Erkki Ahon blogi: Rautiolaista historiaa

Paljonko suomalaisia kaatui viime sodassa, jos se suhteutetaan väestön määrään?

Suomen viime sodissa (1939–1945) menehtyi yhteensä noin 95 000 suomalaista, mikä vastasi noin 2,5 prosenttia Suomen silloisesta väestöstä. Jos tappiot suhteutetaan pelkästään maan miesväestöön, sota vei vajaa viisi prosenttia kaikista Suomen miehistä.

Väestötappioiden jakautuminen

Suomi kävi toisen maailmansodan aikana kolme erillistä sotaa, joiden kokonaistappiot koostuivat pääosin kaatuneista, haavoihinsa kuolleista ja kadonneista sotilaista sekä siviileistä:

Talvisota (1939–1940): noin 27 000 kuollutta
Jatkosota (1941–1944): noin 66 000 kuollutta tai kadonnutta
Lapin sota (1944–1945): noin 2 000 kuollutta

Sotien aikana Suomen asukasluku oli noin 3,7 miljoonaa henkeä. Prosentuaaliset menetykset olivat kansainvälisestikin vertailtuna raskaat, mutta väestömäärään suhteutettuna esimerkiksi Saksa (yli 10 %) ja Neuvostoliitto (noin 14 %) kärsivät vielä huomattavasti suurempia suhteellisia kokonaistappioita. Suomessa menetysten alueellinen jakautuminen oli epätasaista; joissakin kunnissa rintamalle otetuista miehistä menehtyi lähes 10 prosenttia.

Yhteenveto

Viime sotien aikana menehtyneiden suomalaisten määrä vastasi noin 2,5 % maan kokonaisväestöstä ja lähes 5 % kaikista miehistä.

Paljonko rautiolaisia kaatui viime sodassa, jos se suhteutetaan Raution väestön määrään.

Entisestä Raution kunnasta menehtyi viime sodissa lähteestä riippuen 50–52 sankarivainajaa, mikä vastasi noin 3,3 prosenttia kunnan silloisesta asukasluvusta. Jos tappiot suhteutetaan pelkästään Raution miesväestöön, sota vei noin 6,5 prosenttia kaikista rautiolaisista miehistä.

Tämä tarkoittaa, että Raution suhteelliset menetykset olivat selvästi koko Suomen keskiarvoa (2,5 % kokonaisväestöstä) raskaammat.

Raution tilastot pähkinänkuoressa

Sankarivainajien määrä: Paikallisen veteraanimatrikkelin ja sota-arkistojen mukaan 50–52 rautiolaista menehtyi rintamalla tai haavoihinsa.
Asukasluku sodan aikana: Tilastokeskuksen mukaan Raution asukasluku vuonna 1940 oli 1 591 henkeä.
Prosentuaalinen tappio: Menehtyneiden osuus oli noin 3,27 % kokonaisväestöstä. Miesväestöstä (noin puolet asukkaista) laskettuna menetykset kohosivat noin 6,5 prosenttiin.

Suuret tappiot selittyvät pitkälti sillä, että maaseutukuntien miehet palvelivat usein samoissa jalkaväkiyksiköissä (kuten jalkaväkirykmenteissä), jolloin yksittäisen rykmentin joutuminen koviin rintamataisteluihin saattoi pyyhkäistä kerralla suuren osan pienen kylän tai kunnan nuorista miehistä.

Paljonko kalajokisiakaatui viime sodassa, jos se suhteutetaan Kalajoen väestön määrään?

Sotiemme perinnematrikkeleiden mukaan silloisesta Kalajoen kunnasta menehtyi viime sodissa 131 sankarivainajaa, mikä vastasi noin 2,1 prosenttia kunnan silloisesta asukasluvusta. Jos tappiot suhteutetaan pelkästään Kalajoen miesväestöön, sota vei noin 4,2 prosenttia kaikista kalajokisista miehistä.

Nämä suhteelliset luvut koskevat Kalajokea sen silloisilla kunnarajoilla (ilman itsenäisiä Himangan ja Raution kuntia, jotka liityttiin Kalajokeen myöhemmin). Kalajoen prosentuaaliset menetykset olivat hieman matalammat kuin koko Suomen keskiarvo (2,5 % kokonaisväestöstä).

Kalajoen tilastot pähkinänkuoressa

Sankarivainajien määrä: Kalajoelta menehtyi sodissa yhteensä 131 miestä. Heistä 36 kaatui talvisodassa ja 5 Lapin sodassa. Loput 90 menehtyivät jatkosodan aikana.
Asukasluku sodan aikana: Kalajoen väkiluku oli 1940-luvun taitteessa noin 6 300 henkeä (vuonna 1920 asukkaita oli 5 780 ja vuonna 1952 puolestaan 7 085).
Prosentuaalinen tappio: Menehtyneiden osuus oli noin 2,1 % kokonaisväestöstä. Miesväestöstä (noin puolet asukasluvusta) laskettuna menetykset olivat noin 4,2 %.

Erityinen tragedia talvisodassa

Vaikka Kalajoen kokonaistappiot olivat prosentuaalisesti lähellä maan keskiarvoa, talvisota iski paikkakuntaan kertarysäyksellä hyvin raskaasti. Lähes puolet talvisodassa kaatuneista kalajokisista palveli samassa joukko-osastossa, Jalkaväkirykmentti 64:ssä (JR 64). Kokkolan sotilaspiirin reserviläisistä koottu rykmentti joutui ankariin motitustaisteluihin Suomussalmella ja kuuluisalla Raatteen tiellä, mikä toi kerralla suuren surun moniin kalajokisiin koteihin.

JR 64 taistelut Suomussalmella

Jalkaväkirykmentti 64 (JR 64) näytteli ratkaisevaa osaa talvisodan kuuluisissa Suomussalmen taisteluissa joulukuun lopussa 1939. Kokkolan, Tampereen ja Seinäjoen seutujen reserviläisistä sekä nuorista alokkaista koottu rykmentti lähetettiin rintamalle pikavauhtia ja huonosti varustettuna, mutta se onnistui murtamaan neuvostojoukkojen linjat ja valtaamaan Suomussalmen takaisin.

Rykmentin vaiheet ja taistelut Suomussalmella

Pikasiirto jouluyönä rintamalle
Rykmentti perustettiin Kemissä joulukuussa 1939. Kun Suomussalmen tilanne kriisiytyi puna-armeijan 163. divisioonan hyökkäyksen vuoksi, ylipäällikkö antoi käskyn siirtää JR 64 lisävoimaksi. Joukot kuljetettiin junilla ja autoilla rintamalle, ja he saapuivat perille joulupäivän aamuna 25. joulukuuta.
Kiantajärven ja Hulkonniemen taistelut
Everstiluutnantti Uno Fagernäsin komentama JR 64 liitettiin osaksi eversti Hjalmar Siilasvuon 9. divisioonaa. Rykmentti heitettiin välittömästi hyökkäykseen. Sen I ja II pataljoona aloittivat raivokkaat hyökkäykset kirkonkylän länsipuolella sijaitsevassa Hulkonniemessä. Samaan aikaan rykmentin III pataljoona suojasi linjoja Haukiperän suunnalla.
Kirkonkylän takaisinvaltaus 27.–28.12.1939
Ankarat ja veriset taistelut huipentuivat joulukuun 27. päivänä alkaneeseen suoranaiseen rynnäkköön. Vihollisen asemat mureni, ja puna-armeijan oli peräännyttävä pitkin Kiantajärven jäätä pohjoiseen. JR 64:n miehet pääsivät valtaamaan neuvostojoukoilta takaisin Suomussalmen poltetun kirkonkylän alueen. [, 2]

Raatteen tien varmistus ja siirto Laatokan Karjalaan

Heti Suomussalmen kirkonkylän taistelujen ratkottua tammikuun alussa 1940, JR 64 siirtyi Kerälän ja Harjun alueille varmistamaan sivustoja ja tiedustelemaan, kun suomalaiset aloittivat tuhoamisoperaation pitkin Raatteen tietä etenevää neuvostoliittolaista 44. divisioonaa vastaan.

Kun Suomussalmen alue oli puhdistettu vihollisista tammikuun alkupuolella, JR 64 kuormattiin kiireesti juniin ja kuljetettiin Laatokan Karjalaan. Siellä rykmentti joutui jälleen raskaisiin taisteluihin (mm. Pitkärannan ja saariston motitustaisteluihin), joissa Kalajokilaakson miehet kärsivät talvisodan loppuviikkoina kaikkein suurimmat tappionsa.

Taidenäyttelyssäni oli esillä opettaja Osmo Tokolan 9 maalausta rautiolaisten sotahistoriasta.

Taidenäyttelyssäni on 9 opettaja Osmo Tokolan maalaa rautiolaisten sodasta 1939-1945.

Rautiolaisten jatkosaodan historia on kirjoitettuna blogiini.

Rautiolaisten talvisodasta olen kertonut seuraavassa blogissani:

Rautiolaiset talvisodan uhrit – tarkennuksia soteveteraanimatrikkeleihin

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/05/rautiolaiset-talvisodan-uhrit.html

Rautiolaisten ja kalajokisten sekä himankalaisten sotahistoriaa

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/04/rautiolaisten-ja-kalajokisten-seka.html

Rautiolaisten matka jatkosotaan ja Petroskoin valtaukseen

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/05/keskipohjalaisten-ja-rautiolaisten.html

Rautiolaiset jatkosodassa

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/03/rautiolaiset-jatkosodassa.html

Isäni Martti Aho Erkki Aho

Martti Aho on kalajokisen kuntapoliitikon ja yrittäjän Erkki Ahon isä.

Erkki Ahon omassa verkkoblogissa julkaistujen sukututkimus- ja perhetietojen mukaan heidän taustastaan tiedetään seuraavat asiat:

Martti Aho: Hän toimi elämänsä aikana muun muassa Raution kunnanvaltuutettuna sekä Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Hän oli maanviljelijä, harrasti metsästystä ja kuului suureen perheeseen, johon kuului hänen lisäkseen 12 sisarusta.
Perhe: Martti Ahon vaimo ja Erkin äiti oli Saimi Aho. Perheessä oli useampia lapsia, ja Erkki on perheen neljäs lapsi ja neljäs poika.
Suku: Ahon suku kuuluu laajaan ja tunnettuun pohjalaiseen Sursillin sukuun. Suku polveutuu 1400-luvun lopulla eläneestä Erik Sursillista.

Kaljupäinen mies kuvassa on isäni Martti Aho

Isäni takarivissä 4. vasemmalta

Isäni kuvassa keskellä istumasa. Kuva jatkosodan ajalta.

Isäni täytti 50-vuotta

Isäni oli innokas metsämies

Muotokuvan isästäni on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Martti on minun isäni

Isäni Martti toimi aikanaan Raution kunnanvaltuutettuna ja Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Isäni harrasti metsästystä. Serkkuni Bertta Keiski ( os. Kamunen) poika, rovasti Mikko Himanka, on tehnyt sukututkimuksemme.

Tutkimus alkaa 1400-luvun lopulta Erik Sursillista. Hänen poikansa Östen Sursill oli valtiopäivämies Uumajasta 1553-80. Pietari Arctophilacius toimi Kalajoen kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä. Pietarin poika Gabriel Calaminus oli Kemin kirkkoherra. Pojanpoika Peter Calamnius Kalajoella ja edelleen hänen poikansa Gabriel Calamnius Iissä kirkkoherrana. Samaan sukuun kuuluva Erik Fortelius oli lääninrovasti ja valtiopäivämies. Myös kirjailija Ilmari Kianto ja eduskunnan entinen puhemies Kauno Kleemola kuuluvat sukuumme.

Pappani isä oli Erkki Antinpoika Wig-Maunumäki-Kerola-Suomala-Hautala-Aho, s. 31.3.1828 Kälviällä. Hän muutti Kälviältä Lohtajan kautta Rautioon, jossa asui Suomalassa ja Hautalassa ennen Ahoa. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Sofia Korpijärvi-Kelmola. Heille syntyi viisi lasta: Matti, Erkki, Juho, Maria ja Antti.

Isoisäni oli Matti Aho, joka syntyi Kälviällä 10.8.1859 ja isoäitini Emilia s. Kukko syntyi Kalajoella 2.8.1873. Pappa oli luonteeltaan oikein mukava. Istui ja nukkui usein, koska veren kalkkeutuminen vaivasi, puhui siitä sukuvikana. Hän oli syvästi uskonnollinen.

Perheeseen syntyi 13 lasta, joista isäni Martti oli yhdestoista ja syntyi 28.1.1912 Rautiossa. Ernst William muutti Amerikkaan 1912. Ersnt Leander muutti Kanadaan 1926. Antti oli mukana vapaussodassa Kokkolan vapautusjoukoissa ja Tampereen valloituksessa. Aili kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin ja Martti Mikael vuoden vanhana samana päivänä kuin siskonsa Aili. Aino Ester kuoli 17-vuotiaana. Hänellä oli tuberkuloosi.

Jumala ompi linnamme
Isäni taisteli sodassa jalkaväkirykmentti 29:ssä, jonka komentajana oli everstiluutnantti Paavo Susitaival. Syksyllä 1939 alkoivat uhkaavat pilvet nousta isänmaamme taivaalle. Tilanne kehittyi niin vakavaksi, että lokakuussa suoritettiin yleinen liikekannallepano. Miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Raution miesten kokoontumispaikaksi oli määrätty Pöllän kansakoulu. Pihamaalla järjestäydyttiin rivistöön marssin aloittamista varten. Tilanteen vakavuus heijastui marssijoiden kasvoilta. Ilmoille kajahti sotilaille niin tuttu virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tuskin kukaan lähtijöistä oli tätä virttä tällaisella hartaudella aikaisemmin veisannut. Näin alkoi lokakuun pimenevässä illassa marssi kohti tuntematonta määränpäätä. Näistä useat miehet palasivat valkoisissa arkuissa sankarivainajina kotikirkkomaan multaan peitettäväksi. Monessa kodissa oli silloin suru ja murhe mittaamaton. Elämä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Elämän oli kuitenkin jatkuttava.

Sotajuttuja
Kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat sotatoimissa II-divisioonan, jonka komentajana toimi ”Kylmä Kalle” jalkaväenkenraali K.A.Heiskanen. Isäni taistelupaikkoina olivat Ilomäki, Värtsilä, Koirivaara, Hyrsylä, Somba, Peski, Teru, Kinnasvaara, Vilga, Homorovitsi, Pertjärvi, Juksova, Kiimajärvi, Juustila ja Lavola. Ilomäen taistelu alkoi 6.7.1941. Hyrsylän taistelut alkoivat 24.7.1941. Somban kylän valtaus aloitettiin 22.8.1941. Prääsässä saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Näissä taisteluissa 7.9.1941 isäni luultiin jo kuolleen. Rautiolaisten tappiot olivat todella suuret.

Isäni kuoli 9.9.1978 sydäninfarktiin. Ehdin käydä katsomassa isääni juuri ennen kertausharjoituksiani. Muistan elävästi hänen viimeisen rauhallisen katseensa ja sanansa minulle Kalajoen terveyskeskuksessa. Martti lepää Raution hautausmaalla,

Martti on minun isäni
Isäni Martti toimi aikanaan Raution kunnanvaltuutettuna ja Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Isäni harrasti metsästystä. Serkkuni Bertta Keiski ( os. Kamunen) poika, rovasti Mikko Himanka, on tehnyt sukututkimuksemme.

Tutkimus alkaa 1400-luvun lopulta Erik Sursillista. Hänen poikansa Östen Sursill oli valtiopäivämies Uumajasta 1553-80. Pietari Arctophilacius toimi Kalajoen kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä. Pietarin poika Gabriel Calaminus oli Kemin kirkkoherra. Pojanpoika Peter Calamnius Kalajoella ja edelleen hänen poikansa Gabriel Calamnius Iissä kirkkoherrana. Samaan sukuun kuuluva Erik Fortelius oli lääninrovasti ja valtiopäivämies. Myös kirjailija Ilmari Kianto ja eduskunnan entinen puhemies Kauno Kleemola kuuluvat sukuumme.

Pappani isä oli Erkki Antinpoika Wig-Maunumäki-Kerola-Suomala-Hautala-Aho, s. 31.3.1828 Kälviällä. Hän muutti Kälviältä Lohtajan kautta Rautioon, jossa asui Suomalassa ja Hautalassa ennen Ahoa. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Sofia Korpijärvi-Kelmola. Heille syntyi viisi lasta: Matti, Erkki, Juho, Maria ja Antti.

Isoisäni oli Matti Aho, joka syntyi Kälviällä 10.8.1859 ja isoäitini Emilia s. Kukko syntyi Kalajoella 2.8.1873. Pappa oli luonteeltaan oikein mukava. Istui ja nukkui usein, koska veren kalkkeutuminen vaivasi, puhui siitä sukuvikana. Hän oli syvästi uskonnollinen.

Perheeseen syntyi 13 lasta, joista isäni Martti oli yhdestoista ja syntyi 28.1.1912 Rautiossa. Ernst William muutti Amerikkaan 1912. Ersnt Leander muutti Kanadaan 1926. Antti oli mukana vapaussodassa Kokkolan vapautusjoukoissa ja Tampereen valloituksessa. Aili kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin ja Martti Mikael vuoden vanhana samana päivänä kuin siskonsa Aili.. Aino Ester kuoli 17-vuotiaana. Hänellä oli tuberkuloosi.

Kun olin pieni, niin isäni kertoi usein sotajuttuja miesten kesken.
Hän oli ollut todellinen taistelija, mitä osoittaa monet kertomukset hänestä.
Hän rakasti isänmaataan.
Hän oli valmis tekemään kaiken voitavansa isänmaan hyväksi. Minä arvostin isääni.
Hän oli järjestyksen mies, ystävällinen, auttavainen ja taloudellisesti ajatteleva.
Hän oli rehellinen ja oikeudenmukainen mies.
Hän ei hyväksynyt mitään vilunkia missään asiassa.
Hän oli poliittisesti lähellä vennamolaisuutta. Veikko Vennamo ajoi hänen mielestään kansan asiaa eikä kumarrellut herroja.

Isäni kuoli 9.9.1978 sydäninfarktiin. Ehdin käydä katsomassa isääni juuri ennen kertausharjoituksiani. Muistan elävästi hänen viimeisen rauhallisen katseensa ja sanansa minulle Kalajoen terveyskeskuksessa. Martti lepää Raution hautausmaalla.

Martti on minun isäni

Isäni Martti toimi aikanaan Raution kunnanvaltuutettuna ja Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Isäni harrasti metsästystä. Serkkuni Bertta Keiski ( os. Kamunen) poika, rovasti Mikko Himanka, on tehnyt sukututkimuksemme.

Tutkimus alkaa 1400-luvun lopulta Erik Sursillista. Hänen poikansa Östen Sursill oli valtiopäivämies Uumajasta 1553-80. Pietari Arctophilacius toimi Kalajoen kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä. Pietarin poika Gabriel Calaminus oli Kemin kirkkoherra. Pojanpoika Peter Calamnius Kalajoella ja edelleen hänen poikansa Gabriel Calamnius Iissä kirkkoherrana. Samaan sukuun kuuluva Erik Fortelius oli lääninrovasti ja valtiopäivämies. Myös kirjailija Ilmari Kianto ja eduskunnan entinen puhemies Kauno Kleemola kuuluvat sukuumme.

Pappani isä oli Erkki Antinpoika Wig-Maunumäki-Kerola-Suomala-Hautala-Aho, s. 31.3.1828 Kälviällä. Hän muutti Kälviältä Lohtajan kautta Rautioon, jossa asui Suomalassa ja Hautalassa ennen Ahoa. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Sofia Korpijärvi-Kelmola. Heille syntyi viisi lasta: Matti, Erkki, Juho, Maria ja Antti.

Isoisäni oli Matti Aho, joka syntyi Kälviällä 10.8.1859 ja isoäitini Emilia s. Kukko syntyi Kalajoella 2.8.1873. Pappa oli luonteeltaan oikein mukava. Istui ja nukkui usein, koska veren kalkkeutuminen vaivasi, puhui siitä sukuvikana. Hän oli syvästi uskonnollinen.

Perheeseen syntyi 13 lasta, joista isäni Martti oli yhdestoista ja syntyi 28.1.1912 Rautiossa. Ernst William muutti Amerikkaan 1912. Ersnt Leander muutti Kanadaan 1926. Antti oli mukana vapaussodassa Kokkolan vapautusjoukoissa ja Tampereen valloituksessa. Aili kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin ja Martti Mikael vuoden vanhana samana päivänä kuin siskonsa Aili.. Aino Ester kuoli 17-vuotiaana. Hänellä oli tuberkuloosi.

Jumala ompi linnamme
Isäni taisteli sodassa jalkaväkirykmentti 29:ssä, jonka komentajana oli everstiluutnantti Paavo Susitaival. Syksyllä 1939 alkoivat uhkaavat pilvet nousta isänmaamme taivaalle. Tilanne kehittyi niin vakavaksi, että lokakuussa suoritettiin yleinen liikekannallepano. Miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Raution miesten kokoontumispaikaksi oli määrätty Pöllän kansakoulu. Pihamaalla järjestäydyttiin rivistöön marssin aloittamista varten. Tilanteen vakavuus heijastui marssijoiden kasvoilta. Ilmoille kajahti sotilaille niin tuttu virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tuskin kukaan lähtijöistä oli tätä virttä tällaisella hartaudella aikaisemmin veisannut. Näin alkoi lokakuun pimenevässä illassa marssi kohti tuntematonta määränpäätä. Näistä useat miehet palasivat valkoisissa arkuissa sankarivainajina kotikirkkomaan multaan peitettäväksi. Monessa kodissa oli silloin suru ja murhe mittaamaton. Elämä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Elämän oli kuitenkin jatkuttava.

Sotajuttuja
Kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat sotatoimissa II-divisioonan, jonka komentajana toimi ”Kylmä Kalle” jalkaväenkenraali K.A.Heiskanen. Isäni taistelupaikkoina olivat Ilomäki, Värtsilä, Koirivaara, Hyrsylä, Somba, Peski, Teru, Kinnasvaara, Vilga, Homorovitsi, Pertjärvi, Juksova, Kiimajärvi, Juustila ja Lavola. Ilomäen taistelu alkoi 6.7.1941. Hyrsylän taistelut alkoivat 24.7.1941. Somban kylän valtaus aloitettiin 22.8.1941. Prääsässä saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Näissä taisteluissa 7.9.1941 isäni luultiin jo kuolleen. Rautiolaisten tappiot olivat todella suuret.

Isäni palveli Talvisodassa 01.01.1939 -15,93.1040 JR 24:ssä.

Martti Jalmari Ahon sotatie talvisodassa

Kuvassa rautiolaisia itsenäisyyden puolustajia. Oikealla isäni Martti Aho ja hänen vieressään Jalo Nivala ja Erkki Saari ( kaatui isänmaan puolesta) ja vasemman puoleisen henkilön nimeä en muista.

Erkki Ahon isä Martti Jalmari (s. 1912 Raution Alapäässä) astui palvelukseen talvisodan kynnyksellä.

Joukko-osasto: Hän palveli Jalkaväkirykmentti 24:ssä (JR 24) ajalla 1.1.1939 – 15.3.1940.
Rykmentin tausta: JR 24 (tunnetaan myös nimellä Kiviniemen rykmentti) oli perustettu pääosin Keski-Pohjanmaan sotilaspiirin miehistä, ja siihen kuului paljon miehiä Kalajoelta, Rautiosta ja lähikunnista.
Taistelupaikat: Martti Ahon rykmentti taisteli talvisodassa Karjalankannaksen kriittisimmissä kohteissa. Se osallistui verisiin ja raskaisiin puolustustaisteluihin muun muassa Kiviniemessä, Suvannolla, Taipaleessa ja Vuosalmella. Rykmentti onnistui pitämään pintansa kovassa paineessa aina rauhantuloon saakka.

Martti Jalmari Ahon ja JR 29:n sotatie jatkosodassa

Hyökkäysvaihe (Kesä–Syksy 1941): Rykmentti keskitettiin Joensuun alueelle, josta se lähti etenemään rajan yli. Martti Aho osallistui joukkonsa mukana ankariin ja verisiin taisteluihin Laatokan Karjalassa ja Itä-Karjalassa. Keskeisiä taistelupaikkoja olivat muun muassa Korpiselkä, Jessoila ja Säämäjärvi.
Petroskoin valtaus (Syksy 1941): Eteneminen huipentui Petroskoin (Äänislinnan) valtaustaisteluihin lokakuun alussa 1941. Tämän jälkeen rykmentti eteni vielä Äänisjoen linjalle.
Asemasotavaihe (1941–1944): Seuraavat vuodet sujuivat Syvärin rintamalla vaativissa puolustusasemissa, joissa käytiin kuluttavaa asemasotaa ja torjuttiin vihollisen partioita sekä paikallisia hyökkäyksiä.
Kesän 1944 torjuntataistelut: Kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä kesäkuussa 1944, rykmentti siirrettiin Karjalankannakselle. Martti Jalmari Ahon rykmentti osallistui Suomen historian suurimpiin ja raskaimpiin torjuntataisteluihin Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Nämä taistelut vaativat rykmentiltä suuria uhreja, mutta vihollisen eteneminen onnistuttiin pysäyttämään.