Ensimmäisissä veroluetteloissa kylässä oli vain seitsemän taloa. Joen pohjoispuolella alimpana olivat Himangon kantatila, Myllylä (Möllner 1574, Möller 1591), Poukkula, Penttilä, Tuurala ( joskus Vähä-Penttilä ja ylimpänä Pitkänen (Pitkäinen, Pidekaijn 1551), josta kylä on saanut nimensä. Joen eteläpuolella oli vielä Heikkilä. Talot sijaitsivat jokirannassa lähellä rantaa. Kylä kasvoi 1600-luvulla. Taloja jaettiin. Syntyi Vihelän ja Mattolan talot, Tuuralasta Muurimestari ja Makola. Himangon toinen talo syntyi Joen eteläpuolelle. Heikkilän toisesta talosta muodostui Mustola. Lisäksi perustettiin muutamia uudistiloja mm. Heittola ja Salmula. Vuonna 1607 kylässä oli kaikkiaan 15 taloa. Sata vuotta myöhemmin oli 18 taloa.
Kalajoen toinen kirkko
Kalajoen
toinen kirkko oli pappisluettelon mukaan Pohjankylän ylipäässä,
lähellä Mantilan taloa. Kirkko lienee rakennettu 1550-luvun
keskivaiheilla. Erään tiedon mukaan kirkko sijaitsi tuolla paikalla
vuosina 1556-1597. Kalajoen ensimmäiset kirkot olivat pieniä ja
vaatimattomia. Toisen kirkon oletetulle paikalle Luutaojan varteen on
pystytetty muistomerkki 11.9.1961.
Kirkko ei ollut kauan
Mantilankaan luona. Vanha kirkko siirrettiin tai luultavammin uusi
kirkko rakennettiin Pohjankylän alapäähän Kirkko-ojan ja
Tapuliojan välille nykyisen terveyskeskuksen kohdalle jokitörmälle,
Mantilan talo
Kalajoen toisen kirkon läheisyydessä oli Mantilan talo, mikä on todennäköisesti toiminut Kalajoen Gregorius Henrikinpoja eli ”Koira-Kreuksen” pappilana. Mantila siirtyi sitten 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa kirkkoherra Ljungo Tuomaanpojan yksityisomaisuudeksi. Vuonna 1860 taloja oli kaikkiaan 46.
Kuvassa oleva Mantilan talo on rakennettu 1800-luvulla. Aikaisemmassa Mantilan talossa on yöpynyt Kustaa II Aadolf Ljungo Tuomaanpojan lesken Margareta Niilontyttären vieraana vuonna 1624.
Rahkon talo sijaitsee näkyvällä paikalla Kalajoentien varrella Pitkäsen koulua vastapäätä. Rahkon taloon liittyy kylän kauppahistoriaa. Ensimmäinen kauppaliike Pitkäsenkylälle lienee perustettu vuonna 1888 E.G. Anderssonin kauppa. Vuonna 1913 mainitaan kauppias Johan Gröndahl. Neljä vuotta myöhemmin kylältä löytyy kauppias Tuomas Rahko ja kaupanhoitaja Fanni Alatalo. Osuuskauppa avasi kylälle liikkeen 1925.
Talon on rakentanut Tuomas Rahko, jonka vaimo tuli opettajaksi Pitkäsen kylän koululle. Tuomaksen talo siirtyi hänen veljelleen Kustaalle. Tuomas Rahko on pitänyt kauppaa mm. Plassilla Ojankulmassa ja nykyisen Herkkutorin paikalla. Uuno Rahko toimi Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajana pitkään.
Pitkäsenkylällä kyläkauppiaana toimi 40 vuotta Asta Liias. Hän aloitti kyläkaupan pitämisen vuonna 1960.
Pitkäsen koulun historiaa
Pitkäsen
koulu aloitti toimintansa lokakuussa 1914. Päätös koulun
aloittaisesta tethiin kuntakokouksessa 15.4.1912. Pitkäsen
kouupiiri määritettiin seuraavasti: koko Pitkäsenkylä, Tyngän
kylästä Konun, Alasuvannon ja Rahkolan talot, Etelänkylästä
Salmen, Heikkilän, Mustolan, Himangan, Nuoralan ja Naatuksen talot.
Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Naimi Rahko. Hän opetti
Pitkäsen koulussa vuoteen 1921.
Suuren oppilasmäärän
takia haluttiin syksyllä 1916 palkata kouluun apuopettaja. Ehdotusta
vastustettiin, mutta tarkastajan myötävaikutuksella apuopettaja
palkattiin. Syksyllä 1920 kouluun oli tulossa 70 oppilasta ja tämän
vuoksi sovittiin toisen apuopettajan palkkaamisesta. Suuri
oppilasmäärä aiheutti tilan puutteen. Valtion taholta
tiedusteltiin 1917, milloin koululle rakennetaan toinen luokkahuone
ja muut tarpeelliset tilat. Kuntakokous sitoutui rakentamaan tilat
vuoden 1919 jälkeen. Aika vuoden 1919 jälkeen vierähti 35
vuotta, ennen kuin kyseiset tilat saatiin aikaiseksi.
Aluksi
opetus jatkui ahtaudessa vuoteen 1931, jolloin vuokrattiin lisätilaa
alakansakoulua varten. 1932 tilakysymystä hoidettiin muuttamalla
koulu supistetuksi kansakouluksi. Kouluun ei piirijaon uudistamisen
vuoksi saanut ottaa lain sallimaa määrää (30) enempää. Jos
lapsia tuli kuitenkin enemmän täytyi koulun alapäässä asuvia
lähettää Pohjankylän kouluun. Koska kouluun oli tulossa
jatkuvasti enemmän kuin 30, purettiin päätös supistetusta
koulusta vuonna 1935.
1930 luvun loppupuolella
rakentamisasioilla palloteltiin niin, että rakentaminen oli jäissä.
Aluksi rakennuslautakunta jarrutti hanketta. Sen mielestä
laajennussuunnitelma ei sopinut vanhaan koulurakennukseen. Parin
vuoden kuluttua näkemyserot tasoittuivat –
rakennuslupapiirustukset hyväksyttiin ja rahoitus kunnasta
myönnettiin. Nyt kouluhallitus asettui esteeksi. Se ei hyväksynyt
piirustuksia, vaan vaati uusien suunnitelmien laatimista. 1938
saatiin opettajan asunnon piirustukset hyväksytyksi, mutta
koulurakennuksen suhteen ei saatu mitään aikaan. 1939 alkanut sota
lopetti kymmeneksi vuodeksi hankkeen uudisrakentamisesta.
1950
luvulla aloitettiin koulun laajennus- ja peruskorjaushanke
uudestaan. Nyt toimittiin ripesäti ilman kiistoja. Uusittu koulu
luovutettiin kunnalle 1955. Talousrakennus koulun tontille valmistui
kaksi vuotta myöhemmin. Vielä kerran Pitkäsen kouluun tehtiin
laajennus ja ehostus. Nykyiseen muotoonsa koulu valmistui 1980.
Koulu toiminta lopettiin valtuuston päätöksellä 19.12.2003.
Koulu myytiin yrittäjä Antero Penttilälle.
Lähdeaineisto
Veli Honkelan kirjoitus kirjasta Historiaa Pitkäsenkylältä ISBN
978-952-92-7274-7
Kalle
Myllylä – valtiopäivämies
Kalle
Pekanpoika Myllylä syntyi Kalajoella 14.9.1844 ja kuoli siellä
11.7.1923. Kalle Myllylän isä oli Merimies Pekka Heikkilä,
alkujaan Tuura. Myllylä sukunimen hän otti mennessään toiseen
avioliittoon ja muuttaessaan asumaan Pitkäsenkylän Myllylään.
Kalle Myllylä ei käynyt muuta virallista koulua kuin rippikoulun.
Hänen lahjakkuutensa ilmeni jo pienenä. Naapuritalon isäntä, joka
tunnettiin sen lukumiehenä, opetti hänet lukemaan j0 6-vuotiaana.
Seurakunnan pastori E.R. Aleniuksen sanotaan opettaneen laskutaitoa
Kalle-pojalle, joka oli 11-vuotias pastorin muuttaessa Lapväärtiin.
Itsekseen hänen sanottiin opetelleen Vivolin laskuopin. Itse hän
myöskin opetteli kirjallisen ruotsinkielen taidon niin, että pystyi
laatimaan asiakirjoja, jotka yleensä silloin piti olla
ruotsinkielisiä. Hänellä oli erittäin selvä käsiala ja taito
laatia selviä, helposti ymmärrettäviä asiakirjoja ja kokousten
pöytäkirjoja. Häntä käytettiin jo varsin nuorena asiakirjojen
laatijana ja perunkirjoitusten pitäjänä.
Kalle Myllylä
valittiin Kalajoen kunnan kirjuriksi 21.3.1870. Siinä tehtävässä
hän teki varsinaisen elämäntyönsä, 52 vuotta. Viime vuosisadan
loppupuolella ja vielä tämän vuosisadan alussakin oli kunnallisten
asioiden hoito jokseenkin yksinomaan kunnakirjurin tehtävänä.
Myllylä oli erittäin pidetty ja tehokas kunnankirjurin
toimessaan.
Kun Myllylä lopulla vuotta 1922 sitten luopui
kunnankirjurin tehtävästä, myönsi valtuusto hänelle
kunnanhallituksen esityksestä 6000 markan kertakaikkisen korvauksen
eläkkeenä. Tämä vastasi hänen lähes seitsemän vuoden
palkkaansa.
Kalle Myllylän työ valtiopäivämiehenä alkoi,
kun seudun talonpoikia talonpoissäädyssä edustanut Pietari
Päivärinta korkean ikänsä takia kieltäytyi ehdokkuudesta.
Myllylä valittiin valtiopäiville talonpoikaissäätyyn 1897. Hän
oli mukana myös 1899 ylimääräisillä valtiopäivillä ja tuli
valituksi taas 1905-06 valtiopäiville, jotka olivat viimeiset
säätyvaltiopäivät. Yksikamarisen eduskunnan ensimmäisille
valtiopäiville Kalle Myllylä valittiin vaalipiirinsä suurimmalla
äänimäärällä. Hän lukeutui vanhasuomalaiseen puolueeseen.
Näillä valtiopäivillä tuli ensikerran esille Rahjan
satama-aloite, jonka yhtenä allekirjoittajana oli luonnollisesti
Kalle Myllylä. Hän oli vielä vuoden 1909 molemmilla
valtiopäivillä, jotka olivatkin sitten hänen viimeisensä. V.H.
Kivioja kirjoittaa 1944, Myllylän syntymän
100-vuotishistoriikissään: ”Valtiopäivätoverit, joita vieläkin
on elossa, muistavat Myllylää vaattimattomana edustajana ja
pystyvänä valiokunnan jäsenenä. Elämä oli aina vakaataa ja
esimerkiksi kelpaavaa heidän yksimielisen todistuksensa mukaan. Oman
maan ja maakunnan asioita hän ajoi sydämensä koko lämmöllä ja
kokemuksensa tukemana.
Eläkevuosista kunnankirjuri Kalle
Myllylä ei ehtinyt nauttia. Kun hän vuoden 1922 lopulla luopui
kirjurin tehtävästään, kuoli hän heinäkuun alkupuolella 1923.
Kalajoen kunta on pystyttänyt hänen haudalleen muistomerkin. Kalle
Myllylän ensimmäinen puoliso Anna Heikintytär Hukka syntyi
Himangalla 18.07.1842 ja kuoli Kalajoella 30.12. 1883. Toinen vaimo
Stiina Maria Pekantytär Törmälä, syntynyt Kalajoella 2.12.1943 ja
kuollut Kalajoella 7.11.1914.
Lähdeaineisto Pentti Pulakka
Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8
Eino Honkela – talousneuvos
Eino Honkela syntyi Himangalla 17.9.1896 ja kuoli Kalajoella 26.5.1974. Hongelin perhe muutti 1907 Himangalta Kalajoen Tyngän kylään sieltä hankitulle Suvannon tilalle, joka vuosikymmenien ajan toimi harjoittelutilana. Eino Honkela joutui jo nuoruusvuosinaan mukaan moniin yhteisöihin. Osuustoiminta-aatteessa hän näki välttämättömän mahdollisuuden maaseudun elinolojen kehittämisessä. Hän oli tämän aatteen puolestapuhuja ja toimi sen piirissä koko elämänsä ajan. Käytyään maamieskoulun Eino Honkela oli Kalajoen Säästöpankin kamreerina 1919-22 ja samalla tyngän Myllyn ja Sahan isännöitsijänä sekä Kalajoen Ylipään osuusmeijerin kirjanpitäjänä.
Hän suoritti Valtion
maitotalousopiston 1922-24. Hänet mainitaan kurssinsa parhaana. Hän
teki kaiken toimissaan parhaalla mahdollisella tavalla ja paneutui
tehtäviinsä koko sydämellään. Oppikoulun käymisen puutetta hän
korvasi kehittämällä jatkuvasti itseään mm. kirjeopistojen
kautta. Siten hän hankki tietoja, joita ammatissaan tarvitsi ja
joita virkaveljet olivat jopa korkeakouluopiskelussa. Nuorisolle hän
muistutti jatkuvasti opiskelun merkityksestä. Yön tunteina hän
opiskeli pikakirjoituksen voidakseen kirjoitella tyttärelleen ja
siten innostaa häntä harrastuksessaan. Ammattitaitoa lisääviä
tietoja hän hankki myös 1930- ja 1940-luvuilla tekemillään
ulkomaan opintomatkoilla.
Eino Honkela toimi Uudenkirkon TL.n
(Kalanti) meijerin isännöitsijänä 1924-1925. Helmikuun alussa
1925 hänet kutsuttiin toimintaansa aloittavan Keski-Pohjanmaan
meijeriliiton toiminnanjohtajaksi, jota tehtävää hän
päätoimisesti hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen
1963. Sotatalvena 1939-1940 Eino Honkela toimi oto P-Karjalan ja
P-Savon meijeriliitojen toiminnanjohtajana. Kalajoen verolautakunnan
puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1923 vuoteen 1959. Kalajoen
osuuskaupan johtokunnan jäsen hän oli vuodesta 1937. Hankkijan
Kokkolan konttorin piirineuvoston jäsen vuodesta 1944 alkaen 20
vuotta. Meijerien Keskinäisen Vakuutusyhtiön hallintoneuvoston
jäsen hän oli vuodesta 1952 ja Eläkekassan hallintoneuvoston
jäsen kaksi vaalikautta. Kalajoen kunnan tiintarkastajana Honkela
oli vuodeta 1925 n. 40 vuotta. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy:n
tilintarkastaja 1939-69 ja tilintarkastajana monissa
yhdistyksissä.
Hän kirjoitteli ahkerasti artikkeleita
alansa ammattilehtiin. Eläkevuosinaan aina sairastumiseensa saakka
hän hoiti uutterasti metsäpalstojaan, voitti palkintoja jopa
paikallisissa metsänhoitokilpailuissa. Eino Honkela oli
tasapuolinen ja harkitseva, lämminsydäminen henkilö. Eino Honkela
sai talousneuvoksen arvonimen 1961. Hänen puolisonsa Maria atilda
Hankonen syntyi Pulkkilassa 10.7. 1896 ja kuoli Kalajoella
25.7.1973.
Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia
elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8
Uuno Rahko – kunnallisneuvos
Uuno
Kustaa Rahko syntyi Kalajoella 19.12.1910 ja kuoli Kalajoella
23.4.1977. Uuno Rahko suuntautui jo varhain monenlaisiin
yhteiskunnallisiin harrastuksiin. Nuorena hänen harrastuksensa
kohteena oli nuorisoseuratoiminta. Hän kuului Kalajoen
nuorisoseuran johtokuntaan ja toimi korkeatasoisen nuorisoseuran
miesvoimistelujoukkueen johtajana. Kalajoen kotiseutuyhdistyksen
puheenjohtajana hän oli 36 vuotta. Myös historia kiinnosti Rahkoa.
Hän oli Kalajokilaakson historiatoimikunnan puheenjohtaja 1951-63.
Ennen maanviljelijäksi ryhtymistään Uuno Rahko oli perustamassa
Ylivieskan Puusepät Oy:tä. Hän oli yhtiön toimitusjohtajana ja
sen hallituksen jäsenenä. Kalajoen kunnanvaltuustoon hänet
valittiin 1948. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana hän toimi 1957-67
ja valtuuston jäsenenä kuolemaansa saakka. Lisäksi hän oli
kunnanhallituksen jäsenenä sekä useissa muissa kunnan
luottamustoimissa.
Uuno Rahkon osuus sataman saamiseen
Kalajoelle oli merkittävä. Lukuisat olivat ne tilaisuudet, joissa
hän puhui sataman rakentamisen välttämättömyydestä Kalajoelle
ja alueen elinkeinoelämälle. Ylikunnallisia sekä maakunnallisia
luottamustoimia Uuno Rahkolla oli niinikään lukuisia. Erityisen
voimakkaasti hän toimi useissa sairaalakuntainliitoissa sekä
Kalajokilaakson ammattikoulukuntainliitossa. Edelleen hän toimi
maalaisliiton/keskustapuolueen luottamustoimissa sekä paikallisella
että maakunnallisella tasolla. Presidentin valitsijamies hän oli
1962. Lisäksi hän oli tilintarkastajana useissa sekä
paikallisissa että ylikunnallisissa yhteisöissä. Erityisen suuren
panoksen hän antoi Kalajokilaakson Talousalueen Liitolle, jonka
keskeisissä luottamustoimissa Uuno Rahko toimi lähes kahden
vuosikymmenen ajan. Keski-pohjanmaan läänikomitean jäsenenä
1959-1967 Rahko osallistui voimakkaasti aluepoliittisiin
linjauksiin. Hän ajoi komiteassa Ylivieska-keskeistä
Keski-Pohjanmaan lääniä, jonka pohjoisraja ulottui kauas
pohjoiseen Kokkolan jäädessä suunnitellun läänin ulkopuolelle.
Tämä linjaus sai erimielisessä komiteassa enemmistön, mutta
hanke hautautui nopeasti.
Henkilö Uuno Rahko tunnettiin
määrätietoisena, mutta sovittelevana persoonana, joka hillityllä
esiintymisellään ajoi oikeaksi katsomiaan asioita eteenpäin.
Kunnallisneuvoksen arvonimen Uuno Rahko sai 1976. Hänen puolisonsa
Kerttu Kontio syntyi Oulaisissa 14.6.1912 ja kuoli Kalajoella
20.9.1980.
Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia
elämäkertoja ISBN 951-97331.0-8
Urho Kekkonen Kalajoella
Ulkoministeri Urho Kekkonen vieraili Kalajoella 1954. Kuvassa keskellä ulkoministeri Kekkonen, äärimmäisenä vasemmalla Uuno Rahko ja äärimmäisenä oikealla Uuno Välimaa sekä kumartuneen silmälasipäinen keihässuuruus Matti Järvinen Rahjassa.
Uuno Rahko oli Urho Kekkosen henkilökohtainen ystävä ja vuorovaikutusta tapahtui kirjeitse ja henkilökohtaisten tapaamisten välityksellä. Rahjan satamahankkeeseen tutustunut ulkoministeri Urho Kekkonen yöpyi Rahkoilla 31.7-1.8. 1954 välisen aikana. Tällä käynnillä oli mukana myös 1930-luvun keihässuuruus, olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanennätysmies Matti Järvinen, joka ystävystyi Kekkosen kanssa tämän toimiessa 15 vuotta Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana ja samalla useimpien kisasjoukkueiden johtajana. Saman vuoden 1954 lopulla Urho Kekkonen valittiin Maalaisliiton presidenttiehdokkaaksi ja hänestä tuli 1956 Juho Kusti Paasikiven seuraaja erittäin jännittävissä vaaleissa. Urho Kekkosen astuttua virkaan 1. maaliskuuta 1956, Kalajoella ei viivytelty pari vuotta aikaisemmin sattuneen markkinakapinan tuomioiden armonanomuksen laatimisessa maan uudelle johtajalle, jota pidettiin Kalajoen ystävänä. Lausuntokierroksen tietystä hitaudesta huolimatta kapinatapahtuma ja sen taustat olivat selkiytyneet presidentti Kekkoselle niin, että hän saattoi kirjoittaa asiasta Uuno Rahkolle jo 30. kesäkuuta 1956: - Minulle ovat tulleet Kalajoen miesten armonanomukset ja monet puoltavat lausunnot sekä korkeimman oikeuden hylkäävä lausunto. Luulin, että asia olisi selvempi ja mieleni teki armahtaa, mutta asiaan on tullut muutos. Kaikissa lausunnoissa todetaan, että tuomitut ovat olleet nuhteettomia ja esimerkillisiä nuorukaisia, joissa ei ennen ole ollut moitteen sijaan. Rikosrekisteri osoittaa kuitenkin, että yksi heistä on tuomittu 1949 juopumuksesta ja virkamiehen vastustamisesta viideksi kuukaudeksi ehdolliseen ja kaksi poikaa 1954 muun muassa viinankeitosta. Jos Kalajoen pojat armahdetaan, muille vastaavasti tuomituille ovet ovat auki ja pahasti. - Olen sitä mieltä, että tuomiot ovat kohtuuttomat ja armo paikallaan, mutta tilanne on mutkistunut. Haluan kuulla mielipiteesi. Ehkä Sinulla on aikaa panna pari riviä paperille. Käytännössä valtion päämiehen kirje merkitsi lopullisesti sitä, ettei presidentti Kekkonen katsonut mahdolliseksi armahtaa markkinakapinaan osallistuneita. Rovasti Vilho Kivioja kirjoitti asiasta presidentti Kekkoselle, mutta lopputulos oli muuttumaton.
Uuno Rahko oli presidentin valitsijamiehen 1962 noottivaaleissa. Kalajokelainen maanviljelijä ja kunnallisneuvos Uuno Rahko (1910-1977) oli poikkeuksellisen aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hän istui Kalajoen kunnanvaltuustoosa 1948-1977 toimien valtuuston puheenjohtajana vuodet 1957-1967. Rahko vaikutti myös Kalajoen kunnanhallituksessa ja lukuisissa luottamustoimissa. Uuno Rahkon osuus Kalajoen sataman toteuttamisessa oli sangen keskeinen. Sataman rakentamisen välttämättömyys sekä Kalajoen että laajemmankin alueen elinkeinoelämälle oli pitkään Uuno Rahkon keskeinen sanoma erilaisissa tilaisuuksissa. Nuorempana hän oli aktiivinen nuorisoseuralainen ja samalla seuran voimistelujoukkueen johtaja. Kalajoen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana Rahko toimi peräti 36 vuotta.
Kalajokilaakson historiatoimikunnan puheenjohtaja Uuno Rahko (kirja kädessä) luovuttamssa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle Suur-Kalajoen Historian II-osanensimmäistä kappaletta 9.2.1962. Kuvassa mukana myös Kalle Kivioja Nivalasta ja Urho Aho Reisjärveltä.
Presidentti Urho Kekkonen keskustelemassa kunnallisneuvos Uuno Rahkon kanssa
Matkailuhotellin edessä.
Urho Kekkonen saunoi Kalajoella 1960-luvun puolivälissä tapahtuneen Raahen Rautaruukin avaamismatkansa yhteydessä, jolloin mukana oli myös Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin sekä ulkoministeri Ahti Karjalainen. Kalajoen Hiekkasärkillä saunomisesta on säilynyt maino valokuvakin,missä korkeat kylpijät ovat palaamassa presidentti Kekkosen johdolla aatamin puvussa saunaan käytyään välillä meressä uimassa. Kosygin oli siinä vaiheessa jo pukeutunut ja kumartaa saunan kuistilla ensimmäisenä tulevalle Kekkoselle.
Hiekkasärkkien saunomiseen liittyvän tarinan mukaan saunakaljaa oli varattu liian vähän – vain pullo mieheen-, eikä kukaan uskaltanut koskea juomiin, jotta presidentille jäisi enemmän.
Presidentti Kekkonen, Rautaruukin pääjohtaja Helge Haavisto, Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin ja ulkoministeri Ahti Karjalainen.
Topi-Kalustaja Oy 70 vuotta ( vuonna 2009)
Kuvassa vasemmalla Toivo Ojala ja oikealla Matti Ojala
Toivo
Ojala syntyi
26. marraskuuta 1902 Kalajoen Tyngällä, jossa Sefanias
Kallenpoika Ojala tuolloin
perheineen asui. Tyngältä perhe muutti jonkin ajan kuluttua
muutamia kilometrejä Kalajokivartta alaspäin Pitkäsenkylälle,
mistä oli hankittu Ala-Himangan tila (RNo 2:3). Perheeseen syntyi
vajaan seitsemäntoista vuoden aikana yhdeksän lasta – neljä
tyttöä ja viisi poikaa. Sefanias
Ojala kuoli
lähes 88 vuoden ikäisenä 10.joulukuuta 1955. Hänen
puolisonsa Sofia kuoli
81 vuoden ikäisenä 17. helmikuuta 1951 eli lähes viisi vuotta
miestään aiemmin.
Kansakouluun
Kansakoulun Toivo
Ojala on
aloittanut paria kuukautta vaille kahdentoista vuoden ikäisenä 30.
syyskuuta 1914 Pitkäsenkylän aivan uudessa kansakoulussa.
Pitkäsenkylän koulun toiminta alkoi omassa koulutalossa 20.
elokuuta 1914. ja tämä koulu oli vasta kuudes kansakoulu Kalajoen
kunnassa. Oppilasmäärä oli noin 70. Toukokuun 26. päivänä
1916 Toivo
Ojala sai
päästötodistuksen.
Kolmisen vuotta Toivon kansakoulusta pääsyn
jälkeen tuli Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseuran kiertävä
veistokoulu syksyllä 1919 Pitkäsenkylälle. Veistokoulu sijoittui
Toivon kotitalon pirttiin ja näin oli ilman muuta selvää, että
myös Toivo kirjoitettiin veistokoulun oppilaaksi. ” Suutari kai
minustakin olisi tullut, ellei tämä veistokoulu olisi silloin
tullut Pitkäsenkylälle”, on Toivo
Ojala yli
neljäkymmentä vuotta myöhemmin 1960-luvun alussa sanonut erään
lehtijutun mukaan.
Pari vuotta veistokoulun päättymisen jälkeen
Toivo suoritti asevelvollisuuden 1922-23 Kellomäellä Karjalassa ja
palasi sieltä kotiinsa.
Maalarista
maalarimestariksi
Toivo
Ojalalle näyttää
maalaustyö muodostuneen jo 1920-luvun loppupuolella päätyöksi.
Hän teki puusepäntöiden ohella maalaus- ja tapettitöitä
vuodesta 1927 lähtien muun muassa Kalajoen Osuuskaupan myymälöissä,
Kalajoen apteekissa, Jokisuun, Vuorenkallion ja Tyngän
kansakouluilla sekä kunnansairaalassa, lääkäritalolla ja
nuorisoseuran talolla.
1930-luvulla lienee yksi suurimpia Ojalan
hoitamia urakoita ollut Raution kirkon sisämaalaus, jonka hän
apulaisineen on tehnyt kesällä 1938.
Ennen talvisotaa Toivo Ojala oli jo vuokrannut Sanfrid Laurilalta Kalajoen keskustasta autotallin. Tässä Laurilalta vuokratussa automaalaamo-verstaassa Ojalan pojista ainakin Matti ja vanhimmat tyttäret Raili ja Liisa opettelivat hiomaan vesihiontapaperilla sekä siviili- että niin sanottuja ”sota-autoja”. Vuonna 1939 Toivo Ojala aloitti oman verstaanrakentamisen ”Alakylään” eli Kalajoen keskustaan aivan joen partaalle.
Talvisota
toi omat lisäkuvionsa suunnitelmiin ja rakenteilla olleen talon
kaikki asuinhuoneet jouduttiin luovuttamaan Kalajoelle sijoitetuille
evakkoperheille. Evakkojen lähdettyä Kalajoelta oli Toivo Ojalan
työtilannekin jälleen muuttunut ja siihen saakka asuinkäytössä
olleet huoneet muutettiin nyt kaikki verstastiloiksi. Evakkoaika
kosketti Ojalan perhettä toisellakin tavalla, Perheen vanhin poika
Matti löysi elämäntoverikseen kaukaa Lapista tulleen perheen
Aino-tyttären, jonka hän vei papin eteen muutamia vuosia
evakkoajan päättymisen jälkeen.
Vuonna 1946 Ojalan perhe
muutti Pitkäsenkylältä keskustaan, mistä oli ostettu osuuskaupan
takaa ja aivan läheltä verstasta perheen kodiksi toinen talo,
”Puistola”. Autojen maalauksia tehtiin tämänkin talon
autotallissa aina 1950-luvulle saakka ja loppuaikoina niistä
vastasivat Mikko ja Pentti. Hiontatöissä auttoivat perheen
nuoremmat lapset aina kukin vuorollaan.
Toivo
Ojalan huonekalukauppiaan
ura alkoi talvisodan syttymisen aikoihin. Kaikki huonekalut tulivat
Ojalan verstaalle käsittelemättöminä, puuvalmiina, ja saivat
maali- tai lakkapinnan. Alkuun huonekalujen toimittajina olivat muun
muassa Asko Tehtaat Oy Lahdesta ja Pohjanmaan Puusepät Lapualta.
1940-luvun puolivälissä Toivo
Ojalan yritys
on asioinut huonekalukaupan merkeissä monien muidenkin alan
yritysten kanssa. Tuon ajan papereissa esiintyvät muun muassa nimet
Aarne Isokangas Kälviä, Lappilan Puusepät Kärkölä, Oy
Puukalusto Lahti, Oy Veljekset Tähkä Helsinki, Oy Grönblom
Helsinki, Lahden Puunjalostus Oy, Huonekalutehdas Häkli Oy Lahti ja
Suomen Väri ja Vernissatehdas Oy. Työssä tarvittu pikkutavara on
hankittu lähes kokonaan Oy Albert Björklundin rautakaupasta
Kokkolasta. 1940-luvun liikekumppaneina ovat olleet myös Lauri
Helle Oy, Puutavara ja tehdas Oy, Kokkola Oy, A. Santaholma Oy,
Alavieskan Saha ja Mylly, Kristiinan Puu, Janne Nikula ja Tiikkainen
ja Särkisalmi Oy.
Toivo
Ojalan huonekaluliike
Vuoden
1942 lopulla Ojala ”virallisti” yritystoimintansa jättämällä
kaupparekisteriin 18. joulukuuta 1942 ilmoituksen yrityksestään.
Maalaustöistä ei liikkeen nimessä nyt mainittu mitään, vaan
yrityksen nimeksi otettiin Toivo Ojalan Huonekaluliike. Kohta sodan
loputtua ja jälleenrakennustöiden päästyä tosivauhtiin tulivat
maalauksetkin uudelleen kuvaan. Liikkeen nimenä olikin 1940-luvun
lopulla T. Ojalan Maalaus- ja Huonekaluliike. Kevättalvella 1943
Toivo Ojala hankki verstaalleen ensimmäiset ”nykyaikaiset”
puutyökoneet, kun hän osti Helsingistä E. Karilta 20 000 markan
hinnalla yhdistetyn suoristus- ja tasohöylän, jyrsinkoneen ja
sirkkelin sekä niiden käyttäjäksi viisihevosvoimaisen
sähkömoottorin.
Vuoden 1945 loppuun mennessä Ojalan yrityksen
koneistus ja kalusto oli lisääntynyt jo melkoisesti.
Ensimmäiset
omat kuljetusvälineet saatiin vuoden 1947 aikana, kun Toivo
Ojala osti
Kalajoen Osuuskaupalta sen ajoihin ”vanhaksi” käyneen
Fargo-merkkisen kuorma-auton ja sille peräkärryn. Kalajoen
Osuuskaupalta ostettiin vielä toinenkin vanha kuorma-auto, pahoin
kolaroitu Bedford eli ”Petteri”, joka kunnostettiin.
1950-luvulla hankittu ensimmäinen aivan uusi kuorma-auto oli sekin
merkiltään Bedford – sen ajan yleisin kuljetusväline. Toivo
Ojalalla itsellään
ei ollut ajokorttia.
Sefanias
ja Sofia Ojalan kolme
vanhinta poikaa – Toivo, Kalle ja Eemil – omistivat myöhemmin
aikuisiässä yhteisesti Alavieskan Ylikäännänkylässä toimineen
saha- ja myllylaitoksen, jonka he ostivat 2. marraskuuta 1950
tehdyllä kauppakirjalla Alavieskan Saha ja Mylly Osakeyhtiöltä.
Tämän Haapakosken sahan toiminta kosketti sittemmin ainakin
puolenkymmenen vuoden ajan myös Topi-Kalustajaa, sillä siellä
valmistettiin Toivo
Ojalan lukuun
muun muassa elementtirakenteisia, koottavia kesämökkejä, ja
sahattiin Ojalan yritykselleen hankkimaa
puutavaraa.
Laivanvarustajana
Sotavuosien
jälkeen elettiin elpymisen aikaa ja yritettiin löytää
uudenlaisia tulolähteitä. Toivo Ojalasta tuli laivanvarustaja
vuonna 1947, kun hän lähti kolmentoista muun miehen kanssa mukaan
Himangan Laiva Osakeyhtiöön. Laivanvarustajakausi kesti vuoden
1951 lopulle eli nelisenvuotta ja päättyi 13. marraskuuta 1951
yhtiön omistaman aluksen takavarikointiin ja pakkohuutokauppaan
Oulussa.
Laivayhtiö
osti vuoden 1947 aikana puolivalmiin puualuksen, jonka rakentaminen
oli aloitettu Vehkalahden kuntaa kuuluvassa Neuvottoman kylässä
lähellä Haminaa. Kauppahinta oli 20 miljoonaa markkaa ja aluksen
loppuun rakentaminen jäi ostajien huoleksi. Rakennustyöt saatiin
päätökseen 2. lokakuuta 1948, jolloin alukseen oli jo lastattu
ensi matkalle Puolan Gdanskiin vietäväksi 184,5 standarttia
puutavaraa.
Moottorialus Merihaukalla oli ollut jo ensimatkoista
lähtien pieniä vastoinkäymisiä. Kun alus oli tulossa 10.
marraskuuta 1949 Helsinkiin, se ajoi Harmajan lähistöllä karille
ja upposi muutamassa minuutissa. Uppoamispaikan lähellä ollut
merivartioalus näki hätäraketit ja pelasti miehistön turvaan.
Uponnut
Merihaukka nostettiin ylös, vietiin väliaikaiskorjausta varten
Helsinkiin ja siirrettiin sitten lopullista korjausta varten
Mathildedahlin telakalle Perniön Teijoon. Korjaustyö maksoi
yhtiölle paljon ja toiminta alkoikin ”nilkuttaa” pahasti.
Onnettomuuden johdosta aluksen nimikin vaihdettiin Merihaukasta
Kainuksi. Huono onni seurasi kuitenkin yhä edelleen ja vuoden 1951
lopulla laiva takavarikoitiin ja pakkohuutokaupattiin.
Pulpeteista
myymäläkalusteisiin
Huonekalujen
valmistusta ja verhoilua tehtiin 1950-luvun puoliväliin saakka.
1950-luvun alusta lähtien yrityksen valmistusohjelmaan olivat
kuuluneet kokopuiset koulukalusteet. Ojalan yrityksen valmistamien
tuotteiden melko laaja valikoima osoittaa miehen olleen tuottelias
ideoija ja omine sekä muiden ajatusten toteuttaja.
Myymäläkalusteiden rinnalle tulivat tuotanto-ohjelmaan metalli- ja
putkirakenteiset kevyemmät myymälätelineet ja erilaiset jakkarat
ja tuolit sekä lankatyöt. Niitä ryhdyttiin valmistamaan vanhalla
verstaalla, joka oli vuonna 1957 muutettu yksinomaan metallipajaksi
puupuolen siirryttyä Pitkäsenkylälle.
Automyymälöiden
nopea yleistyminen 1950-luvun aikana huomioitiin Ojalan yrityksessä.
Myymäläautojen korit olivatkin täysin yrityksen tuotevalikoimasta
poikkeavia, mutta niitä ryhdyttiin vuonna 1958 tekemään
Kalajoella. Ensimmäinen Ojalan ja hänen miestensä valmistama
myymäläauto jäi kotipitäjään, sillä sen osti Kalajoen
Osuuskauppa.
Pitkäsenkylälle
Kalajoen
kunnalla ei ollut 1950-luvun puolivälissä tarjota Ojalalle hänen
kysymäänsä pienteollisuustonttia ja siksi miehen katseet
suuntautuivat takaisin lähtöpaikalle Pitkäsenkylään. Ojalan
peltosaroista pyykitettiin tehtaalle tontti ja rakentaminen
aloitettiin vuoden 1955 aikana.
Uuden tehdashallin pohja-ala oli
entiseen verstaaseen verrattuna liki kaksinkertainen, noin 700
neliömetriä. Entinen verstas oli puurakenteinen, mutta uusi
tehtiin kivestä. Rakennusmateriaalina olivat paikalla valmistetut
käsin lyödyt sementtitiilet. Muuttokuntoon uusi, osin
kaksikerroksinen tehdashalli valmistui 1956. Tuolloin Ojalan yritys
työllisti kaikkiaan 24 kalajokista ja toimi kahdessa
vuorossa.
Ensimmäiset laajennukset tehtiin Pitkäsenkylällä
vuosina 1959-60. Silloin laajennettiin koneistamoa ja rakennettiin
autokorihalli. Noin 180 nelimetrin suuruiset tilat maksoivat
koneineen 3,4 miljoonaa markkaa.
Pitkäsenkylän tehtaan kolmas
rakennusvaihe 1965-66 oli laajuudeltaan 1 335 neliömetriä eli
uusia tiloja rakennettiin puolitoistakertainen määrä
siihenastiseen verratuna. Nyt tomitilojen yhteismäärä oli 2 200
neliömetriä.
Vuosina 1970-71 toteutettu neljäs
rakennusvaihe käsitti 741 neliömetriä ja se maksoi vähän yli
300 000 markkaa. Siinä saatiin lisätiloja koneistamolle sekä
uudet tilat metalliosastolle, korjaamolle ja välivarastoinnille
sekä uudet toimisto- ja sosiaalitilat. Viides vaihe toteutettiin
1974-75 ja se maksoi lähes 2,4 miljoonaa markkaa. Laajennus sisälsi
kuivaustunnelin sekä uuden levyvarastoon ja lähettämön sekä
erillisen lämpökeskus-kuivaamorakennuksen. Topi-Kalustaja Oy:n
tuotantotilojen kokonaisala oli tässä vaiheessa 4 069 neliömetriä.
Teollisuusrakennusten tonttiakin oli vuosien varrella jouduttu
ostamaan lisää.
1970-luvun jälkipuoliskolla Topi-Kalustaja
Oy on noussut Suomen kolmanneksi suurimmaksi keittiökalusteiden
valmistajaksi. Vuosina 1976-78 toteutettiin tuotannon saneerausta
uusimalla koneistusta yli 850 000 markalla. Vuosikymmenen lopulla
olivat tuotannossa pullonkauloina lähinnä maalaamo ja
listoituspuoli sekä yleisesti ottaen verraten vähäinen
automaatioaste.
Vuonna 1979 käynnistyi lisärakennusvaihe,
kun ryhdyttiin toteuttamaan kalusteiden runko-osien valmistukseen
tarkoitetun täysin automatisoidun linjan rakentamista.
Pohjapinta-alaltaan 2 596 neliömetrin laajuisen teollisuushallin
rakentamiseen päästiin syksyllä 1981. Tämän suurhankkeen osalta
kustannukset olivat 7,7 miljoonaa markkaa. Vuosina 1985-86
toteutettiin suuret rakennuslaajennukset sekä kone- ja
laiteinvestoinnit, mitkä käsittivät erikoisovien tuotantolinjan
ja pinnoituslinjan rakentamisen sekä metalli- ja
korjaamorakennuksen ja levyvaraston laajennukset. Näiden
laajennusten kustannukset olivat 7,6 miljoonaa markkaa.
Toivo
Ojala toimi
yrityksensä vetäjänä 1939 lähtien. Matti
Ojala oli
Topi-Kalustaja Oy:n johdossa 1968-87. Topi-Kalustaja Oy on
laajentanut toimintaansa edelleen viime vuosina merkittävästi.
Topi-Kalustaja Oy:n toimitusjohtajana toimii nykyisin Tapio
Ojala.
Katso
Topi-keittiöt
http://www.topi-keittiot.fi/etusivu
Lähdeaineisto:
Aarre Aunola Topi kalustaa, Topi-Kalustaja Oy 1939-1989
Antero Penttilä Oy
Penttilän perunatila on Suomen johtava perunan viljelyyn ja pakkaamiseen erikoistunut yritys. Viljelemme laadukasta ruokaperunaa ja myymme sitä asiakkaillemme ympäri vuoden erilaisiin kuluttajapakkauksiin pakattuina. Sijaintimme Kalajoen Pitkäsenkylän suuren peltoaukion laidalla, muinaisella merenpohjalla, on optimaalinen laadukkaan perunan tuotantoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti