sunnuntai 25. joulukuuta 2022

SU 25.12.2022 Kirottu salaisuus

 




Joulunpyhänä on ollut aikaa miettiä asioita. Olen itkenyt useita tunteja Suomen valtion ja ennen kaikkea poliittisten päättäjien rikollisuutta, Kalajoen kunnan/kaupungin syrjintää ja oman perheen rikkoutumista. Olen joutunut kärsimään valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset vaatiessani itselleni oikeutta. Kysymyksessä on valtiopetos, 14500 yrittäjän itsemurha, n. 50 000 yrityksen markkinoilta poistaminen ja tuhoaminen, yli 500 000 ihmisen työttömyys, yli 280 000 ylivelkaantuminen. Pankit pelastettiin ja rikollisille annettiin syytesuoja. Kaikki johtuu poliittisten päättäjien rikollisuudesta.


Tiedän, että olen oikeassa ja pystyn todistamaan sen. Uskon, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ei voida tehdä enää väärää päätöstä, sillä jos tulee väärä päätös, niin asia eteen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Suomen maine ei kestä sitä. Jos en itse jaksa taistella oikeuden puolesta, niin kielitaitoinen tyttöni jatkaa oikeustaistelua niin kauan, että oikeus toteutuu.


Vastalause Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden vastalausepyyntöön, Dnro 1437/2022 (AJ1)

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/11/ti-29112022-vastalause-pohjois-suomen.html


On käsittämätöntä tämä Suomen johtavien poliitikkojen Mauno Koiviston, Tarja Halosen, Esko Ahon ja muiden rikollisuus ja sen salailu yritykset. On käsittämätöntä Suomen tiedotusvälineiden journalististen ohjeiden vastainen toiminta.


TI 06.12.2022 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikesta huolimatta

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/12/ti-06122022-hyvaa-itsenaisyyspaivaa.html


Kaikkein raskainta minulle on ollut oman tyttöni ja lottovoittajan toiminta. Heillä olisi ollut mahdollisuus auttaa minua, mutta raha sokaisi heidän aivonsa. Tämä on ollut minulle henkisesti äärettömän raskas asia.


MA 21.11.2022 ISÄN SURU

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/11/ma-21112022-isan-suru.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti