensin pankit pakottivat asiakkaat verkkopankkiin ja nyt verkkopankin suojaus on rahansiirroissa onneton. Asiakas menee pankkitunnuksilla Oma veroon ja joutuu huijatuksi valesivujen kautta ja huonoimmassa tapauksessa tilin tyhjennyksen lisäksi joutuu maksamaan huijarin ottaman velan. Olisi korkea aika tehdä pankkien vastuuttomuudelle jotain.

Sitä minä taas kerran mietin, miksi meillä oli ennen varaa pankki-terveyskeskus- ja kelaverkostoon, ruokakakauppoihin ja postipalveluihin, vaikka meillä oli vähemmän varaa. Yhteiskunnan palvelut ovat hävinneet taajamien ulkopuoleta lähes kokonaan ja nyt kuitenkin julkinen sektori velkaantuu. Miksi ei aikaisemmin käynyt näin. Ennen tarjottiin lähipalveluita, nyt palvelut karkaavat maan ääriin ja silti velkaannutaan. Eikö tässä maassa kukaan ymmärrä, mihin tämä johtaa.



Sitä minä vaan mietin, miksi kaikenkarvaiset "tutkimukset" saavat yhä enemmän jalansijaa mediassa. Nämä maksetut "tutkimukset", jotka itse asiassa ovat puhdasta lobbausta, ovat seputustuksia joilla pyritään vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon. "Tutkimusten" tulokset ovat ennalta määritettyjä sopivilla kysymyksillä ja ennalta määritetyn otannan perusteella. Mediassa hyvin harvoin selvitetään sitä, miten lobbaustutkimukset on tehty. Uppoavatko tälläiset höpö-höpö selittelyt päättäjiin? Ja miksi niitä media niin kritiikittömästi julkaisee?



Sitä minä vaan mietin, miksi valtion omaisuuden myynti on täysin järjetöntä. Eri väriset hallitukset ennen ja nyt Orpon hallitus jatkaa tätä hulluutta, jolloin verorahoilla maksettu omaisuus on tuottanut vuosikausia enemmän kuin on valtion velan korko. Tässä tilanteessa kannattaisi ottaa velkaa eikä myydä yhteistä omaisuutta.


Sitä minä vaan mietin taas kerran, miksi valtion budjettia rakennetaan lähes aina puoluepoliittisin ja ideologisin perustein. Omalle äänestäjäkunnalle puolueet pyrkivät ohjaamaan yhteisiä verovaroja, unohtamalla näin koko kansakunnan edun. Onko esim. kelakorvauksien korottaminen yhteisen edun mukaista vai vaan varakkaille suunnattua verotukea? Todistettavasti tuki valuu niille jotka aikaisemminkin ovat käyttäneet yksityisiä terveyspalveluja ja näin myös tuetaan samalla mm. ulkomaisessa omistuksessa olevia pörssiyhtiöitä. Eikö tuki olisi voitu suunnata kaikille kansalaisille esimerkiksi lääkekorvauksiin?


Sitä minä vaan mietin, miksi "yli tunnin junaan" Turkuun kannattamattomaan hankkeeseen pitää tuhlata valtion rahaa puoli miljardia myymällä tuottavaa valtion omaisuutta. Veronmaksajat pääsevät osallistumaan järjettömään hankkeeseen myös kuntalaisina, jos Orpoa ei pysäytetä. Jopa EU on todennut hankkeen kannattamattomaksi. Ja valtionvelka sen kun kasvaa


Sitä minä vaan mietin, miksi mediassa "talousasiantuntijoina" esiintyvät aina samat naamat. Heiltä kuullaan jatkuvasti vääriä talousennusennusteita samoilla vallitsevilla talousopin perusteilla. Miksi julkisessa sanassa kuullaan niin harvoin talouden "toisinajattelijoita". Harvat ja valitut talousgurut käyttävät valtaansa kertomalla, miksi korot ovat sitä mitä ovat ja miksi kuluttajahinnat nousevat ja laskevat jne. Harvemmin kuullaan mitään siitä, mihin loputtoman lainarahan painaminen johtaa EU:n jäsenvaltioissa?


Vaikka jotkut kirkasotsaiset toimittajat ilmeisen vilpittömästi uskovat, että media kritisoi aina valtaa eli hallitusta sen väristä riippumatta, näin ei ole – uskomus on selvästi liioiteltu ja naiivi. Suomen yleinen mediailmasto on jos ei ihan sosialistinen, niin vähintään sosialidemokraattinen. Tällä tarkoitan sitä, että veronmaksajan rahan lykkiminen sinne tänne on lähtökohtaisesti aina neutraalia tai hyvää, mutta sen vähentäminen on väärin ja huonoa. Pääministerien bilettämisten mediakritiikki ei sen sijaan ole sama asia kuin hallituspolitiikan sisällön kyseenalaistaminen.

Kahdestoista kappale. Mutta ei median valintojen taustalla silti suinkaan aina ole poliittista kallistumista vaan yksinkertaisesti klikkilogiikkaa. LEIKKAUKSESTA KIRKUVA OTSIKKO saa enemmän klikkauksia kuin se, jossa kerrotaan alijäämästä, velasta, investointipulasta, verokiilasta, heikoista työn kannustimista ja passivoivasta sosiaaliturvasta.


Kolmastoista kappale: Vastaavasti turvallisuuspolitiikan saralla media saattaa samasta syystä – ansaintalogiikassaan ja klikkien tarpeessa – toimia enemmänkin oikeistolaisesti kuin vasemmistolaisesti, termit laveasti ymmärtäen.

Mutta takaisin talouteen, miten näin rakentunut keskustelu sitten vaikuttaa kansalaisiin, jotka kuluttavat mediaa?


Karmeat leikkaukset, hirveät säästöt

Neljästoista kappale. Kun pääkirjoitukset, uutiset, kolumnit, mielipidesivulle valikoidut kannanotot, studio-ohjelmat ja ajankohtaiskeskustelut päivästä toiseen tuuttaavat ulos leikkausta, kurjuutta, nälkää, kiristystä, heikennystä, säästöä, poliittisesti vastuuta kantavien poliitikkojen ja puolueiden demonisoinnista puhumattakaan, vaikuttaa se totta kai näkemyksiin. Medianäkymässämme on aivan arkipäiväistä, että leipäjonot, terveydenhuoltojärjestelmän ongelmat, yleinen hintojen nousu ja sen vaikutus ostovoimaan, vientimarkkinan heikkous ja niin edelleen esitetään paitsi poliittisen opposition myös median esityksissä jotenkin johtuviksi hallituksen toimista. Jos yhteyttä ei rakenneta eksplisiittisesti, se halutaan kuitenkin epäsuorasti tuottaa ihmisten mieleen tässä asennossa. Asian voi havaita vaikkapa selaamalla Amppareiden uutisotsikoita. Jopa talousmediamme rakentaa juttujansa karmeiden leikkausten ja hirveiden säästöjen päälle.


Viidestoista kappale: Hallituksen tekemiä säästöjä (ja muulla tavoin edellisistä eroavaa politiikkaa esimerkiksi maahanmuutossa) ei kritisoida siis vain poliittisessa oppositiossa ja sitä kautta mediassa, vaan jo lähtökohtaisesti mediassa. Enää poliittisen opposition ei tarvitse odottaa, että se saa oman viestinsä median välittämäksi – vaan se voi suoraan jakaa median lähestymistapaa ja tehdä sillä politiikkaa.


Kuudestoista kappale: Sama kritiikki kuuluu tietenkin myös muualla verorahoitteisissa rakenteissa, kuten järjestökentässä – ja sitten taas mediassa. Kyseessä on megafoni-ilmiö. Menojen leikkaamisesta seuraava vastustus on monikerroksista ja etenee kaiun tavoin.

Tämän huomion ei ole tarkoitus kyseenalaistaa tai vähätellä sitä, että monet säästöt todella kohdistuvat ihmisiin, eikä suinkaan sitä, mitä kansalaiset – asiaa tuntien tai tuntematta – esittävät huolikseen.

Aion sen sijaan tarkemmin tarkastella muutamia yksityiskohtia hallituksen politiikan tulonjakovaikutuksista julkisten laskelmien perusteella. Vaikka nämäkin tiedot olisivat median käytettävissä, ei niiden tietoja juurikaan ole edes sivuttu missään. Jätän lukijan arvioitavaksi miksi ei.


Erkin kommentti: Valtionvarainministeriä ei huoleta yritystuet


Tässä ovat suurimmat yritystukien saajat – tutkija ihmettelee jättitukia saavia ”kantiksia” ja ”outouksia”

https://yle.fi/a/74-20082162


Tässä ovat suurimmat yritystukien saajat – tutkija ihmettelee outoja tapauksia

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009579833.html


Hallituksen toimien tulonjakovaikutuksista

Vuodelle 2024 hallituksen tekemien sosiaaliturva- ja veromuutosten yhteisvaikutukset vaikuttivat väestöön niin, että noin puolella koko väestöstä tulot kasvoivat. 36 prosentilla ne muuttuivat, suuntaan tai toiseen, lähes olemattoman vähän. Toisin sanoen peräti 85 prosentilla väestöstä tulot joko eivät muuttuneet tai peräti kasvoivat. Vastaako 85 prosenttia mielestäsi sitä kuvaa, minkä julkisesta keskustelusta ja oppositioiden vastustuksesta voisi päätellä?

Yli yhden prosentin tulonmenetyksiä viime vuodelle hallituksen tekemien sosiaaliturva- ja veromuutosten vaikutuksesta osui 14 prosentille – ja huomattavia (eli yli kymmenen prosentin tulonmenetyksiä) alle kolmelle prosentille väestöä. Siis väestöstämme alle kolme prosenttia kuuluu kotitalouksiin, jotka kokivat viime vuonna yli kymmenen prosentin tulonmenetyksiä. Vastaako tämä kolme prosenttia mielestäsi sitä kuvaa, minkä julkisesta keskustelusta ja oppositioiden vastustuksesta voisi päätellä?

On hyvä myös muistaa, että nämä laskelmat vaikutuksista ovat staattisia. Se tarkoittaa sitä, että ne eivät huomioi esimerkiksi tilannetta, jossa ansiosidonnaisen porrastaminen nopeuttaa työttömän työllistymistä, jolloin hän saa lisää tuloja. Hallituksen tekemät toimet nimenomaan vahvistavat työnteon kannustimia ja myös työllisyyttä. (Se, miten laskennallisia työllisyysvaikutuksia ja julkisen talouden vahvistumista ymmärretään tahallisesti väärin opposition toimesta, olisi toisen blogikirjoituksen aihe.)

Entä tuloerot. Viime vuoden hallituksen toimet kyllä kasvattivat gini-kertointa, mutta varsin vähän (staattisesti +0,45 %-yksikköä). Näistä toimista suurimmat vaikutukset kohdistuivat opiskelijoihin ja työttömiin ansioturvan saajiin ja erityisesti 18-24-vuotiaisiin. Perhetyypeistä eniten vaikutuksia osui nuoriin aikuisiin, yksinhuoltajiin ja vanhempiin työikäisiin yksin asuviin. Lapsiperheisiin kohdistuvat vaikutukset ovat pienempiä kuin lapsettomiin työikäisiin. Yli 65-vuotiaisiin kohdentuvat vaikutukset viime vuonna olivat pieniä. Vastaavatko nämä vaikutukset mielestäsi sitä kuvaa, minkä julkisesta keskustelusta ja oppositioiden vastustuksesta voisi päätellä?*

Entä sitten tämän käynnissä olevan vuoden tilanne; mitkä ovat hallituksen toimien vaikutukset vuonna 2025?

Muutokset ovat erittäin pieniä suhteessa pienituloisuuteen ja tuloeroihin – vielä pienempiä kuin vuonna 2024.

Vuonna 2025 koko väestöstä 82 prosenttia kuuluu kotitalouksiin, joiden tulot eivät käytännössä muutu tai ne nousevat. Yhden prosentin tulonmenetyksiä kohdistuu vain hieman yli neljään prosenttiin. Yli viiden prosentin tulonmenetykset ovat vuonna 2025 erittäin harvinaisia.

Kun vuosien 2024 ja 2025 vaikutukset lasketaan yhteen, 44 prosenttia väestöstä kuuluu kotitalouksiin, joiden tulot kasvavat hallituksen sosiaaliturva- ja veromuutosten myötä. Vain seitsemälle prosentille väestöstä kohdistuu yli viiden prosentin tulonmenetykset. Vastaako tämä mielestäsi sitä kuvaa, minkä julkisesta keskustelusta ja oppositioiden vastustuksesta voisi päätellä?

Vuonna 2025 tuloeroissa ei myöskään tapahdu muutosta tai jos tarkkoja ollaan, tuloerot jopa kaventuvat hieman gini-kertoimella mitattuna (-0,03 %-yksikköä).

Vaikka hallitus on joutunut myös kiristämään verotusta – kokonaisveroasteen silti pysyessä samalla tasolla tai laskiessa hieman – sen suurimmat säästötoimet ovat suoria leikkauksia. Osa näistä kohdistuu sosiaaliturvaetuuksiin. Koska sosiaaliturvaetuuksia nostetaan pienituloisimpien keskuudessa, on luonnollista, että leikattaessa sosiaaliturvaetuuksia vaikutukset painottuvat pienituloisimpiin.

Suurimmat negatiiviset vaikutukset vuosien 2024 ja 2025 osalta kohdistuvat opiskelijoihin ja työttömiin eli ryhmiin, joilla on lähtökohtaisesti edellytyksiä parantaa tilannettaan työllistymisen seurauksena. Vastaako tämä mielestäsi sitä kuvaa, minkä julkisesta keskustelusta ja oppositioiden vastustuksesta voisi päätellä?

Lopuksi

Politiikassa mielikuvat ovat kaikki kaikessa. Kehäraakit tietävät, että se, miltä asiat näyttävät, on usein oleellisempaa kuin se, miten asiat oikeasti ovat.

Olen joutunut hyväksymään tämän epäkohdan, mutta suuremmin alistua sille en aio. Siksi halusinkin kertoa, miten hallituksen päättämät sosiaaliturvan ja verojen muutokset oikeasti vaikuttavat väestöömme ja sen tuloeroihin.


Erkin kommentti: Valtionvarainministeri Riikka Purra on liian kaukana tavallisen ihmisen ongelmista. Hän ei ymmärrä tavallisen ihmisen ongelmia. Puhuu paljon tekemättä mitään. Kaikki muut ovat väärässä – minä olen oikeassa asenne ei voi tuottaa haluttua tulosta. Onko Riikka Purra ollut koskaan oikeassa tuottavassa työssä vai onko hän vain pyöritellyt koko elämänsä papereita?


TO 28.11.2024 Valtiovarainministeri Riikka Purra

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/11/to-28112024-valtiovarainministeri.html


SU 29.12.2024 Järjetön tilanne – kysymys on arvovalinnoista

https://kalajokinen.blogspot.com/search?updated-max=2024-12-28T16:50:00-08:00&max-results=7


TI 17.12.2024 Toimittiinko järkevästi?

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/12/ti-17122024-toimittiinko-jarkevasti.html

Perussuomalaiset eivät toimineet järkevästi, vaan kuuntelivat puheenjohtajansa jääräpäistä poliittista tahtoa. Puheenjohtajan oma etu ja tavoite ajoi puolueen edun edelle. Nyt puheenjohtaja Riikka Purra on jääräpäisyydellään tuhoamassa oman puolueensa toimintakyvyttömäksi kannatuksen pienentyessä.


Miten tulisi menetellä. Suomi on jaettava 100 pientalousalueeseen. Hyvinvointialueet on lopetettava. Erikoissairaanhoito on siirrettävä valtion vastuulle. Pientalousalueiden on huolehdittava terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottamisesta. Sairaalajärjestelmää ei saa tuhota. Kunnista tulee muodostaa 100 pientalousaluetta. Kalajoen alue voisi olla pilottihanke. Tuulivoiman tuottoja ei pidä sosialisoida köyhien kuntien tehottoman hallinnon ja palvelujen ylläpitämiseen.


LA 04.01.2024 Haluatko tulla miljonääriksi?

https://kalajokinen.blogspot.com/2025/01/la-04012024-haluatko-tulla-miljonaariksi.html



Kidutushistoriani

Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 26 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 28 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.

Olen joutunut Suomen valtion 28 vuoden kidutuksen kohteeksi ja Kalajoen kaupungin 40 vuoden syrjinnän kohteeksi. Olen edelleen ulosoton kohteena , mikä pitää rikokset avoimena ja olen edelleen kidutuksen kohteena, mikä on ihmisoikeusrikos.

Odotan Suomen valtion vahingonkorvauksia. Taistelen Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosaston puolesta viimeiseen hengenvetoon asti. Pohteen päätös on syntynyt virheellisten tietojen perusteella poliittisen suhmuroinnin seurauksena.



VANGITTU TOTUUSSOTURI OSAT 1-63

"Tiedätkö, mitä Suomessa oikeasti tapahtuu? Katso videoitani, niin tiedät"

Valtamedian uutisilla 2023 etsintäkuulutetuksi rikolliseksi leimattu ja aiheettomasti olemattomista rikoksista vangittu Totuuspuolueen johtaja lakimies Jaana Kavonius on 5.1.2025 julkaissut Rumblessa 63-osaisen videosarjan

https://rumble.com/user/JaanaKavonius


MA 06.01.2025 Perinteikäs Keski-Pohjanmaan 73. maakuntaviesti 2025 Reisjärvellä


Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti on yksi alueen perinteikkäimmistä talviurheilutapahtumista, joka kerää yhteen niin hiihtourheilun huiput kuin harrastelijatkin. Ensimmäinen viesti hiihdettiin vuonna 1952 ja siitä lähtien tapahtuma on järjestetty vuosittain (vuotta 2022 lukuun ottamatta), luoden vahvaa yhteisöllisyyttä ja edistäen maakunnan urheiluperinnettä. Maakuntaviesti on alusta alkaen ollut kunnittainen viestihiihtokilpailu, jossa on kilpailtu kiivaasti osuudesta toiseen.

Vuosien varrella maakuntaviesti on kehittynyt ja muuttunut, mutta sen ydin on säilynyt – tapahtuma on tarjonnut erinomaisen tilaisuuden nuorille hiihtäjille osoittaa taitonsa ja saada arvokasta kokemusta kilpailuympäristössä. Erityisesti nuoret urheilijat ovat saaneet mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä tulevaisuuden huippuhiihtäjiksi. Tämä on luonut vahvan perinteen, jossa vanhemmat sukupolvet siirtävät osaamistaan ja intohimoaan nuoremmille.

Maakuntaviestin järjestäminen on myös merkittävä yhteistyön ja yhteisön rakentamisen tapahtuma. Paikalliset yhdistykset, seurat ja sponsorit työskentelevät yhdessä varmistaakseen tapahtuman sujuvuuden ja menestyksen. Tapahtuma ei ole vain kilpailu; se on myös tilaisuus kokoontua yhteen, jakaa iloa ja tukea paikallisia urheilijoita.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti on säilyttänyt paikkansa talvikauden kohokohtana ja odotettuna tapahtumana, joka tuo yhteen hiihtourheilun ystävät. Se tarjoaa unohtumattomia hetkiä, ei vain kilpailijoille, vaan myös katsojille ja kaikille, jotka osallistuvat tapahtumaan. Tämän jatkuva kehitys ja vahva perinne tekevät siitä tärkeän osan Keski-Pohjanmaan talviurheilukulttuuria.


Reisjärven erityiset hetket maakuntaviestissä


Reisjärvellä maakuntaviesti on järjestetty useaan otteeseen ja jokaisella kerralla tapahtumalla on ollut omat ainutlaatuiset piirteensä.

Ensimmäinen Reisjärvellä pidetty maakuntaviesti vuonna 1956 oli erityinen, sillä se oli viimeinen kerta, kun viesti hiihdettiin kokonaan maanteitä pitkin. Lähtö- ja maalipaikka oli Reisjärven keskustassa ja viestissä kierrettiin kaksi kertaa Vuohtojärvi ja Reisjärvi ympäri Räisälänmäen kautta. Vaihtopaikat olivat Opiston kohdalla, Kinnulanrannalla ja Kirkonkylällä. Osallistujat kilpailivat yhteensä seitsemän osuutta. Viestiin osallistui ennätykselliset 25 joukkuetta ja Reisjärvi menestyi erinomaisesti sijoittuen A-sarjassa neljänneksi ja voittaen B-sarjan.

Toinen merkittävä viesti järjestettiin vuonna 1982, jolloin kovat pakkaset viivästyttivät kilpailua kahdesti ja se saatiin lopulta järjestettyä vasta maaliskuussa. Tämän viestin erityispiirre oli se, että ensimmäistä kertaa viestiä oli selostamassa tunnettu ammattilainen, Anssi Kukkonen. Viestissä hiihti yhteensä 57 joukkuetta ja tapahtuma houkutteli paikalle koulukeskuksen ympäristöön arviolta jopa 8 000 katsojaa. Reisjärvi sijoittui B-sarjassa hienosti toiseksi nostaen joukkueen sarjaporrasta ylemmäs seuraavana vuonna Ylivieskassa. Tämä viesti muistetaan myös siitä, että nuori Mika Myllylä hiihti ensimmäisen maakuntaviestinsä vain 12-vuotiaana.

Kolmas ikimuistoinen viesti pidettiin Reisjärvellä vuonna 2005, jolloin tapahtumaa markkinoitiin ”Kaikkien Aikojen Viestinä”. Viikkoa ennen viestiä tapahtunut tsunami Thaimaassa vaikutti siihen, että kilpailun radiointi peruttiin ja tuon jälkeen maakuntaviestiä ei enää koskaan kuultu radiossa. Toinen erityispiirre oli tapahtuman markkinointi, joka kaupallistettiin voimakkaasti. Markkinoinnin yksi osa oli Kaikkien Aikojen Viestijoukkueen valitseminen yleisöäänestyksellä Keskipohjanmaa-lehden kautta. Markkinointi tehosi ja niin joukkue- kuin katsojamäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna houkutellen paikan päälle arviolta 3 000 katsojaa. Reisjärven sijoitus A-sarjassa oli 11.


Vuoden 2025 viesti – viestien viesti


Loppiaisena Reisjärvi isännöi Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiä jo neljättä kertaa. Tapahtumasta odotetaan aikojen suurinta maakuntaviestiä ja se onkin saanut lempinimekseen ”Viestien viesti”.

Reisjärvellä pidetyillä maakuntaviesteillä on aina ollut oma erityinen luonteensa, ja vuoden 2025 viestistä odotetaan jälleen unohtumatonta urheilujuhlaa, joka kerää yhteen koko maakunnan hiihtourheilun ystävät.

Maakuntaviesti ei ole vain urheilutapahtuma, vaan myös vahva osoitus Keski-Pohjanmaan kuntien ja kaupunkien yhteishengestä – kylien välinen kilpailu on tiukkaa, mutta tapahtuma tuo yhteen niin osallistujat kuin katsojatkin, luoden vahvaa yhteisöllisyyttä. Maakuntaviesti on Keski-Pohjanmaan suurimpia ulkoilmatapahtumia ja tärkeä osa alueen talviurheilukulttuuria.


On annettava Reisjärven maakuntaviestin järjestelyistä ja markkinoinnista täysi 10 reisjärvisille. Kalajoki 1 sijoittui A-sarjassa toiseksi. Kalajoen hiihdon tasoa osoittaa se, että Kalajoki 2 on paras 2-joukkue ja Kalajoki 3 oli paras 3-joukkue.


Tässä on Keskipohjanmaan maakuntaviestit A-sarjan tulokset

http://www.helatulos.fi/Reisj%C3%A4rviViesti25/asarja.htm


  1. Haapajärvi 1

  2. Kalajoki 1

  3. Pedersöre 1

  4. Himanka 1

  5. Ylivieska 1

  6. Reisjärvi 1

  7. Pietarsaari 1

  8. Kokkola 1

  9. Sievi 1

  10. Pyhäjärvi 1

  11. Nivala 1

  12. Veteli 1

  13. Alavieska 1


B-sarjan tulokset

http://www.helatulos.fi/Reisj%C3%A4rviViesti25/bsarja.htm

  1. Nykaarleby 1

  2. Kronoby 1

  3. Larsmo 1

  4. Kalajoki 2

  5. Kaustinen 1

  6. Pedersöre 2

  7. Kokkola 2

  8. Haapajärvi 2

  9. Nykaarleby 2

  10. Pietarsaari 2

  11. Larsmo 2

  12. Ylivieska 2

  13. Kalajoki 3

  14. Reisjärvi 2

  15. Koronbyy 2

  16. Kokkola 3

  17. Nivala 2

  18. Perho

  19. Pedersöre 3

  20. Himanka 2

  21. Toholampi

  22. Kälviä-Lohtaja yhdistelmä

  23. Sievi 2

  24. Kronoby 3

  25. Kaustinen 2

  26. Reisjärvi 3