torstai 6. heinäkuuta 2023

PE 07.07.2023 Kulttuurin Liekki

 

                                                   Marita Okkonen ja Seppo Peltoarvo

Vuonna 1964 alkaneen kansankeräyksen eli kulttuuriadressin keräämiseen liittyen julistettiin Suomen kuntien kesken kilpailu, jossa kerättyjen nimikirjoitusten määrää verrattiin kunnan asukaslukuun. Kilpailun pääpalkintona oli Kulttuurin Liekki -teos, jonka lahjoittivat Mainostoimisto Srk, Upo Oy ja Shell-kaasu. Kilpailun voitti Raution kunta, ja Suomen Kulttuurirahasto ja Keski-Pohjanmaan rahasto järjestivät sen kunniaksi Rautiossa kulttuurijuhlan 31.10.1965. Juhlallisuuksiin kuului jumalanpalvelus, kirkkokahvit ja ”kulttuurin liekin” luovutustilaisuus. Kulttuurijuhlaan oli kutsuttu kaikki Raution asukkaat, ja siellä puhuivat professori L. A. Puntila sekä maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski. Lisäksi ohjelmassa oli muun muassa Maakuntakuoron esitys.

Keräyksen toteuttajina olivat kansakoulujen opettajat ja oppilaat. Rautiossa keräyspäällikkönä toimi opettaja Osmo Tokola apunaan Matti Niemi, Teemu Perttunen, Anna Saari ja Reino Mielonen. Rautiolaisten listoille kertyi yhteensä 1375 nimeä, mikä oli 86,17 prosenttia kunnan asukasluvusta. Rautio oli ylivoimaisesti maan paras, sillä toiseksi sijoittunut Halsua sai vain 68.9 prosenttia kuntalaisistaan mukaan. Kulttuurin Liekki luovutettiin Raution kunnalle31.10.1965 ja monien sijoitusvaiheiden jälkeen sen lopullinen sytyttäminen tapahtui Rautio-viikon päättäjäisissä 24. heinäkuuta 1988. Nyt Kulttuurin Liekki saa uuden paikan.




Sulevi Juhola on ratkaissut Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoisosilta. Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut asiasta maalauksen, jossa on Sulevi Juholan muotokuva, Pähkinäsaaren rauhan raja sekä rajamerkki eli kukkarokivi.

Pähkinäsaaren rauhan v.1323 raja Sulevi Juholan mukaan

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471

Sulevi Juhola:

Näissä teoksissa olen osoittanut, että aikaisempien tutkijoiden kuten Jalmari Jaakkolan, Kustaa Vilkunan, Kyösti Julkun ym. rajateoriat, Pähkinäsaaren rauhan rajan (v.1323) pohjoisosilta, eivät kestä lähdekriittistä tarkastelua, eikä tekemieni löydösten valossa tehtyä tarkastelua. Näin ollen voin todeta, että tutkimukseni antaa vastauksen tuohon "Suomen historian suurimpaan mysteeriin", kuten muutamat aikaisemmat tutkijat ovat todenneet tuon em. rajan pohjoisosasta. Vakaan käsitykseni mukaan esittämäni rajateoria(t) tulevat kestämään pysyvästi. Tuo em. artikkeli, joka on yliopistojen ylläpitämässä Suomen merkittävimmässä historiallisessa verkkojulkaisussa, on ollut kritisoitavana 7/2016 mennessä viisi vuotta, ja sitä vastaan ei ole tehty sen yhteyteen minkäänlaista muistutusta sen oikeellisuutta vastaan.


Kalajoki

Kalajoella on vieraskielisiä henkilöitä 386. Heistä venäjänkielisiä on eniten eli 89 henkilöä. Ukrainan sota ei ole Kalajoella asuvien venäläisten syytä. Kalajoella suhtaudutaan maahanmuuttajiin asiallisesti.

Vieraskielisten osuus: 3,13 %

Yleisin vieras kieli: venäjä (89 henkilöä)

Vieraskielisten määrä (ja osuus)

1990: 19 (0,15 %)

1995: 38 (0,30 %)

2000: 33 (0,27 %)

2005: 64 (0,52 %)

2010: 137 (1,09 %)

2015: 224 (1,78 %)

2020: 322 (2,60 %)

2022: 386 (3,13 %)

Venäläisten osuus Kalajoella oli minullekin yllätys, mutta todennäköisesti sotaa pakenevia henkilöitä on tullut lähialueeltamme Kalajoelle.


Provinssirockin mielipidevaino – tieteen kannattajia ei suvaita!

https://www.youtube.com/watch?v=G058j1MyLrU



Puolueiden kannatus 06.07.2023

Kokoomus on edelleen Ylen tänään torstaina julkaistun puolueiden kannatusmittauksen suurin puolue 22,1 prosentin kannatuksella. Laskua edellisestä mittauksesta on 0,4 prosenttiyksikköä.

Toiselle sijalle noussut SDP onnistui nostamaan kannatustaan 20,6 prosenttiin. Nousua on yhden prosenttiyksikön verran.

Kolmanneksi suurimman perussuomalaisten kannatus suli lähes prosenttiyksikön 20,2 prosenttiin.

Perussuomalaisilla on hallussaan sisäministerin, oikeusministerin ja valtionvarainministerin salkut. Jos perussuomalaiset ministerit noudattavat lakia ja avaavat presidentti Mauno Koiviston valtiopetoksen ja yrittäjien murhat niin puolueen kannatus nousee merkittävällä tavalla.

Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

http://pankkikriisi.blogspot.com/2019/06/avoin-kirje-paaministeri-antti-rinteelle.html

Valtiopetoksessa pelastettiin pankit ja tuhottiin tiettyjen alojen ylikapasiteetti. Kymmeniätuhansia yrityksiä tuhottiin ja aiheutettiin yli 10 000 yrittäjän itsemurha.

Pankki voitti ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Siksi syyttäjä Sulo Heiskari on saanut toimia kuin sika vatukossa. Saatanakin on kateellinen syyttäjä Heiskarille. Valtiopetos ja murhat eivät vanhene koskaan.



Valtiopetoksen tekijä presidentti Mauno Koivisto, josta on maalaus Erkki Aho taidenäyttelyssä.



On todennäköistä, että eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ilmoittaa huomenna perjantaina presidenttiehdokkuudestaan. On todennäköistä, että perussuomalaisten tehokkaat somevaikuttajat aloittavat hänen kampanjansa tukemisen.


YLEISURHEILU JOENSUU


N 1 500 m

1. Nozomi Tanaka JPN 4.07,05 SB

4. Eveliina Määttänen FIN 4.12,08 PB

M seiväs

1. Urho Kujanpää FIN 560 kkk


N kuula

1. Klaudia Kardasz POL 17,81 SB

2. Senja Mäkitörmä FIN 16,97 SB

3. Eveliina Rouvali FIN 16,92


M 110 m aj +3,1 m/s

  1. Elmo Lakka FIN 13,57


N 100 m +4,0 m/s

1. Lotta Kemppinen FIN 11,22

2. Magdalena Stefanowicz POL 11,22


M 100 m +4,2 m/s

1. Pascal Mancini SUI 10,18

2. Santeri Örn FIN 10,25

3. Matias Ahtinen FIN 10,49


M keihäs

1. Edis Matusevicius LTU 80,80

2. Cyprian Mrzyglod POL 77,48

3. Taneli Juutinen FIN 76,51


M 1 500 m

1. Adam Spencer AUS 3.36,78 PB

2. Abdisa Fayisa ETH 3.36,87

3. Joonas Rinne FIN 3.37,65 PB

  1. Santtu Heikkinen FIN 3.38,17 PB


M 400 m

1. Matej Krsek CZE 46,04

2. Viljami Kaasalainen FIN 46,68 SB

3. Michal Desensky CZE 46,83

4. Asseri Välimäki FIN 46,84 PB


N korkeus

1. Julia Chumachenko UKR 185

2. Heta Tuuri FIN 185

3. Venla Pulkkanen FIN 175


N 400 m

1. Naomi Van Den Broeck BEL 52,53

2. Mette Baas FIN 52,58 SB

3. Aino Pulkkinen FIN 53,18 PB


M 3 000 m ej

1. Mohammed Tindoufti MAR 8.23,65

2. Topi Raitanen FIN 8.27,75

  1. Ben Buckingham AUS 8.28,42


N moukari
 1. Katrine Koch Jacobsen DEN 68,10
 2. Stephanie Ratcliffe   AUS 67,84
 3. Suvi Koskinen         FIN 66,87
 4. Krista Tervo          FIN 66,25

    N 3-loikka
 1. Kristiina Mäkelä      FIN 13,78 +2,8
 2. Jessica Kähärä        FIN 13,78
 3. Adrianna Laskowska    POL 13,78

Mäkelälle voitto toiseksi parhaan hyppynsä turvin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti