lauantai 4. elokuuta 2018

LA 04.08.2018


Lampaita pyörälyreitin varrella.

Päiväni

Olen ollut Elisan asiakkaana sekä puhelin- että nettiasiakkaana. Minulla on ollut 4G-reititin, jonka akku jostain syystä alkoi ”paisumaan”, enkä enää uskaltanut käyttää sitä. Kerroin ongelmani Elisalle. Koin Elisan asiakaspalvelun erittäin vaikeaksi. Olisin halunnut ostaa vain uuden akun reitittimeen, mutta Elisa ei myynyt akkua, vaan tahtoi myydä kokonaan uuden laitteen, jonka hinta oli n. 205 euroa. Vastentahtoisesti pitkäaikaisena Elisan asiakkaana suostuin kauppaan. Sen jälkeen Elisa ilmoitti, että kauppa toteutuu vasta siten, kun olen maksanut 105 euron takuumaksun. Minä olen Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta luottokelvoton. Siksi takuumaksu. Elisan nettiyhteyden hinnaksi olisi tullut näin n. 310 euroa. Olin jo aikaisemmin kokenut Elisan laskutuksessa ongelmia ja olin sen takia tyytymätön Elisan jatkuviin lisälaskuihin. Koin sen törkeänä rahastuksena. Ryhdyin etsimään muita ratkaisuja. Valitsin Telian sekä puhelin- että nettioperaattorikseni. Halvemmat liittymämaksut ja uusi älypuhelin – yhteensä 200 euroa. Päätin vaihtaa Elisan Teliaan, koska Telian nettiliittymä toimii myyjän mukaan myös ulkomailla eli Euroopan muissa maissa. Ostin älypuhelimen. Vanhana miehenä haluan oppia käyttämään älypuhelinta. Huomaan, että olen viime vuosina jäänyt kehityksestä jälkeen ja siksi älypuhelimen käytön opppiminen on minulle tärkeä asia. Minun vanha puhelinnumeroni 044-3025948 poistuu käytöstä 6.8.2018. Siirryn älypuhelimen käyttäjäksi. Silloin minulle tulee uusi puhelinnumero käyttöön. Vanha sähköpostiosoite säilyy minulla Elisan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Elisa oli valmis rahastamaan sähköpostiosoitteistakin.

Älypuhelin

Instagram

WhatsApp

Tässä ovat Suomen suosituimmat sovellukset ja pelit iPhonelle ja iPadille vuonna 2017

Tänään Kalajoella oli paljon turisteja. Saattoi olla kesän vilkkain viikonloppu.

Blogini


Mielipiteet

Jukka Anias pohtii kolumnissaan kuuliaisuutta esivallalle: Tottelematon Rosa Parks

Analyysi: Brexit on niin umpisolmussa, että nyt tarvittaisiin yllättävä käänne – ilman sitä erosta voi tulla kaoottinen

Alueuutiset

Nivalalaisylivoimaa 22-vuotiaiden 3 000 metrin estejuoksussa – Miika Tenhunen pinkoi mestariksi

Haapavedellä palaa maastoa

Kotimaan uutiset

90-vuotias nainen makasi kuolleena 18 tuntia kuumassa hoivakodin huoneessa: ”Omaisten kannalta hirvittävän ikävää”

Konsultti vastaa professorille: ”Olemme hyvin nopeasti tilanteessa, jossa eliitti määrittelee oikean ja väärän”

Ulkomaan uutiset

Ruotsi hyväksyi miljardikaupat – Ensimmäiset Patriot-ohjukset saapuvat 2021

YK: Pohjois-Korea jatkanut ydinaseohjelmaansa ja kiertänyt pakotteita

Tilanne Jemenissä pahenee – WHO varoittaa koleravaarasta ja vaatii tulitaukoa rokottamiseen

USA:n ja Kiinan kauppasota paheni jälleen – Kiinan tulli tähtää tuhansiin amerikkalaistuotteisiin

Talousuutiset

Sähkön hinnassa kova nousu – 58% kalliimpaa kuin viime kesänä

Urheilu-uutiset

Milloin Mäkelä loikkii ja Helander heittää? Katso tästä yleisurheilun EM-ohjelma

Jallow vakuutti upealla Suomen ennätyksellä – "Eilisestä jäi vähän hampaankoloon"

Hulkko ui 100 metrin rintauinnin välieriin, Jallow 50 metrin selkäuinnin SE:llä jatkoon

Upeaa! Jallow ui vakuuttavasti 50 metrin selkäuinnin EM-finaaliin: "Huomenna tykitetään"

Hulkko jäi välieriin uudesta ennätyksestään huolimatta: "Lähdin aika lailla täysiä ja toivoin vain, etten hyydy"

Peaty ja Kolesnikov pistelivät maailmanennätysvauhtia EM-altaassa

Robert Ven ei selviytynyt A-finaaliin

Suomi vei amerikkalaisen jalkapallon EM-pronssia Ruotsin nenän edestä – mitali 13 vuoden tauon jälkeen ilahdutti: "Kuiva kausi päättyi lopultakin"

Tapper viihtyy Tanskan tuulissa - jatkaa MM-regatassa toisella sijalla

Suomen naiset ampuivat EM-joukkuepronssia trapissa

Maailmalla tapahtuu

Salama on tappanut kaksi ihmistä Juuassa

Taas rakennusfarssi Venäjällä! Vuonna 2007 valmistunut jäähalli sortumisvaarassa, KHL-seura joutuu evakkoon – ”Järkytys”

Yrittäjä työllisti passittoman turvapaikanhakijan, joka todennäköisesti palautetaan Afganistaniin – "Tämä on musertavaa"

Afganistanissa kymmeniä kuolleita itsemurhaiskussa moskeijaan

Naisiksi pukeutuneet itsemurhapommittajat iskivät rukoushuoneelle Afganistanissa - ainakin 35 kuoli

Etelä-Euroopan helle pakottaa vilvoittelemaan kaikin keinoin – kuvat kertovat ihmisten kekseliäisyydestä

Loppukevennykset

HS-lukija otti taksin Helsinki-Vantaalta ja ällistyi: ”Tämäkö oli taksiuudistuksen tarkoitus?”

Crazy Dancing Cops

Jope Kaikkonen

Mankeli - Vanhempainilta (2 sketsiä)

Youtubevideot

Kannabis - TLDRDEEP

EU vs Russia: Europe united

Israel / Palestine - History of the Jews (Part 1)

Why did Yugoslavia Collapse ?

Yugoslav wars [1991-1999]

Yle Areena

Johanna Keinänen vääntää vitsiä sotesta

Jakso 2: Lounaissaaret


Jakso 1: Gauguin - Näky saarnan jälkeen

Jakso 1: 1840 - 1906


Jakso 2: 1907-1921


Kalajoki

KALAJOKI VLOGI

Hiekkapesiksen MM 2016 - Darras Stars

KALAJOKI ? my day 23.7.2018

Syyslomapeuhut 25.10.2017 EventPark Kalajoki

Kalajoen HalpaHallin avajaisnäkymää

Matkailu

Germany's Romantic Rhine and Rothenburg

This is Germany

10 Best Places to Visit in Germany - Travel Video

Black Forest, Germany

GERMANY: Freiburg city & Schlossberg tower [HD]

Germany's Top 10 Cities

Historia

3 Suurta ja veristä taistelua suomen historiassa

Sommen taistelut 1916

Alfred Kordelin 1868 Rauma - 1917 Mommila

SUOMALAISET SS-DIVISIOONASSA

Evakkotarina

Helsinki 1900-luvun alussa.

Musiikki

ANDREA BOCELLI ★ SENSUOUS RUMBA ★ AUTUMN LEAVES

Andrea Bocelli - Besame Mucho - Live From Lake Las Vegas Resort, USA / 2006

Leonard Cohen - Dance me to the end of love (srpski prevod)

Enrico Macias- Solenzara

Demis Roussos - Come Waltz With Me

Kielten opiskelu

Learn English: “How come?”

14 English expressions about SLEEP

Learn English Vocabulary: The people you will meet at UNIVERSITY

CONCLUSIONS – How to finish speaking in English

IELTS & TOEFL - How to give your opinion
Speaking English For Beginners - Speak English Learning Easy

Learn Bulgarian 24/7 with BulgarianPod101 TV

Terveellinen ruoka


10 banaanin loistavaa terveyshyötyä


Talven ykkösherkku onkin terveyspommi - ei nimeksikään rasvaa!
Käytä juustoa oikein ja saat nämä 9 terveyshyötyä

Kuntoilu

Pikakurssi kuntosalitreenaamiseen

Kuntosaliohjelma ja kuntopiiri

Kuntosaliohjelma 1

Kuntosaliohjelma 2

Kuntosaliohjelma 3

Kuntosaliohjelma 4

Kuntosaliohjelma 5

Liikunta ja terveys

Verenpaine 141 /91 lepopulssi 49. Paino 89,1 kg. Jumppa 0 /2790 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 0 /832 km , uinti 0/34000m, pyöräily 32 /2521 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti