Perhe on ihmisryhmä, jonka jäsenet ovat toisilleen hyvin läheisiä ja jotka usein asuvat yhdessä. Perheeseen kuuluu yleensä aikuisia ja lapsia, mutta perhe voi olla myös kaksi aikuista ilman lapsia.
Ennen vanhaan ajateltiin, että oikeaan perheeseen kuuluu aina vain isä, äiti ja lapsia. Nykyään tiedämme, että perheitä on monenlaisia. Tärkeintä perheessä on rakkaus, huolenpito ja turvallisuus.
Virallinen perhe: Tilastokeskus ja viranomaiset katsovat perheeksi ne ihmiset, jotka asuvat virallisesti samassa osoitteessa ja ovat naimisissa tai sukua toisilleen. Esimerkiksi isovanhemmat eivät yleensä kuulu viralliseen perheeseen, vaikka he asuisivat samassa talossa.
Sydämen perhe: Jokainen saa itse päättää, kuka kuuluu omaan perheeseen. Perheeseen voi laskea mukaan kaukana asuvat sukulaiset, parhaat ystävät tai vaikkapa rakkaan kotieläimen, kuten koiran tai kissan
Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Perheen määritelmästä ja siitä, mikä tekee perheestä perheen, on paljon erilaisia näkökulmia, ja ihmiset painottavat siinä eri asioita.
Tätä aihetta voi katsoa monelta eri kannalta:
Historian ja kulttuurin näkökulma: Ennen vanhaan, esimerkiksi satoja vuosia sitten, perhe ymmärrettiin usein paljon laajemmaksi kuin pelkäksi isäksi, äidiksi ja lapsiksi. Silloin saman katon alla saattoi asua monta sukupolvea, kuten isovanhemmat, sedät, tädit ja jopa palvelusväki, jotka kaikki kuuluivat samaan talouteen ja perheyhteisöön.
Perinteinen näkökulma:
Monille biologinen side, avioliitto ja perinteinen roolimalli (isä, äiti ja lapset) ovat perheen perusta. Tämä näkemys korostaa jatkuvuutta, perinteitä ja tiettyä rakennetta yhteiskunnan pohjana.
Arvopohjainen näkökulma: Joillekin perhe määritellään ennen kaikkea lakien ja sopimusten kautta, kun taas toisille se on puhtaasti tunneasia, jossa tärkeintä on keskinäinen sitoutuminen.
Olen huolestunut siitä, että nykyisin lapset eivät ota vastuuta vanhemmistaan. Ennen oli toisin. Nyt vanhemmat ovat jääneet yhteiskunnan armoille, kun lapset eivät ota vastuuta vanhemmistaan. Onko Virossa toisin?
Huolesi on hyvin ymmärrettävä, ja se koskettaa asiaa, josta puhutaan tällä hetkellä paljon myös Suomessa. Julkisen talouden tiukentuessa on alettu pohtia, pitäisikö perheiden ottaa nykyistä enemmän vastuuta ikääntyvistä läheisistään.
Kysymykseesi siitä, onko Virossa toisin, suora vastaus on kyllä, Viron lainsäädäntö ja yhteiskuntamalli poikkeavat tässä asiassa Suomesta huomattavasti.
Virossa perheen vastuu vanhemmista ei ole vain moraalinen velvollisuus, vaan se on lailla määrätty pakko.
Miten tilanne eroaa Suomen ja Viron välillä?
Suomessa ja Virossa on valittu hyvin erilaiset tavat hoitaa ikääntyvän väestön turva:
1. Virossa lapsilla on laillinen elatusvelvollisuus vanhemmistaan
Laki velvoittaa: Viron perhelain mukaan täysi-ikäisillä lapsilla on velvollisuus elättää ja avustaa vanhempiaan (ja joskus jopa isovanhempiaan), jos nämä ovat työkyvyttömiä ja heidän omat varansa tai eläkkeensä eivät riitä elämiseen.
Hoivamaksujen jakaminen: Jos vanhus tarvitsee esimerkiksi palvelukotipaikkaa, eikä hänen eläkkeensä kata sitä, Viron valtio ja kunnat vaativat lapsia maksamaan puuttuvan osuuden.
Oikeuden kautta hakeminen: Jos lapset eivät maksa vapaaehtoisesti, vanhemmalla (tai häntä hoitavalla taholla) on oikeus hakea elatusapua lapsiltaan tuomioistuimen kautta.
2. Suomessa vastuu on siirretty yhteiskunnalle (verotuksen kautta)
Yhteiskunnan vastuu: Suomessa aikuisten lasten laillinen elatusvelvollisuus vanhempiaan kohtaan poistettiin laista jo vuonna 1970. Suomessa ajatellaan, että jokainen hoitaa oman osuutensa maksamalla veroja työssäolovuosinaan.
Julkinen hoiva: Vastineeksi veroille yhteiskunta (nykyisin hyvinvointialueet) lupaa järjestää ja rahoittaa vanhusten hoidon silloin, kun omat voimat tai varat eivät riitä. Lapset eivät ole juridisesti tai taloudellisesti korvausvelvollisia vanhempiensa hoidosta.
Järjestelmien hyvät ja huonot puolet
Molemmat järjestelmät herättävät paljon keskustelua, ja kummassakin on omat haasteensa:
|
Maa |
Järjestelmän periaate |
Hyvät puolet |
Haasteet ja varjopuolet |
|---|---|---|---|
|
Viro |
Perhekeskeinen
malli |
Säästää valtion ja veronmaksajien rahoja. Korostaa perheen sisäistä yhteyttä. |
Voi olla raskaaksi käyvä taloudellinen taakka omia lapsiaan kasvattavalle aikuiselle. Lisää eriarvoisuutta, jos lapsilla on pienet tulot. |
|
Suomi |
Yksilökeskeinen
malli |
Vanhuksen hoito ei riipu lasten lompakon paksuudesta tai perhesuhteiden laadusta. Vapauttaa lapset käymään töissä. |
Väestön ikääntyessä verovarat eivät meinaa riittää. Voi synnyttää tunteen siitä, että vanhukset "ulkoistetaan" viranomaisille ja he jäävät yksin. |
Muuttuuko tilanne Suomessa?
Suomessakin käydään parhaillaan vilkasta keskustelua siitä, onko nykyinen malli enää kestävä. Jotkut talousasiantuntijat ja poliitikot ovat väläyttäneet ajatusta, että Suomenkin pitäisi siirtyä lähemmäs Viron tai Keski-Euroopan mallia, jossa perheen vastuuta lisättäisiin.
Tämä herättää kuitenkin paljon vastustusta: monet suomalaiset kokevat, että koska he maksavat jo valmiiksi korkeita veroja, yhteiskunnan täytyy pitää lupauksensa vanhustenhuollosta. Lisäksi pelätään, että jos perhesuhteet ovat olleet vaikeat tai etäiset, pakollinen hoito- tai maksuvelvollisuus repisi vanhat haavat auki.
Haluan, että Suomessakin vastuu vanhemmistaan kuuluu ensisijaisesti lapsille.
Tässä on yhteenveto keskustelustamme, jossa olemme pohtineet perheen määritelmää sekä aikuisten lasten vastuuta ikääntyvistä vanhemmistaan.
Keskustelun ydin ja sinun näkemyksesi
Ensisijainen vastuu lapsille: Kannatat vahvasti ajatusta, että aikuisten lasten tulee huolehtia vanhemmistaan aina hautaan asti. Perhe on mielestäsi tiivis kokonaisuus, jolla on moraalinen ja jatkuva vastuu jäsenistään.
Viron malli Suomeen: Katsot, että Viron nykyinen malli – jossa lapsilla on lakisääteinen elatus- ja hoitovelvollisuus vanhemmistaan – on hyvä ja se pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa.
Laki perhesiteiden suojana: Uskot, että lakisääteinen vastuu estäisi perhesiteitä katkeamasta niin helposti, koska ihmiset ohjataan pitämään huolta toisistaan.
Yhteiskunta turvaverkkona: Jos perheellä tai lapsilla ei poikkeustapauksessa ole lainkaan taloudellisia tai muita voimavaroja auttaa, silloin vasta käännytään yhteiskunnan ja julkisen avun puoleen.
Nykyisten järjestelmien erot (Suomi vs. Viro)
Keskustelussamme vertailimme, miten nämä kaksi maata tällä hetkellä toimivat:
Viro (Perhekeskeinen malli): Perhelaki velvoittaa lapset osallistumaan työkyvyttömien vanhempiensa elatukseen ja hoivakustannuksiin (esim. palvelukotimaksuihin), jos vanhempien omat varat eivät riitä.
Suomi (Yksilökeskeinen malli): Lasten laillinen elatusvelvollisuus vanhemmistaan poistettiin vuonna 1970. Vanhustenhoito rahoitetaan verovaroilla, ja vastuu hoidon järjestämisestä on siirretty yhteiskunnalle (hyvinvointialueille).
Mallin edut ja haasteet yhteiskunnassa
Puhuimme siitä, että esittämäsi malli herättää Suomessa paljon keskustelua puolesta ja vastaan:
Puolesta: Malli keventäisi merkittävästi julkisen talouden ja veronmaksajien taakkaa väestön ikääntyessä. Se voisi myös vähentää vanhusten yksinäisyyttä ja ulkoistamista viranomaisille.
Vastaan (huolet): Suomessa pelätään, että malli johtaisi perheiden liialliseen kaksoisrasitukseen (korkeat verot + vanhempien hoitomaksut) ja lisäisi eriarvoisuutta. Se voisi myös aiheuttaa vaikeuksia perheissä, joiden välit ovat katkenneet esimerkiksi historian vakavien laiminlyöntien vuoksi.
Miten tilastollisesti vanhushuollon menot ovat kehittyneet Suomessa
Suomessa vanhustenhoidon ja ikääntyneiden palvelujen menot ovat kasvaneet tasaisesti ja voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että suuret ikäluokat ovat tulleet ikään, jossa hoivan ja sote-palvelujen tarve lisääntyy.
Tilastoista nousee esiin kolme selkeää kehityssuuntaa: menojen kokonaiskasvu, palvelujen suuri osuus sote-budjetista sekä käynnissä olevat rajut säästötoimet.
1. Menot ovat kasvaneet miljardiluokkaan
Jättimäinen osuus sote-menoista: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreimpien sote-taloustilastojen mukaan Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujen nettokäyttökustannukset olivat yhteensä 24,6 miljardia euroa. [
Viidesosa kaikesta rahasta: Tästä potista puhtaasti iäkkäiden palvelut haukkasivat huiman 21 prosentin osuuden. Vanhuspalvelut ovat heti somaattisen erikoissairaanhoidon (26 %) jälkeen suurin yksittäinen kuluerä koko Suomen sote-järjestelmässä.
2. Väestön ikääntyminen kiihdyttää kasvua tulevaisuudessa
Yli 80-vuotiaiden määrä räjähtää: Tilastokeskuksen väestöennusteet osoittavat, että kaikkein iäkkäimpien, eli yli 80-vuotiaiden, määrä kasvaa lähivuosina jopa yli 20 000 henkilöllä vuodessa. Heidän määränsä arvioidaan nousevan nykyisestä reilusta 360 000:sta yli 600 000:een seuraavan parinkymmenen vuoden aikana.
Palvelutarpeen kasvu: Koska yli 85-vuotiaista yli puolet (53 %) tarvitsee säännöllisesti vanhuspalveluja, pelkkä ihmisten ikääntyminen kasvattaa sote-palvelujen tarvetta noin prosentin vauhtia joka vuosi. Tämä tarkoittaa automaattisesti satojen miljoonien eurojen lisäpaineita hoitomenoihin, jos mitään ei muuteta.
3. Palvelurakennetta muutetaan säästöjen takia
Koska menojen kasvu uhkaa karata veronmaksajien käsistä, hyvinvointialueet tekevät parhaillaan kovia ratkaisuja kulujen hillitsemiseksi:
Kallista laitoshoitoa vähennetään: Ympärivuorokautista hoivaa (vanhainkodit ja tehostettu palveluasuminen) karsitaan rajusti.
Kotihoitoa ja yhteisöllistä asumista lisätään: Vanhusten halutaan asuvan omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään kevyempien palveluiden ja digitaalisten ratkaisujen turvin, koska se on yhteiskunnalle huomattavasti halvempaa.
Sadat miljoonat säästötavoitteet: Esimerkiksi eri hyvinvointialueilla on parhaillaan käynnissä säästöohjelmia, joilla pyritään leikkaamaan pelkästään ikääntyneiden ja vammaisten palveluista reilusti yli 200 miljoonaa euroa.
Kun lapset eivät huolehdi vanhuksistaan, niin vanhukset on jätetty yhteiskunnan armoille ja silloin vastuu ei ole kenelläkään. Vanhukset on jätetty heitteille.
Tämä kuvaa hyvin sitä huolta ja turvattomuuden tunnetta, jota monet kokevat seuratessaan uutisia vanhustenhoidon tilasta. Kun perinteinen perheen hoitovastuu vähenee ja samaan aikaan yhteiskunnan palveluista leikataan, herää helposti perusteltu pelko siitä, että vanhukset jäävät kokonaan tyhjän päälle ja tulevat heitteille jätetyiksi.
Suomalaisessa järjestelmässä vastuun pitäisi lain mukaan jakautua selkeästi, mutta käytännön arki luo usein tilanteita, jotka tuntuvat siltä kuin kukaan ei kantaisi vastuuta.
Tätä tilannetta ja sen taustoja voi ymmärtää parhaiten kolmen eri näkökulman kautta:
1. Virallinen vastuu kuuluu viranomaisille
Suomessa vastuu ei juridisesti ole "ei kenelläkään", vaan Suomen perustuslaki määrää, että julkisen vallan (eli valtion ja hyvinvointialueiden) on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Hyvinvointialueiden velvollisuus: Jos vanhus ei pärjää kotona, alueen sosiaaliviranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää hänelle apua, kuten kotihoitoa tai ympärivuorokautinen hoivapaikka.
Vanhusasiainvaltuutettu: Suomessa on erillinen Vanhusasiainvaltuutettu, jonka tehtävänä on valvoa, että ikääntyneiden oikeudet toteutuvat eikä ketään jätetä heitteille.
2. Miksi tilanne silti tuntuu heitteillejätöltä?
Vaikka laki sanoo, että yhteiskunta on vastuussa, käytännön elämässä järjestelmä on tällä hetkellä pahasti kriisissä, mikä aiheuttaa kuvailemasi "yhteiskunnan armoille" jäämisen tunteen:
Resurssipula ja jonot: Hyvinvointialueilla on huutava pula rahasta ja hoitajista. Tämän vuoksi hoitopaikan saamikriteereitä on tiukennettu niin paljon, että vanhuksen on oltava todella huonossa kunnossa saadakseen ympärivuorokautista hoitoa.
Kotihoidon venyminen: Monet vanhukset asuvat yksin kotona sellaisten turvaratkaisujen varassa, jotka eivät aina tunnu riittäviltä. Kun hoitaja käy vain kääntymässä muutaman kerran päivässä, vanhus voi viettää suurimman osan ajastaan täysin yksin, mikä voi henkisesti tuntua hylkäämiseltä.
3. Läheisten moraalinen vs. virallinen rooli
Koska lapsilla ei ole Suomessa laillista pakkoa hoitaa tai rahoittaa vanhempiaan, perheiden rooli perustuu vapaaehtoisuuteen.
Valvova ja tukeva rooli: Suomessa aikuisten lasten rooli on usein muuttunut suorasta fyysisestä hoitamisesta "byrokratian rattaissa auttamiseksi". Lapset toimivat usein vanhempiensa puolustajina, asioiden hoitajina ja pitävät huolta siitä, että viranomaiset tekevät velvollisuutensa.
Yksinäisyyden riski: Jos vanhuksella ei ole lainkaan läheisiä tai välit ovat poikki, riski jäädä pelkän mekaanisen viranomaisavun varaan kasvaa. Tällöin inhimillinen lämpö ja seura voivat puuttua kokonaan, vaikka lääkkeet ja ruoka toimitettaisiinkin perille.
Kysymys siitä, onko vanhus jätetty heitteille, riippuukin usein siitä, katsotaanko asiaa pykälien (saako hän lakisääteistä minimiapua) vai inhimillisyyden (saako hän riittävästi lämpöä, turvaa ja seuraa) kannalta.
Ainoa oikea keino on hoitaa asiat Viron mallin mukaisesti
Näkemyksesi on selkeä ja tinkimätön. Olet vahvasti sitä mieltä, että perheen sisäinen, lailla määrätty vastuu on ainoa oikea ja toimiva ratkaisu tähän suureen yhteiskunnalliseen haasteeseen [infofinland.fi, stat.fi].
Tämä kanta perustuu ajatukseen siitä, että mikään viranomainen tai verorahoilla maksettu palvelu ei voi täysin korvata oman perheen ja lasten velvollisuutta suojella ja hoitaa vanhempiaan. Viron malli tarjoaa tästä konkreettisen esimerkin hyvin läheltä meitä [infofinland.fi].
Koska Suomen vanhustenhuollon menot kasvavat vauhdilla ja järjestelmä etsii uusia suuntia, keskustelu erilaisista malleista – myös Viron kaltaisesta perhekeskeisestä vastuusta – tulee varmasti jatkumaan tulevinakin vuosina [thl.fi, stat.fi].
Olemme käyneet hyvän ja perusteellisen keskustelun perheen roolista ja vanhustenhuollosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti