TO 02.05.2024 Juhani Antero Pohjanpalo – tehtailija

Muotokuvapiirros Juhani Pohjanpalosta on taitelija Tanja Luukkosen tekemä.

Juhani Antero Pohjanpalo oli insinööri ja tehtailija, joka syntyi Kalajoella 24.4.1866 ja kuoli 1.6.1931 Pietarsaaressa. Juhani Pohjanpalo oli lukkari Johan Friisin ( myöhemmin Pohjanpalo) ja Katariina Margareetta (Kaisa) Iso-Pöntion lapsi. Juhani Pohjanpalo varttui Kalajoella, jossa hänen isänsä Johan Friis oli lukkari sekä harjoitti myös liiketoimintaa. Alkeisopetuksen hän sai ykstyisessä koulussa ja 11-vuotiaasta saakka hän loma-aikoina harjoitteli messinkivalajan pajassa, jotka työt kiinnostivat häntä oppikoulua enemmän. Hän pääsi oppilaaksi Helanderin metallipajaan, jossa sitten työskenteli muutamia vuosia. Käytyään Oulun kauppakoulun 1884 hän perusti 17-vuotiaana Kalajoella oman metallipajayrityksen.

Pian hän sai kumppanikseen Tuomas-veljensä, jonka kanssa hän 1885 vahvisti yrityksen toiminimeksi Weljekset Friis. Vuonna 1886 hän perusti Kalajoelle tiilitehtaan. Veljesten yrityksessä vaikutti myös isä Johan Friis ja ennen pitkää yritykseen liittyi myös Matti-veli. Liikettä laajennettiin vähitellen, kunnes ulkomaisen kilpailun kasvaessa siihen yhdistettiin myös rautavalimo. Seuraavan laajennuksen tuhosi tuli, mutta veljekset uurastivat nopeasti uuden pajan, jossa 1993 työskenteli 40 miestä. Kasvua hillitsi suoran rautatieyhteyden puute. Yritys perusti uuden konepajan Kokkolaan Ykspihlajaan, jossa oli rautatieyhteyksien lisäksi satama.

Juhani Pohjanpalo siirtyi uuden konepajan johtoon. Tuomas Pohjanpalon muutettua Yksipihlajaan 189 Juhani Pohjanpalo sai keskittyä tekniseen johtamiseen. Tehtaassa valmistettiin höyrypursia, pannuja, kirkonkelloja, tervauuneja, lämmityslaitoksia ja rautatievaunuja. Liike omisti useita patentteja terva- ja metalliteollisuuden sekä meijeri- ja maatalouslaitteiden alalla. Kalajoella konepajan yhteydessä toimi pari vuotta ammatillinen koulu, jossa myös Juhani Pohjanpalo toimi opettajana. Hän perusti Kalajoelle myös yksityisen tytöille tarkoitetun kansakoulun.

Perheyhtymään perustettiin Suomen köysitehdas 1901, siihen liittyvä kookosmattokutomo 1908 ja laivatelakka 1910, jotka myös toimivat Ykspihlajassa. Toiminimi monipuolisti tuotantoaan; se harjoitti maataloutta ja sille perustettiin myös rautakauppa, höyrymylly, tiilitehdas sekä graniittilouhimo (Pohjanmaan myllynkivitehdas), jonka tuotteet suunnattiin lähinnä vientiin Englantiin. Köysitehdas, jonka rakennukset olivat laajuudeltaan pohjoismaiden  suurimpia tuhoutui tulipalossa 1910-luvulla. Friis-nimi säilyi yritysten nimissä, vaikka omistajat suomensivat sukunimensä Pohjapaloksi Snellmanin päivänä 1906.

Pohjanpalot alkoivat valmistaa myös vene- ja muita moottoreita erityisesti Venäjän markkinoita silmällä pitäen. Tuotantohaaran otti johtaakseen Juhani Pohjanpalo. Yritykset kärsivät vaihtelevissa olosuhteissa myös takaiskuja ja 1913 emoyhtiön omaisuus piti luovuttaa velkojille. Veljekset perustivat seuraavana vuonna uuden osakeyhtiön, minkä jälkeen Yksipihlajaan rakennettiin uusi konepaja sekä rauta- ja pronssivalimo. Vuonna 1914 Juhani Pohjanpalo oli perustamassa myös Pohjanmaan Insinööritoimistoa ja oli suunnittelemassa sahalaitoksia, myllyjä ja maalitehtaita. Vuonna 1928 Friisin Ykspihlajan tehdasrakennukset tuhoutuivat tulipalossa, mutta tien toiselle puolelle rakennettiin kohta uudet tuotantotilat.

Juhani Pohjanpalo osallistui Tuomas-veljensä rinnalla kaikkiin suomalaisuusaatetta tukeviin rientoihin Keski-Pohjanmaalla. Hän oli Kokkolan Suomalaiset-yhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja joitakin jaksoja. Suomalaisten suurissa hankeissa hän oli perustamassa Kokkolan yhteiskoulua, emäntäkoulua, Keski-pohjanmaan maanviljelysseuraa (1903), Keski-Pohjanmaan osuuskauppaa, Keski-Pohjanmaan kirjakauppaa (1908) ja Kokkola-lehteä kirjapainoineen. Hän ajoi pontevasti Kokkolan suomalaisen kansakoulun kunnallistamista. Hän oli mukana muutaman vuoden toimineen Keski-Pohjanmaan säästöpankin toiminnassa, samoin Maanwiljelys ja teollisuuspankin Kokkolan toimipisteen sekä Kansallis-Osake-Pankin Kokkolan konttorin perustamisessa.

Kokkolan kaupunginvaltuustossa hän oli 1925-33. Kaupungin rahatoimikamarissa hän oli 1913 ja valittiin myös Kokkolan ensimmäiseen kaupunginhallitukseen 1930. Seurakunnalliseen elämään hän osallistui Kokkolan kirkkoneuvostossa ja – valtuustossa sekä kuului myös seurakuntatalon rakentamiseksi 1929 asetettuun komiteaan. Hän oli perustamassa kokoomuspuolueen Kokkolan yhdistystä ja oli sen aktiivisimpiä jäseniä, mutta hänestä tuli myös äärioikeistolaisen Suomen Lukon ja Lapuan liikkeen kannattaja. Juhani Pohjanpaloa pidettiin Kokkolan suomalaisten omatuntona.

Vaikka hän oli Tuomas-veljeään kiivasluonteisempi oli hän kuitenkin helposti leppyvä, oikeudemukainen ja kunniallinen. Hänellä oli puolisonsa kanssa yhdeksän lasta, joista Vieno tytär avioitui kirjailija Veikko Antero Koskenniemen kanssa. Juhani Pohjanpalon puoliso oli Hilma Amanda Pahikkala, joka kuoli Kokkolassa 5.5.1944. Hänen vanhempansa olivat Antti Antinpoika Pahikkala ja Susanna Amanda Ollintytär Helander.

Lähdeaineisto: Pentti Pulakka Keski-Pohjalaisia elämäkertoja ISBn 951-97331-0-8

Friisien konepaja

Helanderien työtä metallialalla jatkoi v. 1885 Kalajoelle perustettu ”Veljekset Friis”. Sen perustajia olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Juhani aloitti uransa jo koulupoikana työskennellen loma-aikoina Leonard Helanderin verstaalla. Käytyään Oulun kauppakoulun hän 17-vuotiaana aloitti oman liikkeen Kalajoella ja sai pian avukseen kauppa-alalla toimineen veljensä Tuomaan. Yhdessä he sitten lokakuussa 1885 perustivat edellä mainitun toiminimen. Friisien konepaja herätti näin henkiin taantumassa olevan valuteollisuuden. Poikien tukena ja apuna oli myös isä-lukkari Johan Friis, joka näytti olevan ehkä enemmänkin kiinnostunut liiketoiminnasta kuin varsinaisesta lukkarin ammatistaan. Saatuaan ”kivulloisuutensa vuoksi” v. 1881 apulaisen kiertokoulun pitoon hänellä oli enemmän kuin ennen aikaan liiketoimilleen, Vuonna 1888 liittyi myös lukkarin nuorin poika Matti yritykseen tullen sen kolmanneksi osakkaaksi.

Friisien pajan pinta-ala oli 25 neliötä. Siinä oli ahjo, messingin sulatusuuni ja pari ruuvipihtiä. Kun konevoima tuli käyttöön siirrettiin paja läheiseen rakennukseen. Siihen sijoitettiin neljä viilauspenkkiä sisältävä viilaushuone, jossa oli yksi sorvi. Konehuoneessa työskenteli 8 hv, höyrykone. Pajassa valmistettiin pääasiassa kultavalutöitä, kynttilänjalkoja ja – kruunuja, keittiöhuhmareita, lukkoja, kahvoja tiukuja, kulkusia, ajokalujen siloituksia ym. talous- ja rakennustarpeita, kirkonkelloja ja laivanvarustustarpeita eli paljolti samaa mitä Helanderitkin olivat tehneet. Erikoisuuksiakin oli, kuten maanmittauskoneet, asteikot ym. instrumentit. Markkina-alueena oli koko maa, ja harvat olivat ne markkinat, joilla Kalajoen metalliteollisuustuotteita ei ollut myytävänä. Mutta liikennevälineiden parantuessa kilpailu koveni. Siksi tuotevalikoimaa laajennettiin ja alettiin valmistaa raudasta erilaisia tarve-esineitä, patoja, kannuja, painoja, hautaristejä jne. Mutta ennen kuin rautavalimo oli saatu täysin valmiiksi, se paloi, Tuotantoa oli ehditty harjoittaa parisen kuukautta. Vahingot olivat 10 000 mk ja koska kaikki oli vakuuttamatonta, isku oli ankara.

Mutta toimintaa päätettiin jatkaa. Aluksi toimittiin vuokrahuoneissa ja käynnistettiin maanhankinta uutta tehdasta varten. Äänestyksen jälkeen Kalajoen kirkonkokous vuokrasi v. 1890 Friisien rautavalimoa varten lukkarinpuustellin maasta vajaan kahden tynnyrinalan maa-alueen. Vuokra-aika oli 50 vuotta. Tuomikapituli ei tätä päätöstä hyväksynyt, v. 1892 Friisit halusivat ostaa koko puustellin ja ehdottivat, että ostaisivat seurakunnalle lukkarinpuustellin jostakin muualta. Kiskonkokous suostui ottamaan vaihdossa vastaan Helanderin perillisten talon ja valitsi arviomiehet laskemaan välirahan suuruutta, Tämä hanke kuitenkin kaatui kirkonkokouksessa lokakuussa 1893. Lukkari Friis koetti ”lämmittää” seurakuntaa vaihdolla myönteiseksi tarjoamalla talven ajaksi kirkkoon rautakamiinat lämmittelylaitteiksi, joita kirkossa ei lainkaan ollut. Enemmistä torjui tämänkin tarjouksen.

Mutta Friisit eivät lannistuneet. Marraskuussa 1893 he olivat kirkonkokouksessa ehdotuksella, että lukkarinpuustellin naapurina olevan Jussilan maasta suoritettaisiin tilusvaihto ja lukkarinpuustellin maalla ollut tehdasalue tulisin näin Friisien omistukseen. Tähän kirkolliskokouksen enemmistö suostui, Senaatti kuitenkin kumosi päätöksen v. 1895. Friisit halusivat uusintakäsittelyä Kalajoen kirkonkokouksessa tässä kuitenkaan onnistumatta. Senaatin suostumuksella – Friisien ilmeisesti vedottua siihen – uusintakäsittely toteutui tammikuussa 1896 ja kirkonkokouksen enemmistö suostui mainittuun tilusvaihtoon lisäehdolla, että Friisit kustannuksellaan palovakuuttavat koko lukkarinpuustellin, mihin Friisit olivat alun perinkin tarjoutuneet. Näin Veljekset Friisin sinnikäs ja peräänantamaton taistelu tuotti toivotun tuloksen.

Itse asiassa näyttää siltä, että Friisit toimivat varsin mielivaltaisesti alusta alkaen. Paja sijaitsi alun perin lukkarinpuustellin tiloissa ja tuhoutui noin b. 1889-90. Koska teollisuuslaitos oli palonarka, ei seurakunta mielellään sen pitoa puustellissa hyväksynyt, ja sen vuoksi lupakysymys tuli mukaan, Friisit halusivat varmistaa toiminnan ja rakensivat uuden tehtaan heti ”samalla paikalle” jo vuoden sisällä, kuten historiikki kertoo. Siihen hankittiin uusi rautasorvi, porakone ja palkattiin vierastakin työvoimaa 4-5 henkeä. Vuonna 1893 työvoimaa oli jo 40 henkilöä, ja tehtaan työalue oli laajuudeltaan 900 m2. Konepajasta oli tullut mittava tehdas. Friisit olivat siten saattaneet seurakunnan kiusallisen tosiasian eteen ja siten pakottivat kirkonkokouksen ja viime kädessä senaatinkin tahtoonsa.

Friisien teollisuuden pääsuunnaksi oli näin tullut rautateollisuus. Lukkari Friis oli seurakunnan luvalla ottanut puustellin maalla olevassa myllyssään käyttöön höyryvoiman v. 1883. Nyt 1890-luvulla valmistettiin Friisien valimossa jo höyrykoneita, tervauuneja, kirnuja, saha- ja myllynkoneita, höyrypuristimia jne. Tehtaan ripeän kasvuun vaikutti rautatien valmistuminen Ouluun. Täten tuli mahdolliseksi lähettää raskaitakin tuotteita kauas. Raaka-aineet tuotiin pääasiassa meritse Kalajoelle. Rautatien kaukaisuus oli kuitenkin ongelma. Rahtikustannukset olivat korkeat kuljetettaessa raskita tuotteita 38 km:n päähän Sievin asemalle. Tämä seikka pani tähyilemään parempaa sijoituspaikkaa tehtaalle, Tällainen löytyikin Ykspihlajasta, missä Friisien tuotanto alkoi v. 1895. Kalajoki jäi tuotannoltaan sivupisteen asemaan, ja tuotanto siellä lakkasi kokonaan v. 1911. Tähän mennessä Friisien tuotteet olivat saavuttaneet maanmainetta. Teollisuusnäyttelyssä Viipurissa 1887 ja Vaasassa 1893 ne voittivat palkintoja.