keskiviikko 25. syyskuuta 2024

KE 25.09.2024 Suomeen on palautettava kuri ja järjestys


Vahingonaiheuttajat eli eduskuntatalon töhrijät ovat lain mukaan vahingonkorvausvelvollisia. Lasku siis töhrijöille. Lain ja oikeuden on toteuduttava ja oikeuden tuomiossa on otettava huomioon tekijöiden aikaisemmin saamat rangaistukset. Henkilöt eivät ole lopettaneet toimintaansa vaan ovat jatkaneet yhteiskunnalle haitallista toimintaansa. Se asia tulee näkyä tuomiossa raskauttavana asiana.

Eduskuntatalon eteen on laitettava sotilasvartio jotta voidaan turvata kansanedustajien ja muiden kansalaisten turvallisuus. Näin voidaan jatkossa estää tällaiset järkyttävät toimet eduskunnan läheisyydessä ja eduskunnassa.


Poliisi: Ruotsalaiset tärvelivät Eduskuntatalon

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b7b55a5a-9ed0-4d9c-b409-f87285246c94

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jarmo Heinonen kertoo, että Eduskuntatalon tolpat töhrittiin lyhyessä ajassa. Aikaa kului vain noin parikymmentä sekuntia. Teossa käytettiin voimakasta paineruiskua, jolla punaista maalia roiskittiin korkealle tolppien puoliväliin asti.

Näyttäisi ennakkotietojen perusteella, että kyse saattaisi olla länsinaapurista tulleesta, jollakin lailla ympäristöhenkisestä joukosta. Jonkinlaista kylttiä siellä oli ollut esillä, jossa turpeesta kenties oli puhuttu, kertoo Heinonen.

Hän tarkentaa, että poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan suurin osa tekijöistä on Ruotsin kansalaisia. Asiaa selvitellään edelleen.


Ruotsalaisjärjestön ”isku Suomeen” nousi Ruotsin median ykkös­aiheeksi

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010719640.html

Ruotsin median ykkösuutiseksi on noussut, että ruotsalainen ympäristöjärjestö Återställ Våtmarker on vandalisoinut Suomen eduskuntaa. Återställ Våtmarker ja Elokapina töhrivät Eduskunnan pylväikköä verenpunaisella maalilla keskiviikkoaamuna.

Suomen eduskunta on vandalisoitu”, kirjoitetaan ruotsalaisen Aftonbladetin etusivun ensimmäisessä uutisessa.

Ruotsalaiset aktivistit ovat iskeneet Suomeen”, uutisessa kerrotaan.


Edus­kunta­talon töhrinyt ruotsalais­ryhmä ei ole kaihtanut keinoja kotimaassaan

https://www.hs.fi/maailma/art-2000010719471.html

Eduskuntatalolla osoitti mieltään keskiviikkona ruotsalainen Återställ våtmarker -ryhmä. Ryhmä on keskittynyt etenkin kosteikkojen suojeluun. Se on ajanut muun muassa turpeen käytön kieltämistä.

Heidän lisäkseen myös Elokapina oli mukana mielenosoituksessa Eduskuntatalolla.

Keinona tavoitteidensa ajamisessa Återställ våtmarker -ryhmä kertoo käyttävänsä ”rauhanomaista vastarintaa”. Ryhmä kertoo itsestään ja tavoitteistaan verkkosivuillaan.

Ryhmä keskittyi pitkään estämään liikennettä moottoriteillä. Esimerkiksi elokuussa 2022 ryhmä sulki vilkkaan E4-moottoritien Tukholman pohjoispuolella. Ryhmän 12 jäsentä sai myöhemmin tuomion sabotaasista, kertoi ruotsalainen Aktuell Hållbarhe -verkkosivusto. Osa heistä sai ehdollista vankeutta.

Hätävarjelu tai perustuslain suojaama mielenosoitusvapaus eivät kumpikaan merkitse, että he voisivat vapautua vastuusta. Siksi heidät kaikki tuomitaan sabotaasista”, kirjoitti Solnan käräjäoikeus tiedotteessaan.

Viime vuonna ryhmä myös järjesti mielenilmauksen televisio-ohjelmassa. Ryhmän aktivistit ilmestyivät tanssilattialle kesken Let’s dance -tanssiohjelman ja näyttivät banderollia, jossa oli ryhmän nimi. Kyseessä oli sama televisio-ohjelmaformaatti, joka Suomessa tunnetaan nimellä Tanssii tähtien kanssa.

Viime helmikuussa kolme ryhmän aktivistia tuomittiin tapauksesta ehdolliseen vankeuteen, kertoi Aftonbladet.

Mielestäni Elokapina-liike on terroristijärjestö, jonka toiminta pitäisi lailla kieltää.

Mielestäni käsitys oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta on muuttunut viimeisen 80 vuoden aikana. Ollaan menty äärimmäisyydestä toiseen. Katso esimerkki Kalajoen markkinakapinasta ja siitä annetuista rangaistuksista.


Kalajoen markkinakapina - esimerkki mielivallasta

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/kalajoen-markkinakapina-esimerkki_19.html


Kalajoella ”kapinoitiin” markkinatansseissa vuonna 1953. Kapina oli siitä ihmeellinen, ettei siinä kuollut kukaan, eikä edes haavoittunut. Verentippaa ei vuotanut, eikä nyrkkiä kovempaa asetta käytetty. Virkakunnan puolella menetykset olivat sellaiset, että poliisiauton ovi vaurioitui runsaan sadan markan edestä. Kapinallisten puolella yksi kapinoitsijoista repi pakoon juostessaan housunsa piikkilankaan. Vahingot olivat erittäin pienet, mutta pelissä oli paljon arvokkaampaa, nimittäin poliisiviranomaisten arvovalta ja loukkaamattomuus.

Tapahtumien kulku

Lokakuussa 1953 tanssittiin Kalajoen Nuorisoseurantalossa markkinoita. Tähän tilaisuuteen oli saapunut muutamia nuoria jonkin verran humalassa ja tämän vuoksi paikallisen poliisin kerrotaan kehoittaneen yhtä poikaa lähtemään kotiinsa. Jonkin väärinkäsityksen vuoksi ryhtyi toinen paikalla järjestystä valvova Liikkuvan poliisin konstaapeli toimittamaan miestä autoon. Syntyi sanaharkka, johon samassa yhtyi uusia ja uusia ihmisiä, ja pian heiluivat nyrkit, kertoi Suomen Kuvalehti helmikuussa 1954.
Iltamayleisön mielestä tilaisuudessa olleiden poliisien toiminta ns. hengen haistaminen, oli pikkutarkkaa ja korostetusti virkaintoista. Poliisin mielestä nuorukaiset olivat humalassa ja esiintyivät häiritsevästi. Nuorukaiset olivat aivan vastakkaista mieltä. Poliisit lähtivät viemään erästä nuorta autoon. Autoon vietäessä mies löi toista konstaapelia väkijoukon vaatiessa miestä päästettäväksi irti. Poliisi löi vastaan, mutta osui sivulliseen. Poliisi pyrki viemään nyt myös tämän sivullisen poliisiautoon.

Yleisön myötätunto kallistui nuorten miesten puolelle. Nuori mies osoitti nimittäin mieltään poliiseille huutamalla suoraa huutoa, että häntä on lyöty syyttä. Huudon innoittama väkijoukko miehiä piiritti poliisiauton eräiden riistäessä pidätetyt haltuunsa ja toisten nostaessa autonperää niin, ettei auto päässyt heti liikkeelle.

Poliisit joutuivat poistumaan paikalta – ei kuitenkaan aivan paonomaisesti, mutta melkein. Salissa oli juuri tanssittu hikinen markkinapolkka, monisatapäinen yleisö työntyi ulos vilvoittelemaan ja joutui yllätyksekseen toteamaan tapahtumaa.


Kapinasta syytetyt ja heidän tuomionsa:

Myllylä, Antti Felix s.2.7.26 kuritushuonetta
Myllylä, Veikko Johannes s. 14.1.24 kuritushuonetta
Alho, Pauli Sulevi s.2.6.31 kuritushuonetta
Alho, Heikki Olavi s. 7.4.33 kuritushuonetta
Rahkola, Aaro Matti s. 29.2.20 kuritushuonetta
Ojala, Juho Joona "Joni" s. 30.1.13 ehdollista vankeutta
Saari, Aki s.19.5.31 ehdollista vankeutta
Ängeslevä, Heino 1.1.30 syyte juopumuksesta ja väkijuomien tuomisesta huveihin. Vankeutta.

Viranomaisten tulkinta sai siunauksen alioikeudessa Kalajoella ja viidelle päätekijälle tuli kuritushuonetta keskimäärin noin puolitoista vuotta miestä kohden. Pari muuta sai puolen vuoden tuomion ehdollisena. Asia käsiteltiin suljettujen ovien takana ja syyttäjänä ei ollut, kuten tavallisesti Kalajoen nimismies vaan syyttäjä oli Oulusta ja tuomari Helsingistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti