keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

KE 06.07.2022 Tällainen on oikeusvaltio Suomi.

 

Suomi ei ole oikeusvaltio ja kansanedustajat sekä ministerit ovat rikollisten suojelijoita. Rikoslain mukaan heidät olisi tuomittava vankeuteen viranomaisista puhumattakaan. Kansanedustajat ja ministerit suojelevat laillisuusvalvojien rikollista toimintaa. Laillisuusvalvojat suojelevat viranomaisten rikollista toimintaa. Kansalaisilta on otettu pois perusoikeudet ja oikeusturva. Kansanedustajat ja ministerit rikkovat tietoisesti Suomen perustuslakia.


2 §

Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.



Minulla on oikeus ja velvollisuus todistaa, että olen oikeassa. Sen minä olen tehnyt.


Minulla on kiistattomat näytöt asioista kirjassaan johon on kopioitu todistusaineistot. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja jo edesmennyt varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut rikoksensa.

Oikeustieteen tohtori on tarkistanut juridisen puolen todistuksessani eikä ole siinä virheitä havainnut.



Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Olen tehnyt todistusaineistoksi asioista 8 video, joissa todistan asiat asiakirjoin ja kerron tosiasiat: DVD-dokumentti YouTubessa. Olen syytön.

https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html



Olen selvittänyt poliisien rikollisen toiminnan asiassani. TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html



Olen selvittänyt Rovaniemen hovioikeuden rikollisen toiminnan asiassani

KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


Rikoslaki 15 luku
10 § (24.7.1998/563)

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen

Joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, rikoksen ihmisyyttä vastaan, törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikoksen, hyökkäysrikoksen valmistelun, sotarikoksen, törkeän sotarikoksen, kidutuksen, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, jalkaväkimiinakiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön, törkeän lapsenraiskauksen, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmiskaupan, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (12.4.2019/486)

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi nykyinen tai entinen aviopuolisonsa taikka nykyinen avopuolisonsa, sisaruksensa, sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka se, johon hänellä on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde. (12.6.2015/735)

11 § (24.7.1998/563)

Rikoksentekijän suojeleminen

Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti