sunnuntai 19. elokuuta 2018

SU 19.08.2018


Nice Run-tapahtuma Kalajoen Hiekkasärkillä voitiin suorittaa eilen erinomaisissa olosuhteissa. Lämpöä ja aurinkoa riitti uskomattoman kauniissa ympäristössä Kalajoen kuuluisilla Hiekkasärkeillä.

Päiväni

Minä en ole enää Kalajoen kaupunginvaltutettuna, mutta siitä huolimatta seuraan Kalajoen kaupungin asioita aktiivisesti. Olen todella huolissani siitä, että Kalajoen kaupungin päätöksenteko on mielestäni mennyt huonompaan suuntaan. Toivon, että valuutetut ja kaupunginhallituksen jäsenet ryhdistäytyvät ja ottavat itseään niskasta kiinni. Olen todella huolissani kokoomuksen ja vasemmistoliittolaisten valtuutettujen järjen käytöstä ja vastuuntunnosta. Otan esimerkkinä tämän asian:
Kalajoella Merenojan väistötilojen hankinta siirtymässä – väärä varavaltuutettu päättämässä

Jos kukaan ei olisi valittanut asiasta, niin väärän varavaltuutetun mukanaolo päätöksenteossa olisi saanut lain voiman. Äänestys asiassa päättyi valtuustossa numeroihin 19-16. Vaikka päättäjänä olisi ollut keskustanryhmästä oikea varavaltuutettu, niin äänestystulos ei olisi muuttunut. Valituksesta ei siis ollut mitään konkreettista hyötä vaan päinvastoin vahinkoa kalajoksille ja Kalajoen kaupungille. Väestötilojen hankinta viivästyy nyt ainakin kahdella kuukaudella ja tämä merkitsee sitä, että oppilaiden ja henkilöstön terveydelle vaaralliset olosuhteet pitkittyvät entisestään. Ymmärrys hoi – äly älä jätä.

Olen seurannut matkailun kehitystä koko kesän ajan aktiivisesti Kalajoella. Kesä Kalajoella oli hyvä. Siitä huolimatta joillakin oli liian optimistisia odotuksia matkailun suhteen. Mielestäni Ostoskeskus Raitilla https://raitti.com/ on ollut liian optimiset tavoitteet. On hyvä, että tällainen ostoskeskus Hiekkasärkille on saatu, mutta nyt sen markkinointia on tehostettava. Maanantaina alkaa pitkä hiljaisempi jakso johtuen Kalajoen matkailun kausiluonteisuudesta. Ostoskeskus Raitin vetonaula on seikkailupuisto SuperPark. Nyt sen kohderyhmäläiset ovat kouluissa. Hiekkasärkillä on muitakin liikuntapaikkoja, jotka kaipisivat lisää käyttöä kuten esimerkiksi Event Park-halli http://event-park.fi/ ja Kylpylä SaniFani http://www.kalajokiresort.fi/. Mielestäni nyt näiden kolmen tahon tulisi yhdistää voimansa houkutellaakseen Kalajoen ja lähialueen koulujen oppilaita käyttämään palvelujaan muun muassa liikuntapäivinä ja -tunneilla. Kalajoen kaupunki voisi olla myös palvelujen markkinoinnissa mukana ja avustaa toimintaa esimerkiksi linja-autokuljetuksilla.
Kalajoen Hiekkasärkkien markkinointi on nostettava uudelle tasolle ja palveluja on markkinoitava kaikille Kalajoella yöpyville ja kävijöille. Olen huomannut, että majoitustiloissa Kalajoen matkailun markkinontipalvelut loistavat poissaolollaan.Matkailuyrittäjien on tiivistettävä yhteistyötään yhteisen päämäärän eli matkailijamäärien kasvattamiseksi. Hyvä palvelu on parasta ja edullisinta markkinointia.
Syksyllä markkinoinnin kohteeksi voidaan ottaa Kalajoen Hiekkasärkkien mainiot lenkkeilymaastot ja pururadat. Talvella hiihtoladut ja -reitit. Kalajoella on mahdollisuus harrastaa ulko- ja sisäliikuntaa ympäri vuoden.

Olen seurannut Kalajoen kaupallisten palvelujen paranemista. Uuden kauppakeskuksen rakentuminen keskustaan on parantanut kaupallisia palveluja merkittävästi. Kalajoen Halpa-Halli-myymälällä on nyt uudet tilat https://www.sttinfo.fi/tiedote/halpahalli-avasi-uuden-myymalan-kalajoella?publisherId=67162130&releaseId=67700045 . Lisäksi uutena palveluna on nyt Kalajoen Tokmanni https://www.tokmanni.fi/store/kalajoki/ . Urheiluliikkeellä on myös uudet tilat uudessa kauppakeskuksessa https://www.teamsportia.fi/myymalat/kalajoki/
Kauppakeskukseen valmistuu myös Kalajoen kaupungin kulttuuritilat ja avajaiset on syyskuun puolivälissä.

Kauppakeskuksen tontinjakosopimus

Sopimus Kalajoen kulttuuritojen yhteistyöstä

Asian käsittely kaupunginhallituksessa

Elokuvansalin vuokra ja yhteistyösopimus

Kalajoki-näyttelylle kulttuuritiloista ei löytynyt tilaa. Olen ottanut asiaan kantaa blogissani
SU 04.03.2018
Hannu Tiluksen kuvat Traktor Pulling Kalajoen tapahtmasta

Blogini


Mielipiteet

Oikeistopuolue” kokoomus käy ”vihapuheen” kimppuun


Ylittikö Sauli Niinistö toimivaltansa?

Alueuutiset

Vanha automaalaamo, varasto ja kaksi autoa tuhoutuivat rajussa tulipalossa Haapajärvellä – Tuli oli lähellä levitä myös omakotitaloon

Miltä näyttää, kun naiset haluavat yhtenä päivänä vuodessa olla merenneitoja, yksisarvisia tai vampyyreja? Katso värikäs kuvagalleria ja video Nice Runista Kalajoelta

Kotimaan uutiset

Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna vain hieman – kyseessä pienin kasvu vuoden 2000 jälkeen

Selvitys paljastaa: Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä: ”Tämä ei ole oikeudenmukaista”

Niinistö Iltalehdelle kiky-tapaamisesta: Halusin varmistaa tilanteen vakavuuden, en vaikuttaa neuvotteluihin

Euroopan neuvoston komitealta taas moitteita Suomelle perusturvan tasosta - ”Suomi sivuuttanut ne vähin äänin”

Ulkomaan uutiset

Muslimien vuotuinen pyhiinvaellus Mekkaan alkaa Saudi-Arabiassa

Lombokin saarella taas voimakas maanjäristys – mahdollisista tuhoista ei vielä tietoa

Putin vakuuttaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke on puhtaasti taloudellinen

Talousuutiset

Tv-draaman kulisseissa kuohuu – Sarjoja myydään nyt maailmalle, mutta kuka käärii menestyksen tuomat rahat?

Näin Venäjä painoi päälle - Putin vannoi Venäjän ”tekevän kaikkensa” Fennovoima-asiassa

IL-raportti: Venäläisturistit katosivat - uudet kauppakeskukset seisovat tyhjinä Lappeenrannassa

1990-luvun pankkikriisi

1990-luvun pankkikriisissä 500 000 ihmistä jäi työttömäksi ja yli 280 000 ylivelkaantui. 48 000 yritystä poistettiin markkinoilta kyseenalaisin jopa rikollisin keinoin ja 11 500 yrittäjää teki itsemurhan vuoden 1997 loppuun mennessä. Voidaan puhua kansanmurhasta. Todelliset syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla eikä heitä ole saatettu oikeudelliseen eikä taloudelliseen vastuuseen teoistaan. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta kuten monissa muissa maissa.
Perustuslakituomioistuin

Valtiopetos on tosiasia

1990-luvun pankkikriisi on selvitettävä, syylliset on saatava vastuuseen ja aiheutetut vahingot on korvattava

Koiviston konklaavi

90- luvun pankkikriisi

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

Urheilu-uutiset

Suomen lentopallomiehet avasivat EM-karsinnat voitolla

Birminghamin Timanttiliigassa saksalaiset hallitsivat keihästä, miesten 100 metrin voittaja tarkistettiin maalikamerasta

Suomi rohmusi mitaleita frisbeegolfin EM-kilpailuista – kaksi mestaruutta, kymmenen mitalia

Maailmalla tapahtuu

Puhuva vatsa vei Sari Aallon maailmalle – nyt hän on hivuttautunut alan am­mat­ti­lais­ten ykköskastiin

23-vuotias Lasse Urpalainen vihaa kutsua itseään miljonääriksi – eksyneestä pesäpalloilijasta tuli elektronisen urheilun maailmanmestari

Yhdysvaltojen hallussa on yhä 565 rajalla perheestään erotettua lasta

Putkiremonttia tehnyt Niklas löysi kylpyammeen takaa seinästä paketin – sisältö saattaa olla hyvinkin arvokas

Loppukevennykset

Kun pelaaja haistatteli paskaa, kehotin vääntämään sen kentälle” - kokenut tuomari paljastaa, miten julma paikka kotipesä voi olla

Sexy waitress takes her blouse off to clean the table and infuriates the woman

Vitsit

Pikkupoika uteli jatkuvasti, mistä lapset tulevat, ja lopulta isä selitti: -Jos laittaa omenan siemeniä ikkunanlaudallalle, niin haikara hakee ne siitä ja tuo muutaman päivän päästä vauvan.
Pikkupoika tietysti ryhtyi kokeeseen. Aamulla siemenet olivat kadonneet. Mutta vauva tulikin muutaman päivän kuluttua alakerran perheeseen.
Kimmastunut poika juoksi portaat alas, soitti ovikelloa. Naapurin mies kun aukaisi oven niin poika huusi vihaisena: "Kuulkaas setä, olis parasta antaa suosiolla se vauva meille. Mun iskä voi todistaa, että siemenet oli meiltä."

Suuren laivan ensimmäinen perämies oli riehunut kännissä laivan kannella. Kapteeni päätti kerrankin kirjoittaa lokikirjaan: "Ensimmäinen perämies oli tänään humalassa." Ensimmäinen perämies aneli kapteenia poistamaan merkinnän, mutta kapteeni väitti, että kerran yhtiön lokikirjaan kirjoitettua ei voi poistaa. Seuraavan kerran kun oli ensimmäisen perämiehen vuoro kirjoittaa lokikirjaan, hän kirjoitti: "Tänään kapteeni oli selvin päin."

Mies kysyy vaimolta; Mitä tekisit jos voittaisin lotossa?
Vaimo; Ottaisin puolet rahoista ja jättäsin sinut.
Mies; No hyvä. Voitin 12€ tossa sulle 6€, nyt ala pakata.

Miksi blondi kääntelee kiviä tien vieressä?
- Koska työvoimatoimistossa sanottiin työpaikkojen olevan kiven alla.

Youtube-videot

Karpon Parhaat - Osa 16

Karpon Parhaat - Osa 17

Karpon Parhaat - Osa 18

Karpon Parhaat - Osa 19

Karpon Parhaat - Osa 20

Yle Areena


Historia: Nadia Comaneci ja diktaattori

Historia: Holokaustin pakotunneli

Historia: Sotavaunujen salaisuus

1945 Jaltan salaiset neuvottelut

Kalajoki

Irse, Kalajoki 17.05.2012, 110cm perusrata(arv. AM5)

Hazard 110cm Kalajoki

Tintti Kalajoki 31.8 110cm

Kalajoki 1.9.2013 110 cm RanRat tonni 3 osakilpailu

Titta ja Jemma 90 cm Kalajoki

Matkailu

Tutustu satumaiseen Prahaan

Praha minuutissa - Käymisen arvoinen ympäri vuoden!

Prague St Vitus Cathedral

Time lapse 4K - Beautiful Prague 4K - Czech Republic - Praha

Czech Republic From Sky - Land of Stories - 4K Drone Video

Prague ,Czech Republic A Walking Travel Tour (Ultra 4K )

Historia

Etulinjan Katsaus 7 / Report 7 From The Frontline

Etulinjan Katsaus 8 / Report 8 From The Frontline

Etulinjan Katsaus 11 / Report 11 From The Frontline

Etulinjan Katsaus 12 / Report 12 From The Frontline

Etulinjan Katsaus 14 / Report 14 From The Frontline

Musiikki

Raimo Piipponen & Tulipunaruusut - Nuppendaali

raimo piipponen-elämän virta.wmv

raimo piipponen-maa muuttukoon.wmv

raimo piipponen-ken oli hän.wmv

raimo piipponen-tiennyt silloin en.wmv

ESKO KÖNÖNEN-MUUTTOLINTUJEN LÄHTÖ

Esko Könönen - Lehdetön puu (1967

Kielten opiskelu

Spoken English Conversation With Subtitle - Daily Speaking English Conversation Practice

Learn Bulgarian with Video - Learning Bulgarian Vocabulary for Common Animals Is a Walk in the Park!

Learn Bulgarian Holidays - Bulgarian Education and Culture, and Slavonic Literature Day

Learn Bulgarian Holidays - Unification Day - Ден на съединението на България

Learn Bulgarian Holidays - Father's Day - Ден на бащата

Terveellinen ruoka

Tuotetietoisku - PARSAKAALI

Tuotetietoisku - PINAATTI

Tuotetietoisku - KAALIT

Tuotetietoisku - KIIVI

Tuotetietoisku - APPELSIINI

Kuntoilu

Selkälihakset ja raajat

Syvien selkälihasten anatomia

Selkälihasten vahvistus kotona

Syvät selkälihakset

Selkälihakset

selkä leveä selkälihas

Liikunta ja terveys

Verenpaine 163 /101 lepopulssi 52. Paino 89,1 kg. Jumppa 0 /2855 min, kuntosali 0/7195 min, kävely 0 /835 km , uinti 0/35000m, pyöräily 5 /2871 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti