maanantai 19. lokakuuta 2015

Tämä oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni


Suomessa lääketiede ei noteeraa syövänhoidossa ruokavalioa. Itse olen sitä mieltä, että ihminen on sitä mitä hän syö ja miten hän elää. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja ihminen on sitä mitä hän ajattelee ja tekee. Olen oman tien kulkija ja teen niinkuin minusta hyvältä ja oikealta tuntuu. Olen taistellut syöpää vastaan ruokavalion ja liikunnan avulla. Tutkimustulokset osoittavat nyt, että minulla syöpälöydyksiä ei ole enää, eikä levinneisyyttä ole.



Aamupalalla syön puolukoita tai mustikoita, turkkilaista jugurttia, kauranlesettä, pellavansiemenrouhetta, chiansiementä, kylmäpuristettua ja kuivattua tyrniä, mustaherukkaa, puolukkaa ja karpaloa, omenaraastetta, hunajaa, viinirypäleitä ja karpaloita.

Toisessa annoksessa on keräkaaliraastetta, porkkanaraastetta, hapankaali- ja valkosipuliraastetta, punajuurta, soijapapuja ja valkosipulikynnen viipaleita.

Juomana on voikukanjuuriteetä, pakuriteetä ja porkkana-ananasmehua.

Lisäksi syön tonnikalaa, kananmunan ja puhtaasta rukiista tehdyn leivänpalan.


Kuvista puuttuu soyamaito, sitruuna, banaani, parsakaali ja avokaado. Päivällä salaattina on vihersalaatti, tuorekurkku, tomaatti, tonnikala ja laitan salaattiin vähän ruokaöljyä ja suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti