sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sädehoidon jälkeinen ensimmäinen ja toinen päivä

Raimo Hihnalan 70-vuotispäivät ja Harmittomat orkesteri

Perjantai-iltana olin aika väsynyt ja söin tukevasti muun muassa ruisleipää. Kävin saunassa ja kävin pienellä kävelylenkillä. Yön aikana kävin ainakin 6-7 kertaa vessassa. Nousin ylös n. klo 6.30 ja jumppasin puoli tuntia. Sen jälkeen valmistin aamupalan, johon kuului keräkaaliraastetta, porkkanaraastetta, hapankaaliraastetta, valkosipulia, paprikaa, kurkuma-maustetta ja mustapippurijauhetta. Juomaksi tein inkiväärijuomaa, johon laitoin ruokalusikallisen hunajaa, puolisitruunaa ja vähän kanelia. Lisäksi söin kananmunan ja pienen purkillisen tonnikalaa ja join lasillisen appelsiinituoremehua.Otin Exforge 10/160 verenpainelääkkeeni.

Luin lehdet netistä ja kirjoittelin blogini pääosin. Huomiotani kiinnitti uutinen Nordean toimista ja rikosepäilyistä. Mielestäni 1990-luvun pankkikriisin pääkonna oli Bjorn Walhroos. Pankkikriisi on edelleen selvittämättä. Tämä selvitystyö olisi tehtävä nyt ja saatettava todelliset syylliset oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen teoistaan. Eurojackpotissa oli vain kaksi tähtinumeroa oikein. Ei voittoa. Join kupin kahvia ja lähdin kuntosalille. Autonmittari näytti +4 C astetta lämmintä. Kalajoen tulvatilanne oli hellittänyt ainakin uuden sillan kohdalla, koska jäitä oli jäänyt rannalle.
Kävin Tapion Tuvalla hoitamassa taidenäyttelyasiaa. 1.6.2016 – 10.7.2016 on Tapion Tuvalla taitelija Oma Orellin taidennäyttely.

Kuntosalilla laiton kylmägeeliä polviini ja polvinauhat paikoilleen sekä polvitukisiteet niiden päälle. Kävin juoksemassa juoksumatolla 15 minuuttia, poljin stepperillä 15 minuuttia ja ajoin kuntopyörällä 10 minuuttia sekä kävelin juoksumatolla 10 minuuttia. Juoksumatolla mietin, että hoidettiinkohan OYKS.ssa minun olematonta syöpääni, koska mielestäni OYKS:n lääkärit eivät pystyneet todistamaan, että minulla olisi ollut syöpä. Oli vain olettamuksia sillä perusteella, että kesäkuun näytteissä oli ollut syöpää. Lääkärit eivät usko, että oikealla ruoalla voidaan tappaa syöpäsoluja.
Kävin Sanifanissa uimassa saunassa ja uimassa 500 metriä. Uinti rentouttaa kuntosalihajroittelun jälkeen.

Tulin kotiin n. 11.30 ja auton mittari näytti – 7.5 C. Valmistauduin Raimo Hihnala 70-vuosijuhlakonserttiin. Söin mustikoita, jogurttia, mysliä, kauranlesettä, pellavansiemenrouhetta, siansiementä, hunajaa, omenaraastetta ja rusinoita. Join lasillisen appelsiinituoremehua. Serbialainen maatalouslomittaja oli laittanut minulle viestin. Soitin hänelle ja sovittiin illaksi tapaaminen.
Oli todella hyvin järjesteetty ja hieno tapahtuma Raimo Hihnalan 70-vuotisjuhlat Kalajoen Pohjankylän koululla. Osana juhlatapahtumaa oli Harmittomat-orkesterin konsertti, josta tulot Raimo Hihnala lahjoitti Kalajoen syöpäyhdistykselle. Konsertin jälkeen nautin muiden vieraiden kanssa täytekakkukahvit Onnittelut Raimolle 70-vuotispäivän johdosta.

Söin thaimaalaista kanakeittoa ja lähdin kävelylenkille. Kävin 5 km kävelylenkin. Oma perämoottorini toimi tehokkaasti koko matkan ajan. Ehkä se johtui sädehoidosta. Kävin R-kioskilla tekemässä 8 euron porukkaloton. Kävin myös Halpa-hallissa ostamassa omenoita, sitruunoita, porkkana-ananasmehua sekä kengänpaulat. Join lasillisen porkkana-ananas tuotemehua.

Ilmoitin taitelija Oma Orellille Tapion Tuvan näyttelyajankohdan. Kävin illalla serbialaisen maatalouslomittajan luona. Kalajoella on viisi serbialaista maatalouslomittajaa. Kalajoki hoitaa maatalouslomitukset useamman kunnan alueella aina Siikajoelle asti. Serbialaisista maatalouslomittajista on hyvät kokemukset. He ovat suorittaneet Serbiassa eläinlääkinnällisen koulutuksen ja Kalajoelle he ovat tulleet Kannuksen maatalusoppilaitoksen kautta. Lupasin hoitaa maatalouslomittajan tyttökaverin maahanmuutto- ja kotouttamisasiaa.
Porukkaloton haravajärjestelmässä oli vain neljä oikein. Elämä jatkuu suuremman voiton odotelussa.

Sädehoidon jälkeinen toinen päivä


Kävin yöllä viisi kertaa vessassa. Otin kolmen aikaan yöllä tamsulosiinihydrokloridi-tabletin jotta virtsa kulkee paremmin. Yöllä minulle tuli hiki sädehoidosta johtuen ja riisuin yöpäitani pois. Minulla oli pientä nuhaa. Nousin ylös kello 5.30 ja jumppasin 30 minuuttia. Valmistin itselleni aamupalan, mikä oli samanlainen kuin eilen. Painoni oli pudonnut 0,4 kg vuorokaudessa.

Luin aamun lehdet netistä ja tein blogiani. Menin nuudestaan nukkumaan kello 07.30 ja heräsin 9.45. Join kupillisen kahvia ja söin rieskavoileivän sekä join lasillisen porkkana-ananas-mehua. Täydensin blogiani ja lähdin kuntosalille sekä uimaan. Auton lämpömittari näytti + 4 C. Kuntosalitreeni kesti tunnin ja sen jälkeen 500 m uintia. Lotossa sain 4 uroa joten tappiota tuli 4 euroa, koska porukkalotto maksoi 8 euroa.

Kävin serbilaisten luona hakemassa valtakirja jotta voin hoitaa heidän maahanmuutto- ja kotoutumisasioita.
Kävin katsomassa Särkkäin Näyttämö ry:n ja Kalajoen kansalaisopiston esittämän Nikolai Gogolin huvinäytelmän Tarkastaja. Näytelmää oli katsomassa täysi sali Merenojan auditoriossa. Kiitokset näyttelijöille hienosta esityksestä.

Vastasin Raution kylätoimikunnan puhenjohtajalle, että tulen Raution koululle tiistaina ja katsomme kiinteistön tilaa.
Sivistystoimenjohtaja ja kaupunginjohtaja eivät ole vastanneet minulle kun laitoin heille sähköpostia Merenojan yhtenäiskoulun liikuntatilojen tarpeesta. Olen lisäksi huolestunut ruokailujen järjestämisestä Merenojan yhtenäiskoulussa sekä turvallisten liikennejärjestelyjen hoitamisesta. Nämä ovat keskeisiä asioista joista kansalaiset ovat huolestuneita.

Söin ruisvoileivän ja join lasillisen porkkana-ananasmehua. Söin lisäksi yhden banaanin. Lähdin sen jälkeen 4 km:n kävelylenkille. Sädehoidon vaikutus näkyy siinä, että suoleen tulee paljon kaasua ja se purkautuu kävelessä. Lämmitin saunan. Kävin saunassa. Saunan jälkeen ilmakylpyjä ja ihon ja jalkojen huolellinen rasvaus. Jalkojen hoito on erittäin tärkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti