Olen seurannut tiiviisti eduskunnan kyselytunteja, ja rehellisesti sanottuna näkemäni on herättänyt vakavia kysymyksiä. Onko nykyinen meno todella sitä parasta mahdollista demokratiaa ja verovarojemme oikeaa käyttöä? Kansanedustajien käyttäytyminen ja politiikan teatteri ovat etääntyneet kaukas tavallisen kansalaisen arjesta. Suomi ei tarvitse näin suurta määrää kansanedustajia eikä nykyistä tehotonta hallintorakennetta. Päättäjien toiminnan on tultava lähemmäksi ihmistä.
Tämän vuoksi olen luonnut uuden, oikeudenmukaisemman demokratian mallin. Ensimmäinen suuri uudistus koskee aluehallintoa. Nykyiset 21 hyvinvointialuetta ja niiden raskas, kallis pomoporras puretaan kokonaan. Tilalle luodaan todelliseen väestötiheyteen ja enimmäisetäisyyksiin perustuva palvelualuemalli, jossa Suomeen muodostetaan 90 palvelualuetta nykyisen 308 kunnan sijaan. Alueet määritellään maantieteellisten säteiden mukaan siten, että Etelä-Suomessa säde keskustasta on enintään 20 kilometriä, Väli-Suomessa 40 kilometriä ja Pohjois-Suomessa 60 kilometriä. Alueiden lopullinen määrä asettuu laskelmien mukaan 71 ja 106 alueen välille, joten 90 aluetta on toimiva lähtökohta.
Jokainen näistä 90 palvelualueesta valitsee keskuudestaan yhden kansanedustajan suoralla vaalilla. Jotta kansan tahto ja puolueiden todellinen valtakunnallinen kannatus tulisi otettua mahdollisimman tarkasti huomioon, eduskunnan kokonaispaikkamääräksi asetetaan 120 edustajaa. Loput 30 kansanedustajaa valitaan täytepaikoille valtakunnallisten vertailulukujen perusteella koko Suomen alueelta.
Uudistus ulottuu myös puolueiden rahoitukseen ja hallituksen muodostamiseen. Puolueiden valtiontuet poistetaan kokonaan, eli puolueiden on kerättävä toimintarahansa muualta kuin valtion kassasta. Vaalirahalakia muutetaan siten, että ehdokkaan kampanjaan saa käyttää enintään 25 000 euroa, eikä mitään muuta ulkopuolista rahoitusta saa ottaa vastaan. Vaalien jälkeen maahan muodostetaan kokonaisvaalituloksen perusteella kaikkien puolueiden yhteishallitus. Tämä pakottaa puolueet aitoon yhteistyöhön ja varmistaa, että eri alueiden näkökulmat tulevat tasapuolisesti huomioon otetuiksi.
Tein ehdottamani mallin pohjalta todennäköisyyslaskelman siitä, kuinka hyvin tämä järjestelmä vastaisi kansan todellista äänestyskäyttäytymistä. Otin laskennan pohjaksi syyskuun 2026 gallupit, joissa SDP:n kannatuskeskiarvo oli 23,0 %, Kokoomuksen 16,8 %, Perussuomalaisten 15,7 %, Keskustan 13,5 %, Vasemmistoliiton 11,7 %, Vihreiden 8,2 % ja muiden puolueiden yhteensä 11,1 %. Tällä kannatuksella teoreettinen paikkajako 120-paikkaisessa eduskunnassa olisi SDP:lle 28 paikkaa, Kokoomukselle 20, Perussuomalaisille 19, Keskustalle 16, Vasemmistoliitolle 14, Vihreille 10 ja muille puolueille 13 paikkaa.
Kun vaalien ensimmäisessä vaiheessa jaetaan 90 alueellista suoraa paikkaa, suurin puolue voittaa kunkin alueen paikan. Koska puolueiden kannatus on maantieteellisesti keskittynyttä, SDP ja Kokoomus olisivat vahvoilla Etelä-Suomen 48 tiheällä alueella, kun taas Keskusta ja Perussuomalaiset menestyisivät Väli- ja Pohjois-Suomen alueilla. Tässä vaiheessa SDP ja Keskusta saisivat kannatustaan suuremman potin suoria paikkoja, ja pienemmät puolueet uhkaisivat jäädä lähes nollille.
Tässä kohtaa järjestelmän nerokkuus ja 30 tasauspaikan merkitys astuvat kuvaan. Tasauspaikat jaetaan d'Hondtin vertailulukujen mukaan niille puolueille, jotka jäivät aluevaaleissa aliedustetuiksi. Laskelma osoittaa, että tämä 90 aluepaikan ja 30 valtakunnallisen paikan yhdistelmä tuottaisi lopputuloksen, joka vastaa noin 95 prosentin tarkkuudella todellista valtakunnallista äänestystulosta.
Suuret ja keskisuuret puolueet saisivat lähes täsmälleen kannatuksensa mukaisen määrän paikkoja. Koska tasauspaikkoja on rajallinen määrä, aivan pienimmät puolueet saattaisivat jäädä hieman aliedustetuiksi, jos valtakunnalliset paikat kuluvat suurempien aliedustettujen puolueiden korjaamiseen. Kokonaisuutena malli kuitenkin estäisi tehokkaasti vaalituloksen vääristymisen puhtaaksi enemmistövaalijärjestelmäksi. Se takaisi maahamme erittäin oikeudenmukaisen eduskunnan, jossa yhdistyvät aito alueellinen edustavuus ja matemaattinen vaalituloksen kunnioittaminen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti