torstai 28. marraskuuta 2019

TO 28.11.2019 Näin toimii Veikkaus. Veikkauksen monopoli on purettava.


Nämä poliitikot ovat saaneet eniten kokouspalkkioita Veikkaus Oy:ltä

Veikkauksen sinivalkoinen satu

MOT avaa uutta tietoa Suomen marketeissa, huolto-asemilla, baareissa ja kioskeissa olevista Veikkauksen rahapeliautomaateista. Niiden merkitys on paljon suurempi kuin mitä yhtiö on julkisuuteen kertonut.

13 miljardin Veikkaus – yhtiö myöntää MOT:lle automaattipelien todellisen liikevaihdon

Veikkauksella on kaksi eri lukua yhtiön liikevaihdosta. Julkisesti Veikkaus puhuu kolmesta miljardista, mutta sisäisesti yhtiössä on käytössä toinen luku. Todellinen liikevaihto on 13 miljardia.
Asialle on yksinkertainen selitys. Kun Veikkaus kertoo tilinpäätöksessään liikevaihdosta, mukana on pieni alaviite: "henkilökohtaisen arvonnan peliautomaatti- ja pöytäpeleissä liikevaihto raportoidaan maksetuilla voitoilla vähennettynä".
Ilman tätä vähennystä peliautomaattien osuus olisi noin 11 miljardia.
Käytäntö on vuosien takaa: ennen peliautomaattilaitteista näki vain koneeseen jääneen rahan, ei takaisin peliin kiertäneitä voittoja. Uuteen Veikkaukseen vuonna 2017 yhdistetty Raha-automaattiyhdistyskin käytti pelikatetta kuvaamaan liiketoimintaansa.
Ongelmalliseksi asian tekee se, että Veikkaus käyttää raha-automaattipelien 840 miljoonan euron pelikatetta liikevaihtona muiden pelien liikevaihdon rinnalla. Silloin näyttää siltä, että esimerkiksi Loton, Eurojackpotin ja Kenon osuus on yhteensä suurempi kuin automaattipelien.
Veikkaus kertoo nyt avoimesti, että todellinen liikevaihto on 13 miljardia, josta raha-automaattipelien osuus on 11 miljardia, lähes 85 prosenttia.

Rahojaan venyttävä Veikkaus

Veikkauksen monopoli on aikansa elänyt
Pelimonopolin tarkoituksena on haittojen ehkäisy, mutta emme voi samaan aikaan ehkäistä peliongelmia ja markkinoida pelejä 45 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomi lukeutuukin maailman peliongelmaisimpiin kansoihin. Meillä on 124 000 ongelmapelaajaa, joista osa häviää jopa 2 000 euroa kuukaudessa. 78 prosenttia heistä kertoo ongelmiensa syyksi peliautomaatit, joita on tutkitusti sijoitettu erityisesti työttömien ja pienituloisten asuinalueille.
Monopolin purkamisella on positiivisia seurauksia. Ruotsissa valtio perii nettipeleistä 18 prosentin veron, joka meni aiemmin sivu suun. Lisenssimallissa valvonta on tiukkaa ja sakot miljoonia euroja. Siihen kuuluu myös tehokkaita keinoja peliongelmien ehkäisyyn, sillä esimerkiksi SpelPaus-palvelussa voi asettaa kerralla pysyvän eston kaikkiin peleihin. Tanskassa on käytössä peliyhtiöiden tietokanta, joka estää maksuhäiriöisten pelaamisen.

Veikkauksen monopoli – syyt ja seuraukset

Veikkaus – moraalitonta tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille?

Peliautomaatit heti pois kaupoista ja huoltoasemilta!

Julkisin varoin pyörivälle somaliliitolle RAY:n tukea yli 250 000 euroa vuodessa – hakee vielä 400 000 euroa lisää

Mihin Veikkauksen pelien tuotto käytetään

Raha-automaattien pelaajien määrä vähenee, mutta Veikkaus tekee niillä enemmän rahaa kuin 2000-luvun alussa – tuotto tulee pieneltä joukolta

Talousarvioesitys 2019
88. Opetus- ja kulttuuriministeriön osuus rahapelitoiminnan tuotoista
Momentille arvioidaan kertyvän 563 814 000 euroa.
Selvitysosa: Tuloista 542 600 000 euroa on arpajaislain mukaisia rahapeliyhtiön tuottoja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen, 16 850 000 euroa on jakamattomia voittovaroja ja 4 364 000 euroa aiempina vuosina myönnettyjen valtionavustusten palautuksia. Tuloja vastaavasti momenteilta 29.40.53, 29.80.52, 29.90.50 ja 29.91.50 myönnetään määrärahoja urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen.
Momentin nimike on muutettu.

2019 talousarvio
563 814 000
2018 I lisätalousarvio
1 600 000
2018 talousarvio
570 500 000
2017 tilinpäätös
554 686 000





Katso tuet mamutusta edistäville järjestöille veikkausvaroista vuonna 2018

Raportti paljastaa: Yli 26 000 Suomeen tulleen turvapaikanhakijan henkilöllisyys oli pimennossa

Veikkauksen velikullat

Veikkaus

Veikkaus Oy:n johtoryhmä

Veikkaus Oy:n hallitus

Veikkaus Oy:n hallintoneuvosto

Miten omistajaohjaus on toiminut?

Veikkauksen omistajaohjaus

IL: Nämä Veikkausta valvovat poliitikot ovat nostaneet jopa 24000–66000 euron palkkiot – viranomainen esittää kovaa kritiikkiä järjestelmästä

Kansanedustajille on maksettu palkkioita yhteensää 499 552 euroa vuosina 2010–2018. Palkkioita on saanut kaikkiaan 35 nykyiselle ja entistä kansanedustajaa.
Nykyisistä kansanedustajista eniten Veikkauksesta on hyötynyt Ilkka Kanerva (kok.), jonka nostamat palkkkiot ovat IL:n mukaan yhteensä 66 219 euroa.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) kuitannut palkkioita 33 710 euroa ja kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) 24 310 euroa.
Poliitikoista Sirpa Paatero on saanut kovinta arvostelua, sillä hän vastaa omistajaohjausministerinä Veikkauksesta.
Isoja yli 10 000 euron palkkiopotteja ovat saaneet myös vihreiden Heli Järvinen (21 600 euroa), SDP:n Jukka Gustafsson (21 000 euro), SDP:n Tuula Väätäinen (16 810 euroa), vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto (16 810 euroa), kokoomuksen Timo Heinonen (15 500 euroa) sekä perussuomalaisten Mika Niikko (13 200 euroa) ja Jani Mäkelä (10 500 euroa).
Veikkauksen sääntöjen mukaan hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa yhtiön hallintoa. 
Erityisesti valvojien pitää sääntöjen mukaan varmistaa, että Veikkausta "hoidetaan terveiden liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti ja että yhtiö harjoittaa rahapelitoimintaa vastuullisesti".

IL selvitti: Näin paljon Veikkaus on maksanut kansanedustajille 2010-luvulla – Sirpa Paatero saanut yli 24 000 euroa

Pääkirjoitus: Nyt jäitä hattuun, omistajaohjausministeri Paatero

Suomi on korruptoitunut maa

Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella

Veikkauksen toimitusjohtajan rehellisyyden puuska paljasti tämän: kansanedustajille on maksettu suuria rahasummia pelkästä kokouskahvin juomisesta

Kilpailuviranomainen: Veikkauksen tuotot valtion budjettiin ja peliautomaatit pois näkyviltä

Johtopäätökset

Veikkauksen monopoliasema on purettava. Veikkauksella on monopliasemaansa yksi ehto ja sitäkään se ei täytä.
Veikkauksen tulot on siirrettävä suoraan valtion budjettiin.
Pelikoneet on poistettava nykyisiltä paikoiltaan. Pelikoneille on rakennettava erilliset valvotut pelihuoneet. Peliriippaisuutta estetään pelaajan tunnistautumisella. Pelikonielle vapaa kilpailu. Pelikoneiden tuotolle on asetettava tuntuva vero. Pelihuoneen perustetamiseen tarvitaan lupa eli lisenssi.
Veikkauksen johtajien palkat kohtuullistetaan. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Veikkaus Oy:n hallinto on läpeensä korruptoitunutta. On sytä epäillä, että Veikkauksen rahanjako toimii hyvä-veli-periaatteella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti