torstai 26. heinäkuuta 2018

TO 26.07.2018


En ole tyytyväinen Elisan toimintaan. Siksi harkitsen muita vaihtoehtoja.

Päiväni

Tänään satoi pitkästä aikaa Kalajoella. Aamulla minulle savustettiin lohikala. Savustus onnistui erinomaisesti. Kiitos Veikolle ja hänen ammattitaidolleen. Kävin tänään Kelassa. Laitoin myös täydennyksen Rovaniemen hovioikeudelle sekä oikeuskanslerinvirastolle. Olen erittäin pettynyt Elisan asiakaspalveluun. Nyt ryhdyn kartoittamaan toisia vaihtoehtoja Elisan korvaajaksi. Vaihdan sekä netin että puhelimen pois Elisasta niin pian kuin mahdollista.

Blogini


Mielipiteet

Pääsihteeri Nikita Hrustsov - ja kenkä josta tuli osa historiaa
Alueuutiset

Kalajokinen Katri Mustola juoksi lähelle EM-rajaa

Himangan K-marketissa pelattu Keno-rivi toi miljoona euroa

Kotimaan uutiset

Keskusta riehaantui kyselystä – Kuntapäättäjä myrtyi: ”Sipilän hallitus on näivettänyt maaseutua”

Ulkomaan uutiset

Teimme diilin” – Trump ja Juncker löysivät yhteisen sävelen kauppaneuvotteluissa

Kreikan palojen uhriluku kasvaa – pelastajia arvostellaan hitaasta reagoinnista

Ainakin 150 on kuollut itsemurhaiskujen ja hyökkäysten sarjassa Syyriassa – alueen verisin isku sitten sodan alkamisen

Krikettisankari Imran Khanin puolue julistautui voittajaksi Pakistanin vaaleissa

Yle: Kaikki öljykuljetukset poikki Punaisellamerellä – voi vaikuttaa nopeasti pumppuhintoihin myös Suomessa

Talousuutiset

Lentomatkustus vain kasvaa Lapissa – kasvuvauhti tosin on hidastunut

Kesko petrasi tulostaan – pääjohtaja sanoo Siwojen ja Valintatalojen oston ylittäneen odotukset

Työllisyys kasvoi vahvasti alkuvuonna – työllisyysaste noussut vauhdilla lähelle hallituksen tavoitetta

Urheilu-uutiset

HJK taisteli tärkeän tasapelin Mestarien liigan karsinnoissa – BATE Borisov jäi nollille kotonaan

Erikssonilla enää yksi mahdollisuus EM-rajaan

Portugali murskasi Ukrainan ja eteni jalkapallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-finaaliin

Alisa Vainio yrittää alittaa EM-rajaa 10 000 metrillä häntä varten järjestetyssä kutsukilpailussa

Maailmalla tapahtuu

12-vuotias poika peruutti traktoria – 6-vuotias pikkuveli jäi alle ja kuoli

Loppukevennykset

Elisan 5G-mainoksille tuli loppu – Harhaanjohtavaa: Liittymänvaihtajat voivat saada rahaa takaisin

Kummeli - Naapurin runoilijapoika - Renkaat

musavisa - ruotsi

musavisa - venäjä

Music Quiz - Irish O Irish

Matti Näsä ja Taksi Tampere, osa 2: Näsä taksinkujettajana

Massagem modeladora inovadora coloca a mulherada pra correr

Just for laughs

Youtube-videot

FINLAND or NORWAY - Which Military is Better?

Sweden vs Finland (2018)

SWEDEN VS FINLAND - Military Power Comparison 2017

Top 4 Military Powers In Scandinavian Countries 2017

Fighting the Cold - U.S. Marine Corps training in Finland

URGENT ? President Trump EXPLOSIVE Statement at The White House

Yle Areena

Historia: Apollo - Sojuz -yhteislento

Viimeinen lento Tallinnasta

Pakkoluovutetut alueet

Viru-hotellin rakennustyömaa

Kalajoki

Tractor Pulling Kalajoki 2013

Saab 96 1.5T -76 WCSC Kalajoki 1998

Tractor pulling Kalajoki 2013

Tractor pulling Kalajoki 2013

2012 Kalajoki Race Trucks 8500 kg

Tractor pulling Finland Kalajoki farmi 8500kg

Matkailu

Rick Steves European Tours: France

France: Paris

Paris: Regal and Intimate

A Trip to Paris - A Short Documentary

Paris - City Video Guide

Historia

Talvisota - Ensimmäinen torjuntavoitto

JR61 Tienhaaran taistelussa

Ilomantsin suurtaistelu 26.7-13.8.1944

Ilomantsi sodassa.

Mannerheim-ristin ritareita - Ruben Lagus

Musiikki

Voga Experience - My Life is Tango

Laura Pausini - One More Time

Carmelo Zappulla - Suona Chitarra

Andy Williams - (Where Do I Begin) LOVE STORY 1970 (High Quality)

You Don't Have To Say You Love Me ( 1966 ) - DUSTY SPRINGFIELD - Lyrics

Kielten opiskelua

Telephone English: Emma's top tips

Telephone English: How to take or give a message

Sound like a Native Speaker: Compound Nouns

Help! I'm not improving my English!

Learn Bulgarian with Pictures and Video - Talking About Your Daily Routine in Bulgarian

Learn Bulgarian - All the Joy of Learning Bulgarian Begins Right Here!

Learn Bulgarian - The Best Way to Break the Ice in Bulgarian!

Bulgarian Phrases

Kuntoilu

Touch Your Toes (Flexibility Hack)

6 Athletic Core Exercises for Abs and Obliques

Intense 5 Minute At Home Lower Ab Workout #2

4 Intense Ab Workouts

Abs Workout how to get six pack abs

Liikunnta ja terveys

Verenpaine 146 /91 lepopulssi 58. Paino 89,1 kg. Jumppa 0 /2760 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 0 /821 km , uinti 0/34000m, pyöräily 10 /2247 km

Eat These 7 Foods to Help Prevent Prostate Cancer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti