torstai 19. heinäkuuta 2018

TO 19.07.2018


Havula on Kalajoen Plassilla merkittävä makailunähtävyys.

Oskari Santaholma ja Havula

Päiväni

Tänään lämpötila Kalajoella oli + 31 C. Kävin katsomassa Havulan palvelut.
https://kalajoki.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/kulttuuri/museot/havula/ . Olin aika pettynyt näkemääni. Havula itse on näkemisen arvoinen, mutta liitännäispalvelut ovat liian heppoiset. Onneksi en ole Kalajoen kaupungin kulttuurivastaava enkä enää edes kaupungin luottamushenkilö.

Ventelän talon osalta on edelleenkin sama vaikutelma. Kalustuksella on pilattu koko Ventelän entisöinti tai parempi uudisrakentaminen. Ventelältä puuttuu liikeidea ja kannattavan toiminnan organisointi.
Kalajoen kotiseutumuseo on vain. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että se ei ole kenellekään tärkeä asia.

Kävin pyöräilemässä Hiekkasärkillä. Rannoilla oli väkeä enemmän kuin koskaan ennen. Leirintäalue oli täyden näköinen. JukuPark oli täynnä. Valitettavasti asiakasvirrat eivät ole osuneet Ostoskylä Raittiin. Tänään käydessäni Raitissa havaitsin, että asiakkaita oli liian vähän kannattavan liiketoiminnan ylläpitämiseksi ympäri vuoden.

Kalajoen yrittäjien ja yritysten henkilökunnan on kiinnitettävä enemmän huomiota hyvään palveluun. Hyvä palvelu on yrityksen parasta markkinointia. Nyt kun Kalajoella ja Kalajoen Hiekkasärkillä on ennätysmäärä matkailijoita niin palvelun tulee olla kaikinpuolin moitteetonta. Palvelun tulee olla ystävällistä ja huomaavaista. Asiakas on kuningas. En nyt ryhdy luettelemaan yrityksiä, joista on korviini kantaunut tietoja huonosta ja epäystävällisestä palvelusta. Onneksi palvelu on ollut 99 prosenttisesti hyvää.

Blogini ja videoni


Onko Suomi oikeusvaltio? Toimiiko laillisuusvalvonta Suomen lain mukaisesti?

Terve Juha

Tässä selostus ja todistusaineistot

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

Videot
Erkki Ahon videot ( 8 video)

oikeustoimi ja poliisiblogi

Minä olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä lisäksi seitsemän väärää kunnianloukkaustuomiota. Kaikki tuomiot on saatu aikaan rikollisesti. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa, mutta minä en saa oikeuta. Olen menettänyt omaisuuteni, yritykseni, maineeni ja olen joutunut olemaan luottokelvottomana yli 23 vuotta. Olen joututunut olemaan rikollisen ulosoton kohteena yli 23 vuotta. Perheeni on rikottu. Avioero-oikeudenkäynti on kesken. Olen menettänyt kaiken mahdollisen. Oikeustaistelustani on 11 banaanilaatikollista asiakirjoja 23 vuoden oikeustaistelun ajalta

Kysymyksessä on kidutusrikos, mikä on kielletty YK.n ihmisoikeusjulistuksessa, Euroopan Ihmisoikeussopimuksessa, Suomen perustuslaissa ja Suomen rikoslaissa.
En saa asioissani esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen asioitani eikä laillisuusvalvonta näe asioisa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Tämä on oikeusvaltio Suomi. Rikoksia peitellään ja rikollisille on annettu syytesuoja. Minä käyn nyt leipjonossa jotta voin elää oikeusvaltio Suomessa.

Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.
Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;
  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon. Nämä allaolevat teot täyttävät kidutuksen tunnusmerkistön.

Erikoinen isänpäivä – tapon yritys”

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010

Valitus Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä

Lisäksi olen joutunut kahden heitteillepanon kohteeksi, mikä täydentää kidutusrikoksen.

Erkki Ahon Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kultainen ansiomerkki

Kalajoki-näyttely on nyt uudessa kodissani varastoituna ja vain osittain esillä.

Mielipiteet

Mitä Marina Gross tietää? Trumpin Helsinki-tulkki valokeilaan ja oikeuteen?

Alueuutiset

Kalajokilaakson Iltarastien tulokset 17. heinäkuuta Kalajoelta

Kotimaan uutiset

Pyhärannassa maastopalo levinnyt jo yli 70 hehtaarin alueelle – parikymmentä rakennusta evakuoitu

Katso kuvat Pyhärannan maastopalosta – tältä sammutusurakka näyttää lähietäisyydeltä

Ulkoministeriö jakoi 500 tablettia median käyttöön huippukokouksen aikana, ja lähes kaikki palautettiin: "Halusimme viestiä luottamusta"

Ulkomaan uutiset

Ainakin 19 siirtolaista hukkui veneen upottua Kyproksen edustalla

AFP: Turkissa kaksi vuotta vallinnut poikkeustila on päättynyt

Maastopalot koettelevat vieläkin Ruotsia – Apua tulee Ranskasta asti

Espanja perui pidätysmääräykset Katalonian ex-johtajasta Puigdemontista ja viidestä muusta

Talousuutiset

EU määrää Googlelle 4,3 miljardin ennätyssakon aseman vää­rin­käy­tös­tä

Kiinan hintapaineet kurittivat Koneen tulosta ja yhtiön kannattavuus koki kolauksen

Analyysi: Metsäteollisuus pysyy huippuvedossa koko tämän vuoden – sellu on yhä kuuminta hottia

Urheilu-uutiset

Näin seuraat Kalevan kisoja – suorat lähetykset vauhtiin perjantaina

Kuninkuusravien hevoset on valittu

Nämät oriit ja tammat mukana Kuninkuusraveissa – selvät suosikit seppelejahtiin

Nuorten MM-yleisurheilussa hurjia tuloksia – 16-vuotias kenialainen viilettää jo Lasse Virénin vauhtia, Ruotsin seiväskomeetta yritti ”järjetöntä tulosta”

Suomalaiskaksikko Lehtonen / Ahtiainen voitti lohkonsa beach volleyn EM-kisoissa

Herättääkö MM-futiksen päättyminen haikeutta? Katso upeiden kisojen ikimuistoisimmat hetket vielä kerran Ylen koosteesta!

Kuulantyönnön olympiaedustaja Bo Grahn on kuollut

Maailmalla tapahtuu

Robotit laulattavat ja hoivaavat japanilaisia vanhuksia – "Jotkut ihmiset ovat ilkeitä, mutta robotti kuuntelee minua"

Aseista innostunut opiskelija Siperiasta vai salainen agentti? Yhdysvalloissa pidätetyn Maria Butinan tarina kuohuttaa

Poliisin takaa-ajo päättyi nokkakolariin Mäntyharjulla, kolme kuollut

Vanha Skype lakkaa pian toimimasta – Microsoftin pakotus kiukuttaa

Loppukevennykset

Syyttäjä: Venäläisagentiksi epäilty Maria, 29, tarjosi seksiä vastineeksi työpaikasta – näin hän pääsi piireihin Yhdysvalloissa

Mankeli - Katugallup (2 sketsiä)

Mankeli - Hevi Dent

Kummeli: Aas Weckström kysyy - Kauppa

Mankeli - Tortilla Chips

Loira confunde sujeito casado com seu ex e cria a maior saia justa

Blonde uses her charm and makes men her fool

Youtube-videot

Pihtiputaan poliisisurmat | Kahdeksan surmanluotia

Paanajärven pakkoluovutus oli raskas isku Suomelle

Tour de France | Stage 11 Highlights | Cycling | Eurosport

How a South Sudanese runner trains in the middle of a Civil War | Athletes Under Fire

Israeli soldiers cheer after shooting a Palestinian protester in the village of Madama

Lapuan liike - TLDRDEEP

Yle Areena

Ei mikään kettutyttö

Pilvien huimapäät

Tosi tarina: Niitty

Lumikenttien lääkäri

Haapalan pojat, USA

Kalajoki

Hiekkapesiksen MM 2016 - Rusoposkiset Inkkarit

Hiekkapesiksen MM 2016 - Autofix

Hiekkapesiksen MM 2015 - Sievin Sisu

Hiekkapesiksen MM 2016 - Tiikerit ja Pantterit

Hiekkapesiksen MM 2016 - ENU Maailmanmestarit 2016

Kalajoki

Musiikki

André Rieu playing before the Ajax - Olympic Marseille game

André Rieu - Nearer, My God, to Thee (live in Amsterdam)

Andre' Rieu - Tristesse Violin - Chopin Etude Op.10 No 3
IL SILENZIO - Trumpet Solo

Dalida - O sole mio - 1961

Matkailu

Italy

Milan, Italy

Venice, Island Treasure - Documentary

Historia

Suomalaisjoukot Syvärillä

Jatkosodan tunnelmia Aunuksen Karjalasta

Paavo Talvela, Aunus 1941

Rukajärven kylän valtaus 11.9.1941

Poventsan valtaus 6.- 8.12.1941

The Winter War - Complete Miniseries [English CC]

Kielten opiskelua

LISTENING & UNDERSTANDING in 3 Easy Steps

English Grammar - "try to do" or "try doing"?

English Grammar - REMEMBER & FORGET - gerunds & infinitives

Bulgarian Phrases

Verbs in Bulgarian language

ENGLISH - BULGARIAN . language course 100 LESSONS

Learn Bulgarian in 20 minutes - The Best of 2017

Learn Bulgarian: Top 100 Bulgarian Verbs (Part 1)

Kuntoilu

Pikakurssi kuntosalitreenaamiseen

Kuntosaliohjelma 1

Kuntosaliohjelma 2

Kuntosaliohjelma 3

Kuntosaliohjelma 4

Liikunta ja terveys

Verenpaine 139 /86 lepopulssi 57. Paino 89,1 kg. Jumppa 0 /2760 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 3 /806 km , uinti 0/34000m, pyöräily 31 /2057 km

If You Eat an Avocado a Day For a Month, Here's What Will Happen to You

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti