perjantai 19. tammikuuta 2024

LA 20.01.2024 Miksi hallitus kulijailee?

 




Hallituksen olisi pitänyt valmistella ja eduskunnan säätää laki poliittisten lakkojen kieltämisestä. Poliittisten lakkojen järjestämisestä tulee määrätä ankarat sakot ja vahingonkorvausvelvollisuus. Hallituksen kuljailujen johdosta meillä on odotettavissa suuret poliittiset lakot mitkä tukevat ammattiyhdistysliikkeen ja vihervasemmistopuolueiden toimintaa.


Hallituksen olisi pitänyt toimia niin, että ammattiyhdistysliikeeltä olisi poistettu kiinteistöbisneksen verovapaus. Näillä rahoitetaan voimakkaasti vihervasemmistopuolueiden toimintaa ja poliittisia lakkoja. Hallitus kulijailee, koska se ei uskalla tehdä tarvittavia tekoja yhteiskunnan turvallisuuden parantamiseksi ja poliittisten lakkojen ja sen juurisyiden poistamiseksi.


Hallituksen olisi tullut toimia niin, että vaalirahalaki olisi uudistettu siten, ettei ehdokas saa ottaa vastaan ulkopuolista tukea ja että ehdokkaan oman rahan käytölle olisi laitettu 50 000 euron kattoraja.

Pääministerin palkan suuruus tulee olla valtioenemmistöisten yhtiöiden ja laitosten palkkakatto. Siis johtajille ei suurempaa palkkaa kuin pääministerille.

Olen huolissani Suomen pitkän itärajan turvallisuudesta ja tulevan kevään ja kesän tapahtumista itärajalla. Miten turvataan kansalaisten turvallisuus? Miksi hallitus kulijailee asiassa?


Hallituksen olisi tullut toimia niin, että verotuksen porsaanreiät olisi tukittu ja että veroparatiisien käyttö olisi tehty mahdollisimman vaikeaksi tai estetty kokonaan. Miksi hallitus kulijailee asiassa?


Nykyisessä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hallituksen olisi tullut toimia niin, että puoluetuki olisi pienennetty minimiin tai poistettu kokonaan. Hallituksella ei ole rohkeutta puuttua tähän asiaan koska se kulijailee tässä asiassa.


Hallituksen olisi tullut puuttua voimakkaammin sote-alan katastroofiin. Kansalaisilta lopetetaan sairaalapaikkoja jotta saadaan maksettua sosiaalialan byrokraattien palkat. Sotealan luottamusmiesorganisaatiot on purettava , sillä sairaat ihmiset tarvitsevat sairaalapaikkoja ja sairaanhoitoa mahdollisimman lähellä. Heitä ei paranna luottamusmiesorganisaatiot, jotka tuhoavat kansalaiset lähialueiden terveys- ja sosiaalipalvelut.


Suomessa on matalapalkkaongelma. Hallituksen tulee toimia niin, ettei matalapalkkaongelman ratkaisua estetä, vaan seuraavien kolmen vuoden aikana matalapalkkaongelma ratkaistaan.


Väliportaan hallinto on purettava ja toimittava niin, että kunnista muodostetaan laajempia hallinnollisia palvelualueita kolmen seuraavan vuoden aikana.


Kaikki yhteiskunnan tuet on otettava kriittiseen tarkasteluun. On tarkasteltava yritystukien ja verotukien tarpeellisuutta. Myös erilaisten yhteiskunnan varassa toimien organisaatioiden tarpeellisuutta on tarkasteltava avoimesti ja kriittisesti. Tulemmeko toimeen ilman näitä organisaatioita ja niiden palveluksia?


Maahanmuutto on keskeinen ongelma Suomessa. Se keskeinen syy myös koululaitoksen opetuksen tason romahtamiseen. Oppilasaines on sellaista, että emme pärjää kouluvertailussa riittävän hyvin muiden maiden kanssa. Maahanmuuttajat eivät saa elää sosiaalitukien varassa. Siitä on tehtävä loppu.


Miksi oikeushallinnon uudistusta ei ole suoritettu tai sitä ei edes ole harkittu hallituksen toimesta. Suomi ei ole oikeusvaltio. Suomessa on lopetettava nykyisen kaltainen laillisuusvalvonta. Korkein oikeus ja hallinto-oikeudet on lakkautettava. On perustettava perustuslakituomioistuin. Näin Suomeen jäisi vain käräjä- ja hovioikeudet sekä perustuslakituomioistuin. Kansalaisten oikeusturva paranisi ratkaisevasti ja Suomen valtio säästäisi satoja miljoonia euroja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti