lauantai 29. syyskuuta 2018

LA 29.09.2018


Kalajoen kultturikeskukseen ei Erkki Ahon Kalajoki-näyttelylle löytynyt tiloja.

Kalajoki

JHT – FPS 5-2

Kalajoella kaupunginjohtajan irtisanomisaloite on ajankohtainen aihe. Keskustan enemmistön johdolla asia pyritään lakaisemaan maton alle jo toista kertaa. Siltä ainakin näyttää.Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ei ole vastannut minun sähköpostiini eikä esittämääni neuvotteluratkaisuun ole otettu kantaa. Olen edelleenkin sitä mieltä, että asia on ratkaistava ulkopuolisen avun turvin neuvottelemalla. Mielestäni erottamisaloite on erittäin voimakas toimenpide asioiden ratkaisemiseksi. Minulla on nykyisen kaupunginjotajan toiminnasta lähes 18 vuoden kokemus valtuutettuna. Voin sanoa, että aihetta on kriittiseen tarkasteluun. Otan esimerkkejä asioista, joita olen nostanut esille blogeissani:

  1. Kultainen ansiomerkki
  2. Strategiapuheeni Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.12.2016
Huom. Kalajoen kaupunkistrategiaan lisättiin aloitteestani, että Kalajoki on tunnettu terveellisistä ja turvallisista kouluista.

3. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Raili Myllylän rikolliseksi epäiltävä toiminta

4. PE 21.09.2018 Merenojan vanhempainyhdistys Avoin kirje ja selvityspyyntö

Kalajoki http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/ ja Kalajoki-blogistani http://kalajoki-ploki.blogspot.com/ löytyy lisää tietoja kaupunginjohdon toiminnasta.

Katson kuitenkin, että kaupunginjohtaja Jukka Puoskari voi jatkaa toimessaan, jos hänelle asetetaan ”aisat, suitset ja kuolaimet”. Siis tarkka valvonta, koska nyt on käymässä niin, että Kalajoen kaupungin talous ollaan ajamassa karille. Veroprosenttia on nostettava jopa 1,5 prosenttia eli 21,5:een prosenttiin. Nyt tarvitaan yt-neuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä. Mallina OP-järjestön toiminta. Kaikki tehtävät ja työt on tarkasteltava uudelleen. Henkilöstöä on saneerattava ja jäljelle jää vain ne joita ilman Kalajoen kaupunki ei tule toimeen.

Alueuutiset

Ilkka Piispanen

Ylivieskan poliisiasemalla työskentelevä rikosylikomisario Ilkka Piispanen ja Poliisihallitus ryhtyvät etsimään sovinnon edellytyksiä Piispasen siviilikanteen käsittelyssä

Olen valmis osallistumaan Poliisihallituksen ja rikosylikomisario Ilkka Piispasen sovintoneutteluihin ja tuomaan oman näkemykseni todistusaineistoineen asiaan. Katson, että rikosylikomisario Ilkka Piispanen ei ole kelvollinen toimimaan poliisina. Lisäselvitystä löytyy oikeustoimi- ja poliisi-blogistani.

Kotimaan uutiset

HS: Hallituksessa muhii jälleen uusi kiista - keskustasta väläytetään Vaasalle ympärivuorokautista päivystystä

Hallituskumppanit tukkanuottasilla – Pekka Puska jumitti soten käsittelyn: ”Jos on vakaumus, sen takana täytyy seistä”

Soten raadolliset kohtalonhetket 4+1 – selviääkö sote kompasteluista huolimatta maaliin?

Analyysi: Nyt sotea viivyttää hallitus – aikatauluista on puhuttu jo monta kuukautta, onko sisällöllä enää mitään väliä?

Tyyne Kettunen SOTE-päivitys 11/13 000:Sote lomalla

Kittilän kuntakäräjistä tulee miljoonaluokan lasku

Airiston Helmi

Turvallisuusasiantuntija arvioi: Näin Venäjä taistelisi Turun saaristossa - kriisitilanteessa Suomen väylät voitaisiin katkaista jopa ruotsinlaivan tuhoamisella

Venäjän turvallisuuspalvelut tarvitsevat pestyä rahaa kansainvälisiin tehtäviinsä – "Turun saaristossa saattoi olla kyse monitoimioperaatiosta"

Airiston Helmen taustalla vaikuttaa salaperäinen liikemies, jolla on viisi eri passia

Airiston Helmen osalta Suomen viranomaisten on toimittava niin, että kaikki venäläisille myydyt maa-alueet tulevat jatkossa Suomen valtion hallintaan ja kaikki maa-alueilla oleva omaisuus tuomitaan Suomen valtiolle.

Maahanmuutto

Sipilän uusimmat lausunnot maahanmuutosta herättävät ihmetystä keskustassa

Mykkänen Turkkiin hakemaan syyrialaisia ”huutolaisia” Suomeen
Erkin kommentti: Sipilän ja Mykkäsen maahanmuuttopollitiikka on mielestäni iljettävää.

Pärstäkerroinlaki

Lakot pysäyttävät toiminnan erittäin laajasti vientiteollisuudessa – tilanne kohtuuton”

Liittojen keinot kovenevat: Teollisuuden työntekijät lakkoon ensi keskiviikkona – "Porvarihallituksen kovapäisyys ei jättänyt meille valinnanvaraa"

Ay-liike koventaa otteitaan: Teollisuusliitto ja PAM julistivat yhden päivän työnseisauksen - ”Emme olisi halunneet mennä näin pitkälle”

Diplomaatti: ”Vaimennin poistui Sipilän hallituksen takia” – Suomi vajosi masentavalle tasolle

Työministeri Lindström: Työsuhdeturvan heikentämistä koskevan esityksen vetäminen pois ei ole vaihtoehto, korjaukset mahdollisia

Hallitus valmis lieventämään irtisanomislakia – työntekijärajaa voidaan laskea ja karensseja muuttaa

Juha Sipilä paljasti Ylellä: Tästä syystä irtisanomislaki tuli – nyt valmistellaan kahta lievennystä

Erkin kommentti: Olen toiminut henkilöstöpäällikkönä useissa suurissa yrityksissä ja minulla on henkilöstöasioista vahva kokemus myös yksityisenä yrittäjänä. Mielestäni Suomessa on nyt hyvä työlainsäädäntö. Mielestäni irtisanomislaki on tarpeeton, koska nykyinen lainsäädänö mahdollistaa lomauttamisen ja tarvittaessa irtisanomisen. Mielesstäni ongelma on siinä miten pienessä yrityksessä voidaan hankala työntekijä sanoa irti ilman korkeita korvauksia. Tämä ongelma voidaan ratkaista liittojen välisessä neuvottelussa ja se ratkaisu voi olla pohjana lain muutokselle. Siis me emme tarvitse mitään pärstäkerroinlaki, jonka perusteella pieni työnantaja voi irtisanoa henkilöstöä. Hallituksen on järkevintä perua koko irtisanomislaki suurien taloudellisten vahinkojen välttämiseksi.

Ulkomaan uutiset

Lähes 400 ihmistä saanut surmansa Indonesian tsunamissa

Israelin joukot avasivat tulen Gazan rajalla – 7 palestiinalaista sai surmansa

Italian avokätinen budjetti yllätti analyytikot – Populistihallitus antaa alijäämän kasvaa 2,4 prosenttiin

Tästä syystä Italia ravisuttaa nyt koko Eurooppaa: ”Tämä on sodanjulistus”

Talous

Posti ostaa 3  500 työntekijän lo­gis­tiik­kay­ri­tyk­sen Suomen Transval Groupin

Urheilu

SUL:n valmennusjohtaja vaihtuu – Jorma Kemppainen muihin tehtäviin liitossa, ei kommentoi muutosta

Kommentti: Markkaselle NBA-uran toistaiseksi suurin vastoinkäyminen – iso kysymys jää edelleen odottamaan vastausta

Teräväinen ja Aho hurjassa iskussa – kovat tehot ja kaunis jatkoaikamaali hallitsevaa mestaria vastaan

Suomalainen ultrajuoksija urotekoon Spartathlonissa: ennätysaika parani 3,5 tunnilla

Oulun Lipon tarina tuli päätökseen – seura hakeutui konkurssiin

Mielipiteet

USA, Israel ja heidän sunniliittolaisensa taistelevat Syyriassa Venäjää ja sen shiia-liittolaisiaan vastaan

Hillotolpalle takkia kääntämään

Kansanedustaja ennen – entä nyt?

Musiikki

Helene Fisher

Demis Roussos - Eleni

Andrea Bocelli, Céline Dion - The Prayer

Loppukevennys

Jos kansanedustaja Jani Toivola olisi nainen, niin puhuteltaisiinko häntä JaniTaxi.

Uunituoreet kuvat: Kuulalegenda Mika Halvari, 48, teki uskomattoman muodonmuutoksen – ”Sanoisin laihduttaneeni 80 kiloa”

Liikunta ja terveys

Verenpaine lepopulssi 149/84, pulssa 48. Paino 97,7 kg. Jumppa 20 /3100 min, kuntosali 0/8175 min, kävely 6 /968 km , uinti 0/36300m, pyöräily 0 /3220 km


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti