perjantai 12. heinäkuuta 2024

SU 14.07.2024 Kirottu salaisuus - Valtiopetos on selvitettävä

 



Vakaan markan politiikka


Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.

Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Voidaanko puhua kansanmurhasta?

Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Presidentti Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta

Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta. Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.

Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.

Koiviston puhuttelu muutti tuomioiden linjaa

Koivisto oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.

Olavi Heinonen oli kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Myöhemmin Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi osapuoli.




Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan

Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.

Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.

Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.

Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.

Valuuttavelalliset elävänä hirressä rikosten uhreina

Valuuttavelallisten kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt tulla. Suomen Pankki ja pääministeri Esko Ahon hallitus vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja hyvinvoinnin ankkuri.

Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.


Aktiv Hansa-kaupan todistusaineistoa

Pankkikriisin osalta ns. Koiviston konklaavin on syytä epäillä täyttävän valtiopetoksen tunnusmerkistön. Tähän valtiopetokseen liittyvät myös salaiseksi julistettu SSP-sopimus, jonka Esko Ahon hallitus teki neljän pankin kanssa sekä Aktiv Hansa-kauppa, mitä todistusaineston perusteella voidaan pitää törkeänä petoksena ja kaikin puolin laittomana sopimuksena kuten allaolevasta ilmenee.


Tässä palaute arkistosta:
—– Alkuperäinen viesti —–
Lähettäjä: “Suominen Lea”
Vastaanottaja: kalevi.kannus
Lähetetty: 15. tammikuuta 2003 15:20
Aihe: Ministeri Siimekseltä
Tiedoksenne 29.11.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleet ministerit:
Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet.
Toisessa 8.12.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleeet ministerit: 
Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.
Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000.
Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas.
Suvi-Anne Siimes
terveisin
Lea Suominen
Ministeri Siimeksen erityisavustajien sihteeri
Valtiovarainministeriö


Pääsyyllinen

Konttisen kirjasta tulee selvästi esille, että pankkikriisin konna on presidentti Mauno Koivisto, joka on vetänyt omaa rooliaan kaukana virallisten linjojen takana ja etäällä etusivujen uutisista. Pankkilait olivat peräisin Mauno Koiviston ensimmäisen hallituksen ajoilta.

Vuosien saatossa pankkien lainahanat olivat päästetty holtittomasti soljumaan, mikä johti pankit vararikon partaalle. Päättäjät eivät itsekään tienneet, mitä oltiin tekemässä. Vakaan markan politiikka ja holtiton rahamarkkinoiden vapauttaminen johtivat yli puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen. Yli 60 000 yritystä hävisi markkinoilta, yrittäjien omaisuus ja elämäntyö tuhottiin. Tuhannet ihmiset päättivät päivänsä oman käden kautta. Toiset taas elävät näiltä sijoilta huippupalkoilla ja -eläkkeillä tässä samassa yhteiskunnassa.

Muut syylliset

Pankkikriisin todelliset taustat ovat harvojen ja valittujen tiedossa. Itsenäisyyden ajan suurimman laman yhteiskuntavaikuttajat olivat
Mauno Koivisto,
Harri Holkeri,
Erkki Liikanen,
Matti Louekoski,
Esko Aho,
Iiro Viinanen,
Ulf Sundqvist,
Seppo Lindblom,
Esko Ollila 
ja muita.

Entinen elinkeinoasiamies Esko Aho ja entinen pienyrittäjä Iiro Viinanen joutuivat mahdottoman tehtävän eteen.

Toiseen eliittiryhmään kuuluivat pankinjohtajat ja virkamiehet
Rolf Kullberg,
Sirkka Hämäläinen,
Jaakko Lassila,
Ahti Hirvonen,
Paavo Prepula,
Vesa Vaino,
Björn Wahlroos,
Pertti Voutilainen,
Pekka Laajanen,
Christopher Wegelius 
ja muita.

Missä he ovat nyt kun kultaiset kädenpuristukset on annettu ja ennenaikaiset suureläkkeet maksettu?

Laman syy

Suomen Pankin entisen pääjohtajan Mauno Koiviston vetämä vahvan markan politiikka oli laman pääsyy.

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg ilmoitti nimittäjälleen Mauno Koivistolle syyskuussa 1991, että hän jättää tehtävänsä jos markka devalvoidaan.

Valtionvarainministeri Iiro Viinanen löi 14.11.1991 vetoa, että ei devalvoida. Jos devalvoidaan, niin hän eroaa. Markka devalvoitiin. Viinanen ei eronnut. Puntila erosi ja Kullberg palkittiin myöhemmin korkealla kunniamerkillä.

Väärä politiikka nakersi palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten leipää.
Nuori pääministeri Esko Aho ilmoitti kesällä 1992, että pankit tullaan pelastamaan kaikissa olosuhteissa. Julkilausuma johti Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurimpaan kansalaisten varallisuuden uusjakoon salaa ja peitellysti.

Säästöpankit päätettiin poistaa markkinoilta

Säästöpankkiasiassa pankkieliitti ja Esko Ahon hallitus pelasivat julkisuudelta piilossa vähintäänkin kaksilla korteilla, eikä pankkituen maksajille haluttu kertoa totuutta. Suomen Säästöpankki lahdattiin lokakuun 20. päivänä 1993.

Hallituksen tiedotustilaisuudessa 22.10.1993 Säätytalolla kerrottiin Suomen kansalle Suomen Säästöpankin jaosta neljän kilpailevan pankin kesken. Puhetta johtivat pääministeri Esko Aho ja valtionvarainministeri Iiro Viinanen, joiden johdolla oli päästy aamuyöllä salaiseen sopimukseen pankkikaupan ehdoista. Pankkien yksityiset osakkeenomistajat oli saatu pelastettua ja roskat saatu haudattua kansalaisten maksettavaksi. Suomen Sääsöpankin hinnaksi tuli 5,6 miljardia markkaa, Viinanen ja Aho eivät saaneet pankista haluamaansa hintaa. Mutta mikä oli myydessä, kun kyseessä eivät olleet omat vaan veronmaksajien rahat.

Suomen Säästöpankin koko luottokanta oli Rahoitustarkastuksen lausunnon mukaan 45 miljardia markkaa, joista riskiluottoja 12 miljardia. Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle kerrotaan pankkitukeen upotetun 1999 loppuun mennessä 97 miljardia markkaa. Joillekin pankeille on täytynyt syytää rahaa miljarditolkulla. Minkälaisilla kepulikonsteilla pankkitukea maksettiin? Ja miten on mahdollista, ettei asiasta julkisuudessa sanottu sanakaan?
Salaiseksi julistettu Säästöpankkisopimus paljastaa totuuden.


Erkki Ahon taidenäyttely paljastaa kirotun salaisuuden

SU 09.06.2024 Erkki Ahon taidenäyttely

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/su-09062024-erkki-ahon-taidenayttely.html


Kalajoki-näyttelyn synty

https://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2016/08/kalajoki-nayttelyn-synty.html



Kidutushistoriani


Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 26 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 28 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.

Olen joutunut Suomen valtion 28 vuoden kidutuksen kohteeksi ja Kalajoen kaupungin 40 vuoden syrjinnän kohteeksi. Olen edelleen ulosoton kohteena , mikä pitää rikokset avoimena ja olen edelleen kidutuksen kohteena, mikä on ihmisoikeusrikos.

Suomi ei ole oikeusvaltio. Siitä todisteena blogikirjoitukseni poliisitarkastaja Juha Tuoviselle sekä seuraavat blogini.


PE 12.07.2024 Julkinen vastaus poliisitarkastaja Juha Tuoviselle

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/07/pe-12072024-julkinen-vastaus.html


Oikeuslaitos ja poliisi

https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Nettikirja

https://valtuustoaloite.blogspot.com/


Pankkikriisi

https://pankkikriisi.blogspot.com/



Olen sopinut pääministeri Petteri Orpon ja kokoomusjohdon kanssa Kalajoella ostoskeskus Loistossa, että asiat selvitetään ja palautetaan Suomi takaisin oikeusvaltioksi. Yhteyshenkilöksi valittiin Elina Valtonen. Kokoomusjohdosta Kalajoella asiasta olivat sopimassa kanssani myös Antti Häkkänen ja Kai Mykkänen. Valtonen ei ole vastannut yhteenkään sähköpostiviestiin eikä kukaan muukaan sopijoista.

Kaikki kansanedustajat vaikenevat asioista. Kenelläkään ei ole rohkeutta puuttua virkamafian toimintaan, mikä toimii poliittisten päättäjien suojeluksessa. Valtiopetos on Suomen poliittisille päättäjille kirottu salaisuus ja suuri häpeän aihe. Suomi ei ole oikeusvaltio,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti