lauantai 26. maaliskuuta 2022

Ukrainan sodan syyt ja sotaan johtanut kehitys

 

Ukrainan sodan syyt ja sotaan johtanut kehitys



Itä-Ukrainan sota (myös Ukrainan kriisi, Ukrainan sota tai Donbassin sota) on huhtikuussa 2014 alkanut Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen, kapinallisten tai separatistien välinen aseellinen yhteenotto Itä-Ukrainassa.

Venäjä oli suunnitellut Krimin ja Itä-Ukrainan haltuunottoja jo ennen vuonna 2014 alkaneita tapahtumia. Jo vuonna 2008 Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti: ”Jos Ukraina menee Natoon, se menee ilman Krimiä ja itää”. Ennen varsinaisen Itä-Ukrainan kriisin alkamista Venäjän joukot miehittivät Krimin. Itä-Ukrainan tapahtumien taustalla on osittain myös helmikuun 2014 lopulla peruuttama vuoden 2012 kielilaki, joka turvasi venäjän ja muiden vähemmistökielien asemaa Ukrainassa. Tämä päätös huolestutti Ukrainan venäjänkielistä väestönosaa.

Tapahtumat alkoivat, kun useissa Itä-Ukrainan kaupungeissa käynnistettiin protesteja Ukrainan uutta valtionjohtoa vastaan. Ukrainan presidentti perui myöhemmin kielilain muutoksen hyväksymisen, mutta protestointi jatkui. Itä-Ukrainassa protestoijat valtasivat monilla paikkakunnilla hallintorakennuksia. Valtaajat, joiden seassa oli Venäjän tiedusteluviranomaisten joukkoja, vastustivat maan uutta hallintoa ja vaativat alueille suurempaa itsehallintoa tai Itä-Ukrainan pääosin venäjänkielisten alueiden liittämistä Venäjään. Itäisimmän Ukrainan asukkaista noin kymmenen prosenttia on syntynyt Venäjällä.

Ukraina vastasi protesteihin ”terrorisminvastaisella operaatiollaan”. Operaatio alkoi menestyä kesä–heinäkuussa 2014, jolloin kapinakeskus Slovjansk luhistui. Yhtenä kriisin käännekohdista voidaan pitää heinäkuun puoliväliä, jolloin Malaysia Airlinesin lento 17 ammuttiin alas ja lähes 300 siviiliä kuoli.

Lähes miljoona ukrainalaista on joutunut taistelujen vuoksi maan sisäisiksi pakolaisiksi. Näiden ihmisten lisäksi Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan noin 600 000 henkilöä on hakenut turvapaikkaa tai  oleskelulupaa Ukrainan naapurivaltioista, pääasiassa Venäjältä, mutta myös Valko-Venäjältä, Moldovasta, Puolasta, Unkarista ja Romaniasta.

Länsivallat tukivat kriisissä Ukrainan hallitusta ja Venäjä taas kapinallisia. Ukraina syytti Venäjää kriisin aiheuttajaksi ja osapuoleksi, ja myös Euroopan unioni ja Nato katsoivat Venäjän toimivan Itä-Ukrainassa muun muassa aseistaen joukkoja. Venäjä on kiistänyt käyvänsä suoraa sotaa Ukrainassa. Silti Venäjä on sanonut, että separatistien auttajat ovat vapaaehtoisia venäläisiä. Kriisissä saavutettiin niin sanottu Minsk II -tulitaukosopimus helmikuussa 2015, mutta taisteluja on puhjennut toisinaan siitä huolimatta. Kriisiä voidaan joidenkin asiantuntijoiden mukaan pitää jäätyneenä konfliktina.

Tiedotusvälineissä oli kriisin eskaloitumisen aikaan paljon ristiriitaista, epäselvää ja jopa virheellistä tietoa Itä-Ukrainan kriisistä, mikä johtui siitä, että niin Venäjän kuin Ukrainan tiedotusvälineet levittivät paljon perättömiä huhuja ja uutisia, joiden luotettavuutta oli vaikea selvittää. Kriisiin liittyvää viestintää eri tietotusvälineissä voidaankin pitää esimerkkinä nykyaikaisesta informaatiosodankäynnistä. Kriisin myötä Yhdysvallat ja Euroopan unioni asettivat Venäjälle talouspakotteita ja Venäjä vastapakotteita, jotka ovat edelleen voimassa.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov myönsi 30. kesäkuuta 2017 maansa joukkojen liittymisen Ukrainan taisteluihin. Lavrovin mukaan Venäjän toimet olivat vastaus siihen, että venäjänkieliset joutuivat vaikeuksiin ja syrjityiksi vallankaappauksen jälkeisessä Ukrainassa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnusti kapinoivat Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat itsenäisiksi 21. helmikuuta 2022. Putin myös kyseenalaisti Ukrainan olemassaolon. Venäjä lähetti kansantasavaltojen alueelle joukkoja, joita se nimitti rauhanturvaajiksi.

Venäjä aloitti sotatoimet Ukrainaa kohtaan ja hyökkäsi Kiovaan 24. helmikuuta 2022, aloittaen siten täysimittaisen sodan.


Sodan syyt


Ukrainassa oli pitkään kiistaa ukrainalaisten ja venäläisten välillä, mikä ilmeni muun muassa kielikiistana. Itä-Ukrainan sota alkoi, kun Ukrainassa tapahtui helmikuussa 2014 vallankumous. Kumous kaatoi venäläismielisen presidentti Janukovytšin hallituksen. Vallan ottivat ukrainalais-kansallismieliset, euromyönteiset ja muut tahot. Janukovytš pakeni Venäjälle. Kun Ukrainan parlamentti kumosi Venäjän kielen aseman, venäläismieliset aktivistit vastasivat protestiaallolla eri puolilla Ukrainaa, lähinnä Krimillä, Odessassa ja Itä-Ukrainassa. Varsinkaan Itä-Ukrainassa Kiovan hallituksella ei ollut paljoa kannatusta.


Venäjän osuus kriisin käynnistäjänä


Ukrainassa ja länsimaissa kriisi nähdään usein joko Venäjän käynnistämänä tai siten, että Venäjällä on vahva osuus kriisissä separatistien tukijoina. Tämän näkemyksen mukaan Venäjä olisi halunnut pitää Ukrainan liittolaisenaan, ja se pyrki heikentämään Ukrainaa luomalla maahan epävakautta käymättä kuitenkaan laajaa sotaa.

Kriisin yhdeksi syyksi on esitetty Venäjän pyrkimystä turvata energian kuljetusreitit Euroopan markkinoille. Venäjän erityisenä huolena oli Ukrainan halki Keski- ja Etelä-Eurooppaan johtavien kaasuputkien pitäminen valvonnassa. Niiden menettäminen olisi merkinnyt Venäjän taloudelle suuria tappioita.On myös ehdotettu, että Putinin tavoite olisi ollut Venäjälle korvaamattoman ukrainalaisen strategisen aseteollisuuden kaappaaminen hallintaansa. Venäläisen Novaja Gazeta-lehden haltuunsa saaman asiakirjan mukaan Venäjä suunnitteli Krimin kaappaamista ja Itä-Ukrainan haltuunottoa jo Janukovytšin ollessa vallassa Ukrainassa.

Venäjän johdolle Ukrainan johtajien liittyminen länsileiriin on suuri uhka, ja lisäksi Ukraina on läntisten valloittajien ikiaikainen hyökkäysreitti. Länsimielisten poliitikkojen nousu Ukrainan johtoon oli Putinille esimakua painajaisesta ja tämä on todennäköisesti syy, miksi Venäjä on toiminut Ukrainan kriisissä toimimallaan tavalla. Neuvostoliiton hajoaminen oli Venäjän johdon näkemyksen mukaan vääryys, joka pitää pyrkiä korjaamaan. Putin totesi vuonna 2005, että "Neuvostoliiton hajoaminen oli vuosisadan (1900-luvun) suurin geopoliittinen katastrofi.

Russia Insiderissa vuonna 2014 julkaistun artikkelin mukaan liuskekaasun esiintyminen saattaisi olla eräs tekijä konfliktissa. Dnepr Donetskin valuma-alue, jonka itäosissa taisteluita on käyty, on huomattava öljyn ja kaasun tuotantoalue Ukrainassa. Reutersin vuonna 2012 julkaiseman artikkelin mukaan Ukraina toi kaasustaan noin puolet Venäjältä aikaisempina vuosina tasaisesti noussein hinnoin.


Ukraina-muistio


Venäläinen oppositiolehti Novaja Gazeta julkaisi helmikuussa 2015 Venäjän hallinnon muistion, joka oli laadittu ennen Venäjä-mielisen Ukrainan hallinnon romahtamista. Helmikuun alussa 2014 laaditussa muistiossa puhutaan Ukrainan pilkkomisesta osiin ja Itä-Ukrainan alueiden liittämisestä Venäjään. Muistion laatijoiden joukossa väitetään olleen muun muassa kapinallisia tukevaksi tiedetyn konservatiivis-isänmaallisen suurliikemies Konstantin Malofejevin. Malofejev tuntee monia Itä-Ukrainan tapahtumiin osallistuneita kapinapäälliköitä. Vuodettujen sähköpostien mukaan Malofejev on mukana salaisessa isänmaallisessa veljeskunnassa.


Etupiirikamppailu, kansallisuuskysymys


Venäjän mielestä läntisten kauppa- ja sotilasliittojen levittäytyminen sen lähelle on haittatekijä ja uhka. Laajemmin ottaen kyse on Euroopan unionin ja Euraasian tulliliiton välisestä etupiirijaosta, joihin kuuluminen saattaisi olla Ukrainan etu, mutta molempien osapuolten mielestä toisensa poissulkeva mahdollisuus. Naton laajentuminen on Venäjän mielestä vakava uhka ja vastoin sovittua. Venäjä vastustaa erityisesti Ukrainan liittymistä Natoon, koska kokee sen turvallisuusuhaksi itselleen. Näin lännessä on vallalla käsitys, joka mukaan Venäjä haluaa heikentää ja pelotella Ukrainaa, ettei maa liittyisi läntisiin liittoihin. Eräiden tarkkailijoiden mielestä Venäjä haluaa valvoa Ukrainan aseteollisuutta.Venäjän mielestä länsi haluaa talouspakotteillaan ajaa maan vallankumoukseen.

Ukrainan parlamentti antoi joulukuussa 2014 luvan maalle liittyä sotilasliittoihin, eli käytännössä Natoon Venäjä ilmaisi vastustavansa sitä. Ukrainalle ei ollut kuitenkaan mahdollista liittyä suoraan Natoon vielä vuosikausiin.

Perinteisesti venäjää puhuvien itä-ukrainalaisten ja ukrainaa puhuvien länsiukrainalaisten välillä on ollut etninen jännite. Venäläismielisten separatistien mielestä Ukrainan uusi hallitus polki ja uhkasi venäjää puhuvien oikeuksia. Niinpä kansallismieliset aktivistit halusivat itsenäisyyttä tai Venäjään liittymistä. Itä-Ukrainan venäjänkieliset eivät luottaneet uuteen Kiovan keskushallintoon, mutta eivät halunneet liittyä Venäjäänkään. Separatistit syyttelivät usein uutta Kiovan hallitusta fasistiseksi. Vaikka mielenoittajissa olikin Oikean sektorin äärikansallismielisiä, niin kuin Ukrainan sisäministeriön joukoissa, hallitus oli maltillisempaa oikeistoa.


Kriisin nimitys


Ukrainan turvallisuusviranomaiset kertoivat helmikuussa 2014 aloittavansa "terrorismin vastaisen operaation" (ukr. антитерористи́чна опера́ція, engl. Anti Terrorist Operation - ATO) koko maassa.Heinäkuun alussa maan hallinto ilmoitti aloittavansa ATO-operaation uudelleen.Ukraina ei julistanut poikkeustilaa, sotatilaa tai tehnyt muutakaan sellaista, jonka mukaan Ukrainaa voitaisiin kutsua sotaa käyväksi maaksi.

  1. heinäkuuta 2014 Punainen Risti ilmoitti pitävänsä tapahtumia Ukrainan sisällissotana .Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja, everstiluutnantti Torsti Sirén sanoi elokuussa Ukrainan konfliktin täyttävän tutkijan näkökulmasta sodan määritelmät. 3. syyskuuta Helsingin Sanomat päätti ryhtyä käyttämään nimeä Ukrainan sota.

Sodan vaiheet


Ukrainan talousongelmat synnyttivät maan sisällä halua liittyä Euroopan unioniin. Tämä synnytti kansanliikkeen, joka alkoi järjestää protesteja. Kun hallitus käytti helmikuun lopussa 2014 kovaa väkivaltaa protestien kukistamisessa, se ajautui umpikujaan. Venäjän tukema presidentti Viktor Janukovytš pakeni maasta. Valtaan noussut väliaikainen hallitus oli Venäjän median mielestä laiton ja fasistinen. Parlamentti yritti muuttaa venäläisten asemaa koskevaa lakia venäläisiä syrjiväksi. Pian venäläisaktivistit aloittivat protestiaallon ja Ukrainan hallitus syytti Venäjää näiden levottomuuksien lietsomisesta. Venäläis- ja ukrainalaisaktivistien välillä alkoi esiintyä satunnaisia yhteenottoja. Krimillä käyty aktivistien ja hallinnon kamppailu johti pian Venäjän interventioon.

Toukokuun alussa 2014 kuoli Odessassa 48 henkilöä väkivaltaisuuksissa ja tuhopoltossa, suuri osa Ukrainan hallitusta vastustavia mielenosoittajia. Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk syytti Venäjää Odessan verilöylystä ja ilmoitti kiihdyttävänsä itä-Ukrainan operaatiota. Huhuista ja syytteistä huolimatta kaikki tunnistetut uhrit olivat Odessan asukkaita.

Pian venäläisaktivistit järjestivät Krimillä kansanäänestyksen, jonka tuloksena alue liitettiin Venäjään. Länsi vastusti ankarasti Venäjän toimia Ukrainassa. Kun Ukrainan hallitusta tukevat länsivallat alkoivat painostaa Venäjää talouspakottein, kriisi laajeni kansainväliseksi.


Sotatoimien alku


Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueilla toimivat eri separatistiryhmät alkoivat miehittää Itä-Ukrainan hallintorakennuksia. Ukrainan mellakkapoliisi oli voimaton ja osin halutonkin estämään näitä valtauksia. Sisäministeri Arsen Avakov uhkasi 11. huhtikuuta 2014 lopettaa valtaukset voimatoimin, jos ne jatkuvat. 14. huhtikuuta Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov ilmoitti "terrorismin vastaisen operaation" aloittamisesta kapinallisia vastaan. Terrorismin vastaisen operaation aluksi ukrainalaisia eliittisotilaita antautui venäläisille separatisteille. Ukrainan armeijassa näytti esiintyvän taisteluhaluttomuutta ja petturuuttakin.

Toukokuussa taisteltiin muun muassa Donetskin lentoaseman alueella. Kapinalliset olivat linnoittautuneet muun muassa Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkeihin. Slovjanskin ryhmää johti Venäjän sotilastiedustelun upseeri Igor Girkin alias "Strelkov"]. Eri kapinallisryhmillä oli myös keskinäisiä kahnauksia. Venäjältä tulleiden uskottiin pyrkivän kapinallisryhmissä niskan päälle. Kapinallisalueilla vallitsi laittomuus ja hallinto, jossa oli hirmuvallan piirteitä. Ukrainan armeija tulitti erityisesti Kramatorskia ankarasti, ja väki pakeni kaupungista.

Toukokuussa 2014 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovytšin seuraajan valitsemiseksi. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti pyrkivänsä yhteistyöhön lännen ja uuden Ukrainan hallituksen kanssa riippumatta siitä, kuka voittaa presidentinvaalit. Putin sanoi, että Venäjän suurin huolenaihe on Ukrainan mahdollinen liittyminen Natoon. . Presidentinvaalit voitti vaalien ennakkosuosikki, konvehtimiljardööri Petro Porošenko. Porošenko sanoi neuvottelevansa Venäjän, mutta ei terroristien kanssa. Venäjä ei tunnustanut Ukrainan uutta hallitusta.

Venäläismieliset kapinalliset ampuivat alas Ukrainan armeijan lentokoneita ja helikoptereita. Ukrainan armeija onnistui kokoamaan joukkonsa kesäkuussa 2014 laajaan operaatioon kapinallisia vastaan. Käyttämällä raskaista aseistusta armeija onnistui heinäkuun alussa ajamaan kapinalliset pois Slovjanskin seuduilta Donetskiin. Armeija alkoi tulittaa Donetskia saartaen sen pitkien taistelujen jälkeen. Piiritetyssä Donetskissa oli pula muun muassa vedestä, sähköstä ja bensiinistä.

Malaysia Airlinesin lento 17 (MH17/MAS17) oli matkustajalento Amsterdamista, Alankomaista Kuala Lumpuriin, Malesiaan. Boeing 777-200ER -lentokone syöksyi 17. heinäkuuta 2014 maahan Torezin kaupungissa Ukrainassa, 40 kilometrin päässä Venäjän rajasta.

Venäläisiä vapaaehtoisiksi kutsuttuja joukkoja raskaine aseineen tunkeutui Itä-Ukrainaan auttamaan ahdinkoon joutuneita kapinallisia elokuun lopussa 2014. Kapinalliset etenivät monilla alueilla. Ukrainan armeija kärsi raskaita tappioita ja vetäytyi nopeasti. Syyskuussa venäläismielisillä oli hallussaan koko Itä-Ukrainan Venäjän raja LuhanskMariupol-linjan takana. Kapinallisten alueella asuvista Itä-Ukrainan venäjänkielisistä asukkaista suurin osa ei halunnut Ukrainan yhteyteen.

Venäjä kiisti osallisuutensa sotatoimiin. Syyskuussa 2014 sovittiin tulitauko ja tehtiin rauhantunnusteluja Minskissä. Taistelut hiljenivät monin paikoin, mutta jatkuivat muun muassa Donetskin lähellä. Venäjä näytti vetäneen joukkojaan pois. Taistelut eivät tauonneet lokakuussakaan.

Donbassin alueen kapinalliset järjestivät parlamentti- ja toimeenpanovallan vaalit 2. marraskuuta 2014. Ukrainan hallituksen mielestä vaalit rikkoivat tulitaukosopimusta. Niinpä hallitus katkaisi kapinallisalueiden rahoituksen ja eristi sen muusta maasta, ja lähetti lisää joukkoja Itä-Ukrainaan. Toisaalta kapinalliset sanoivat Ukrainan rikkovan tulitaukosopimusta ja pyrkivän uuteen hyökkäykseen. Marraskuun alussa Venäjä oli lisännyt taas joukkojaan rajalla, ja Ukrainan armeijan mukaan venäläispanssarit ylittivät rajan. Venäjä ilmoitti jälleen, ettei sillä ole sotilaita Ukrainassa. Donetskin lähelle venäläismielisten puolella siirrettiin paljon raskaita aseita, ja siellä oli kovaa tulitusta.

Eri kapinallisryhmien välillä oli vuoden 2014 lopulla lisääntyviä keskinäisiä taisteluita.


Asemasotavaihe


Taistelut kiihtyivät jälleen tammikuun puolivälissä 2015 kun niskan päälle päässeet kapinalliset hyökkäsivät useilla alueilla. Kriisin osapuolet ja Euroopan suurvallat sopivat Minskissä 12. helmikuuta 2015 uudesta tulitauosta, mutta muun muassa rajakysymys jäi ratkaisematta. Venäjä toimitti rauhanneuvotteluiden aikana noin 50 panssarivaunua sekä kymmeniä raketinheitinjärjestelmiä ja panssaroituja ajoneuvoja Ukrainaan. Hauras tulitauko hiljensi taisteluja , mutta ne kiihtyivät toukokuussa uudelleen monissa paikoissa. Toukokuussa Yhdysvalloista saapui kouluttajia Länsi-Ukrainaan.

Kapinalliset valmistautuivat uusiin hyökkäyksiin toukokuussa 2015, kuten Ukrainan joukotkin. Taistelut kiihtyivät kesällä 2015.Taistelut kiihtyivät kapinallisten hyökkättyä. Kapinalliset vaativat itselleen koko Donetskin ja Luhanskin alueita Venäjän puolella Ukrainan vastaisella rajalla oli suurin kriisin aikainen joukkojen keskitys. Taistelut hiljenivät syyskuussa, jolloin uusi tulitauko piti melko hyvin. Molemmat osapuolet vetivät lokakuussa raskaita aseitaan rintamalta. Mutta kauppasota Venäjän ja Ukrainan välillä kiihtyi. Yksittäisiä välikohtauksia oli silti.

Vuosina 2016–2017 sota aaltoili molemmilla rintamilla uusista tulitauoista huolimatta. Separatistit pyrkivät valtaamaan stategisia kohteita. Näitä olivat muun muassa Mariupol ja Avdijivkan läheinen maantie. Ukrainalaiset kykenivät torjumaan kapinallisten etenemisen. Heinäkuussa 2017 länsi salli aseavun Ukrainalle. Tarkkailijoiden mukaan Venäjä pyrki Ukrainassa nopeisiin aluelaajennuksiin.Ukrainassa tapahtui noin yhdeksän salamurhaa, joista Ukrainan hallinto syytti Venäjää.

Syksyllä 2017 Venäjä ehdotti rajattua etujensa mukaista rauhanturvaoperaatiota Ukrainaan.

Donetskin kansantasavallan separatistijohtaja Aleksandr Zahartšenko murhattiin pommilla elokuun 31. päivänä. Venäjän hallinnon mukaan syyllinen oli Ukraina. Mutta venäläinen oppositiolehti Novaja gazetassa syyksi epäiltiin sitä, että Zahartsenko vaati liian suuria osuuksia Donbassin viennistä, eikä Kremlissä pidetty siitä.

Venäjä valtasi 25. marraskuuta kolme ukrainalaista sotalaivaa, jotka kulkivat Krimin sillan ali.Venäjän mielestä Ukrainan sotalaivat kulkivat sen aluevesillä. Venäjä ja Ukraina syyttivät välikohtauksesta toisiaan. Läntisten tahojen mielestä Venäjä pyrki rajoittamaan Ukrainan Asovanmeren satamista käymää merikauppaa . Tämä merkitsi konfliktin laajentumista yhä suoremmin Ukrainan ja Venäjän väliseksi.

Syksyllä 2018 Ukrainaan loikannut separatistipäällikkö Sveltana Driuk kertoi maaliskuussa 2019, että separatistijoukkoihin istutetaan venäläisiä joukkoja. Driukin mukaan venäläiset myös johtavat separatisteja. Joukko-osastoilla on valmiit tietokannat peitehenkilöllisyyksistä, joita Venäjän armeijan sotilaille voidaan antaa kun heitä lähetetään Itä-Ukrainaan, jolloin venäläiset sotilaat voivat esiintyä virallisesti itäukrainalaisina. Täysimittaisessa hyökkäyksessä Venäjä saattaisi siirtää separatisteiksi jopa 100 000 sotilasta.

Maalis-huhtikuussa 2019 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, joissa uudeksi presidentiksi valittiin politiikan ulkopuolelta lähtöisin ollut Volodymyr Zelenskyi. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan uusi presidentti Zelenskyi tapasivat joulukuussa 2019 ensi kerran Pariisissa ja he sopivat muun muassa kattavasta tulitauosta, vankien vaihdosta ja uusien rajanylityspaikkojen luomisesta.Suuret poliittiset kysymykset jäivät pöydälle. Näitä ovat Venäjän ja sen tukemien joukkojen vetäminen pois Itä-Ukrainasta ja vaalien järjestäminen. Kokous oli silti merkittävä, koska rauhanprosessi oli ollut täydellisesti pysähdyksissä yli kolme vuotta.

  1. heinäkuuta 2020 Itä-Ukrainassa solmittu tulitauko rikkoutui heti.Toisaalta Ukraina ei kärsinyt tulitauon ansiosta miestappioita melkein kuukauteen.

Tilanteen kärjistyminen


Noin 20 Ukrainan sotilasta kuoli ja 60 haavoittui vuoden 2021 kolmena ensimmäisenä kuukautena. Ampuminen ja jännite lisääntyi.

Venäjä siirteli joukkojaan Ukrainan rajan lähellä.Länsi ja Venäjä syyttelivät toisiaan provokaatioista.Venäjä lopetti sotaharjoituksensa Ukrainan rajan läheisyydessä 23. huhtikuuta 2021.

Marraskuussa 2021 Venäjä ja Ukraina olivat keskittäneet kumpikin omalle puolelle rajaa joukkojaan. Ukraina syytti Venäjää hyökkäyksen valmistelusta. Venäjä sanoi ettei aio hyökätä Ukrainassa, mutta vastusti esimerkiksi Naton hyökkäysohjusten tuomista Ukrainaan. Venäjän mukaan Ukraina ei halunnut ratkaista ongelmaa Donbassissa.


Venäjän hyökkäys


Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnusti Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat itsenäisiksi 21. helmikuuta 2022.Venäjän joukkoja saapui alueelle "rauhaa turvaamaan".Venäjä oli keskittänyt taistelukelpoisia sotilasyksiköitä Ukrainan rajan tuntumaan. Sodan uhka oli voimakas.24. Helmikuuta 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Venäjän sotilaat Ukrainassa

Lännessä ja Ukrainassa katsottiin laajalti Venäjän käyvän Ukrainassa salaista sotaa tuhansien sotilaiden voimin.Venäjä kiisti jatkuvasti käyvänsä sotaa Ukrainassa, sanoen yksittäisten venäläisten "militaarien" ja vapaaehtoisten sotivan siellä. Kuitenkin muun muassa Amnesty Internationalin mukaan Venäjä ruokki kriisiä.

Venäjän rajan takaa virtasi miehiä ja aseita Donbassin alueen taisteluihin. Ajatusta Venäjän peitetystä toiminnasta Ukrainassa tukee esimerkiksi se, että Slovjanskin kapinajohtaja Igor Girkin alias Strelkov on Venäjän sotilastiedustelun upseeri. Girkin kuitenkin lähti elokuussa 2014 pois maasta. Myös se, että Malesian lehtoyhtiön matkustajakone ammuttiin alas luultavasti Venäjältä tuodulla Buk-ohjuksella viittaa siihen, että ainakin osa Venäjän armeijan upseereista tukee Donbassin kapinaa.

Venäjän varusmiehiä painostettiin sopimussotilaiksi sotimaan Ukrainassa. Taisteluun menevien venäläisten sotilaiden piti hankkia toisenlainen univormu. Venäläisiä sotilaita haudattiin yöllä tai suljetuissa tilaisuuksissa, joita vartioivat poliisit. Sotilaita kuoli "sotaharjoituksissa" Donin Rostovin alueella, joka on Ukrainasta itään. He olivat allekirjoittaneet vaitiolosopimuksen.

Ukrainan tiedustelun mukaan Itä-Ukrainan separatistialueilla on joulukuussa 2017 vajaa 40 000 taistelijaa, joista valtaosa on Venäjän "sijaisjoukkoja". Sijaisjoukot tarkoittavat Venäjän johtamia, aseistamia ja rahoittamia taistelijoita, jotka tulevat Venäjältä, Ukrainasta ja entisistä neuvostotasavalloista. Ukrainan tiedustelun mukaan Venäjän virallisen armeijan sotilaita Itä-Ukrainassa on noin 3 000, vaikka Venäjä kiistää tiedon. Tämän lisäksi Venäjän puolella Ukrainan rajaa on suuria valmiusosastoja.

Venäläisten sotilaiden kuolemia tutkivia journalisteja ja muita kriitikoita häirittiin useasti Venäjällä seuraamalla ja kimppuun käymällä.


Veteraanit


Ukrainan joukot oli leimattu Venäjän televisiossa fasisteiksi, ja juuri fasisteja vastaan osa venäläisistä vapaaehtoisista on halunnut taistella, aivan kuten osa heidän isoisistään toisessa maailmansodassa. Ukrainan sodan veteraaneja ovat odottaneet Venäjälle paluun jälkeen monet ongelmat. Vapaaehtoisille ei ole esimerkiksi myönnetty mitään veteraanikorvauksia. Monet vapaaehtoiset ovat joutuneet kotiin palattuaan työttömiksi. Monet vapaaehtoiset ovat olleet pettyneitä sodan kulkuun. Itä-Ukrainassa on ajauduttu pitkäkestoiseen asemasotaan, eikä heidän unelmansa laajasta Novorossijasta osana Venäjää ole toteutunut.

Venäjällä on ainakin kolme Itä-Ukrainan sodan veteraanijärjestöä. Novorossijan veteraaneissa on noin 3 000 jäsentä. Muita veteraanijärjestöjä ovat ainakin Donbassin vapaaehtoiset ja Novorossijan liike. Sotilaat ovat järjestäytyneet ja ryhtyneet keräämään rahaa toistensa tarpeisiin, kuten lääkkeisiin. Myös Donbassin sodan museo Pietarin keskustassa toimii vapaaehtoisvoimin.


Silminnäkijät


Myös suomalaiset uutisryhmät näkivät venäläisjoukkoja Venäjä-Ukraina rajalla. Helsingin Sanomien toimittaja näki osin tunnuksettomista ajoneuvoista koostuvan saattueen, jossa oli kuorma-autoja ja raketinheittimiä. Yleisradion kuvausryhmä kuvasi esimerkiksi helmikuun lopulla 2015 taisteluiden etulinjaan Mariupolin kaupunkiin johtavalla tiellä videolle venäläisiä raketteja ja venäläissotilaita. Venäläiset rajaviranomaiset yrittivät estää kuvaamista.

Pihkovalainen paikallislehti kertoi, että esimerkiksi 16. elokuuta 2014 Pihkovasta lähetettiin tuhat laskuvarjojääkäriä kohti Ukrainan Luhanskia. Lehden edustaja on pitänyt uskottavimpana selityksenä venäläisjoukkojen läsnäololle menettelyä, jossa sopimussotilaina Venäjän armeijassa palvelevien sopimukset irtisanotaan ja solmitaan uudet jonkin kolmannen tahon kanssa. Venäjän lain mukaan palkkasotilaana toimimisesta saisi jopa seitsemän vuotta vankeutta, joten sopimukset pidetään visusti salassa. Eräs Ukrainassa haavoittunut venäläinen sotilas kertoi, että heidät oli määrätty muka harjoituksiin, vaikka heidät oli lähetetty taistelemaan Ukrainaan. Venäläiset sotilaat kertoivat salaisesta sodastaan tiedotusvälineissä. Tämä ei viitannut vapaaehtoisiin, vaan siihen että sotilaat komennettiin taistelemaan Itä-Ukrainassa.


Vaientamistoimia


Venäjän viranomaiset määräsivät Pietarin Sotilaiden äidit -järjestön ulkomaisten agenttien luetteloon. Sinne olivat aiemmin päätyneet ja Transparency-järjestötkin.


Lausuntoja


Venäjän mukaan sotilaat olivat Ukrainassa "lomilla" tai "harjoituksissa". Venäjän erikoissotilaita jäi kiinni Ukrainan puolelta rajaa. Sotilaiden äidit-järjestön mukaan satoja muun muassa "harjoitusonnettomuuksissa" kuolleita sotilaita olisi taistellut ja kaatunut Ukrainassa , ja että Itä-Ukrainassa olisi taistellut tuhansia venäläissotilaita. Järjestön mukaan kesä-elokuussa 2014 yli kymmenentuhatta venäläissotilasta taisteli Ukrainassa. Itä-Ukrainan kapinajohtaja Aleksandr Zahartšenko sanoi 28. elokuuta 2014, että kolme tuhatta venäläissotilasta oli ottanut lomaa taistellaakseen kapinallisten riveissä.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves antoi helmikuussa 2015 Yleisradiolle haastattelun, jossa kertoi Venäjän joukoista Ukrainassa seuraavasti: "Toisella puolella on nykyaikainen kalusto ja Spetsnaz-erikoisjoukot. Toisella [Ukrainan] puolella on vapaaehtoisia, joilla on puutteellinen koulutus ja parhaimmillaan 80-lukulaisia eli 30 vuotta vanhoja aseita. Heillä ei ole sitä huipputekniikkaa, jota on Venäjän puolella ja jonka käyttöä ei muuten opi ihan tuosta vain. Ajatellaan vaikka Buk-ohjusta, joka ampui malesialaiskoneen. Ei sitä kuka vain laukaise. Bukin kaltaisten ohjusjärjestelmien hallinnan opettelu vie yli vuoden, koska kyse on huipputeknologiasta." Presidentti Ilves on taustaltaan radiotoimittaja.


Luvattomat autosaattueet


Ensimmäisen kerran Venäjä lähetti Ukrainan rajalle noin 270 kuorma-autoa 12. elokuuta 2014. Saattue ylitti Ukrainan rajan ilman lupaa Ukrainalta 22. elokuuta 2014 ilman Ukrainan rajavartioston tai Kansainvälisen Punaisen Ristin suunniteltua tarkastusta.

Venäjä lähetti useita kertoja autosaattueita Itä-Ukrainan rajan yli. Venäjän hätätilaministeriön mukaan joulukuussa 2014 se oli lähettänyt Itä-Ukrainaan jo 9 500 tonnia ruokaa, rakennusmateriaaleja ja lääkkeitä. Ukrainan mukaan rekoissa oli mukana taistelutarvikkeita, esimerkiksi tykistön ammuksia. Marraskuun 2014 loppuun mennessä Venäjä oli lähettänyt kahdeksan rekisterikilvetöntä rekkasaattuetta, joista viimeisimmässä oli 106 tunnuksetonta autoa.


Kauppasota, idän ja lännen välinen kriisi


1. huhtikuuta 2014 Venäjän valtion omistama Gazprom peruutti joulukuussa 2013 Ukrainan kanssa sovitun alennuksen maakaasun hinnasta, kun maan maakaasuvelka oli noussut 1,7 miljardiin dollariin. 16.6. Ukrainan velka oli Gazpromin mukaan noussut 4,5 miljardiin dollariin, ja EU:n energiakomissaarin johtamien kolmikantaneuvottelujen epäonnistuttua Gazprom katkaisi kaasutoimitukset Ukrainaan.

Venäjän mielestä Nato-maat kannustivat Ukrainan hallitusta käyttämään väkivaltaa venäläismielisten kukistamisessa. Toisaalta Yhdysvallat ja EU-maat syyttelivät Venäjää aseellisen separatismin tukemisesta ja luomisesta. Lännen mielestä Venäjä peitteli osuuttaan Ukrainan kriisissä eikä halunnut rauhaa Ukrainaan, vaan pyrki joko pilkkomaan tai horjuttamaan Ukrainaa, ja näin rankaisemaan maata sen kääntymisestä länteen. Länsi reagoi jyrkästi jo Krimin miehitykseen alkaen määrätä Venäjälle talospakotteita. Yhdysvallat ja EU asettivat Venäjälle eneneviä talouspakotteita Itä-Ukrainan sotatoimien ja yhä jatkuvan Krimin miehityksen takia. Venäjän vastaveto tähän olivat muun muassa vastapakotteet ja sotaharjoitukset. Myös jotkut länsimaiset kriitikot arvostelivat Venäjään kohdistettuja pakotteita tehottomiksi ja kriisiä pahentaviksi.

Idän ja lännen välinen kriisi kiristyi entisestään, kun sota-alueen ylitse lentänyt Malaysia Airlinesin matkustajalentokone ammuttiin alas venäläisvalmisteisella BUK-ohjuksella heinäkuussa 2014. Surmansa sai 298 ihmistä.

Elokuun lopussa EU lupasi uusia pakotteita Venäjälle. Venäjä muutti sotilasoppiaan siten, että se määritteli Naton ja sen liittolaiset vihollisiksi. Monet ennustivat idän ja lännen välirikosta pitkää. Venäjän ja lännen välistä nokittelua verrattiin kylmään sotaan ja "Suureen peliin", jossa Iso-Britannia ja Venäjä kamppailivat etupiireistä 1800-luvulla keski-Aasiassa.

Informaatiosota


Ukrainan, Venäjän ja länsivaltojen tiedonvälitys esitteli runsaasti erilaisia sotaan liittyviä oletuksia. Sekä Ukrainan että Venäjän tiedotusvälineet levittivät oman kantansa mukaisesti värittynyttä tietoa kriisistä.Molempien maiden hallitukset ja mediat myös pyrkivät sensuroimaan kriisiin liittyviä asioita. Venäjän mediassa varsinkin sodan alussa Ukraina uusi hallitus esitettiin laittomana ja fasistisena. Ukrainan hallitus peitteli sen armeijan pommittamia siviilialueita. Sen tiedotus liioitteli Venäjän uhkaa. Venäjän hallitus salaili joukkojensa osuutta Itä-Ukrainan sotaan. Venäjä käytti myös "trolliarmeijaa" eli nimimerkkejä käyttäviä, verkkokeskusteluja häiriköiviä kommentaattoreita sosiaalisessa mediassa ja Yle Uutiset keräsi myös yleisöltä tietoa verkossa häiriköivistä Venäjä-trolleista. Ne olivat osa konfliktissa käytävää informaatiosodankäyntiä.


Rauhanpyrkimykset


Jo kriisin alussa valtioiden johtajat neuvottelivat sovun Genevessä, mutta sillä ei ollut vaikutusta taistelujen kiihtymiseen. Elokuun lopussa 2014 Putin ja Porošenko tapasivat Minskissä. Vaikka se oli merkki vuoropuhelusta, kriisin osapuolet olivat yhä kaukana toisistaan.

5. syyskuuta 2014 solmittiin Minskissä ensimmäinen tulitaukosopimus Ukrainan hallituksen, Donetskin ja Luhanskin "kansantasavaltojen" johtajien välillä ETYJin välittämänä taistelujen lopettamiseksi. Taistelut kuitenkin jatkuivat tulitaukoesityksestä huolimatta. Tulitauon aikana kapinalliset valtasivat Donetskin lentokentän.

Tulitaukoa yritettiin uudelleen Saksan ja Ranskan johdolla saada alkavaksi 15. helmikuuta 2015. Tulitauko alkoi kuitenkin rakoilla välittömästi. ETYJ syytti tulitauon rikkomisesta Venäjän tukemia kapinallisia. Venäjän tukemat aseelliset joukot valtasivat tulitauon aikana Debaltseven kaupungin, joka ei heidän mukaansa kuulunut tulitauon piiriin.

Tulitauon alettua rakoilla Ukraina pyysi, että YK aloittaisi alueella rauhanturvaoperaation tulitauon toteutumisen valvomiseksi. Venäjä syytti Ukrainaa pyrkimyksistä rikkoa juuri tehty tulitaukosopimus.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan uusi presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasivat joulukuussa 2019 ensi kerran Pariisissa ja he sopivat muun muassa kattavasta tulitauosta, vankien vaihdosta ja uusien rajanylityspaikkojen luomisesta.Suuret poliittiset kysymykset jäivät pöydälle. Näitä ovat Venäjän ja sen tukemien joukkojen vetäminen pois Itä-Ukrainasta ja vaalien järjestäminen. Kokous oli silti merkittävä, koska rauhanprosessi oli ollut täydellisesti pysähdyksissä yli kolme vuotta.


Itä-Ukrainan hallinto


Maaliskuussa 2016 saksalainen Bild-lehti julkaisi otteita saamastaan asiakirjasta. Sen mukaan Itä-Ukrainaa hallinnoidaan Venäjältä käsin eräänlaisessa varjohallituksessa. Lehden haltuunsa saaman asiakirjan mukaan venäläinen ministeriöiden välinen komissio päättää kaikista tärkeistä asioista Itä-Ukrainassa. "Varjohallitusta" johtaa varaministeri Sergei Nazarov. Korkeat Venäjän viranomaiset ovat pitäneet asiakirjaa aitona.

"Kansantasavaltojen" eli kapinallisalueiden johto muodostuu venäläisistä, entisen valtapuolueen jäsenistä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. ICG:n raportissa johto myönsi roolinsa erittäin rajoitetuksi. "Kapinan" tavoitteen katsotaan olevan Ukrainan pitäminen heikkona.

Ihmisoikeusrikkomukset

YK ja muut ihmisoikeuksia puolustavat järjestöt pitivät kriisin osapuolten ihmisoikeusrikkomuksia sodan sääntöjen tai ihmisyyden vastaisina. Kaikki sodan osapuolet ovat rikkoneet ainakin jossain määrin sodan sääntöjä ja humaanisia periaatteita.

YK:n, Amnestyn ja HRW:n tiedotteissa syytettiin kapinallisia muun muassa siviilien kidutuksista, murhista ja sieppauksista muun muassa lunnaita varten. Raporteissa syytetään separatisteja myös liian ankarista rangaistuksista ja siviilien määräämisestä pakkotyöhön. Selviytyneiden kertomukset tukevat väitettä. Esimerkiksi Venäjän virallinen tiedotus ei tunnustanut tätä. Venäläismieliset ja Venäjä syyttivät Ukrainan hallitusta siviilien asuinalueiden tulituksesta raskain asein. Ukrainan virallinen tiedotus vaikeni tästä. Amnesty Internationalin mukaan Ukrainan vapaahtoispataljoonat sieppasivat ja pahoinpitelivät ihmisiä.

Sodan uhrit

Taisteluissa oli kuollut huhtikuusta heinäkuun alkuun 2014 mennessä noin 200 Ukrainan sotilasta ja haavoittunut hieman yli 600. Separatistitaistelijoita oli kuollut noin 800. Siviilejä oli kuollut ainakin 250. 110 000 ihmistä oli paennut Venäjälle ja 54 000 Ukrainan sisällä.

Kesän 2014 kuluessa pakolaisvirrat kasvoivat. YK:n pakolaisjärjestön mukaan 5. elokuuta 2014 Venäjän puolelle oli paennut jo noin 730 000 ihmistä ja Ukrainan sisäisiä pakolaisia on arviolta 117 000.

Ukrainan tiedustelupalvelu SBU:n upseereja on murhattu 2016–2017. SBU:n mukaan ainakin osa murhista on Venäjällä suunniteltuja.

Hallitusta vastaan taistelevien kapinallisten aseistautuneet ryhmät

Ulkomaisia yksiköitä ja yksittäistaistelijoita

Ukrainan asevoimien joukko-osastot ja Ukrainan sisäasiainministeriön joukot

Ukrainan armeijan apuna taisteli jalkaväkenä vapaaehtoispataljoonia, esimerkiksi Azovin, Donbasin ja Aidarin pataljoonat. Nämä pataljoonat olivat monesti äärikansallismielisten , muun muassa Oikean Sektorin perustamia , mutta toimivat Ukrainan sisäministeriön alaisuudessa.

Unkarin vaatimukset

Toukokuussa 2014 Unkarin oikeistolainen pääministeri Viktor Orbán vaati Länsi-Ukrainaan kuuluvalle Taka-Karpatialle autonomiaa. Alueen väestöstä on merkittävä osa taustoiltaan unkarilaisia. Vuoden 2001 väestönlaskennassa tämän maaseutuvaltaisen alueen väestöstä oli taustoiltaan ukrainalaisia 80,5 prosenttia ja unkarilaisia 12,1 prosenttia (noin 151 100 henkeä).


Reaktiot maailmalla


Ruotsi

Keväällä 2014 Ruotsin hallitus ilmoitti pitkittyneen Ukrainan kriisin osoittavan, että Ruotsin on lisättävä puolustusmenojaan turvatakseen rajansa. Elokuun lopulla Ruotsin puolustusvoimat ilmoitti nostavansa esikuntavalmiutta pääesikunnassa ja vahvistavansa tiedustelutoimintaa.


Suomi

Elokuun lopussa 2014 Suomen Ilmavoimat ilmoitti nostavansa valmiuttaan venäläisten toistuvien ilmatilaloukkausten vuoksi. Samalla lentokalustoa siirrettiin Etelä-Suomeen.


Yhdysvallat


Joulukuussa 2014 Yhdysvaltain kongressi halusi lähettää Ukrainaan aiemman "ei-tappavan sotilasavun" lisäksi myös tappavaa sotilasapua, muun muassa panssarintorjunta-aseita ja ammuksia. Kongressi halusi myös pakotteita niille venäläisille yhtiöille, jotka vievät aseita Ukrainan separatisteille. Presidentti Obama ei ollut varma, allekirjoittaako hän lain.


Nato


Nato päätti keväällä 2014 vahvistaa puolustustaan Itä-Euroopassa. Nato vahvisti joukkojaan maalla, merellä ja ilmassa. Baltian ilmapuolustus kolminkertaistettiin ja Viron Ämariin perustettiin lentotukikohta. Kesäkuussa 2016 Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier huomautti, ettei NATO:n lisääntynyt aktiviteetti itärajoillaan ole omiaan lisää turvallisuutta ja vaati vuoropuhelua Venäjän kanssa.


Itä-Ukrainan kriisin ihmisoikeusrikkomukset


Itä-Ukrainan kriisin ihmisoikeusrikkomukset ovat kriisin osapuolten toimia, joita YK ja muut ihmisoikeuksia puolustavat järjestöt pitävät sodan sääntöjen tai ihmisyyden vastaisina. Kaikki sodan osapuolet ovat rikkoneet ainakin jossain määrin sodan sääntöjä ja humaanisia periaatteita.

YK:n, Amnestyn ja HRW:n tiedotteet ovat syyttäneet kapinallisia muun muassa siviilien kidutuksista, murhista ja sieppauksista muun muassa lunnaita varten. Raporteissa syytetään separatisteja myös liian ankarista rangaistuksista ja siviilien määräämisestä pakkotyöhön. Selviytyneiden kertomukset tukevat väitettä. Esimerkiksi Venäjän virallinen tiedotus ei ole tätä tunnustanut. Venäläismieliset ja Venäjä ovat syyttäneet Ukrainan hallitusta siviilien asuinalueiden tulituksesta raskain asein. Ukrainan virallinen tiedotus on vaiennut tästä. Amnestyn mukaan Ukrainan vapaahtoispataljoonat sieppasivat ja pahoinpitelivät ihmisiä.


Kapinallisten tekemät rikkomukset


YK:n kesäkuun raportti: vangitsemisia, kidutuksia, murhia


YK:n ihmisoikeustarkkailijat tekivät 15. kesäkuuta 2014 julkaistussa, Ukrainan edellisen kuukauden ihmisoikeustilannetta käsittelevässä väliraportissaan monia vakavia huomioita. Raportti on jatkoa edelliselle, toukokuussa julkaistulle Ukrainan ihmisoikeustilannetta kuvanneelle raportille.YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimiston OHCHR julkaisema raportti toteaa ihmisoikeuksien tilan heikentyneen Donetskin ja Luhanskin alueella maaliskuun 11. päivän "itsehallintoa" koskeneiden "kansanäänestysten" jälkeen. Aseistettujen separatistitaistelijoiden näkyvä läsnäolo on lisääntynyt näillä kahdella alueella. Alueille yksipuolisesti julistettujen Donetskin kansantasavallan ja Luhanskin kansantasavallan todetaan olevan vailla kansainvälisen oikeuden pohjaa. Vaikka aseistetut separatistit ovat vallanneet julkisia ja hallintorakennuksia näiden kahden alueen kaupungeissa, hallinnollisia toimenpiteitä toteuttavat Ukrainan valtion paikallisviranomaiset. Aseistettujen Donetskin kansantasatasavallan separatistitaistelijoiden joukossa on Venäjältä tulleita taistelijaryhmiä, mukaan luettuna taistelijoita Tšetseniasta ja Pohjois-Kaukasukselta. Raportti mainitsee aseistettujen joukkojen tekemän rikollisuuden laajentuneen ja kohdistuvan myös tavallisiin siviileihin toimittajien, valittujen edustajien ja paikallispoliitikkojen, virkamiesten ja kansalaisyhteiskunnan edustajien ohella. Sieppaukset, pidätykset, pahoinpitelyt, kidutus ja murhat synnyttävät väestössä pelon ilmapiiriä ja jatkuvaa pelkoa. OHCHR:n kannan mukaan aseellisten joukkojen tulee lopettaa laiton toiminta ja laskea aseensa. Raportti toteaa paikallisten asukkaiden joutuneen kasvavassa määrin Ukrainan hallituksen joukkojen ja separatistien aseellisten yhteenottojen väliseen ristituleen. Siksi myös Ukrainan turvallisuusviranomaisia kehotetaan toimimaan aina kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. Kesäkuun 6. päivään mennessä Ukrainan sosiaaliviranomaiset olivat raportoineet virallisesti 12 700 sisäistä pakolaista. Todellinen, väkivallan ja taistelujen vuosi kodistaan paenneiden ihmisten määrää arvioidaan merkittävästi tätä lukua suuremmaksi ja sen todetaan kasvavan päivittäin. Ilmaisuvapaus on uhattuna erityisesti itäisimmän Ukrainan alueella. Sosiaalisessa mediassa leviävän vihapuheen todetaan syventävän väestöryhmien välistä jakoa ja lisäävän jännitystä. Donetskin ja Luhanskin alueella separatistit häiritsivät Ukrainan toukokuun 25. päivän presidentinvaaleja monin tavoin, ja estivät osalta alueen väestöstä heidän ihmisoikeuksiinsa kuuluvan äänestämismahdollisuuden.Tavallisia ihmisiä todetaan ammutun esimerkiksi, koska he eivät ole kyllin nopeasti jarruttaneet separatistien tarkastuspisteillä tai jos he ovat olleet tuomassa Ukrainan armeijan sotilaille. Ihmisoikeustarkkailijat eivät hyväksy väitettä, että Venäjä-mielisillä separatisteilla olisi ollut pakko tarttua aseisiin venäjän kielen puolustamisen takia. Raportista raivostunut, Venäjän ulkoministeriö väitti YK:n julkaisua tekopyhäksi ja väitti sen antavan luvan rauhallisen väestönosan tuhoamiseen.


Amnestyn raportti


Amnestyn raportti antaa samansuuntaista kuvaa kapinallisten raaoista teoista kuin YK-raportti. Slovjanskin alueen asukkaat kertoivat Amnestylle, että kapinalliset sieppasivat seudun papin, tämän kaksi poikaa ja seurakuntalaista ja vaativat lunnaita. Kun lunnaat oli kerätty kokoon, kapinalliset olivat jo tappaneet vankinsa


Muita tietoja ihmisoikeusrikkomuksista


Slovjanskista löytyi joukkohauta, jossa oli kiduttamalla surmattuja ihmisiä. Eräs vankien vaihdossa vapautetu sotilas kertoi kidutuksesta ja pitämisestä vankina pienessä maakuopassa.


Pakkotyötä kapinallisalueella


Kapinallishallinto määräsi hyvinkin pienistä rikkeistä vangittuja siviilejä ja sotavankeja "työprikaateihin" pakkotöihin raskaisiin töihin ja vaarallisiin oloihin.


Ukrainan hallituksen alaisten joukkojen tekemät rikkomukset


Ukrainan armeija tulitti siviilejä


Ukrainan armeija käytti tulivoimaansa siviilien asuinalueilla, vaikka hallitus kiisti moneen otteeseen siviilien tulituksen. Tulitus aiheutti mittavia aineellisia tuhoja ja tappoi sodan edetessä satoja siviilejä. Ukrainan hallituksen tulitus oli raskasta muun muassa Kramatorskissa kesäkuussa 2014, niin että suurin osa väestä pakeni kaupungista. HRW:n raportti syytti erityisesti Ukrainan hallitusta epätarkkojen Grad-raketinheitinten käytöstä.

Ukrainan vapaaehtoispataljoonat ihmisoikeuksien rikkojina

Amnestyn syyskuussa julkaisemien tietojen mukaan Ukrainan sisäministeriön alla taistelevat vapaahtoispataljoonien jäsenen sieppaavat ja pahoinpitelevät ihmisiä. Amnesty mainitsee rikoksiin syyllistyneinstä erityisesti Aidar-pataljoonaan kuuluvat. Dnipro-1-pataljoona yhdessä Donbass-pataljoonan kanssa estivät humanitaarisen avun viemisen siviileille, sanoen että ruoka ja vaatteet joutuvat vääriin käsiin, ei siviileille.

Itä-Ukrainan kriisin ilma- ja lentokonetappiot

Ilma- ja lentolaitetappiot

Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloilla ei ole ilmavoimia, mutta niillä on olalta laukaistavia erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjuksia, minkä lisäksi Donetskin kansantasavallalla on Ukrainan asevoimilta kesäkuun 2014 lopulla kaapattuja alueilmatorjuntaohjuksia.

Ukrainan asevoimat ovat menettäneet helikoptereita, kuljetuskoneita ja rynnäkköhävittäjälentokoneita lentäessään itäukrainalaisten hallussa pitämien alueiden yläpuolella.



Venäjältä tulleet ulkomaalaiset taistelijat ja Venäjän rajavalvonta

Itä-Ukrainan kriisiin on separatistien puolella vahvistettu osallistuneen taistelijoita esimerkiksi Venäjältä ja ainakin yksittäisiä henkilöitä myös Valko-Venäjältä. Esimerkiksi ukrainalainen uutistoimisto Ukrinform a talousviestintätoimisto LigaBiznesInform kertoivat keskeiseksi terroristien sotilaskomentajaksi kutsumansa tahon (Sergei Zdriljuk alias Abwehr) vahvistaneen tšetšeenitaistelijoiden läsnäolon Doninlaakion seudulla (Donbass) ja noin sadan palkkasotilaan saaneen surmansa edellispäivän aikana. Lisäksi muun muassa Valko-Venäjän Homelista kotoisin oleva valkovenäläinen separatistitaistelija on esitellyt 25. toukokuuta 2014 Belsat-kanavalla uutisoidussa, Donetskin alueella kuvatussa tv-haastattelussa Venäjän myöntämää ansiomerkkiä aiemmasta toiminnastaan Krimin sotilasmiehityksessä.Donetskin sairaalaan tuodusta haavoittuneista separatisteista kahdeksan on tunnustautunut paikalliseksi ja kahdeksan Venäjältä tulleeksi taistelijaksi. Useat 26.–27. toukokuuta sairaalaan tuoduista haavoittuneista ei ollut vielä kertonut kotipaikkaansa tai kansallisuuttaan.

Paikallislähteisiin perustuen Ukrainan tietotoimisto Ukrinform raportoi Venäjän rajalla, lähellä Luhanskin alueen kaakkoisosan Rovenkyn lähistöllä havaitun liikkuneen viidenkymmenen tunnustuksettoman sotilasajoneuvon kolonnan, joissa oli venäläissotilaita.

Ulkomaalaisista palkkasotilaista osa on tunnistettu kuuluvaksi Venäjän eliittijoukkoihin (esimerkiksi Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:hen), osa on värvätty Pohjois-Kaukasiasta ja osa Rostovin alueelta. Ainakin osa Itä-Ukrainssa taistevista palkkasotilaista osallistui jo Venäjän Krimin miehityksen alkuvaiheeseen; joukossa on myös Afganistanissa ja Kaukasiassa taistelleita sotilaita. Myös aiemmin Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n Krimin alueella toimineita erikoisjoukkojen sotilaita raportoidaan FSB:n värvänneen toimimaan separatistijoukkoissa. Venäjän FSB:hen kuuluvat rajavartiolaitos ei ole useaan otteeseen estänyt kansainväliseten sopimusten vastaisesti maansa rajan yli Itä-Ukrainaan pyrkineitä sotilaita ja aseita kuljettaneita ajoneuvoja, ja ovat näin suoraan myötävaikuttaneet levottomuuksiin Itä-Ukrainassa. Osan Ukrainan rajan yli maahantunkeutuneista taistelijoista Ukrainan rajavartiolaitos saanut torjutuksi, mutta jopa KamAZ-tehtaan sotilaskuorma-autoja on tunkeutunut muutaman kerran laittomasti rajan yli Venäjän Rostovin alueelta. Joitain aseistettuja rajanylittäjiä on kuitenkin kuollut ja toisia pidätetty maahantunkeutumisyrityksessään. Eräänä vastavetona separatistien ydinjoukon jo huhtikuussa 2014 uutisoiduille palkkasotilaille, osa ukrainalaisista oligarkeista on luvannut rahapalkkioita separatistien konetuliaseiden, kranaatinheitinten ja venäläisten palkkasotureiden kiinniottamisesta sekä rakennusten vapauttamisesta separatistien hallinnasta.

Aiemmin separatisteja kannattaneissa kaupungeissa, kuten Slavjanskissa, on toukokuun lopulla ryhdytty vaatimaan Venäjän tukemien separatistien poistumista.

Ukrainan tiedustelupalvelun mukaan Slovjanskin valtauksessa mukana ollut Igor Strelkov "Strelok" ("Ampuja") on Venäjän sotilastiedustelu GRU:n alainen. Donbassin nostoväen komentajan Strelkovin oikea nimi on Igor Girkin. Vuonna 1970 syntynyt Strelkov/Girkin taisteli aiemmin Tšetšeniassa ja on julkisesti tuonut esille ajatuksen uudenlaisesta erityisoperaatioista koostuvasta ei-laajamittaisesta sodasta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kehotti launtaina 7. kesäkuuta 2014 maansa rajavartijoita kiristämään Ukrainan vastaisen rajan valvontaa.]. Putinin mukaan separatistit eivät olleet hänen vallassaan. Mtv3:n kirjeenvaihtaja Petri Sarasteen mukaan Venäjän rajavartijat eivät heinäkuun alussa päästäneet 300 separatistien auttajaa Ukrainan puolelle.

Ukrainan vallankumous 2014 tarkoittaa helmikuussa 2014 tapahtunutta vallankumousta, jonka yhteydessä presidentti Viktor Janukovytš erotettiin. Vallankumousta edelsivät kuukausia kestäneet mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet maan pääkaupungissa Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli sata mielenosoittajaa ja poliisia. Vallankumouksen vastatoimena Venäjä miehitti Krimin. Miehitystä Ukrainan valtaan noussut uusi hallitus piti sodanjulistuksena. Tilanteen seurauksena myös Itä-Ukrainan tilanne muuttui konfliktiksi.

Mielenilmaukset saivat alkunsa marraskuussa 2013, kun EU-myönteiset ukrainalaiset Maidanin kansanliikkeeksi kutsutut – alkoivat protestoida Kiovassa presidentti Janukovytšin päätöstä hylätä assosiaatio- ja vapaakauppasopimus Euroopan unionin kanssa ja hakea sen sijaan tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa. Lisäksi mielenosoituksien taustalla oli yleinen tyytymättömyys Ukrainan johtoon, kasvavaan korruptioon sekä maan talouden kriisiin.Sadattuhannet ukrainalaiset jalkautuivat katuprotesteihin, jotka äityivät väkivaltaisiksi venäläismielisen hallinnon ja kansalaisten välillä. Kyseessä olivat Ukrainan suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen.

Levottomuuksiksi yltyneet mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisimmiksi 18. helmikuuta 2014 ja vaativat kymmeniä kuolonuhreja poliisin erikoisjoukkojen puututtua niihin kovin ottein Maaliskuussa saatujen valokuvatodisteiden valossa näytti siltä, että presidentti Janukovytšin hallinto oli antanut sisäministeriön ja turvallisuuspalvelun tarkka-ampujille käskyn ampua mielenosoittajia. Tässä vaiheessa Berkut-joukkoja vastustettiin väkivaltaisesti niin lyömäaseilla kuin polttopulloilla, ja Ukrainan hallituksen joukkojen miehet ja mielenosoittajat surmasivat toisiaan. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC käynnisti huhtikuussa tutkimuksen siitä, tapahtuiko Ukrainan kansannousun yhteydessä rikoksia marraskuun lopun 2013 ja 21. helmikuuta 2014 välisenä aikana. Väkivaltaisuuksien jatkuttua kolme päivää hallitus ja oppositioryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jolla osapuolet lupasivat pidättäytyä väkivaltaisuuksista, järjestää uuden presidentinvaalin ja siirtää presidentin valtaoikeuksia parlamentille. Presidentti Janukovytš erotettiin 22. helmikuuta 2014 ja hänet etsintäkuulutettiin epäiltynä joukkomurhasta. Hänen tilalleen tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin Oleksandr Turtšynov. Hänestä tuli 23. helmikuuta myös Ukrainan pääministeri. Vaalit uuden presidentin valitsemiseksi järjestettiin 25. toukokuuta, ja voittajaksi tuli Petro Porošenko ensimmäisellä kierroksella. Porošenko astui virkaansa 7. kesäkuuta.

Vallankumousta seurasi separatististen ukrainanvenäläisten mielenosoituksia Krimillä sekä Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Jotkut kannattivat alueellista irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään. Venäjältä tulevaa propagandaa, Ukrainassa näkyviä venäläisiä televisiokanavia, sotilaita ja agitaattoreita syytettiin laajalti epävakauksien lietsonnasta.

Taustaa

Assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen päämääränä on ollut Ukrainan liittyminen Euroopan unioniin. Presidentti Viktor Janukovytš linjasi vuonna 2010, ettei Nato-jäsenyys ole ajankohtainen kysymys liittoutumattomaksi itsensä määrittelevälle Ukrainalle. Ukrainan välit muihin Euroopan maihin olivat ennen mielenosoituksia kunnossa. Alueellisesti maa on ollut aktiivinen muun muassa luomalla Demokraattisen valinnan yhteisöä GUAM-järjestöä (Georgia, Ukraina, Azerbaidžan, Moldova) ja osallistumalla Mustanmeren taloudelliseen yhteistyöhön (BSEC). Maa tavoitteli Janukovytšin aikaan alueellisesti merkittävää roolia.

Ukraina ja Euraasian talouskomissio allekirjoittivat toukokuussa 2013 Valko-Venäjän Minskissä pöytäkirjan, jonka mukaan Ukrainasta tulee vuonna 2015 perustettavan Euraasian talousliiton tarkkailijajäsen. Talousliitto perustetaan tulliliiton pohjalle. Venäjän poliittinen johto on toivonut, että Ukraina liittyisi Euraasian talousliiton täysjäseneksi. Euroopan unionin kanssa käytävissä neuvotteluissa assosiaatio- ja vapaakauppasopimus on estänyt täysjäsenyyden. EU on moittinut Ukrainaa sen yrityksistä hyötyä niin Euraasian tulliliitosta kuin vapaakauppaliitosta EU:n kanssa.

Maa otti askeleen länsimaisempaan suuntaan vuoden 2004 oranssin vallankumouksen yhteydessä, kun länsimielinen Viktor Juštšenko nousi presidentiksi vastaehdokkaan karkean vaalivilpin paljastuttua. Hänen vastustajanaan oli silloin Alueiden puolueen Viktor Janukovytš, joka nousi valtaan 2010 oranssin vallankumousliikkeen hajottua. Ukrainan taloudellinen tilanne on sittemmin heikentynyt merkittävästi. Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat evänneet Ukrainan avunpyynnöt taloudellisen tilanteen korjaamiseksi, koska Ukraina ei ole suostunut niiden vaatimuksiin lainsäädännön ja talouden uudistamisesta. Ukrainaa on vaadittu korjaamaan vaalilainsäädäntönsä puutteita ja puuttumaan poliittisten vankien tilanteeseen.

Ukrainan väestö jakautuu pääasiassa kahteen etniseen ryhmään: ukrainalaisiin (77,5 %) ja venäläisiin (17,2 %).

Maa on parlamentaarinen demokratia, ja sen perustuslaki korosti presidentin valtaa vuoden 2014 vallanvaihtoon saakka. Vuonna 2006 säädettiin parlamentaarisempaa valtiomuotoa korostava perustuslaki, joka kuitenkin peruttiin laittomana vuonna 2010. Useiden arvioiden mukaan sisäpoliittisesti epävakaassa Ukrainassa poliittinen ja taloudellinen valta kulkee käsi kädessä. Krimin niemimaalla etnisten ryhmien väliset jännitteet olivat selvät ennen Venäjän tekemää miehitystä. Perustuslain ja lainsäädännön ristiriitaisuudet, politiikan pelisääntöjen puute, tuomioistuinlaitoksen korruptoituneisuus, poliitikkojen keskinäinen valtataistelu sekä läheiset suhteet talouselämää hallitseviin oligarkkeihin ovat luoneet puitteet epävakaudelle. Puoluepoliittisesti Ukrainassa on ollut vallalla puoluejohtoinen populismi, eikä puolueilla ole ollut selkeitä talouspoliittisia ohjelmia.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Ukrainan politiikan kulmakivet ovat EU, Venäjä ja Yhdysvallat.

Yleistä


Ukraina kieltäytyi allekirjoittamasta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa 21. marraskuuta 2013. Presidentti Victor Janukovytš vaati Ukrainalle taloudellista apua, tukea Kansainvälisen valuuttarahaston lainalle sekä tukea kaasuverkoston modernisoinnille. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja piti EU:n tarjoamaa sopimusta valmiiksi neuvoteltuna ja sanoi, että Ukrainan päätöksessä olla allekirjoittamatta sopimusta on rahastuskierroksen makua. Janukovytš esitti syiksi sopimuksen hyllyttämiselle Venäjän taloudellisen painostuksen kauppapakotteilla ja kaasumaksuilla. Euroopan unionin puolelta ehtona oli myös oppositiojohtaja Julija Tymošenkon vapauttaminen vankilasta.

Yhteistyösopimuksen hyllyttämisen jälkeen kansa kerääntyi mielenosoituksiin Kiovan kaduille. Mielenilmaukset kasvoivat jopa 350 000–1 600 000 ihmisen mielenilmauksiksi, kun Ukrainan viranomaiset vastasivat mielenosoituksiin kovin ottein ja muun muassa opposition johtohahmo hakattiin.

Mielenosoittajien vaatimuksina oli assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen allekirjoittaminen sekä presidentti Janukovytšin, hallituksen ja parlamentin erottaminen. Mielenosoitukset jatkuivat kolme kuukautta, ja Ukrainan presidentti otti alkuvaiheessa yhteyttä Euroopan komission puheenjohtajaan José Manuel Barrosoon neuvottelujen jatkumiseksi joiltakin osin. Presidentti Janukovytš sanoi tuolloin, että EU-lähentymisessä pidettiin taukoa.

Suurin osa ukrainalaisista kannattaa assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen solmimista EU:n kanssa. Venäjä on avoimesti vastustanut Ukrainan lähentymistä EU:hun. Vladimir Putin kutsui mielenosoituksia vallankaappausyritykseksi niiden muututtua väkivaltaisiksi. Venäjä uhkasi rangaista naapurimaataan taloudellisesti, jos Ukraina päättää liittyä sopimukseen. Joulukuussa Venäjä lupasi lainata konkurssin partaalla olleelle Ukrainalle 11 miljardia euroa. Lisäksi Venäjä alensi merkittävästi väliaikaisesti Ukrainalle toimittamansa maakaasun hintaa. Tilanteen pitkittyessä Venäjä syytti myös EU:ta Ukrainan painostamisesta ja sysäämisestä kohti sisällissotaa.


Mielenosoitusten yltyminen väkivaltaisiksi


Mielenosoitukset yltyivät tammikuussa 2014 uudelleen väkivaltaisiksi, ja useita satoja mielenosoittajia ja sisäministeriön poliisin erikoisjoukkojen (Berkut) mellakkapoliisia loukkaantui, kun oppositiosta irtautuneet hyökkäsivät poliiseja vastaan. Parlamentti oli säätänyt tätä ennen lain, joka hankaloitti niin mielenosoitusten järjestämistä, kuin ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa maassa. Väkivaltaisuuksissa oli siihen mennessä kuollut neljä ihmistä. Uusi laki kielsi naamioiden käytön ja hallintorakennusten saartamisen, ja lain rikkomisesta voitiin tuomita useiksi vuosiksi vankilaan. Mielenosoitusten yllyttyä uudelleen presidentti Janukovitš yritti neuvotella opposition kanssa , ja hän kutsui hallituksen hätäistuntoon. Mielenosoittajien keskuudessa oli muutamia hyvin varustautuneita ryhmiä. Siitä oli itse asiassa haittaa muille mielenosoittajille, sillä noiden äärioikeistolaisten ryhmittymien jäsenet saattoivat vahingossa provosoida hallituksen joukkoja ampumaan.

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso uhkasi vastatoimilla, ellei väkivaltaisuuksia saataisi loppumaan. Myös Yhdysvallat uhkasi pakotteilla. Venäjä vuorostaan varoitti ulkomaita sekaantumista Ukrainan tilanteeseen ja syytti väkivaltaisuuksista radikaalia oppositiota. Kriisin vuoksi Venäjän ja länsimaiden välit kiristyivät selvästi. Ukrainan pääministeri Mykola Azarov syytti mielenosoituksien järjestäjiä kuolonuhreista ja syytti heitä terroristeiksi sekä vallankaappauksen yrittämisestä.

Neuvoteltuaan opposition kanssa kriisin ratkaisusta Janukovytš tarjosi 25. tammikuuta oppositiojohtaja Arseni Jatsenjukille pääministerin paikkaa ja hallituksen erottamista. Oppositiojohtaja Vitali Klytškolle tarjottiin varapääministerin toimea. Oppositiojohtaja Jatsenjuk johti samaa puoluetta kuin vangittu entinen pääministeri Julija Tymošenko. Oppositio kieltäytyi tarjouksesta.

Protestimieliala levisi myös Länsi- ja Keski-Ukrainassa sekä venäläismielisessä Itä-Ukrainassa. 28. tammikuuta Ukrainan hallitus kokoontui kriisikokoukseen, jonka tuloksena pääministeri Azarov ja hallitus erosivat tehtävistään. Samalla kovasti arvostellut tuoreet mielenosoituslait kumottiin.

Ukrainan syyttäjävirasto ilmoitti 16. helmikuuta kumoavansa syytteet mielenosoituksissa pidätettyjä kohtaan. Pidätetyt mielenosoittajat oli jo vapautettu aikaisemmin kuluneella viikolla.

Vallankumous

Mielenosoitukset puhkesivat uudelleen yhä väkivaltaisemmiksi 18. helmikuuta, kun mielenosoittajat yrittivät marssia kohti parlamenttitaloa. Sisäministeriö uhkasi mielenosoittajia voimatoimilla, elleivät he lopeta mielenosoitusta. Yhteenotoissa kuoli ainakin 26 ihmistä, joista kymmenen sisäministeriön erikoisjoukkojen poliisia. Loukkaantuneiden määräksi arvioitiin yli tuhat. Presidentti ja oppositio sopivat tämän jälkeen aselevon.

Aselepo kariutui seuraavana aamuna, kun mielenosoittajat rynnivät poliisin rakentamille katuesteille. Kymmeniä mielenosoittajia kuoli ja loukkaantui poliisin ampumiin luoteihin. Kolme Euroopan unionin ulkoministeriä lensi Kiovaan neuvottelemaan kriisin ratkaisemiseksi. EU asetti myös pakotteita Ukrainalle asettamalla viisumirajoituksia, jäädyttämällä Euroopassa sijaitsevia varoja sekä kielsi mellakkavarusteiden viennin maahan.

Presidentti Janukovytšin erottaminen


Ukrainan hallitus ja oppositio allekirjoittivat sopimuksen kriisin ratkaisemiseksi 21. helmikuuta mielenosoitusten jatkuttua väkivaltaisina kolme päivää. Presidentti Janukovytšin arvioitiin suututtaneen sitä ennen suurimman osan ukrainalaisia ja joutuneen konfliktiin sekä oligarkkisten liikemiesten että Donetskin ulkopuolisten alueiden edustajien kanssa. Kriittisellä hetkellä hän saattoi turvautua vain poliiseihin, jotka olivat valan nojalla velvoitettu suojelemaan häntä, sekä myös palkattuihin rikollisiin, ja siksi tilanne ajautui tragediaan. Oppositiojohtaja Vitali Klytškon mukaan kaikki opposition ryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jossa vaaditaan osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet. Sopimuksessa perustuslaki palautettiin vuoden 2004 mukaiseksi, jolloin valta siirtyi presidentiltä parlamentille. Osapuolilla oli kymmenen päivää aikaa muodostaa yhtenäinen uusi hallitus. Hallitus alkoi heti toteuttaa perustuslakimuutosta. Samalla presidentti Janukovytš ilmoitti, että maassa järjestetään uusi presidentinvaali. Parlamentti oli edellisenä päivänä äänestänyt uudesta perustuslaista, jossa määritellään presidentin, hallituksen ja parlamentin vallanjaon suhteet. Presidentin vaali järjestettäisiin heti, kun uusi perustuslaki astuu voimaan tai viimeistään joulukuussa.

Sopimuksen syntyminen herätti monissa mielenosoittajissa epäilyksiä, ja osa vaati presidentin välitöntä eroa. Ukrainan parlamentti erotti presidentti Viktor Janukovytšin seuraavana päivänä. 328 edustajaa 450:stä äänesti erottamisen puolesta.Väliaikaiseksi presidentiksi nousi oppositiojohtaja Oleksandr Turtšynov toukokuussa pidettäviin presidentin vaaleihin saakka. Mikäli Ukrainan presidenttiä ei olisi vapautettu perustuslaillisista velvoitteistaan, olisi presidentinvaali järjestetty vaalikauden lopussa 2015. Venäläismielinen presidentti Janukovytš esiintyi tätä ennen televisiossa ja kielsi jättävänsä tehtävänsä sekä vertasi mielensoittajia Saksan natsien valtaannousuun 1930-luvulla. Venäjällä ja venäläismielisten keskuudessa fasismivertauksia ja -syytöksiä käytettiin kriisin aikana runsaasti, sillä ne vetosivat kansan muistoihin toisesta maailmansodasta. Lauantaiyönä 22. helmikuuta 2014 Janukovytš pakeni Venäjän hallituksen avustuksella Ukrainasta helikopterilla Venäjälle,ja sieltä käsin hän alkoi myöhemmin antaa lehdistölle ja Venäjän televisiokanaville lausuntoja. Myös ulkoministeri Leonid Kožara erotettiin ja jo sitä ennen oli erotettu sisäministeri Vitali Zahartšenko. Parlamentin puhemies Volodimir Rybkov erosi itse lauantaina, ja Turtšynov nousi hänen tilalleen.

Mielenosoittajat valtasivat 22. helmikuuta presidentin edustusasunnon sekä hallintokorttelin. Samaan aikaan Harkovassa Itä-Ukrainassa tuhannet Janukovytšin kannattajat osoittivat mieltään. Samana päivänä oppositiojohtaja Julija Tymošenko vapautettiin vankilasta. Hän esiintyi vielä samana iltana Kiovassa Itsenäisyydenaukiolla sen jälkeen kun mielenosoittajien itsepuolustusjoukot pysäyttivät hänet ja selvensivät aukiolla kuukausia mieltään osoittaneiden olevan vallanvaihdon taustalla.Janukovytš siirtyi lauantaina Kiovasta Harkovaan ja pakeni sieltä Krimin niemimaalle.

Venäjällä ryhmä kansanedustajia yhdisti Ukrainan ongelmat Neuvostoliiton hajoamiseen ja vaati tutkimaan syyllistyikö Mihail Gorbatšov maanpetokseen 1980-luvulla, kun Neuvostoliitto hajosi.

Seuraukset

Uuden hallituksen muodostaminen arvioitiin ennakkoon vaikeaksi opposition hajanaisuuden takia. Sitä kuvasti myös vuoden 2004 oranssissa vallankumouksessa muodostettu riitaisa hallitus. Maan taloudellinen tilanne on lisäksi erittäin heikko. Uusi hallitus saatiin aikaan 26. helmikuuta, ja pääministeriksi nimitettiin Arseni Jatsenjuk.

Kansalaiset suhtautuivat hyvin epäilevästi poliitikkoihin, eivätkä Maidanin mielenosoittajat hyväksyneet opposition ja presidentti Janukovytšin välillä allekirjoitettua sopimusta. Mielenosoituksissa oli mukana äärinationalistinen Pravyi Sektorin joukkoja, jotka saivat todellista kokoaan suuremman painoarvon. On myös arvioitu, että länsiukrainalaiset eurooppamyönteiset kannattavat yhtenäistä Ukrainaa. Itä-Ukrainan eliitti ei haluaisi puolestaan täysin Venäjälle alisteiseksi.

Ukrainan väliaikaisen hallituksen sisäministeri Arsen Avakov tiedotti, että Viktor Janukovytšia epäillään rauhanomaisten mielensoittajien joukkomurhasta. Tosin mielenosoittajatkin pahoinpitelivät ja jopa surmasivat Ukrainan hallituksen joukkojen poliiseja. Ukrainan parlamentti teki tutkimuspyynnön kansainväliselle rikostuomioistuimelle edesmenneen presidentin toimista yli sadan ukrainalaisen surmaamisesta. Presidentti ja muut vastuulliset etsintäkuulutettiin. Myöhemmin tiedotettiin, että Ukrainan valtion tileiltä oli kadonnut 51 miljardia euroa ulkomaisille pankkitileille. Uusi hallitus syytti aiempaa hallitusta varojen ryöstöstä.

Sisäministeri lupasi lopettaa sisäministeriön erikoisyksikön Berkutin.Väliaikaishallituksen mukaan kaikki kauppasopimukset ulkomaiden kanssa arvioidaan uudelleen.

Entinen presidentti Viktor Janukovytš sanoi torstaina 28. helmikuuta olevansa edelleen Ukrainan presidentti ja syytti valtaan noussutta hallitusta nationalistiseksi ja fasistiseksi. Hän syytti sitä vastuuttomasta länsimielisestä politiikasta, jota kannattaa vain vähemmistö ukrainalaisista. Entinen presidentti kiisti käskeneensä poliisia ampumaan mielenosoittajia. Janukovytšin mielestä Krimin niemimaan kuuluisi pysyä Ukrainassa eikä erota ja toivoi, ettei pitkittyneeseen kriisiin tarvitsisi puuttua sotilaallisin keinoin. Samassa puheessa Janukovytš kertoi, ettei aio osallistua ehdokkaana toukokuussa pidettäviin presidentinvaaliin. Venäjä lupasi taata entisen presidentin turvallisuuden. Ensimmäinen tv-esiintyminen vallankumouksen jälkeen tapahtui Venäjällä Ukrainan vastaisella rajalla Donin Rostovissa.

Krimin alueella asui tuolloin noin kahdeksan miljoonaa venäläistaustausta, ja parilla miljoonalla oli Venäjän passi. Alue kuului vuoteen 1954 Venäjän sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan. Nikita Hruštšov teki 1954 päätöksen alueen liittämisestä Ukrainan neuvostotasavaltaan ystävyyden osoituksena Sevastopolissa oli Venäjän Ukrainalta vuokraama alue, jossa oli Mustanmeren laivaston päätukikohta.


Ulkomaiden suhtautuminen vallankumoukseen


Ukraina pyysi länsimailta 25 miljardin euron apupakettia. EU ja IMF lupasivat maalle alustavasti taloudellista tukea. Nato-maiden ulkoministerit antoivat tukensa väliaikaishallitukselle.

Venäjä puolestaan ilmoitti, ettei maksa joulukuussa lupaamaansa 15 miljardin lainapakettia ennen kuin maassa on uusi hallitus. Myöhemmin Venäjän pääministeri Dimitri Medvedev ilmoitti, että Venäjä ei keskustele Ukrainan nykyisen väliaikaishallituksen kanssa, ja uhkasi korottaa Ukrainasta tuotavien hyödykkeiden tullimaksuja, jos Ukraina tekee yhteistyösopimuksen Euroopan unionin kanssa. Medvedev arvosteli ankarasti Ukrainassa valtaan noussutta johtoa ja myös EU:ta jos se tunnustaa uuden johdon. Lisäksi Medvedev piti maan silloista tilannetta uhkana Ukrainan Venäjän kansalaisille ja heidän eduilleen. Kolme päivää vallankumouksen jälkeen presidentti Putin käynnisti sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla. Seuraavana päivänä Venäjän puolustusministeriö ilmoitti nostaneensa hävittäjien taisteluvalmiutta länsirajoillaan.

Myöhemmin tuli julki salaa nauhoitettu Viron ulkonimisterin Urmas Paetin ja EU:n ulkoministeri Catherine Ashtonin keskustelu, jossa Paet esittää epäilyjä mielenosoituksissa ammuttujen laukausten tulleen samalta puolelta. Ulkoministeri Paet on myöntänyt nauhoituksen olevan aito. Lähteenä toiminut Kiovan sairaanhoitopalvelun johtaja Olga Bogomolets kiisti väitteen ja että olisi nähnyt vain mielenosoittajien ruumiita.


Venäjän median sananvapaus ja propaganda


Venäjällä rajoitettiin kriisin aikana median sananvapautta enemmän kuin koskaan sitten Neuvostoliiton aikojen. Sananvapautta ajavan säätiön edustajan mukaan Venäjä oli luisumassa kohti sota-ajan sensuuria, ja hän uskoi Venäjän sananvapaustilanteen heikkenevän entisestään. Venäjän propaganda maalasi mediassa Venäjästä kuvan Ukrainan pelastajana. Useat riippumattomat televisiokanavat ajautuivat ongelmiin, ja ne suljettiin tai korvattiin Kremlin propagandaa levittävällä johdolla. Venäjän kanavilla esittiin näyttelijöiden esittämiä haastatteluja, joissa esimerkiksi kerrottiin Yhdysvaltojen, Saksan ja muiden maiden tappavan Ukrainassa siviilejä. Länsimailla ei ollut kriisin aikana lainkaan sotilaita Ukrainassa.

Kun tiedotusvälineet olivat jo pitkälti hallituksen valvonnassa, otti hallitus kohteekseen viimeisen osittain vapaan poliittisen keskustelun areenan, internetin. Venäjällä säädettiin laki, joka antoi hallitukselle luvan sulkea sivustoja ilman oikeuden päätöstä. Toukokuussa 2014 Venäjän liittoneuvostossa ajettiin myös läpi laki, joka määräsi kaikki yli 3 000 kävijää tavoittavat bloggarit ja muut sivustot noudattamaan tiedotusvälineille laadittuja säännöksiä. Lain mukaan verkossa on muun muassa esiinnyttävä omalla nimellään ja ilmoitettava julkisesti sähköpostiosoite. Näistä henkilöistä viranomaiset pitävät erillistä rekisteriä. Oppositiopoliitikko Valeri Fedotovin mukaan laki esimerkiksi pakottaa sulkemaan kaksitoista Venäjän 20 suosituimmasta blogista, ja hän pelkäsi lain lopettavan poliittisen keskustelun blogosfäärissä. Venäjällä suunniteltiin myös jatkoa internetin rajoittamiselle, josta kunnianhimoisin tavoite oli kansallinen tietoverkko, joka eristäisi Venäjän täysin muun maailman internet-liikenteestä. Myös otetta nettihauista kiristettiin. Erityisen tarkkailun kohteeksi joutui Venäjän suosituin nettihakukone Jandeks. Myös Venäjän suurimman sosiaalisen median palvelun, Vkontakten, perustaja Pavel Durov erotettiin omasta yrityksestään ja korvattiin Kremlin luottohahmoilla Igor Setšinillä ja Ališer Usmanovilla, joiden täydelliseen hallintaan Vkontakte siirtyi.

Myös kirjallisuuden rajoittamista suunniteltiin, kun Venäjän opetusministeriö kertoi, että se haluaa kieltää ulkomaiset lastenkirjat, joiden katsotaan olevan epäisänmaallisia ja perinteisten perhearvojen vastaisia.

Venäläisten käsitystä tilanteesta muokkasivat erityisesti televisiokanavat. Internetissäkin Kreml oli estänyt kansalaisilta pääsyn valtion toimia kritisoiville sivustoille, kuten Garri Kasparovin blogiin. Viimeinen vapaa kanava Dozhd TV joutui taloudellisiin vaikeuksiin Kremlin mustamaalauskampanjan jälkeen, eikä se pian enää näkynyt valtakunnanverkossa. Merkittävimmän kriittisen radiokanavan Eho Moskvyn pitkäaikainen pääjohtaja puolestaan erotettiin.

Kahdessa kuukaudessa, helmikuusta huhtikuuhun 2014, Venäjän kansa saatiin sodan kannalle. Kun vielä helmikuussa Ukrainan sisäisiin asioihin puuttumista vastusti 73.% venäläisistä, oli huhtikuussa jo kaksi kolmesta sotatoimien kannalla Ukrainassa.


Krimin miehitys

Krimin kriisi (myös Ukrainan kriisi) oli Ukrainan Krimillä tapahtunut Venäjän johtama sotilaallinen konflikti, joka laajeni myöhemmin muualle Itä-Ukrainaan.

Krimin miehitys

Krimin kriisi (myös Ukrainan kriisi) oli Ukrainan Krimillä tapahtunut Venäjän johtama sotilaallinen konflikti, joka laajeni myöhemmin muualle Itä-Ukrainaan.


Presidentinvaalit 2014


Presidentinvaalit järjestettiin Ukrainassa 25. toukokuuta 2014. Vaali oli alun perin määrä järjestää 26. helmikuuta 2015, mutta sitä aikaistettiin Ukrainan vallankumouksen syrjäytettyä presidentti Viktor Janukovytšin helmikuussa 2014. Väliaikainen presidentti Oleksandr Turtšynov jätti tehtävänsä vaalien jälkeen.


Ukrainan taloudellinen tilanne


Ukrainan talous lähti vallankumouksen jälkeen rajuun syöksyyn. Ukrainan talous oli supistunut 18 prosenttia edellisvuodesta vuoden 2015 kesäkuussa. IMF on myöntänyt Ukrainalle miljardien edestä lainaa ja Ukraina on suoriutunut huonosti lainajärjestelyissään, täten Ukrainaa uhkaa nyt lainaohjeman katkos. Ukrainassa on nähty paljon korruptiota ja uusi hallitus on epäonnistunut uudistamaan Ukrainaa. Ukrainan presidentti Petro Poroshenko vaati vuoden 2016 helmikuussa pääministeri Arseni Jatsenjukin eroa. Ukraina on tällä hetkellä Euroopan köyhimpiä valtioita.


Osapuolet


Mielenosoittajat koostuivat Ukrainan presidentti Viktor Janukovytšin ja maan hallituksen vastustajista, ja he kannattivat maan tiiviimpää yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Vastustajiin kuului mielenosoitusten aikana perustettu Maidanin kansanliike (Maidan People's Union, Народне об'єднання), jossa oli kansalaisaktivisteja, opiskelijoita, liberaaleja, Afganistanin sodan veteraaneja, Kiovan ortodoksinen kirkko ja Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko. Poliittisista puolueista mukana olivat Batkivštšyna, UDAR, kansallismielinen Svoboda, oikeistolainen Ukrainan kansallismielisten kongressi, UNA-UNSO ], Demokraattinen liitto ja erinäisiä äärioikeistolaisia ryhmittymiä. Kansalaisjärjestöistä mukana olivat Vidsitš  ja Road Control. Oppositiota pidettiin hajanaisena, eikä sillä ollut yhtä selvää johtohahmoa.

Ukrainan hallituksen alaisuudessa toimivat sisäministeriö, miliisin erikoisyksikkö (Berkut), sisäiset joukot (Vnutrišni Vijska Ukrajiny), DAI, Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU). Poliittisista puolueista presidentti Janukovytšiä ja hallitusta tukivat Alueiden puolue, Ukrainan kommunistinen puolue ja Venäläinen blokki. Tituškyt olivat hallituksen tukemia provokaattoreita. Lisäksi Janukovytšia tukivat eräät piilossa olevat tahot , erinäiset virkamiehet sekä yksittäiset kansalaiset.

Krimin kriisi on yhteenotto, jossa Venäjä irrotti Krimin niemimaan Ukrainasta ja liitti sen itseensä. Toimi oli Venäjän vastaveto Ukrainan vallankumoukseen. Samana keväänä yhteenotto laajeni Itä-Ukrainaan ja johti Itä-Ukrainan sotaan. Länsimaat tuomitsivat Venäjän toimet Krimillä ja asettivat maalle talouspakotteita.


Tapahtumien eteneminen


Ukrainassa tapahtui 22. helmikuuta 2014 vallankumous. Uusi parlamentti yritti kumota venäjän kielen alueellisen aseman. Tämä herätti raivoa Krimin venäjänkielisessä enemmistössä.Venäjän hallitus päätti seuraavana päivänä miehittää Krimin. Krimin suurimmassa kaupungissa Sevastopolissa oli sekä uutta hallitusta tukeva että vastustava mielenosoitus 23. helmikuuta 2014. Hallitusta vastaan protestoivat venäläismieliset vaativat Venäjää suojelemaan Krimin venäjänkielisiä uusilta vallanpitäjiltä. Kummankin osapuolen protestit jatkuivat seuraavina päivinä. Hallitusta vastaan protestoineissa oli muun muassa Putinia tukenut moottoripyöräjengi Yön sudet ja muita Venäjältä tulleita kansallismielisiä. Pian venäläismieliset vaativat Krimin itsenäisyyttä. Venäjä jakoi Krimin venäläisille passeja. 26. helmikuuta Krimin pääkaupungissa Simferopolissa puhkesi yhteenottoja venäläis- ja ukrainalaismielisten välillä. Aseistautuneet miehet valtasivat yöllä Krimin alueparlamentin. Näiden mukana oli Itä-Ukrainasta myöhemmin tunnettu venäläinen tiedustelupalvelu-upseeri ja nationalisti Igor Girkin.

27. helmikuuta venäläiset miehittivät Sevastopolin lentokentän avoimesti ja Simferopoliin ilmestyi äkkiä tunnuksettomia sotilaita, "pieniä vihreitä miehiä", jotka olivat Venäjän erikoisjoukkoja. Krimin johto pyysi 1. maaliskuuta Venäjältä apua, ja Venäjän parlamentti antoi Putinille tämän pyynnöstä oikeutuksen käyttää Ukrainassa olevia Venäjän asevoimia. Venäjän joukot valtasivat käytännössä taisteluitta viikon sisään Krimin tärkeimmät hallintorakennukset ja armeijan tukikohtia.

Krimillä olevista Ukrainan vähäisistä, huonosti varustetuista asejoukoista ei olisi ollut vastusta Venäjän armeijalle. Ukraina ei halunnut taistella Krimistä, koska halusi välttää yhteenottoa Venäjän kanssa, sillä Venäjä valmistautui laajamittaiseen tunkeutumiseen Manner-Ukrainaan, mikäli Ukraina vastustaisi Krimin miehitystä. Ukrainalaiset vetäytyivät Krimiltä pääosin taisteluitta maalis-huhtikuussa 2014. Krimin kasarmien valtaus jatkui seuraavina viikkoina, ja Ukraina vetäytyi Krimiltä.

Venäläissotilaiden miehittämä, siten päätösvallaton Krimin alueparlamentti päätti ja Krimin uusi venäläismielinen hallinto järjesti 16. maaliskuuta laittomanja luotettavuudeltaan kyseenalaisen kansanäänestyksen, jonka mukaan 96,6 % äänioikeutensa käyttäneistä krimiläisistä äänesti Venäjään liittymisen puolesta. Äänestysprosentti oli Venäjän alueelle nimittämän hallinnon äänestyskomission mukaan 83,1 %. Tämän myötä Venäjä liitti Krimin itseensä. Putin kiitti Venäjän armeijaa.

Venäjä perusteli toimiaan siten, että se katsoi Krimin ja Venäjän Sevastopolin laivastotukikohdan kuuluvan itselleen historiallisista syistä. Venäjä halusi puolustaa Krimin venäläisiä Ukrainan kansalliskiihkoa vastaan. Venäjä haluaisi vastata Ukrainan lännettämiseen vallankumouksella, ilmaista kantansa venäläisvastaisen hallituksen nousuun ja Naton laajenemiseen ja korostaa suurvalta-asemaansa.

Ukraina, länsimaat ja YK:n yleiskokouksen enemmistö tuomitsivat sekä kansanäänestyksen että liitoksen laittomina. Kriisin takia Venäjän ja länsivaltojen välit menivät huonoimmiksi sitten kylmän sodan. Länsi asetti Venäjälle Krimin takia talouspakotteita. Venäläismieliset kapinalliset ja Venäjältä lähetetyt tunnuksettomat sotilaat aloittivat välittömästi Krimin kriisiä seuranneen Itä-Ukrainan kriisin.

Taustaa

Krimillä asuu 2,3 miljoonaa ja Krimin autonomisessa tasavallassa 1,9 miljoonaa asukasta. Suurin kaupunki on Sevastopol.

Koko Ukrainassa suurin osa kansasta puhuu sekä ukrainaa että venäjää. Kotikieleksi ilmoittaa ukrainan 40 %. Etnisesti ukrainalaisena itseään pitää 64 % ja venäläisenä 34 %. Lisäksi alueella asuu muita pienempiä ryhmiä (muun muassa tataareja).


Krimin niemimaan asukkaat 2001 väestönlaskennassa.


Vuonna 2001 pidetyssä väestölaskennassa etnisesti venäläiseksi laskettiin 58 % koko Krimin kahden miljoonan asukkaasta. Sevastopolissa kaupungin 340 000 asukkaasta etnisesti venäläisiä on 70 %, ukrainalaisia 24 % ja tataareja 12 %.

Vladimir Putinin entinen taloudellinen pääneuvonantaja vuosilta 2000–2005, Andrei Illarionov, kertoi syyskuussa 2014, että Ukrainan sotaa suunniteltiin 11 vuotta Venäjän kenraalikunnan keskuudessa. Myöhemmin venäläinen Novaja gazeta ilmoitti helmikuussa 2015 saaneensa haltuunsa asiakirjan, jonka mukaan Venäjällä oli valmis suunnitelma Krimin ja Itä-Ukrainan haltuunotosta jo aiemman presidentin Viktor Janukovytšin aikana. Siinä esitetään, että venäjämielinen Janukovytš oli jo menettänyt otettaan. Asiakirjassa esitellään askel askeleelta etenevä suunnitelma Krimin niemimaan ja Ukrainan itäosan haltuunotosta sekä Venäjä-myönteisen hengen luomisesta, joka vastasi pitkälti sittemmin nähtyä toimintaa. Asiakirja toimitettiin Putinille helmikuun alussa 2014, ja Janukovytš syrjäytettiin vallasta helmikuun lopussa.


Kriisin alku


Ukrainassa alkoi marraskuussa 2013 euromyönteinen protestointi maan venäläismyönteistä hallitusta vastaan.

Tammikuussa 2014 Sevastopoliin perustettiin venäläismieliset paikalliset "itsepuolustusjoukot".

Krimin parlamentti kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 21. helmikuuta, tataarijohtaja Mustafa Dzhemilevin mukaan kutsumaan Venäjän joukot Krimille. Kun eurooppamyönteiset kaatoivat presidentti Janukovitsin Ukrainan vallankumouksessa 22. helmikuuta, Venäjän johto keskusteli asiasta seuraavana yönä pitkään, jonka päätteeksi presidentti Putin sanoi, että Venäjän on vallattava Krim. Seuraavina päivinä Krimin Ukrainaa ja Venäjää tukevat mielenosoittajat tappelivat keskenään.

Yön sudet organisoivat venäläismielisten itsepuolustusjoukkoja. Venäjän armeijan sotilassaattue näkyi Krimillä 23. helmikuuta.

Uuskasakat vaativat protestissaan 24. helmikuuta Venäjän kansalaisen valitsemista Sevastopolin kaupunginjohtajaksi. Päivää myöhemmin mielenosoittajat saartoivat Krimin parlamentin, ja Venäjän kansalainen Alexei Tsaly valittiin Sevastopolin pormestariksi.

26. helmikuuta venäläismieliset protestoijat ja tataarimielenosoittajat heittelivät kivillä ja pulloilla toisiaan. Venäjän joukot perustivat tuona päivänä tarkastuspisteen Sevastopolin ja Simferopolin väliselle valtatielle.

Venäjän tunnistamattomiksi naamioituneet erikoisjoukot valtasivat Simferopolissa 27. helmikuuta paikallisen parlamentin ja hallituksen. Venäjää puhuneet valtaajat ampuivat aluksi rakennuksen sisään ja vallattuaan sen nostivat Venäjän lipun rakennuksen salkoon.

Osaksi syynä mielenosoituksiin oli Ukrainan parlamentin säätämä laki ukrainan kielen muuttamisesta maan ainoaksi viralliseksi kieleksi. Tämän lain voimaan tulo kuitenkin torjuttiin, kun Ukrainan virkaatekevä presidentti Turtšynov käytti veto-oikeuttaan eikä vahvistanut lakia.

Venäjän armeija marssi 28. helmikuuta Simferopolin lentokentälle ja Putinia tukeva moottoripyöräkerho Yön sudet avasi sinne johtavat tiet.


Venäjän interventio Krimille


Tunnuksettomat aseistautuneet sotilaat – joiden presidentti Vladimir Putin myöhemmin myönsi olleen venäläissotilaita – panssaroituine ajoneuvoineen ottivat Simferopolin ja Sevastopolin Belbekin lentoaseman haltuunsa 28. helmikuuta. Samana päivänä Ukrainan ylin johto sai viestin Venäjältä, jonka mukaan Ukrainan on annettava Krimin niemimaa Venäjälle ilman vastarintaa, jotta verenvuodatukselta ja koko Ukrainan valtaukselta vältyttäisiin. Myöhemmin samana päivänä joukot vetäytyivät lentokentiltä, mutta Belbekin lentoasemalta vallattiin yksittäinen kiitotie ja lentoliikenne keskeytyi kyseisellä kentällä. Ukraina syytti Venäjää valtauksista. Venäjä kiisti rikkoneensa Ukrainan kanssa solmimiaan sopimuksia, jotka koskevat Venäjän laivaston läsnäoloa Krimillä. Se torjui Ukrainan neuvottelupyynnön pitäen Krimin tapahtumia seurauksina maan sisäisille tapahtumille.

Krimin autonomisen tasavallan vasta nimitetty pääministeri Sergei Aksjonov ilmoitti ottaneensa alueen kaikki asevoimat komentoonsa. Pääministeri pyysi Venäjältä tukea Krimin konfliktin rauhoittamiseksi, mihin Venäjä on vastannut myöntävästi. Ukrainan hallitus ei ole tunnustanut Aksjonovin asemaa. Aksjonov edustaa pientä Venäjälle myötämielistä puoluetta, joka sai neljä prosenttia äänistä edellisissä aluevaaleissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin pyysi maansa parlamentin, liittokokouksen ylähuoneelta eli federaationeuvostolta luvan aseelliseen voimankäyttöön Krimillä. Federaationeuvosto puolestaan pyysi presidentti Putinia vakauttamaan Krimin tilanteen keinolla millä hyvänsä ja myönsi luvan. Federaationeuvostossa käydyissä keskusteluissa esitettiin lopunajan seurauksia, jos Venäjä epäonnistuisi ”fasistisen uhan” leviämisessä rajoillaan sekä syytettiin länsimaiden johtajia Ukrainan tilanteen lietsomisessa. Harkovassa ja Donetskissa oli yhteenottoja venäläisaktivistien ja nykyhallinnon välillä ja useita ihmisiä on loukkaantunut. Venäläisjoukkojen määrän arvioitiin kasvatetun 15 000 sotilaaseen maaliskuun alkuun mennessä.

Ukrainan toimea hoitava presidentti Oleksandr Turtšynov ilmoitti saman päivän illalla Ukrainan armeijan olevan valmiustilassa. Seuraavana aamuna 2. maaliskuuta Ukraina määräsi sotilasjoukkojen liikekannallepanon. Pääministeri Arsen Avakov on lausunut sotilaallisen yhteenoton johtavan sotaan ja kaikkien suhteiden katkeamiseen Moskovaan. Myöhemmin sunnuntaina pääministeri syytti Venäjää sodan julistamisesta Ukrainalle.

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto käsitteli Krimin kriisiä. Kokous päättyi ilman päätöslauselmaa. Venäjällä on veto-oikeus turvallisuusneuvostossa. Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Kanada ilmoittivat peruneensa osallistumisen G8-maiden Sotšissa Venäjällä toukokuussa pidettävän kokouksen valmisteluihin toistaiseksi. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry uhkasi Venäjää G8-jäsenyyden menettämisellä. Nato piti Venäjän toimia koko Euroopan rauhan uhkana. Turvallisuusneuvosto kokoontui hätäkokoukseen myös juuri ennen Krimin kansanäänestystä, jossa oli tarkoitus saada äänestyksen merkityksettömäksi toteava päätöslauselma. Venäjä esti päätöslauselman veto-oikeudellaan. Kiina jätti länsimaiden toiveiden mukaisesti äänestämättä.

Venäjän media uutisoi Ukrainan tapahtumista propagandamaisen yksipuolisesti.Venäläisissä pääviestimissä käytettiin tyypillisiä sotapropagandan keinoja. Totalitaarisen viestinnän turvaamiseksi esimerkiksi Krimillä katkaistiin kolmen ukrainalaisen televisiokanavan lähetykset maaliskuun alkupäivinä. Tilalla lähetettiin venäläisiä televisiokanavia. Krimin aluehallinto pyrki muutenkin vaientamaan kriittisiä puheenvuoroja. Esimerkiksi poliisi ei suojellut toimittajia, jolloin aseistetut ryhmät pääsivät uhkailemaan, keskeyttämään toimittajien työn ja takavarikoimaan toimittajien työkaluja. Vastaavasti Ukrainassa Venäjän television lähetykset katkaistiin.

Maaliskuun 3. päivänä Ukraina kertoi, että Venäjän Mustanmeren laivasto tekisi hyökkäyksen Krimin joukkoja kohtaan mikäli nämä eivät antaudu. Mustanmeren laivasto ja myöhemmin myös Venäjän puolustusministeriö kiisti väitteen. Ukrainan rajaviranomaiset kertoivat Venäjän tuoneen lisäjoukkoja Krimille. Venäjän joukot valtasivat lauttasataman Kertšin kaupungissa. Sieltä oli tarkoitus pääministeri Dimitri Medvedevin mukaan rakentaa 2010 tehdyn sopimuksen mahdollistama silta Venäjän puolelta Ukrainaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tarkkailijoita saapui Ukrainaan. YK:n oli tarkoitus pitää uusi hätäkokous vielä samana iltana Venäjän pyynnöstä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi 4. maaliskuuta ensimmäistä kertaa Krimin tapahtumia konfliktin puhjettua. Putin sanoi ettei Venäjällä ole intresseissä sotilaalliseen voimankäyttöön Krimillä, mutta piti sitä viimeisenä vaihtoehtona eikä sen liittäminen Venäjään ole suunnitelmissa. Hän tuolloin vielä kiisti, että venäläisjoukot olisivat vallanneet Krimin vaan kyseessä olisi paikalliset ”itsepuolustusjoukot”. Samaan aikaan Venäjä nosti omien sotilaskohteiden valmiutta. Putin luonnehti Ukrainan vallankumousta perustuslain vastaiseksi ja piti Viktor Janukovitšia edelleen maan virallisena, mutta asemansa menettäneenä presidenttinä. Putin lupasi taloudellista tukea Krimille.

Aseistautunut joukko pidätti YK:n lähettilään lyhyeksi ajaksi Simferopolissa Krimillä.Venäläissotilaat estivät Etyjin tarkkailijoiden pääsyn Krimin tarkastuspisteellä. Venäjä ei ole myöntänyt sotilaidensa estäneensä tarkkailijoita. Myöhemmin presidentti Putin ja Etyjin sveitsiläisedustajat pääsivät kuitenkin sopuun, että tarkkailijoita voidaan päästää Ukrainaan.

Krimin alueparlamentti hyväksyi yksipuolisen päätöksen, että Venäjän joukot ovat ainoa hyväksytty aseellinen voima Krimillä. Seurauksena ukrainalaisia joukkoja kohdellaan miehittäjinä.

10. maaliskuuta Krimin pääministeri Sergei Aksjonov kertoi niemimaan perustaneen oman armeijan, joka liitetään mahdollisesti Venäjän armeijaan jos tulevassa kansanäänestyksessä krimiläiset päättävät liittyä Venäjään. Ukrainan pääministeri Jatsenjuk vei konfliktin käsiteltäväksi YK:n turvallisuusneuvostoon.Venäjä lupasi Krimille 40 miljardin ruplan (790 miljoonaa euroa) suuruisen yritystuen.

  1. maaliskuuta Ukrainan rajaviranomaiset ilmoittivat venäläisten maahanlaskujoukkojen tunkeutuneen pitkälle Arabatinkynnäälle sekä tuoneen joukkoja jo Strelkovojen (Strilkoven) kylän lähistölle, eli kynnään pohjoisosiin Ukrainan Hersonin alueen puolelle (45.898°N,34.886°E).

Toimien perustelut


Venäjän presidentti Vladimir Putin katsoi, että Krimin johdon tarkoituksena on toimillaan suojella alueen väestön etuja.Alueella vierailleen Etyjin vähemmistövaltuutetun, Astrid Thorsin, mukaan Etyjin valtuuskunta ei löytänyt todisteita venäläisväestöön kohdistuvasta väkivallasta tai heidän oikeuksiensa loukkaamisesta. Sen sijaan Thors katsoi, että uhka kohdistui tosiasiallisesti ja erityisesti ukrainalaisiin ja Krimin tataareihin.

Putinin puhe

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti 18. maaliskuuta puheen Krimin kansanäänestyksen jälkeen Kremlissä valtiollisen duuman jäsenille, liittoneuvoston jäsenille, Venäjän alueiden johtajille ja kansalaisyhteiskunnan edustajille.

Suomalaisasiantuntijat luonnehtivat puhetta uhmakkaaksi, kansallismieliseksi ja vailla sovintoa olevaksi. Lisäksi puheessa haikailtiin Neuvosto-imperiumin aikakauteen.

Puheessaan Putin kertoi äänestyksen tapahtuneen täydessä sopusoinnussa demokratian menettelytapojen kansainvälisen oikeuden normien kanssa ja piti tulosta täydellisen vakuuttavana. Putinin mukaan krimiläisistä äänioikeutetuista yli 96 prosenttia äänesti liittymisestä Venäjään. Hän mainitsi Vladimir Suuren ottaneen kristillisen kasteen Krimillä ja Krimin liittämisestä vuonna 1783 osaksi Venäjää. Puhuja mainitsi tataarien kokemat julmuudet muiden neuvostokansojen ohella. Putin sanoi Venäjän suhtautuvan kunnioittaen jokaiseen kansallisuuteen ja ehdotti venäjää, ukrainaa ja krimintataaria alueen virallisiksi kieliksi. Hän mainitsi Nikita Hruštšovin päätöksen liittää Krim ja liittokaupunki Sevastopol Ukrainaan ja korosti ettei krimiläisiltä itseltään kysytty liittämisestä. Putin näki Neuvostoliiton äkillisen hajoamisen, kansojen hajaantumisen ja dramaattisten seurausten myötä Krimin tulleen ryöstetyksi Venäjältä ja Venäjän olleen voimaton puolustamaan etujaan Krimin suhteen. Putin sanoi puheessaan 2000-luvun alkupuolella Ukrainan presidentti Leonid Kutšman vaatineen edistämään rajanvetoprosessia, Venäjä oli Putinin mukaan ikään kuin tunnustanut Krimin osaksi Ukrainaa, mutta neuvotteluja tarkemmasta rajanvedosta ei käyty. Hyvien suhteiden vuoksi Venäjä tuli Putinin mukaan vastaan myös monimutkaiseksi luonehditun Asovanmeren ja Kertšinlahden vesialueiden osalta.

Puheessa Putin esitti Ukrainan kehittyneen 20 vuoden ajan alueen venäläisille haitalliseksi riistämällä historiallisen muistin, jopa äidinkielen ja alistaneen pakkoassimiloinnin kohteeksi. Hän ymmärsi ukrainalaisten kyllästyneen maan huonoihin johtajiin ja Maidanin mielenosoittajien rauhanmielistä vastustusta korruptiota, tehotonta valtionhallintoa ja köyhyyttä vastaan. Hän kuitenkin tulkitsi vallankumouksen myötä valtaan nousseiden olevan nationalisteja, uusnatseja, venäläisten vihaajia, antisemiitejä ja Stepan Banderan aatteellisiä perillisiä, jotka olivat valmiita terroriin, murhiin ja omaisuuden tuhoamiseen. Putin suomi Ukrainan uuden hallituksen päätöstä virallistaa ukrainan kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi ja venäjänkielisten uuden hallinnonvastustajien vainoamista. Presidentin mukaan Venäjän oli pakko vastata krimiläisten hätään ja avunpyyntöön. Hän ihmetteli puheessaan länsieurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten kollegoiden syytöksiä kansainvälisten oikeuksien rikkomisesta Krimillä ja väitti venäläisjoukkojen olleen jo etukäteen alueella sopimusten mukaisesti. Hän huomautti krimiläisten vedonneen YK:n peruskirjan mukaisesti itsemääräämisoikeuteensa, kuten Ukrainakin teki aikanaan erotessaan Venäjästä. Lisäksi Putin mainitsi Kosovon itsenäistymisen olleen länsimaiden hyväksymä ja länsimaiden toimivan kaksoisstandardein. Hän kiitti krimiläisiä itsepuolustusjoukkoja ja ukrainalaisia sotilaita siitä, ettei alueella ole tullut kuolonuhreja. Hän kiitti myös Intian hillittyä asennetta asiaan.

Ukrainan kansaa Putin kiitti ja toivoi sen ymmärtävän, että Venäjä ei tuota vahinkoa tai loukkaa kansallistunnetta, sekä varoitti niitä, jotka pelottelevat Venäjällä. Ukrainalaisten hän katsoi olevan samaa kansaa venäläisten kanssa. Putin sanoi, että venäläisiä ja venäjänkielisiä maa tulee puolustamaan. Krimiä Putin piti puheessaan yhteisenä omaisuuten ja toivoi sen saavuttavan rauhan ja koki alueen tarvitsevan vakaan suvereniteetin. Putin sanoi, että tänään sellaisena suvereniteettina voi toimia ainoastaan Venäjä ja että Ukrainassa ei ole edelleenkään legitiimiä toimeenpanovaltaa, joten Putinin mukaan Ukrainassa ei ole ketään kenen kanssa Venäjä voisi keskustella. Ukrainan mahdollisen Nato-jäsenyyden Putin näki uhkaksi Etelä-Venäjälle. Hän näki kansanäänestyksen kysymysasettelussa Krimin ja Sevastopolin johdon ja lainsäädäntöelinten kansanedustajien asettuneen ryhmäkuntaisten ja poliittisten intressien yläpuolelle ja asettaneen toimintansa kulmakiveksi yksinomaan ihmisten todelliset edut. Muunlaisen äänestystuloksen hän näki johtavan vain väliaikaiseen johtoon. Putin esitti venäläisten näkemyksenä ne kyselytulokset, joiden mukaan 95 prosenttia kannattaa venäläisten puolustamista Krimillä, 86 prosenttia pitää Krimiä edelleen Venäjään kuuluvana ja 92 prosenttia haluaa Krimin liitettävän Venäjään.

Krimin liittäminen Venäjään

Kansanäänestyksen jälkeen 18. maaliskuuta 2014 presidentti Putin ja myöhemmin duuma hyväksyi päätöksen liittää Krim Venäjään. Ukraina ja länsimaat tuomitsivat kansanäänestyksen laittomana ja Krimin liittämisen Venäjään. 21. maaliskuuta Venäjän parlamentin ylähuone hyväksyi yksimielisesti Krimin liittämisen Venäjään.

Ukrainalainen varusmies kuoli ja kapteeni loukkaantui Simferopolissa olevaan tukikohtaan 18. maaliskuuta tehdyssä iskussa. Ukrainan pääministeri arvioi tilanteen muuttuneen ampumisen myötä poliittisesta sotilaalliseksi.Samana päivänä löytyi kadonneen tataarin Reshat Ametovin ruumis, jossa oli väkivallanmerkkejä.Seuraavana päivänä joihinkin ukrainalaistukikohtiin tunkeuduttiin. Valtaajia olivat venäläismieliset joukot ja naamioituneet venäläissotilaat. Ukrainan hallitus suunnittelee vetävänsä sotajoukot pois Krimiltä.

Kriisin pitkittyessä Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi, että jännitteet Venäjää kohtaan ovat johtaneet siihen ettei G8-maita käytännössä enää ole. Ryhmään kuuluivat siitä alkaen vain sen perustajajäsenet (G7-maat) Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Ranska, Italia, Japani ja Kanada.Yhdysvallat asetti lisäpakotteita merkittäville venäläisille talousvaikuttajille. Venäjä vastasi tähän vastapakotteilla. Pakotteet kohdistuivat vaikutusvaltaisimpiin republikaani- ja demokraattipoliitikkoihin.

Kuukauden päästä venäläisjoukkojen Krimille siirtymisen jälkeen Putin myönsi ensimmäistä kertaa näiden olleen venäläisiä eikä paikallisia itsepuolutusjoukkoja. Hän vieraili 9. toukokuuta venäläisten juhlapäivänä voitonpäivänä Krimillä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun alue oli liitetty Venäjään.

Puheiden koveneminen heinäkuussa

Ukrainan uusi presidentti Petro Porošenko on ollut yhteydessä presidentti Putiniin samalla kun Itä-Ukrainassa on menossa Ukrainan armeijan tykistöhyökkäys itäosien separatisteja vastaan. Venäjän ja Ukrainan sekä Ranskan ja Saksan ulkoministerit ovat päässeet neuvottelukosketukseen, mutta osapuolien johto ei tunnu olevan enää kenenkään hallinnassa. Venäjä väittää ukrainalaisten ampuneen rajan yli Venäjän puolelle. Ukrainan uusi puolustusministeri Valeri Heletei ilmoitti Ukrainan valtaavan myös Krimin takaisin.

Krimin kansanäänestys

Krimillä järjestettiin pikaisesti, 16. maaliskuuta kansanäänestykseksi kutsuttu tapahtumaken, josta raportoitujen tulosten mukaan 96,6 % kannatti Krimin liittymistä Venäjään. Äänestysprosentiksi kerrottiin 83,1 %. Ukrainan alaisuudessa pysymistä kannattava tataariväestö boikotoi äänestystä, sillä äänestyksessä ei ollut heidän kantansa mukaista vaihtoehtoa. Tataarit muodostivat 12 prosenttia Krimin väestöstä.Luvut eivät ole saaneet ulkopuolista vahvistusta, hätäisesti järjestetyllä äänestyksellä ei ollut puolueettomia kansainvälisiä vaalitarkkailijoita.

Äänestyksen sisältö

Äänestyksessä esitettiin kaksi vaihtoehtoa kansalaisille:

"Kannatan Krimin liittymistä Venäjään liittovaltion täysivaltaiseksi subjektiksi"

tai

"Kannatan Krimin tasavallan vuoden 1992 perustuslain saattamista uudelleen voimaan ja Krimin pysymistä osana Ukrainaa"

Jälkimmäinen vaihtoehto, jossa olisi palautettu vuoden 1992 perustuslaki Krimin alueelle, olisi tarkoittanut palaamista alueen erittäin laajaan autonomiaan osana Ukrainaa.Politiikan asiantuntijat pitivät kumpaakin äänestysvaihtoehtoa päämäärältään samanlaisina eli liittymisenä Venäjään. Näin äänestäjille tarjottiin käytännössä lyhyt (ensimmäinen vaihtoehto) ja hieman pitempi tie (jälkimmäinen vaihtoehto) osaksi Venäjää, ei mahdollisuutta pitää Krim Ukrainan autonomisena osana.

Reaktiot äänestykseen

Ukrainan nykyhallinto piti äänestystä laittomana. Krimin parlamentti pyysi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöä (ETYJ:tä) lähettämään vaalitarkkailijoita. ETYJ:n tiedottaja kertoi ettei Krim voinut pyytää vaalitarkkailijoita siltä, koska pyytäjä ei ole valtio eikä järjestön jäsen. ETYJ mukaan vaali oli laiton eikä se täten lähettänyt vaalitarkkailijoita Krimiin. Britannian ulkoministeri William Hague syytti Krimin äänestystä demokratian pilkkaamiseksi. Pohjoismaat ja Baltia tuomitsivat Krimin kansanäänestyksen.Ranska ei aikonut missään olosuhteissa tunnustaa Krimin kansanäänestyksen tulosta. Maan presidentin François Hollanden mukaan äänestys on selkeästi laiton. Presidentti Sauli Niinistö ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (Utva) piti Krimin kansanäänestystä Ukrainan perustuslain vastaisena ja laittomana. YK:n yleiskokous julisti Krimin kansanäänestyksen laittomaksi.

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous tuomitsi kansanäänestyksen päätöslauselmassa 68/262 äänin 100 tuomitsemisen puolesta ja 11 sitä vastaan. 58 valtiota jätti äänestämättä. Äänestetyssä päätöslausemassa todetaan ”[Krimin kansanäänestys] ei ole sitova eikä sen avulla voida Krimin autonomisen tasavallan tai Sevastopolin kaupungin asemaa muuttaa”.

Krimin alueparlamentti hyväksyi 6. maaliskuuta yksimielisesti päätöksen liittymisestä Venäjään sekä antoi itsenäisyysjulistuksen 11. maaliskuuta ja pyysi Venäjän presidenttiä käsittelemään pyynnön. 100-paikkainen alueparlamentti hyväksyi päätöksen äänin 78–0. Samalla kansanäänestystä asiasta aikaistettiin pidettäväksi 16. maaliskuuta. Lain taustamateriaaliin liitettiin selitys, jossa kansanäänestystä perustellaan Ukrainan helmikuisilla väkivaltaisuuksilla. Tekstissä todetaan, että Kiovassa vallan otti perustuslain vastaisella tavalla nationalistiset voimat, jotka rikkoivat kansalaisoikeuksia. Tästä on seurannut uhka kansalaisten oloille ja poliittiselle toiminnalle. Parlamentin mukaan ääriainekset ovat myös yrittäneet tunkeutua Krimin alueelle, lisätä jännitystä ja kaapata vallan laittomasti. Krimin paikallishallitus päätti aluksi järjestää kansanäänestyksen alueen asemasta 25. toukokuuta, joka olisi ollut sama päivä kuin tuleva Ukrainan presidentin vaali.

Äänestyksen kritiikki

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kommentoi vaaleja sanoin: "Tämä oli absurdi näytelmä, joka toteutettiin miehitysoloissa, joka oli laiton monella tavalla. Äänestystuloskin on sitä luokkaa, mitä Itä-Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton maissa aikoinaan saatiin aikaan manipuloiduissa vaaleissa." Esimerkiksi Krimin tataareja edustavan Mejlisin verkkosivustolla kerrotaan ainoastaan 34,2 prosentin Krimin asukkaista osallistuneen ”niin sanottuun kansanäänestykseen”. Osuus poikkeaa vahvasti venäläislähteiden uutisoimista luvusta. Ukrainan radiolle antamassaan haastattelussa Krimin tataarien parlamenttiedustaja Jemilev kertoo nyt julkaistun, ”valeäänestykseksi” luonnehtimansa äänestysprosentin pohjautuvan Krimin tataarien saamiin, Venäjän FSB:lle lähetettyihin tarkkoihin tietoihin, eikä ”propagandaan jota he lähettivät”. Krimin tataarien edustaja kritisoi myös äänestyksen toteutusta, sillä ”oli mahdollista äänestää ensin yhdessä kylässä, siten toisessa”.

Venäläinen journalisti kertoi, että hänet oli päästetty äänestämään, vaikka hän oli kertonut olevansa Venäjän kansalainen vain määräaikaisella yhden vuoden oleskeluluvalla. Journalistin mukaan tämä oli laitonta, ja hän korosti sitä, että toisen maan kansalaisen ei pitäisi sallia äänestää toisen itsenäisen maan vaaleissa. Myös brittiläisen The Guardian -lehden haastattelussa on kerrottu venäläisten passien kelvanneen vaalipaikoilla.

Juuri Krimillä valtaan noussut venäjämielinen hallinto kutsui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vaalitarkkailijoita varmistamaan äänestyksen laillisuutta. Etyj ei kuitenkaan osallistunut vaalien tarkkailuun millään lailla. Sen mukaan Krim ei voi esittää pyyntöä, sillä se ei ole itsenäinen valtio tai alue, vaan kutsun pitäisi tulla Ukrainalta. Vaalitarkkailuasiantuntija Kimmo Kiljunen sanoi haastattelussa, että ”laittomia vaaleja ei voi valvoa”.

Venäjän presidentti on puolestaan todennut miehityksen yhä jatkuessa Krimillä käydessään, että Venäjän asevoimat osallistui tämän ”äänestyksen” järjestämiseen.Tämä alleviivaa ja osoittaa niin sanotun kansanäänetyksen järjestelyn laittomuutta ja osaltaa kyseenalaistaa ”ääntenlaskennan” totuudellisuutta.

Toisaalta moni länsimainen media on tutkinut krimiläisten mielipiteitä ja tullut pääosin samaan tulokseen Krimin asukkaiden tahdosta liittyä Venäjään kuin Venäjän ilmoittama vaalitulos

Venäjän uusi kanta

Vladimir Putin lipsautti vasta 16. heinäkuuta 2018 Helsingin huippukokouksessa, että Venäjä itse järjesti Krimin niin sanotun kansanäänestyksen Ukrainan maaperällä.Senkin Kreml poisti puheen translitteraatiosta.

Itä-Ukrainan tilanteen kiristyminen



Huhtikuun ensimmäisenä päivänä Nato irtisanoi kaikenlaisen sotilaallisen ja siviiliyhteistyön Venäjän kanssa, kun Venäjä pyynnöistä ja lupauksista huolimatta ei ollut alkanut siirtämään sotajoukkojaan Ukrainan vastaiselta rajalta. Ukraina ei ole Nato-jäsen, mutta Nato aikoo silti lisätä yhteistyötä maan kanssa. Päivää aikaisemmin presidentti Putin ilmoitti Saksan liittokansleri Angela Merkelille Venäjän aloittaneen joukkojensa osittaisen siirtämisen Ukrainan rajalta.

6. huhtikuuta venäläismieliset mielenosoittajat valtasivat hallintorakennuksia Itä-Ukrainassa muun muassa Slovjanskissa , Luhanskissa ja Harkovassa. Seuraavana päivänä Donetskissa hallintorakennuksen vallanneet julistivat kaupungin "Donetskin kansantasavallaksi". Tšekin presidentti Miloš Zeman vaati hallintorakennusten valtausten jälkeen Nato-joukkoja Itä-Ukrainaan jos Venäjä yrittää ottaa alueen haltuunsa.

13. huhtikuuta venäläismieliset mielenosoittajajoukot valtasivat hallintorakennuksia Slovjanskissa. Samana päivänä Kramatorskissa aseistautuneet joukot hyökkäisivät poliisiasemalle ja tilanne ajautui tulitaisteluksi Ukrainan turvallisuusjoukkojen kanssa. Seuraavana päivänä sisäministeri Arsen Avakov julisti ”terrorismin vastaisen operaation” mielenosoittajia vastaan Slovjanskissa. Ukrainan turvallisuusjoukot ja aseistautuneet mielenosoittajat ottivat tämän jälkeen yhteen. Useita henkilöitä kuoli yhteenotoissa. Itä-Ukrainan levottomuudet levisivät myös Kaakkois-Ukrainassa sijaitsevaan Mariupolin kaupunkiin vaatien itsenäisen valtion perustamista Itä-Ukrainaan. Kielenkäyttö on niinkin kovaa, että vt. presidentti Turtšynov sanoo Venäjän käyvän sotaa Ukrainaa vastaan kylvämällä epäjärjestystä Itä-Ukrainassa.

Taloudelliset vaikutukset

Maanantaina 3. maaliskuuta Venäjän keskuspankki nosti ohjauskorkoaan 5,5 prosentista seitsemään prosenttiin. Venäjän ruplan vaihtokurssi heikkeni yli kaksi prosenttia, yhdellä eurolla sai 50,3 ruplaa ja yhdellä dollarilla 36,6 ruplaa. Moskovan pörssin yleisindeksi Micex oli 10 prosenttia miinuksella, joka on jyrkin alamäki viiteen vuoteen.

6. maaliskuuta Yhdysvallat asetti viisumikieltoja ja yhdysvaltalaisen omaisuuden jäädyttämisiä. Pakotteet kohdistuvat venäläisiin ja ukrainalaisiin, jotka ovat olleet osallisina Krimin kriisissä.

13. maaliskuuta Talousjärjestö OECD pani Venäjän jäsenyyshakemuksen jäihin. Järjestön hallintoneuvosto päätti keskeyttää Venäjän jäsenyysvalmistelut toistaiseksi.

17. maaliskuuta Yhdysvallat ja Euroopan unioni asettivat Venäjälle pakotteita. Pakotteet koskevat Vladimir Putinin lähipiiriläisiä. Vastatoimet sisältävät muun muassa tilien jäädytyksiä ja matkustuskieltoja. 20.3 Yhdysvallat ja Euroopan unioni laajensivat pakotteita ja lisäsivät uusia henkilöitä pakotelistalle.

20. maaliskuuta Luottoluokittaja Standard & Poor’s laski Venäjän luokitusnäkymät negatiivisiksi Ukrainan kriisin vaikutusten ja länsimaiden Venäjälle asettamien pakotteiden takia. 21.3 luottoluokitusyhtiö Fitch laski myös Venäjän talousnäkymät negatiivisiksi samoista syistä.

21. maaliskuuta Visa ja Mastercard lopettivat palvelut venäläisen Rossija-pankin asiakkaille, joka on mukana Yhdysvaltojen pakotelistalla.

24. maaliskuuta Aiemmin G8- johtavien teollisuusmaiden ryhmänä Venäjän kanssa kokoontuneet maat sulkivat Venäjän pois tapaamisistaan siksi kunnes maa muuttaa käyttäytymistään. Jatkossa G8-kokouksen sijaan johtavat teollisuusmaat tapaavat G7-ryhmänä.

25. maaliskuuta Venäjän apulaistalousministeri Andrei Klepach arvioi, että tammi–maaliskuussa maasta on paennut noin 52 miljardin euron edestä pääomaa.

26. maaliskuuta Maailmanpankin arvion mukaan pahimmassa tapauksessa Venäjän talous voi supistua vuonna 2014 jopa 1,8 prosenttia Ukrainan kriisin takia.

Tappiot ja seuraukset siviileille

Siviili- ja sotilasuhrit

Kaksi siviiliä kuoli ja useita loukkaantui Krimin parlamentin edustalla 26. helmikuuta 2014. Toinen sai sydänkohtauksen ja toinen tallautui. Donetskissa Itä-Ukrainassa Venäjää tukevien ja maan toimia vastustavien välisissä mellakoissa kuoli 13. maaliskuuta kaksi ihmistä sekä kymmeniä loukkaantui.

Ensimmäinen Krimin tukikohtiin liittyvä kuolemantapaus sattui pääkaupunki Simferopolissa. Tuntematon asemies ampui ukrainalaisen sotilaan, kun tämä oli valvomassa tornissa tukikohdan ajoneuvovarikkoa.

7. huhtikuuta Venäjän sotilas ampui Ukrainaan palaamassa olleen aseettoman ukrainalaisupseerin kuoliaaksi Itä-Krimillä olevassa Novofedorivkan kaupungissa.

Tataarien ja ukrainalaisten vainot

Krimin suurin vähemmistö ja ukrainalaiset joutuivat Venäjään anneksoimisen jälkeen vainojen kohteeksi. Nuoria tataareja, jotka olivat vastustaneet Ukrainasta irtautumista alettiin painostaa ja myöhemmin heitä alkoi kadota heti sen jälkeen keväällä, kun Krimin niemimaa liitettiin Venäjään.

Useita kymmeniä ihmisiä oli lokakuuhun mennessä pidätetty, heidän kodeistaan oli etsitty todisteita terroritekojen valmistelusta ja heidän omaisuuttaan oli takavarikoitu. Näyttöä rikollisesta toiminnasta ei kuitenkaan oltu saatu.

Yhtenä osana painostusta olivat nuorten sieppaukset. Kadonneiden miesten joukossa oli myös ainakin kaksi naista. Kolmen ruumiit oli löydetty lokakuuhun mennessä. Muista ei ollut mitään tietoa. Myös Krimin ukrainalaisia katosi.

Asevelvollisuus

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutettu totesi raportissaan syksyllä 2017, että Krimillä ja Sevastopolissa nyttemmin voimaan tullut Venäjän asevelvollisuus on ihmisoikeusongelma. Alueen asukkaita on paennut, eivätkä he voi palata alueelle, sillä heitä syytettäisiin sotilaskarkuruudesta.Kansainvälinen humanitaarinen laki määrää, että miehitysvalta ei saa pakottaa miehitetyn alueen asukkaita sotilaspalvelukseen tai painostaa heitä värväytymään armeijaan vapaaehtoisesti.

Venäjän kanta


Venäjän ulkoministeriön Eurooppa-yhteistyön johtajan Ivan Soltanovskyn 1. elokuuta 2015 antaman lausuman mukaan Krimin liittäminen Venäjään oli YK:n peruskirjan ja Helsingin sopimuksen mukainen, koska Krimillä järjestettiin kansanäänestys. Toukokuussa 2016 Vladimir Putin sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Venäjä ei neuvottele Krimin asemasta enää koskaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi lehdistötilaisuudessa 16.7.2018 Helsingissä, että Venäjä järjesti Krimillä kansanäänestyksen. Aiemmin venäläiset ovat väittäneet, että Krim järjesti kansanäänestyksen Venäjään liittymisestä itse vuonna 2014 ja vasta sen jälkeen Venäjä liitti Ukrainalle kuuluneen niemimaan itseensä.

Reaktiot maailmalla

Useiden valtioiden ja puolustusliitto Naton johtajat ovat tuominneet Venäjän sotajoukkojen siirrot ja korostaneet Ukrainan alueellisen itsenäisyyden kunnioittamista.Venäjällä on ollut mielenosoituksia sekä Venäjän toimien puolesta että vastaan.

Euroopan unioni antoi tukensa Ukrainalle ja tuomitsi Venäjän toimet. EU vaatii Venäjää vetämään joukkonsa pois Krimin niemimaalta.

Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen sanoi Venäjän uhkaavan Euroopan rauhaa ja kehotti Venäjää lieventämään Ukrainan jännitteitä. Nato jäädytti yhteistyönsä Venäjän kanssa ja ilmoitti tiivistävänsä yhteistyötä Ukrainan asevoimien kanssa koulutusten ja yhteisharjoitusten muodossa.

YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa kaikki muut turvaneuvoston jäsenmaat paitsi Venäjä ja tyhjää äänestänyt Kiina tukivat Ukrainan suvereniteettia, itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta. Myös 27. maaliskuuta 2014 hyväksytty YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 68/262 tuomitsi Venäjän toimet.

Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön mukaan Krimin tunnuksettomat itsepuolustusjoukot syyllistyvät väkivaltaan ja rikoksiin sekä rikkovat ihmisoikeuksia, mutta Krimin hallinto ei puutu tilanteeseen eikä rankaise vääryyksistä. Järjestö pitää joukkoja täysin laittomina.

G7-ryhmän johtajat tuomitsevat sekä Krimin kansanäänestyksen että Venäjän päätöksen liittää alue itseensä.


Valtiot


Kansainväliset reaktiot Krimin kriisiin. Luokitteluna valtioiden viralliset lausunnot.

  Ukraina

  Venäjä


  ilmaisee vain huolestuneisuutensa tai haluaa rauhanomaisen ratkaisun konfliktiin

  tukee Ukrainan alueellista koskemattomuutta

  tuomitsee Venäjän toimet

  pitää Venäjän toimia sotilaallisena interventiona


  tukee Venäjän toimia ja/tai tuomitsee Ukrainan väliaikaisen hallituksen

  "tunnustaa Venäjän intressit"


 ei virallista kantaa / ei tietoa saatavilla

Britannia – ulkoministeri William Hague kutsui Venäjän suurlähettilään ilmaistaakseen huolen Ukrainan tilanteesta. Mahdollinen aseellinen yhteenotto olisi uhka Ukrainan suvereniteetille, itsenäisyydelle ja alueelliselle koskemattomuudelle.
Intia – Intian turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Shivshankar Menon mukaan Venäjällä oli Ukrainassa ”perusteltuja oikeuksia”.
Japani– pääministeri Shinzō Aben mielestä Venäjän toimet olivat uhka maailmanrauhalle.
Kiina – ulkoministeriö toivoi neuvotteluiden jatkumista kriisin ratkaisemiseksi. Kiina lupautui samalla olla puuttumatta Ukrainan itsenäisyyteen ja alueelliseen koskemattomuuteen.Kiinan YK-lähettiläs Liu Jieyi sanoi YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, että Ukrainan alueellista koskemattomuutta täytyy kunnioittaa.
Kirgisia – maan ulkoministeri tuomitsi lausunnossaan kaikki Ukrainan tilanteen vakautta horjuttavat toimet ja ilmaisi tukensa Ukrainan tilanteen varhaiseksi sopimiseksi rauhanomaisin keinoin, neuvottelujen ja vuoropuhelun kautta, kansainvälisen oikeuden normeja ja YK:n peruskirjaa noudattaen.
Ranska– pääministeri Jean-Marc Ayrault painotti, että Ukrainan alueellista koskemattomuutta ”on ehdottomasti kunnioitettava”.
Ruotsi – ulkoministeri Carl Bildt piti Venäjän toimia selkeästi sotatoimena.
Saksa – liittokansleri Angela Merkel esitti huolensa Ukrainan tilanteelle ja painottanut alueen koskemattomuuden tärkeyttä.
Suomi – ulkoministeri Erkki Tuomioja arvioi Venäjän asevoimien siirron Krimille rikkovan kansainvälistä oikeutta ja tälle olevan paljon ja laajoja seurauksia. Presidentti Sauli Niinistö totesi Venäjän toiminnan Krimillä olevan vastoin kansainvälistä oikeutta. Ulkopoliittisen instituurin tutkijaCharly Salonius-Pasternak sanoi Venäjän aggressiivisten toimien yllättäneen monet tutkijat sekä hänen kollegansa. Suomi tarjosi neuvottelupaikkaa kriisin ratkaisemiseksi. Suomen puolustusvoimat lisäsi tiedustelua ja hävittäjien valmiutta kriisin vuoksi.
Syyria – presidentti Bašar al-Assad ilmoitti, että hän ja Syyrian kansa tukevat Putinin toimia, jotka tähtäävät Ukrainan tilanteen tasapainottamiseen. Damaskos tuki Venäjän presidentin "rationaalista ja rauhanomaista lähestymistapaa, joka tähtää maailman vakauteen ja taisteluun terrorismia vastaan".
Tšekki – presidentti Miloš Zeman ja ulkoministeri Lubomír Zaorálek vertasivat Krimin kriisiä Prahan kevääseen 1968.
Turkki – Turkki on ulkoministerinsä Ahmet Davutoğlun sanoin ilmaissut huolensa Krimin tataarien kohtalosta ja aikoo tukea heitä.
Viro, Latvia, Liettua – Baltian maiden puolustusministerit tuomitsivat Venäjän tunkeutumisen Ukrainaan.Myöhemmin Latvia ja Liettua kielsivät Venäjän valtion television viralliset lähetykset maissaan.
Yhdysvallat – presidentti Barack Obama ilmoitti Vladimir Putinille Venäjän rikkovan kansainvälisiä lakeja väliintulollaan Ukrainassa. Obama vaati Putinia vetämään joukkonsa takaisin Krimin niemimaalla olevaan tukikohtaan. Ellei näin tapahdu, tulisi Venäjälle Obaman mukaan poliittisia ja taloudellisia seurauksia. Lisäksi Yhdysvallat vaati kansainvälisten tarkkailijoiden lähettämistä maahan. Maaliskuussa 2017 Donald Trumpin hallinto vaati Venäjää palauttamaan Krimin Ukrainalle.
Valko-Venäjä – presidentti Aljaksandr Lukašenkan sanoi Krimin miehityksen toimivan vaarallisena ennakkotapauksena, mutta Krim on täst´edes osa Venäjää.
Venezuela – presidentti Nicolas Maduron mukaan ”se, mitä tapahtuu parhaillaan Ukrainassa, oli suoraa seurausta niistä toimista, jotka saivat aikaan Ukrainan demokratian romahtamisen. Ja tämä taas johtui vain ja ainoastaan Yhdysvaltain ja joidenkin Euroopan valtioiden Venäjän vastaisesta politiikasta. He pyrkivät saartamaan Venäjän heikentääkseen ja lopulta tuhotakseen sen.”

Reaktiot Venäjällä

Putinin kannatus nousi huomattavasti Venäjällä Krimin kriisin aikana. Venäjän tutkimuslaitoksen VTsIOM:in mukaan 71,6 prosenttia vastaajista tuki Putinia vuoden 2014 maaliskuussa.

Venäjän tutkimuslaitoksen VTsIOM:in mukaan 90% kyselyyn Krimin tilanteesta vastanneista venäläisistä kannatti Krimin tasavallan liittämistä Venäjään.

Venäjän tutkimuslaitos VTsIOM kysyi venäläisiltä, että "Pitäisikö Venäjän reagoida laillisesti äänestettyjen Ukrainan viranomaisten kukistamiseen?" Valtaosa eli 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei Venäjän pitäisi puuttua Ukrainan tilanteeseen, koska se oli Ukrainan sisäinen asia. Vain 15 prosenttia oli sitä mieltä, että Venäjän pitäisi puuttua tilanteeseen.

Liki sata venäläistä tiede- ja taidevaikuttajaa allekirjoittivat vetoomuksen, jossa arvostellaan kovin sanoin Venäjän toimintaa Ukrainassa.

Päivää ennen Krimin kansanäänestystä 50 000 ihmistä osoitti mieltään Moskovassa sekä Vladimir Putinia että Venäjän toimia Ukrainassa vastaan.

Joukko venäläisiä journalisteja tuomitsi 26. maaliskuuta avoimessa kirjeessään EU:n uutistoimisto Rossija Segodnjan (ven. Россия Сегодня, engl. Russia Today) johtajalle Dmitri Kiseljoville (ven. Дми́трий Киселёв) asettamat pakotteet sananvapauden vastaisiksi.

Arviot ja reagointi Suomessa

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö arvioi maaliskuussa, että Suomen valmiuden kohottamista tulee harkita, jos tilanne Ukrainassa kärjistyy ja syttyy sodaksi. Puolustusvoimissa, puolustusministeriössä ja Suomen valtiojohdossa on hänen mukaansa tehostettu tilannekuvan ylläpitoa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola totesi maaliskuun alussa, että Suomen pitäisi ottaa selkeästi kantaa Ukrainan ja Krimin tilanteeseen. Hän luonnehtii Venäjän ulkopolitiikan muuttuneen suhteessa rajavaltioihin. Aaltolan mukaan Suomen olisi hyvä tuoda esiin Suomen kanta, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen suhde Venäjään voi muuttua Ukrainan tilanteen myötä.

Helsingin Sanomien eri alojen vaikuttajista koostuvassa HS-raadissa 57 sadasta raatilaisesta näki Suomen roolin toimia yhdessä EU-maiden tai muiden toimijoiden kanssa ja tehdä Venäjälle selväksi, ettei sen toimia hyväksytä. 31 sadasta kannatti näkemystä, että Suomen pitää pyrkiä välittäjäksi tai muuten aktiivisesti ratkaisuun. Kahdeksan kannatti vaihtoehtoa Suomelle pysyä erossa kiistasta ja neljä ei osannut sanoa kantaansa.

19. maaliskuuta konfliktin kehittyessä huonompaan Yhdysvallat määräsi lisäpakotteita koskemaan taloudenvaikuttajia Venäjällä. Heidän joukossaan oli yksi Suomen rikkaimmista henkilöistä ja jääkiekkojoukkue Jokereiden omistaja Gennadi Timtšenko.

Ukrainan ja Krimin tilanne lisäsi Nato-jäsenyyden kannatuksen kasvua Suomessa. Helsingin Sanomien teettämän, maaliskuun lopussa 2014 julkaistun mielipidetiedustelun mukaan Nato-jäsenyyden kannatus lisääntyi Suomessa kuukauden takaisesta neljä prosenttia. Tuolloin Natoon liittymistä kannatti 22 prosenttia suomalaista.

Maaliskuun lopulla julkaistiin 15 suomalaisen kulttuurivaikuttajan adressi ja vetoomus Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. He toteavat Venäjän astuneen nyt "sotilassaappaallan" kolmatta kertaa kylmän sodan jälkeen eurooppalaisen valtion maaperälle.

Englanninkielinen Suomeen liittyvä uutissivusto Finnbay julkaisi uutisen, että Suomi jatkaa yhteistyötä Venäjän kanssa EU:n tai Yhdysvaltojen valtalauseista huolimatta. Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen varoitti sivuston olevan valeuutissivusto, ja Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola näki sivuston toiminnan osana informaatio-operaatiota ja tarkoituksena hämmentää julkista keskustelua.



Donetskin ja Luhanskin alueiden kansanäänestykset 2014


Donetskin ja Luhanskin alueiden kansanäänestykset olivat Itä-Ukrainan separatistien Itä-Ukrainan kriisin yhteydessä toukokuussa 2014 järjestämiä kansanäänestyksiä, joilla separatistit pyrkivät luomaan oman hallintonsa Itä-Ukrainaan.

Äänestykset

Donetskin ja Luhanskin alueella oltiin 11. toukokuuta 2014 järjestämässä neljää erillistä mielipidekyselyä, joista millään ei ollut virallista kansanäänestyksen asemaa.

Kyselyistä ensimmäinen oli Donetskin kansantasavallassa järjestetty ”separatistien kansanäänestys” ”Donetskin kansantasavallan” alueen itsenäistymisestä 11. toukokuuta,kaksi viikkoa ennen Ukrainan presidentinvaaleja. Äänestykset käydään myös seitsemässä muussa Itä-Ukrainan kaupungissa muun muassa Luhanskissa.Ukrainan hallinto piti suunnitelmia laittomana. Donetskin kansantasavalta julistettiin protestina Kiovan uudelle hallinnolle. Erimielisistä separatistiryhmistä osa haluaa Ukrainasta liittovaltion, osa itsenäisyyttä ja osa liittymistä Venäjään. Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen ennakkoon tekemän kyselyn perusteella 18% alueiden kansalaisista kannatti eroamista Ukrainasta.

Vladimir Putin esitti toukokuussa, että kansanäänestystä Donetskin alueella lykättäisiin. Valkoinen talo kommentoi asiaa sanomalla, että äänestys pitäisi perua kokonaan.Luhanskin kansanäänestyksen järjestelyjä jatkettiin Putinin lausunnoista huolimatta.

Osassa äänestyspaikoista Donetskissa ilmeni puutteita: muun muassa virallisia vaalitarkkailijoita ei ollut ja kysymyksenasettelu äänestyksessä oli monitulkintainen.

Venäläisen uutislähteen mukaan Donetskin alueella äänestyksessä 89,7 % kannatti itsenäistymistä, 10,19 % oli vastaan ja 0,74 % äänistä hylättiin. Alustavassa ääntenlaskennassa käytössä oli siis 100,63 prosenttia ”separatistien kansanäänestyksen” äänestyslipuista Venäjän presidentin nimittämän johdon alaisuudessa toimivan Rossija segodnja – uutistoimiston RIA-Novosti -yksikön uutisen mukaan. Äänestysprosentiksi raportoitiin Donetskin alueella 74,87 prosenttia. RIA-Novostin uutisen uutiskuva avoimen äänestyslipun pudottamistilanteesta tarjoaa esimerkin vaalisalaisuuden rikkomisesta, vaalitoimituksen painostavasta tai ohjaavasta luonteesta tai kuvatun äänestyslipun päätymisen vieraisiin käsiin.

Muista samana päivänä separatistisen kansanäänestyksen kanssa eli 11. toukokuuta 2014 järjestestetyistä äänestyksistä merkittävin oli Dnipropetrovskin alueen kuvernööri Ihor Kolomoiskyin nimeä kantava ukrainalaismielinen vastakansanäänestys, niin sanottu Kolomoiskyin kansanäänestys. Kyselystä käytettiin myös nimeä ”Kansanäänestys rauhasta, järjestyksestä ja yhtenäisyydestä.” Tähän kansanäänestykseen, jossa aiheena oli Donetskin ja Luhanskin alueen liittäminen Dnipropetrovskin alueeseen, raportoitiin osallistuneen 2,5 miljoonaa äänestäjää.

Äänestäjistä yli 975 600 raportoitiin olleen Luhanskin ja 1 467 000 Donetskin alueelta.

Kyselyistä kolmas keskittyi Ukrainan yhtenäisyyden säilyttämiseen. Neljäs kysely tiedusteli halukkuutta tai haluttomuutta liittää Donetskin kaupunki Britanniaan, koska Donetskia pidetään brittiliikemiehen John Hughesin perustamana.

15. toukokuuta muutama päivä kansanäänestyksen jälkeen Donetskin separatistijoukot esittivät uhkavaatimuksen Ukrainan joukoille vetäytyä asemistaan luvaten käyttää voimakeinoja jos ukrainalaisjoukot eivät näin tule tekemään.


Ukrainan presidentinvaalit 2014 järjestettiin Ukrainassa 25. toukokuuta 2014. Vaali oli alun perin määrä järjestää 26. helmikuuta 2015, mutta sitä aikaistettiin Ukrainan vallankumouksen syrjäytettyä presidentti Viktor Janukovytšin helmikuussa 2014. Väliaikainen presidentti Oleksandr Turtšynov jätti tehtävänsä vaalien jälkeen.

Kun äänistä oli laskettu 98,59 prosenttia, oli Petro Porošenko saanut 54,69 prosenttia annetuista äänistä Ukrainan keskusvaalikomission mukaan. Jo aiemmin, keskusvaaliviranomainen oli vahvistanut Porošenko nousevan maan seuraavaksi presidentiksi. 48-vuotias Porošenko vannoi virkavalansa 7. kesäkuuta 2014 ja hänestä tuli Ukrainan viides presidentti.

Vaalien järjestämistä haittasivat Itä-Ukrainan kriisin kehittyminen joidenkin arvioiden mukaan sisällissodan partaalle osassa Luhanskin ja Donetskin aluetta. Donetskin kansantasavallan nimellä esiintyneet aseistautuneet separatistisotilaat estivät laillisten presidentinvaalien järjestämisen runsaalla 20 paikkakunnalla kyseisillä alueilla. Ukrainan keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Mihail Ohendovski kertoi ettei Ukrainan laki edellytä pitämään presidentinvaaleja koko maassa, mutta piti tilannetta poliittisesti hankalana. Venäjän miehittämän Krimin väestöön kuuluville Ukrainan kansalaisille pyrittiin tarjoamaan mahdollisuus äänestää niemimaan ulkopuoleisessa Ukrainassa. Ukrainalaiset pakolaiset Krimin alueelta ja itä-Ukrainasta äänestivät Lvivin alueen äänestyspaikoilla ja Krimin tataarit puolestaan Hersonin alueella.

Ehdokkaat

Petro Porošenkoa pidettiin ennakkosuosikkina. Maineeltaan harvinaisen vähän ryvettynyt Porošenko johti mielipidetiedusteluja runsaan 40 % kannatuksella. Hän on entinen ulkomaankauppaministeri ja yksi maan rikkaimmista kansalaisista. Hän omistaa muun muassa suklaatehdas Roshenin ja televisiokanava 5 Kanalin. Maidanin mielenosoitusten aikana kansainvälisesti tunnetuksi tullut UDARin Vitali Klytško veti ehdokkuutensa 29. maaliskuuta ja asettui tukemaan Porošenkoa, jota hän piti demokraattisten voimien kykenevimpänä ehdokkaana.

Entisen pääministerin Julija Tymošenkon kannatus vaihteli eri mielipidetiedusteluissa 10–21 prosentin välillä ennen vaaleja ja hän sai lopulta 12,81 prosenttia äänistä.

Serhi Tihipko on kärkiehdokkaan tavoin oligarkki, joka lähti ehdokkaaksi yhtenä Alueiden puolueen kansanedustajista. Tihipko toimi aiemmin maan talousministerinä ja sosiaalipolitiikasta vastaavana varapääministerinä sekä Ukrainan keskuspankin johtajana. Alueiden puolueen riitauduttua keväällä 2012 siihen yhdistynyttä, pienempää Vahva Ukraina (ukr. Сильна Україна) -puoluetta johtanut Tihipko erotettiin huhtikuussa 2014 Alueiden puolueesta parin muun presidenttiehdokkaan tavoin. Sittemmin Tihipko kampanjoi itsenäisenä ehdokkaana. Hänen vaaleja edeltävä kannatuksensa vaihteli 6–20 prosentin välillä ja hän keräsi lopulta 5,23 prosenttia äänistä.

Yhden edustajan radikaalia parlamenttiryhmää edustava Oleh Ljaško sai maalis-toukokuun 2014 mielipidekyselyissä 2–8 prosentin kannatuksen. Ljaško keräsi äänistä 8,32 prosenttia ja hän jäi kolmanneksi suosituimmaksi ehdokkaaksi.

Dmytro Jaroš (ukr. Дмитро Ярош) asettui ehdolle nationalistisen Oikean sektorin edustajana.Toinen äärioikeistoa edustanut ehdokas oli Svobodan Oleh Tjahnybok. Jaroš sai äänistä 0,7 prosenttia ja Tjahnybok 1,16. Siten äärioikeistolaisten ehdokkaiden äänisaalis jäi alle kahteen prosenttiin.

Ukrainan kommunistisen puolueen Petro Symonenko vetäytyi vaaleista vasta 16. toukokuuta, mutta hän ehti saada 1,51 prosenttia äänistä.

Kaikki halukkaat eivät päässeet ehdokkaaksi. Yksi julkisuutta keränneistä evätyistä oli Darth Vaderina tunnettu Ukrainan Internet-puolueen Viktor Shevtšenko. Keskusvaalilautakunnan edustaja Igor Zhydenko epäili, että vaikka ehdokkuus saattaa tuntua vitsiltä, jonkun on täytynyt maksaa 2,5 miljoonan grivnan (noin 155 000 euroa) kirjautumismaksu hänenkin ehdokkuudestaan mahdollisena motiivinaan vesittää presidentinvaalien uskottavuutta.

Tulokset

Petro Porošenko julistautui vaalien voittajaksi, kun ovensuukyselyiden perusteella hän oli saavuttamassa vaalivoiton 55,9 prosentin kannatuksella. Toisen kyselyn perusteella kannatus olisi 57,3 prosenttia.

Ukrainan vaalikomission johto vahvisti Porošenkon nousevan maan presidentiksi jo ensimmäisen äänestyskierroksen perusteella. Kun presidentinvaalien äänistä oli laskettu 98,59 prosenttia, oli äänten jakauma Ukrainan keskusvaalikomission mukaan seuraava: Petro Porošenko 54,69 % äänistä, Julija Tymošenko 12,82 %, Oleh Ljaško 8,33 %, Anatoli Hrytsenko 5,48 % ja Serhi Tihipko 5,22 %. Muut ehdokkaat olivat saamassa enintään kolmen prosentin kannatuksen.Tässä vaiheessa esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Obama jo onnitteli Porošenkoa vaalivoitosta.

Äänten jakautuminen

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Mihail Ohendovskin mukaan äänestysaktiivisuus ylitti 60 prosenttia. Korkein äänestysprosentti oli Länsi-Ukrainan Lvivin (78,2 %), Ternopilin (76,63 %) ja Ivano-Frankivskin (73,95 %) alueilla. Alimmillaan äänestysaktiivisuus oli Donetskin (15,37 %), Luhanskin (38,94 %) ja Odessan (46,01 %) alueilla. Donetskin ja Luhanskin alueilla aseistetut separatistit estivät äänestyksen järjestämisen useilla paikkakunnilla.

Alla olevassa taulukossa ovat mukana myös ne ehdokkaat, jotka vetäytyivät vaaleista ennakkoäänestyksen alettua, mutta ehtivät saada ennakkoääniä. Keskusvaalilautakunta ei voinut poistaa vetäytyneille ehdokkaille annettuja ääniä annetun takarajan 1. toukokuuta 2014 jälkeen. Vetäytyneiden ehdokkaiden nimen edellä * -merkki. Oleg Tsarov vetäytyi 29. huhtikuuta ja Natalia Korolevska 1. toukokuuta, eikä heitä ole mukana taulukossa.

Lähteet:

Nimi

Ääniprosentti

Puolue

Nimi ukrainaksi

Huomautettavaa

Petro Porošenko

54,7

Sitoutumaton

Петро́ Олексі́йович Пороше́нко

Oligarkki, suklaatehtailija ja ent. ulkomaankauppaministeri

Julija Tymošenko

12,81

Isänmaa-liitto (Batkivštšyna)

Юлія Володимирівна Тимошенко

Entinen pääministeri, vankilassa lokakuusta 2011 helmikuuhun 2014

Oleh Ljaško

8,32

Radikaalipuolue

Олег Ляшко

Radikaalipuolueen johtaja, kansanedustaja

Anatoli Hrytsenko

5,48

Sitoutumaton

Анатолій Гриценко

Entinen puolustusministeri

Serhi Tihipko

5,23

Sitoutumaton

Сергі́й Леоні́дович Тігі́пко

Venäjämielinen oligarkki, entinen talousministeri

Myh’ailo Dobkin

3,03

Alueiden puolue

Миха́йло До́бкін

Harkovan alueen kuvernööri

Vadym Rabynovitš

2,25

Sitoutumaton

Вадим Зіновійович Рабинович

Ukrainan juutalaiskongressin puheenjohtaja

Olha Bohomolets

1,91

Sitoutumaton (sosialistisen puolueen tuella)

Ольга Богомолець

Tohtori, Maidanin mielenosoittajien lääkintäryhmän johtaja

Petro Symonenko

1,51

Ukrainan kommunistinen puolue

Петро Миколайович Симоненко

Vetäytyi vaaleista 16. toukokuuta, mutta ehti saada 1,51 % äänistä.

Oleh Tjahnybok

1,16

Svoboda

Оле́г Тягнибо́к

Äärioikeistolainen

Dmytro Jaroš

0,7

Oikea sektori

Дмитро Ярош

Äärioikeistolainen

Andri Hrynenko

0,4

Sitoutumaton

Андрій Гриненко

Liikemies

Valeri Konovaljuk

0,38

Sitoutumaton

Валерій Коновалюк

Entinen kansanedustaja

Juri Boiko

0,19

Sitoutumaton

Юрій Бойко

Entinen apulaispääministeri

Mykola Malomuž

0,13

Sitoutumaton

Микола Маломуж

Kenraali, entinen ulkomaantiedustelun päällikkö ja puolustusneuvoston jäsen

Renat Kuzmin

0,1

Sitoutumaton

Ренат Кузьмін

Valtion syyttäjänviraston apulaispäällikkö, lakit. tohtori

Vasyl Kuibida

0,06

Ukrainan kansanliike

Василь Куйбіда

Entinen aluekehitysministeri, Ukrainan kansanliikkeen puheenjohtaja

Oleksandr Klymenko

0,05

Ukrainalainen kansanliike

Олександр Клименко

Ukrainalaisen kansanliikkeen puheenjohtaja, vetäytyi vaaleista 17. toukokuuta ja asettui tukemaan Porošenkoa

Vasyl Tsuško

0,05

Sitoutumaton

Василь Петрович Цушко

Entinen sisäministeri ja sosialistipuolueen johtaja, vetäytyi vaaleista 22. toukokuuta

Volodymyr Saranov

0,03

Sitoutumaton

Володимир Георгійович Саранов

Liikemies

Zorjan Škirjak

0,02

Sitoutumaton

Зорян Шкіряк

Poliitikko ja Maidan-aktivisti, vetäytyi vaaleista 10. toukokuuta



Malaysia Airlinesin lento 17


Malaysia Airlinesin lento 17


Onnettomuuskone elokuussa 2010.

Yhteenveto

Päivämäärä

17. heinäkuuta 2014

Onnettomuustyyppi

alasampuminen

Tapahtumapaikka

Hrabove, Šah’tarskin piiri, Donetskin alue, Ukraina] 48°8′17″N, 38°38′20″E

Lähtöpaikka

Schipholin kansainvälinen lentoasema,Alankomaat

Määränpää

Kuala Lumpurin kansainvälinen lentoasema,Malesia

Kuolleita

298

Eloonjääneitä

0

Lentokone

Konetyyppi

Boeing 777-200ER

Lentoyhtiö

Malaysia Airlines

Rekisteritunnus

9M-MRD

Matkustajia

283

Miehistöä

15

Malaysia Airlinesin lento 17 (MH17/MAS17) oli malesialaisen lentoyhtiö Malaysia Airlinesin reittilento Amsterdamista Kuala Lumpuriin. Se syöksyi Maahan Itä-Ukrainassa 17. heinäkuuta 2014. Kone oli tyyppiä Boeing 777-200ER. Putoamispaikka sijaitsi Itä-Ukrainan Torezista pohjoiseen, Donetskin alueen Šah’tarskin piirin Hraboven kylän lähellä. Ennen maahansyöksyä kone räjähti ilmassa tarkoituksellisesti ammuttuna. Kaikki koneessa olleet 283 matkustajaa ja 15 miehistön jäsentä kuolivat turmassa.

Kansainvälinen tutkimusryhmä on todennut, että malesialaiskoneen pudottanut Buk-ohjus kuului Venäjän asevoimille.

Alueella on käynnissä sota. Kumpikaan taistelujen osapuolista ei ole tunnustanut alasampumista.Monien läntisten tietojen mukaan koneeseen osui Itä-Ukrainan separatistien vahingossa ampuma ohjus.Venäjän media syytti Ukrainaa koneen alasampumisesta ohjuksella tai hävittäjällä.

Koneen putoaminen

Kone räjähti ja putosi Doneskista itään, Torezin lähellä 17.7.2014 kello 13.20.

MH17 oli Malaysia Airlinesin matkustajalento Amsterdamista Alankomaista Kuala Lumpuriin Malesiaan. Boeing 777-200ER -lentokone lähti Amsterdamissa sijaitsevalta Schipholin kansainväliseltä lentoasemalta kello 13.15 Suomen aikaa. Koneen oli määrä laskeutua Kuala Lumpurin kansainväliselle lentoasemalle 18. heinäkuuta kello 6.10 paikallista aikaa. Yhteys lentokoneeseen katkesi äkkiä kello 17.15. Kone syöksyi maahan Grabovon kylässä, joka sijaitsee Torezista pohjoiseen. Turmakoneen matkustajista kuusi oli AIDS-tutkijoita matkalla 20. kansainväliseen AIDS-konferenssiin Australian Melbournessa. Ukrainan hallitus ja Itä-Ukrainan separatistit syyttivät tosiaan koneen alasampumisesta, ja Venäjän mediassa julkaistiin Ukrainaa syyttelevää aineistoa.

Putoamisen jälkeen

Eräs nimetön todistaja Itä-Ukrainasta kertoi, että taivaalla oli tapahtunut räjähdys, että pudotetun lentokoneen kerrottiin kuuluvan fasisteille ja että löydetyt merkit viittasivat kuitenkin siviilikoneeseen. Muut, hajanaiset ja ristiriitaiset, suurelta osin varmentamattomat, Itä-Ukrainasta saadut tiedot viittasivat kapinallisten ampuneen koneen alas.. Yhdysvaltain tiedustelun mukaan se havaitsi torjuntaohjukseen viittaavat tutka- ja lämpöjäljen.

Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoi kaapanneensa kaksi puhelua, joissa venäläismieliset separatistit keskustelevat oletettavasti GRU:n upseerien kanssa siviililentokoneen alasampumisesta. Myöhempien Bellingcat-ryhmän keräämien valokuvien ja videoiden mukaan Torezin seuduilla olisi ollut itään päin matkalla ollut Buk-ohjus. Itä-Ukrainan separatisteihin kuuluvat henkilöt kuvasivat videon aivan onnettomuuden jälkeen. Nauhalta kuuluu: ”Siviilejä, siviilejä”.

Kiistely pudottajasta

MH17:n putoamisen jälkeen erityisesti venäläislähteet syyttivät Ukrainan hallitusta koneen tuhoamisesta. Erinäiset teoriat Ukrainan hallinnon osallisuudesta MH17:n putoamiseen ovat jääneet heikolle pohjalle. Venäläisviestimet ovat jääneet kiinni muun muassa kuvamanipulaatioista, myös Venäjän federaation yleisesikunnan tiedotustilaisuudessaan jakama tieto paljastui virheelliseksi. Tiedotustilaisuudessa väitettiin esimerkiksi, että Ukrainan ilmavoimien SU-25-hävittäjä (syytetty lennon alasampumisesta) kykenisi operoimaan 10 kilometrin reittilentokorkeudessa lyhytaikaisesti. Valmistaja Sukhoi antaa kuitenkin kattokorkeudeksi seitsemän kilometriä ilman aseita tai ulkoista kuormaa.Täydessä lastissa Sukhoi antaa kattokorkeudeksi viisi kilometriä. Samaan aikaan SU-25:a koskevassa Wikipedia-artikkelissa hävittäjän lentokorkeutta muokattiin heijastamaan yleisesikunnan väitteitä; artikkelin muokkaushistorian mukaan muokkaus tehtiin eräältä Kremlin IP-osoitteelta. Myöhemmin venäläiset viestimet ovat uutisoineet muun muassa ”nimettömän todistajan” lausunnosta, jonka mukaan ukrainalaishävittäjän ohjukset olisivat kadonneet lennon aikana.

Kansan Uutisten toimittajan Arto Huovisen mielestä olisi epäuskottavaa, että Kiovan hallituksen ilmatorjunta ylipäätään olisi halunnut ottanut maalikseen matkustaja- tai kuljetuskonetta. Hänen mukaansa on selvää, ettei ainakaan separatisteilla sellaisia ollut.

Itä-Ukrainan separatistit[

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan oli todennäköisintä, että Itä-Ukrainan separatistit olisivat ampuneet koneen alas vahingossa, koska nämä luulivat sitä Ukrainan asevoimien suureksi Antonov-kuljetuskoneeksi. Väitettä tuki ainakin osin se, että Itä-Ukrainan separatistit olivat aiemmin ampuneet alas armeijan koneita ja helikoptereita. 6 500 metrin korkeudessa lentänyt Ukrainan ilmavoimien An-26 ammuttiin alas 14. heinäkuuta 2014, vain muutamaa päivää ennen MH17:n tuhoa.

Tutkinnat putoamisen syistä

Lentoturmatutkinta

Separatistit luovuttivat 22. heinäkuuta 2014 löydetyt koneen lennon rekisteröimislaitteet, niin sanotut mustat laatikot, Malesian viranomaisille. Malesia ilmoitti toimittavansa ne lähimpään ICAO:n hyväksymään tutkimuslaitokseen. Britannian Air Accidents Investigation Branch Farnboroughissa otti laitteet tutkittavikseen 23. heinäkuuta.

Hollantilaiset onnettomuuden tutkijat totesivat 9. syyskuuta 2014 alustavassa raportissaan koneen putoamisen syyksi ”useat koneeseen ilmassa osuneet suurinopeuksiset esineet, jotka läpäisivät koneen.” Raportin mukaan kone hajosi jo ilmassa. Tutkinnan lopullisen raportin oli määrä valmistua kesään 2015 mennessä. Ohjuksen jäänteitä väitettiin löytyneen turmapaikalta

Hollantilaisen tutkimuslautakunnan lokakuussa 2015 julkaiseman loppuraportin mukaan Buk-ohjus pudotti lennon MH17, kun ohjuksen taistelukärki räjähti hyvin lähellä ohjaamoa sen vieressä/yläpuolella. levittäen kuution ja rusetin muotoisia sirpaleita.

Venäläinen Novaja gazeta paljasti kesäkuussa 2019 Venäjän asevoimien virallisten asiakirjojen vahvistavan rikostutkinnan löydöksiä. Nämä asiakirjat liittyvät muun muassa joukkojen huoltoon ja siirtoihin. Papereissa sovitaan muun muassa 53. ilmatorjuntaprikaatin kaluston saattamisesta ja kuljettamisesta. Niissä luetellaan muun muassa kuljetuksessa mukana olleita ajoneuvoja, joiden joukossa oli aiemmin koneen pudottajaksi epäillyn Buk-järjestelmän saattueessa kuvien perusteella mukana ollut Kamaz-kuorma-auto. Bellingcatin johtavan tutkijan mukaan asiakirjojen tärkeintä antia on tutkijoiden jo aiemmin esiin nostaman Buk-järjestelmän reitin vahvistaminen Venäjällä ennen lentoturmaa. Asiakirjat todistavat, että 53. prikaatin kalustoa siirrettiin Venäjän Kurskista Millerovoon lähelle Ukrainan rajaa kesäkuun 23. ja 25. päivän välillä.. Bellingcatin tutkimusten mukaan ainakin kaksi Venäjän GRU-taustaista upseeria puhui tapaukseen liittyneillä ääninauhoilla

Muiden tahojen teorioita

Saksalainen Corrective-niminen journalistiryhmä nimesi alkuvuonna 2015 tekoon syylliseksi Venäjän 53. ilmatorjuntaprikaati ”Kurskin”. Tätä todisteltiin asiantuntijalausunnoilla, silminnäkijöiden haastatteluilla, kuvilla ja sosiaalisesta mediasta saaduilla tiedoilla.Myös Bellingcat-yhteisö laati vastaavanlaisen raportin.

Venäläisessä Novaja Gazeta -lehdessä 5. toukokuuta 2015 julkaistiin salainen tutkimus, jonka mukaan kone ammuttiin alas Buk M1/9M38M1-ohjuksella, joka oli laukaistu todennäköisesti Zaproštšenskjen kylästä etelään sijaitsevalta paikalta. Tutkimus ei silti ottanut kantaa siihen, kuka ohjuksen laukaisi.

Venäläisen Buk-ohjuksen valmistajayhtiön Almaz-Antein erään edustajan mukaan ohjus ammuttiin alas Buk-ohjuksen vanhalla mallilla, jota on vain Ukrainan armeijalla, ei enää Venäjän armeijalla.

Kun hollantilainen lautakunta julkisti onnettomuustutkinnan tuloksen lokakuussa, venäläinen ohjuksen valmistajayhtiö kyseenalaisti monia tutkimuksen yksityskohtia ja ulkoministeri Lavrov vaati uutta tutkimusta Venäjä vaati raporttiin muutoksia mm. lisää Almaz-Antein antamia tietoja. Venäläiset halusivat poistaa monia viittauksia Buk-ohjukseen, luetella muut mahdollisen koneen tuhon syyt ja varsinkin ottaa mukaan hävittäjävaihtoehdon. Venäläisten mukaan sirpaleita ei voitu aukottomasti kytkeä Buk-ohjukseen. Venäläiset halusivat myös muuttaa arviota ohjuksen laukaisupaikasta Zaroshchensken kylän alueelle, joka oli tuhopäivänä luultavasti Ukrainan armeijalla. Hollantilainen tutkijaryhmä suostui poistamaan viittauksen Venäjän armeijaan konfliktin osapuolena.

Rikostutkinta

Onnettomuden kansainvälistä rikostutkintaa johtaa Hollannin syyttäjänvirasto. Onnettomuustutkintaan verrattuna rikostutkijoilla on käytössään enemmän erilaista todistusaineistoa. Rikostutkijoiden työssä käytetään esimerkiksi kansalaisten kuvaamia videoita, puheluäänitteitä ja verkossa olleita viestejä.

Kansainvälinen rikostutkintaryhmä tiedotti 17. kesäkuuta 2019, että koneen tuhoamisesta olivat luultavasti vastuussa ainakin kolme venäläistä ja yksi ukrainalainen. Yksi epäillyistä on Donetskin kansantasavallan silloinen puolustusministeri Igor Girkin, joka tunnetaan paremmin nimellä Strelkov. Miehiä epäillään Hollannin lain mukaan murhista.

Tutkijoiden mukaan Venäjä ei ole suostunut vastaamaan tutkijaryhmän kysymyksiin eikä auttamaan tutkimuksissa. Venäläisten näkemys taas on, että heidän tarjoamiaan tietoja ei haluttu käyttää tutkinnassa. Venäjän mielestä tutkimus on puolueellinen ja yhdistää ilman perusteita Venäjän armeijan malesialaiskoneen alasampumiseen

Ehdotus YK:n onnettomuustutkinnasta

Venäjän presidentti Vladimir Putin kannatti heinäkuussa 2014 YK:n suorittamaa puolueetonta tutkimusta malesialaiskoneen alasampumisesta. Putin keskusteli kuitenkin heinäkuussa 2015 puhelimessa Hollannin pääministeri Mark Rutten kanssa sanoen, että olisi ”ennenaikaista ja haitallista”, jos YK tutkisi koneen alasampumisen. Heinäkuussa 2015 Venäjä esti veto-oikeudellaan YK:n alaisen onnettomuuden tutkinnan. Venäjä syytti ehdotettua päätöstä YK:n tutkintaan politisoituneeksi.

Kuolleet

Kansalaisuus

Matkustajia

Miehistöä

Yhteensä

Lisätiedot

Alankomaat

192


192

Yhdellä matkustajista oli Alankomaiden/Yhdysvaltain kansalaisuus

Malesia

29

15

44

Yksi matkustajista oli sylilapsi

Australia

27


27


Indonesia

12


12

Yksi matkustajista oli sylilapsi

Britannia

10


10

Yhdellä matkustajista oli Britannian/Etelä-Afrikan kansalaisuus

Saksa

4


4


Belgia

4


4


Filippiinit

3


3


Kanada

1


1


Uusi-Seelanti

1


1


Yhteensä

283

15

298




Oranssi vallankumous


Mielenosoittajia oranssein tunnuksineen Itsenäisyyden aukiolla Kiovassa 22. marraskuuta.

Päiväys

marraskuujoulukuu 2004

Paikka

Ukraina

Syyt

Ukrainan presidentinvaalit 2004

Lopputulos

Presidentinvaalien toisen kierroksen uusinta
Viktor Juštšenkon voitto

Johtajat

Viktor Juštšenko

Leonid Kutšma
Viktor Janukovytš



Oranssi vallankumous oli Ukrainan presidentinvaaleista marraskuussa 2004 alkanut tapahtumasarja, joka päättyi entisen presidentti Leonid Kutšman tukija Viktor Janukovytšin tappioon Viktor Juštšenkolle. Janukovytš kerkesi julistautua vilpillisinä pidetyn presidentinvaalin toisen kierroksen voittajaksi, mutta laajat mielenosoitukset ja vaalien tuomitseminen johtivat lopulta verettömästi tilanteen raukeamiseen uusintavaaleissa, jotka Janukovytš hävisi.

Tausta

Ukrainan presidentti ennen oranssin vallankumouksen tapahtumia oli Leonid Kutšma. Kutšman politiikka pyrki läheisiin suhteisiin Venäjän kanssa, mutta toisaalta myös lisäämään Ukrainan liikkumavaraa lähentymällä länteen. Euroopan unioni ei lämmennyt Ukrainan halukkuudelle liittyä EU:hun, mutta Yhdysvallat antoi maalle huomattavaa tukea. Ulkopolitiikan ohella Kutšma pyrki lisäämään omaa valtaa,sa, mikä johti ajan myötä yhä autoritaarisempaan hallintoon. Etenkin nämä pyrkimykset synnyttivät vastareaktion, joka puhkesi niin sanottuna oranssina vallankumouksena.

Kutšma ryvettyi useissa eri skandaaleissa. Hänet liitettiin esimerkiksi kriitikkonsa Heorhi Gongadzen murhaan lokakuussa 2000. Tapauksen jälkeen julkaistiin ääninauhoja, joiden voidaan tulkita olevan Kutšman antama murhakäsky. Opiskelijat ja nuoriso alkoivat järjestää Kutšman vastaisia mielenosoituksia tunnuksenaan iskulause "Ukraina ilman Kutšmaa". Viktor Juštšenko kuului presidentin kannattajiin, kunnes presidentin tukijat ja kommunistit ajoivat läpi epäluottamuslauseen häntä vastaan etenkin aatteellisten erimielisyyksien takia. Juštšenko asettui sittemmin avoimesti Kutšman vastaisen Meidän Ukrainamme -puolueen johtoon.

Meidän Ukrainamme nousi Ukrainan Korkeimman neuvoston suurimmaksi puolueeksi vuoden 2002 vaaleissa. Vaikka oppositio oli voittanut vaalit, Viktor Janukovytšin Yhtenäisen Ukrainan puolesta kokosi kuitenkin Kutšman puolelle suurimman parlamenttiryhmän. Vaaleja pidettiin etenkin paikoittain jonkin verran vilpillisinä. Ilmeisesti ainakin osaa tuloksista muokattiin Yhtenäisen Ukrainan puolesta -ryhmän eduksi.

Vuonna 2002 julkaistiin lisää ääninauhoja, joilla Kutšma sekaantui tutkien myymiseen Saddam Husseinin Irakiin. Hän menetti tukensa Yhdysvalloilta, joka oli tähän mennessä katsonut hänen väärinkäytöstensä läpi. Kutšman vastaiset mielenosoitukset vilkastuivat. Ulkopoliittisen ja sisäpoliittisen aseman heikentyessä Kutšma lähentyi itään. Hänen päätukijansa oli nyt Venäjä ja Vladimir Putin. Kutšma liittyi Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin mukana yhteisen talousalueen sopimukseen, jota ei kuitenkaan keretty panna toimeen ennen seuraavan presidentinvaalin tapahtumia.

Ukrainan oranssin vallankumouksen tapahtumia oli edeltänyt useampi niin sanottu värivallankumous. Serbian Slobodan Milošević oli syrjäytetty vuonna 2000 ja Georgian Eduard Ševardnadze vuonna 2003, molemmat vaalien jälkeen tehtyjen vaalivilppisyytösten jälkeen.

Tapahtumat

Vuoden 2004 loka-marraskuussa Ukrainassa käytiin kiistellyt presidentinvalit. Presidentti Kutšman odotettiin aluksi venyttävän maan perustuslakia ja asettuvan ehdolle kolmannelle kaudelle. Lopulta hän jättäytyi kuitenkin sivuun pääministerinsä Viktor Janukovytšin hyväksi. Janukovytš oli Venäjän suosikkiehdokas. Vladimir Putin tuki hänen kampanjaansa esiintymällä näyttävästi Janukovytšin kanssa julkisuudessa Kiovassa. Vaalikampanjassa käytettiin lisäksi jo Kutšman kauden tapaan valtionhallintoa. Oppositioehdokkaita ei esimerkiksi juuri näkynyt valtion tv-kanavilla. Janukovytšin päävastustaja oli lähentymistä Naton ja EU:n kanssa ajanut Viktor Juštšenko. Juštšenkolla oli länsimaiden selkeä tuki.Ilmapiiri oli ennen vaaleja hyvin jännittynyt. Kaduilla oli mielenosoittajia ja Juštšenko myrkytettiin hänen lounastettuaan salaisen palvelun johdon kanssa. Juštšenko toipui, mutta myrkytys jätti jälkensä hänen kasvoihinsa.

Janukovytš sai vaalien ensimmäisellä kierroksella 40 % äänistä ja voitti Juštšenkon prosentilla. Toisella kierroksella 21. marraskuuta Janukovytšin sanottiin virallisten laskelmien mukaan saaneen 50 % ja Juštšenkon 47 %. Nopeasti Janukovytš näyttäytyi voittajana televisiossa ja sai jo onnittelupuhelun Putinilta. Tulokset olivat kuitenkin ristiriidassa ovensuukyselyjen kanssa. ETYJ:n tarkkailijat ilmoittivat vaalissa ja ääntenlaskennassa olleen huomattavia väärinkäytöksiä.

Kiovan itsenäisyyden aukiolla (ukr. Maidan Nezaležnosti) eli Maidanilla alettiin järjestää Janukovytšin ja Kutšman vastaisia mielenosoituksia. Ensimmäinen joukkokokous järjestettiin 22. marraskuuta. Niiden pääjärjestäjä oli nuorisojärjestö Jo riittää eli Pora. Aukiolle oli pystytetty telttaleiri, jota koristeltiin oransseilla tunnuksilla. Tunnusten mukaan tapahtumat tulivat tunnetuksi oranssina vallankumouksena. Mielenosoittajat saivat tukea myös yhteiskunnan vallanpitäjiltä. Heidän taakseen asettuivat paitsi Juštšenko, mutta myös Julia Tymošenkon ja Oleksand Morozin johtamat puolueet. Kiovan kaupunginhallitus oli päättänyt olla hyväksymättä vaalitulosta. Poliisi ja armeija eivät puolestaan ryhtyneet mielenosoitusten tukahduttamiseen. Monet entisistä Kutšman kannattajista joko hylkäsivät hänet, tai jättäytyivät muuten tapahtumien taka-alalle.

Lopulta Puolan presidentti Aleksander Kwaśniewski taivutteli Kutšman hyväksymään uudet vaalit. Ukrainan korkein oikeus päätti presidentinvaalien toisen kierroksen tuloksen olleen pätemätön ja toinen kierros määrättiin uusittavaksi. Samaan tapaan myös Ukrainan Korkein neuvosto hylkäsi vaalituloksen ja antoi keskusvaalilautakunnalle epäluottamuslauseen. Presidentinvaalien uusi toinen kierros järjestettiin 26. joulukuuta 2004. Juštšenko sai äänistä 52 % ja Janukovytš 47 %. Ukrainan länsiosissa äänestettiin selvästi Juštšenkon ja itäosissa Janukovytšin puolesta. Uusien vaalien myötä kireä tilanne oli lopulta lauennut ilman verenvuodatusta.

Seuraukset

Jo oranssin vallankumouksen aikana presidentin valtaa vähennettiin Ukrainan perustuslaissa. Monet vallankumouksen kannattajat halusivat siirtyä parlamentaarisempaan järjestelmään. Tähän suostuivat myös Janukovytšin kannattajat, joiden ehdokas ei ollut päässyt presidentiksi. Vuonna 2006 voimaan tulleiden muutosten mukaan presidentti nimitti enää vain pääministerin ja muutamia muita turvallisuudesta vastaavia ministereitä. Hallituksen oli nautittava sekä presidentin, että parlamentin luottamusta. Parlamenttivaalien jälkeen oli muodostettava uusi hallitus.

Vuoden 2005 helmikuussa nimitettiin Julia Tymošenkon johtama uusi hallitus, jonka jäsenet koostuivat oranssia vallankumousta toteuttaneista kolmesta puolueesta ja liike-elämän edustajista. Ensimmäiset Korkeimman neuvoston vaalit vallankumouksen jälkeen käytiin maaliskuussa 2006. Suurin voittaja oli presidentinvaalit hävinneen Janukovytšin kannattajien Alueiden puolue. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen elokuussa 2006 muodostettiin oranssin vallankumouksen rintamalinjat ylittänyt uusi Janukovytšin hallitus.

Juštšenko toimi presidenttinä vuoteen 2010 saakka. Yhteistyö Janukovytšin kanssa ei toiminut. 2007 alkoi myös finanssikriisi, joka johti bruttokansantuotteen romahdukseen. Hänen kannatustaan söi myös rehottava korruptio. 2010 vaaleissa Janukovytš voitti vastaehdokkaaksi lähteneen Tymošenkon.

Venäjä alkoi pelätä Oranssin vallankumouksen kaltaisen tapahtumasarjan toistumista, joka kaataisi nykyisen eliitin pois vallasta. Oranssin vallankumouksen perusteella kiellettiin sittemmin esimerkiksi "ulkomaisten agenttien" toiminta Venäjällä. Tapahtumat olivat romuttaneet myös toiveet Ukrainan paluusta Venäjän yhteyteen. Vallankumous nähtiin Yhdysvaltojen johtamana salaliittona.

Näkemykset Ukrainan kriisistä vaihtelivat suuresti ukrainalaisen, länsimaisen ja venäläisen median välillä. Erityisesti venäläistä mediaa on syytetty informaatiosodan lietsonnasta ja propagandistisesta otteesta tapahtumiin. Venäläisiä tv-kanavia kritisoitiin toistuvasti harhaanjohtavan kuvaston käytöstä, virheellisistä narratiiveista, vääristelystä, tietojen salaamisesta ja tekaistuista uutisista.Esimerkkejä tekaistuista uutisista ovat artikkelit lapsen ristiinnaulitsemisesta ja 10-vuotiaan kuolemasta kranaattitulessa. BBC on kertonut että Venäjän valtion televisio "näyttäisi hyödyntävän psykologisen ehdollistamisen tekniikoita, joiden tarkoituksena on herättää äärimmäisiä aggression ja vihan tunteita katsojassa". Tämä on The Guardian -lehden mukaan osa koordinoitua "informationaalis-psykologista sotaoperaatiota".

Media Ukrainassa

Ukrainalainen media piti Ukrainan levottomuuksia Venäjän aikaansaannoksena. Se on toistuvasti syyttänyt Venäjää tilanteen provosoimisesta ja hallituksenvastaisten ryhmien tukemisesta.Krimin liittämistä pidettiin laittomana. Itä-Ukrainan sodan alkamisen myötä Ukrainan hallitus ja jotkut mediat kuvasivat Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta -ryhmiä "terroristeiksi" ja "separatisteiksi", ja sotilasoperaatio DNR:ää ja LNR:ää kohtaan kuvattiin "terrorisminvastaisena".

Syyskuussa 2014 Kyiv Post -sanomalehti esitti kritiikkiä länsimaiden reaktioista kriisiin, todeten että "Ukraina ei voi koskaan luovuttaa kansakuntaansa ja lännen tulisi hävetä myönnytyspolitiikkaansa suhteessa Putiniin, joka yrittää estää ukrainalaisten demokratiapyrkimykset ja pakottaa kieroutuneen unelmansa uudesta Neuvostoliitosta käytäntöön".

Media Venäjällä

Venäläinen media esitti Ukrainan kriisin johdonmukaisesti Ukrainan väliaikaishallinnon aikaansaannoksena ja Euromaidan-mielenosoitukset "ultranationalistien", "fasistien", "uusnatsien" ja "antisemitististen" ryhmien kuten Oikean sektorin kontrolloimana. Vallankumous esitettiin lännen lietsomana "väkivaltaisena vallankaappauksena", jonka tarkoituksena oli kaataa vaalein valittu hallitus.

Media länsimaissa

Länsimaisia medioita on syytetty Ukrainan kriisin raportoinnissa venäläisvastaisuudesta. Erään näkemyksen mukaan valtaosa länsimaisista medioista keskittyi kuvaamaan kriisiä keskittyen Venäjän presidentti Vladimir Putinin roistomaisuuteen ja oletettuihin imperialistisiin tavoitteisiin.



Teksti Wikipedia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti