perjantai 5. tammikuuta 2024

PE 05.01.2024 Suomessa on hyvä presidenttiehdokkaat

 


Suomessa on hyvät presidenttiehdokkaat. Useimmat ehdokkaat ovat puolueiden asettamia ja siksi pienpuolueiden ehdokkailla ei ole mahdollisuuksia tulla valituksi. Vihreiden Pekka Haavisto on asettunut valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, koska Vihreiden ehdokkaana hänellä ei olisi ollut mahdollisuuksia tulla valituksi.Suomessa on muodostunut perinteeksi että kaksi toisen kierroksen ehdokasta on toinen porvarillisesta rintamasta ja toinen vasemmistolaisesta rintamasta. Jutta Urpilainen ei ole saavuttanut edes oman puolueensa äänestäjien kannatusta ja kilpailee äänimäärissä Vasemmistoliiton Li Anderssonin kanssa. SDP:le nämä presidentivaalit on katastrofi. SDP:n äänestäjistä suurin osa on Pekka Haaviston takana. Olli Rehnillä on Keskustan ehdokkaana ja kärsii siitä, koska Keskustan kannatus on n.10 %. Siksi hänen äänimääränsä ei riitä toiselle kierrokselle.

Toisen kierroksen paikoista kilpailevat Kokoomuksen Alexander Stubb ja valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto. Kokoomuksen Alexander Stubb on vahvimmin kiinni toisen kierroksen paikassa. Toisesta paikasta kilpailevat Pekka Haavisto ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Perussuomalaisten kannatus on nousussa ja Jussi Halla-ahon kannatus on nousussa. Jussi Halla-aho on onnistunut televisioiduissa vaalitenteissä erinomaisesti. Media ja toimittajat yrittävät parhaan kykynsä mukaan mollata Jussi Halla-ahoa ja luoda negatiivista kuvaa Jussi Halla-ahosta. Some on Jussi Halla-ahon puolella. Vaatii todella onnistunutta vaalikampanjaa jotta Jussi Halla-ahon kannatus nousee yli 20 %:n ja Jussi Halla-aho pääsee toiselle kierrokselle. Vastus on todella kova jopa ylivoimaisen kova.

Olen tavannut kaikki kolme presidenttiehdokasta. Jussi Halla-aho on näistä ehdokkaista mielestäni kakkein luotettavin. Alexander Stubb on helposti lähestyttävä samoin kuin Pekka Haavisto. Sama kuka näistä kolmesta valitaan Suomen presidentiksi niin Suomi saa hyvä presidentin. Kuitenkin on pieniä vivahde-eroja politiikassa. Toivoisin perussuomalaiselta puolueelta ja puolueen kansanedustajilta aktiivisempaa otetta käynnissä olevaan presidentinvaaliin. Perussuomalaisten puoluesihteeri Vuorenpää onnistui tv-haastattelussaan mielestäni erittäin hyvin

Ylen aamussa ennakoidaan illan presidentinvaalitenttiä. Perussuomalaisten ehdokkaan Jussi Halla-ahon vaaliteemoista on keskustelemassa vaalipäällikkö, perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää.

https://areena.yle.fi/1-67541774


Halla-aho valittiin presidentinvaaliehdokkaaksi: Jussi pitää kampanjansa avauspuheen

https://www.youtube.com/watch?v=OPEs69iYwL8&t=240s


Jussi Halla-ahon 2024 uuden vuoden puhe

https://www.youtube.com/watch?v=pMb7dAR0Lss


Jussi Halla-aho: puhe ukrainaksi Ukrainan parlamentin istunnossa Kiovassa 2023-11-25

https://www.youtube.com/watch?v=gcTzfeN0xUc&t=201s


Ennuste: Näin hurjan ylivoimaisella todennäköisyydellä Stubb valitaan presidentiksi

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3769944a-64ab-40fd-9ad5-6125392002a4


Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon kannatus on ensimmäisellä kierroksella ennusteen mukaan 12,1 prosenttia ja keskustan ja valitsijayhdistyksen ehdokkaan Olli Rehnin kannatus 11,7 prosenttia. ''


Pääkirjoitus: Voisiko Halla-aho pudottaa Haaviston tai Stubbin toiselta kierrokselta?

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/ae422d6e-4a4c-4324-a662-481d0ae4ac5a

Tasavallan presidentin vaalin ensimmäiseen kierrokseen on aikaa alle neljä viikkoa.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. tammikuuta.

Kuusi vuotta sitten ensimmäisellä kierroksella annettiin hieman yli kolme miljoonaa ääntä. Yli puolet äänioikeuttaan käyttäneistä äänesti ennakkoon – samoin käynee nytkin.

Vaalin ensimmäisen kierroksen ratkaisevat käänteet ovat siis lähellä.

Todennäköisin vaihtoehto on, että Alexander Stubb (kok) ja valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto jatkavat toiselle kierrokselle. Jommastakummasta tullee tasavallan presidentti.

Rauhallisesti argumentoivan Halla-ahon kannatus on joka tapauksessa nousussa.

Perussuomalaisen ehdokkaan kaikki kannatus ei välttämättä tule näkyviin suosiomittauksissa.

Haavisto tarvitsee leijonanosan demariäänestäjien tuesta pysyäkseen Halla-ahon edellä. Todennäköisesti hän myös saa sen. SDP:tä kannattavat suomalaiset tiedostavat sen, että Urpilaisen äänestäminen johtaisi helposti lopputulokseen, jossa toisella kierroksella kohtaisi kaksi porvarillista ehdokasta.

Paradoksi tosin on sekin, että Haavisto on monessa suhteessa porvarillinen ehdokas, vaikka häntä punavihreäksi herkästi kutsutaan.

Jännitettävää henkilövaalissa riittää aina.


Tutkija: Tammi­kuun yllätys mahdollinen presidentin­vaaleissa – ”Haavisto saa juosta ihan täysillä maali­viivalle saakka”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010095733.html

Tutkijat ovat kahta mieltä siitä, voiko presidentinvaalien kärkikolmikossa tapahtua vielä toisen kierroksen asetelmat mullistava muutos.

EDUSKUNNAN puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps) kannatus on ollut nousussa viimeisimmissä presidentinvaalien kannatuskyselyissä. Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 15 prosenttia suomalaisista piti Halla-ahon ulkopoliittisia näkemyksiä luotettavimpina.

– Halla-ahon kannatus saattaa olla yksi paikka, josta tulee tammikuun yllätys. Jos hän pystyy mobilisoimaan ensimmäisellä kierroksella koko porukan, joka äänestää eduskunta­vaaleissa perussuomalaisia, se on aika liki, että se riittää toiselle kierrokselle, arvioi Eduskunta­tutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Jos Halla-aho saa päälle vielä toisten puolueiden konservatiivisesti ja maahanmuutto­kriittisesti ajattelevien kannattajien äänet, silloin yllätys voi realisoitua, pohtii poliittisen historian professori Jokisipilä.

Perussuomalaisten kannatus on yhä viimeisimmissä mittauksissa lähes 18 prosenttia, eikä kannatuksen romahduksesta ole näkynyt merkkejä. Halla-aho ei ole hallituksen ministeri, joten hän on hieman syrjässä hallitukseen liittyvästä kriittisestä talouspoliittisesta keskustelusta.

– Perussuomalaiset ovat taitavia viimeisten viikkojen kirijöitä vaaleissa silloin, kun vaalien aiheet heidän äänestäjiään heitä kiinnostavat. Eduskunta­vaaleissa heidän nousunsa on ollut nyt neljä kertaa peräkkäin aika huimaa, Jokisipilä huomauttaa.


Puoluekanta ei ratkaise presidentinvaaleja: moni taktikoi ja hyppää voittajan kelkkaan

https://yle.fi/a/74-20067831

Pekka Haavisto saa kannatusta yli puoluerajojen. SDP:n Jutta Urpilaisen kannatus on huomattavasti pienempi kuin demareiden suosio.


Presidenttitentissä Jussi Halla-aho – Ydinaseet oleellinen osa Natoa, ei ajankohtainen Suomessa

https://areena.yle.fi/1-67348084


Erkin kommentti: Jussi Halla-aholla oli henkinen yliote haastattelijaan. Tilanne oli mielestäni hiukan koominen. Haastattelija oli minulle tuntematon suuruus Matti Koivisto. Lisäksi asiantuntijat, mielipiteen muokkaajat ja puheen suomentajat Matti Pesu ja Jenni Karimäki, jotka oli studioon hankittu. eivät varmasti ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia ja heistä paistoi läpi tämä asia. He inhosivat perusuomalaisia. Heidän ”asiantuntijakommentit” vaikuttivat syystäkin koomisilta.


Iltalehti on presidenttiehdokkaansa valinnut ja siksi Iltalehden toimittajan Hanna Gråsten-Lahtisen juttu Halla-ahon vaalitentistä keskittyy mitättömään asiaan ja on enemmänkin Halla-ahoa rienaava kuin asiallinen kirjoitus.

Halla-aho paljasti Ylellä syyt rikosilmoitusten tekemiselle

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a08912ae-25fe-484b-b7e6-5d9450de5e38?utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1704400470


Iltasanominen toimittajan Mika Lehdon juttu keskittyi myös Halla-ahon leimaamiseen negatiivisella juttu. Rikosilmoituksen tekeminen katsotoaan yleisesti negatiiviseksi asiaksi ja sillä yritetään mustamaalata presidenttiehdokasta ja tehdä hänestä lapsellinen kuva. Iltasanomien toimittajalla oli selkeä tavoite luoda negatiivisa kuvaa Halla-ahosta.

Halla-aho kommentoi tekemiään rikos­ilmoituksia Ylellä

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010099406.html



Kansanedustaja pöyristyi Halla-ahon ajatuksesta – ”Erittäin vaarallista”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010098046.html

Ilta-Sanomien uutisointi Halla-ahosta on kauttaaltaan negatiivista. Esimerkkinä toimittaja Heini Särkän juttu.


Ylen toimittajan Päivi Lakan uutisointi Halla-ahon vaalitentistä keskittyi tuomaan esille epäilyttäviä asioita presidenttiehdokas Halla-ahosta. Toimittaja Päivi Lakka haluaa tikulla kaivaa tunkioksi näkemäänsä epäolennaista asiaa.

Analyysi: Jussi Halla-aho ei pääse eroon vanhoista kirjoituksistaan - Näin ulostulot muuttuisivat, jos hänestä tulisi presidentti

https://yle.fi/a/74-20067832


MVV3 on keskittynyt tekemään positiivisia juttua presidenttiehdokkaista. Ainoastaan presidenttiehdokas Jussi Halla-ahosta tuodaan esille mahdollisesti negatiivisia tunteita herättäviä asioita kuten toimittajien Iris Silanderin ja Terhi Rommon juttu osoittaa

Jussi Halla-aho kertoo tehneensä nuorena väärän valinnan: "Tyhmä päätös"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jussi-halla-aho-kertoo-tehneensa-nuorena-vaaran-valinnan-tyhma-paatos/8829350#gs.35g3xg


Ylen toimittajille on kristallin kirkas negatiivinen asenne presidenttiehdokas Jussi Halla-ahoon.

Ykkösaamu: Jussi Halla-aho servaa ylen toimittajan

https://www.youtube.com/watch?v=C5Zs8wnWNiY


Jussi Halla-ahon imagokuvaan pyritään vaikuttamaan myös Ylen sketsien avulla.

Pelimies - Jussi Halla-aho lääkärinä

https://www.youtube.com/watch?v=bKU4nKuVStc



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti