lauantai 31. joulukuuta 2022

LA 31.12.2022 50 vuotta sitten Rautio liittyi Kalajokeen

 


Aurinko nousee Kalajoella tänään kello 10.19 ja laskee kello 14.35. Päivän pituus on 4 tuntia 16 minuuttia. Lämpötila on +1 C - + 3 C. Aamu on pilvinen, mutta päivällä sataa lunta ja illalla vettä. Tuuli on 6-7 metriä sekunnissa kaakon ja lounaan väliltä.


Painoni oli aamulla 105.9 kg. Verenpaineeni 152/97 ja pulssini 59. Verensokeri oli 8.1. Nyt sekä verenpaine että verensokeri oli koholla. Olen syönyt eilen rusinasoppaa, jossa oli hiukan sokeria. Ehkä munuaisten toiminnassa on jotain ongelmaa. Munuaisilla on monia elintärkeitä tehtäviä. Ne poistavat kehosta nestettä ja kuona-aineita. Munuaiset osallistuvat verenpaineen säätelyyn. Ne ohjaavat punasolujen muodostamista ja aktivoivat D-vitamiinia. Ilman toimivia munuaisia ihminen menehtyy.

Ihmisellä on kaksi munuaista, jotka sijaitsevat selkärangan molemmin puolin alimpien kylkiluiden alla. Ne ovat pavun muotoiset ja pituudeltaan noin 12 senttimetriä ja painavat 160 grammaa. Ne koostuvat kuorikerroksesta, ydinkerroksesta ja munuaisaltaasta.

Munuaiset poistavat ylimääräistä nestettä, suoloja ja kuona-aineita sekä muita tarpeettomia aineita, kuten lääkkeiden aineenvaihduntatuotteita. Neljäsosa ihmisen verimäärästä kulkee munuaisten läpi. Munuaisissa suodattuu niin sanottua ensivirtsaa noin 180 litraa vuorokaudessa. Tästä määrästä 99 prosenttia palautuu takaisin verenkiertoon. Virtsaa muodostuu 1-2 litraa vuorokaudessa.

Munuaiset erittävät hormoneja, joista tärkeimmät ovat erytropoietiini (EPO) ja reniini. Erytropoietiinia tarvitaan punasolujen muodostusta varten. Reniinihormoni on tärkeä verenpaineen säätelyssä. Munuaiset säätelevät elimistön happo-emästasapainoa ja osallistuvat D-vitamiiniaineenvaihduntaan. Aktiivista, toimivaa D-vitamiinia tarvitaan luuston muodostukseen.

Munuaiset

https://www.muma.fi/sairaudet/munuaiset


Valmistin ja söin tukevan ja terveellisen aamupalan. Sen jälkeen kuntopyöräilin 30 minuuttia ja katsoin samalla televisiosta ohjelman Fabergen tarina.

Fabergen tarina

https://areena.yle.fi/1-50802644

Carl Fabergé oli pietarilainen kultaseppä, josta tuli Venäjän tsaarin hovihankkija. Miten syntyivät Fabergén lumoavat pääsiäismunat, joita keisarinnat saivat pääsiäislahjaksi? Uransa aikana Fabergén liikkeessä valmistettiin yli 200.000 ainutlaatuista esinettä, joista valtaosa katosi vallankumouksen aikana. (Ranska, 2021) T: Martange Production/Arte


Kalajoen kirkkoherroista


Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää. Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.


Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene olut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.


Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 mk ja 8 äyrikäistä sakkoa.


On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.



Taitelija Rositsa Tancheva on maalannut taulun aiheesta kun Tyngän isäntä Niku Eerikinpoika Tynkä tappaa hyljekeihäällä Kalajoen kolmannen kirkkoherran Mikael Eerikinpoika Tavastiuksen.


Koira-Kreuksista kirkkoherra


Mikaelin surmaamisen jälkeen Kalajoelle ei ollut papiksi halukkaita. Väkivahva Turun koulun teini Gregorius Henrikinpoika suostui ottamaan tehtävän vastaan. Gregorius Keiraskius tunsi olonsa Kalajoella turvattomaksi. Hän piti aina pitäjällä liikkuessaan mukanaan neljää renkiä ja kolmea suurta, vihaista koiraa sekä käsirautoja. Jos hän huomasi jotakin epäilyttävää, niin hän usutti koirat seurakuntalaisten kimppuun. Kalajokiset rupesivatkin nimittämään pappiaan "Koira-Kreukseksi". Gregorius toimi samalla Kalajoen nimismiehenä. Gregorius tuomittiin vuoden 1568 käräjillä. Kirkkoherra oli tehnyt aviorikoksen Ursula nimisen piikansa kanssa, josta häntä uhkasi kuolemantuomio. Jostain syystä talonpojat ryhtyivät puolustamaan Gregoriusta käräjillä vedoten Gregoriuksen vaimon sairauteen ja siihen, ettei tämä pystynyt hoitamaan vaimon velvollisuuksia. Näiden asianhaarojen vallitessa käräjäoikeus armahti kirkkoherran ja tuomitsi hänet vain 150 markan sakkoon, josta tämä maksoi 75 markkaa tuomarille.


Herra Gregoriuksen pahin vihamies näyttää kuitenkin olleen Etelänkylän Saaren isäntä, seppä ja maakauppias Martti Ollinpoika Rautia. Vuoden 1572 käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan epäkristillisestä käyttäytymisestä kirkkoherraa kohtaan. Rautia kuitenkin armahdettiin ja tuomittiin vain 100 markan sakkoon. Vuoden 1573 käräjillä Rautia tuomittiin 3 markan sakkoon kirkkoherran niityn vahingoittamisesta. Kirkkoherran kosto oli paljon vaarallisempi. Vuoden 1574 talvikäräjillä hän syytti Martti Rautiaa siitä, että tämä oli noitavainoin nostanut karhun, joka oli tappanut kirkkoherran lehmiä ja hevosia.


Ljungo Tuomaanpoika


Kahdesta seuraavasta kirkkoherrasta Dionysius Henrikinpoika Tavastiuksesta ja Sigfried Balkista on vähän tietoja.


Ljungo Tuomaanpoika toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1592-1610. Hän oli arvovaltainen, tunnettu mies sekä Pohjanmaan papiston että talonpoikien keskuudessa. Vuonna 1597 hän oli Pohjanmaan papiston edustajana Arbogan valtiopäivillä Ruotsissa. Ljungo Tuomaanpoika käänsi suomenkielelle Ruotsin maalain ja kaupunkilain.


Seuraava kirkkoherra oli Pietari Mikonpoika Arctophilacius 1610-47. Hän oli syntyisin Kalajoen naapuripitäjästä Lohtajalta. Hänen puolisonsa oli Magdaleena Östenintytär Sursill, jota kautta hän oli monen pohjalaisen papin sukulainen, koska useita Sursillin tyttäriä oli naitu Pohjanmaan pappiloihin. Papin tehtävien ohella hän hoiti laajaa ja menestyksellistä liiketoimintaa; osti ja myi sen ajan tavan mukaan ja sai tuosta liikanimen Terva-Pieti. Pietari Mikonpoika kuoli kesällä 1647 ja hänet haudattiin Kalajoen kirkon lattian alle. Hänestä polveutuvat tunnetut Calamnius ja Kalling-suvut.


Seuraava kirkkoherra oli Martti Mikonpoika Peitzius, mutta Turun tuomiokapituli muisti Peitziuksen vanhan rikkomuksen ja virkanimitys kumottiin. Peitzius oli maannut ennen sotaan lähtöään erän tytön ja saanut siitä sakon. Niinpä vuonna 1648 Kalajoen kirkkoherraksi nimitettiin Joosef Martinpoika Mathesius (1648-84). Hän oli lahjakas ja oppinut mies. Hänet valittiin vuonna 1655 valtiopäivämieheksi ja vuonna 1657 Torniossa pidetyillä maakuntapäivillä puhemieheksi.


Hänen poikansa Joosef Joosefinpoika Mathesius oli seuraava Kalajoen pappi, mutta hän kuoli jo neljän vuoden kuluttua.

Kaarle Kaarlenpoika Kalling oli Kalajoen kirkkoherrana 1689-97. Hänellä ei ollut sellaista arvovaltaa kuin monilla hänen edeltäjillään ja maaherra Grass moittikin Kallingia laiskuudesta ja seurakunnan valvonnan laiminlyönnistä. Kalling kuoli vuonna 1697 johonkin kerjäläisen levittämään kulkutautiin.




Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut taulun Isovihasta Kalajoella. Venäläiset kasakat veivät Kalajoelta 276 ihmistä, joista lähes kaikki oli alle 15-vuotiaita lapsi.


Isoviha Kalajoella


Suuressa Pohjansodassa Ruotsi menetti Itämeren herruutensa ja kutistui suunnilleen nykymittoihinsa. Vuonna 1697 Ruotsin kuningas Kaarle XI kuolee ja vallan perii Kaarle XII, 15-vuotiaana. Venäjä, Tanska, Puola-Liettua, Saksi ja myöhemmin Preussin ja Hannoverin liittokunta yhdistivät voimansa Ruotsia vastaan. Aluksi ruotsalaiset hallitsivat sotaa: saksalaisten Riikan valloitus epäonnistui, tanskalaisten hyökkäys Holsteiniin torjuttiin, venäläisten suuri sotajoukko lyötiin Tartossa. Narvan taistelussa Ruotsi aiheutti Venäjän joukoille Pietari Suuren kunniaa pahasti kirvelevät tappiot.
Sodassa Suomi koki suuren mieshukan sotaväenottoina ja köyhtymisen ylimääräisten sotaverojen alla sekä toistuvasti venäläisten hyökkäykset. Suomessa kansa pakeni piilopirtteihin erämaiden niukkuuteen. Virkamiehet ja papisto matkusti Ruotsiin kuninkaan turviin. Lopulta 1715 Venäjä valtasi ja miehitti Suomen, Väkivaltainen aika tunnetaan nimellä Isoviha. Uudenkaupungin rauhassa 1721 muodostettiin Suomeen siviilihallinto.
Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin 1703 ja aloitti suurimittaiset paljon suomalaista miestyövoimaa vaatineet rakennustyöt Nevan suistolle. Pietari oli Venäjän pääkaupunki 1712-1918.


Raakaa väkeä


Syksyllä 1714 Kalajoelle tulleet venäläiset olivat erityisen raakaa väkeä, ennen muita puolivillit kasakat. He olivat oppineet julmia sodankäyntitapoja taisteluissaan tataareja vastaan. Venäläisten mukaan lienee ollut myös kalmukkien paimentolaiskansaan kuuluneita ratsumiehiä, joiden otteet olivat yhtä raakat kuin kasakoidenkin.


Kalajoen asukkaat kertoivat sodan jälkeen kirjoittamassaan valituksessa, kuinka venäläiset olivat saapuessaan surmanneet, polttaneet tai rääkänneet satoja kalajokelaisia sekää ottaneet myös vankeja. Joidenkin uhrien nimetkin ovatkin säilyneet, useimpien eivät.
Etelänkylässä venäläiset surmasivat Naatuksen isännän
Jaakko Nikunpojan ja Rautiossa ammuttiin 1714 Sipilän isäntä Martti Erkinpoika. Vuonna 1719 laaditun venäläisen veroluettelon mukaan Taluskylässä oli surmattu Taluksen talojen koko väki, samoin Koutosen ja toisen Tolosen.


Rahjassa riistettiin henki Humalistossa asuneelta merenkulkija Sukka-Matilta eli
Matti Rahjalta, koska hän ei suostunut paljastamaan rahakätkönsä paikkaa.


Alavieskan Marketan kauhea kohtalo


Pahoinpitelyt, kidutukset ja raiskaukset olivat yleisiä. Ehkä kammottavin tapaus tiedetään Alavieskasta joulukuulta 1714. Kasakat tunkeutuivat yöllä Aniaksen taloon ja ottivat vuoteesta Matti Matinpoika Aniaksen nuoren ja kauniin vaimon Marketta Pekantyttären. Kasakan hevosen selkään temmattu nainen katsoi pimeään yöhön, eikä hänestä sen jälkeen saatu varmaa tietoa. Sievistä kuitenkin kerrottiin, että kalmukeilla oli ollut siellä seuraavina päivinä mukanaan nainen, jonka he olivat lopuksi surmanneet ja silponeet.


Suur-Kalajoen pitäjässä oli ennen venäläisten tuloa noin 3000 lehmää, joista vain kymmneisen prosenttia jäi ryöstämättä. Suurin piirtein samassa suhteessa kävi hevosten. Venäläiset asettivat myös paloveron, joka tarkoitti sitä, että talot ja muut rakennukset poltettiin, ellei kylä maksanut raskasta veroa. Pelastaakseen kylänsä Käännän lautamies
Juho Yrjönpoika Niskala antoi viholliselle lisäksi yhdeksän luodin painoisen hopeapikarin ja sen jälkeen vielä toisen, mikä painoi viisi luotia. Kylä säästyi tuholta ja sodan jälkeen muut asukkaat korvasivat uhrauksen mahdollisuuksiensa mukaan.


Eritysiesti vuonna 1714 tapahtunut ryöstely ja hävitys merkitsivät Kalajoelle taloudellista perikatoa ja kahdeksan vuotta myöhemmin tehdyssä valituksessa kerrotaankin, että ihmiset olivat joutuneet syömään jäkälää, nahkoja, olkea ja pettua sekä itsestään kuolleiden eläinten raatoja. Eräiden isäntien mainitaan kuolleen nälkään. Näin kolkosti kävi esimerkiksi Pohjankylän
Mikko Mikonpoika Marttilalle.


90 prosenttia taloista autiona


Vuonna 1719 Etelänkylän tiloista oli 90 prosenttia autioina ja Rahjassa jopa 92 prosenttia. Pohjankylässä vastaava luku oli 86, Tyngällä 73 ja Pitkäsenkylällä 72 prosenttia. Kääntä ja Rautio, jotka olivat tuottaneet ennen sotaa Kalajoen parhaat sadot, selviytyivät muita paremmin, mutta niissäkin oli 50-60 prosenttia taloista autiona.


Moni menehtyi tuntureiden tuiskuun


Venäläisten miehityskauden ohella Kalajoen miespuolinen väestö väheni myös Suuren Pohjan Sodan (1700-1721) rintamilla. Erityisen kolkko oli paluuretki vihollismaa Tanskan omistuksesta olleesta Norjasta, jonne oli melekin kaiken menettänyt
Kaarle XII hyökännyt vuonna 1718 rapistunutta mainettaan kiillottaakseen.
Kuningas itse kaatui Norjassa vain 38-vuotiaana ja kohtalokas luoti saattoi hyvinkin tulla omien joukosta, vaikka täyttä varmuutta ei ole asiaan koskaan saatu.


Ruotsin joukot lähtivät uudenvuodenpäivänä 1719 marssimaan Norjan Tydalenista kohti kotimaataan kenraali
Armfeldtin johdolla. Karoliiniarmeijan alkutaival sujui hyvin, mutta silloin kun paluuta ei enää voinut ajatella, nousi mereltä ankara myrsky, joka iski kohtalokkaasti laakeiden tunturimaiden päällä vaeltavaan armeijaan.
Monet sotilaista olivat valmiiksi sairaita ja pukeutuneet niin kevyesti, jotta tavallinenkin talvisää olisi voinut aiheuttaa paleltumisia. Lumimyrskyssä lopputulos oli kammottava: noin 2300 sotilasta jäi tuntureille, korkeintaan puolet armeijasta pääsi Jämtandiin, osa heistakin pahoin paleltuneina.


Pohjanmaan rykmentissä oli 76 Kalajoen miestä, joista ainakin 34 katsoi iäksi tunturien tuiskuun. Heidän joukossaan oli korpraaliksi ylennetty kääntäläinen
Gabriel Kääntä, etelänkyläläiset Mikko Untinen ja Simo Tiikkala, tynkäläiset Jaakko Jaakkola ja Jaakko Lastikka, mehtäkyläläinen Jaakko Sorvari, kääntäläiset Yrjö Kääntä, Erkki Vetenoja ja Samuli Niskala sekä pitkäsenkyläläinen Jaakko Pitkänen.
Alavieskalaisista tulivat Ruotsin ja Norjana rajaseudulla tiensä päähän ainakin
Esko Kähtävä, Pekka Kodis, Matti Kankaala sekä Erkki ja Niku Kerttula.


Kaikkiaan Kalajoen tappiot Suuren Pohjan Sodan kuluessa olivat noin 400 miestä, mikä oli varsin paljon, kun koko pitäjän väkiluku oli sodan alkaessa vain 3500:n paikkeilla.

Lähdeainesto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa



Kalajoen pappina Kallingin seuraaja oli Aabraham Eerikinpoika Falander 1697-1709 ja häntä seurasi Eerik Antinpoika Wallenius 1709-1715. Wallenius oli taitava ja oppinut mies.

Pietari Gabrielinpoika Calamnius 1716-1722 oli Gabriel Calamniuksen poika. Tuomiokapitulikin kiinnitti nimittäessään huomiota siihen, että Pietari tunsi seurakunnan entuudestaan hyvin ja hänellä oli hyviä ominaisuuksia, nimittäin "koeteltu, hyvä oppi, kauniit lahjat ja arvokas käytös". Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan, muun muassa Kalajokilaakson asukkaat joutuivat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin168 kirkkoherraa ja kappalaista, niin Pietari Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä.Minun oma sukuni on isänpuolelta juuri tuota Sursillin sukua.


Juhana FrosterusPietarin jälkeen Kalajoen kirkkoherraksi tuli Olavi Birgerinpoika Cygnell 1722-1730. Cygnell ei ollut erityisen hyvissä väleissä seurakuntalaisten kanssa. Erik Falander toimi seuraavana kirkkoherrana vuosina 1731-1739. Falander toimi uutterasti etenkin kansan lukutaidon kehittämiseksi.


Johannes Salmenius vanhempi toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1739-1778. Pikkuvihan aikana hän oli papiston edustajana venäläisten kutsumilla kuuluisilla Vaasan valtiopäivillä. Ansioittensa johdosta hänestä tehtiin lääninrovasti vuonna 1755.


Johannes Salmenius nuorempi toimi Kalajoen kirkkoherrana 1780-1795.


Häntä seurasi Jaakko Simelius 1798-1806. Simeliuksen puoliso oli rovasti Jaakko Chydeniuksen tytär Helena Chydenius.


Juhana Frosterus toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1809-1838. Frosterus oli oikea vanhanajan kirkkoruhtinas, joka halusi alistaa kaikki muut valtansa alle. Frosterus suhtautui vihamielisesti herätysliikkeisiin, jotka pyrkivät kaventamaan hänen valtaansa. Frosterus julkaisi runsaasti omaa kirjallisuutta. Lukuisten ansioittensa jälkeen hän sai rovastin arvon vuonna 1805. Juhana Fosterus oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta oli yhdeksän lasta ja toisesta kuusi.


Kahdesta seuraavasta kirkkoherrasta ei ole paljon tietoja, Aabraham Mikaelinpoika Montin 1839-1861 ja Herman Magnus Ingberg 1863-66.


Nälkävuosien aikaan seurakunta joutui olemaan monta vuotta ilman kirkkoherraa. Berndt Enoch Ingman toimi kirkkoherrana 1869-1879. Häntä seurasi Kaarlo Adam Ottelin vuoteen 1899 saakka. Tuohon aikaan juoppoutta ja siveellisyyttä tarkkailtiin tehokkaasti. Piispantarkastuksessa vuonna 1890 saatiin hyvillä mielin todeta kehityksen kulkeneen parempaan suuntaan. Vuoden 1895 piispantarkastuksessa piispa Johansson kiitteli seurakuntaa, kun se sakon uhalla oli kieltänyt yöjuoksun. Kalajoen kappalaisena toimi Jaakko Hemming vuodesta 1866 vuoteen 1896 saakka. Hemming oli herännäisyyden johtavia miehiä Kalajoella ja vastusti jyrkästi lestadiolaisuutta. Hänellä lienee ollut osuutensa kirjan "Hihhulilaisuus oikeassa karvassa" syntyyn.


Jaakko Pohjonen toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1901-1919. Kalajoelta hän siirtyi Laihialle, jossa hän kuoli vuonna 1922. Oskari Torvela toimi kirkkoherrana vuosina 1919-1920. Sen jälkeen virkaan astui Juho Anton Heilala, joka toimi Kalajoen kirkkoherrana vuoteen 1927 saakka jolloin hän kuoli. Vuonna 1929 kirkkoherran virkaan tuli Juho Arvi Metsovaara. Hänen kautensa jatkui vuoteen 1940. Kansanedustajanakin toiminut V.H. Kivioja jatkoi tätä kirkkoherrojen kaartia vuoteen 1968 asti. Sen jälkeen Juhani Kajava 1968-1992 ja nykyinen kirkkoherra Kalajoella on Rauli Junttila vuodesta 1992 lähtien vuoteen 2014. Sen jälkeen papiksi valittiin Kari Lauri, Kari Lauri on Kalajoen seurakunnan 31. kirkkoherra. Maanantai-iltana 3.2.2014 päättyneessä kirkkoherranvaalissa Jalasjärven kirkkoherra Kari Lauri sai 1434 ääntä.


Kalajoen kirkkoherrat


Simo (main.1543)
Pietari (1544-48)
Mikael Eerikinpoika Tavastius (1551-55)
Gregorius Henrici Balss (eli Keiraskins Aboensis (1555-77)
Dionisius Henrici Tavastensis (1578-88)
Sigfridius Balk Raumensis (1589-92)
Ljungo Thomae Limingensis (1592-1610)
Petrus Michaelis Arctophilacius eli Pietari Mikonpoika Matinmikko (1610-47)
Martti Martinpoika Peitzius, nimitettiin 1647, mutta nimitys kumottiin.
Joosef Matinpoika Mathesius (1648-84)
Joosef Joosefinpoika Mathesius (1685-89)
Kaarle Kaarlenpoika Kalling (1689-97)
Abraham Eerikinpoika Falander (1697-1709)
Eerik Antinpoika Wallenius (1709-15)
Pietari Gabrielinpoka Calamnius (1716-22)
Olavi Birgerinpoika Cygnell (1722-30)
Erik Falander (1731-39)
Johannes Salmenius vanhempi (1739-78)
Johannes Salmenius nuorempi (1780-95)
Jaakob Jaakobinpoika Simelius (1799-1806)
Johan Frosterus (1809-38)
Aabraham Montin (1839-61)
Herman Magnus Inberg (1863-66)
Berndt Enok Ingman (1869-79)
Karl Adam Ottelin (1881-99)
Jaakko Pohjonen (1901-19)
Juho Anton Heilala (1920-27)
Juho Arvi Metsovaara (1929-40)
Vilho Heikki Kivioja (1940-68)
Juhani Kajava (1968-1992)
Rauli Junttila (1992- 2014)
Kari Lauri (2014 -


Kappalaiset
1. kappalaiset
Ericus Henrici Frosterus (1573-1604)
Petrus Michaelis Arctophilacius (1607-10)
Georg Johannis Wesilaxensis (1612-22)
Johannes Olai Pictorius (1622-30)
Josephus Matthie Mathesius (1630-48)
Kaarle Pietarinpoika Kalling (1648-72)
Gabriel Josefinpoika Mathesius (1673-83)
Petrus Josephi Mathesius (1692-93

2.kappalaiset
Johannes Floronius eli Florin (noin 1610)
Henricus Erici Frosterus ( - 1616)
Gabriel Petri Calamnius Calajokius (1631-43)
Henricus Simonis Carlander (1643-48)
Jaakko Jaakonpoika Teudoschovius (1648-75)
Kaarle Kaarlenpoika Kalling (1675-89)
Aabraham Eerikinpoika Falander (1691-97)
Gabriel Gabrielinpoika Lithovius (1698-1702)
Johannes Kaarlenpoika Prochman, toinen kappalainen (1685-91)
Pietari Gabrielinpoika Calamnius, toinen kappalainen (1690-1716)
Johannes Henrikinpoika Röring (1717-21)
Pietari Prochman (1721-24)
Gabriel Joosefinpoika Calamnius (1726-54)
Johannes Wilander (1755-85)
Karl meurling (1786-1817)
Johan Gyllengerg (1820-26)
Elias Robert Alcenius (1826-57)
Erik August Montin (1858-64)
Jakob Hemming (1866-96)
Juho Heikki Ihalainen (1897-1902)
Aapeli Kivioja (1902-09)
Aale Johannes Sariola, nimitetty 1909 (1911-22)
Vilho Heikki Kivioja (1923-40)

Nuorisopastorit
Tuomas Pöyhtäri (1964-68)
Jorma Niinikoski (1968-69)
Taisto Mäkitalo (1970-72)
Tapio Saunanen (1973-76)

Pitäjäapulaiset vuodesta 1685 "3.kappalainen"
Pietari Josefinpoika Mathesius (1654-92)
Josef Gabrielinpoika Calamnius (1692-95)
Johannes Heikinpoika Röring (1709-17)
Gabriel Calamnius (1724-26)
Thomas Ganander (1726-31)
Magnus Westzynthius (1731-34)asui vuodesta 1743 Alavieskassa ja 1782 Reisjärvellä

Ylimääräiset papit
Thomas Ganander, kappalaisen viran armovuodensaarnaaja (1725-26)
Petter Cajanus, kirkkoherran apulainen (1729-30)
Martin laurin, kappalaisen apulainen (1735-39)
Johan Wilander, kappalaisen apulainen (1748-55)
Johan Salmenius, kirkkoherran apulainen (175-58)
Petter Groen, kirkkoherran apulainen (1757-60)
Petter Kjellin, kirkkoherran apulainen (1758-61)
Gabriel Calamnius, kappalaisen apulainen (1760-63)
Johan Gummerrus, kirkkoherran apulainen (1760-64)
Matthias Pilen, kappalaisen arvovuodensaarnaaja, kirkkoherran apulainen (1765-67)
Aron Matheisus, kirkkoherran apulainen (1767-68)
Arvid Mennander, kirkkoherran apulainen (1768-)
Karl Meurling, kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja (1778-85)
Johan Salmenius, apupappi (1784-96)
Emanuel Salmenius, kirkkoherran viran armovuodensaarnaaja (1797-09)
Simon Björklöf, kirkkoherran apulainen (1800-06)
Johan Lagus, kappalaisen apulainen (1806-09)
Isak Grönfors, armovuodensaarnaaja (1806-09)
Jakob Frosterus, kirkkoherran apulainen kappalaisen apulainen (1809-16)
Johan Uhlbom, kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja (1810-19)
Nils Peter Cajander, kirkkoherran apulainen (1816-21)
Matias Voldstedt, armovuodensaarnaaja (1819-20)
Jaakob Heickell, kirkkoherran apulainen (1821-23)
Samuel Eöenius, kirkkoherran apulainen (1823-28)
Franss Mikael Toppelius, kirkkoherran apulainen (1828-30)
Nils Gustaf Malmberg, kirkkoherran apulainen (1830-33)
Anders Nils Holmström, kappalaisen apulainen. kirkkoherran apulainen (1831-35)
Gustaf Lovenmark, kappalaisen apulainen (1833-34)
Lars Herman Laurin, kirkkoherran apulainen (1835-37)
Frans Oskar Durchman, kirkkoherran apulainen (1835-37)
Anders Israel Grottelin, kirkkoherran apulainen, virkavuodensaarnaaja (1837-38)
Jaakob Hemming, armovudensaarnaaja (1838)
Henrik Vilhelm Vahlstein, armovuodensaarnaaja (1838-39)
Mikael Reinhold Montin, kirkkoherran apulainen (1840-43)
Ernst Henrik Nikander, kirkkoherran apulainen (1840-43)
Gustaf August Montin, kappalaisen apulainen (1848, 1851-52, 1856-58)
Karl Adam Ottelin, kirkkoherran apulainen (1858-60)
oskar Elis Petterson, kirkkoherran apulainen (1860-61)
knut Gustaf Blåfeldt, virka- ja armovuodensaarnaaja (1861-66)
Herman Maurits Inberg, armovuodensaarnaaja (1866-68)
August Holmberg, armovuodensaarnaaja (1898)
August Johan Frosterus, virkavuodensaarnaaja (1866)
Juhani Gustav Snellman, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra, kappalaisen apulainen (1876-83)
Johan Tanskanen, kappalaisen apulainen (1878-80)
Julius Snellman, kappalaisen apulainen (1880-81)
Johannes borg, kappalaisen apulainen (1883)
martin Edvard Snellman, kappalaisen apulainen (1883-86)
matti Hiltula, kappalaisen apulainen (1883-86)
Antti Adolf Gummerus, kappalaisen apulainen (1886-90)
Tuomas Karppinen, vt. kappalainen (1891)
Kaarlo Reetrikki Sorri, vt. kappalainen (1891)
Karl Gustaf Mustonen, vt. kappalainen (1891-93)
Kustaa Adolf Flod, vt. kappalainen (1893-97)
Juho Anton Heilala, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1898-1900)
Aale Johannes Sariola, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja (1909-11)
Oskari Torvela, vt. kirkkoherra (1919-20)
Sakari Repola, papin apulainen (1940-luvun alussa)


Raution kirkko ja kirkkoherrat




Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus Raution kirkosta


Laajaan Suur-Kalajoen emäseurakuntaan kuuluneilla rautiolaisilla oli pitkät kirkkomatkat Kalajoelle ja sen kappeliseurakuntiin Alavieskaan ja Sieviin. Ruotsin kuningas hyväksyi 20. lokakuuta 1796 kolmenkymmenenneljän rautiolaisen tekemän anomuksen omasta seurakunnasta ja hautausmaasta. Rautioon saatiin ensimmäinen pappi, pitäjänapulainen Henric Widel, joka tuli Rautioon vuonna 1803 ja aloitti kirkonkirjojen pidon. Pappi asui Tassilassa. Vuonna 1804 Rautio tuli seurahuonekunnaksi ja saarnaajina toimivat Simon Björklöf 1806-1815 ja Niilo Simelius 1817-1820.

Vuonna 1826 Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet ja oikeuden
valita kappalaiset: Karl Abraham Keckman 1829-1839,
Esaias Castren 1839-1848,
Johan Gabriel Lagus 1851-1858,
Johan Henrik Ervast 1858-1863,
Karl Emil Aeimelaeus 1867-1872,
Adolf Castern 1874-1880,
Oskari Vilhelm Snelman 1886-1893,
Niiloa Iisakki Simelius 1894-1900,
Jaakka Kajanen 1900-1917.
Vuonna 1921 Rautiosta tuli kirkkoherrakunta.

Kirkkoherroina ovat toimineet:
Mauri Jaakko Kokko 1921-1926,

Aarne Aukusti Alikoski 1927-1928,
Vilho Kalevi Vihma 1936-1946,
Jaakko Sulo Kurkela 1946-1951,
Armo Eino Antero Juntumaa 1952-1955,
Martti Jaakko Peltonen 1956-1971,
Paavo Veikko Paananen 1972-1975,
Veli Otto Taanila 1975-1979,

Kaarlo Kustaa Villiam Hirvilammi 1980-1984,
Jorma Johannes Manninen 1985-2000,
Jari Jaakko Savinainen 2000-2002.



Wäinö Havas syntyi Lempäälän Lempoisten kansakoululla elokuun 15. päivän 1898. Hänen vanhempansa oliva kansakoulunopettaja Oskar Samuel Örling, vuodesta 1906 Havas, s.2.21,8.1858 Tampereella, k. 28.2.1935, ja hänen vaimonsa, niin ikään kansankoulunopettaja, Agusta Maria,o.s. Böhling s. 15.7.1870 Halikossa, k. 1.7.1941. Isä oli aikaisemmin ollut naimisissa opettajar Matilda Soinin kanssa, s. 3.1.1859, k. 13.3.1892. Tästä avioliitosta oli ainoastaan poika Eino. Uudessa seitsemänpäisessä sisarussarjassa Wäinö oli esikoinen.


Wäinö Havaksen varhaisimmat lapsuusvuodet kuluivat leikeissä ja todessa Lempoisten kansakoulun vaiheilla. Leikkitovereita ei juuri tarvinnut hakea kylästä, sillä pian perhe kasvoi suureksi. Varsinkin Wäino ja Eero olivat pienestä pitäen kuin kaksoset konsanaan. Yhteiset lapsuusleikit, yhteinen koulu, yhteiset harrastukset ja yhteiset sotaretket liittivät heidät lujin sitein toisiinsa. Käytyään ensin kolme luokkaa isän ja äidin pitämää kansakoulua Wäinö syksyllä 1909 tuli Tampereen Suomalaisen Yhteiskoulun kolmannen luokan oppilaaksi. Urheilulliset harrastukset olivat omiaan vahvistamaan veljesten ruumiillista kuntoa elämän tehtävää ja niitä sotaretkiä varten, joille he yhdessä aikanaan lähtivät.


Kesä 1917 oli Lempäälässkin levoton ja pahanenteinen. Punaiset ainekset, joita ”Kansan Lehti” kiihotti ja valisti, ryhtyivät toimeenpanemaan maatalouslakkoja. Aseellisia yhteenottoja ja veritekoja ei pakkakunnalla kuitenkaan sattunut. Muutamat itsenäisyysaatteen innoittamat nuorukaiset, niiden joukossa Wäinö Havas, alkoivat puuhata paikkakunnalle suojeluskuntaa Pohjanmaan malliin yhdessä K.A.Tapolan kanssa.. Mutta maaperä oli huono, Hämäläinen ei lähde liikkeelle vähästä. Samaan aikaan kuin suojeluskunta perustettiin paikkakunnalla myös punakaarti.

Havas joutui sittemmin piileskelemään Lempäälässä, kunnes valkoiset valtasivat pitäjän maaliskuun lopulla 1918. Havaskin pääsi veljensä Eeron kanssa lähtemään mukaan sotaan. Havas oli vapaaehtoisena mukana viidessä sodassa: Suomen sisällissodassa, heimosodissa Virossa Pohjan Pojissa ja Aunuksesssa, talvisodassa ja jatkosodassa. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni ja toimi komppanianpäällikkönä jo heimosodissa. Havas oli Suur-Suomi-aatteen kannattaja, mutta ei kuitenkaan kuulunut AKS:ään eikä äärioikeistoon.



Wäinö Havas pääsi ylioppilaaksi 1916, pappisivihkimys 1921, teologian erotutkinto 1921 ylimääräisenä pappina Suomen Puolustusvoimissa Lappeenrannassa sekä Oulussa, ylimääräisenä pappina Suomen Puolustusvoimissa Rovaniemellä ja Kittilässä 1921-1927. Hän kävi saarnamatkalla USA:ssa 1925-1926. Hän toimi Merijärven kirkkoherrana 1927-1935, jolloin hän palveli rautiolaisia 1928-1930 ja Kivijärven kirkkoherrana 1935-1941. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana 1.9.1939 -21.8.1941. Hän oli presidentivalitsijamiehenä 1937 ja 1940.



Talvisodan puhjettua Havas kuitenkin lähti rintamalle vapaaehtoisena. Kansandustajista myös Heikki Niskanen ja Paavo Susitaival lähtivät sotaan vapaaehtoisina. Havas kaatui jatkosodan alussa 21. elokuuta 1941 Suojärven Suvilahdella ollessaan pysäyttämässä neuvostoliittolaista hyökkäysvaunua JR 50:n 6. komppanian päällikkönä. Tuulokseen pysäytetty Karjalan armeija kokosi voimiaan elokuussa 1941 suurta, Syvärille ulottuvaa iskua varten. Pohjoisempana ollut Suojärven suunta oli vihollisen hallussa. Se hallitsi myös tärkeää rautatiesolua Suvilahtea, Tämä paha uhka sivustasta oli saatava pois ennen suurhyökkäystä. Asialle pantiin eversti Kaarlo Heiskasen 11. divisioona. Sen kärkirykmentti JR 50 sai käskyn vallata suvilahti. Vaikka vastarinta oli ajoittain kiivastakin, rykmentti eteni taistelleen jo pimentyneessa kesäyössä 21. elokuuta. Vain palamaan sytytetyn Suvilahden tulipalojen loimut valaisivat taivasta. Kapteeni Wäinö Havaksn komppania sai Suvilahdessa vastaansa vihollisen panssarein vahvistetun vastahyökkäyspataljoonan. Havas kutsui paikalle alikersantti Väinö Sokan panssaritorjuntakivääreineen. Sokka oli ehtinyt alkusodan vaiheissa saada kylmäverisen taistelijan maineen. Sokka tarvitsi avukseen kiikarimiehen, jotta saisi selville osuivatko laukaukset. Tähän tulenjohtotehtävään ryhtyi komppanianpäällikkö. Havas ohjasi hämärässä yössä Sokan osumia seisten. Pian panssarista tulvi liekkejä ja savua. Pian Sokka huomasi, että Havas oli kadonnut. Kapteeni oli saanut kuolettavan luodin suoraan sydämeensä. Komppanian pidetyn, ”isäksi” kutsutun päällikön poismeno iski kovasti. Sokka oli arvioinut, että Havas pelasti todennäköisesti kiikaroinnillaan monen miehen hengen. Alikersantti, sittemmin Väinö Sokka nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi lokakuussa 1941. Wäinö Havas haudattiin Kivijärvelle.



Wäinö Havas oli kuollessaan vasta 43-vuotias, mutta ehti elää hämmästyttävän monimuotoisen elämän. Nykyisestä virsikirjasta löytyy seitsemän Havaksen virttä, tunnetuimpana kenties hänen suomentamansa J.L. Runebergin Isänmaan virsi. Wäinö Havas on yhä kunniassa lestadiolaisen herätysliikkeen suurmiehenä. Havaksen vaimosta tuli sotaleski ja kymmenestä lapsestaan sotaorpoja.



Havas edusti Suur-Suomi-näkemyksellään toisenlaista linjaa kuin Elias Simojoki. Niin uskonnollinen herätyspuhuja kuin olikin, hän oli tyyni, harkinnan mies, joka katseli asioita realistisemmin ja myöskin syvemmin. Hänen silmissään ei väikkynyt tulevaisuuden Suomi minään poliittisesti suurena mahtitekijänä, vaan hän piti Suur-Suomen luomista yksinkertaisesti vain kansamme välttämättömänä elinehtona ja historian meille asettamana velvollisuutena. Meidän oli luotava valtakunnallemme sellaiset rajat, joita voitaisiin todella puolustaa ja jotka sulkisivat sisäänsä nekin Suomen heimot, jotka tähän asti olivat ankarimmin saaneet kokea idän raskaan paineen.



Wäinö Havas eduskuntamatrikkeli

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?%7Bhnro%7D=910433&%7Bkieli%7D=su&%7Bhaku%7D=kaikki



Wäinö Havas Wikipedia

http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Havas



Suo olla turva Suomenmaan

http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81195-suo-olla-turva-suomenmaan



Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.

Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.

Perinnökseni, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.

Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.

Väinö Havas (1939)

Virsi 344

http://evl.fi/Virsikirja.nsf/pudotusvalikko/344?OpenDocument



Sun kätes Herra voimakkaan

http://www.youtube.com/watch?v=A4XfpOUeoqo


Raution puinen ristikirkko on kuulun kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän piirustusten mukaan rakennettu. Se valmistui vuonna 1800. Simon Jylkkä-Silven hukkui Kalajokeen 29.04.1798 joten hän ei voinut olla mukana kirkon loppuun rakentamisessa. Kirkkoa ja tapulia on korjattu vuosina 1881-1884 jolloin kirkkoa korotettiin vajaalla metrillä ja siihen rakennettiin torni. Kirkon viimeisin remontti on tehty 1999-2000. Kirkkoon saatiin jalkaharmoni vuonna 1938 ja vuoden 1968 sisäkorjauksen yhteydessä sen sijalle sijoitettiin Kemiön seurakunnalta lahjaksi saadut vanhat kunnostetut urut. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa. Alttaritauluja on kolme, joista vanhin on vuodelta 1804 Johannes Kempin ”Ristiinnaulittu”. Alttariseinällä on Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” ja keskellä on Aino Håkanssonin ”Hyvä Paimen” vuodelta 1939. Seurakuntakoti vihittiin käyttöön 13.8.1978. Laajennus- ja korjaustöitä tehtiin vuonna 1998.



Raution kappalaisen puustelli Granholma perustettiin viimeisenä uusien virkatalojen sarjassa. Pappila todennäköisesti valmistui 1809. Seuraavana vuonna annettiin Granholmille kuten muillekin uusille puustelleille kymmenen vuoden verovapaus. Pappilan pitkä päärakennus on 19 kyynärää (1 kyynärä = 59,4 cm) pitkä. Siinä on sali, kolme kamaria ja keittiö sekä eteinen ja myöhemmin virkatalo sai pakarituvan, saunanavetan, rehuladon, tallin, kaksi riihtä ja aittaa, saunan, halko- ja rekiliiterin, kärryliiterin sekä käymälän. Rakennus laudoitettiin myöhemmin empireen henkeen sopivaksi. Rakennuksen perusta on tehty porakivestä.



Raution kunnan ensimmäinen ”kuntakokous” lienee pidetty Raution pappilassa 4.8.1866. Siellä päätettiin esimerkiksi siitä, että kunnan varat ja paperit säilytetään ”nykyisessä kirkon arkussa joka tulee olemaan pappilassa jonka avaimia säilyttää lautakunnan esimies yhden, kuntakokouksen esimies yhden ja kunnan lautamies Jaakko Verronen yhden avaimen.” Kunnan varat olivat siten turvallisesti tallessa.



Pappilassa sijaitsevan renkituvan kattoa korjattiin vuonna 1867. Työn sai vähimmän vaativa. Päärakennuksen korjauksissa vuonna 1874 korjattiin lattiat ja varustettiin sali ja välikamari kaakeliuuneilla. Julkisivuun on myös myöhemmin rakennettu myös muuhun rakennukseen nähden todella suuri kaksisisäänkäyntinen veranta pienine lasiruudukkoineen. Vuonna 1879 pappilassa on harjoitettu jonkinlaisia korjauksia joista ei ole tarkempaa tietoa.

Ainakin jo vuonna 1874 Granholman mailla oli ilmeisesti jo pitemmän aikaa ollut torppari Heikki Suomala, jota kirkonkokous (=kuntakokous) syytti metsän hävittämisestä ja päivätöiden laiminlyönnistä. Hänet uhattiin karkottaa "pappilan metsäsarasta" ellei hän "tästä eeskäsin" rupea tekemään seuraavia päivätöitä:
"Vuojesa jos tekeepi ensiksikin, että hakkaapi 15 syltää koivuhalkoja ja pappilan maantienojan pitääpi oornikisa hyväsä ja yksi viikko niitulla heinän teosa omin rukinensa ja jos täyttääpi nämät mainitut työt niin saapi net niitun palaset viljellä ja pellon niin kuin on tähänkinasti viljellyt ja polttopuukeseen ottaa ensiksi kuivat puut ja sitten lisää niitun maalta ja mehtä vahata niin ettei kukaan saa siittä varastaa ja niittu niin ettei eläimet syö"



Pappilassa järjestettiin kuntakokous 12.12.1881 jossa asiana oli kansakoulun perustaminen ja kokouksessa tehtiin perustamispäätös. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli sitten Rautiossa kuitenkin suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin ”pystyyn” vasta 8 vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Kuntakokouksessa jäseninä olivat Henrik Petäistö, Henrik Kärkinen, Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Jaako Sipilä ja Henrik Takkunen.



Pappilassa korjauksia suoritettiin vuonna 1884 pappilan navettarakennukseen ja samalla navettaan hankittiin ”veenlämmityskone”. Kustannukset olivat yhteensä 1000 markkaa. Esteettiset ja terveydenhoidolliset seikat otettiin vielä huomioon, kun tunkion kohdalle rakennettiin aita.

Raution kappalaisentalon Granholm oli veroluvultaan 1/32 manttaalin tila vielä vuonna 1884.



Raution pappila oli Oskar Vilhelm Snellmanin toimikauden eräänlainen ”koulutoiminnan keskuspaikka” kunnassa. Pappilassa pidettiin 13 helmikuuta 1889 kansakoulun johtokunnan ensimmäinen kokous. Pappilan salissa pidettiin myös useimmat muutkin johtokunnan kokouksesta jolloin pastori Snelman oli johtokunnan puheenjohtajana.



Suurempia korjauksia pappilassa suoritettiin vasta vuonna 1896, jolloin päärakennus sai asfalttikaton, uudet lattia ja seinäpaperit. Samassa yhteydessä korjattiin myös renkitupa, ruokapuoti, mankelitupa, kellari, tallirakennus, sauna, navetta, sikahuone, maki, kalustohuone, riihi ja jyväaitta. Korjaukset rahoitettiin myymällä pappilan metsää. Myös lukkarin puustelli korjattiin. Vuonna 1989 tehtiin päätös pappilan päärakennuksen uusimisesta. Peruskiviä ajettiin 75 syltää kooltaan 30 cm korkeita ja 20 cm leveitä. Tukkeja vedettiin 100 kpl kukin 6,6 metriä pitkiä. Ajot suoritettiin manttaaleittain ja työssä oli joka kuudes mies.



Valtiopäivämiesvalitsijan valitsemiseksi 1897 järjestettiin kuntakokous taasen pappilassa.



Heinäkuussa vuonna 1899 otettiin Kalajoen Säästöpankista rakennustyöhön 1000 mk:n laina. Pappila valmistui saman vuoden lokakuussa ja se palovakuutettiin 10 000 mk:sta. Loppusyyni pidettiin 8.7.1900. Rakennusurakka oli seurakunnalle vastikään rakennettujen kansakoulujen jälkeen raskas. Tätä seurakunta valittikin anoessaan hakkuulupaa Granholman metsiin rakennuslainan lyhentämiseksi. Asiaa pahensi se, että seurakunnan väkiluvustä oli yli 200 henkeä Amerikassa. Lisämenoja aiheutti vuonna 1902 toteutettu lukkarin uusi palkkajärjestely. Onneksi senaatti myönsi vuonna 1902 metsän myyntiluvat. Vuonna 1903 saatiinkin metsätuloja 4000 markkaa, josta riitti säästöönkin laitettavaksi Kalajoen Säästöpankkiin.



Tämän jälkeen ei virkatalojen hyväksi tarvinnut aikoihin tehdä mittavampia sijoituksia vuosikorjauksia lukuun ottamatta. Asiat olivat kunnossa, eikä vuosina 1907 ja 1912 toimitetuissa piispantarkastuksissa ollut virkatalojen suhteen muuta huomauttamista kuin palovakuutusten alhaisuus. Pappilan vakuutussumma vuonna 1912 oli 12000 markkaa. Raution virkatalon lautakunnan toimesta 1.7.1909 kaikkia kappalaistalon Granholmin aidat on saatettu kuntoon paikkakunnan tapojen mukaisella tavalla.



Kirkkoherra Mauri Juhana Kokko käynnisti pian Rautioon tulonsa jälkeen vuonna 1921 säännöllisen pyhäkoulutyön seurakunnassa. Pyhäkoulua alettiin pitämään Granholman pappilassa.



Seuraava tilinpäätös on tehty 28.4.1952: Raution seurakunnan omistamasta Granholmin tilasta n:ro 21/4:ään on pakkolunastettu 15,90 ha maatalousmaata, 7,50 maatalouspohjaista maata, 84,13 ha metsämaata sekä 0,53 ha joutomaata ja alueen hinta oli etuuksineen markoissa 731.600,-



Vuonna 1955 on mietitty kannattako Granholman pappilaa enää kunnostaa vai tehdäänkö kokonaan uusi pappila ja tässä seuraavassa on kerrottu Granholman korjaustoimenpiteet, nykyaikaistaminen sekä kustannusarvio:



Pappilan rakennuksen perustukset olisi tehtävä uudestaan, koska perustus liikkuu niin paljon, että jopa ikkunaruudut rikkoutuvat joutuessaan puristuksiin seinien liikkuessa. Perustustyö olisi tehtävä siten, että vanha perustus purettaisiin ensin nurkkien ja väliseinien kohdalta ja näiden kohdalle tehtäisiin pilarit kallioon saakka, joka on noin 1-2 m:en syvyydessä maanpinnasta. Pilareihin laitettaisiin tartuntaraudat perään väliin rakennettavalle betoniperustukselle.

Kun pilarit olisivat kuivuneet, purettaisiin loppu kiviperustus pois ja tuettaisiin rakennuksen ulkoseinät pitemmillä pilariväleillä tilapäisesti hirsitukien varaan. Tämän jälkeen kaivettaisiin pilarivälit auki ja valettaisiin ne 20 cm betoniperustuksin umpeen. Rakennus ympäröitäisiin salaojalla ja peruskaivannot täytettäisiin soralla ohuin kerroksin tiiviisti sulloen lähelle maanpinnan tasoa. Tämän päälle sullottaisiin noin 15 cm savikerrs ja saven päälle laitettaisiin ruohoturvekerros. Rakennukset lattiat pudotettaisiin, lattiakoolaukset uusittaisiin ja oiottaisiin, täytteet tarkistettaisiin ja lattialaudoitus höylättäisiin sileäksi ja korkkimatot lumppupahveineen laitettaisiin takaisin. Välikatot oiottaisiin rimottamalla ja kattopinnaksi laitettaisiin esim. akustiikkalevyt. Ulkoseiniin asennettaisiin sisäpuolelle huokoinen kuitulevy lämpöisyyden parantamiseksi. Akkunat uusittaisiin heloituksineen. Ovet korjattaisiin ja samoin myös pienemmän epäkohdat. Uunit ja piiput korjattaisiin tai tehtäisiin rakennukseen keskuslämmitys. Keskuslämpökattilahuone voitaisiin sijoittaa tehtävän tiilisen arkistohuoneen yhteyteen suurentamalla sitä ulkomitoiltaan niin paljon, että kattilahuone mahtuisi samojen ulkoseinien sisään. Tällöin olisi arkisto-, kattilahuoneen paikka mahdollisimman lähellä rakennuksen keskustaa pihanpuoleisella ulkoseinällä poistaen osan kuistista, tai tekemällä sitten kattilahuone rakennuksen alle. Jos keskuslämmitys tehdään, poistetaan piiput ja uunit ja näistä saatavat kelvolliset tiilet käytetään arkistohuoneen seinämuuraukseen. Ulkoportaan alle tehtäisiin wc ottaen siihen tarvittaessa lisätilaa eteisestä, täältä tehtäisiin viemäri pihalle tehtävään saostuskaivoon, josta liete ajetaan pois veden suodattuessa maaperään tai johdetaan se pellon avo-ojaan. Sisältä rakennus paperoidaan ja maalataan uudelleen. Saunan perustus uusitaan samoin kuin päärakennuksen ja tehdään uusi kellari. Kustannusarvio oli 1 338 000 markkaa.

Granholman kappalaisen pappila poistettiin käytöstä 1950-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kun Rautioon rakennettiin uusi pappila.

Katselin televisiosta naisten sprintin karsintaa ja kuntopyöräilin samalla 30 minuuttia. Tässä karsinnan tulokset.


TDS Val Mustair, Sveitsi


Naiset, sprintti (v) / Karsinta


1. Nadine Fähndrich SUI 3.22,59

2. Tiril Udnes Weng NOR + 2,41

3. Märta Rosenberg SWE + 2,57

4. Anne Kjersti Kalvå NOR + 2,89

5. Frida Karlsson SWE + 2,99

6. Julia Kern USA + 3,05

7. Katerina Janatova CZE + 3,71

8. Laura Gimmler GER + 3,90

9. Sofie Krehl GER + 4,52

10. Jasmin Kähärä FIN + 4,53

11. Jasmi Joensuu FIN + 4,54


15. Krista Pärmäkoski FIN + 5,73

16. Kerttu Niskanen FIN + 6,12

24. Katri Lylynperä FIN + 8,28

34. Anne Kyllönen FIN + 10,35

61. Anni Alakoski FIN + 18,23

Naiset, sprintti (v) / Välierä 1


1. Nadine Fähndrich SUI 3.24,03 Q

2. Maja Dahlqvist SWE + 0,26 Q

3. Lotta Udnes Weng NOR + 0,63

4. Frida Karlsson SWE + 1,51

5. Lena Quintin FRA + 11,58

6. Julia Kern USA + 23,66


Välierä 2


1. Tiril Udnes Weng NOR 3.25,22 Q

2. Anne Kjersti Kalvå NOR + 0,18 Q

3. Katerina Janatova CZE + 1,37

4. Laura Gimmler GER + 1,68

5. Sofie Krehl GER + 2,47

6. Kerttu Niskanen FIN + 3,34

 

 Naiset, sprintti (v) / Finaali
 
  1. Nadine Fähndrich     SUI 3.23,56
  2. Maja Dahlqvist       SWE +  0,47
  3. Lotta Udnes Weng     NOR +  0,62
  4. Tiril Udnes Weng     NOR +  2,35
  5. Frida Karlsson       SWE +  3,39
  6. Anne Kjersti Kalvå   NOR +  7,95
 




Miehet, sprintti (v)


1. Johannes H. Kläbo NOR

2. Federico Pellegrino ITA

3. Sindre B. Skar NOR

4. Michal Novak CZE

5. Richard Jouve FRA

6. Lucas Chanavat FRA

7. Janik Riebli SUI

8. Pål Golberg NOR

9. Valerio Grond SUI

10. Renaud Jay FRA


28. Perttu Hyvärinen FIN

54. Ville Ahonen FIN

57. Iivo Niskanen FIN

70. Lauri Lepistö FIN

  1. Markus Vuorela FIN


Miehet, sprintti (v) / Välierä 1

 

1. Johannes H. Kläbo NOR 3.00,93 Q

2. Lucas Chanavat FRA + 0,21 Q

3. Federico Pellegrino ITA + 0,30

4. Sindre B. Skar NOR + 0,44

5. Renaud Jay FRA + 3,80

6. Johan Häggström SWE + 5,49


Välierä 2


1. Michal Novak CZE 3.01,91 Q

2. Richard Jouve FRA + 0,10 Q

3. Janik Riebli SUI + 0,25

4. Pål Golberg NOR + 0,85

5. Valerio Grond SUI + 1,42

6. Anton Persson SWE + 37,50



Miehet, sprintti (v) / Finaali


1. Johannes H. Kläbo NOR 3.00,98

2. Federico Pellegrino ITA + 0,18

3. Sindre B. Skar NOR + 2,19

4. Michal Novak CZE + 3,39

5. Richard Jouve FRA + 3,41

6. Lucas Chanavat FRA + 28,66


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti