perjantai 9. maaliskuuta 2018

PE 09.03.2018


Huomenna Teemu Siironenkin on kuviossa mukana kärsittyään pelirangastuksen.

JHT oli vajaan kahden minuutin päässä Suomisarjan voitosta. Lauantaina on Kalajoen jäähallissa uusi yritys.

Koovee häviöttä Mestis-karsintoihin - Suomi-sarjan mestaruus ratkotaan JHT:n ja Huntersin välillä

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Kaatuuko Sipilän halllitus?

Tuu sä hakeen leipäs päälle voita

Vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten lääkäreiden mielivalta on lopetettava

Sote on tärkeää, mutta tärkeintä on rakkaus

Kokoomus omilla jaloillaan?

Vanhustenhuolto on jo järkyttävässä tilassa

Hannu Reimen kolumni: Syyrian sodan hinnan maksavat tavalliset syyrialaiset uskonnoista riippumatta

Alueuutiset

Ylivieskan Taanilan yhtenäiskoulua suunnitellaan 400 oppilaalle

Sakot pudottivat Tero Seppälän

Kotimaan uutiset

Todennäköisyys maakuntavaalien peruuntumiselle kasvaa tunti tunnilta

Sipilän keskusta on vienyt kokoomusta sotessa 3-0 – Ja sen ovat huomanneet muutkin kuin Elina Lepomäki

Halla-aho sotesta: ”Kyseessä on tulonsiirto veronmaksajalta terveysalan yksityisten jättiläisten taskuihin.”

Tutkija huolissaan sote-piloteista: Nämä neljä asiaa asetettava keskiöön

Hallitus tyrmää valinnanvapauslain lähettämisen EU-komission kommentoitavaksi – "Eihän meidän nyt pidä Brysselistä kysyä joka asiaa"

Henriksson valinnanvapausesityksestä: Tavoitteet eivät täyty – vastuullinen talouspolitiikka unohtui

Maaseudun autioituminen uhkaa Suomen huoltovarmuutta – "pystyykö teillä liikkumaan enää ilman maastoautoa"

Hallitus aikoo hillitä sote-menoja kolmella miljardilla - keinoina asiakasmaksujen korottaminen ja palvelujen rajaaminen

Nyt tuli hallituksen luku: Jopa 25 000 sote-työntekijää siirtyy yksityisille – Li Andersson tyrmistyi

Yle: 25 kokoomuslaista vahvisti äänestävänsä soten puolesta – ainakin 5 epävarmaa: ”En voi ottaa sikaa säkissä”

A-talk: sotekapina horjuttaa hallitusta

Ulkommaan uutiset

Trump ja Pohjois-Korean Kim suostuneet his­to­rial­li­seen tapaamiseen - Kim tarjoutuu lopettamaan ydinkokeet

Venezuelan oppositio kutsuu kansaa suurmielenosoituksiin

Trumpin ilmoitus tuontitulleista saa laajalti vastustusta

Yli 20 toimittajalle vankeustuomio Turkissa – liitettiin vallankaappausyritykseen

Väki vaihtuu Valkoisessa talossa ennätystahtia – Trump: "Peli on kovaa ja pidän konflikteista"

Syyrian hallitus kiristää otettaan Itä-Ghoutan kapinallisalueesta

Talousuutiset

Valtio myy raskaita ajoneuvoja huoltavan Raskoneen - kauppasumma 7,7 miljoonaa

Asuntolainan maksajat voivat nukkua rauhassa – EU:n keskuspankki pitää lainojen ohjauskoron ennallaan

Urheilu-uutiset

Petra Olli nousi maailman ranking-ykköseksi

Laine onnistui taas! Enää yhden osuman päässä NHL:n maalipörssin kärjestä

NHL:n tuntemattomin suomalainen häikäisee – antanut maailmanluokan näytöt 25-vuotiaana

Olympialaisissa edustuskelvoton Anton Shipulin voitti Kontionlahden pikakisan – Björndalen ampui nollat

Suomalaiset trap-ampujat tekivät tulevassa olympialajissa maailmanennätyksen: "Ei kai tässä voi valittaa"

Jauhojärvi debytoi Lahdessa 2001 – Myllylä kysyi apua juuri ennen dramaattista poistumistaan

Iivo Niskanen Olympic winner 50km classic

Krista Pärmäkoski voittaa olympiahopeaa

Vasaloppet Starten 2018

Maailmalla tapahtuu

"Oikeastiko aiotte muuttaa?" Tuttavatkin ihmettelivät, kun Härköset rakensivat seudulle, jolta muut muuttavat pois

Rikospaikan video näyttää 90-luvun hurjan menon: Honda-liiga tehtaili ennätysmäärän pankki- ja postiryöstöjä – "tekivät ryöstöjä heroiinipöllyissä"

Moskovan lentoturmassa kuoli 71 ihmistä – luovuttaneen kapteenin viimeiset sanat osoittavat tilanteen epätoivoisuuden

Loppukevennykset

Vieläkö muistat Georg Otsin? Tallinnaan vienyt klassikkolaiva päätyi laittomasti romuksi

Susi juoksi Tammelan keskustassa – katso video: "Ei kukaan olisi uskonut tätä"

Sinisten kuperkeikkoja luvassa – tässä ennuste: Soini virkaan, Niinistö ja Elo kokoomukseen, Terho ja Mattila kepuun

Nimimerkki ”P.a.” hämmentää huhusoppaa tekstaripalstalla Eurojackpot-Loimaalla: ”Pudonnut Prisman parkkipaikalle, löytäjälle muhkea palkkio”

Spede Show - Armeijan uudet tervehtimistavat ja marssityylit

Spede Show - Naisen logiikka - Autolla lähtö

Spede Show - Naisen logiikka - Huono ja halpa auto

Just for laughs

Just for laughs

Love isn't blind - Just for laughs

Erikoistoimittaja Aimo Surakka raportoi

Näin kehossasi tapahtuu, kun lopetat seksin harrastamisen – kohta 7 on pelottava

Youtubevideot

Lampaansyöjät elokuva [1972]

Lapinkullan kimallus part 1

Lapinkullan kimallus part 2

Silja nuorena nukkunut 1956 XviD eHVi

Yle Areena

Kieltolain laulut

Kieltolain kumoamisesta 70 vuotta

Rikostarinoita historiasta: Salakuljettajien kuningas

Kuuhun ja takaisin - keskioluen tarina

Tupakan mainoskielto voimaan 1.3.1978

Sota syttyy - kansa kortille

Bulgaria

Bulgaria Bulgarian Nature Bulgarian Music People Mountains

The Magic of Bulgaria HD

България - Раят на Земята! Bulgaria - The Heaven on Earth!

Ето това е България - This is Bulgaria

Родино моя - Сите Българи Заедно
Musiikki

Riverdance the final performance

rakastan-saavuthan lea laven_0001.wmv

Reijo Kallio - Erehdyin kerran

Terveys ja liikunta

Verenpaine 149 /76 , pulssi 49 . Paino 94,7 kg. Jumppa 15/1185 min, kuntosali 0/3900 min, kävely 11/299 km , uinti 2000/17000m

Haluatko timmiin kuntoon kesäksi? Aloita nyt – Yle selvitti, mitkä 10 talvilajia kuluttavat eniten kaloreita

Kiira Korpi | Venyttelyvinkki lonkan aukikierrolle | Valio Akatemia

Doctor Reveals The Only 4 Ways To Build Muscle

5 Easy Ways to Lose Weight (WITHOUT TRYING)

10 Simple Habits to Lose Weight Naturally

Keskikroppa jumppa.wmv

Nopeustreeniin valmistava verryttely.wmv

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti