Muotokuvapiirros Juhani Pohjanpalosta on taitelija Tanja Luukkosen tekemä.
Juhani
Antero Pohjanpalo oli insinööri ja tehtailija, joka syntyi
Kalajoella 24.4.1866 ja kuoli 1.6.1931 Pietarsaaressa. Juhani
Pohjanpalo oli lukkari Johan Friisin ( myöhemmin Pohjanpalo) ja
Katariina Margareetta (Kaisa) Iso-Pöntion lapsi. Juhani Pohjanpalo
varttui Kalajoella, jossa hänen isänsä Johan Friis oli lukkari
sekä harjoitti myös liiketoimintaa. Alkeisopetuksen hän sai
ykstyisessä koulussa ja 11-vuotiaasta saakka hän loma-aikoina
harjoitteli messinkivalajan pajassa, jotka työt kiinnostivat häntä
oppikoulua enemmän. Hän pääsi oppilaaksi Helanderin
metallipajaan, jossa sitten työskenteli muutamia vuosia. Käytyään
Oulun kauppakoulun 1884 hän perusti 17-vuotiaana Kalajoella oman
metallipajayrityksen.
Pian hän sai kumppanikseen
Tuomas-veljensä, jonka kanssa hän 1885 vahvisti yrityksen
toiminimeksi Weljekset Friis. Vuonna 1886 hän perusti Kalajoelle
tiilitehtaan. Veljesten yrityksessä vaikutti myös isä Johan Friis
ja ennen pitkää yritykseen liittyi myös Matti-veli. Liikettä
laajennettiin vähitellen, kunnes ulkomaisen kilpailun kasvaessa
siihen yhdistettiin myös rautavalimo. Seuraavan laajennuksen tuhosi
tuli, mutta veljekset uurastivat nopeasti uuden pajan, jossa 1993
työskenteli 40 miestä. Kasvua hillitsi suoran rautatieyhteyden
puute. Yritys perusti uuden konepajan Kokkolaan Ykspihlajaan, jossa
oli rautatieyhteyksien lisäksi satama.
Juhani Pohjanpalo
siirtyi uuden konepajan johtoon. Tuomas Pohjanpalon muutettua
Yksipihlajaan 189 Juhani Pohjanpalo sai keskittyä tekniseen
johtamiseen. Tehtaassa valmistettiin höyrypursia, pannuja,
kirkonkelloja, tervauuneja, lämmityslaitoksia ja rautatievaunuja.
Liike omisti useita patentteja terva- ja metalliteollisuuden sekä
meijeri- ja maatalouslaitteiden alalla. Kalajoella konepajan
yhteydessä toimi pari vuotta ammatillinen koulu, jossa myös Juhani
Pohjanpalo toimi opettajana. Hän perusti Kalajoelle myös
yksityisen tytöille tarkoitetun kansakoulun.
Perheyhtymään
perustettiin Suomen köysitehdas 1901, siihen liittyvä
kookosmattokutomo 1908 ja laivatelakka 1910, jotka myös toimivat
Ykspihlajassa. Toiminimi monipuolisti tuotantoaan; se harjoitti
maataloutta ja sille perustettiin myös rautakauppa, höyrymylly,
tiilitehdas sekä graniittilouhimo (Pohjanmaan myllynkivitehdas),
jonka tuotteet suunnattiin lähinnä vientiin Englantiin.
Köysitehdas, jonka rakennukset olivat laajuudeltaan pohjoismaiden suurimpia tuhoutui tulipalossa 1910-luvulla. Friis-nimi säilyi
yritysten nimissä, vaikka omistajat suomensivat sukunimensä
Pohjapaloksi Snellmanin päivänä 1906.
Pohjanpalot alkoivat
valmistaa myös vene- ja muita moottoreita erityisesti Venäjän
markkinoita silmällä pitäen. Tuotantohaaran otti johtaakseen
Juhani Pohjanpalo. Yritykset kärsivät vaihtelevissa olosuhteissa
myös takaiskuja ja 1913 emoyhtiön omaisuus piti luovuttaa
velkojille. Veljekset perustivat seuraavana vuonna uuden
osakeyhtiön, minkä jälkeen Yksipihlajaan rakennettiin uusi
konepaja sekä rauta- ja pronssivalimo. Vuonna 1914 Juhani
Pohjanpalo oli perustamassa myös Pohjanmaan Insinööritoimistoa
ja oli suunnittelemassa sahalaitoksia, myllyjä ja maalitehtaita.
Vuonna 1928 Friisin Ykspihlajan tehdasrakennukset tuhoutuivat
tulipalossa, mutta tien toiselle puolelle rakennettiin kohta uudet
tuotantotilat.
Juhani Pohjanpalo osallistui Tuomas-veljensä
rinnalla kaikkiin suomalaisuusaatetta tukeviin rientoihin
Keski-Pohjanmaalla. Hän oli Kokkolan Suomalaiset-yhdistyksen
perustajajäsen ja puheenjohtaja joitakin jaksoja. Suomalaisten
suurissa hankeissa hän oli perustamassa Kokkolan yhteiskoulua,
emäntäkoulua, Keski-pohjanmaan maanviljelysseuraa (1903),
Keski-Pohjanmaan osuuskauppaa, Keski-Pohjanmaan kirjakauppaa (1908)
ja Kokkola-lehteä kirjapainoineen. Hän ajoi pontevasti Kokkolan
suomalaisen kansakoulun kunnallistamista. Hän oli mukana muutaman
vuoden toimineen Keski-Pohjanmaan säästöpankin toiminnassa, samoin
Maanwiljelys ja teollisuuspankin Kokkolan toimipisteen sekä
Kansallis-Osake-Pankin Kokkolan konttorin perustamisessa.
Kokkolan
kaupunginvaltuustossa hän oli 1925-33. Kaupungin rahatoimikamarissa
hän oli 1913 ja valittiin myös Kokkolan ensimmäiseen
kaupunginhallitukseen 1930. Seurakunnalliseen elämään hän
osallistui Kokkolan kirkkoneuvostossa ja – valtuustossa sekä
kuului myös seurakuntatalon rakentamiseksi 1929 asetettuun
komiteaan. Hän oli perustamassa kokoomuspuolueen Kokkolan
yhdistystä ja oli sen aktiivisimpiä jäseniä, mutta hänestä
tuli myös äärioikeistolaisen Suomen Lukon ja Lapuan liikkeen
kannattaja. Juhani Pohjanpaloa pidettiin Kokkolan suomalaisten
omatuntona.
Vaikka hän oli Tuomas-veljeään
kiivasluonteisempi oli hän kuitenkin helposti leppyvä,
oikeudemukainen ja kunniallinen. Hänellä oli puolisonsa kanssa
yhdeksän lasta, joista Vieno tytär avioitui kirjailija Veikko
Antero Koskenniemen kanssa. Juhani Pohjanpalon puoliso oli Hilma
Amanda Pahikkala, joka kuoli Kokkolassa 5.5.1944. Hänen vanhempansa
olivat Antti Antinpoika Pahikkala ja Susanna Amanda Ollintytär
Helander.
Lähdeaineisto: Pentti Pulakka Keski-Pohjalaisia
elämäkertoja ISBn 951-97331-0-8
Friisien konepaja
Helanderien työtä metallialalla jatkoi v. 1885 Kalajoelle perustettu ”Veljekset Friis”. Sen perustajia olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Juhani aloitti uransa jo koulupoikana työskennellen loma-aikoina Leonard Helanderin verstaalla. Käytyään Oulun kauppakoulun hän 17-vuotiaana aloitti oman liikkeen Kalajoella ja sai pian avukseen kauppa-alalla toimineen veljensä Tuomaan. Yhdessä he sitten lokakuussa 1885 perustivat edellä mainitun toiminimen. Friisien konepaja herätti näin henkiin taantumassa olevan valuteollisuuden. Poikien tukena ja apuna oli myös isä-lukkari Johan Friis, joka näytti olevan ehkä enemmänkin kiinnostunut liiketoiminnasta kuin varsinaisesta lukkarin ammatistaan. Saatuaan ”kivulloisuutensa vuoksi” v. 1881 apulaisen kiertokoulun pitoon hänellä oli enemmän kuin ennen aikaan liiketoimilleen, Vuonna 1888 liittyi myös lukkarin nuorin poika Matti yritykseen tullen sen kolmanneksi osakkaaksi.
Friisien pajan pinta-ala oli 25 neliötä. Siinä oli ahjo, messingin sulatusuuni ja pari ruuvipihtiä. Kun konevoima tuli käyttöön siirrettiin paja läheiseen rakennukseen. Siihen sijoitettiin neljä viilauspenkkiä sisältävä viilaushuone, jossa oli yksi sorvi. Konehuoneessa työskenteli 8 hv, höyrykone. Pajassa valmistettiin pääasiassa kultavalutöitä, kynttilänjalkoja ja – kruunuja, keittiöhuhmareita, lukkoja, kahvoja tiukuja, kulkusia, ajokalujen siloituksia ym. talous- ja rakennustarpeita, kirkonkelloja ja laivanvarustustarpeita eli paljolti samaa mitä Helanderitkin olivat tehneet. Erikoisuuksiakin oli, kuten maanmittauskoneet, asteikot ym. instrumentit. Markkina-alueena oli koko maa, ja harvat olivat ne markkinat, joilla Kalajoen metalliteollisuustuotteita ei ollut myytävänä. Mutta liikennevälineiden parantuessa kilpailu koveni. Siksi tuotevalikoimaa laajennettiin ja alettiin valmistaa raudasta erilaisia tarve-esineitä, patoja, kannuja, painoja, hautaristejä jne. Mutta ennen kuin rautavalimo oli saatu täysin valmiiksi, se paloi, Tuotantoa oli ehditty harjoittaa parisen kuukautta. Vahingot olivat 10 000 mk ja koska kaikki oli vakuuttamatonta, isku oli ankara.
Mutta toimintaa päätettiin jatkaa. Aluksi toimittiin vuokrahuoneissa ja käynnistettiin maanhankinta uutta tehdasta varten. Äänestyksen jälkeen Kalajoen kirkonkokous vuokrasi v. 1890 Friisien rautavalimoa varten lukkarinpuustellin maasta vajaan kahden tynnyrinalan maa-alueen. Vuokra-aika oli 50 vuotta. Tuomikapituli ei tätä päätöstä hyväksynyt, v. 1892 Friisit halusivat ostaa koko puustellin ja ehdottivat, että ostaisivat seurakunnalle lukkarinpuustellin jostakin muualta. Kiskonkokous suostui ottamaan vaihdossa vastaan Helanderin perillisten talon ja valitsi arviomiehet laskemaan välirahan suuruutta, Tämä hanke kuitenkin kaatui kirkonkokouksessa lokakuussa 1893. Lukkari Friis koetti ”lämmittää” seurakuntaa vaihdolla myönteiseksi tarjoamalla talven ajaksi kirkkoon rautakamiinat lämmittelylaitteiksi, joita kirkossa ei lainkaan ollut. Enemmistä torjui tämänkin tarjouksen.
Mutta Friisit eivät lannistuneet. Marraskuussa 1893 he olivat kirkonkokouksessa ehdotuksella, että lukkarinpuustellin naapurina olevan Jussilan maasta suoritettaisiin tilusvaihto ja lukkarinpuustellin maalla ollut tehdasalue tulisin näin Friisien omistukseen. Tähän kirkolliskokouksen enemmistö suostui, Senaatti kuitenkin kumosi päätöksen v. 1895. Friisit halusivat uusintakäsittelyä Kalajoen kirkonkokouksessa tässä kuitenkaan onnistumatta. Senaatin suostumuksella – Friisien ilmeisesti vedottua siihen – uusintakäsittely toteutui tammikuussa 1896 ja kirkonkokouksen enemmistö suostui mainittuun tilusvaihtoon lisäehdolla, että Friisit kustannuksellaan palovakuuttavat koko lukkarinpuustellin, mihin Friisit olivat alun perinkin tarjoutuneet. Näin Veljekset Friisin sinnikäs ja peräänantamaton taistelu tuotti toivotun tuloksen.
Itse asiassa näyttää siltä, että Friisit toimivat varsin mielivaltaisesti alusta alkaen. Paja sijaitsi alun perin lukkarinpuustellin tiloissa ja tuhoutui noin b. 1889-90. Koska teollisuuslaitos oli palonarka, ei seurakunta mielellään sen pitoa puustellissa hyväksynyt, ja sen vuoksi lupakysymys tuli mukaan, Friisit halusivat varmistaa toiminnan ja rakensivat uuden tehtaan heti ”samalla paikalle” jo vuoden sisällä, kuten historiikki kertoo. Siihen hankittiin uusi rautasorvi, porakone ja palkattiin vierastakin työvoimaa 4-5 henkeä. Vuonna 1893 työvoimaa oli jo 40 henkilöä, ja tehtaan työalue oli laajuudeltaan 900 m2. Konepajasta oli tullut mittava tehdas. Friisit olivat siten saattaneet seurakunnan kiusallisen tosiasian eteen ja siten pakottivat kirkonkokouksen ja viime kädessä senaatinkin tahtoonsa.
Friisien teollisuuden pääsuunnaksi oli näin tullut rautateollisuus. Lukkari Friis oli seurakunnan luvalla ottanut puustellin maalla olevassa myllyssään käyttöön höyryvoiman v. 1883. Nyt 1890-luvulla valmistettiin Friisien valimossa jo höyrykoneita, tervauuneja, kirnuja, saha- ja myllynkoneita, höyrypuristimia jne. Tehtaan ripeän kasvuun vaikutti rautatien valmistuminen Ouluun. Täten tuli mahdolliseksi lähettää raskaitakin tuotteita kauas. Raaka-aineet tuotiin pääasiassa meritse Kalajoelle. Rautatien kaukaisuus oli kuitenkin ongelma. Rahtikustannukset olivat korkeat kuljetettaessa raskita tuotteita 38 km:n päähän Sievin asemalle. Tämä seikka pani tähyilemään parempaa sijoituspaikkaa tehtaalle, Tällainen löytyikin Ykspihlajasta, missä Friisien tuotanto alkoi v. 1895. Kalajoki jäi tuotannoltaan sivupisteen asemaan, ja tuotanto siellä lakkasi kokonaan v. 1911. Tähän mennessä Friisien tuotteet olivat saavuttaneet maanmainetta. Teollisuusnäyttelyssä Viipurissa 1887 ja Vaasassa 1893 ne voittivat palkintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti