torstai 28. tammikuuta 2016

Ensimmäinen HDR-brakyhoito



Eilen 27.1.2016 Siermalan taksi kurvasi pihaamme hakemaan minua sovittuun aikaan kello 05.30. Istuin pehmoiseen etupenkkiin ja lähdimme hakemaan toista asiakasta joen eteläpuolelta. Sen jälkeen suuntasimme nokan kohti Oulua. Keskustelimme taksissa huumoripitoisesti Kalajoen seurakunnan, kaupungin ja eri persoonallisuuksien asioista. Olimme perillä OYKS:ssa n. kello 7.15.

Minua hiukan jännitti etukäteen hoidot OYKS:ssa ja siksi vuorokausirytmini sekosi. Yöllä kello 2.45 keitin itselleni kahvia. En saanut ulostettua. Suoli ei toiminut ja se ehkä johtui siitä että en syönyt juuri mitään 26.1.2016 puolen päivän jälkeen. Aamulla kotona verenpaine oli aluksi korkea, mutta tasaantui pian normaalilukemiin. Aamulla OYKS:ssä haastattelun yhteydessä mainitsin, että suoli ei ole tyhjä. Haastattelun teki eräs opiskelija, jota hoitaja valvoi. Opiskelija laittoi minulle peräruiskeen,kun otin oikean asennon. Sen jälkeen sain ulostettua ja suoleni oli tyhjä. Minulta mitattiin myös verenpaine ja se oli korkea. Aluksi 180/110 ja pulssi 70. Vähitellen verenpaine tasaantui. Kotona luvut olivat olleet aamulla 155/97, pulssi 48.
Haastettelun aikana kävi lääkäri keskustelemassa kanssani ja hän kertoi, että tämä HDR-brakyhoitomuoto on uusi OYKS:ssa ja hän pyysi, että hoitotoimenpide saadaan kuvata. Kuvia voidaan käyttää opetustyössä. Minä suostuin kuvaukseen ja kerroin, että haluan kuvat myös itselleni. Haastattelun aikana sain hoitotoimenpidettä varten lääkkeet.

Olin käynyt syyskuussa 2015 Helsingin Dokrates-sairaalaassa ja siellä minulle esitettiin syövän hoitosuunnitelmaksi juuri tätä HDR-brakyhoitoa. Sen hinta oli siellä 35 000 euroa. Kun kävin Oulaskankaan sairaalassa syyskuussa hoitavan lääkärin luona niin hän kertoi, että he ( Oulaskankaan sairaala ja OYKS) näkevät punaista, kun olen kääntynyt yksityissairaalan puoleen. Lääkäri kuitenkin pyysi nähdä Docratesin hoitosuunnitelman ja kysyi, että saanko ottaa siitä kopion. Lupasin ottaa. Kun menin OYKS:iin marraskuussa, niin siellä syöpälääkäri kertoi, että he kyllä voivat antaa samanlaisen hoidon. En silloin vielä ymmärtänyt, että olisin tuon hoitomuodon ensimmäinen kohde OYKS:ssä.

Asiat etenivät ja minusta otettiin magneetikuvat joulun aattonaattona ja sen jälkeen tammikuun alussa oli lääkärinvastaanotto Oulussa 25.1.2016. Samaan aikaan kuin tuli tieto lääkärin vastaanottoajasta, tuli tieto siitä, että ensimmäinen HDR:brakyhoito on 27.1.2016. Magneettikuvissa epäiltiin olevan oikealla apexin tuntumassa lateraalinen malignisi sopiva 15 mm pesäke transitiovyöhykkeen ja perifeerisen vyöhykkeen rajalla. Kapselin kasvua ei ole. Toinen epäilyttävä alue 21 mm on oikeassa lohkossa basiksessa seminaalivesikkelin tyvialueella. Luokitusradiologisesti siis lähentelee T3 ja klinisesti sita onkin GL 8.

Alkuhaastattelun jälkeen vaihdoin sairaalan vaatteet ja lähdimme opiskelijan ja hoitajan sekä vuoteen kanssa hoitosalia kohti. Kun saavuimme salille, niin siellä oli paljon väkeä, 10 henkilöä. Minä kysyinkin, että sovinko minäkin tänne.
Minut ohjattiin petille, jossa minut laitettiin oikeaan asentoon, jotta työ olisi mahdollisimman helppo suorittaa. Sen jälkeen laitettiin kanyyli käteen.

Kanyylin laittaminen kämmenselkään ei onnistunut oiein hyvin ja sen hoitaja myös ääneen ilmaisi. Minä pyysin hoitajaa laittamaan kanyylin kyynärvarteen, jossa suoni pullisteli. Yritin olla levollinen, vaikka kanyylin laittamisessa tumbelointi herätti outoja ajatuksi koekaniinille. Sen jälkeen minua alettiin nukuttaa. Kello oli jotan 9.00 paikkella. Heräsn heräämössä 11.45. Tunsin hiukan pahoinvointia, jota en ole aikaisemmissa nukutuksissa kokenut. Minulla oli myös kurkussa outoja tuntemuksia, mutta se johtuu nukutuksessa käytetystä putkesta kurkussa. Tämän olin kokenut jo aikaisemmin winkelmannin leikkauksen yhteydessä Raahessa, kun minua operoitiin alapäästä ja ihmettelin, että miksi kurkkuni on kipeä, vaikka alapäätä operoitiin.

Heräämö oli naisten heräämö, jonne tuotiin mm. keisarileikkauksessa tulleita lapsia. Hoitohenkilökunta oli ammattitaitoista ja toimivat rauhallisesti sekä asiallisesti. Minua hoiti eräs varttuneempi naishenkilö. Olin heräämössä kolme tuntia, koska aluksi tunsin lievää pahoinvointia. En pystynyt juomaan makeaa kaakaojuomaa, vaan vesi oli siinä tilanteessa parempi ratkaisu. Vähitellen oloni parani ja pystyi juomaan hiukan tuoremehua.

Itse toimenpide oli seuraava. Tuseeraten kyhmytön eturauhanen. Potilaalle katetri, katetrin kautta vaahdotettua Xylocain-geeliä UÄ-tehosteena. Transrektaalianturi statiivissa, asetellaan se optimaaliseen asentoon. UÄ-laitteesta annossuunitteluohjelmaan UÄ-kuvat, tämän jälkeen annossuunnitelma. Sen mukaisesti laitetaan 15 kpl neuoja. Näiden sijainti tarkistetaan, liitetään neulat säteilylähteeseen ja annetaan sädehoito, sädeannos 10 Gy. Tämän jälkeen poistetaan neulat ja transrektaalianturi, katetriballonki pysyy ehjänä, katetriin huuhtelu. Potilas kotiutuu katetrin kanssa. Katetrin poisto torstaina Kalajoen terveyskeskuksessa. Kaikesta huomasi, että olen ammattilaisten käsissä, mutta en voinut olla huomaamatta pientä jännitystä uuden hoitomuodon käyttöönotossa. Osaston ylilääkäri Markku Vaarala kävi kertomassa minulle hoidon jälkeen, että kaikki meni suunnitelmien mukaisesti.

Katetrointi on taitolaji

Nukutus
Nukutus eli yleisanestesia sopii lähes kaikkiin kirurgisiin toimenpiteisiin. Uni saadaan aikaan laskimoon annettavilla lääkkeillä, jotka tehoavat hyvin nopeasti. Samalla potilaalle annetaan hengitettäväksi happea. Unta pidetään yllä koko leikkaustoimenpiteen ajan hengitettävien ja verenkiertoon annosteltavien uniaineiden avulla.
Henkilökunta valvoo unen syvyyttä sekä huolehtii potilaan hyvinvoinnista koko leikkauksen ajan. Toimenpiteen jälkeen potilas herätetään ja siirretään valvontayksikköön eli heräämöön.

Nukutus – tietoa leikkaukseen tulevalle potilaalle

Anestesia

Heräämöstä minut siirrettiin n. klo 15 urologian poliklinikalle, jossa minä nousin vuoteessa istumaan ja söin kaurasämpylää ja mehua sekä join hiukan kahvia. Sen jälkeen aloin kävelyharjoittelun. Osastolla sain toimenpidekertomuksen ja minulle tilattiin KELA-taksi. Pääsin lähtemään n. klo 16.00 KELA-taksilla, joka oli tilataksi, jossa oli kovat penkit ja minulla kipeä pylly. Valitettavasti tuossa tilanteessa tilataksi tuntui minusta kolukärryltä. Taksissa oli myös kaksi muuta matkustajaa, jotka vietiin Raahen ja Yppäriin. Yritin kannattaa käsillä itseäni, koska pyllyni oli piikityksen jäljiltä hellä. Minulle matka Oulusta Kalajoelle oli tuskien taival. Hyväkuntoisena kestin kuitenkin tämän matkan ja lähtiessäni kiitin taksikuskia ja sanoin kiitos ja hei, vaikka tuntemukseni olivat toisenlaiset.

Matkakorvausten omavastuut nousevat 1.1.2016

Kotona tyttöni oli laittanut ruokaa ja minä söin hiukan. Lääkärit eivät olleet määränneet minulle mitään särkylääkettä, mutta minulla oli kotona Burana 800. Minä otin Buranaa 800 puoliskatabletin kuuden tunnin välein. Vähitellen kunto palautui. Yöllä kuitenkin heräsin ainakin neljä kertaa. Aamulla 28.1.2016 klo 9.00 aikaan lähdin Kalajoen terveyskeskukseen poistattamaan katetria. Kalajoen terveyskeskuksessa oi paljon asiakkaita. Nyt odottelen miten elimistö palautuu normaaliin rytmiinsä. Kävin lämpimässä suihkussa 12.45 ja sen jälkeen huomasin, että virtsaaminen onnistuu katetrin poistamisen jälkeen.


Seuraava hoitokerta on 9.2.2016 klo 7.30. Virtsanäytteet omassa terveyskeskuksessa 2.2.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti