tiistai 26. marraskuuta 2019

KE 27.11.2019 Postin ongelmat johtuvat huonosta johtamisesta. Valehtelivatko ministerit eduskunnalle?




Ministeri Sirpa Paatero tanssii afrikkalaista tanssia Etiopiassa

Postin hallituksen muodostavat seuraavat henkilöt
Puheenjohtaja: Markku Pohjola
jäsenet:
Suvi Anne Siimes
Eero Hautaniemi
Anna Martinkari
Frank Mathaler
Pertti Miettinen
Minna Pajumaa
Per Sjödell
Arja Talma

Hallitus arvioi vuosittain toimintaansa ja työskentelytapojaan. Hallitus arvioi myös toimitusjohtajan toimintaa ja työskentelytapoja. Hallitus seuraa myös yritysvastuuasioita.


Postin johto ja hallitus lähtivät ökymatkalle San Franciscoon – matkan jälkeen ilmoitettiin työntekijöiden palkka-alesta

Postin johtoryhmä ja hallitus tekivät yhteisen työmatkan San Franciscoon elokuun puolivälissä. Matkan jälkeen Posti ilmoitti heikentävänsä useiden satojen työntekijöidensä työehtoja.

Postin hallintoneuvosto

Hallintoneuvoston keskeisinä tehtävinä on valvoa, että yhtiötä johdetaan lain ja sääntöjen mukaan, antaa hallitukselle ohjeita laajakantoisissa asioissa, valvoa postipalveluiden toimivuutta ja antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle selvitys tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta.


Miten Posti on toiminut palkka-asioissa?

Postin palkitsemis­järjestelmä herättää raivoa: ”Kukaan valtio-omisteisen yhtiön johtaja ei ansaitse tuollaista törkypalkkaa”


POSTIN pääjohtaja Heikki Malinen sai viime vuonna palkkaa ja palkkioita yhteensä 987 764 euroa. Se on noin 82  000 euroa kuukaudessa. Jakajien keskiansio on noin 2 200 euroa. Posti on lisännyt Malisen palkitsemista 48 prosentilla vuoden 2016 jälkeen. Tuolloin hän sai työstään yhteensä 668 902 euroa.
HS:n laskelman mukaan mukaan Posti käytti koko johtoryhmänsä palkitsemiseen yli 4,6 miljoonaa euroa 2018, mikä on 52 prosenttia enemmän kuin 2016.

Miten perustelette toimitusjohtajan jättipalkkaa? Yle esitti 14 kysymystä Postin hallituksen puheenjohtajalle
Malisen kuukausipalkka ilman palkkioita on 46 000 euroa. Viime vuonna hän sai palkkaa ja palkkioita yhteensä 987 764 euroa eli hänen kuukausiansionsa nousi noin 82 000 euroon. Posti on ilmoittanut siirtävänsä pakettilajittelunsa halvemman työehtosopimuksen piiriin marraskuusta alkaen. Samalla, kun työntekijöiden palkat alenevat, Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen palkka ja palkitseminen ovat nousseet huimasti, vuosien 2016-2018 aikana yhteensä 48 prosenttia.

Lännen Media: Postin ylin johto saattaa saada jouluksi jättibonuksen, jopa 60 prosenttia vuosipalkasta
Postin johdon osalta palkka voisi olla maksimissaan 60 prosenttia vuosipalkasta.
Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen joutui kovan arvostelun kohteeksi hänen viime vuoden lähes miljoonan euron palkkansa tulleen julkiseen keskusteluun sen jälkeen, kun Posti ilmoitti siirtävänsä työntekijöitään huomattavasti heikomman työehtosopimuksen piiriin. Malinen lupasi tämän jälkeen luopua kahden kuukauden peruspalkastaan, joka on 92 000 euroa. Viime vuonna hän ansaitsi 987 764 euroa, jossa oli bonuksia ja kannustinpalkkioita yli 376 000 euroa.
Lännen Median tieto perustuu Postin palkka- ja palkkioselvitykseen.

PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Jani Mäkelä kutsuu Postin tapausta ”palkkasikailuksi”. Postin huono johtaminen ja omistajaohjausministerien kyvyttömyys on jatkunut jo pitkään. Henkilöstön vähentäminen ja palkkojen alentaminen on johtanut postin jakelun laadun huonontumiseen ja syönyt suuresti luottamusta postiin”, Mäkelä sanoo.


Miten Posti on toiminut yrityksenä?

MOT-ohjelma paljastaa totuuksi. Postia veroparatiisista.

Jutun käsikirjoitus

Suomenlinna Inter- ja Olavinlinna Invest -yritysten osoitteena on Mannerheiminaukio 1 A Helsinki.
MOT:
Hei, mä haen sellasia firmoja kuin Suomenlinna Inter ja Olavinlina Invest, ja tää osoite on Mannerheimin aukio 1, Helsinki. Onks täällä semmosia firmoja?"
Pääpostiin vahtimestari:
"En usko, ei kuulosta tutulta, onko mitään tietoa mikä kerros sen pitäis olla?"
MOT:
"Löytyykö firma tuosta kyltistä?
Pääpostiin vahtimestari:
"Ei löydy."
Postikonttori:
"Kumma juttu, postiosoite on niin sanottu suurpostin numero, postin oma postinumero, sitä ei kukaan muu saa käyttää. Ei harmainta aavistustakaan."


MOT-ohjelma Postin hukatut miljoonat
Posti tekee miljoonatappiota logistiikkabisneksessä samalla kun postilaisten työehtoja kiristetään. Posti väittää, että logistiikka-ala tukee perinteistä postipalvelua. Todellisuudessa asia näyttää olevan päinvastoin.


Jutun käsikirjoitus
Epäonnistuneita yrityskauppoja ja epäreilua hintakilpailua – näin Posti hukkasi miljooniaan
Postin seikkailut Venäjällä, epäonnistuneet yrityskaupat ja laajentuminen logistiikkabisnekseen ovat tulleet maksamaan valtionyhtiölle jopa satoja miljoonia euroja. Tappiollista logistiikkatoimintaa on rahoitettu perinteisen postipalvelun voitoilla, ilmenee MOT:n selvityksestä.


IS: Postilta 140 miljoonan osingot – ”Omistajan ahneutta”


Miten omistajaohjaus on toiminut - valehtelevatko ministerit?

Näin syntyi Postin kohuratkaisu: Postin hallitus päätti San Franciscossa - kertoi ministeri Paaterolle 21. elokuuta


Kirjalliset tiedot 28. elokuuta
IL:n tietojen mukaan Postin johto välitti 28. elokuuta omistajaohjausyksikölle luottamukselliseksi silloin määritellyn kirjallisen selvityksen suunnitelmistaan. Postin johto tiivisti aikeensa kolmeen pääkohtaan:
  1. Posti on historiansa vakavimmassa murroksessa ja välttämättömien rakennemuutosten ja uudistumisen edessä.
  2. Postin on uudistuttava, koska paperipostimäärät ovat laskeneet kiihtyvällä tahdilla, kuluttajien tarpeet ovat muuttuneet, digitalisaatio lisääntyy, pakettipalvelujen tarve kasvaa ja kilpailu kiristyy. Paketti- ja verkkokauppa on Postille merkittävä liiketoiminta-alue, jossa kasvu edellyttää kilpailukyvyn ja ketteryyden parantamista.
  3. Osana rakennemuutosta Posti haluaa vastata asiakastarpeiden nopeaan muutokseen ja lisätä joustavuutta paketin ja verkkokaupan palveluissa ottamalla käyttöön kilpailijoiden kanssa samantasoiset työehdot. Muutos koskee Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelussa noin 700 henkilöä, jotka siirtyvät vanhoina työntekijöinä Teollisuusliiton jakelua koskevan työehtosopimuksen piiriin 1.11.2019. Muutoksen yhteydessä ei ole henkilöstön vähentämistarvetta.
Tällöin Postin johdon suunnitelmat olivat kirjallisesti ja yksityiskohtaisesti omistajaohjausyksikön tiedossa.


HS-analyysi: Ymmärsikö ministeri Paatero väärin vai eikö hän puhunut totta? HS näki kiistellyt Postin asiakirjat

Paateron toiminta Postin kiistassa nousi suurennuslasin alle tiistaina, kun hän myönsi tehneensä virheitä. Paateron mukaan Posti oli etukäteen kertonut hänelle aikeistaan siirtää 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä, mutta asia oli mennyt häneltä ohi.

Paatero itse sanoi eduskunnan kyselytunnilla viime viikolla, että hän sai kuulla Postin päätöksestä vasta sen toteuduttua:
Posti on tietysti informoinut, että heillä on erilaisia suunnitelmia. Mutta päätöksen on tehnyt tietenkin Postin hallitus ja siitä on informoitu, myöskin tämän siirron ajankohdasta, vasta jälkikäteen, ja tässä kohtaa ei ollut mahdollista sitten tehdä tietenkään mitään”, hän sanoi.
TOISAALTA vaikuttaa varsin erikoiselta, että Paatero tai hänen esikuntansa eivät olisi varmistaneet Postilta liikkeen luovutuksen oikeaa päivämäärää.
Postin hallituksessa istuu valtion edustajana omistajaohjausosaston finanssineuvos Minna Pajumaa. Hänen kauttaan Paateron esikunnalla on jatkuvasti suora yhteys Postin hallitukseen.
Pajumaa ei halua kommentoida aihetta HS:lle millään tavoin.


Näin Antti Rinne selitti uusia tietoja Postista – lue sanasta sanaan
Antti Rinne, milloin saitte tietää 700 pakettilajittelijan siirrosta halvemman työehtosopimuksen alle?
Taisi olla 3.9. kello 11.15. Jotain niillä paikkeilla, Antti Rinne vastasi.
Uusien tietojen mukaan omistajaohjausministeri Sirpa Paatero olisi kuullut jo kesäkuussa asiasta, ja myöskin te.

Näin Antti Rinne on sanonut eduskunnalle Postista

Kommentti: Paatero tiesi ja hyväksyi Postin suunnitelmat jo kesällä – IS paljastaa totuuden ministerien kiemurtelun taustalla
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) tiesi Postin tes-suunnitelmista jo kolme kuukautta etukäteen. Paatero olisi halutessaan voinut viheltää pelin poikki moneen kertaan – sitä hän ei tehnyt, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

RINTEEN PUHEET joutuvat joka tapauksessa outoon valoon, kun katsoo, miten Posti on koko viime kesän ajan pitänyt omistajaohjausta ja myös Paateroa suunnitelmistaan ajan tasalla. Paatero on olettavasti pitänyt puolestaan Rinnettä ajan tasalla.
Posti informoi tilanteesta Rinnettä itseään jo ennen hallitusneuvotteluja, minkä Rinne on itsekin myöntänyt. Posti oli esillä myös hallitusneuvotteluissa.
Mutta sen jälkeen kun Paatero valittiin Rinteen hallituksen omistajaohjausministeriksi kesäkuussa, Posti on kertonut hänelle aikeistaan.
Väitteet siitä, että Paatero ei tiennyt, puhumattakaan, että ministeriä olisi harhautettu, eivät pidä paikkaansa.

TOINEN KYSYMYS on pääministeri Rinteen oma rooli. Rinne on kierrellyt ja kaarrellut kuten Paaterokin, mutta hänkin on ollut korviaan myöten tilanteessa mukana, taustalla ja aktiivisesti.
Esimerkiksi lakon laukaisijaksi asetettu neljän ”viisaan” ryhmä on Rinteen omaa käsialaa, vaikka hän muuta väittää. Pääministerin haastattelutunnilla Rinne totesi, että ryhmän kokoonpano on keksitty jossakin ”työryhmässä”.
IS:n tietojen mukaan kokoonpano on esitelty Rinteeltä lähteneessä sähköpostissa.

Yhteenveto


EK:n mukaan lakon taloudellista ja yhteiskunnallista vaikutusta voi mitata monella eri mittarilla.

"Työtaistelun seurauksena Suomen bruttokansantuote alenee arviolta noin 120 miljoonalla eurolla. Suurimmat ja kauaskantoisimmat vahingot työmarkkinahäiriöstä koituvat kuitenkin suomalaisyritysten maineelle ja Suomen luotettavuudelle yritysten sijaintipaikkana", toteaa EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila tiedotteessa.
EK:n mukaan lakon taloudellista ja yhteiskunnallista vaikutusta voi mitata monella eri mittarilla.
Vaikutusten kokoluokkaa voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, että yhden perjantaipäivän liikevaihto toimialoilla, jotka ovat työtaistelutoimien kohteena, on yli 400 miljoonaa euroa. Suomen meriteitse tapahtuvan ulkomaankaupan arvo päivää kohti on puolestaan 290 miljoonaa euroa.

Julkisen liikenteen (metro, bussit, raitiovaunut) lakko koskee Helsingin seudulla yli 300 000 henkilön matkoja. Muualla Suomessa 100 000 henkilön bussimatkat jäävät lakon vuoksi tekemättä. Liikenteen lakko aiheutti suuria vaikeuksia päästä työpaikoille ja kouluihin.

Postin ongelmat eivät ole syntyneet Rinteen hallituksen aikana. Ne ovat kehittynneet yrityksen huonon johtamisen ja korruptoituneen omistajaohjauksen johdosta jo edellisten hallitusten aikana, mutta vasta Rinteen hallituksen aikana ongelmat ovat tulleet yleiseen tietoisuuteen. Postin asiat on nähtävä kokonaisuuteena ja on pystyttävä tekemään se johtopäätös, että ongelmat johtuvat huonosta johtamisesta.
Postin hallitus on erotettava. Ministeri Sirpa Paateron on erottava. Rinteen hallituksen jatkamiselle en näe edelltyksiä. Hallituksen on jätettävä eronpyyntö tasavallan presidentille. Näiden tietojen perusteella ei voi välttyä vaikutelmalta, että omistajaohjauksesta vastaavat ministerit Sirpa Paatero ja pääministeri Antti Rinne valehtelivat eduskunnalle.



TIEDOTE 27.11.19
julkaisuvapaa

Perussuomalaiset: Rinteen on tehtävä johtopäätökset
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii pääministerin ilmoitusta Postin tilanteen kriisiytymisen taustoista. Ilmoituksessa on perussuomaisten mielestä käytävä ilmi selkeästi se, onko eduskunnalle kerrottu ”muunneltua totuutta” Postin tilanteen taustoista ja ministereiden yhteydestä asiaan.
- Viimeisen parin kuukauden aikana tarinat ovat muuttuneet pahimmillaan muutaman tunnin välein. Ensin Postin suunnitelmista ei tiedetty etukäteen, sitten tiedettiin, sitten niille oli annettu jopa siunaus, sitten ei ollutkaan, ja sitten olikin väärä päivä kalenterissa siitä, milloin työehtosopimusten siirto tapahtuu, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho luettelee.
- Hallituksen luottamus on vaakalaudalla. Vaadimme, että hallitus antaa selvityksen huolimattomuudestaan ja väärien tietojen antamisesta, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa.

Perussuomalaiset huomauttavat, että ministereiden on nautittava eduskunnan luottamusta. Kun on käynyt ilmi, että tarinaa on peitelty tai muunneltu, perussuomalaisten mielestä pääministeri Antti Rinteen (sd.) tulisi tehdä johtopäätökset.


Näkökulma: Paatero ja Rinne ovat selityksen velkaa – nämä ovat puheiden aukot
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1dfac11b-eb71-4c23-a087-52f8ee58b73f

Kommentti: Posti-gate lähti tulikuumille kierroksille – nyt tutisevat Rinteen ja Paateron tuolit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti