Asutus Vääräjoen suuosissa Tyngän alueella on vuosisatoja vanhaa, jo 1500-luuvulla tunnetaan vanhimmat talot. Maatalous on Tyngän kylän keskeisin tulon lähde. Tyngän nimi juontanee juurensa joesta. Vääräjoen nimi esiintyy asiakirjoissa jo 1500-luvulla, mutta vuoden 1549 rajankäyntikirjassa Vääräjokea sanottiin Kannusjoeksi puhuttaessa joen siitä osasta, joka oli Rautiossa siihen laskevaan Hanhiojan yläpuolella.
Tyngän Mylly
Tyngän Mylly tunnetaan laajasti maakunnassa erinomaisena vehnämyllynä, johon on viljaa tuotu vuosikymmenien ajan myös lähipitäjistä jauhettavaksi. Mylly on myös erinomainen esimerkki osuuskuntamuodon toiminnasta ja koko kylän yhteisestä yrityksestä.
Tyngän Mylly-, Sähkö- ja Sahaosuuskunta
Kun Hihnalankoskeen alettiin vuonna 1916 vakavasti suunnitella turbiinikäyttöisen myllyn rakentamista, sen omistuspohjaksi valittiin osuuskunta. Joulukuussa 1916 pidettiin Tavastissa osuuskunnan perustava kokous. Tavastin isäntä Heino Tavasti oli hankkeen tärkeimpiä puuhamiehiä. Asia eteni rivakasti. Oulun läänin kuvernööri vahvisti tammikuussa 1917 Tyngän Mylly-, Sähkö- ja Sahaosuuskunnan säännöt. Sanoista tekoihin ryhdyttiin rivakasti. Mylly ja saha saatiin valmiiksi jo samana vuonna kesällä1917.
Suuri hetki koitti syksyllä 1917, kun kaikki oli valmista ja koneet voitiin käynnistää. Ensimmäinen mylläri oli Heikki Takkunen. Tarvittiin useampiakin, kun siirryttiin vuorotyöhön. Sahan tälläriksi eli raamien terien teroittajaksi kutsuttiin Janne Torvi Rautiosta. Torvesta tulikin vuosikymmenien ajaksi pätevä vetäjä sekä sahan että myllyn puolelle. Sahatavaraa myytiin ulkomaillekin vuosikymmenien ajan. Mylly käynnistyi virallisesti joulukuussa 1917 ja jauhatusmaksuksi määrättiin jäseniltä yksi markka hehtolta ja ei-jäseniltä 1,25 markkaa.
Sähköä
Kun mylly ja saha olivat olleet noin vuoden verran toiminnassa, alkoi kyliltä tulla vetoomuksia sähkövalojen saamiseksi taloihin. Osuuskunta otti pankista 400 000 markan lainan ja sillä rakennettiin uusi turbiini, generaattori, muuntajia ja muuta tarvittavaa kalustoa. Syksyn 1921 kuluessa rakennettiin sähkölinjat Pitkäsenkylään, Tyngälle ja Käännänkylään aina Ylikääntään saakka. Historiallinen hetki koitti sitten illalla 8.pnä 1921. Silloin syttyivät sähkövalo ensimmäisen kerran. Se oli unohtumaton hetki jokivarsikylien asukkaille.
Pulavuosia ja tukkikauppaa
Yksi tärkeimpiä palveluja, mitä osuuskunta jäsenilleen teki, oli vuosikymmenien ajan harjoitettu sahatukkien ”leverenssikauppa”. Tämä leverenssi tarkoitti sitä, että isännät omasta metsästään toivat sahatukkikuorman myllylle. Se mitattiin heti hevosen reessä ja sitten käveltiin myllykamariin, jossa kuorman hinta maksettiin isännälle kouraan. Isännät saivat tilapäiseen kassakriisiin välitöntä apua. Jäsenille maksettiin korkein mahdollinen hinta.
Kun usein vieraillut halla aiheutti pelloille katovuoden, niin seuraavan talven leveranssikauppa oli joskus se pelastusrengas, joka piti talon pinnalla ja hengissä seuraavaan vuoteen.
Vehnämylly
Joulukuussa 1938 Tyngän Osuusmeijerin kokoustilat täyttyivät myllysosuuskunnan jäsenistä. Esillä oli yksi ainoa asia, ehdotus vehnämyllyn rakentamisesta.
Kesällä
1937 rakennettiin uusi turbiinilaari ja siihen ostettiin uusi
turbiini. Vuonna 1938 keskusteltiin vehnämyllyn rakentamisesta.
Helmikuussa 1939 hyväksyttiin piirustukset. Vehnämylly saatiin
valmiiksi melkein samana päivänä kun talvisota alkoi. Pommitusten
varalta koko laitos naamioitiin kuusilla.
Syksyllä
1941 syyssateet jäivät tulematta ja joki jäätyi matalaan veteen.
Sitten pakkastalven paksut jäät kuivasivat vähäisenkin veden
melkein olemattomiin. Marraskuussa vesi oli niin vähänä, että
jauhatus ja sahaus jouduttiin pysäyttämään. Talven jälkeen lumet
sulivat ja vesi alkoi virrata. Turbiini lähti pyörimään ja
kiviparit alkoivat jyristä. Se oli linnunlaulua keväällä
1942.
Sotien
jälkeen vuonna 1950 perustettiin Kalajokilaakson Sähkö Oy, johon
Tyngän myllyosuuskuntakin liittyi. 1960-luvulla alkoivat
kotitarvemyllyt yleistyä ja se näkyi Tyngän Myllyn
jauhatusmäärissä. Sähkön jakelutoiminta päättyi myllyltä
vuonna 1984. Silloin osuuskunta myi koko toimialan Kalajoen Sähkö
Oy:lle.
Lähdeaineisto Pyörteen suku-kirja.
Tyngän myllyn historiaa
https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/tyngn-myllyn-historiaa.html
Tyngän suku
https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/tyngn-suku.html
Kalajoen kirkkoherroista
Erkki Aho 06 04 2007, 17:06
Kalajoen
ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543
talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin
siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan,
etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku
Heikinpoika Tynkää.
Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin
Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra
lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu
selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt
tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet
Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.
Kalajoen toinen
kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene olut kovin suosittu, sillä
etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544
sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.
Seuraava
kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä
päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen
kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari,
joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon
lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan.
Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee
vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren
osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen
Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui
siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 mk ja 8 äyrikäistä
sakkoa. On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä
1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta
tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta
sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti
kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä
oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän
sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.
Koira-Kreuksista
kirkkoherra
Mikaelin
surmaamisen jälkeen Kalajoelle ei ollut papiksi halukkaita.
Väkivahva Turun koulun teini Gregorius Henrikinpoika suostui
ottamaan tehtävän vastaan. Gregorius Keiraskius tunsi olonsa
Kalajoella turvattomaksi. Hän piti aina pitäjällä liikkuessaan
mukanaan neljää renkiä ja kolmea suurta, vihaista koiraa sekä
käsirautoja. Jos hän huomasi jotakin epäilyttävää, niin hän
usutti koirat seurakuntalaisten kimppuun. Kalajokiset rupesivatkin
nimittämään pappiaan ”Koira-Kreukseksi”. Gregorius toimi
samalla Kalajoen nimismiehenä. Gregorius tuomittiin vuoden 1568
käräjillä. Kirkkoherra oli tehnyt aviorikoksen Ursula nimisen
piikansa kanssa, josta häntä uhkasi kuolemantuomio. Jostain syystä
talonpojat ryhtyivät puolustamaan Gregoriusta käräjillä vedoten
Gregoriuksen vaimon sairauteen ja siihen, ettei tämä pystynyt
hoitamaan vaimon velvollisuuksia. Näiden asianhaarojen vallitessa
käräjäoikeus armahti kirkkoherran ja tuomitsi hänet vain 150
kruunun sakkoon, josta tämä maksoi 75 kruunua tuomarille. Herra
Gregoriuksen pahin vihamies näyttää kuitenkin olleen Etelänkylän
Saaren isäntä, seppä ja maakauppias Martti Ollinpoika Rautia.
Vuoden 1572 käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan
epäkristillisestä käyttäytymisestä kirkkoherraa kohtaan. Rautia
kuitenkin armahdettiin ja tuomittiin vain 100 kruunu sakkoon. Vuoden
1573 käräjillä Rautia tuomittiin 3 kruunun sakkoon kirkkoherran
niityn vahingoittamisesta. Kirkkoherran kosto oli paljon
vaarallisempi. Vuoden 1574 talvikäräjillä hän syytti Martti
Rautiaa siitä, että tämä oli noitavainoin nostanut karhun, joka
oli tappanut kirkkoherran lehmiä ja hevosia.
Kalajoki perustettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi 1540. Sitä ennen oli jo kappelikirkko Tyngällä. Kolmannen kirkkoherran tappoivat hylkeenpyytäjät 1555, kun tämä tuli vaatimaan heiltä kymmenyksiä, vaikka ne oli jo maksettu kuninkaan määräyksestä valtiolle. Sitten kirkko oli Luutaojan lähellä, ja jo vuodesta 1590 nykyisen sairaalan ahteella, jossa se rupesi kallistumaan jokeen päin, mistä syystä se 1636 siirrettiin nykyiselle tontilleen Junnikkalanmäelle. Ahde oli jatkuvasti lohkeillut jokeen, joten tuon Kalajoen kolmannen kirkon paikkaa ei enää ole. Se kirkko ei kuitenkaan luisunut jokeen, kuten eräät oppineetkin ovat väärin lukeneet muistomerkin tekstin, joka puhuu vain, että sen kirkon paikka on jokeen vyörynyt. Neljällä ensimmäisellä kirkolla on muistomerkkinsä paljastetut vv. 1950-61. Kahden ensimmäisen kirkon paikkoja ei aivan täsmälleen tiedetä, mutta muistomerkit ovat varmasti melko lähellä oikeaa paikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti