perjantai 8. heinäkuuta 2022

LA 09.07.2022 Pahasti vituralla

Työnjohtaja tupakoi ja aiheutti koko Suomea kuohuttaneen metsäpalon – vältti vankeuden

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8999cea5-0a8c-40ac-92d2-420dd102bc3d

Olen asiassa lehtitietojen varassa. Siitä huolimatta oikeuden päätös on paljon kysymyksiä herättävä. Minun oikeustajuni mukaan oikeus ei ole totetunut lain edellyttämällä tavalla. Minun oikeustajuni mukaan esitutkinta on tehty esitutkintalain vastaisesti. En ole nähnyt kuulustelukertomuksia, mutta esitutkintalaki määrittelee tarkasti miten asia pitää tutkia. Minulle on nyt muodostunut sellainen kuva, että esitutkinta on tehty esitutkintalain vastaisesti. Esitutkinnassa on jätetty selvittämättä aiheutettu vahinko ja rikoksen seuraamukset, asianosaiset sekä asianomistajille aiheutetttu vahinko ja tuleva vahingonkorvaus sekä todelliset syylliset. Millä perusteella työnantaja on syyllinen asiaan?


2 §

Esitutkinnassa selvitettävät asiat

Esitutkinnassa selvitetään:

1) asian laadun edellyttämällä tavalla epäilty rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, asianosaiset sekä muut syyteharkintaa ja rikoksen johdosta määrättävää seuraamusta varten tarvittavat seikat;

2) mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi;

3) asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n nojalla on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan; ja

4) suostuuko asianomistaja ja aikooko rikoksesta epäilty suostua asian käsittelemiseen käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa menettelyssä.

Esitutkinnassa asia on valmisteltava siten, että syyteharkinta ja asianosaisten etujen valvominen voidaan suorittaa asianmukaisesti ja että todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa tai asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.


En tiedä kuka on toiminut asiassa tutkinnanjohtajana. En kuitenkaan voi välttyä vaikutelmalta, että tutkinnanjohtaja on toiminut asiassa esitutkintalain vastaisesti. Onko syyteharkinta tehty virheellisen esitutkinnan perusteella? Mikä tekijä vaikuttaa siihen, että työnantaja on vastuussa työntekijänsä rikoksesta/aiheutetusta vahingosta?

Onko aiheutettu vahinko jäänyt esitutkinnassa selvittämättä ja siten toimittu esitutkintalain vastaisesti?


Jos nyt tuomittu työnjohtaja ei valita tuomiosta niin hän tunnustaa syyllisyytensä suureen metsäpaloon ja siitä aiheutuneisiin vahinkoihin. Minä en tiedä miten työnantaja on oikeuden päätöksessä yhdistetty juridisesti rikokseen ja aiheutettuun vahinkoon. Vahingot ovat lehtitietojen mukaan miljoonia euroja, mutta korvauksia oikeuden mukaan määrättiin vain kymmeniä tuhansia euroja.

Minun oikeustajuni mukaan oikeuden (lue käräjätuomarin) päätös on pahasti vituralla eli oikeus ei ole toteutunut.


Toinen asia joka mielestäni on pahasti vituralla on seuraava:


LUE: Seinäjokinen-lehti avaa Piia Kattelus-Kilpeläisen laittoman erottamisen taustoja

https://www.seinajokinen.fi/lue-seinajokinen-lehti-avaa-piia-kattelus-kilpelaisen-laittoman-erottamisen-taustoja/


Erotettu Kattelus-Kilpeläinen ryhtyy oikeustoimiin perussuomalaisten päätöstä vastaan

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/749cd8eb-bae8-4669-a6f3-0f39b3e65c68


Minulla on sellainen näkemys ja kokemus, että poliitikassa toimivat viidakon lait. Puhun kokemuksen syvällä rinta-äänellä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että eräällä perussuomalaisen puolueen puoluejohtoon kuuluvalla kansanedustajalla, joka ei mielestäni käyttäydy perustuslain 31 §:n mukaisesti eli vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä, on huoli tulevaisuudestaan eikä hän halua äänestäjien suosiota nauttivaa poliisia kilpailijakseen.


Kolmas asia josta olen huolissani on Suomen johtavien poliitikkojen toiminta.


Presidentti Niinistön viesti itsemurhan tehneiden yrittäjien omaisille.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pelisuomi/207366-presidentti-niiniston-viesti-itsemurhan-tehneiden-yrittajien-omaisille/


Terve Juha!

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2017/07/erkki-ahio-ja-paaministeri-juha-sipila.html


Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

http://pankkikriisi.blogspot.com/2019/06/avoin-kirje-paaministeri-antti-rinteelle.html


Maailma on muuttunut. Olen syvästi järkyttynyt Japanin pitkäaikaisen pääministerin murhasta. Suojelupoliisi Suomessa on varmaan pannut merkille yhteiskunnallisen kehityksen ja sen vaikutukset Suomessa. Suomessa ampuma-aseisiin liittyviä kuolemia oli vuonna 2019 180, eli 3,25 sataatuhatta asukasta kohden. Suurin osa tapauksista oli kuitenkin itsemurhia ja vain murto-osa henkirikoksia.

Suomen lukemat kuitenkin poikkeavat valtavirrasta. Kyseisen tilaston mukaan maailmanlaajuisesti reilu 70 prosenttia kuolemista oli henkirikoksia ja noin viidesosa itsemurhia. Loput, eli noin 8 prosenttia ampuma-aseisiin liittyvistä kuolemista tapahtui joukko- tai kouluampumisissa. Olen sitä mieltä, että Suomi ei ole enää mikään lintukoto.


Ammuttu Japanin ex-pääministeri Shinzo Abe on kuollut

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6262024d-d65b-4400-8141-2b66360df245

Syvästi järkyttynyt” – näin maailmalla kommentoidaan tapahtunutta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Aben ja tämän puolison Akia Aben vuonna 2017, kun pääministeripari vieraili Suomessa .

Niinistö tviittasi perjantaiaamuna olevansa ”syvästi järkyttynyt” kuultuaan hyökkäyksestä entistä pääministeriä vastaan. Epäilty on mediatietojen mukaan kertonut poliisille olleensa tyytymätön Abeen ja pyrki tappamaan entisen ministerin. Poliisi on löytänyt epäillyn kotoa mahdollisia räjähteitä.


En kuitenkaan usko, että Suomessa kansa nousee rikoksia tehneitä poliitikkojaan vastaan samalla tavalla kuin Irakin ja Romanian ihmiset.


Saddam Executed

https://www.youtube.com/watch?v=3VKtwXjCFRs


Ultimele clipe ale lui Ceausescu. Spectacol. Berlin

https://www.youtube.com/watch?v=QhK7Gk68y24


nicolae & elena # 1991

https://www.youtube.com/watch?v=KKyyYbMx6YM&t=155s


Olen kuitenkin huolissani Suomen oikeusvaltiotilanteesta. Milloin joku menettää harkintakykynsä ja Suomen vastuussa oleva päättäjä kokee samanlaisen kohtalon kuin Japanin pitkäaikainen pääministeri.


Nämä ministerit ovat vastuussa siitä, että kansalaiset Suomessa saavat oikeutta ja että kansalaisten oikeusturva ja perusoikeudet toteutuvat


pääministeri Sanna Marin

oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on ollut oikeusministerinä jo lähes 8 vuotta mutta hänellä ei ole ollut aikaa
sisäministeri Krista Mikkonen


valtionvarainministeri Annika Saarikko

Heidän vastuualueellaan toimivat seuraavat virkahenkilöt


oikeuskansleri Tuomas Pöysti

eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen

poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen

oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen


Tekikö Koivisto valtiopetoksen

https://www.youtube.com/watch?v=-vziUPPE7p0


valtiopetoksen toteutuksen tekijöiksi ja valtiopetoksen toteutukseen osallistuneiksi epäilemäni henkilöt


tasavallan presidentit

Mauno Koivisto SDP

Martti Ahtisaari SDP

Tarja Halonen SDP

Sauli Niinistö Kokoomus


pääministerit

Harri Holkeri Kokoomus

Esko Aho Keskusta

Paavo Lipponen SDP

Anneli Jäätteenmäki Keskusta

Matti Vanhanen Keskusta

Mari Kivimäki Keskusta

Jyrki Katainen Kokoomus

Alexander Stubb Kokoomus

Juha Sipilä Keskusta

Antti Rinne SDP

Sanna Marin SDP


oikeusministerit

Matti Louekoski SDP

Tarja Halonen SDP

Hannele Pokka Keskusta

Anneli Jäätteenmäki Keskusta

Sauli Niinistö Kokoomus

Kari Häkämies Kokoomus

Jussi Järventaus Kokoomus

Johannes Koskinen SDP

Leena Luhtanen SDP

Tuija Brax Vihreät

Anna-Maja Henriksson RKP

Jari Lindström PS/Siniset

Antti Häkkänen Kokoomus

Anna-Maja Henriksson RKP


Sisäministerit

Jarmo Rantanen SDP

Mauri Pekkarinen Keskusta

Jan-Erik Enestam RKP

Kari Häkämies Kokoomus

Ville Itälä Kokoomus

Kari Rajamäki SDP

Anne Holmlund Kokoomus

Päivi Räsänen Kristilliset

Petteri Orpo Kokoomus

Paula Risikko Kokoomus

Kai Mykkänen Kokoomus

Maria Ohisalo Vihreät


Valtionvarainministerit

Erkki Liikanen SDP

Matti Louekoski SDP

Iiro Viinanen Kokoomus

Sauli Niinistö Kokoomus

Antti Kalliomäki SDP

Eero Heinäluoma SDP

Jyrki Katainen Kokoomus

Jutta Urpilainen SDP

Antti Rinne SDP

Alexander Stubb Kokoomus

Petteri Orpo Kokoomus

Mika Lintilä Keskusta

Katri Kulmuni Keskusta


Kauppa- ja teollisuusministerit

Ilkka Suominen Kokoomus

Kauko Juhantalo Keskusta

Pekka Tuomisto Keskusta

Seppo Kääriäinen Keskusta

Antti Kalliomäki SDP

Erkki Tuomioja SDP

Sinikka Mönkäre SDP

Mauri Pekkarinen Keskusta


Oikeuskanslerit

Jorma S. Aalto

Paavo Nikula

Jaakko Jonkka

Risto Hiekkataipale

Tuomas Pöysti


Apulaisoikeuskanslerit

Jukka Pasanen

Jaakko Jonkka

Mikko Puumalainen

Risto Hiekkataipale

Kimmo Hakonen


Eduskunnan oikeusasiamiehet

Jacob Söderman

Lauri Lehtimaja

Riitta-Leena Paunio

Petri Jääskeläinen


Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehet

Pirkko K. Koskinen

Riitta-Leena Paunio

Jaakko Jonkka

Petri Jääskeläinen

Ilkka Rautio

Jukka Lindstedt

Jussi Pajuoja

Maija Sakslin

Pasi Pölönen


Valtakunnansyyttäjät

Matti Kuusimäki

Matti Nissinen

Raija Toiviainen


Apulaisvaltakunnansyyttäjät

Jukka Rappe

Matti Jaatinen

Jorma Kalske

Raija Toiviainen


Poliisiylijohtajat

Olli Urponen

Petri Naulapää

Markku Salminen

Mikko Paatero

Seppo Kolehmainen


Korkeimman oikeuden presidentit

Olavi Heinonen

Leif Sevon

Pauliine Koskelo

Timo Esko

Tatu Leppänen


Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajat

Ben Zyskowicz Kokoomus

Sauli Niinistö Kokoomus

Kari Häkämies Kokoomus

Ville Niinistö Kokoomus

Paula Kokkonen Kokoomus

Ben Zyskowicz Kokoomus

Kimmo Sasi Kokoomus

Jan Vapaavuori Kokoomus

Kimmo Sasi Kokoomus

Johanna Ojala-Niemelä SDP

Johannes Koskinen SDP

Annika Lapintie Vasemmistoliitto

Mari Guzenina SDP

Johanna Ojala-Niemelä SDP


Perustuslakivaliokunnan sihteerit

Jarmo Vuorinen

Kalevi Laaksonen

Timo Tuovinen

Petri Helander

Matti Marttunen


Korkeimman hallinto-oikeuden presidentit

Antti Suviranta

Pekka Hallberg

Pekka Vihervuori

Kari Kuusiniemi


Valtakunnanvoudit

Juhani Toukola


He eivät ole huomanneet mitään laitonta rikoksista puhumattakaan näissä asioissa.

Valtiopetos ja yli 10 000 murhaa on Suomen poliittisten päättäjien aikaansaannos

1990-luvun alussa Suomi koki erittäin syvän taloudellisen laman, mikä oli Suomen poliittisten päättäjien aiheuttama. Lama johtui Suomen päättäjien virhearvioinnista eli vakaan markan politiikasta. Tasavallan presidentti Mauno Koiviston johdolla päätettiin 06.05.1992 pelastaa pankit ja antaa pankeille suosituimmuusasema oikeudenkäynneissä. Tämä merkitsi sitä, että pankki voitti ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Muutoin pankki ei olisi voinut voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaa. Pankkien pelastaminen tapahtui 22.10.1992 Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välisellä SSP-sopimuksella, jossa sovittiin toimialarationalisoinnista ja yritysten kaatamisperusteista. Pankkien pelastamiseksi sopimuksessa sovittiin poistettavaksi markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä jotka ajettiin konkurssiin. On tutkittu 5000 pankkioikeudenkäyntiä ja ainoastaan yhdessä pankki on hävinnyt. Markkinoilta poistettiin kymmeniätuhansia yrityksiä. Osa yrittäjistä ei ole kestänyt Suomen valtion rikollista toimintaa yritysten kaatamisessa ja niinpä yli 10 000 yrittäjää teki lopullisen ratkaisun eli itsemurhan.


Olen joutunut syyttömänä kärsimään Suomen valtion rikollisesta toiminnasta jo 27 vuoden ajan. Kun Raahen käräjäoikeuden tuomari jäi rikoksesta kiinni, niin hän teki minusta rikosilmoituksen. Minä käännyin Euroopan Unionin ja Bulgarian presidentin puoleen jotta saisin poliittisen turvapaikan. Tiesin, että Suomen viranomaiset toimivat rikollisesti, enkä voisi saada oikeutta Suomessa. En saanut poliittista turvapaikkaa EU:lta enkä Bulgarian presidentiltä. Minä jouduin palaamaan Suomeen. Kuulusteluissa en saanut esittää mitään todistusaineistoja eikä todistajiani kuultu. Siksi lähetin todistusaineistot rikostutkijalle ja tutkinnanjohtajalle sähköpostilla ja postitse. Niitä ei rikostutkinnassa otettu huomioon eikä todistajiani kuultu. Syyteharkinta tehtiin virheellisen rikostutkinnan perusteella. Oulun käräjäoikeuden tuomari ei kutsunut todistajiani oikeuden kuultavaksi eikä paikalla ollutta todistajaani kuultu. En myöskään saanut kuulustella todistajana esiintynyttä käräjätuomaria. Menettely on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen vastainen menettely. Rovaniemen hovioikeus hyväksyi Oulun käräjäoikeuden virheellisen menettelyn. Minä sain viiden kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Laillisuusvalvojat eivät puuttuneet poliisien, syyttäjän, käräjätuomarin ja Rovaniemen hovioikeuden virheelliseen menettelyyn.

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Olen tehnyt todistusaineistoksi asioista 8 video, joissa todistan asiat asiakirjoin ja kerron tosiasiat: DVD-dokumentti YouTubessa. Olen syytön.

https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


LA 09.10.2021 Näiden henkilöiden toiminnan johdosta joudun käymään leipäjonossa!

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/la-09102021-naiden-henkiloiden.html


Olen selvittänyt Rovaniemen hovioikeuden rikollisen toiminnan asiassani

KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


Kaikki ulosottotuomioni perustuvat Suomen valtion rikoksiin. Poliisi ei ole tutkinut/selvittänyt asioita ja syyttäjä ei ole nostanut syytteitä. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että syyttäjä on ollut esteellinen ja asianosainen asioissa. On syytä epäillä, että hänellä on ollut tietty tarkoitus, kun on estänyt rikostutkinnat. Vaadin että kaikki ulosottotoimet keskeytetään. Vaadin, että Suomen valtio palauttaa kaikki minulta perityt ulosotot korkoineen 30.06.1996 alkaen aina tähän päivään saakka 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmän mukaisesti.


Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.

Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.

Kidutukseen ei voi syyllistyä olematta virkamies, eli valtion virassa toimiva, tai vastaava henkilö. Mikäli edellä mainittuja tekoja tekee toiselle ihmiselle, ei kyseessä ole kidutus, vaan pahoinpitely, tai todennäköisesti törkeä pahoinpitely. Kidutuksen kieltäminen valtiossa on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ehtona liittymiselle, kuten Euroopan Unioniin liittymisessä. Kansainvälisiä sopimuksia rikkomisesta valtiolle syntyy suuria sanktioita, jonka takia kidutus on säädetty rangaistavaksi vain virkamiehen tekemänä. Mikäli suuri määrä henkilöitä osallistuu kidutukseksi luokiteltaviin seurauksiin, on kyseessä usean henkilön tekemä törkeä pahoinpitely, sekä mahdollisesti myös järjestäytyneeseen rikollisryhmään osallistuminen.

Kidutuksesta on Suomen rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään 2 ja enintään 12 vuodeksi. Kidutuksesta tuomittu henkilö on lisäksi tuomittava viraltapantavaksi. Myös kidutuksen yritys on rangaistava.

Vaadin, että Suomen valtio korvaa minulle valtavat taloudelliset menetykset ja hirvittävät henkiset kärsimykset. Vaadin, että sopimusneuvottelut asiasta käynnistetään mahdollisimman nopeasti.


Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kysymyksessä on virkamafia, jonka toiminta on tietoisen rikollista ja tehtävänä on kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeukisen toteutumisen sekä oikeudensaannin estäminen.

Olen pyrkinyt saamaan oikeutta jo 27 vuoden ajan. Olen käyttänyt kaikkia mahdollisia keinoja oikeuden saamiseksi. Ajoin tahallisen ylinopeuden jotta saisin asiani rikostutkintaan. En saanut, vaan sain kuukauden ajokiellon.

Minä siirsin taidenäyttelyni http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/ ja omaisuuteni yritykseni nimiin. Ilmoitin asiasta ulosottoviranomaisille. He eivät reagoineet asiaan. Siksi tein itsestäni rikosilmoituksen Kalajoen poliisille ja pyysin poliisia tutkimaan olenko syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen koska olen siirtänyt omaisuuteni velallisten ulottumattomiin. Poliisi jätti rikostutkintapyyntöni tutkimatta ja jätti myös kalajokisen yrityksen toiminnan tutkimatta. Kyseinen yritys käytti ulkomaisia työntekijöitä törkeästi hyväkseen maksamalla alipalkkaa ja tekemällä palkankorotukset milloin sattuu sekä jättämällä ylityökorvaukset maksamatta. Lisäksi työntekijöillä teetettiin työsuojelumääräysten vastaista raskasta työtä ylitöinä ja heidät sanottiin laittomasti irti työpaikastaan kun he ryhtyivät vaatimaan kymmenientuhansien eurojen palkkasaataviaan.

Haastoin Kalajoen poliisin oikeuteen virkavelvollisuuden laiminlyönnistä. Raahen käräjäoikeus (lue käräjätuomari Timo Tammiketo) jätti toisen asian kokonaan käsittelemättä ja katsoi, ettei poliisi ollut syyllistynyt virkarikokseen. Hän siis suojeli poliisin rikollista toimintaa ja esti minulta ja ulkomaalaisilta työntekijöiltä oikeudensaannin. En ollut syyllistynyt rikoksiin.

Tässä asiassa ei ole puhtaat jauhot pussissa Rovaniemen hovioikeudella, valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisella eikä elinkeinoministeri Mika Lintilälläkään.

Minä olen jatkanut korkeatasoisen taidenäyttelyni kehittämistä. Seuraava taideteos on lentopalloilija Mauno Koivistosta. Maalaus valmistuu tämän heinäkuun aikana. Maalauksen koko 35 x 50 cm. Olen tilannut maalaukselle punaiset kehykset jotka 50 x 70 cm kokoa. Maalaukselle tulee mustat surureunat ja maalaus sijoitetaan kehysten alareunaa. Punaiset kehykset mustilla surureunoilla kehyksen alaosassa esittää helvetin portteja, jonne lentopalloilija Mauno Koivisto on vajoamassa. Taide on taidetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti