lauantai 11. joulukuuta 2021

LA 11.12.2021 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson avainasemassa

 

Kalajoen entisen rovastin ja kansanedustajan Vilho Heikki Kiviojan

tytön tyttö Anna-Maja Henriksson on nyt   Suomen oikeusministerinä. Oikeusministeriön alaisuuteen kuuluu valtakunnansyyttäjänvirasto , mikä  on ratkaisevassa asemassa siinä asiassa, että


saako kalajokinen Erkki Johannes Aho oikeutta ja puretaanko kaikki hänen eri oikeusasteiden väärät päätökset ja korvaako Suomen valtio Erkki Aholle valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset.


Olen toimittanut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappelle todistusaineistot ja kirjani, jossa tärkeät todistusaineistot asiassa. Odotan, että apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe noudattaa Suomen perustuslakia.

Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Asian käsittely on nyt kestänyt jo 26,5 vuotta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe

Perusteet sille, että olen oikeassa ja Suomen viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Keskeiset tekijät (rikoksista epäillyt) omassa asiassani ovat

Keran varatoimitusjohtaja Seppo Arponen

Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari

                                                      Asko Keräsen tunnustus

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/


Entinen asianajaja Asko Keränen

Varatuomari Paavo M. Petäjä

                                                                   Petäjän tunnustus


Entinen kansanedustaja Markku Koski

                                 Poliisi Raimo Ollila

                                     Poliisipäällikkö Sauli Kuha

Valtakunnan tasolla tekijät (rikoksista epäillyt) ovat seuraavat henkilöt. SU 24.10.2021 Suomi oikeusvaltiona – karu totuus julki

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/su-24102021-suomi-oikeusvaltiona-karu.html


Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


                                                    Tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen
                                             Tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

Poliisien, syyttäjälaitoksen, käräjätuomareiden rikollinen toiminta

TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Rovaniemen hovioikeuden rikolliseksi epäiltävä toiminta


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


LA 27.11.2021 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle asiassa H 21/679 nro 289

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/11/la-27112021-pohjois-suomen-hallinto.html



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti