perjantai 15. huhtikuuta 2022

PE 15.04.2022 Oikeusvaltio Suomi Herran vuonna 2022

 

                                                                    Oikeuden Jumalatar

Oikeusvaltio Suomi


Laillisuusvalvonta Suomessa ei ole havainnut ainuttakaan laittomuutta rikoksista puhumattakaan alla esittämästäni todistusaineistosta. Laillisuusvalvonta kuuluu oikeusministeriön toimialaan ja vastuualueeseen. Oikeusministerinä oikeustaisteluni aikana on toiminut Kalajoen rovastin ja pitkäaikaisen kansanedustajan Vilho Heikki Kiviojan lapsen lapsi Anna-Maja Henriksson. Arvostin suuresti rovasti V.H: Kiviojan toimintaa, tietoa ja taitoa sekä moraali. Sanotaan ettei omena kauaksi puusta putoa, mutta valitettavasti nyt on käynyt toisin. Anna-Maja Henriksson oikeusministerinä ei ole reagoinut vastuualeensa virkamiesten rikolliseen toimintaan lainkaan. Hän on kuitenkin vastuussa siitä, että kansalaisten perusoikeudet ja oikeusturvat toteutuvat Suomessa. Mielestäni hän on toiminut juurii päin vastoin.

Kansanedustajat valvovat laillisuusvalvojien toimintaa ja kansanedustajien pitää perustuslain mukaan noudattaa lakia. Yksikään kansanedustaja ei ole 27 vuoden aikana toiminut niin, että pankkikriisin, 1990-luvun laman ja valtiopetoksen uhrit saisivat oikeutta. Rikollisten suojelu on rikos. Miksi Suomessa kaikki kansanedustajat suojelevat rikollisia?

Jos Suomi olisi oikeusvaltio ja vanha oikeudenkäymiskaari olisi voimassa niin kaikki asioitani käsitelleet käräjäoikeuksien , hovioikeuksien ja korkein oikeuden tuomarit tuomittaisiin kuolemaan. Kuolemantuomio voitaisiin toteuttaa eduskuntatalon portailla jotta päättäjät tiedostaisivat Suomen oikeusvaltiotilanteen. Syytäjä Heiskari ja hänen rikoskumppaninsa voitaisiin ristiinnaulita Kalajoen kaupungintalon aukiolle.

Kaikki asioitani käsitelleet poliisit voitaisiin oikeuden päätöksellä tuomita kidutuksesta elinkautiseen vankeuteen. Kaikkien rikoksiin syyllistyneiden omaisuus tuomittaisiin valtiolle menetetyksi.


TI 12.04.2022 Rikosten avulla tehty oikeustoimi on pätemätön


Minä, Suomen kansa ja koko maailma odottaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä asiassani H21/679 nro 289 . Suomen perustuslain mukaan minulla on oikeus saada oikeuden päätös ilman aiheetonta viivytystä.

Olen todistanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että Rovaniemen hovioikeuden päätös on useamman rikoksen avulla aikaan saatu päätös ja siksi rikosten avulla tehty oikeuden päätös on mitätön eikä siitä voi laskuttaa.

Aikanaan Raahen käräjäoikeuden tuomari jäi kiinni rikoksesta. Rikosta peitelläkseen hän teki minusta rikosilmoituksen. Raahen poliisit alkoivat suojella käräjäoikeuden tuomaria jättämällä käräjäoikeuden tuomarin rikokset tutkimatta ja tekemällä virheellisen rikostutkinnan. Pohjois-Suomen syyttäjälaitoksen syyttäjä teki virheellisen rikostutkinnan pohjalta tietoisen virheellisen syyttämispäätöksen. Oulun käräjäoikeuden tuomarina asiassa toimi Rovaniemen hovioikeuden vt. hovioikeudenneuvos, joka oikeuskäsittelyssä ei kutsunut todistajiani oikeuteen eikä ottanut todistusaineistoani vastaan. Hän ei myöskään antanut kuulustella minun todistajana esiintynyttä vastapuoltani eli Oulun käräjäoikeuden tuomaria. Näin virheellisen rikostutkinnan ja virheellisen syyteharkinnan ja virheellisen käräjäoikeuden istunnon perusteella minut tuomittiin ehdottomaan vankeuteen mikä muutettiin ehdonalaiseksi. Esteelliset Rovaniemen hovioikeuden tuomarit hyväksyivät asiassa poliisien, syyttäjän ja Oulun käräjäoikeuden virheellisen menettelyn.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös tulee olemaan erittäin merkittävä, koska se todistaa Suomen valtion rikollisen toiminnan asioissani. Kysymys on poliisin, syyttäjälaitoksen, käräjäoikeuden, hovioikeuden, korkeimman oikeuden ja laillisuusvalvojien rikollisesta toiminnasta. Lisäksi kysymys on myös johtavien poliitikkojen ja virkamiesten rikollisesta toiminnasta – siis myös ministereiden ja kansanedustajien rikollisesta toiminnasta. Tämä on oikeusvaltio Suomi, jossa ns. viralliset tiedotusvälineet vaikenevat asioista ja jättävät noudattamatta hyväksymiään journalistisia ohjeita.


TI 12.04.2022 Rikosten avulla tehty oikeustoimi on pätemätön

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/04/ti-12042022-rikosten-avulla-tehty.html


KE 30.03.2022 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/03/ke-30032022-pohjois-suomen-hallinto.html


TI 01.03.2022 Erikoissyyttäjä Heidi Savurinteen virkarikos 22.2.2011 asia/nro R20/529

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/03/ti-01032022-erikoissyyttaja-heidi.html


MA 21.02.2022 Asia H21/679 nro 289

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/02/ma-21022022-asia-h21679-nro-289.html


Kalajoki 13.04.2022

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com

Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4&t=204s


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html



LA 01.08.2020 Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X on sivulla 277-285 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) väliset kauppasopimukset. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi Euronio O:lle ( myöhemmin PR-Teollisuus Oy) 11.05.1995 kolmella eri kauppasopimuksella maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet sekä keskeneräisen tilauskannan. Myyjinä toimivat väliaikaiset konkurssipesän hoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen. Heidän päämiehinään olivat Arsenal Oy ja Kera Oy. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Kysymyksessä oli törkeä petos.

Kaupanvahvistajan on toiminut tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka on toiminut syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista ja niistä johtuvissa oikeudenkäyneissä.

Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lainmukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kaupanvahvistus

Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.



Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.


Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu. Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.

Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja esteellisyys on virkarikos. Omien rikostensa peittelemiseen syyttäjä Heiskari organisoi uusia rikostutkintoja väärän oikeudenpäätöksen perusteella, jossa hän itse oli keskeinen rikollinen. Mikään rikos ei ole vanhentunut johtuen SSP-sopimuksesta sekä siitä, että ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä yli 25 vuotta. Kysymyksessä on kiistatta ihmisoikeusrikokset , kidutus , sekä perustuslain vastaiset toimet.

Kauppasopimuksissa on toiminut kaupanvahvistajana tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka on myöhemmin toiminut syyttäjänä kaikissa oikeudenkäyneissä, joissa on käsitelty näitä sopimuksia oikeudessa. Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä:

Syyttäjän puolueettomuusvaatimus. Oikeusjärjestyksessämme omaksuttujen periaatteiden mukaan virkamies ei saa käsitellä asiaa, johon nähden hän on esteellinen.

Syyttäjiin kohdistuvia esteelisyysasioita ei Suomessa ole käsitelty pääasiassa siitä syystä, että syyttäjäpiireissä on ollut vain yksi syyttäjä. Syyttäjän esteettömyys on kuitenkin ehdoton prosessin edellytys.

Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön (LAVM 20/1996 vp ) mukaan "esteellisyysperustetta ei yksilöidä siinä määrin, että hän on esteellinen käsittelemään asiaa. Siksi tarvitaan yleissäännös tilanteisiin, joissa puolueettomuuden voidaan objektiivisesti arvioida katsoa vaarantuvan. Arvioinnissa on harkittava, minkälainen suhde syyttäjällä on käsiteltävään asiaan, asianosaisiin tai asiassa muutoin esiintyviin henkilöihin".

Yleislausekkeen tarkoituksena on korostaa julkista valtaa edustavan syyttäjän puolueettomuusvaatimusta. Arvioitaessa sitä, onko syyttäjä menettänyt puolueettomuutensa ei lähtökohdaksi oteta syyttäjän tosiasiallista puolueellisuutta, vaan yleinen käsitys siitä, onko olemassa seikkoja, joiden perusteella syyttäjän puolueettomuuden voidaan objektiivisesti katsoa vaarantuneen. (Frände,Dan: Finsk straffprocesrätt I s.128-129).

Syyttäjän esteellisyydestä säädetään yleisistä syyttäjistä annetun lain 12 §:ssä. Säännöksen 1 momentin 6) kohdan niin sanotun yleisen esteellisyysperusteen mukaan syyttäjä on esteellinen, jos "muu kuin 1-5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjälain 12 §:
1) asianosaisjääviys,
2) intressijääviys,
3) asiamiesjääviys,
4) palvelusuhdenjääviys,
5)edustusjääviys,
6) yleinen esteellisyysperuste, muu kuin 1-5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Syyttäjän tehtävänä oikeudessa on syytteen nostaminen, ajaminen ja lopulta toteen näyttäminen. Syyttäjän tehtävänä oikeudenkäynnissä on oikeudenmukainen lopputulos. Syyttäjällä on osavastuu tuomion lainmukaisuudesta.

Syyttäjä joutuu syyteharkinnassaan ja syytettä oikeudenkäynnissä ajaessaan arviomaan, minkä merkityksen hän antaa ristiriitaisille todisteille ja mitä hän pitää asiassa totena. Syyttäjän suorittaman todistajakertomuksen luotettavuusarvioinnin äärimmäinen mahdollisuus on, että syyttäjä katsoo todistajan syyllistyneen perättömään lausuman antamiseen ja siitä rikosilmoituksen. Syyttäjän tulee muistaa myös hyvä syyttäjätapa.

Oikeudenkäytölle on perinteisesti asetettu vaatimukseksi, että sen on oltava paitsi varmaa, myös nopeaa ja halpaa.

Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja samaa mieltä kanssani oli myös laillisuusvalvoja Jarmo Hirvonen. Sen lisäksi, että syyttäjä Sulo Heiskari oli toiminut kaupanvahvistajana kaupoissa , joista oikeutta käytiin, niin hän oli vahvistanut laittoman kaupan, koska se oli tehty konkurssisäännön, maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen vastaisesti. Lisäksi kaupoissa oli salattu 48 miljoonan pantatut kiinnitykset sekä ilmoitettu keskeneräinen tilauskanta 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa.

Syyttäjä Sul Heiskarin esteellisyyttä ei vielä rikostutkinnoissa eikä oikeuskäsittelyissä ole käsitelty.

Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämiseksi taikka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.

Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan

Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.

Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.

Ostajien joukkoon oli soluttautunut Kera Oy:n saattohoitajaksi epäilemämme erikoisella tavalla konkurssiin ajetun Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkö kauppatieteen maisteri Jouni Remes, joka oli tullut Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella. Jouni Remes teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY.n kanssa sopimuksen, ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana. Jos muut osakkaat olisivat tienneet asiasta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Remeksen toiminta oli yksi osa törkeää petosta. Remeksen tekemä sopimus kirjan sivulla 276. Myyjä tiesi, että myytävä kohde oli markkinoilta poistettavien listalla. Ostajien joukkoon oli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella otettu henkilö, joka jonka oli tehnyt muiden osakkaiden tietämättä Kera Oy:n kanssa sopimuksen, josta hän ei kertonut muille osakkaille. Jos osakkaiden tiedossa olisi ollut tämä sopimus, niin koko yritystä ei olisi perustettu eikä kauppoja olisi tehty.

Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.

Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa. Tilauskannan suuruudeksi myyjä oli ilmoittanut 26 miljoonaa markkaa. Asia näkyy Kalevan lehtileikkeessä, jonka kopio on kirjani sivulla 286. Kauppa oli siten myös kauppakaaren vastainen ja silloin voimassa olleen laki varallisuusoikeudellista oikeustoimista vastainen.

Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niin kuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niin kuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.

Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupantekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Kauppalaki 27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista.
Sellaisena kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.

Kaupanvahvistajaksi on kauppakirjojen mukaan merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Toinen kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa kirjallisesti ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Heino Virran todistus kirjan sivulla 294.

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistökauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen. Arto Ranta-Ylitalon todistus on Erkki Ahon korkeimmalle oikeudelle tekemän tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen tässä asiassa R 20/925. Esitän tämän todistuksen asian kuulustelussa ,johon minulla on lain mukainen oikeus eikä sitä voi poliisi virkavallan väärinkäytöllään estää.

Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto

Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.

Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksi todistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.

Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömän todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.

Syyttäjän tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä 11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6) muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut kaikissa kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä esteellisenä syyttäjänä

Alavieskan Puurakene Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja Ylivieskan käräjäoikeuteen maksamattomista takauksista. Kirjani sivu 298. Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Asiakirjassa on käräjäsihteerin käsin kirjoitettu teksti Tiedoksiannot? Huom. Aho, Koski ja Virta eivät ole palauttaneet tiedoksiantotodistuksia.

Syyttäjä Heiskari ei ollut lähettänyt tiedoksiantoja asianosaisille.

Asianosaisia käräjäoikeudessa oli edustanut heidän tietämättään ja ilman heidän valtakirjojaan ja toimeksiantojaan asianajaja Jouni Vihervalli. Valitimme asiasta Suomen Asianajajaliittoon. Kirjan sivu 299-300. Asianajaja Vihervalli tunnustaa, ettei hän ole edes keskustellut puhelimessa kantelijoiden kanssa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla.

Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu, niin myös takaussitoumukset raukeavat. Takaussitoumus on liitännäinein kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessaKirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianajaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.

Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.

Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomarii Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.

Lisäksi konkurssiinhakija oli antanut väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Kirjan sivut 330-331.

Korkein oikeus ei ole purkanut väärää konkurssipäätöstä ja siksi se sai lain voiman. Nyt tätä väärää konkurssipäätöstä syyttäjä Sulo Heiskari ja muut rikoksista epäillyt käyttivät hyväkseen uusien väärien päätösen aikaansaamiseen.

Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä:

R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144

R02/393 Ylivieskan kärjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046

S01/320 Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148

S00/1437 Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311

S01/447 Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280

R98/692 Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224

R03/150 Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP

Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860

Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531

Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900

Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228

Ylivieskan käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066

Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050

Vaasan hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521

Vaasan hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376

Vaasan hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545

Vaasan hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692

Vaasan hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39

Korkeimman oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017

Korkeimman oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143

Korkeimman oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841

Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800

Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801

Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802

Korkeimman oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04

konkurssiasiat
K 96/531, PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne

Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236 International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003 Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71 Asia: velallisen vilpillisyys
ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90 Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
ratkaisu 26.8.1998/1
ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361 ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506 asianomistajana Tapio Lahola
Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506, asianomistaja Mikko Kovalainen
Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537 asianomistaja Markku Koski
Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488 Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä
Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri

Ylläoleva on hallintosihteeri Katriina Ratinsalon ilmoitus asiakirjapyyntööni.

Syyttäjä Heiskarin kommentit asiaan:



sotamies svejk kommentoi postausta "Kihlakunnansyyttäjä Sari Leppäluoto"

7.12.2018

Kaikk on mänt. Wituiksi?

sotamies svejk kommentoi postausta "Käräjäoikeus hävitti todistusaineiston"

6.12.2018

Taas loppulausunto, heh,

sotamies svejk kommentoi postausta "Kantelu ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta"

2.12.2018

Ei voi välttyä tieteynlaiselta vaikutelmalta...

sotamies svejk kommentoi postausta "TO 25.04.2019 Miten Kalajoella voi elää kaksi viikkoa ilman euroakaan?"

26.4.2019

ei voi välttyä vaikutelmalta, että oikeustaistelijaa ketuttaa...

sotamies svejk kommentoi postausta "04.12.2018"

4.12.2018

Ei voine välttyä vaikutelmita...

sotamies svejk kommentoi postausta "MA 18.06.2018"

30.11.2018

Miten muuten?

sotamies svejk kommentoi postausta "LA 13.10.2018"

14.10.2018

Ei taaskaan voi vältytyä vaikutelmilta.

sotamies svejk kommentoi postausta "LA 06.10.2018"

6.10.2018

Kannttaisiko kaivaa esiin se uskollinen ystävä ja hypätä selkään?

sotamies svejk kommentoi postausta "TO 27.09.2018"

28.9.2018

Syyttäjän työ jättää todella jälkensä. Niin syyttäjään kuin syytettyihinkin. Ei voi välttyä vaikutelmista...

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirjassa on selostukset ja keskeinen todistusaineisto asioista lukuun ottamatta kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistusta siitä, ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Kirjan todistusaineistosta puuttuu lisäksi entisen asianajaja Asko Keräsen tunnnustus siitä, että hän on jättänyt valituksesta tekemättä Vaasan Hovioikeuteen. Kirjasta puutuu kopiot 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä,mutta maininta niistä löytyy kirjasta. Nämä kirjasta puutuvat aineistot on minulla esittää paperitulosteena.

Olen saanut selville, että valtiopetoksessa pankeille annettiin suosituimmuusasema eli pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille on annettu syytesuoja.

Olen jättänyt poliisille entisen asianajajan ja nykyisen varatuomarin Asko Keräsen tunnustuksen siitä, että hän on jättänyt valituksen tekemättä Vaasan hovioikeudelle PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa vaikka hänellä oli valtakirjat hoitaa asia. PR-Teollisuus Oy:n konkurssihan oli laiton, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla ja se oli siksi laiton. Väärä konkurssipäätös jäi kuitenkin voimaan, koska poliisi jätti asian tutkimatta vaikka tutkintapyyntö tehtiin ajoissa eli 15.3 1997 ja päätös 26.06.1997 6870/S/5406/07. Asia on ollut siitä lähtien koko ajan keskeytyksettä vireillä joten se ei voi olla vanhentunut. Lisäksi valtiopetos varmistaa sen, ettei asia ole vanhentunut. Valtiopetos on ns. Koiviston konklaavi, SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa.

Entinen asianjaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen on tunnustanut muitakin rikoksia ja sai niistä ehdottoman vankeustuomion.

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/


Kirjassani on selostus asioista:

Erkki Ahon oikeustaistelu

sivu 108 Maakunnallinen veturiyritys

sivu 109 Pankkikriisi ja talotehtaiden pudotuspeli

aivu 111 Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

sivu 112 Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn

sivu 114 Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos

sivu 115 Alavieskan kunnan petollinen toiminta

sivu 116 Vanhalle Pöllölle ja muillekin alavieskalaisille

sivu 117 Kera Oy:n petos ja pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa

sivu 118 Kohtuuton kauppasopimus ja kaupanvahvistus etätyönä

sivu 119 Otin lainaa osakepääomaan

sivu 120 Markku Kosken kelkankääntö

sivu 121 Messuvoitto Joensun asuntomessuilta

sivu 121 Vihdoinkin Remekselle lopputili

sivu 122 Kera Oy:n kiristys

sivu 123 Konkurssi tavoitteena

sivu 124 Meistä tehtiin rahanpesijöitä Kera Oy:n toimesta

sivu 127 Ulkomainen ostajataho

sivu 128 Oikeuskäsittely tietämättämme Ylivieskan käräjäoikeudessa

sivu 129 Konkurssipesä purki kaupat

sivu 130 Konkurssiin hakeminen

sivu 131 Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström

sivu 132 Tappouhkauksia, rikosilmoituksia, likaista peliä

sivu 134 Uuden yrityksen perustaminen

sivu 134 Ajojahti käynnistyy

sivu 135 Kolmen miljoonan mies

sivu 137 Kohtalokas konsultointi ja äkkinäinen konkurssi

sivu 137 Uskomatonta toiminta

sivu 138 ITC Finland Oy:n pesänluettelon vannomistilaisuus

sivu 139 Velkojien kokous Kajaanissa 22.04.1998

sivu 140 Ajojahti jatkuu

sivu 141 Oikeudenkäynti velallisen epärehellisyydestä

sivu 143 Hyvitykset konkurssin myöhäisemmässä vaiheessa

sivu 144 Virkamiesterrorismi, Hyvä veli-järjestelmä ja kollegiaalinen suojelujärjestelmä

sivu 146 Mittaamattomat henkiset kärsimykset ja valtavat taloudelliset tappiot

sivu 147 Vaasan Hovioikeuden väärä päätös

sivu 148 Vaasan Hovioikeuden toinen väärä päätös

sivu 148 Hallitusmuodon 32 §

sivu 148 Kuin paatunut rikollinen

sivu 149 Vaikea uutisoitava

sivu 151 Saatanan tunarit

sivu 152 Aktiivisuuteni herättää huomiota

sivu 153 Korkeimman oikeuden suojelupäätös

sivu 154 Kansanedustaja Kuisman eduskuntakysely

sivu 155 Kansanedustaja Vistbackan puhe 21.2.2000

sivu 156 Kirjeenvaihtoa Tasavallan Presidentin kanssa

sivu 158 Valitus Korkeimpaan oikeuteen

sivu 159 Tuomiopurkuhakemukset Korkeimpaan oikeuteen

sivu 160 Menin yllättäen Vantaan KRP:hen

sivu 160 Henkilökohtainen konkurssi

sivu 162 Kirje Arkkipiispalle

sivu 162 Maskosen outo kuolema

sivu 163 Matkailuyrittämisen ihanuus Kalajoella

sivu 169 Kuntosalilaitteet rahoitettiin moneen kertaan

sivu 169 Muotokuvafarssi

sivu 171 Metsäpalstoja tukimiehelle

sivu 172 Kuntaliitossopimusta ei kunnioitettu

sivu 172 Laholan perätön ilmianto

sivu 173 Haastoin Laholan ja suuren määrän todistajia oikeuteen

sivu 175 Betonista Oy:n konsultointi

sivu 175 Ikimuistoinen Puolan vierailu

sivu 176 Outoa tonttikauppaa

sivu 177 Palautin Korkeimman Oikeuden päätöksen

sivu 178 Erkki Aho rahoituksen este

sivu 179 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

sivu 180 Kantelut EU:n komissiolle

sivu 181 Ylivieskan käräjäoikeuden huikea päätös

sivu 181 Mitä kansalainen edellyttää tuomioistuimelta

sivu 182 Kalajokilaakson ja muiden lehtien uutisointi

sivu 182 Avoin kirje Eduskunnan oikeusasiamies Pauniolle

sivu 184 Epätietoisuutta, pelkoa, odotusta

sivu 185 Paavo M. Petäjän rooli

sivu 187 Valitus Vaasan Hovioikeuteen ja täydennys Korkeimpaan oikeuteen

sivu 190 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja perustuslakivaliokunnalle

sivu 191 Starttirahan takaisinmaksu

sivu 194 Alpo Ylitalon loppuyhteenveto kirjaani

sivu 202 Erkki Ahon muistiinpanot ITC Finland Oy:n ajalta

sivu 230 Liitteet

sivu 235 Erkki Ahon ansioluettelo

sivu 238 Kunnallisvaalien tulos

sivu 239 Maanvuokrausanomus Satumaa Oy, tämä todistaa sen, että Kalajoen kunta varasti Satumaa idean meiltä , minulta Erkki Aholta ja Allan Seikkulalta ja niiden ideoiden pohjalta perustettiin JukuJukumaa. Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli myös Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja eli toimi esteellisenä asiassa.

Sivu 240 Esitys Matkailun yhteistyöstä /Tapioland Oy, kopio pöytäkirjasta osoittaa miten Kalajoen kunta varasti Allan Seikkulalta kylpylä-idean. Kunnanjohtaja Kalliokoski oli kunnallisen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimi siis esteellisenä

Sivu 243 Yrittäjä Allan Seikkulan kirje Kalajoen  Yrittäjäjärjestölle. Kirje kertoo totuuden yrittäjän asemasta Kalajoen matkailussa Kalajoen kaupungin monopolin varjossa.

Sivu 246 Yrittäjä Esa Tanskan aloite Kalajoen kunnan matkailuasioiden selvittämiseksi. Yrittäjät kokivat Kalajoen kunnan monopolin haitallisena ja yrittäjien toimintaa rajoittavana

Sivu 249 Anomus keskioluen tarjoilusta Leiribaarissa, pöytäkirja osoittaa Erkki Ahon syrjinnän

sivu 250 Kunnanvaltuuston pöytäkirja mikä osoittaa Erkki Ahon olleen oikeassa vastustaessaan todetessaan , että kunnan riski tässä asiassa on liian suuri. Kysymys oli Paratiisikylpylä Oy:n rakentamisesta.

Sivu 252 Eriävä mielipide takauksen myöntämiseen Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoille. Eriävä mielipide oli oikeaan osunut: ”Kalajoen kunnan ei ole syytä lähteä tukemaan Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoja koska hankkeelle ei ole ole olemassa riittäviä kannattavuusedellytyksiä. Nykyisillä kannattavuusedellytyksillä riski on liian suuri. Ensin on varmistettava kannattavuusedellytykset ja saatava varmuus toteutuksen ja toiminnan tasosta. Näin suurten lainojen takaus on kunnalle kohtuuttoman suuri riski.

Paratiisikylpylä Oy olisi mennyt konkurssiin mutta kunta pelasti ottamalla vastattavakseen 21,7 miljoonan korkeakorkoiset lainat. Samalla pelastettiin kunnallinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta. Sen hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski.

Sivu 252 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajan valheellinen katsaus yhtiön sijoitusmuistiossa.

Sivu 253 Sijoitusmuistiossa johdetaan sijoittajia harhaan utopistisilla investointisuunnitelmilla'

Sivu 254 Kalajoen kunnanvaltuutetuille esiteltiin täysin virheelliset ja utopistiset laskelmat jotta valtuutetut ottaisivat Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n velata Kalajoen kunnan maksettavaksi.

Sivu 255 Valtuustoaloitteeni jonka tarkoituksena oli selvittää Kalajoen matkailun asiat ja niiden lainmukaisuus. Asia ei tietenkään edennyt, mutta Erkki Aho oli oikeassa.

Sivu 258 Tilinpäätöksestä todistus, mikä osoittaa, että kirjapitoarvot olivat täysin tuulesta temmattuja, tonttien arvot olivat täysin mielikuvituksen tuotetta. Tuomitaverna n. 20 miljooaan ja Kuusikkonokka 10 miljoonaa.

Sivu 259t Tilintarkastajien lausunto on harhaanjohtava

sivu 261 Todistus siitä miten yhtiön kirjanpidossa puliveivaukset tehtiin jotta yritys saatiin pelastettua konkurssilta

sivu 263 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilinpäätös tiedot

sivu 264 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kanteluvastaus ósoittaa laillisuusvalvojien toiminnan yleisen laadun EI ANNA AIHETTA

sivu 265 Kalajokiseudun uutinen , jossa kerrotaan että SaniFani löi valtuutetut ällikällä. Valtuutetuille tuotiin yllättäen päätettäväksi Kalajoen kaupungin suurin investointi korkaan eli uimahallin rakentaminen. Asia tuli valtuutetuille yllätyksenä ja ohi kaikkien hyväksyttyjen toimintasuunnitelmien. Tarkoituksena oli pelastaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta..

sivu 269 Kylpylä Sanifanin kustannusennuste oli täysin ”metsässä”. Tällä johdettiin harhaan päättäjiä.

Sivu 270 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainajärjestelyt olivat melkoista suhmurointia. Niistä päättäjillä ei ollut tarpeeksi tietoa päätöksenteon pohjaksi.

Sivu 272 RTS-toimialaraportti-97 .mikä osoittaa talotehtaiden ylikapasiteetin kysyntään verrattuna. SSP-sopimukesssa oli sovittu ylikapasiteetin poistamisesta ja yritysten kaatamisperusteista.

Sivu 273 Helsingin Sanomien uutinen mikä todistaa Kera Oy:n roolin ja toiminnan ylikapasiteetin poistamisessa. Kera Oy:ssä oli perustettu niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tavoitteena oli poistaa Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Ruumiinpesuryhmä toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.

Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.

Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.

Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa.

Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.

Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja

Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.

Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen

Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.

Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupasa Ylivieskan käräjäoikeuteen

Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.

Sivu 299 Suomen Asinajajaliitoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.

Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianajajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.

Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta, mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta, mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta, mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.

Sivu 306-308 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvistajan läsnä ollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.

Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.

Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä

Sivu 317 – 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä

Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos, mutta se tarkoituksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.

Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.

Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.

Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.

Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkurssiin tehneen yrityksen jatkajalle tukea voidaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jälleen.

Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takaukset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.

Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljoonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasoimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.

Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 euroa

Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.

Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.

Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty etenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.

Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henrik kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta, mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.

Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.

Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurssipessän kuulumattoman yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä

Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.

Sivu 358-59 Tuomionpurkuhakemus korkeimmalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.

Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.

Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajätämispäätös asiassa.

Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa

Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.

Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.

Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei lainsäädännän mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan´, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”

Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoittaa syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistössä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälineissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.

Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.

Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.

Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.

Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”

Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta

Sivu 372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden olen katsonut toimineen rikollisesti.

Sivu 376 Valitus EU-komissiolle Natura-asiassa. Suomen Natura on tehty direiktiivien vastaisesti. Olen selvittnyt laajasti asioita NATURA-blogissani.

Sivu 377 Matti Orellin ja Lauri Seikkulan kantelu EU-komissiolle asiasta

Sivu 378-379 Ympäristöministeriön ilmoittanut Natura 2000 verkoston perustamisperiaatteet ovat kokonaan toiset kuin EU-direktiivien edellyttämät perustelut.

Sivu 380-381 Itsenäiset Kallan karit liitettiin Naturaan vastoin itsehallintoelinten päätöksiä

Sivu 382 Himangan kunnanvaltuuston päätös asiasta. Himangan kunnan alueet on liitetty Naturaan Himangan kunnan vastustuksesta huolimatta.

Sivu 383-384 Kallan karineuvoston kirje mikä todistaa että Kallan karit on liitetty Naturaan itsehallintoelinten päätösten vastaisesti.

Sivu 385 Kalajokiseudun uutinen karikokouksesta Naturalle yksimielinen ei

Sivu 386 Rahoitushakemuksen sivu jossa todetaan tilanne

sivu 387 Poliisineuvos Veikko Autereen todistus asiassa

Sivu 388-389 Kalajoen kunnanhallituksen päätös mikä on tehty väärillä tiedoilla. Tämä osoittaa hakemuksen tekijöiden petoksen, koska hakijoiksi on ilmoitettu sellaisia tahoja jotka eivät ole mukana eivätkä myöskään rahottamassa hakemusta.

Sivu 390 Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla . Todistaa petoksen.

Sivu 391-392 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Oikeusturva ja perusoikeudet unohtuvat Naturan valmistelussa

Sivu 393-395 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Natura 2000 ja Life-rahoitus Todistaa Naturan ongelmat.

Sivu 396-397 Varatuomari Karja Apajan luento Kalajoen käräjillä 28.11,1998 Todistaa Naturan ongelmallisuuden

Sivu 398-399 Tutkintapyyntö Naturasta

Sivu 400 Tarkennus tutkintapyyntöön

Sivu 401 poliisipäällikkö Esa Heikkisen vastaus Oulun lääninhallitukselle valitukseeni Ylivieskan poliisin toiminnasta-

Sivu 402-403 Uudistettu tutkintapyyntö Naturasta

Sivu 404 -405 Kokkolan poliisin tutkimattajättämispäätös

Sivu 406-413 Vastine Oulun lääninhallitukselle poliisi Raimo Ollilan toiminnasta-Sivu 414-416 Oulun lääninhallituksen päätös

Kävin Oulun lääninhallituksessa tapaamassa läänin poliisijohtaja Erkki Haikolaa yhdessä Alpo Ylitalon kanssa. Keskustelun kuluessa minä halusin tarkistaa kuinka hyvin poliisijohtaja tuntee lakia. Haikola ei siitä tykännyt vaan totesi ei tämä ole mikään tietokilpailu. Valitettavasti jouduin toteamaan poliisijohtajan laintuntemuksen varsin vähäiseksi.

Sivu 417.418 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Sivu 419-420 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus

Sivu 421-423 kirje valtionvarainministeri Sauli Niinistölle

Sivu 424-425 Natura tietokanta ja sen tulosteet (0ngelmat)

Sivu 426-427 Huomautus Euroopan komissiolle ( Naturan virheellinen toteutus eli direktiivien vastainen toteutus Suomessa)

Sivu 428-430 komissaarin vastaus

Sivu 431-432 komission jäsenen vastaus

Sivu 434-436 MOT-toimittaja Martti Backmanin kirje Tapani Veistolalle

Sivu 437 -442 Selvitys EY-säädösten muodoista

Sivu 443-447 kantelu oikeuskanslerille

Sivu 444-458 valitus korkeimmalle oikeudelle

Sivu 459 tiedote eduskuntaryhmille

Sivu 460 Valtakunnansyyttäjän vastaus

Sivu 461 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus

Sivu 462 – 464 Pyyntö Ympäristöministeriölle

Sivu 465 Europarlamentaarikon näkemys Naturasta

Sivu 466 Kirje eduskuntaryhille ja kansaedustajille laillisuusvalvojien toiminnasta

Sivu 468 Keskustelun vahvistu sisäministeri Ville Itälän kanssa

Sivu 468-473 Oikeuskanslerin päätös ( normaali päätös ei anna aihetta)

Sivu 474-485 Ylivieskan käräjäoikeuden päätös haasteeseeni

sivu 486-487 Suomen Asianajajaliiton vastaus kanteluuni Miksi osa on julistettu salassa pidettäväksi?

Sivu 488-491 Suomen Asianajajaliiton suojelupäätös koskien asianajaja Antti Kejon toimintaa.

Sivu 492-493 konkurssiasiamiehen vastaus Heino Virralle

Sivu 494-498 Puhelinkeskustelun vahvistus korkeimman oikeuden esittelijälle

todistaa korkeimman oikeuden toiminnan

Sivu 499 Tasavallan presidentin vastaus

Sivu 500 Kansanedustajien kantelu oikeuskanslerille

Sivu 501 Eduskunnan hallintovaliokunnan vastaus

Sivu 502 Oikeusministerin vastaus

Sivu 503 Kauppa- ja teollisuusministerin vastaus

Sivu 504 -508 Ministeri Suvi-Anne Siimeksen vastaus

sivu 509 Arkkipispa Jukka Parman vastaus

Sivu 510 Keskustelut Paavo M. Petäjän kanssa

Sivu 511-512 Paavo M. Petäjä kieltäytyy hoitamasta asiaa

Sivu sivu 513 kirjeeni eduskuntaryhmillel

Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus

sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa

sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä

sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle

sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle

Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.

Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa

Sivu 529 Rikostutkintapyyntö

Jätin todistusaineistoksi kuulustelua varten salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen. Se on tallennettu muistitikulle.

Kerron sopimuksesta tarkemmin tällä videolla


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Salaisessa SSP-sopimuksessa oli määritelty toimiala rationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. SSP-sopimus ja PR-talojen konkurssivyyhti liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat ns. Koiviston konklaavi, SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa. SSP-sopimus solmittiin Kansallis-Osake-Pankin, Osuuspankkien keskusliiton, Postipankin ja Unitas Oy:n sekä Valtion vakuusrahaston kesken ns. SSP-sopimus Helsingissä 21.10.1993. Sopimus julistettiin salaiseksi. Sopimuksen sivulla 17 määriteltiin yritysten kaatamisperusteet: jos yritys toimii jollakin seuraavista toimialoista

  • kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta

  • muu sijoittaminen

  • rakentaminen

  • vähittäiskauppa

  • hotelli- ja ravintolatoiminta

  • vapaa-aikatoiminta

todistusaineistona salaiseksi julistettu SSP-sopimus, mikä liittyy olennaisena osana ns. Koiviston konklaaviin, missä tasavallan presidentti Mauno Koivisto ohjeisti oikeuslaitosta.


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=6


Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html


Esko Aho oli nuori ja kokematon pääministeri ja toimi presidentti Mauno Koiviston juoksupoikana järkyttävin seurauksin. Kysymyksessä on minun tulkintani mukaan valtiopetos.




Tuohonn aikaa ei ollut voimassa poikkeuslait ja valtuuslait, jotka olisivat mahdollistaneet lain vastaisen toiminnan. Siksi SSP-sopimuksen perusteella tehdyt markkinoilta poistamiset ovat rikoksia. Ne liittyvät suoraan PR-talojen konkurssivyyhteen.


Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Jorma Jaakkolan kotisivut

http://jormajaakkola.fi/

Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

https://www.youtube.com/watch?v=-ZTx-SwVYDQ

Korkein oikeus ei ole purkanut vääriä tuomioita , koska minulla, Erkki Aholla, ei ole oikeudenkäymiskaaren edellyttämää pätevyyttä tuomionpurkujen hakemiseen. Lisäksi Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäytynyt avustamasta asiassa ja Kalajoelta oleva asianajaja teki minulta salaa sellaisen tuomionpurkuhakemuksen jolla ei ollut edellytyksiä tuomionpurkuihin. Koska en saanut Suomesta asianajaja niin hankin ruotsalaisen asianajajan Haaparannasta. Hänellä oli oikeudet ajaa asioita Suomessa. Ylivieskan oikeusaputoimisto kieltäytyi avustamasta ruotsalaista asianajajaa.

Poliisi on koko ajan kieltäytynyt tutkimasta asioita. Näin syyttäjä Sulo Heiskari ja Hannu Maskonen sekä muut asianajajat saattoivat jatkaa toimintaansa perusteena väärä konkurssipäätös, mikä oli saanut lainvoiman koska silloinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen oli jättänyt valituksen tekemättä.

Tämän johdosta olen joutunut kärsimään neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota, kun olen pyrkinyt saamaan oikeutta asioissa. Suuri syy on siinä, että poliisi on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja suojellut rikollisia. Ulosottoviranomaiset sekä asianomaiset vastuuministerit ovat olleet tietoisia asioista, mutta eivät ole ryhtyneet asian vaatimiin toimenpiteisiin.

Kaikki ulosottotuomioni perustuvat näihin Suomen valtion rikoksiin. Poliisi ei ole tutkinut/selvittänyt asioita ja syyttäjä ei ole nostanut syytteitä. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että syyttäjä on ollut esteellinen ja asianosainen asioissa. On syytä epäillä, että hänellä on ollut tietty tarkoitus, kun on estänyt rikostutkinnat. Vaadin että kaikki ulosottotoimet keskeytetään oikeudenkäynnin ajaksi. Vaadin, että Suomen valtio palauttaa kaikki minulta perityt ulosotot korkoineen 30.06.1996 alkaen aina tähän päivään saakka 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmän mukaisesti. Tarkoitus on että käräjäoikeuden päätöksen perusteella voidaan hakea Suomen valtiolta vahingonkorvauksia ja korkeimmalta oikeudelta tuomionpurkuja.

Olen tehnyt Valtiokonttorille seuraavan vahingonkorvausanomuksen, jonka tueksi tarvitsen rikostutkinnan.

valtiokonttorille tiedoksi

Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Asiassani Oulun käräjäoikeus on tehnyt seuraavan päätöksen

Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että R20/925 on rikos.


28.03.2020

Hyvä Erkki Aho

Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.
Ystävällisin terveisin
Antti Savela
laamanni


Oulun käräjäoikeus jätti asian käsittelemättä. Minun näkemykseni on se, että se johtuu siitå, että poliisi ei ollut tutkinut asiaa eikä syyttäjä näinollen ollut yhtynyt syytevaatimukseeni.

Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.Suomen viranomaisten toiminta asiassani on ollut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Kohtelu täyttää kiistatta ihmisoikeusrikosen tunnusmerkistön ja ennenkaikkea kidutuksen tunnusmerkistön. Toiminta on ollu perustuslain vastaista.


Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineistot ovat kiistattomat. Miksi en saa oikeutta? Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa. He ovat toimineet syyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisi Raimo Ollilan rikoskumppaneina. Esteellinen syyttäjä on estänyt rikostutkinnat ja poliisi Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.


Todelliset syylliset ovat tässä

  • kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla

  • asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy

  • asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy

  • varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)

  • entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)


Rikollisten suojelijat

  • poliisi Raimo Ollila

  • poliisi Petri Oulasmaa

  • Oulun KRP


Kiduttajat

  • kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala

  • ulosottomies Eveliina Nissilä


Tarkistettu korvausvaatimukseni Suomen valtiolle 09.07.2020


Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 – 30.7,2020

  1. osakepääoma euroa 90 447 euroa

  2. toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa

  3. omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa

  4. tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa

  5. tilauskanta 165 911 euroa

  6. kotimaan myynti 26 053 406 euroa

  7. Japanin myynti 1 443 430 euroa

  8. Optinorm Saksa 30 425 586 euroa

  9. ikkunakauppa 17 551 182 euroa

  10. Rautia/Kesko 47 407 000 euroa

  11. Saksan hirsi 10 460 000 euroa

  12. Venäjän puu 11 460 569 euroa

  13. rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 09.07.2020 241 209 euroa

    15,Henkiset kärsimykset: 25 vuoden luottokelvottomuus,yritystoiminan estäminen, rikollinen ulosotto, viranomaisten vainoaminen, kidutus, aviero. häätö,sairastuminen hengenvaarallisesti, maanpakolaisuus, turvapaikan hakeminen EU:sta Bulgariasta 25 000 000 euroa.

  14. Yhteensä 165 miljoonaa euroa


Koska Oulun käräjäoikeuden laamanni on päättänyt, että asia on rikosasia niin Oulun poliisi ei voi muuttaa R-asiaa S-asiaksi. Oulun poliisia on syytä epäillä asiassa virkarikoksesta, koska on muuttanut käräjäoikeuden laamannin määrittelemän rikosasian S-asiaksi.

Tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta ei ole perehtynyt asiaan juuri lainkaan. Hänellä oli kuitenkin selvä mielipide asiasta, vaikka ei kyennytkään vastaamaan kysymyksiini. Siksi puhelinkeskustelu oli hyödyntö hänen kanssaan. Saimme kuitenkin sovittua että lähetän hänelle kirjani todistusaineistoksi asioista. Jos Sarparanta toimii edelleenkin lain vastaisesti niin voin haastaan ja haastan hänet oikeuteen, koska hänellä on käytössään riittävä todistusaineisto rikostutkintojen käynnistämiseksi. Tarvittaessa tulen haastamaan poliisi Tiina Sarparannan oikeuteeen ja tulen syyttämään häntä virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä, esteellisenä toimisesta, virka-aseman törkeästä väärin käytöstä, rikollisten suojelusta, rikosten peittelystä ja ihmisoikeusrikokista kuten esim kidutuksesta ja oikeudenkäynnin estämisestä ja perustuslain ja ihmisoikessopimusten vastaisesta toiminnasta. Tulen vaatimaan hänelle elinkautista vankeusrangaistusta.


Tässä on todistusaineistoa vaatimukselleni edellisten lisäksi


U20/4572 = R20/295

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/03/u204572.html


SU 31.05.2020 Onko Oulun oikeusaputoimiston Tapio Maakasta syytä epäillä virkarikoksista?

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/05/


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-teollisuus-oyn-konkurssivyyhti.html


Olen tehnyt asioista seuraavat videot mitkä todistavat tapahtumat


Hätähuuto Suomesta

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64


Rikoksia ei tutkita

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4

Lisäksi olen tehnyt Ylivieskan käräjäoikeuteen erittäin laajan selvityksen asioista. Ylivieskan käräjäoikeus on nykyisin Oulun käräjäoikeutta. Tämän aineiston olen nimennyt todistusaineistoksi myösi asiassa R20/295. Lisäksi olen tehnyt siihen tarkemman todistusaineiston. Tämä aineisto on Oulun käräjäoikeudessa.


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html


Koska vahingonkorvauslaskelman loppusumma on muodostunut varsin suureksi niin olen valmis tekemään sopimuksen Suomen valtion kanssa ja kohtuullistamaan vaatimukseni. Olen valmis tekemään sopimuksen XXX miljoonan euron vahingonkorvaussummalla. Luonnollisesti ulosotto pitää lopettaa ja väärät tuomiot on purettava. Pyydän asian kiireellistä käsittelyä.


Kalajoella 30.07.2020


Erkki Aho

Merenojatie 9 B 16

85100 Kalajoki

e.ahoky@gmail.com

044-3025948

www.erkkiaho.com

Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4&t=3s






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti