tiistai 21. heinäkuuta 2026

Kalajoen apteekin uusi elämä – kulttuurikeskus Rautioon

 


Helena Petäistön muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Nyt on aika toteuttaa Kalajoen apteekin rakentaminen Rautioon. On laadittava suunnitelma kulttuurikeskuksen toteuttamiseksi Rautioon. Apteekin ympäristöön voitaisiin rakentaa koko piha-alue rakennuksineen

Minulla on siihen alustava suunnitelma valmiina, mutta nyt kerron vain siihen liittyvistä historiallisista taustoista. Suunnitelma on laitettava paperille ja ryhdyttävä asian vaatimiin toimenpiteisiin.


Erkki Aho taidenäyttelyn avaus - Helena Petäistön viimeinen julkinen puhe

https://kalajokinen.blogspot.com/


Kalajoen apteekki, joka perustettiin vuonna 1857, on yksi Suomen vanhimmista maaseutuapteekeista. Se toimi alun perin Saarisillan alueella Karl Ulrik Relanderin johdolla. Apteekkitoiminta siirtyi myöhemmin historialliseen Marttilan sotilaspuustelliin (rakennettu 1730-luvulla), jonka rakennus on sittemmin kunnostettu. Nykyisin toimiva Kalajoen apteekki palvelee nykyaikaisissa tiloissa.


Kalajoen apteekin historiaa



Kalajoen apteekki aloitti toimintansa 19.5.1857 Karl Ulrik Relanderin toimesta Saarisillan tienoila sijainneessa huoneistossa. Lähimmät apteekit olivat sitä ennen Kokkolassa ja Raahessa. Ylivieska sai oman apteekkinsä vasta vuonna 1903, jota ennen siellä toimi Kalajoen apteekin sivuapteekki.

Kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1955 lääkintöhallituksen pääjohtaja oli ehdottanut senaatille 24 uuden apteekin perustamista, koska maassa oli vain 24 apteekkia ja asukasluku oli noin 1,5 miljoonaa.

Relanderin jälkeen apteekkarina toimi Johan Edvar Jurvelin 26 vuoden ajana. J.O.Hedman tuli vuoroon vuonna 1891. Hänen aikanaan apteekki sijaitsi jo Kalajoentie 30:ssä.

Kalajoen pitkäaikaisin apteekkari on ollut Arthur Fredrik (Väinö) Granlund, joka toimi tehtäväässä 41 vuotta aina kuolemaansa saakka vuoteen 1958. Viljo Wiikinkosken aikana apteekki siirtyi uuteen huoneistoon Kalajoentie 34:ään. Liisa Snellman sai apteekkioikeudet 20.11.1980. Hän on järjestyksessä yhdeksäs apteekkari.


Vuodesta 1916 lähtien apteekilla on tallessa reseptitilastot, jotka löytyvät maakunta-arkistosta. Vuonna 1916 reseptejä oli 7038. Kalajoen apteekin omia valmisteita on muun muassa yskänlääkkeissä, eläin salvoissa ja jonkin verran hivenainekapseleissa. Omat valmisteet lisäävät asiakkaiden valintamahdollisuuksia käsikaupan puolella. Niitä osattiin myös kysyä.


Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekkki

http://kalajoenhistoria.blogspot.fi/2010/03/kalajoella-suomen-vanhin.html


Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekki

















Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle ja kuuden ensimmäisen joukkoon kuului Kalajoki. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: Karl Ulrik Relander v. 1857, J.E.Jurvelius 1865, J.O.Hedman 1891, W.A. Dalhström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971- 1981. Liisa Snellman 1981-2005, Raili Kari 2005 -

Kalajoen apteekin perustamispäätös edellytti, että apteekki aukaistaan kahden vuoden sisällä. Tarkastuspöytäkirjan mukaan offiisi oli korkea ja valoisa ja siellä vallitsi hyvä järjestys. ”Offiisi” on asiakastila ja se näkymä, minkä asiakas näki tullessaan apteekkiin. Myrkkyjen ja voimakkaasti vaikuttavien aineiden säilytys todettiin asian mukaiseksi. Mortelloita, vaakoja, punnuksia ja keittiöastioita oli riittävä määrä, ja ne olivat hyvässä kunnossa. Rohdokset olivat hyviä ja käyttökelpoisia. Pöytäkirjassa mainitaan, että iilimatoja oli vain 22 kappaletta. Iilimatoja käytettiin pahan veren imemiseen. Apteekkari itse oli kerännyt mm, raatteen lehtiä, suopursuja, katajanmarjoja ja siänkärsäheinää.
Perimätiedon mukaan apteekkari 
Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Hän myi sääntöjen vastaisesti apteekissaan kahvia, sokeria ja tupakkaa. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin. Relander oli tulevan presidentin setä.

Relander joutui myymään apteekkioikeutensa vuonna 1865 Edvar JurveliukselleJurvelius siirsi apteekin entiseen puustelliin, missä se oli vuoteen 1964 saakka. Apteekkin offisiin sisäänkäynti oli yleisen tien puolelta. Offiisien viereisestä materiaalihuoneesta päästiin pieneen laboratorioon, jossa oli hella ja tislauspannu kuparisine jäähdyttäjineen, tarvittava määrä keittiöastioita, mortelloita, punnuksia jne. Lasissa ja posliinisissa säilytysastioissa olivat hiotut tulpat ja kannet. Osa rohdoksista säilytettiin kannellisissa purkeissa. Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen ”kuokkarahasto”.

Lääkkeiden valmistaminen oli silloin kovaa työtä, johon vaadittiin paitsi taitoa, myös konkreettista käsivoimaa. Myös ryytimaan hoitaminen kuului apteekkarin tehtäviin, sillä monesti lääkekasvit kasvatettiin itse.

Jurvelius toimi apteekkarina vuoteen 1891 ja hänen seuraajakseen tuli J.O. Hedman, joka toimi apteekkarina vuoteen 1905 saakka. Apteekkari Ossian Hedmanin aikana kuuluivat apteekkiin mm. vintti, kellari ja makasiini. Vintillä säilytettiin rohdoksia pusseissa ja suoloja ym. kemikaaleja lasiastioissa. Makasiinissa pidettiin happodamisaanit. Laboratorioon oli hankittu höyryapparaatti, mutta keitteitä ja hauteita valmistettiin petrolikeittimellä, johon kuului vesihaude. Offiisin puolen uusissa säilytysastioissa oli poltetut etiketit. Fakkien laatikoissa oli peltilaatikot. Apteekkari Hedman perusti Ylivieskan apteekkilaatikon. Hedman oli aktiivinen puoluemies ja oli perustamassa Säästöpankkia. Hän sai Kalajoen apteekin apteekkioikeudet vuonna 1891, josta vuonna 1905 siirtyi Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi.

Werner Aleksander Dahlström toimi apteekkarina vuosina 1905-1912. Apteekkari Dahlströmin aikaisten tarkastuspöytäkirjojen mukaan tiloja oli korjattu, offiisin katto oli maalattu ja lattia laatoitettu, työpöydät päällystetty linoleumilla ja materiaalihuoneen seinät paneloitu. Laatikkojen paperietiketit oli vaihdettu emalikilpiin. Apteekkiin oli hankittu mm. tablettikone, laastaripuristin ja erinomainen mikroskooppi, jossa oli immersiolinssi. Erinomainen järjestys ja siisteys vallitsi kaikkialla. Vuonna 1912 apteekkarin oikeudet siirtyivät Nils William Aschanille. Hän oli apteekkarina vain viisi vuotta. Hän oli ollut välskärinä sotaväessä.

Apteekkari 
Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.
Aspiriini tuli käyttöön vasta 1800-luvun lopussa, ja antibiootteja esim. penisiliiniä jouduttiin odottamaan aina 1940-luvulle saakka. Aina 1960-luvun lopulle saakka apteekissa pyöritettiin myös pillereitä itse. Aikanaan rohdokset liuotettiin spriihin, ja osittain sen vuoksi tietyt lääkkeet saivat suursuosion hieman vääristä syistä.

Kalajoella on säilynyt vanha apteekkirakennus, joka historiansa aikana on kokenut monia julkisivumuutoksia. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on 1800-luvun rakennus, jota Granlundin aikana remontointiin ja laajennettiin useaan otteeseen. 
Granlundin lisäys oli myös torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekit ovat perinteisesti olleet kirkonkylien komeimpia rakennuksia, joissa oli tilat sekä myymälälle että apteekkarin perheelle ja palvelusväen asuntotilat. Apteekin tontti on kuulunut valtiolle, kunnes Lex Kallion nojalla apteekkari Granlund saattoi lunastaa sen. Granlundin perikunta myi tilan Jeeli Ojalle vuonna 1964. Sen jälkeen siihen tuli rautakauppa. Granlundin apteekkitalo oli edelleen käytössä apteekkari Viljo Wiikinkosken aikana vuodesta1958, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui.
Vuodesta 1991 Kalajoen apteekki on ollut Liikekeskus Koppelin tiloissa.

Liisa Snellman tuli apteekkariksi Kalajoelle 1981 ja apteekkarina 25 vuotta. Täytettyään 80 vuotta Liisa luopui apteekkioikeudestaan. Liisa Snellman kuoli Oulussa 22.10.2009.


Marttilan puustelli – vanha apteekin talo


Nykyisen apteekin paikalla olleella vanhalla apteekintalolla oli monipolvinen ja pitkä historia.

Uuden tieltä purettu vanha apteekki oli alkujaan rakennettu Ruotsin armeijan luutnantin puustelliksi eli virkataloksi 1737Marttilan puustellin viimeisiksi haltijoiksi jäivät armeijasta eläköitynyt kapteeni Lars Roos (1763-1824) ja vaimonsa Ester Ulrika Lundén (1776-1859).

Roosin lesken kuoleman jälkeen 1860 taloon asettui kruununnimismies Fredrik von Nandelstadh. Nandelstadhin jälkeen taloon perustettiin apteekki, ja sellaisena se toimi vuoteen 1964 saakka.

Alkuperäistä taloa laajennettiin 1900-luvulla useaan otteeseen, sekä jatkamalla molemmista päistään, että korottamalla.

Apteekkarit perheineen asuivat talon yläkerrassa. Kruununtilaa vuokraviljelivät vuodesta 1828 lähtien Jaakko ja Matti Tolonen ja heidän jälkipolvensa vuoteen 1931 saakka, jolloin 1926 voimaan astuneen valtion virkataloihin kuuluvain vuokra-alueiden lunastamisesta annetun lain nojalla saivat ostaa tilan omaksi.

Muut tilan lunastajat, mm. talon viimeinen apteekkari Väinö Granlund ja kirjakauppias Iida Myllylä saivat ostaa asuintonttinsa.

Granlundin perikunta myi talon rautakauppias Jeeli Ojalle, nykyisen Ojan-Raudan perustajalle.

Viimeiseksi ennen talon purkamista siinä toimi kodinkoneliike.



KALAJOEN VANHAN APTEEKIN UUSI ELÄMÄ

https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/39883/nbnfioulu-201410041918.pdf?sequence=1&isAllowed=y


Raution asemakaavan muutos ja laajennus - arkeologinen inventointi https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=127397&ttyyppi=pdf&kansio_id=208


Kalajoki Raution asemakaavan muutos ja laajennus - arkeologinen inventointi

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhanke/read/asp/r_hanke_det.aspx?HANKE_ID=11102

Vanhaa kylänraittia ja Kalajoen kyläkeskustan historiaa

https://atla.fi/fi/kalajoki/kartta/kokoelma/kalajoen-kylakeskustan-historiaa#13.35/64.25672/23.96733


Pohjankylän historiaa


Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta ovat vuodesta 1547 lähtien säilyneissä kymmenysluetteloissa. Silloin Pohjankylässä oli 16 taloa, joista useimmat sijaitsivat tiiviisti jokirannassa. Pohjankylän talot muodostivat tuolloin pitäjän tiheimmän asutuskeskittymän.

Vuoteen 1607 mennessä taloluku oli kasvanut vain kolmella. Isojakotoimitukset aloitettiin Kalajoella 1760-luvulla. Metsien, peltojen ja niittyjen isojakotoimitukset saatiin päätökseen 1800-luvun alkuun mennessä.

Vuoteen 1860 mennessä tilaluku oli noussut 44:ään. Viisi vuotta myöhemmin tiloja oli 170 ja asukkaita 931.

Vanha Pohjanmaan rantatie kulki Kalajoen alajuoksulla jokivartta Etelän- ja Pohjankylien läpi aina Plassille saakka, josta se jatkui Raaheen. Rantatien varrelle sijoittuneiden kylien tavoin Pohjankylä kärsi sodissa. Pikkuvihan jälkeen 1744 huonokuntoinen puusilta rakennettiin uudelleen. Suomen sodassa korkeaksi ja kauniiksi mainittu silta poltettiin. Uuden sillan rakennustyöt aloitettiin heti sodan päätyttyä 1809. 1870-luvulla siltaa korjattiin useaan kertaan ja 1880-luvulla silta rakennettiin kokonaan uudelleen (
6.). Sillalla on ollut liikenteellisen merkityksen lisäksi sosiaalinen merkitys. Sillalla vietettiin aikaa ja sieltä saattoi ihailla jokimaisemaa. 1900-luvun alussa siltaa korjattiin ja sen käsipuissa olevat penkit poistettiin.

Pohjankylässä oli 1800-luvulla useita majataloja. Majatalot toimivat myös postitaloina. Ensimmäinen varsinainen postitoimisto avattiin Kalajoella 1860-luvulla emäkirkon pappilaan. Sieltä postitoimisto siirtyi Anttilan käräjätaloon. Kalajoen postitoimisto oli pitkään ainoa Pohjois-Suomessa. Posti toimi vuodesta 1925 kunnanlääkärintalossa ja myöhemmin mm. Naatuksen talossa, kunnes se sai tilat uudesta valtion virastotalosta.

Elinkeinoista

Nykyinen keskusta ja Pohjankylän alue on ollut voimakasta maatalousaluetta. Pohjankylän vauraat talot olivat esimerkkinä maatalouden kehitykselle. Kalajoen talouskunta järjesti maatalousnäyttelyn Merenojalla jo vuonna 1870. Meijeritoiminta käynnistyi 1880-luvun lopulla. Kalajoen Alapään Osuusmeijeri perustettiin Siltasaareen vuonna 1917.

Vanhinta teollisuutta edustavat myllyt, joita Pohjankylässä on ollut useita. Sahaustoiminnan Pohjankylässä aloitti Hannilan raamisaha vuonna 1876. Messinkivalua Kalajoella on harjoitettu 1800-luvun alusta lähtien. Helanderien metalliteollisuusperinteitä Kalajoella jatkoi vuonna 1885 perustettu Veljekset Friis. Perustajina olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Myöhemmin mukaan liittyi myös nuorin veli Matti. Pääsuunnaksi vähitellen tuli rautateollisuus. Maakauppias Jaakko Friis omisti nahkatehtaan ja hänen veljensä lukkari Johan Friis höyryvoimalla toimivan tiilitehtaan. Koulutien varressa toimi Tapion kattotiilitehdas, mikä valmisti myös sementtitiiliä, joita käytettiin uusiin navettarakennuksiin.
Pohjankylässä asui suurin osa käsityöläisistä. Pohjankylälle perustettiin kauppahuoneita. Varustamillaan laivoilla talonpojat kävivät myös ulkomaankauppaa. Talonpoikaispurjehdusta harjoittivat mm. Rahkolan ja Ventelän talojen isännät, Antti Santaholman isä Juho Pahikkala yhdessä Jaakko Merenojan kanssa sekä apteekkari Relander.

Kalajoen kaupallinen keskus on alkuaan sijainnut Plassin vanhalla, puukaupunkimaisen tiheään rakennetulla ja asutulla markkinapaikalla. Vilkastuneen kaupankäynnin johdosta Kalajoesta ehdotettiin kaupunkia jo vuonna 1865 ja myöhemmin myös kauppalaa, mutta kumpikaan hanke ei tuolloin toteutunut. Kauppaliikkeiden määrä oli suurimmillaan vuonna 1877 jolloin niitä oli 14.

Kalajoelle perustettiin yksi Suomen vanhimmista maalaisapteekeista. Ensimmäisen apteekin perustamislupa myönnettiin Karl Ulrik Relanderille vuonna 1857. Hän oli tulevan presidentin setä. Hän kuitenkin joutui luopumaan apteekkarin oikeuksistaan, koska myi apteekista myös kahvia, sokeria ja tupakkaa. Vanhan apteekkitalon viimeinen apteekkari oli Väinö Granlund vuodesta 1917 kuolemaansa saakka vuoteen 1958. Granlundin perikunta myi talon Jeeli Ojalle vuonna 1964, jonka jälkeen siitä tuli rautakauppa. Kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita mm. Orellin ja Orelman leipomot.

Kalajoen Osuuskauppa perustettiin 1917. Päämyymälä uusittiin vuonna 1931. 1940-luvun taitteessa vanhan myymälän jatkoksi rakennettiin ns. vanha Kultakala.

Kalajoen Säästöpankki perustettiin vuonna 1887. Säästöpankki rakennus valmistui 1915 Talosta kunta vuokrasi konttorin ja kassaholvin itselleen. Talossa oli myös juhlasali, joka oli Petsamon kunnan käytössä sotavuosina. Säästöpankin uusi toimitalo valmistui vanhan talon viereen 1967.

Kansallis-Osake-Pankki on toiminut Kalajoella vuodesta 1917 lähtien. Pankki rakensi komean toimitalon 1920-luvun tienoilla säästöpankin viereen (
2.). Kun uusi liiketalo valmistui 1960-luvulla, niin se korvasi vanhan puurakennuksen, jonka hirsistä tehtiin nykyinen hiihtomaja.

Päätös kansakoulun perustamisesta Kalajoelle tehtiin vuonna 1880. Poikakansakoulu rakennettiin ja kahden vuoden päästä aloitti tyttökansakoulu. Peruskorjattu rakennus on nyt kansalaisopiston käytössä.

Kalajoen nuorisoseura perustettiin vuonna 1894. Nuorisoseuralla oli kirjasto ja lukutupa. Talossa aloitti kahvila ja kotileipomo 1920-luvulla. Myöhemmin siellä näytettiin myös elokuvia. Kahvila toimi aina 1960-luvulle. Nuorisoseuralla toimi myös linja-autoasema. Talo purettiin osuuspankin uuden toimitalon alta vuonna 1980.

Työväenyhdistys perustettiin Kalajoelle 1905. Työväentalo rakennettiin 1907. Työväenyhdistys lakkautettiin ja talo takavarikoitiin 1930-luvulla. Sen jälkeen talosta tuli Kalajoen mieskotiteollisuuskoulu.

Kunnalliskodin alkuna Santaholma Oy lahjoitti Kalajoen kunnalle yhtiön omistaman Rahkolan perintötilan. Talo valmistui vuonna 1920.

Kyläkuvan kehitys 1940-luvulta eteenpäin

Rakentaminen Kalajoen keskustassa oli vilkasta 1940- ja 1950-luvuilla. Vanhojen puurakennusten vierelle nousi kaksikerroksisia kivitaloja kaupan tarpeisiin. Yläkerrokset oli varattu asumiseen.

Kalajoen sanottiin olleen Keski-Pohjanmaan kauneimpia ja parhaiten rakennettuja kyliä, joka on vilkas liikepaikka isoine kauppaliikkeineen. Heti sodan jälkeen Kalajoella toimi kaksi kirjakauppaa ja neljä matkustajakotia. Sillanpäähän rakennettiin Sotainvalidien Veljesliiton tilaama liiketalo, joka käsitti baarin, myymälän ja asuinhuoneiston. Talossa toimi aikanaan ”Veljesmotti”. Kauppias A.G. Naatus rakennutti viereen Kesko Oy:n suunnitteleman liiketalon. Seuraavat kaksi rakennusta olivat Yrjänän ja Vilho Kortelaisen liike- ja asuintalot. Kalajoen Osuuspankki rakensi uuden toimitalon, jossa nykyisin toimii Valkean Linnan Kello.

Shellin huoltoasema toimi nykyisen Alavieskan Lasiasennuksen talossa. Närhisen talon Ventelän ja paloaseman väliin rakennutti Yrjö Närhinen ja siihen tuli myös vastaanottotilat hänen hammaslääkärivaimolleen.

Kalajoen kristillinen kansanopisto perustettiin Kalajoen Pohjankylälle vuonna 1942. Sodan aikana opiston rakennuksissa toimi Petsamon aluesairaala. Uusi opistorakennus valmistui vuonna 1951. 1940-luvulla perustettu yhteiskoulu aloitti toimintansa kansanopiston tiloissa. Paloasema rakennettiin vuonna 1952. (Vanha paloasema

Valtatie 8 oikaistiin kulkemaan vuonna 1956 valmistuneen Pappilan eli Isosillan kautta, mitä myös uudeksi sillaksi nimitetään. Vanha puukantinen kivipilarisilta Osuuskaupan luona korvattiin uudella betonirakenteisella sillalla vuonna 1972.

Ensimmäinen rakennuskaava keskustaajamaan vahvistettiin vuonna 1966. Ajan hengen mukaan vahvan kasvu-uskon mukaisesti keskustan kasvu ja liikenteen kehitys ylimitoitettiin. Olemassa olevaa rakennuskantaa ei otettu huomioon.

Vuonna 1973 keskustan tietä levennettiin ja tuhottiin kauniit koivut raitin reunoilta. Näin tuhottiin koko Kalajoen kaunis keskusta. Tänä päivänä on erittäin vaikea korjata niitä vahinkoja mitä silloin tehtiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti