keskiviikko 14. marraskuuta 2018

KE 14.11.2018



Luin Jarmo Korhosen kirjoittaman kirjan Väyrysen valtakunta. Se on erinomainen kuvaus Väyrysen toiminnasta ja ajan tapahtumista, ikuisesta vallanhalusta ja -himosta, pelinpolitiikasta, salaisista sopimuksista. Hyvä-veli-verkostosta, median kaksinaamaisuudsta ja ulkopolitiikan Neuvostoliitto-kortista. Kirjan luettuaan ymmärtää , että aikakautensa jalasmökki- ja päivärahakiista, Vladimirov-kirje ja maanpetosväite, lentoemäntien nipistely, kassakaappisopimus ja vaalirahoitus olivat vain sokerikuorrutus hillomunkin päällä.

Ajan tapahtumista saa täydellisemmän kuvan kun lukee lisäksi Mauno Koiviston kirjoittamat kirjat Kaksi kautta ja Historian tekijät sekä Paavo Väyrysen kirjat Totuuden aika 1 ja Totuuden aika 2. Lisäksi kannattaa lukea Jukka Seppisen Mahdottomasta mahdollinen, Alpo Rusin kirjat Mariankadun puolelta, Tiitisen lista ja Vasemmalta ohi. Kalevi Sorsan kirja Sisäänajo sekä Hannu Lehtilän kirja Harri Holkerista nimeltään Mainettaan parempi, Juhani Suomen kolme kirjaa Pysähtyneisyyden vuodet, Epävarmuuden vuodet ja Kohti sinipunaa, Seppo Hentilän kirja Harppi-Saksan haarukassa ja Matti Simulan kirja Ratakatu 12, Hannu Rautkallion Moskovan päiväkirja, Hannu Lehtilän kirja Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen ja Seppo Kääriäisen kirja Sitä niittää, mitä kylvää.

Tulen hankkimaan Jarmo Korhosen kirjat Valtataistelu, Maan tapa ja Väyrysen valtakunta historian kirjastooni heti kun rahavarat sen sallivat. Muut edellä luettelemani kirjat minulla jo on kirjastossani.

Kalajoki

Kalajoen valokuituverkolle esitetään rahoitusta – Ensimmäinen vaihe pitäisi toteuttaa vuosina 2019–2020

Raili Myllylän Näkökulma: Kalajokiset ansaitsevat työrauhan
Erkin kommentti: turha siinä on takapuolta kipristellä kun paskat on jo housuissa. Aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Raili Myllylänkin on syytä mennä peilin eteen niin löytää yhden syyllisen syntyneeseen tilanteeseen. Minä pidän Raili Myllylää yhtenä pääsyyllisenä syntyneeseen tilanteeseen. Myllylä ja knit salasivat liian paljon asioita muilta valtuutetuilta. Esimerkkinä voidaan ottaa kaupunginjohtajasopimus, mikä sisältää muun muassa erorahan, mikä on kalajokisiin oloihin lievästi sanottu järkyttävän suuri.

Alueuutiset

Ylivieska nosti tuloveron 22 prosenttiin – Kiinteistöverot pysyvät entisinä

Hermes vahvistuu kahdella lainapelaajalla – Arrak ja Loponen mukana jo keskiviikon IPK-pelissä

Ylivieskan käräjille tulossa iso huumejuttu, syytettynä kolme paikallista amfetamiinikauppiasta

Kotimaan uutiset

Perussuomalaisilta epäluottamuslause ERVV:sta: Hallitus ei pysty puolustamaan Suomen etuja

Poliisi ei tutki tässä vaiheessa piispa Teemu Laajasalon asuntoetua – Pallo on nyt verottajalla

Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

Yli 100 000 ihmistä vaatii dieselveron poistoa, mutta verotus voikin nousta – Veron poisto voi olla vaikeaa, koska perusteet dieselin tukemiseen ovat vähentyneet

Supo saattaa tutkia 11 kansanedustajan taustat perin pohjin – osa edustajista pelkää seurauksia

Ulkomaan uutiset

Brexitistä saatiin aikaan alustava sopu – Britannian May esittelee so­pi­mus­teks­tin hallitukselle

Norjan puolustusministeriö vahvistaa medialle: Lapin GPS-häirintä tuli Kuolan niemimaalta

Kirjeenvaihtajalta: Britannian erosopimuksen tekstistä sopu – mitä sopimuksesta tiedetään ja mitä seuraavan vuorokauden aikana tapahtuu?

Tämän tiedämme nyt Kalifornian maastopaloissa: yli 40 uhria ja tuhansia koteja palanut

WSJ: Turkissa vankeuteen tuomitun suomalais­toimittajan Ayla Albayrakin tuomio on kumottu

Rajaviranomaiset pysäyttivät lentokentällä: Navalnyi ei pääse ulos Venäjältä

Talousuutiset

HS: Finanssivalvonta haluaa suitsia yksityisten työeläkeyhtiöiden asiakashankintaa lailla

Italia ei taivu EU:n tahtoon –  varapääministeri ilmoitti, ettei budjetti muutu

Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

Saastuttavan kivihiilen kulutuksen kasvu näyttää hiipuvan – Aasian voimalat kuitenkin toimivat vielä vuosikymmeniä

Venäläinen hakukoneyhtiö perusti suuren datakeskuksen Mäntsälään – toimii vain 17 työntekijän voimin

Urheilu-uutiset

Suomen futistytöille niukka tappio MM-avauksessa – ällistyttävä unelmalaukaus ratkaisi: "Peli ei ollut sitä, mihin parhaimmillaan pystymme"

Pienen Rantakylän ihme: 5000 asukkaan taajamasta ponnahti kertarysäyksellä kuusi nuorta urheilijaa Suomen huipulle

Krista Pärmäkoski selvisi ilman kilpailukieltoa luovutuksestaan – Hiihtoliitto antoi kirjallisen varoituksen

Maailmalla tapahtuu

Kokkien riita keittiössä päättyi veitsitappeluun – henkiin jäänyt tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan

Norjassa kolaroinut sotalaiva vajosi lähes kokonaan veden alle – Katso video

Mies jäi vuorokaudeksi jumiin sortuneen pöllipinon alle Hauholla - pelastui huolestuneen naisystävänsä ansiosta

Matkustajalaiva Finnfellow ongelmissa Turun saaristossa – sähköt poikki, koneet eivät käynnisty

Porojen outo liikehdintä sota­harjoituksen aikana ihmetytti Lapissa – ”Ei tällaista ennen ole tapahtunut”

”Puukko-Arska” saapui paikalle, kun hirvikiväärin luodin repimä poliisi makasi henkitoreissaan – tämä mies hälytetään apuun, kun jotain todella pahaa tapahtuu

Yle Areena

Kymppitonnien nettiliittymä

Kymppitonnien nettiliittymä: käsikirjoitus

Isänmaan asialla - Patria Slovakiassa

Hymyile - sinut on tunnistettu

Youtube-videot

Jussi Jokinen All Stars - JHT 11.08.2018 tapahtumakooste

TOP 7 Best Contortionists WORLDWIDE on Got Talent Global

Finland 1939-1940 The Battle of Suomussalmi - Raate

Mielipiteet

Näkökulma: Antti Rinne viritti lähes täydellisen juonen kapitalistien kauhuksi

Siipiveikko Sipilä

50 %

Hallituksen tempputyöllistetyt ja suuri kusetus

Kunniavelka pankkien kriisin uhreille maksuun

VELKAVANGIT SUOMESSA – LISÄÄ TULEE JOKA PÄIVÄ

Juha Pylväs ruotii Eduskunnasta-kolumnissaanValviran toimia Oulaskangas-asiassa: Jolla valta, sillä vastuu

Kotimaan matkailu

Kohde 7 Pieni Lentuankoski

Kuhmo Pajakkakoski ja Lentuankoski, Kalastus / Fishing

Kohde 10 Hossanjoki

HOSSA

Julma Ölkky

Hossan kansallispuisto-Julma Ölkky veneretki

Ulkomaan matkailu

Batalha, Portugal: Revered Monastery - Rick Steves' Europe Travel Guide - Travel Bite

6 minutes in Lisboa, Portugal, Lisbon, Lisbonne, Лиссабона, Europe - GoPro - CityTrip (HD1411)

Lisbon aerial view - Lisboa vista do céu - 4K Ultra HD

Musiikki

Helene Fischer - Achterbahn Afrojack Mash Up Live-Tour-Version

Kerstin Ott - Regenbogenfarben (Offizielles Musikvideo)

Beatrice Egli - Irgendwann (Offizielles Video)

Loppukevennykset

Ely poistatti paljon myönteistä huomiota saaneet Kempelehalii-kyltit, kunta haluaa ne nyt itselleen – "Voisi olla halimis- ja selfiepaikka"

Musta vartija otti kiinni ammuskelusta epäillyn, poliisi ampui vartijan

Kuntoilu

TEHOKAS vatsalihastreeni kehonpainolla!

Kotijumpparin käsipainotreeni

Käsipainotreeni

Liikunta ja terveys

Verenpaine 140/100, pulssi 85. Paino 94.6 kg. Jumppa 0 /4070 min, kuntosali 0/8850 min, kävely 0 /1075 km , uinti 1300/41000 m, pyöräily 34 /3462 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti