torstai 19. marraskuuta 2015

Seleeni ja kurkumiini – syövän torjujat?

Tutkimuksissa seleeni on osoittautunut ylivoimaisesti tehokkaimmaksi antikarsinogeeniksi eli syöpää torjuvaksi ravintotekijäksi.
Ihmiskudoksen jokaisessa solussa arvioidaan tapahtuvan päivittäin noin 10 000 mutageenista DNA-vaurioita, Osa niistä korjautuu itsestään, jos elimistön korjausmekanismit on kunnossa. Näissä korjausmekanismeissa seleeni on merkittävässä roolissa. Seleeniyhdisteet yhdessä monien muiden miksoravintotekijöiden kanssa käynnistävät DNA:n korjausmekanismit. Juuri DNA-korjauksia voidaan pitää yhtenä sellaisena mekanismina, jolla seleeni ehkäisee syöpää.

Seleeni tehostaa genomia suojaavan proteiinin, p53-geenin aktiviteettia. Genomi on organismin koko perintöaines, joka on koodattu DNA:han. Reilusti yli puolella kaikista syöpäsolutyypeistä on todettu olevan puutteellinen p53-proteiiniaktiviteetti. Kun solun DNA on vaurioitunut, päägeeni joko tehostaa SNA:n korjausta tai aiheuttaa ohjelmoidun solukuoleman, jos DNA:n vaurioita ei voidan korjata. Normaalisolut ja melkein kasvainsoluiksi muuttuneet solut voivat reagoida eri tavoin.

Arvioiden mukaan noin 15 prosenttia syövistä on yhteydessä pitkäaikaiseen tulehdukseen, esimerkiksi helikobakteeritulehdukseen, maksatulehdukseen tai papilloomaviruksen aiheuttamaan tulehdukseen. Kroonista tulehdusta elimistössä vallitsee ain ahapetusstressi.

Seleeni pystyy muiden antioksidanttien, muun muassa A-, C-, E-, D-vitamiinien sekä kalaöljyn, kanssa vaimentamaan hapetustressiä sitä kautta suojaamaan solua ja hillitsemään kroonista tulehdusta. Seleeni on tässä solun suojaamisessa avainasemassa, koska se voi palauttaa ja aktivoida monia muita antioksidantteja.

Mikäli elimistön puolustusmekanismeillä ei ole riittävästi ”asevoimia” eli antioksidantteja, soluja härkiinnyttävä hapetusstressi saa vallan ja erilaiset sairauksien aiheuttajat pääsevät elimistöön monenlaisia soluja vaurioittavia ongelmia sekä kroonisia tulehdustiloja, jotka pitkään jatkuessaan aiheuttavat myös vakavia kroonisia sairauksia, jopa syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja.

Seleeniä on

Seleeni

#
Elintarvike
Pitoisuus / annos
µg
Annospaino
g
1
Pähkinä, parapähkinä
1917.0
100
2
Pähkinäsekoitus, suolaton
313.3
100
3
Pähkinäsekoitus, suolattu
272.4
100
4
Munuainen, keitetty, suolaa
191.5
100
5
Munuainen, paistettu, vehnäjauhoa
149.7
100
6
Munuainen
135.0
100
7
Valkuaisjauhe, elintarviketeollisuuden raaka-aine
125.0
100
8
Kananmunajauhe, elintarviketeollisuuden raaka-aine
111.6
100
9
Keltuaisjauhe, elintarviketeollisuuden raaka-aine
95.7
100
10
Tonnikala, vedessä
78.0
100
11
Mustekala
75.0
100
12
Maksa, keitetty, suolaa
69.3
100
13
Anjovis
68.0
100
14
Maksapaisti
67.3
100
15
Mustekala, friteerattu
66.4
100
16
Rapu, keitetty
62.5
100
17
Sinisimpukka, vedessä
60.0
100
18
Ankerias
57.0
100
19
Nahkiainen, savustettu
57.0
100
20
Kalalevite
56.7
100
21
Maksa, sian
56.0
100
22
Tilapia, uunissa paistettu
54.4
100
23
Maksapihvi, leivitetty
52.1
100
24
Hummeri, keitetty
51.8
100
25
Munuaiskastike, ruoanvalmistuskermaa
51.5
100
26
Maksa, broilerin
51.0
100
27
Korvasieni, keitetty, suolaton
50.6
100
28
Hoki, hokikala, uunissa paistettu
50.1
100
29
Kananmunan keltuainen, paistettu ilman rasvaa, suolaton
50.0
100
30
Etana
50.0
100
31
Rapu
50.0
100
32
Ateriankorvike, keittojauhe, nutrilett
49.6
100
33
Auringonkukansiemen
49.0
100
34
Seesaminsiemen, kuorineen
49.0
100
35
Maksa, keskiarvo
48.8
100
36
Ateriankorvike, smoothie, juomajauhe, nutrifast
47.6
100
37
Ateriankorvike, hot and cold mocca, juomajauhe, nutrilett
46.8
100
38
Hoki, hokikala, pannulla paistettu
46.7
100
39
Kananmunan keltuainen, paistettu
46.0
100
40
Maksa, naudan
46.0
100
41
Maksa, poron
46.0
100
42
Tilapia, pannulla paistettu
45.8
100
43
Siika, savustettu
45.5
100
44
Kananmunan keltuainen, 34% kananmunan massasta
45.0
100
45
Tuontikala, vaalea, uunissa paistettu pangasius/tilapia/hoki, keskiarvo
44.1
100
46
Ateriankorvike, keittojauhe, purjo-curry/kana/peruna-vihannes, nutrifast
43.4
100
47
Hoki, hokikala, tuontikala
42.6
100
48
Tuontikala, vaalea, keitetty, pangasius/tilapia/hoki, keskiarvo
42.6
100
49
Poronliha, keitetty, suolaa
42.4
100
50
Poronpaisti
42.4
100
51
Tonnikala keskiarvo
42.0
100
52
Tonnikala, öljyssä
42.0
100
53
Tilapia, tuontikala
41.8
100
54
Hummeri
41.4
100
55
Ateriankorvike, smoothie, juomajauhe, tuotekeskiarvo
41.2
100
56
Ateriankorvike, smoothie, juomajauhe, easy diet
41.0
100
57
Tonnikala, paistettu
40.6
100
58
Siika, paistettu, ei korppujauhoja
40.3
100
59
Siika, paistettu voissa, ei korppujauhoja
39.4
100
60
Sienipihvi/pyörykkä, lihaton
39.1
100
61
Korvasieni
39.0
100
62
Siika, lämminsavustettu
38.3
100
63
Ateriankorvike, keittojauhe, tuotekeskiarvo
38.0
100
64
Tuontikala, vaalea, pangasius/tilapia/hoki, keskiarvo
37.5
100
65
Kuha
37.0
100
66
Siika
37.0
100
67
Kala, savustettu, keskiarvo, rasvainen
36.6
100
68
Sieni rouskut, suolattu
36.0
100
69
Tonnikala
36.0
100
70
Siika, paistettu, leivitetty
36.0
100
71
Ateriankorvike, keittojauhe, parsakaali/basilika/couscous, allevo
35.0
100
72
Ateriankorvike, smoothie, juomajauhe, allevo
35.0
100
73
Sardiini, keskiarvo, öljyssä ja tomaattikastikkeessa
35.0
100
74
Silakka, savustettu, itämeri
35.0
100
75
Ateriankorvike, keittojauhe, tomaatti/texmex/thai, easy diet
34.7
100
76
Poronliha, paistettu
34.5
100
77
Halva seesamsiemenvalmiste
34.4
100
78
Ateriankorvike, hunger control, patukka, nutrilett
33.7
100
79
Ateriankorvike, drinkmix, juomajauhe, naturdiet
33.0
100
80
Ateriankorvike, keittojauhe, peruna/purjo, allevo
33.0
100
81
Ateriankorvike, pirtelö, juomajauhe, allevo
33.0
100
82
Pangasius, haimonni, filee, uunissa paistettu
32.9
100
83
Broileri, kokonainen nahkoineen, ilman rasvalisää, grillattu
32.5
100
84
Ateriankorvike, keittojauhe, parsa/kala/kana/sieni, easy diet
32.5
100
85
Etikkasienisäilyke
32.4
100
86
Ateriankorvike, tummasuklaapatukka, naturdiet
32.0
100
87
Makrilli, savustettu
31.9
100
88
Ateriankorvike, pirtelö, juomajauhe, tuotekeskiarvo
31.5
100
89
Turska, uunissa paistettu, suolaa
31.4
100
90
Kala, savustettu, keskiarvo, vähärasvainen
31.1
100
91
Lahna, savustettu
31.0
100
92
Ateriankorvike, patukka, tuotekeskiarvo
30.8
100
93
Pangasius, haimonni, filee, pannulla paistettu
30.7
100
94
Turska, keitetty, suolaton
30.7
100
95
Broileri, öljykastikkeessa, grillattu
30.6
100
96
Ahven, paistettu, ei korppujauhoja
30.5
100
97
Kala, lämminsavustettu, keskiarvo
30.4
100
98
Ateriankorvike, low calorie patukka, allevo
30.3
100
99
Poronkäristys, vähärasvainen
30.3
100
100
Lohifilee, uunissa paistettu
30.2
100

Ihmeellinen kurkuma

Terveyttä ruokavaliolla

Kurkumaan ja sen terveysvaikutuksiin liittyvään uutisointiin ja uusiin tutkimuksiin törmää lähes viikoittain. Eikä ihme, sillä kurkumasta paljastuu jatkuvasti uutta mielenkiintoista tietoa siitä, kuinka monipuolisesti kurkuma ja erityisesti sen sisältämä kurkumiini voi edistää hyvinvointiamme.

Nykytietämyksen valossa kurkuman voidaankin sanoa olevan todellinen ihmerohto. Jos jokin lääkefirma voisi patentoida kurkuman, niin kurkumaa käytettäisiin jo tällä hetkellä aivan varmasti lukuisten eri sairauksien hoidossa.

    Ehkäisee syöpää – Ehdottomasti se eniten huomiota saanut ja ehkäpä se mielenkiintoisin ominaisuus kurkumaan liittyen. Lukuisat tutkimukset kertovat kurkuman sisältämän kurkumiinin ja sen muiden vaikuttavien aineiden omaavan hämmästyttävän tehokkaita ja monipuolisia ominaisuuksia syövän ehkäisyä ja hoitoa ajatellen. Ei olekaan ihme, että esimerkiksi suolistosyöpä on harvinaista niissä maissa, missä ihmiset käyttävät runsaasti kurkumaa.
    Nujertaa tulehduksen – Matala-asteinen tulehdus on yksi nykyajan suurimmista terveysvitsauksista, joka on syytekijänä monissa pitkäaikaisissa sairauksissa. Kurkuman säännöllinen käyttö on ehdottomasti yksi helpoimmista ja tehokkaimmista aseista taistelussa tulehdusta vastaan. Tästä on runsaasti tutkimusnäyttöä.
    Ehkäisee Alzheimerin tautia – Tutkimuksissa on havaittu , että kurkuman sisältämä kurkumiini voi monin eri tavoin pysäyttää Alzheimerin taudin kehityksen.
    Auttaa masennukseen – Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä kurkumaa on käytetty masennuksen hoitoon jo vuosisatoja. Eikä syyttä, sillä uusimpien tutkimusten mukaan kurkumalla on mielialaa kohentavia vaikutuksia.
    Voi auttaa hankaliin bakteeri- ja virustauteihin Koeputki- ja eläinkokeissa kurkuman on havaittu omaavan potentiaalia erilaisia bakteeri- ja virusperäisten tautien hoitoon. Itse pidänkin reiluja päivittäisiä kurkuma-annoksia todella tärkeänä tukihoitona esimerkiksi jokaiselle mykoplasmapotilaalle.
    Paljon muuta – Kurkumasta voi olla apua myös mm. sydänterveyteen, moniin ihosairauksiin, niveltulehdukseen, aivojen hyvinvointiin, maksan kuntoon ja erilaisiin suolistovaivoihin.
Miten kurkumaa kannattaa käyttää?

Tämä on hyvin yleinen kysymys, johon kurkuman suhteen törmää. Jo sillä pääsee hyvin pitkälle, että käyttää reiluhkosti jotain tai kurkumaa sisältävää currya säännöllisesti ruoan laitossa. Curry on sikäli hyvä kurkuman lähde, että se sisältää kurkuman lisäksi monia muita mausteita, jotka voivat vahvistaa kurkuman vaikutuksia. Tärkeintä on muistaa nauttia kurkuman kanssa aina ripaus mustapippuria, koska tutkimusten mukaan mustapippurin sisältämä piperiini moninkertaistaa kurkumiinin imeytymisen. Pelkkää kurkumaa syömällä kurkumiinin laadukasta kurkumajauhetta hyötyosuus jää varsin mitättömäksi, eikä sen nauttiminen sellaisenaan ole kovin järkevää terveysvaikutuksia ajatellen.


TV1 2.6. 2011 taistelu yöpää vastaan ohjelmassa (Fuck Cancer) ärhäkkä syöpä parani 5 kk:ssa, kun isä Cal ja Chris-poika kävivät kamppailuun syöpää vastaan ruokavaliolla ja liikuntaohjelmalla.
Kun syö joka päivä mahdollisimman paljon näitä ruokia niin ne tekevät elimistön syövälle viihtymättömäksi:
Kaikki kaalit, pinaatti, marjat, sipulit (varsinkin valkosipuli), vihreä tee ja osterivinokas-sieniä (onkohan luontaistuotteina eli tableitteina otettuna yhtä tehokas vaikutus kuin ruoka-aineina?)
Porkkanaa ja muita vihanneksia tuoremehuna.
Kurkuma-maustetta joka päivä. Myös currya ja mustapippuria.
Hieno dokumentti.
Maailman johtavia syövän asiantuntijoita Montrealin yliopiston professori, Richard Beliveu, on täsmälleen samaa mieltä kuin Tohtori Antti Heikkilä. Hän suositteli samoja ruoka-aineita joita Heikkilä pitää terveyden perustana.
Ohjelmassa mainittiin myös parsakaalissa oleva sulforafaani joka estää syöpäsolujen jakautumista. Kurkumaa professori Beliveu piti ehkäpä tärkeimpänä yksittäisenä aineena syövän hoidossa/ehkäisyssä.
Kurkuma – mausteiden kuningas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti