sunnuntai 1. lokakuuta 2023

01.10.2023 Valtiokonttorille, valtionvarain ministerille, pääministerille sekä oikeusministerille

 


Kuvan kirjani etukannesta, johon olen merkinnyt kirjassa oleva tärkeät todistusaineistot kopioituna. Lähetin kirjan tutkinnanjohtaja Tiina Sarparannalle, joka kieltäytyi lain vastaisesti tutkimasta rikoksia. Tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta palautti kirjani minulle takaisin. Oulun käräjäoikeus teki asiassa väärän päätöksen koska tutkinnanjohtaja palautti minulle todistusaineistot takaisin ja siksi ne eivät olleet Oulun käräjäoikeuden käsittelyssä. Asia olisi kuulunut Kajaanin käräjäoikeuden käsittelyyn, koska kysymyksessä Kajaanin poliisin rikolliseksi epäiltävä toiminta. 


Valtionkonttorille korvausanomuksen todistusaineistoksi

26.09.2023 Tiedoksi ja toimenpiteitä varten poliittisille vastuullisille päättäjille sekä tiedotusvälineille


Sisäministeri Mari Rantanen, oikeusministeri Leena Meri, valtionvarainministeri Riikka Purra, pääministeri Petteri Orpo, opetusministeri Anna-Maja Henriksson, toimittaja Juha Ristamäki Iltalehti, toimittaja Timo Haapala Iltasanomat


Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioksi


26.09.2023 Juridiikan oppitunti Internetin faktantarkastajille

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/09/26092023-juridiikan-oppitunti.html


Kalajoki 26.09.2023

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Rovaniemen hovioikeuden rikolliseksi epäiltävä toiminta


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html

Suomen perustuslaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731


YK:n Ihmisoikeusjulistus

https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/


Euroopan Ihmisoikeussopimus

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063/19990063_2


Suomen valtion menettely on Suomen perustuslain, YK:n Ihmisoiekusjulistuksen ja Euroopan Ihmisoikeussopimuksen vastaista.


Kalajoki 01.10 .2023

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti