sunnuntai 6. toukokuuta 2018

SU 06.05.2018


Jussi Kurikkalan patsas lakitettuna.
Lähempi kuva Jussi Kurikkalan patsaasta lakitettuna. Onko lakitus Jussi Kurikkalan muiston häpäisemistä? Jussi Kurikkala ei varmaan koskaan olisi pistänyt tuollaista lakkia päähänsä? Mielestäni Jussi Kurikkala ansaitsee arvoisensa muistamisen eikä tällaista matkittua pelleilyä.
Ihminen on sitä mitä hän syö ja miten hän elää. Laitan näitä ruokakuviani näkyviin jotta se herättäisi lukijoissa ajatuksen terveellisistä ruokailuista. Lounaaksi valmistin porkkanakeittoa ja ruisleivän päällä juustoa ja kirjolohta. Juomana päärynäjuoma.
Tänään tein varsin mittavan kuntoilusuorituksen ja siksi tein päivälliseksi salaattiannoksen, jossa oli jäävuorisalaattia, tomaattia, tuorekurkkua, fetajuustoa, tonnikalaa, ruokaölyjyä, omenaviinietikkaa ja suolaa.
Leskenlehdet ilmoittavat kevään tulosta. Kuva pyörälenkiltä.
Isänmaalinen heinäpaaliasetelma. Kuva kävelylenkin varrelta.

Hevosmiesten tietotoimiston mukaan eräällä Rautionkylällä on eräällä karhupariskunnalla kolme poikasta. Tämä kannattaa luonnossa liikkuvien tiedostaa ja muistaa.

Suomen piti päästä Kekkosen aikakauden jälkeen Euroopan Unionin jäseneksi ja pois Neuvostoliiton ikeen alta. Aloitettiin vakaan markan politiikka, mikä johti Suomen talouden katastorofiin. 48000 yritystä poistettiin markkinoilta, 280 000 ihmistä ylivelkaantui ja yli 500 000 ihmistä jäi työttömäksi. 11 500 ihmistä teki itsemurhan vaikeuksien keskellä vuoden 1997 loppuun mennessä. Voidaan puhua kansanmurhasta. Presidentti Mauno Koivisto puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan lain vastaisesti. Ns.Koiviston konklaavissa Koivisto päätti pelastaa pankit ja ohjeisti oikeuslaitosta antamaan pankeille suosituimmuusaseman oikeudenkäynneissä. Kysymyksessä on valtiopetos,mikä ei vanhene koskaan. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että pankki voitti aina ylemmissä oikeusasteissa. Esko Ahon hallituksen ja neljän pankin välisessä SSP-sopimuksessa sovittiin yritysten alasajon perusteet sekä laiton toimialarationalisointi. Pankit tekivät listat poistettavista yrityksistä ja 48 000 yritystä poistettiin rikollisesti markkinoilta. Sopimus julistettiin salaiseksi 100 vuodeksi. Lisäksi pankkikriisin rikollisille annettiin syytesuoja. Koska tahallaan konkurssiin ajetut yritykset piti saada näyttämään sellaisilta, ettei niillä ollut mitään mahdollisuutta menestyä, niin oikeusministeriö koulutti tilintarkastustoimistoja tekemään sellaiset erityistilintarkastuskertomukset, että yritys varmasti meni konkurssiin. Arsenal hävitti konkurssiin ajettujen yritysten jäljet Aktiv Hansa-kaupassa, jossa velallisten velat myytiin 5 %.lla pääoman arvosta ulkomaiselle taholle, joka sitten peri täyttä summaan velallisilta ja velallisen jälkeen kuolinpesältä eduskunnan päätöksen mukaisesti. Akti Hansa-kauppa julistettiin 25 vuodeksi salaiseksi. Velallisille ei annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:lla. Konkurssien jälkeen yrittäjistä pyrittiin tekemään rikollisia. Heidät häpäistiin kaikin keinoin. Valtio organisoi omat toimintansa valtiopetoksen toteuttamiseen. Laillisuusvalvojien ”ei anna aihetta”-päätökset tulivat oikeuksiensa perääjille tutuiksi. Samoin syyttäjien ja poliisien ”ei ole syytä epäillä rikosta”-päätökset. Poliisit ohjeistettiin valikoivaan rikostutkintaan. Syyttäjäviranomaiset pitivät huolen siitä ettei ”vääriä syytteitä” nostettu. Lisäksi ulosottoviranomaiset ohjeistettiin tapporahan voimin pitämään konkurssiinajettujen tulot niin pieninä ettei heillä ollut pienintäkään mahdollisuutta ryhtyä oikeudellisiin toimiin pankkeja ja valtiota vastaan eikä myöskään aloittaa uudestaan yritystoimintaa. Kaikki pankkikriisin oikeudenkäynnit ovat olleet laittomia salaisiksi julistettujen sopimusten takia. Mikään pankkikriisin rikos ei ole vanhentunut, koska kysymys on valtiopetoksesta sekä salaisiksi julistetuista sopimuksista, mitkä ovat estäneet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.
Suomessa korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään ja antaa valitusluvan erittäin harvoin hovioikeuden päätöksistä. Korkeimman oikeuden toiminta on siis perustuslain ja ihmisoikeusopimusten vastaista. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta niin kuin muissa maissa on. Suomessa laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomatuksen vastaisen varalle. Suomessa laillisuuvalvojien toimintaa valvoo kansanedustajat. Kansanedustajien pitää lain mukaan noudattaa lakia, mutta kansanedustajat eivät noudata lakia eikä ministerit ministerinvalaa. Korkeimman oikeuden eläkkeellä oleva presidetti on Suomen EIT-tuomarina ja vain korkeimman oikeuden päätöksistä voi valittaa EIT:hen. Suomalaisilla ei siis ole mahdollisuutta saada oikeutta EIT:ssä ja Kansainvölinen rikostuomioistuin ei ota Suomen asiaa käsittelyynsä. Velallisten tukiryhmän mukaan itsemurhan tehneitä yrittäjiä on jo 16000 ja markkinoilta poistettuja yrityksiä 60 000. Asia koskee noin miljoonaa suomalaista. Tämä on salattua ja synkintä Suomen historiaa. Tällä hetkellä suurimman vastuun asioista kantaa pääministeri Juha Sipilä ja Kokoomuksen ”tilataksin porukka” valtionvarainministeri Orpo, oikeusministeri Häkkänen ja poliisiministeri Mykkänen.

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Valtakunnassa kaikki hyvin?

Sosiaali- ja terveyspalveluilla on merkitystä eläkeläisten toimeentulolle

Hyvinvointivaltio voi pahoin

Tuhoaako sote-uudistus mahdollisuudet lääketieteen Nobeliin

Alueuutiset

Kalajoelle veteraanien maastomestaruuksia

Sauli Niinistö, Matti Ahde ja Juha Sipilä laskivat seppeleen Nivalassa – juhlan keskiössä on Kyösti Kallion 100 vuoden takainen sovinnonpuhe sisällissodan jäl­ki­mai­nin­geis­sa

Kotimaan uutiset

Tornien taistossa tehtiin osallistujaennätys – eniten lintuja havaittiin Kristiinankaupungissa Siipyyn tornista

Uusi taksilaki mullistaa pian kaiken, mutta miten? Kokosimme asiakkaalle 10 keskeisintä kysymystä ja vastaukset niihin

Kokoomus luottaa yhä sote-aikatauluun

Ulkomaan uutiset

Autoja huuhtoutui tulvaan Turkissa

Ruotsi ottaa roolia Syyrian lähialueella – Nuuskinut Välimerellä venäläisten signaaleita tiedustelukoneellaan jo viisi päivää

Kuusi Hamasin sotilasta kuoli räjähdyksessä Gazassa – Terroristijärjestö syyttää Israelia, Gazan oma media kutsuu tilannetta "työtapaturmaksi"

Kuvat: Havaijilla lähes ”apokalyptinen” tunnelma – maanjäristykset ja purkaukset voivat jatkua vielä kuukausia

Afganistanissa taas pommi-isku äänestäjien rekisteröitymispaikalla

Talousuutiset

Heikkenevä kruunu alkanut huolettaa Ruotsissa – riisi, hedelmät ja pasta kallistuvat, matkailu euroalueelle yhä hintavampaa

Urheilu-uutiset

MM KISAT 2018: SUOMI - ETELÄ-KOREA "MAALIKOOSTE"

Sebastian Aho "The Awakening" (NHL highlights)

Game Highlights: Finland vs Korea May 5 2018 | #IIHFWorlds 2018

Game Highlights: Korea vs Canada May 6 2018 | #IIHFWorlds 2018

Game Highlights: Austria vs Russia May 6 2018 | #IIHFWorlds 2018

Game Highlights: Switzerland vs. Austria May 5 2018 | #IIHFWorlds 2018

Game Highlights: Denmark vs United States May 5 2018 | #IIHFWorlds 2018

Game Highlights: Czech Republic vs Slovakia May 5 2018 | #IIHFWorlds 2018

Game Highlights: Russia vs France May 4 2018 | #IIHFWorlds 2018

Top Goals of the Day - May 5 2018 | #IIHFWorlds 2018

Top 3 Saves - May 5 2018 | #IIHFWorlds 2018

USA aiheutti tans­ka­lai­sy­lei­söl­le pettymyksen

Patrik Laineen tykki lauloi, Pekka Rinne tulitettiin vaihtoon

Seagullsin lento riitti pronssimitaleille

Suomi eteni loppuotteluun alle 19-vuotiaiden MM-salibandyssä

Ruotsin 18-vuotias ihmelupaus käsittämättömän ylivoimainen - teki uuden maailmanennätyksen

Camilla Richardssonin oli täysin omaa luokkaansa SM-maastoissa – uskoo ennätysten paranevan kesällä

Järvenpää juoksi tuplamestariksi SM-maastoissa

Todella kuuma ja kostea keli jarrutti suomalaiskävelijöiden vauhtia - "Tuntui, että pannu räjähtää"

Maailmalla tapahtuu

Tallinnaan perustetaan museo, joka tarjoaa vastalääkettä neuvostonostalgiaan – Kansainvälinen museohanke avaa kommunistimaiden julmuuksia

Teini-ikäisen raiskanneet saivat rangaistukseksi sata vatsalihasliikkettä Intiassa - suuttuivat ja polttivat uhrinsa elävältä

Vierasmaalaiset panssariajoneuvot hämmästyttivät huoltoasemalla Nokialla - Videolle tallentui yli kymmenen taisteluvaunua

Pakistanin sisäministeriä ammuttiin autoon – oli poistumassa vaalitilaisuudesta

Järistys ravisti hiilikaivosta Puolassa – yksi kaivostyöläinen kuollut, kolme kateissa

Loppukevennykset

Ammuu! Citylehmät loikkivat laitumelle Helsingin Viikissä ja ilo oli silminnähtävää – video

Nunna raiskasi 12-vuotiaan pojan ja tuli raskaaksi 50-luvulla - nyt isä näki tyttärensä ensimmäistä kertaa

Mankeli - Corolla

kummeli auton osto z0JebT4kIPU fmt43 orig

Kummeli tenavatähti

tankki täyteen

palkka

Just For Laughs - 10 Funniest Pranks (2)

Youtube-videot

Viroa ei jätetty yksin Neuvostoliiton ajan Suomessa

Tanner oli Suomen itsenäisyydelle merkittävä henkilö

Kirjasalon tasavalta” – isojen poikien sotaseikkailu 1920-luvulla

Hallitus ei ole tehnyt mitään ns. sotasyyllisten tai asekätkijöiden eteen

Törnin–Männistön asekätkö

Yle Areena

Jääkiekon MM 2011: Kukkonen: Jagrilta otettava tila ja aika pois

Jääkiekon MM 2011: Salmela: Pelataan hyvä peli ja otetaan voitto

Avara luonto: Myyttinen Kongo

Ulkolinja: Venäjä - 100 vuotta myöhemmin 

Tankki täyteen halvalla

Kalajoki

Goodbye Merta!

Kalajoen keskustan liikekeskuksen rakentamista

Kalajoen Halpa-Hallin muutto 2018

Kalajokea kesällä 2017

Kalajokista talvimaisemaa 2018

Nelli ja Niilo Kalajoella 2017

Musiikki

I Do, I Do, I Do, I Do_0001.wmv

Anna mun rakastaa_0001.wmv

Eija Kantola - Yön kuningatar

Tauski - Niin Minä Sinulle Kuulun (Official Music Video)

Taiska - MIKSI NÄIN

Liikunta ja terveys

Verenpaine 145/ 85 lepopulssi 46 . Paino 89,1 kg. Jumppa 30/2110 min, kuntosali 40/6390 min, kävely 5 /640 km , uinti 0/25000m, pyöräily 30/551 km

5 Amazing Health Benefits Of Beets

if you eat 12 almonds everyday for a month, amazing things will happen to your body

top 10 Fruits High in Calcium

Top 10 Vegetables High in Fiber

6 Healthy Drinks for Purifying Your Blood



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti