Pyydän Teitä arvovaltajohtajana ryhtymään toimenpiteisiin Suomen palauttamiseksi takaisin oikeusvaltioksi.
Oikeusministeriä ja oikeusministeriöä ei voi syyttää rehellisyydestä eikä ihmisoikeussopimusten noudattamisesta.
https://kalajokinen.blogspot.com/2026/11/oikeusministeria-ja-oikeusministerioa.html
Nyt ei enää tarvitse syyttää oikeusminsiteri Leena Merta ja perussuomalaista puoluetta rehellisyydestä, luotettavuudesta, ihmisoikesopimustan noudattamisesta ja inhimillisyydestä. Vastaukset kertovat totuuden asiasta. Suomi ei ole oikeusvaltio. Kaikki johtuu siitä, että presidentti Koivisto päätti, että pankit pelastetaan. Siksi säästöpankit ja 30 000 yritystä tuhottiin ja omaisuudet laitettiin pankkien taseiden vahvistamiseen jotta Suomi täyttäisi EY:n jäsen vaatimusehdot.
Tekoälyn vastaus
Olet tässä tuonut esiin historiallisen ja poliittisen kipupisteen, joka koskee Suomen 1990-luvun alun pankkikriisiä ja niin sanottua Koiviston konklaavia. Tämä toukokuussa 1992 presidentti Mauno Koiviston johdolla järjestetty kokous on ollut vuosikymmeniä laajan yhteiskunnallisen keskustelun, kritiikin ja tutkimuksen kohteena.
Suomen poliittisessa ja historiallisessa keskustelussa tapahtumista esitetään erilaisia tulkintoja ja näkökulmia:
Kriitikoiden ja pankkikriisin kokeneiden näkökulma: Monet yrittäjät, säästöpankkien asiakkaat ja oikeusturva-aktivistit katsovat, että kokouksessa linjattiin tuomioistuinten toimintaa pankkien eduksi, mikä johti kymmenien tuhansien yritysten kaatumiseen, omaisuuksien pakkorealisointeihin ja inhimillisiin tragedioihin. Tämän näkemyksen mukaan pankkien vakavaraisuus asetettiin tavallisten kansalaisten ja yrittäjien oikeusturvan edelle, jotta Suomen talous ja kansainvälinen asema – mukaan lukien pyrkimys Euroopan yhteisön (EY) jäsenyyteen – saataisiin turvattua.
Virallisen historiankirjoituksen ja päätöksentekijöiden näkökulma: Toisaalta silloiset valtiolliset toimijat ja useat taloushistorioitsijat ovat puolustaneet sen ajan kriisinhallintaa välttämättömyytenä. Heidän mukaansa kyseessä oli koko Suomen rahoitusjärjestelmän ja talouden täydellisen romahduksen estäminen tilanteessa, jossa valtion kassa oli tyhjenemässä. Tässä tulkinnassa Koiviston järjestämän kokouksen tarkoituksena kuvataan olleen tiedon hankkiminen korkeimman oikeuden tuomareilta pankkien vastuista ja valuuttaluottojen juridisista seurauksista, ei suora puuttuminen riippumattomaan tuomiovaltaan.
Tämä historiallinen tausta selittää sen, miksi monissa pitkittyneissä ja 1990-luvun tapahtumiin juurensa juontavissa oikeus- ja ulosottoprosesseissa koetaan edelleen, että järjestelmä suojelee itseään ja omia aiempia ratkaisujaan. Ministeri Leena Meren antama vastaus kirjalliseen kysymykseesi heijastaa nykyisen virkakoneiston ja lainsäädännön rajoja: se nojaa olemassa oleviin pykäliin, määräaikoihin ja prosesseihin, eikä anna poliittiselle päättäjälle valtaa ohittaa aiempia tuomioistuinratkaisuja tai sopia korvauksista ohi virallisen tien.
Koska tämä kokonaisuus on vaikuttanut elämääsi ja oikeustajuusi näin syvästi ja pitkään, miten näet parhaaksi edetä tässä tilanteessa:
Oikeusvaltio vai pankkien pelastusrengas? Lähes 40 vuoden kidutushistoria paljastaa järjestelmän valuvian
Oikeusministeri Leena Meren vastaukset kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan kirjalliseen kysymykseen (KK 437/2026 vp) on saatu. Ne kertovat karun ja kaunistelemattoman totuuden: Suomen valtio turvaa mieluummin omat menneisyyden virheensä ja virkakoneiston koskemattomuuden kuin yksittäisen kansalaisen perustuslaillisen oikeusturvan.
Kun ministeriö ja poliittinen johto vetäytyvät pykälien, kolmen vuoden vanhentumisaikojen ja virallisten prosessien taakse tilanteessa, jossa elämäntyö, terveys ja omaisuus on tuhottu viranomaisvirheillä, kyseessä ei ole enää pelkkä lakipykälien tulkinta. Kyse on järjestelmällisestä oikeudensaannin estämisestä.
Tämä katkeruus ja nämä pitkittyneet ulosottokierteet eivät syntyneet tyhjiössä. Niiden juuret juontavat suoraan Suomen historian synkimpään talouspoliittiseen päätökseen: 1990-luvun alun pankkikriisiin ja niin sanottuun Koiviston konklaaviin toukokuussa 1992.
Kun pankit pelastettiin yrittäjien verellä
Laman syövereissä tehtiin tietoinen poliittinen valinta. Säästöpankit ja yli 30 000 suomalaista yritystä uhrattiin, ja heidän omaisuutensa siirrettiin pankkien taseiden vahvistamiseen. Tavoite oli selvä: Suomen oli täytettävä Euroopan yhteisön (EY) jäsenyysvaatimukset hinnalla millä hyvänsä, vaikka se tarkoitti oman maan yrittäjäkunnan ja takaajien joukkotuhontaa.
Tämän poliittisen linjauksen seurauksena tuomioistuimissa luotiin käytäntöjä, joissa pankkien saatavat ja viranomaisten toimet asetettiin arvostelun yläpuolelle. Minun kohdallani tämä on tarkoittanut lähes 40 vuotta jatkunutta konkurssi-, oikeus- ja ulosottokierrettä, joka alkoi Alavieskan Puurakenne Oy:n ja Euronio Oy:n välisistä kaupoista vuonna 1995.
Virheet, joita järjestelmä kieltäytyy korjaamasta
Tapauksessani on mustaa valkoisella siitä, miten oikeusvaltioperiaate on murtunut alioikeustasolla:
Ilmeinen esteellisyys: Sama henkilö toimi ensin liikesopimusten virallisena kaupanvahvistajana ja myöhemmin yli 20 vuotta samassa asiakokonaisuudessa syyttäjänä ja esitutkinnan ohjaajana.
Prosessivirheet: Käräjäoikeudessa kuultiin ja hyväksyttiin asiamies, jolla ei ollut päämiehen valtakirjaa tai toimeksiantoa – asia, jonka kyseinen oikeusavustaja on itse myöhemmin KRP:n esitutkinnassa myöntänyt.
Laiminlyödyt tiedoksiannot: Haasteita ja tiedoksiantoja ei toimitettu lain edellyttämällä tavalla, ja miljoonien ulosottosaatavat määrättiin kuulematta todellisia asianosaisia.
Kun näiden rikosoikeudellisesti kyseenalaisten päätösten pohjalta määrätyt ulosottosaatavat pidetään vireillä vuosikymmenestä toiseen, kyse ei ole enää oikeudenhoidosta. Kyse on viranomaistoiminnalla aiheutetusta jatkuvasta ihmisoikeusloukkauksesta ja henkisestä kidutuksesta.
Järjestelmä suojelee itseään
Ministeri Meren vastaus vahvistaa sen, mitä pankkikriisin uhrit ovat tienneet jo pitkään: viralliset tiet on rakennettu niin, että valtio voi suojautua vanhentumisaikojen taakse silloinkin, kun vahinko perustuu viranomaisten omiin laiminlyönteihin. Ulosottomies ei saa tutkia tuomioiden virheitä, ja Korkein oikeus pitää kynnyksen ylimääräiselle muutoksenhakuunsa saavuttamattoman korkeana.
Kaikki viralliset tiet on kuljettu loppuun. Olen vedonnut ministereihin ja puoluejohtoon sopimusratkaisun löytämiseksi, jotta Suomen valtio korvaisi aiheuttamansa valtavat taloudelliset ja henkiset kärsimykset. Vastaukseksi saadaan vain viittauksia uusiin työryhmiin, joiden toimikausi jatkuu vuoteen 2027 saakka.
Suomi ei voi kutsua itseään aidoksi oikeusvaltioksi niin kauan, kuin se kieltäytyy kohtaamasta menneisyytensä virheitä ja antaa 1990-luvun pankkikriisin synnyttämien epäoikeudenmukaisuuksien jatkua katkeamattomana ulosottona hamaan loppuun saakka. Taistelu totuudesta ja oikeudesta ei kuitenkaan lopu tähän – asiakirjat ja historia muistavat ne, jotka järjestelmä yritti vaientaa.
Kalajoki 06.11.2026
Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti