TO 19.12.2024 Kirjailija Pentti Haanpään sukujuuret ovat Kalajoella

Pentti Haanpää

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Haanp%C3%A4%C3%A4

Pentti Mikael Haanpää (14. lokakuuta 1905 Pulkkila – 30. syyskuuta 1955 Pyhäntä) oli suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti laajasta novellituotannostaan. Haanpää kirjoitti noin 350 novellia ja kymmenen joko hänen elinaikanaan tai myöhemmin julkaistua romaania. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.

Elämä

Haanpää syntyi perheen esikoisena Pohjois-Pohjanmaalla silloisessa Pulkkilan Leskelän kylässä (myöhemmin Leskelä liitettiin Piippolan kuntaan) yhteiskunnallisesti ja kirjallisesti toimeliaaseen sukuun. Hänen isoisänsä Juho Haanpää oli maanviljelijä ja valtiopäivämies, joka julkaisi nimellä J. Haanpää kaksi kirjaa: Mitä puuttui? Ja Matin-mutka. Isä oli kauppias Mikko Haanpää, äiti Maria Susanna o.s. Keckman. Itse Haanpää hankki kirjoittamistottumusta kirjoittamalla Pääskyseen sekä myöhemmin Nuoreen Voimaan ja Panuun.

Haanpää meni vuonna 1940 naimisiin kirjanpitäjä Alli Karjalaisen kanssa. Pariskunnalle syntyi tytär Elsa vuonna 1945. Avioliitto oli 1940-luvulla risainen, ja Haanpäällä oli mahdollisesti suhde helsinkiläisen kommunistin Aune Laurikaisen kanssa, mikä on selvinnyt myöhemmin julkaistuista kirjeistä.

Pentti Haanpää hukkui kalastusretkellä 30. syyskuuta 1955 Pyhännän Iso-Lamujärveen. Hän olisi täyttänyt kahden viikon kuluttua 50 vuotta.

Maine tuli ja meni

Haanpää julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa Maantietä pitkin 1925. Arvostelut olivat kiittävät. Häntä verrattiin jopa Aleksis Kiveen ja pidettiin suomalaisen kirjallisuuden suurena lupauksena.

Haanpää kuitenkin kirjoitti itsensä pannaan vuonna 1928 ilmestyneellä tarinakokoelmalla Kenttä ja kasarmi. Se perustui hänen armeijakokemuksiinsa. Haanpään alkuperäinen kustantaja WSOY vaati kirjailijaa poistamaan teoksesta ”brutaalisia” kohtia, mutta Haanpää ei suostunut : ”Kuvasta ei saa kauniimpaa kun malli on”, hän vastasi.

Lopulta Kentän ja kasarmin julkaisi pieni vasemmistolainen kustantaja Kansanvalta. Kirjan aiheuttama julkinen tuohtumus erityisesti äärioikeiston piireissä oli syvä, ja yleensä sovitteleva Mika Waltari näki jopa tarpeelliseksi julkaista oman, ”oikeamman” näkemyksensä tasavallan armeijasta (Siellä missä miehiä tehdään, 1931). Jo aikanaan Haanpään teos sai kuitenkin puolustajiakin, jotka kiittelivät teoksen realismia, esimerkiksi Huugo Jalkanen (Uuden Suomen Iltalehti), Antero Kajanto (Suomen Sosialidemokraatti), kirjoittaja Liitossa ja nimimerkki H-a Savon Sanomissa. Jälkiviisauden valossa Haanpää oli kuitenkin kirjoittanut esiin nuoren tasavallan armeijan todelliset ongelmat ja epäoikeudenmukaisuudet.

1930-luvun ensimmäisellä puoliskolla Haanpää kommentoi teoksissaan ahkerasti pula-aikaa ja sen ilmiöitä. Nivalan konikapinan jälkeen Erkki Valan toimittama Tulenkantajat-lehti julkaisi Haanpään kirjoittamat vuorokeskustelut "Pulamiehet puhelevat" ja "Pulamiehet lähtevät liikkeelle", joiden vuoksi lehteä vastaan nostettiin syyte ”julkisen viranomaisen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen halventamisesta”. Huhtikuussa 1935 Turun hovioikeus tuomitsi Haanpään ja Valan sakkoihin ja Tulenkantajat-lehden asianomaiset numerot menetetyiksi valtiolle.

Haanpää jatkoi tinkimättömällä linjallaan ja joutui mielipiteidensä vuoksi pitkään paitsioon, joka kesti aina 1940-luvulle. Hänen oli vaikeaa löytää tekstilleen julkaisijoita. Monet hänen keskeisistä teoksistaan julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1931 kirjoittamaansa Noitaympyrää, jota Haanpää on sanonut parhaaksi teoksekseen, Haanpää tarjosi Otavalle, WSOY:lle ja Minervalle, vaikka varmasti ymmärsi, ettei sitä 1930-luvulla julkaista. Vuonna 1937 jyväskyläläinen Gummerus alkoi julkaista Haanpään teoksia, kuitenkin vain sellaisia, ”ettei arvostelu voisi nähdä niissä poliittista kannanottoa, mikä Teihin nähden on aina varteenotettava seikka”.

Haanpää tuotannon arvostus on vuosikymmenten mittaan kaiken aikaa kasvanut.

Korpisotaa palautti arvon

Armeijaan kriittisesti suhtautunut Haanpää palveli talvisodassa kiväärimiehenä Sallan ja Pelkosenniemen rintamilla ja jatkosodassa huoltojoukoissa. Hänelle sota oli kärsimystä, pelkoa ja uupumusta. Välirauhan aikana alkoi Haanpään maineen palautus, kun Otava julkaisi Haanpään talvisodasta kertovan teoksen Korpisotaa, joka oli sijoittunut palkintosijalle yhtiön sotakuvauksia koskevassa kirjoituskilpailussa. Jatkosodan tuntojaan Haanpää kirjoitti kokoelmaan Yhdeksän miehen saappaat.

Sodan jälkeen julkaistu Haanpään parhaita novelleja sisältänyt Jutut-kokoelma vakiinnutti Haanpään aseman arvostettuna mestarina ja normalisoi kustantajasuhteen niin, että ennen boikotoidut sisällytettiin nyt koottuihin teoksiin.

Keväällä 1953 Haanpää teki ainoan ulkomaanmatkansa Sylvi Kekkosen johtaman suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan mukana Kiinaan. Kaksi kuukautta kestäneen matkan vaikutelmista hän julkaisi 1954 matkakirjan Kiinalaiset jutut. Sylvi Kekkosen matkapäiväkirjan mukaan Haanpään runsas alkoholinkäyttö matkan aikana aiheutti riitoja. Lisäksi Haanpään ja seurueeseen kuuluneen Suomi–Kiina-seuran sihteerin Aune Laurikaisen välille kehkeytyi suhde. Kiinalaiset jutut sai vaihtelevan vastaanoton. Varsinkin monet porvarilliset ja sosialidemokraattiset kriitikot arvostelivat Haanpäätä isäntien mielistelystä eivätkä huomanneet teokseen sisältynyttä, Haanpäälle tyypillistä ironiaa. Itse asiassa Haanpää suhtautui näkemäänsä ja kokemaansa kriittisemmin kuin kukaan toinen suomalaisvaltuuskunnan jäsen. Esimerkiksi Futselingin (Fozelingin) patotyömaalla, jossa maata siirrettiin näyttävästi jonoissa koreilla kantaen, Haanpää epäili kyseessä olleen vain suomalaisille vieraille järjestetty näytös:

» Oliko tuo valtava näky iltapimeässä kirkkaiden sähkölamppujen valossa Futselingin montun reunalla jonkinlainen näytös? Oliko siinä lavastusta? Ohjaajan, joka pystyi liikuttelemaan niin taitavasti niin suuria joukkoja, täytyi olla peräti perehtynyt ammattiinsa. Se näytös oli näkemisen arvoinen. Sen muistaa kauan.»

Haanpää esitti myös epäilyjensä perustan. Työntekijöitä oli tarpeettoman paljon ja keinot tehottomia:

»Eivätköhän vain työntökärryt ja lankku olisi maansiirrossa taloudellisempia välikappaleita kuin tuo hissutustanssi korento ja kori olkapäällä?»

Valtuuskunnan kahden vuonna 2001 vielä elossa olleen jäsenen mukaan Haanpää oli vaitelias matkakumppani: ”Puhui vain kun puhutettiin, eikä aina silloinkaan.”Otava julkaisi Kiinalaiset jutut Esko Viirretin toimittamana uusintapainoksena vuonna 2001, ja mukaan liitettiin Haanpään Kiinan-matkan päiväkirjat, jotka olivat löytyneet hänen tyttärensä jäämistöstä vuonna 1997-

Pohjoisen ja maaseudun kuvaaja

Haanpään tuotannossa toistuvia aiheita ovat yhteiskunnan ongelmat, maaseutu ja sen ihmiset sekä luonto ja sen kiertokulku, maa ja maattomuus. Koko elämänsä synnyinseudullaan asunut Haanpää oli leimallisesti pohjoisen Suomen kirjailija.

Haanpään tekstille tyypillistä oli realismi ja yhteiskuntakritiikki. Hän oli myös yksi Suomessa harvinaisia veijari-teeman kehittelijöitä kuvaamalla poikkeuksellisen nokkelia selviytyjiä.

Markkinatalouden ilmiöitä tarkasti erittelevän ja niitä arvostelevan, vuosikymmeniä julkaisematta lojuneen Noitaympyrän (1931) perusteella jotkut ovat leimanneet Haanpään kommunistiksi. Vasemmistosympatioistaan huolimatta hän kuitenkin kaihtoi kaikkia yksilöä sitovia massaliikkeitä.

Jälkimaine

Haanpään jälkimainetta on tukenut hänen maineensa kirjailijoiden suosimana kirjailijana. Muiden ohella Erno Paasilinna piti tätä tehokkaasti näkyvillä. Kouluja käymättömän jätkämiehen maine on kauan sitten käsitetty rooliksi. Jälkeen jääneistä papereistaan päätellen Haanpää suhtautui kirjailijan tehtäväänsä poikkeuksellisen syvällisesti ja pitkäjännitteisesti. Hän jopa opetteli englantia kyetäkseen lukemaan aikakauden merkkiteoksia. Eräs hänen novellinsa näyttäisi saaneen suoria vaikutteita James Joycelta niin varhain, ettei Joycea tunnettu vielä edes Suomen akateemisissa piireissä.

Kirjallisuuden klassikkona Haanpää on harvoja lyhyen tekstin suomalaisia mestareita.Haanpää hyödynsi romaanejaan muokkaamalla niistä kertomuksia, joita hän julkaisi lehdissä. Aiemmin kirjan muodossa julkaisematta jääneitä ”juttuja” ilmestyi vuonna 2014 nimellä Eräs avioliitto. Haanpään koko novellituotannon määräksi on Erään avioliiton ilmestyttyä laskettu yli 360.

Teokset

• Maantietä pitkin, 1925, ruots. Hemfolk och strykare

• Rikas mies (näytelmä), 1925/1956

• Kolmen Töräpään tarina, 1927

• Tuuli käy heidän ylitseen, kertomuksia, 1927

• Kenttä ja kasarmi: Kertomuksia tasavallan armeijasta, 1928

• Hota-Leenan poika, 1929

• Karavaani ja muita juttuja, 1930

• Noitaympyrä, 1931/1956

• Väljän taivaan alla, 1932/1956

• Ilmeitä isänmaan kasvoilla, 1933/1956

• Pojan paluu (näytelmä), 1933/1956

• Vääpeli Sadon tapaus, 1935/1956

• Isännät ja isäntien varjot: Romaani talonpojan sortumisesta, 1935

• Syntyykö uusi suku eli Kaaleppi Köyhkänän vanhuus, romaani, 1937

• Lauma, kertomuksia, 1937

• Taivalvaaran näyttelijä, romaani, 1938

• Ihmiselon karvas ihanuus, novelleja, 1939

• Korpisotaa, 1940, ransk. Guerre dans le Désert Blanc (3. p., 1999, sisältää ennenjulkaisemattoman muistelman talvisodasta)

• Nykyaikaa, kertomuksia, 1942

• Yhdeksän miehen saappaat, 1945

• Jutut: valikoima tuotannosta, 1946/1952

• Sirkussankari: romaani sirkuselämästä, 1946 (J. E. Huttusen käsikirjoituksen pohjalta, julkaistu Huttusen nimissä).

• Heta Rahko korkeassa iässä: uusia juttuja, 1947

• Jauhot: tarina pakkasen jäljiltä, 1949

• Atomintutkija, 1950

• Iisakki Vähäpuheinen: Muutamia muistelmia hänen elämästään, 1953

• Kiinalaiset jutut: Muistikuvia (matkakirja), 1954

• Kolme mestarijuttua, 1955

• Puut (kesken jäänyt romaani), 1955

• Valitut teokset, 1955

• Kootut teokset, 1956–1958 (10 osaa)

• Maa- ja metsäkyliltä: Iltalehden alakertasarja 1927–1928 (koonnut Eino Kauppinen), 1968

• Kirveeniskuja. (valikoinut Veikko Huovinen), 1971

• Kootut teokset, 1976 (8 osaa)

• Kairanmaa: Valitut jutut (toim. Erno Paasilinna), 1985

• Vanha voiman mies: Novelleja ja kirjoituksia (toim. Vesa Karonen), 1995

• Kiinalaiset jutut ja Kiinan-matkan päiväkirja. (toim. Esko Viirret) 2001

• Ilmeitä isänmaan kasvoilla, (novelleja, toim. Matti Salminen), Into 2013

• Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja (novelleja, toim. Matti Salminen), Into 2014

• Salminen, Matti. Toimittanut Mikko Haanpään käsikirjoituksen pohjalta.: Kauneuden kirous. Helsinki: Into, 2015 (1945). ISBN 978-952-264-442-8

Dramatisointeja

Haanpään tuotantoa on myös dramatisoitu ja muokattu elokuvaksi.

Näytelmät

• Elämän keinot (1977)

• Elämän keinot (2001)

• Hota-Leenan poika & Taneli Hotakka (1995)

• Ilmeitä isänmaan kasvoilla (1980)

• Isännät ja isäntien varjot (1995)

• Muistikirjavetäisyjä (2000)

• Noitaympyrä (1987)

• Noitaympyrä (1979)

• Omia asioita (2002)

• Pojan paluu (2003)

• Punainen puu (2005)

• Syksystä kevääseen (1991)

• Taneli Hotakka (1994)

• Töräpään iso (1965)

Televisio- ja elokuvasovitukset

• Isännät ja isäntien varjot (televisioelokuva, perustuu romaaniin) 1976

• Pyöräurheilija Saikansalo (televisioelokuva, perustuu novelliin) 1988

• Remu-Eemeli (televisioelokuva, perustuu novelliin) 1985

• Reppuselkäinen mies ja laiha hevonen (lyhytelokuva, perustuu novelliin) 1981

• Suomeen tai kämpille (televisioelokuva, perustuu novelliin) 1979

• Vääpeli Sadon tapaus (televisioelokuva, perustuu romaaniin) 1985

• Vierailu (lyhytelokuva, perustuu novelliin) 1982

• Yhdeksän miehen saappaat (minisarja, perustuu romaaniin - 9 jaksoa) 1969

Muita julkaisuja

Varsinaisen kirjallisen tuotannon lisäksi Haanpään jäämistöstä on toimitettu kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä:

• Muistiinmerkintöjä vuosilta 1925–1939. Toim. Hannu Taanila, Otava, 1976

• Kirjeitä kahdesta sodasta: Pentti Haanpään kirjeet vaimolleen Aili Haanpäälle talvisodasta ja jatkosodasta. Otava, 1977

• Kiinalaiset jutut ja Kiinan-matkan päiväkirjat. Toimittanut ja esipuheen kirjoittanut Esko Viirret. Otava, 2001.

• Karonen, Vesa & Viirret, Esko (toimittaneet): Kirjeet. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-17837-7

• Hurja – Pentti Haanpään muistiinmerkinnät 1940–1954. Into 2016

• Pentti Haanpään parhaat – Toim. Petri Laukka ja Matti Salminen. Into 2018

Pentti Haanpään elämä ja tuotanto

https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/pentti-haanpaa/pentti-haanpaan-elama

Pentti Haanpään vanhemmat olivat maanviljelijä Mikko Haanpää ja Maria Susanna (Sanna) Keckman. Hän oli kotitalonsa vanhin poika. Mikko Haanpää oli kirjoittanut kirjoja, samoin setä, ja isoisä Juho Haanpää oli valtiopäiväedustaja ja Suomen kirjailijaliiton perustajia. Suku oli yhteiskunnallisesti toimeliasta.

Pentti Haanpää asui koko ikänsä Piippolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Hän jätti kansakoulun kahdesti kesken mutta oli myös sen paras oppilas. Haanpää luki ja opiskeli itsekseen englantia, estetiikkaa ja filosofiaa. Kun Haanpää lähti sotaväkeen 1925, hän harkitsi sotilasuraa, mutta asepalvelus oli vastenmielistä ja hän palasi kirjailijaksi. ”Kynähommien” vaihtoehtona oli lähtö Kanadaan. Haanpää avioitui vuonna 1940 osuuskassanhoitaja Aili Karjalaisen (1912-1970) kanssa. Heille syntyi yksi lapsi, tytär Elsa (1945-1989).

Haanpää luki alkukielellä englanninkielistä kaunokirjallisuutta ja seurasi myös The Observer -lehteä. Piippolan Leskelässä elämään kuului paitsi sivullisuus myös osanotto urheiluun, korttipeleihin ja ajoittaiseen juopotteluun. Jalan, polkupyörällä ja linja-autolla Haanpää teki retkiä Itä- ja Pohjois-Suomeen, kesällä 1930 Lapin tuntureille ja Petsamoon. Helsingin-matkoillaan hän piti yhteyttä liberaaleihin ja vasemmistolaisiin kirjallisiin piireihin esim. kirjailijaryhmä Kiilaan, jonka jäsen hän oli. Kotikylässään ja matkoilla kuulemiaan ja näkemiään Haanpää työsti novelleihinsa. Ulkomaille hän matkusti kerran, vuonna 1953 Kiinaan, josta syntyi matkakirja Kiinalaiset jutut (1954).

Pentti Haanpää Korpelaisessa Lamujärvellä vuonna 1951.

Ylistetystä esikoiskirjailijasta kustannusboikottiin

Pentti Haanpää voitti Nuoren Voiman liiton ja Panu-lehden kirjoituskilpailut jo ennen kuin esikoisnovellien kokoelma Maantietä pitkin ilmestyi 1925. Kaksi vuotta sen jälkeen ilmestyivät teokset Kolmen Töräpään tarina ja Tuuli käy heidän ylitseen. Haanpään ensimmäiset teokset saivat maan kulttuuripiireiltä ja kriitikoilta erittäin hyvän vastaanoton. Tulenkantajien kirjallinen piiri kutsui hänet Helsinkiin, ja tällä matkalla luotiin myytti kirjoitustaitoisesta tukkijätkästä, joka antoi uskoa suomalaisen kirjallisuuden ”suureen nousukauteen”. Helsingissä häntä pidettiin metsäläisenä, kotiseudulla outona joutomiehenä.

Haanpään teoksissa koulu on ensimmäinen niistä yhteiskunnan laitoksista, jotka pakottavat yksilön alistumaan yhteiskunnan muottiin. Muita ovat armeija, kirkko, oikeuslaitos ja koko valtio sekä talousjärjestelmä. Myös luonto painaa ihmistä, mutta metsät ja vedet tarjoavat myös pakotien yhteiskunnan koneistosta.

Vuonna 1928 ilmestynyt novellikokoelma Kenttä ja kasarmi sisälsi Haanpään sanoin ”naturalistisen tarkkoja, mieleen iskeytyneitä kuvauksia kasarmielämästä”. Paljastavista kuvauksista syttyi kirjasota, jossa Haanpää leimattiin armeijan häpäisijäksi ja kommunistiksi, vaikka novellit eivät ainakaan liioitelleet sotaväen olojen kehnoutta. Edes kirjailijaa aiemmin juhlineet Tulenkantajat eivät tukeneet häntä julkisuudessa. Novellikokoelmassa suomalaiseen kirjallisuuteen astuu ensi kertaa herrojen touhua kiroileva purnari, jota kuvatessaan Haanpää oli liian omapäinen ja yhteiskuntakriittinen. Hänestä ei tullutkaan kansalliskirjailijaa vaan 1930-luvun kirjallisuuden toisinajattelija, joka ei saanut vuoden 1930 jälkeen teoksiaan julkaistuksi, kunnes romaani Isännät ja isäntien varjot ilmestyi vuonna 1935.

Romaanissa Noitaympyrä individualistinen metsätyömiespäähenkilö arvostelee puutavarayhtiöitä ja kapitalismia yhä terävämmin ja lähtee lamakauden Suomesta Neuvostoliittoon. Sotalaitoksen vallankäyttö on kohteena romaanissa Vääpeli Sadon tapaus. Lamakautta ja lapuanliikkeen toimia satiirisesti käsittelevä novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla ei myöskään päässyt julkisuuteen. Nämä teokset julkaistiin vasta Haanpään kuoleman jälkeen. Haanpään kohdalla ei ollut kysymys vain kirjojen torjumisesta vaan kirjailijan vaientamisesta, sillä myöskään Haanpään urheiluaiheisia novelleja ei vuosikausiin kustannettu.

Haanpää piti köyhän ihmisen puolta ja eritteli valtarakenteita. Hänen teostensa päähenkilöt ovat kansanomaisia intellektuelleja, jotka epäilevät kaikkien ”aatteitten, pyrkimysten ja vouhasteluitten” mahtia. Haanpään novellit ja romaanit näyttävät elämästä yhä uusia yllättäviä puolia, joissa kohtalokkuus ja huumori vaihtelevat. Haanpään tuotantoon kuuluu satoja novelleja, joissa yksittäisistä tapauksista syntyy monipohjainen, erikoislaatuinen tarina.

Uhmaavien yhteiskuntakriitikoiden rinnalla Haanpään teoksissa vilisee monenlaisia muitakin henkilöitä, joutilaita filosofisia tarkkailijoita ja keplottelevia veijareita. Romaani Taivalvaaran näyttelijä (1938) tekee epäilyttäviksi ihmisen roolit ja identiteetin, sillä ihmisessä on aina ”tehtyä ja tekeytynyttä”.

Pentti Haanpää ja Ilkka Tabell vuonna 1953.

Koko kansan Haanpää

Talvisodassa Haanpää taisteli Jalkaväkirykmentti 40:n rivimiehenä Kemijärvellä ja Sallassa sekä Viipurinlahdella. Romaani Korpisotaa (1940) merkitsi Haanpään kirjailijanuran uutta käännekohtaa. Hänet hyväksyttiin jälleen huomattavien kirjailijoiden joukkoon. Romaani tuo suomalaiseen sotakirjallisuuteen realistisen rivimiehen näkökulman. Jatkosodassa Haanpää palveli huoltojoukoissa. Hänen novelleissaan ja suuren menestyksen saaneessa romaanissa Yhdeksän miehen saappaat (1945) sota on paha murrosaika, mutta sen keskellä seikkailevat myös humoristiset veijarit ja sielukkaat työmiehet.

Haanpään arvostus kirjailijana vahvistui edelleen sotien jälkeen, vaikka toisaalta Haanpää ei vieläkään saanut nurjimpia sodanvastaisia novellejaan julkisuuteen kirjoissaan. Jutut (1946) ja muut novellit sekä romaani Jauhot (1949) saivat kiittävän vastaanoton. Humoristin, metsien kuvaajan ja ironisen novellinrakentajan taidot tunnustettiin.

Sodan jälkeen Haanpää vaimoineen muutti Leskelästä Piippolan kirkolle, missä vaimo hoiti osuuskassaa. 1940-luvun lopussa Haanpää hankki Korpelaisen mökin Iso Lamujärven rannalta Pyhännästä. Se mahdollisti kalastamisen, kirjoittamisen ja Haanpäälle luonteenomaisen yksinolon jopa viikoiksi. Korpelaisen lähivesillä Pentti Haanpää hukkui syysmyrskyssä 30. syyskuuta 1955, kaksi viikkoa ennen 50-vuotispäiväänsä.

Haanpään kustantamatta jääneet teokset otettiin mukaan hänen kuolemansa jälkeen julkaistuihin Koottuihin teoksiin, joista on tullut jo kahdesti uudet laitokset. Haanpää on edelleen ajankohtainen, mitä kuvastaa se, että hänestä on 2010-luvulla tehty uusi elämänkerta ja hänen aiemmin julkaisemattomia kirjoituksiaan on ilmestynyt useissa kokoelmissa. Haanpään elämän mainio dokumentti ovat hänen muistivihkonsa, joihin hän kirjoitti sekä teoksensa että muistiinpanoja elämästään. Osa niistä on julkaistu nimellä Muistiinmerkintöjä 1925–1939. Nyt Digi.kirjastot.fi-sivustolla on luettavissa lisää Haanpään muistivihkoja ja käsikirjoituksia 1920-luvulta aina hänen kuolemaansa syyskuuhun 1955 asti.

Kirjallisuutta

Karonen, Vesa: Haanpään elämä. 1985.

• Kauppinen, Eino: Pentti Haanpää 1. Nuori Pentti Haanpää 1905–1930. 1966.

• Kinnunen, Aarne: Haanpään pitkät varjot Pentti Haanpään kertomataiteesta. 1982. ISBN 951-1-06939-X

• Koivisto, Juhani: Leipää huudamme ja kiviä annetaan: Pentti Haanpään 30-luvun teosten kytkentöjä aikansa diskursseihin, todellisuuteen ja Raamattuun. 1998. ISBN 951-746-077-5

• Sinnemäki, Anssi: Sota Kentästä ja kasarmista. Paasilinna 2014. ISBN 978-952-299-035-8

• Viirret, Esko: Haanpään siivellä. 2005. ISBN 952-464-331-6

Haanpää, Pentti (1905 – 1955) kirjailija

Pentti Haanpää on suomalaisen kirjallisuuden omintakeinen tarinoiden kertoja, jonka kielenkäytössä yhdistyvät kansanomainen sanomisen taito ja filosofinen viisaus. Pentti Haanpää oli myös yhteiskuntakriitikko ja itsenäisyyden ajan Suomen ainoa tunnettu kirjailija, jonka teoksia kaikki kustantajat ovat kieltäytyneet julkaisemasta.

https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4881

Viinan jäytämän kirjailijan ura ei noussut enää siivilleen Oulun sairaalareissun jälkeen vuonna 1954.

https://www.ku.fi/artikkeli/3523450-pentti-haanpaa-ja-hurjuuden-loppu

Pentti Haanpää

https://kirjojentakana.fi/pentti-haanpaa/

Haanpää tuli op­pi­nees­ta suvusta

https://www.kaleva.fi/haanpaa-tuli-oppineesta-suvusta/2089486

Juho edusti Piippolan tuomiokuntaa valtiopäivillä 1882 ja 1897.

Juho Haanpää toimi nuoruudessaan kiertokoulun opettajana. Käytyään Nivalan Maliskylään perustetun kaksivuotisen maamieskoulun hän oli Pulkkilan Leskelän kylässä sijainneiden Myllymäen ja siihen liitetyn Leskisenojan tilojen tilanhoitajana kymmenisen vuotta ja hankki sen jälkeen nämä tilat omistukseensa.

Haanpää oli Pulkkilan kunnallislautakunnan esimiehenä ja kunnankirjurina useita vuosia. Hän edusti Piippolan tuomiokuntaa talonpoikaissäädyssä valtiopäivillä 1882 ja 1897 . Vuonna 1882 Haanpää ehdotuksen kansakoulun käyntipakon säätämisestä ja vuonna 1897 hän ajoi raittiusasiasta allekirjoittamalla anomuksia, joilla pyrittiin laajentamaan kunnallisen kieltolain soveltamista väkijuomien myyntiin. Haanpää oli 1890-luvun lopulla jäsenenä myös valtion rautatiekomiteassa.

Haanpää oli kotiseudullaan arvostettu juhlatilaisuuksien puheenpitäjä ja hän toimi myös maalaisasioitsijana hoitaen perunkirjoituksia, perinnönjakoja, huutokauppoja yms. Haanpää oli taitava seppä ja keksijä; hän suunnittelija ja rakensi erilaisia ​​maatalouskäyttöön tarkoitettuja koneita ja laitteita. Haanpää rakensi myös myllyn patorakennelminen ja siihen liittyneen tiilitehtaan Lamujokeen Myllymäen tilan kohdalle. Hän kotiseutunsa asiat sanomalehtiin ja tutustuttuaan vuoden 1882 valtiopäivien yhteydessä Helsingissä toiseen valtiopäivämieheen, kansankirjailija Pietari Päivärintaan , hän päätti kansankuvausten myös kirjoittamista. Haanpää julkaisikin 1890-luvun alussa kahden vuoden kuvausta.

Haanpää meni naimisiin 1864 talollisentytär Liisa Haaraniemen kanssa. Perheessä oli kaksitoista lasta, yksi oli 1875 syntynyt Mikko Haanpää , kirjailija Pen Haanpään isä.

Kirjailija Pentti Haanpään esi-isiä eli Kalajoen Plassilla Kalajoen seurakunnan vuokramailla kunnes myöhemmin tehtiin kauppakirjat maa-alueesta. Selvittelen parasta aikaa Haanpää suvun asioita asiakirjojen ja lehtileikkeiden avulla. Kalajoen kirkkoherroina toimivat Aabraham Mikaelinpoika Montin 1839-1861 ja Herman Magnus Ingberg 1863-66. Nälkävuosien aikaan seurakunta joutui olemaan monta vuotta ilman kirkkoherraa. Berndt Enoch Ingman toimi kirkkoherrana 1869-1879.

Häntä seurasi Kaarlo Adam Ottelin vuoteen 1899 saakka. Tuohon aikaan juoppoutta ja siveellisyyttä tarkkailtiin tehokkaasti. Piispantarkastuksessa vuonna 1890 saatiin hyvillä mielin todeta kehityksen kulkeneen parempaan suuntaan. Vuoden 1895 piispantarkastuksessa piispa Johansson kiitteli seurakuntaa, kun se sakon uhalla oli kieltänyt yöjuoksun. Kalajoen kappalaisena toimi Jaakko Hemming vuodesta 1866 vuoteen 1896 saakka. Hemming oli herännäisyyden johtavia miehiä Kalajoella ja vastusti jyrkästi lestadiolaisuutta. Hänellä lienee ollut osuutensa kirjan "Hihhulilaisuus oikeassa karvassa" syntyyn. Jaakko Pohjonen toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1901-1919. Oskari Torvela toimi kirkkoherrana vuosina 1919-1920. Sen jälkeen virkaan astui Juho Anton Heilala, joka toimi Kalajoen kirkkoherrana vuoteen 1927 saakka jolloin hän kuoli. Vuonna 1929 kirkkoherran virkaan tuli Juho Arvi Metsovaara. Hänen kautensa jatkui vuoteen 1940. Kansanedustajanakin toiminut V.H. Kivioja jatkoi tätä kirkkoherrojen kaartia vuoteen 1968 asti. Näiden pappien allekirjoituksia löytyy nyt selvittelyn alla olevista asiakirjoista, tosin ei kaikkien edellä mainittujen nimiä.

Tässä on sanomalehti leike maanviljelijä-valtiopäivämies-kirjailija Juho Haanpäästä.

Juho Haanpää

https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253AHaanpaa_Juho

Lehtileike kirjailija Pentti Haanpään sukulaisten toiminnasta Kalajoella

Tässä selvittelyni alaisia asiakirjoja ja esineaineistoja sekalaisessa järjestyksessä.

Olen esittänyt tässä osan aineistosta, mikä liittyy Kalajoen kunnan, Kalajoen seurakunnan ja Kalajoen työväen historiaan ja samalla koko Suomen historiaan.