SU 05.05.2024 Kalajoen kirkkojen historia

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Laaja emäseurakunta jakaantui 1800-luvulla osiin, kun kappeliseurakunnat itsenäistyivät yksi toisensa jälkeen, ensimmäisenä Haapajärvi vuonna 1838 ja viimeisenä Rautio vuonna 1921.

Kalajoen kolmannen kirkkoherran Mikael Erikinpoika Tavastiuksen tappoi hyljekeihäällä Tyngän suvannossa tynkäläinen isäntä Niku Eerikinpoika Tynkä hyljerahoista syntyneen riidan päätteeksi. Maalaus taitelija Rositsa Tancheva.

Kalajoen toinen kirkko oli pappisluettelon mukaan Pohjankylän ylipäässä, lähellä Mantilan taloa. Kirkko lienee rakennettu 1550-luvun keskivaiheilla. Erään tiedon mukaan kirkko sijaitsi tuolla paikalla vuosina 1556-1597. Kalajoen ensimmäiset kirkot olivat pieniä ja vaatimattomia. Toisen kirkon oletetulle paikalle Luutaojan varteen on pystytetty muistomerkki 11.9.1961.


Kirkko ei ollut kauan Mantilankaan luona. Vanha kirkko siirrettiin tai luultavammin uusi kirkko rakennettiin Pohjankylän alapäähän Kirkko-ojan ja Tapuliojan välille nykyisen terveyskeskuksen kohdalle jokitörmälle. Kirkko rakennettiin

Ljungo Tuomaanpojan ollessa Kalajoen kirkkoherrana lähelle pappilaa, tervatoria, maantietä ja satamaa. Kalajoen kolmannen kirkon paikka osoittautui kuitenkin ennen pitkää kelvottomaksi. Tämä johtui siitä, että joki syövytti kirkon kohdalla savista rantatörmää, jossa oli kirkko ja hautausmaa, joka alinomaa vyöryi veteen. Ei auttanut muu kuin rakentaa vuonna 1636 kirkko Etelänkylään sille hiekkakummulle, jolla Kalajoen nykyinen kirkko seisoo. Nykyisin Kalajoen kolmannen hautausmaan päälle on rakennettu puisto, mikä on saanut v. 2022 nimen Kiviojan puisto.

Neljäs kirkko rakennettiin vuonna 1636 ja maalattiin kaksi vuotta myöhemmin. Kirkon sisustus oli ennen Isoa vihaa pääpiirteissään samanlainen kuin nykyäänkin vanhoissa kirkoissa. Kirkossa oli lehteri. Saarnastuolin reunalla oli tiimalasi, josta saarnaa pitävä pappi näki ajan kulun. Köyhienlipas oli kirkon ovensuussa. Sillä kerättiin rahaa kunnan köyhille. Eteisessä oli jalkapuu, jossa kirkkorangaistukseen tuomittujen seurakuntalaisten täytyi istua häpeämässä.

Emäseurakunnan vanhassa kirkossa suoritetut korjaustyöt eivät voineet estää rakennuksen jatkuvaa rappeutumista. Tämä käy selville joulukuun 3 päivänä 1776 rakennusmestari Jylkän johdolla suoritetusta tarkastuksesta. Kirkon seinä olivat pahoin vahingoituneet ja pienen eteisen itäisin pilasi sekä sakastin pilari olivat mädäntyneet ja moneen kertaan paikatukki Heikoista seinistä ja kannatinpilareista johtuen kattokin oli pahoin vioittunut ja retkahtanut keskeltä alas. Kun seurakunnassa oli 40-50 pariskuntaa ilman penkkisijoja ja vanhan kirkon korjaus olisi tullut suhteettoman kalliiksi, sai uuden kirkon rakentamispäätös yleisen hyväksymisen.

Rakennusaineiden hankkiminen oli vaikea tehtävä. Tiilet oli tuotava Kokkolasta saakka, sillä pitäjässä ei ollut tiilitehdasta tai lähitienoon merenpohjan saven luultiin olevan niin suolapitoinen, ettei sitä voitu polttaa. Kalkkikivi oli tuotava peräti Tukholamasta saakka. Kaikeksi onnettomuudeksi suuret metsäpalot olivat viimeksi kuluneina kuivina kesinä tuhonneet paljon metsiä, mutta takamailta puita kuitenkin vielä voitiin saada. Kun rakennustöiden alkamisen tiellä oli monia esteitä, päätettiin ensimmäisenä vuonna keskittyä tarvikkeiden hankkimiseen, seuraavana vuonna laskettaisiin perustua ja vasta kolmantena uusi rakennus tehtäisiin vanhan länsipuolelle osaksi entiseen kirkkotarhaan, sillä näin menetellen voisi vanha kirkko seistä purkamatta, kunnes uuden seiniä ryhdyttäisiin tekemään.

Kirkonrakentajista puhuttaessa on jo huomautettu, että maanmittari Henrik Holmborn suunnitteli uutta kirkkoa varten piirustukset. Kun luonnoksessa oli otettu huomioon seurakunnan suuruus – kirkkoon mahtui 540 henkeä – niin se hyväksyttiin kappelien edustajen vastusteluista huolimatta. Kappelit pelkäsivät piirustusten mukaisen kirkon tulevan liian kalliiksi. Klemetti pitää Holmbornin suunnitelmaa ainutlaatuisena. Suomen kirkonrakennustaiteen historiassa ja antaa siitä seuraavan arvostelun: ”Sanankuulijain kannalta kirkko olisi ollut perin käytännöllinen, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö sitä olisi Kalajoella taitavain kirvesmiesten tunnetussa pitäjässä Holmbornin piirustusten mukaan saatu kootuksi, toinen asia on miltä semmoinen sirkusteltta olisi näyttänyt,” Indententtikonttori hylkäsi piirustukset, koska se oli ”epätavallinen” ja siinä oli ”puukirkoksi epäkäytännöllinen leveys ja liian korkea kattorakenne”. Adelcrantz laati sitten uudet piirustukset, jotka kuningas hyväksyi 24.3.1778. Uusi kirkko saatiin valmiiksi vasta 1781. Se oli ristin muotoinen ja sen pieni nelikulmainen torni risteineen.

Tässä kirkon piirustukset

Ruotsalaiset polttivat Kalajoen kirkon perääntyessään Kalajoelta. Maalaus taitelija Rositsa Tancheva.

Suomen sodan aikana 6.11.1808 emäseurakunnan kirkko sytytettiin tuleen Ruotsi-Suomen Kalajoella taistelleiden joukkojen päällikön Olof v. Schwerinin käskystä. Illan hämärtyessä kaunis Herranhuone paloi perustuksiaan myöten. Samalla tuhoutui myös kellotapuli kelloineen.

Kalajoen emäseurakunnan v. 1815 rakennettu Anton v. Arppen suunnittelema kirkko vihittiin käyttöönsä 1.1.1817. Vuonna 1858 uudistettu kirkko tuhoutui salaman iskusta tulipalossa 26.7.1869. Palon sammuttamiseksi ei voitu tehdä paljoakaan, Kun oli heinänteon aika ja miesväki oli kaukoniityillä, ei sammutusväkeä saatu ajoissa eikä riittävästi. Kanttori Jaakko Friis sai hätäkellojen soitolla sen verran väkeä kasaan, että vettä voitiin siirtää ketjussa palopaikalle. Kellotapuli saatiin varjeltua tulelta sen ansiosta, että muun muassa vähämielinen Elieser Roos uskaltautui kävelemään kellonluukkujen alla tapulia kiertävällä kaltevalla reunakkeella ja roiskia vettä kuumentuneeseen seinään. Itse kirkkoa ei onnistuttu pelastamaan. Oli ihmisiä, jotka uskoivat, ettei vedellä saada salaman sytyttämää kirkkoa sammutetuksi. Siksi he toivat sammutusaineeksi maitoa ja piimää. Siitä huolimatta kirkko paloi perustuksiaan myöten.

Puuseppä Leo Takalon tekemä tapulin pienoismalli

Vuonna 1815 valmistuneen kellotapulin on rakentanut Heikki Kuorikoski. Nykyisen kaltaiseksi se on korotettu vuonna 1858.

Väliaikaisen kirkon rakentaminen pantiin alulle kuntakokouksessa – ei siis kirkonkokouksessa – 9.8.1869. Kirkko päätettiin tehdä laudoista. Rakennustoimikuntaan valittiin mies kustakin kylästä. Varat saatiin lainaamalla rahaa talokas Juho Pahikkalalta. Lautakirkko valmistui jo lokakuussa ja uusi kirkko otettiin käyttöön vuonna 1870. Keskeytyksiä ei siten tullut. Väliin jumalanpalvelut meno on pidetty taloissa. Kalajoella käytiin kovaa vääntöä siitä rakennetaanko puukirkko vai kivikirkko. Kun yksimielisyyteen ei päästy niin lopulta keisarillinen senaatti ratkaisi kirkon rakennusmateriaalin tiilen hyväksi. Kalajoen kunnan rooli kirkon rakentamisessa on ollut keskeinen ja kuntalaisten työpanos on ollut suuri. Kirkon rakentajana toimi laivanvarustaja Anders Östman. Kirkko on vihitty käyttöönsä 26.10.1879. Syksyllä 1886 päätettiin tilata kirkkoon alttaritaulu professori A. von Beckeriltä aiheena Jeesuksen ylösnousemus Kirkko on kaikkien kalajokisten yhteinen ponnistus. Kun uusi kirkko lopulta vuonna 1879 otettiin käyttöön, niin heikkokuntoinen, väliaikainen kirkko hävitettiin. Lautakirkko sijaitsi nykyisten sankarihautojen takana kirkonmäellä. Kalajoen uusi kirkko vihittiin käyttöön 26.10.1879.

A. G. Östman – Kalajoen kirkonrakentaja ja laivojen rakentaja

http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2017/01/a-g-ostman-kalajoen-kirkonrakentaja-ja.html

Onnettomuus kirkon rakentamisessa

Kirkkoa rakennettaessa oli Matti Jaakonpoika Naatuksen jaloille pudonnut iso kiviharkko, mikä oli musertanut hänen jalkansa ja hän oli tullut raajarikoksi ja kykenemättömäksi työhön. Kihlakunnan oikeus velvoitti kirkkoyhdyskunnan korvaamaan Naatukselle kivusta ja särystä sekä esteestä elinkeinon harjoittamiseen vahingon 500 markalla. Seurakunta päätti valittaa asiasta hovioikeuteen, mikä kumosi kihlakunnan oikeuden päätöksen. Matti Naatus vetosi senaattiin, joka yhtyi hovioikeuden päätökseen. Näin Matti Naatus jäi korvauksia vaille.

Lämmityslaitteita ei kirkossa ollut. Kalajoen kirkko paloi perustuksiaan myöten 16.2.1930. Siitä jäi vain perustukset ja tiiliseinät, joiden varaan nykyinen kirkko rakennettiin 1931 arkkitehti W.G. Palmqvistin toimiessa suunnittelijana. Kirkko on sen jälkeen peruskorjattu ja maalattu v. 1979 kirkon satavuotisjuhlia varten sekä vuonna 1999, jolloin kirkon etuosaan saatiin uudet urut ja alttarialue korjattiin siten, että se voi paremmin palvella uudistuneen jumalanpalveluksen toteuttamista.

Kirkon rakentajia

Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus Kalajoen kirkosta

Himangan kirkko

Himanka perustettiin Lohtajan saarnahuonekunnaksi 1700-luvulla. Sitä ennen himankalaiset joutuivat kulkemaan kirkkoon vuoteen 1467 asti Pietarsaareen ja sitten Kokkolaan. 1500-luvulta lähtien he taivalsivat kirkkoon Lohtajalle. Omaa saarnahuonetta kuitenkin kaivattiin, ja vuonna 1786 yhteensä 17 himankalaista lähetti kuningas Kustaa III:lle anomuskirjeen asiasta. Kirjeessä perusteltiin saarnahuoneen tarvetta seikkaperäisillä kertomuksilla pitkistä ja vaivalloisista kulkuyhteyksistä Pohjanpään kylistä Lohtajalle. Himankalaiset kuvailivat kirjeessään syksyn kurakelejä, pimeyttä, vanhusten vaikeuksia matkanteossa, hevosten väsymistä ja kirkkoon kulkijoiden pakkomuonitusta, jota vaaditaan köyhiltäkin talonpojilta. Kirjeessä myös muistutettiin, ettei kelirikkoaikana saatu pappia sairaiden luo. Aluksi himankalaisten anomus evättiin tuomikapitulin johdolla, mutta 11.1.1787 Kustaa III antoi myöntävän päätöksen. Enää ei puhuttu saarnahuoneesta vaan kirkosta, jonka rakentamispuuhiin himankalaiset vuonna 1791 ryhtyivätkin.

Seurakunnan ensimmäiseksi saarnaajaksi valittiin Jacob Stenman vuonna 1803. Ensimmäinen pitempiaikainen saarnaaja oli Abraham Perander, joka hoiti Himangalla virkaansa vuosina 1826-1850. Kappeliseurakunnan aseman Himanka sai vuonna 1851. Seurakunnalle haluttiin saada pysyvä ja pätevä sielunhoitaja, mutta hanketta vaikeutti kuitenkin palkkaus, sillä vuonna 1856 kirkkoherran palkka oli 3630 ruplaa siinä missä Himangan kappalaiselle maksettiin 267 ruplaa. Seurakunna oli siis itsenäistyttävä.

Ensimmäisen kerran itsenäistymisen puolesta alettiin vääntää kättä maaliskuussa 1872, kun valittiin kyläkunnittain 11 miestä valmistelemaan eroanomusta Lohtajasta. Kaksi vuotta myöhemmin senaatti kuitenkin tyrmäsi anomuksen. Maaliskuussa 1898 senaatti lopulta myöntyi seurakunnan itsenäistymiseen, mutta vasta sitten, kun Lohtajan kirkkoherra vaihtuisi. Lohtajan silloisen kirkkoherran muutettua Nivalaan sai Himangan seurakunta itsenäisyyden vappuna 1906. Vuoden 2010 alussa Himangan seurakunta itsenäisenä seurakuntana lakkasi ja muuttui Kalajoen kappeliseurakunnaksi, kun Himangan kunta liittyi Kalajoen kaupunkiin

Vanhan hautausmaan ympäröimä Himangan kirkko on seurakunnan ensimmäinen. Se on muodoltaan tasavartinen, sisäviisteinen ristikirkko, joka ristikeskuksesta kohoaa kahdeksankulmainen torninalusrakenne. Alun perin kirkon rakentamista viivästytti kiista sen paikasta. Kirkkoa suunniteltiin Rautilan kylälle noin kuusi kilometriä nykyistä paikkaa pohjoisemmaksi, mutta lopulta se päädyttiin kuitenkin rakentamaan Raumankarin markkinapaikan lähelle, johon muodostui sittemmin Himangan kirkonkylä. Perustuksia päästiin laskemaan 1791, ja kirkko valmistui ja se vihittiin vuonna 1794. Arkkitehtinä toimi pietarsaarelainen kirkonrakentaja ja rakennusmestari Jacob Rijif ja käytännön rakennustöitä johti hänen veljensä Carl. Turun akatemia professori ja kirjastonhoitaja Henrik Gabriel Porthan sanoi aikanaan Himangan kirkkoa kauneimmaksi koskaan näkemäkseen puukirkoksi.

Kirkon vieressä seisova kaksinivelinen kellotapuli valmistui vuonna 1823 keskipohjalaisen kirkonrakentaja Niilo Koskelan eli Pyörteen johdolla. Tapulissa oli kaksi kelloa. Kelloista isompi ln valettu Tukholmassa vuona 1794 ja pienempi helsinkiläisen Osberg & Baden valimolla vuonna 1860.

Himangan kirkkoa on remontoitu 1840-luvulla Samalla vuosikymmenellä saatiin kirkkoon alttaritaulu Jeesus ristillä, jonka maalasi taiteilija Johan Gustav Hedman vuonna 1845. Nykyasunsa kirkko sai vuoden 1897 remontissa, jolloin raskasta tornia pidennettiin ja ikkunoiden yläosan muotoa muutettiin. Vuonna 2010 Himangan kirkkoa kunnostettiin monelta osin: esimerkiksi äänentoisto ja sähköt uusittiin, sakastiin rakennettiin pieni vessa ja pesutilat, ja kirkkosalin valaistus nykyaikaistettiin. Myös vanhat kattokruunut kunnostettiin ja puhdistettiin. Remontin aikana tehtiin kiintoisia löytöjä, erilaisia asiapapereita ja viestilappuja sekä nyöritetty huopakenkä. Päivitysten mukaan ainakin osa tavaroista on peräsin 1890-luvun puolivälistä.

Lehterit sijaitsevat kirkon peräosassa. Sinne sijoitettiin urut, jotka Himangalle saatiin 1924. Nykyiset ovat 16-äänikertaiset, jotka ovat vuodelta 1981. Urkuparvella on myös kuoron paikka.

Hautausmaa sijaitsee n. 300-400 m kirkosta vanhan Kokkolantien varrella. Vanhastaan oli hautausmaa kirkkotarhassa, mutta 1890 se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Sankarihaudat on kirkon pihassa. Siellä on 103 kiveä muistuttamassa, että sodan vuosina 1939-1944 kaatui rintamalla yli 100 himankalaista nuorta miestä. Se on ollut raskas uhri.

Seurakuntatalo sijaitsee aivan kirkon läheisyydessä. Sen on suunnitellut himankalaissyntyinen arkkitehti Risto Tilus. Se valmistui syksyllä 1969, ja 1980-luvulla sitä laajennettiin. Siinä on seurakuntasali, kahvio ja kerhohuone. Myös kanttorin virka-asunto on seurakuntatalon yhteydessä.

Ruonaojan kesäkodin vanha maja valmistui vuonna 1964. Kesäkodilla pidetään lasten ja nuorten kesäleirejä, vanhustenleirejä, sinne tehdään retkiä. Siellä pidetään kaksi viikkoa kestäviä rippukoululeirejä. Ruonalla on hyvä hiekkapohjainen uimaranta. Ruonaojan kesäkodin uusi maja on Kannuksen seurakunnan rakentama ja omistama. Se on kuitenkin ollut Himangan seurakunnan käytössä silloin, kun sillä on omat leirit. Vastavuoroisesti myös Kannuksen seurakunta saa käyttää Himangan omistamia tiloja omien leiriensä aikana.

Lähdeaineisto: Teuvo Tuorila: Saarnahuone vaihtui kirkoksi, Himangan seurakunna historia

Teuvo Tuorila: Seurakunta itsenäistui 1906 Himangan seurakunnan historia

Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt

Yle Keski-Pohjanmaa Kirkkoremontti etenee Himangalla 24.8.2010

Teuvo Tuorilan kirjoitus Himanka-lehdessä nro 21 1994.

Raution kirkko

Taiteilija Olga Markova Orell on maalannut Raution kirkosta kaksi maalausta, mitkä ovat taidenäyttelyssäni.

Kalajoen Iso-Jylkän talon isäntä, kirkonrakentaja Simon Silven on ollut merkittävimpiä keskipohjalaisia 1700-luvun rakennusmestareita. Hänen pääasiallinen toiminta-alueensa oli Pohjois-Pohjanmaalla ja Ylä-Savossa. Silvenin rakennustuotanto ja säilyneet piirustukset osoittavat, että hän on hallinnut laajasti perinteisen kirkon- ja tapulinrakennustaiteen ja samanaikaisesti kyennyt omaksumaan monia kirkkotehtuurin sen aikaisia uutuuksia.

Simon Silven syntyi 11.8.1747 ja kuoli 29.4.1798. Simon Silven syntyi kahdeksanlapsiseen perheeseen kuudentena lapsena. Sukunimi juontuu hänen kotikylänsä Kalajoen Metsäkylän nimestä. Tärkeimmän rakennusmestarioppinsa hän lienee saanut isältään kirkon- ja tapulinrakennustyömailla, Sen lisäksi on mahdollista, että hän on nuoremman veljensä, maanmittari Stefan Silvenin tavoin istunut jonkin aikaa koulunpenkillä.

Kirkonrakentaja Simon Silvenin vanhin itsenäinen työ lienee Nurmeksen tapulin rakentaminen vuonna 1773. Tuolloin mestari oli 25-vuotias. Sitä ennen hän oli osallistunut isänsä johtajamaan Kärsämäen kirkon rakentamiseen 1765. Omien suunnitelmien mukaan Simon Silven rakensi ainakin Sievin kirkon 1775. Kirkko on purettu 1860-luvulla. Silven rakensi myös Kallan karien kirkon 1780 ja Ullavan kirkon 1783. Ruotsin yli-intendentinviraston vahvistamien rakennuspiirustusten mukaan Simon Silven on rakentanut Iisalmen kirkon 1997, Merijärven kirkon 1781, Loviisan kirkon 1782. Loviisan kirkko paloi 1855. Silven on rakentanut myös Vihannin kirkon 1784, Rantsilan kirkon 1785 ja Kalajoen kirkon 1780-81. Kalajoen kirkko paloi 1808. Alavieskan kirkon Silven rakensi 1795. Tämä kirkko paloi 1916. Pielaveden kirkon hän rakensi 1797. Pielaveden kirkko on purettu 1882. Raution kirkko rakennettiin Simon Silvenin piirustusten mukaan ja se valmistui 1800.

Nurmeksen tapuli on tyypillinen pohjalainen kolmikerroksinen renessanssitapuli. Simon Silvenin suunnittelema Saloisten tapuli on lähinnä pohjalaisen ja lounaissuomalaisen tapulityylin siro sulautuma. Kallan karien ja Ullavan kirkot ovat myös tavanomaisuudesta poikkeavia, pitkänomaisia kahdeksankulmion muotoisia. Ullavan kirkko on lisäksi rakenteeltaan ns. tukipalkkikirkko, jonka pitkiä sivuseiniä tukevat lyhyistä hirsistä salvotut ontot tukipilarit. Pohjakaavansa erikoislaatuisuudesta huolimatta edellä mainitut kirkkorakennukset nivoutuvat kokonaisuudessaan tyyliltään kiinteästi muuhun 1700-luvun loppupuolen kansanomaiseen rakennustaiteeseen. Kirkonrakentaja Simo Silvenin tärkeimpiä töitä olivat kutenkin muutamat ristikirkot, joiden piirustuksia on muokattu Tukholmassa Silvenin alkuperäissuunnitelmien pohjalta.

Raution kirkkoa korjattiin 1880-luvulla, jolloin sitä korotettiin lähes metrillä ja siihen tehtiin torni. Rautioon saatiin ensimmäinen pappi, pitäjänapulainen Henric Widel, joka tuli Rautioon vuonna 1803 ja aloitti kirkonkirjojen pidon. Pappi asui Tassilassa. Vuonna 1804 Rautio tuli seurahuonekunnaksi ja saarnaajina toimivat Simon Björklöf 1806-1815 ja Niilo Simelius 1817-1820.

Raution puinen ristikirkko on kuulun kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän piirustusten mukaan rakennettu. Se valmistui vuonna 1800. Kirkkoa ja tapulia on korjattu vuosina 1881-1884 jolloin kirkkoa korotettiin vajaalla metrillä ja siihen rakennettiin torni. Kirkon viimeisin remontti on tehty 1999-2000. Kirkkoon saatiin jalkaharmoni vuonna 1938 ja vuoden 1968 sisäkorjauksen yhteydessä sen sijalle sijoitettiin Kemiön seurakunnalta lahjaksi saadut vanhat kunnostetut urut. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa. Alttaritauluja on kolme, joista vanhin on vuodelta 1804 Johannes Kempin ”Ristiinnaulittu”. Alttariseinällä on Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” ja keskellä on Aino Håkanssonin ”Hyvä Paimen” vuodelta 1939. Seurakuntakoti vihittiin käyttöön 13.8.1978. Laajennus- ja korjaustöitä tehtiin vuonna 1998.

Vuodelta 1939 on kookkain, ”Hyvä Paimen”, jonka Aina Håkansson maalasi amerikkalaisen esikuvan mukaan. Siinä Paimen kurottautuu rotkon reunalla henkensä uhallakin pelastamaan pelokasta lammastaan. Vuodesta 1988 kaikki kolme taulua ovat olleet alttariseinällä. Alttariseinämän kaikki taulut kertovat Jeesuksesta ja puhuttelevat siten kristinuskon keskeisellä sanomalla.

Kirkko edustaa rautiolaisille jotakin pysyvää. Muuttumattomaksi ymmärretään sen lohduttava ja rohkaiseva sana. Kirkon peruskorjaus ja maalaus tehtiin vastikään vuonna 2000. Hans Heinrichin 1975 rakentamat urut ovat kahdeksanäänikertaiset. Raution kirkko on kodikas, rauhaisa ja viihtyisä. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa.

Tapulin kello kutsuu Raamatun sanoin kansaa kirkkoon: ”Veisatkat Herralle, soittakat Herralle, puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä” (I Aik 16:9). Teksti on kellon kyljessä. Kylästä pitäjäksi muotouduttuaan Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet vuonna 1826. Seurakunta itsenäistyi Kalajoen emäseurakunnasta 1921. Vuonna 1973 Rautio liitettiin Kalajoen kuntaan, minkä jälkeen seurakunnat muodostivat täydellisessä yhteistaloudessa toimivan seurakuntayhtymän.

Viimeisin peruskorjaus ja maalaus on tehty vuonna 2000. Kirkon pääportaat uusittiin vuonna 2006. Kirkko, tapuli, ruumishuone ja ulkovarasto maalattiin ulkopuolelta kesällä 2010.

Myös Raution kirkko on ollut vähällä palaa. Korjausten yhteydessä vuonna 1968 kattilahuoneesta sammui tuli ja runsaasti öljyä valui kattilaan, joka syttyi palamaan. Seurakunnan vanha hallintomies Valo Niska sai hälytyksen ja sammutti tulen lumella, jota toiset kantoivat ämpäreillä. Savu pääsi kuitenkin nokeamaan kirkon pahoin.

Urkulehteri rakennettiin vuonna 1938, jolloin kirkkoon saatiin jalkioharmoni. Se korvattiin Kemiön seurakunnan lahjoittamilla vanhoilla uruilla kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Nykyiset urut ovat vuodelta 1975. Ne on rakentanut Hans Heinrich alun perin 8-äänikertaisina. Peruskorjauksessa 2008 äänikertoja lisättiin 13-äänikertaisiksi.

Kirkon messinkinen keskikruunu on kauppias Kl. Helanderin lahjoittama. Vihkiraanu, jonka malli on 200 vuotta vanha, on maatalousnaisten lahja kirkolle. Pääeteisen seinälampetit ovat vanhaa peltityötä.

Kellotapuliin saatiin Tukholmassa valettu kello vuonna 1807. Siinä on teksti:

”Veisatkaat Herralle, soittakat Herralle,
puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä.”
Vaikka kellossa on halkeama, kantaa sen ääni silti noin kuuden kilometrin päähän. Tapulin seinällä tien puolella seisoo vaivaisukko.

Raution kirkko ja kirkkoherrat

Laajaan Suur-Kalajoen emäseurakuntaan kuuluneilla rautiolaisilla oli pitkät kirkkomatkat Kalajoelle ja sen kappeliseurakuntiin Alavieskaan ja Sieviin. Ruotsin kuningas hyväksyi 20. lokakuuta 1796 kolmenkymmenenneljän rautiolaisen tekemän anomuksen omasta seurakunnasta ja hautausmaasta. Rautioon saatiin ensimmäinen pappi, pitäjänapulainen Henric Widel, joka tuli Rautioon vuonna 1803 ja aloitti kirkonkirjojen pidon. Pappi asui Tassilassa. Vuonna 1804 Rautio tuli seurahuonekunnaksi ja saarnaajina toimivat Simon Björklöf 1806-1815 ja Niilo Simelius 1817-1820.

Vuonna 1826 Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet ja oikeuden
valita kappalaiset: Karl Abraham Keckman 1829-1839,
Esaias Castren 1839-1848,
Johan Gabriel Lagus 1851-1858,
Johan Henrik Ervast 1858-1863,
Karl Emil Aeimelaeus 1867-1872,
Adolf Castern 1874-1880,
Oskari Vilhelm Snelman 1886-1893,
Niiloa Iisakki Simelius 1894-1900,
Jaakka Kajanen 1900-1917.
Vuonna 1921 Rautiosta tuli kirkkoherrakunta.

Kirkkoherroina ovat toimineet:

Mauri Jaakko Kokko 1921-1926,

Aarne Aukusti Alikoski 1927-1928,

Vilho Kalevi Vihma 1936-1946,
Jaakko Sulo Kurkela 1946-1951,
Armo Eino Antero Juntumaa 1952-1955,
Martti Jaakko Peltonen 1956-1971,
Paavo Veikko Paananen 1972-1975,
Veli Otto Taanila 1975-1979, Kaarlo Kustaa Villiam Hirvilammi 1980-1984,
Jorma Johannes Manninen 1985-2000,
Jari Jaakko Savinainen 2000-2002.

Rautiolaiset halusivat pysyä itsenäisenä seurakuntana

”Raution seurakuntayhtymän omaisuus siirtyy Kalajoen seurakunnalle.”
"Rautiolaiset halusivat pysyä itsenäisenä seurakuntana"
"Rautiossa kerättiin adressi yhdistämistä vastaan. Adressin kirjoitti lähes 1400 henkilöä.
Käytännössä kaikki rautiolaiset. "
"Rautiolaiset vetosivat myös piispan antamaan lupaukseen pari vuotta aikaisemmin, ettei seurakuntia yhdistetä."
"Raution kirkkoherran ja kanttorin virat lakkautettiin"

Oulun tuomiokapituli teki syyskuussa 2002 esityksen Kalajoen ja Raution seurakuntien yhdistämisestä. Tuomikapituli kysyi asiassa selvitysmieheksi kirkkoherra Markku Korpelaa. Asiaa hoiti tuomikapitulin lakimiesasessori Osmo Rahja. Rautiossa kerättiin adressi yhdistämistä vastaan. Adressin kirjoitti lähes 1400 henkilöä. Käytännössä kaikki rautiolaiset.

Rautiolaiset vetosivat myös piispan antamaan lupaukseen pari vuotta aikaisemmin, että seurakuntia ei yhdistetä. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti äänestyspäätöksellä 15-4 esittää kirkkohallitukselle selvitysmies Markku Korpelan yhdistyssuunnitelman hyväksymistä. Kirkkovaltuustossa vastaan äänestivät rautiolaiset Alpo Murtoniemi, Kalevi Vasalampi, Sari Hihnala ja Marja-Liisa Kaakko. Selvitysmiehen selvityksen mukaan hallinto kevenee, päällekkäisiä toimintoja voidaan purkaa, työvoiman käyttö selkiintyy. Samalla voidaan varautua talouden heikkenemiseen. Rautiolaiset vastustivat Korpelan selvitystyötä, koska katsoivat sen perustuvan tilaajamalliin. Alpo Murtoniemi oli mukana selvitysmiehen avuksi asetetussa selvitystyöryhmässä, joka ei saanut ottaa kantaa itse yhdistymiseen. Lisäksi hän oli pienemmässä toimikunnassa, joka esitti Korpelalle, miten nykyistä toimintamallia voisi kehittää. Selvitysmiehen raporttiin näitä ei liitetty.

Kirkkohallitus yhdisti

Kirkkohallitus teki yksimielisen päätöksen Oulun tuomiokapitulin aloitteen mukaan yhdistää Kalajoen ja Raution seurakunnat. Rautiolaiset eivät tyytyneet tähän päätökseen vaan valittivat päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. He esittivät päätökselle toimenpidekieltoa ja kumoamista. Kuitenkin yhdistymispäätöksen seurauksena Raution kirkkoherran ja kanttorin virat lakkautettiin ja Kalajoen seurakuntaan perustettiinn kanttorin virka, johon Raution kanttori siirtyy. Raution seurakuntayhtymän omaisuus siirtyy Kalajoen seurakunnalle. Valitukset eivät auttaneet.

Ylimääräiset seurakuntavaalit

Ylimääräiset seurakuntavaalit järjestettiin 22-23.1.2006 seurakuntien yhdistämisen vuoksi. Alpo Murtoniemi, Kalevi Vasalampi ja Sari Hihnala eivät asettuneet enää ehdokkaaksi yhteisissä seurakuntavaaleissa.

Kallan kirkko

Taitelija Markku Hakolan maalaus Kallan kirkko ja haminaoikeuden omistaja Matti Orell

Kalastajien vähetessä ja kalastuksen tuoton laskiessa kirkon ja Kallan pappilan ylläpito kävi ylivoimaisen raskaaksi. Vuonna 1949 luovutettiin Maakallan kirkko ja pappila Kalajoen kotiseutuyhdistykselle, jotta ”ne säilyisivät muistona tuleville sukupolville siitä suuresta uhrautuvaisuudesta, minkä kalastajat ovat ennen tehneet”. Mutta vaikka kirkon hoito luovutettiin muille, ei kalastajien huolenpito siitä ole lakannut. Vuonna 1967 valmistui Kallan kirkon ovenpieleen vaivaisukko, jonka tuotto käytetään kirkon kunnossapitoon. Tämä vaivaisukko lienee Suomen vaivaisukkojen kuopus. Vaivaisukon isä on Ville Orell. Ukko on tehty petäjästä ja lankkua vaivaisukkoon on kulunut peräti 30 metriä. Vaivaisukolla on mittaa 147 cm. Toviottavasti Kallan vaivaisukko onnistuu siinä, missä vähentyneiden venekuntien voimat eivät enää riittäneet: kirkon kunnossapidossa. Minusta näyttää siltä, etteivät edes nykyiset Kalajoen kotiseutuyhdistyksen johtohenkilöt tiedä, että heidän yhdistyksensä on ottanut vastuun Maakallan kirkosta ja pappilasta.

Kalastajayhdyskunnan ensimmäinen kirkko valmistui 1680. Se oli puurakenteinen, matala rakennus, jossa oli viisi ikkunaa. Vesikatto oli tehty laudoista, välikattoa ei ollut. Lattiana oli karkea kallio, lukuun ottamatta keskikäytävää ja alttaria. Saarnastuolia ei ollut. Sen tilalla oli korkea istuin, joka oli ympäröity laudoin. Vajaassa sadassa vuodessa tämä herranhuone kuitenkin rappeutui huonokuntoiseksi, eivätkä tilatkaan vastanneet tarvetta. Kirkosta tuli mm. tärkeä maamerkki. Se näkyy kauas merelle. Kirkkorakennus toimi myös Kallan ”kaupungintalona”, jonka suojissa saatettiin pitää tärkeitä kokouksia. Kallan papin palkka maksettiin tuoreina kaloina.

Uuden kirkon vaiheita

Alettiin puhua uudesta kirkosta. Vuonna 1778 silloinen saarnaaja ja haminavouti Johan Kreander ryhtyi toimeen. Piirustukset laati Kalajoelta kotoisin oleva tunnettu kirkonrakentaja Simo Jylkkä. Kahdeksankulmaisen kirkon piti olla 7 ½ syltä pitkä, 5 ½ syltä leveä ja 2 syltä korkea kivijalasta kattolistaan. Katto suunniteltiin jyrkkälappeiseksi, joten rakennus tuli melko korkeaksi. Kirkkoon piti tulla pieni kuori, alttarikaide ja –pöytä sekä saarnastuoli. Osa rakennusaineista pyydettiin Oulun, Raahen ja Kokkolan kaupungeilta, koska kirkosta korkeutensa takia tuli mainittujen kaupunkien merenkulkua hyödyttävä purjehdusmerkki. Kirkon rakentamiseen saatiin maaherran vahvistus vuonna 1779 ja kirkko valmistui kesällä 1780.Kirkosta tuli mm. tärkeä maamerkki. Se näkyy kauas merelle. Kirkkorakennus toimi myös Kallan ”kaupungintalona”, jonka suojissa saatettiin pitää tärkeitä kokouksia. Kallan papin palkka maksettiin tuoreina kaloina.
Hyvää työtä seurasi hyvä palkka. Kerrotaan kalansaaliiden sinä kesänä olleen erityisen runsaat. Kallan kirkossa pidetään kesäisin edelleenkin jumalanpalveluksia. Näissä tunnelma on usein aidompi kuin monissa suuremmissa ja tasokkaimmissa temppeleissä pidetyissä tilaisuuksissa.

Ensimmäinen virallinen saarnaaja oli vuonna 1926 kokkolalaisen kauppiaan poika Mathias Pazelius. Häntä seurasi Georg Meurling, joka siirtyi Poriin 1732. Hänen jälkeensä tuli Johan Forsman. Hyvin pitkäaikainen saarnaaja oli Erik Juvelius 1749-1776. Sen jälkeen saarnaajat vaihtuivat tiheään. Uuden kirkon rakentamista lähti toteuttamaan silloinen saarnaaja ja haminavouti Johan Kreander.
Papin pieni tupa on ollut Kallassa ainakin vuodesta 1726 lähtien.

Huom. Taitelija Markku Hakola maalaa parasta aikaa minulle maalauksia Kalajoen kirkosta ja Himangan kirkosta.