tiistai 2. tammikuuta 2024

KE 03.01.2024 Koululaitoksen tila on huolestuttava – nyt tarvitaan tekoja tilanteen korjaamiseksi

 


Presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan totesi seuraavaa:


Suomen pääoma on osaamisessa. Osaamista on ollut, koska on pidetty arvossa oppimista, opettamista ja opettajaa.

Lukeminen, laskento ja liikunta – ehkä menneen ilmaisuja alaluokilta. Mutta vaikka kuinka moderni opetusmetodi tai oppimistila kehitettäisiin, ilman noita taitoja tai kuntoa ei nuori elämässään pärjää.

Monimutkaiseen maailmaan valmennus voi alkaa aika yksinkertaisista lähtökohdista.


Olen samaa mieltä tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa. On palattava perusasioihin. Opettaja opettaa ja oppilas oppii. Tietenkin asioihin vaikuttavat myös erilaiset asiat kuten seuraavasta selviää:


Koulun vika? kirja vie lukijan nykypäivän alakouluun. Luokassa on lapsia kuudesta eri maasta ja oppilaiden oppimiskyvyt vaihtelevat vakavista oppimisvaikeuksista suuriin lahjakkuuksiin. Osa lapsista on lastensuojelun asiakkaita, osan kotona vietetään elitististä elämää. Eriarvoisuus huolenpidon määrässä ei kuitenkaan katso kukkaroa. Uusi sukupolvi tuo opettajalle uusia haasteita, kun komentaa ei enää saa. Lasten kasvattamisen lisäksi opettaja kasvattaa vanhempia. Sirkusmainen meno on vähentänyt opettajan mahdollisuuksia kohdata oppilas rauhassa. Työstään opettaja voi selvitä vain maalaisjärkeä käyttämällä ja huumorilla.


Koulun vika? kertoo suomalaisesta koulusta opettajan silmin. Kirja on hersyvä kurkistus luokkahuoneen sisälle ja vähän koteihinkin. Kirjan oppilaat ovat fiktiivisiä henkilöitä mutta taustamateriaali on totisinta totta. Maarit Korhosella on 30-vuoden kokemus opettajan työstä. Hänen kaihtamaton analyysinsa koulumaailmasta on mitä ajankohtaisin puheenvuoro. Onko "kaikki" koulun syytä ja voiko opettaja edes selvitä nykymenossa?


Oppilas häiriköi - onko vika koulun vai kodin?

https://areena.yle.fi/podcastit/1-4342202


Kaikkiaan 29 prosenttia peruskoululaisista saa tukea koulunkäynnissään. Tehostettua tai erityistä tukea koulunkäynnissään saa 15%. Heistä 65 prosenttia on poikia. Tuki voi tarkoittaa esimerkiksi tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta, vaihtoehtoisten tehtävien antamista, koulupsykologin tai koulunkäynninohjaajan apua. Tehostetun tuen saajien määrä on kasvussa. Vuonna 2011 tehtiin lakimuutos, jossa tavoitteena on ollut purkaa erityisluokkia ja suosia niin sanottua inkluusiota eli että kaikki oppilaat pidetään samassa ryhmässä. OAJ:n tekemän selvityksen mukaan tämä ei opettajien mielestä toimi, koska tavallisiin luokkiin ei ole saatu vastaavasti lisäresursseja haastavien oppilaiden tukemiseen. Kunnat säästävät, eivätkä palkkaa kouluihin riittävästi avustajia tai erityisopettajia. Helsingin Laakavuoren ala-asteen rehtori Janne-Pekka Nurmella on opetusalalta 20 vuoden kokemus, aluksi opettajan ja erityisopettajan tehtävistä. "Aivan selvästi näkyy muutos oppilaissa tänä aikana käyttäytymisessä ja kärsimättömyydessä. On paljon oppilaita, joilla ei ole minkäänlaista motivaatiota opiskeluun. Diagnooseja tehdään ahkerasti, mutta se ei ratkaise mitään, jos riittävä tukea ei kuitenkaan pystytä järjestämään." Pystyykö koulu ylipäätään auttamaan lasta, mikäli asiat ovat kotona huonosti? Janne-Pekka Nurmen koulu sijaitsee Helsingissä alueella, jossa asuu paljon sosioekonomisesti tarkasteltuna huono-osaisia ihmisiä. Tämä näkyy Nurmen mukaan siten, että koulussa on lapsia, joista ei kotona selvästikään huolehdita. "Kotona on näköalaton ilmapiiri. Opiskelemiseen ei kannusteta. Lapsille ei järjestetä harrastamismahdollisuuksia, ei anneta tukea eikä läsnäoloa eikä opeteta lasta huolehtimaan itsestään." Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa on kirjoittanut useita kirjoja vanhemmuudesta. Vanhemmuudessa hän näkeekin syyn sille, jos lapset eivät pysty hillitsemään itseään, ovat kärsimättömiä ja alisuoriutuvat. Hänen mukaansa huono-osaisuus siirtyy tutkitusti sukupolvelta toiselle, mutta sen ei välttämättä tarvitsisi käydä niin. Kirjat ja kieleen panostaminen eivät kysy rahaa, sisukkaan asenteen voi oppia. Kaikki lähtee itsetunnosta, jonka rakentamisesta vanhemmat ovat vastuussa. Myös Janne-Pekka Nurmi peräänkuuluttaa vanhemmuutta. Se ei ole aina hukassa vain huono-osaisilla vaan myös hyvätuloisissa perheissä, jos läsnäolo ja tunneyhteys puuttuvat. "Ekaluokkalainen lapsi on valveilla 5400 tuntia vuoden aikana. Tästä ajasta hän viettää koulussa vain 740 tuntia. Suurimman osan ajasta hän on siis kodin vaikutuspiirin alla."

Oppilaat paljastavat nyt, mitä arki kouluissa oikeasti on: ”Jotkut nukkuvat käytävillä...”

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008229516.html


KOULULAISET EIVÄT ENÄÄ OPI! MISSÄ VIKA?

https://www.poikienaidit.fi/2023/01/25/koululaiset-eivat-enaa-opi-missa-vika/


Karut luvut paljastavat, että jotain on nyt pielessä – mitä tapahtui Suomen kouluille?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008198410.html


Kolme kysymystä ja vastausta kouluista

https://www.sinikorpinen.fi/blogi/kolme-kysymyst-ja-vastausta-kouluista


Kalajoella koululaisten lomat on siirrettävä entisille paikoilleen. Näin varmistetaan oppilaiden etujen toteutuminen.




Odotan opetusministeri Anna-Maja Henrikssonilta tekoja puheiden sijasta.


Presidentti Sauli Niinistö totesi uudenvuodenpuheessaan:


Arvoisat kanssaihmiset.

Tervehdin teitä nyt viimeistä kertaa hyvin kiitollisena siitä, että olen saanut tuoda esiin näkemyksiäni – enemmän tai vähemmän kohdalleen osuvia.


Nyt esitän yhteistä uudenvuodenlupausta: että kohtaamme toinen toisemme reilusti, toista ymmärtäen, ihmisyyttä kunnioittaen ja perinteistä yhteyttämme ja luottamustamme vaalien.

Kaikki varmaan toivoimme, että uusi vuosi alkaisi onnellisempien tähtien alla. Pidetään kuitenkin mielessä, että raskaimmatkin pilvet haihtuvat – kyllä tämä tästä selkiintyy.

Toivotan teille kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.”


Perustuslaki 31 §


Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.


Hymy


Meidän tulee muistaa, että hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon. Se rikastuttaa häntä, joka sen saa, muttei tee antajansakaan köyhemmäksi. Se kestää vain hetken, mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti. Kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen, että pystyisi tulemaan toimeen ilman sitä, eikä kukaan niin köyhä, ettei se häntä rikastuttaisi.

Hymy luo onnea kotiin, hyvää tahtoa liike-elämään ja on ystävyyden tunnus. Se luo levon väsyneille, ilon lannistuneille, auringonpaisteen murheellisille, ja on luonnon paras vastamyrkky kaikkiin huoliin. Sitä huolimatta sitä ei voi ostaa, kerjätä, lainata tai varastaa, sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa kenellekään kuin poisannettuna.

Joskus ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilläkseen. Hymyile sinä heille, sillä ei kukaan niin suuresti hymyä tarvitse kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä.


Melkein kymmenen käskyä


  1. Älä koskaan siirrä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.

  2. Älä vaivaa toista asialla, jonka voi tehdä itsekin.

  3. Älä tuhlaa rahojasi, ennen kuin olet ne ansainnut.

  4. Ole ostamatta sellaista, mitä et halua, vain siksi, että se on halpaa.

  5. Ylpeys maksaa enemmän kuin nälkä, jano ja kylmyys.

  6. Koskaan ei ole kiusallista tehdä miellyttävää työtä.

  7. Kuinka paljon kärsimystä ovatkaan aiheuttaneet ne huolet, jotka eivät korkaan toteutuneet.

  8. Hoida asiasi aina ”löysin rantein”.

  9. Ollessasi vihainen, laske kymmeneen ennen kuin puhut. Mikäli olet erittäin vihainen , laske sataan.


Kymmenen ohjetta kanssakäymiseen ihmisten kanssa.


  1. Muista ihmisten nimet

  2. Ole helposti lähestyttävä. Älä pakota toista jännittämään itseäsi.

  3. Älä anna asioiden vaivata itseäsi. Suhtaudu niihin levollisesti.

  4. Älä ole itsekeskeinen ja kaikkitietävä.

  5. Opettele olemaan kiinnostava, niin että ihmiset piristyvät seurassasi.

  6. Eliminoi persoonallisuudestasi karkeat piirtee, jotka saattavat ärsyttää toista.

  7. Älä koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta tarjota apuasi tai tukeasi tai onnitellaksesi hyvästä suorituksesta.

  8. Paneudu pitämään ihmisistä. Loppujen lopuksi pidät heistä aivan luonnollisesti.

  9. Pyri rehellisesti sovittelemaan kaikki väärinkäsitykset ja sovittelemaan erimielisyydet.

  10. Kehitä itsellesi henkistä syvyyttä ja ole valmis jakamaan tätä voimaa toisillekin.


Miten ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa


Kuusi keinoa, joilla saatte ihmiset pitämään itsestänne


    1. Tuntekaa aitoa kiinnostusta toisiin ihmisiin.

    2. Hymyilkää.

    3. Muistakaa, että ihmisen nimi on hänelle hänen kielensä suloisin ja tärkein äänne.

    4. Olkaa hyvä kuuntelija. Rohkaiskaa toisia puhumaan itsestään.

    5. Puhukaa siitä, mikä kiinnostaa toista.

    6. Saattakaa toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi - ja tehkää se vilpittömästi.


  • Kaksitoista keinoa, joilla voitatte ihmiset oman ajatustapanne puolelle.


    1. Ainoa keino väittelyssä voittamiseksi on väittelyn välttäminen.

    2. Kunnioittakaa toisen henkilön mielipiteitä. Älkää koskaan sanoko kenellekään, että hän on väärässä.

    3. Jos olette väärässä, niin myöntäkää se nopeasti ja innokkaasti.

    4. Aloittakaa ystävälliseen tapaan.

    5. Saakaa toinen sanomaan ”kyllä, kyllä” heti alussa.

    6. Antakaa toisen pitää etupäässä huolta puhumisesta.

    7. Antakaa toisen luulla, että aate on hänen.

    8. Koettakaa rehellisesti katsella asioita toisen ihmisen näkökannalta.

    9. Suhtautukaa myötätuntoisesti toisen ihmisen ajatuksiin ja toivomuksiin.

    10. Vedotkaa jalompiin vaikuttimiin.

    11. Dramatisoikaa aatteenne.

    12. Antakaa kilpailuhaaste.


  • Yhdeksän keinoa ihmisten muuttamiseksi loukkaamatta tai kaunaa herättämättä.


    1. Aloittakaa kiitoksella ja rehellisellä arvonannolla.

    2. Kiinnittäkää huomio ihmisten erehdyksiin epäsuorasti.

    3. Puhukaa omista erehdyksistänne, ennen kuin käytte moittimaan toista henkilöä.

    4. Esittäkää kysymyksiä ja pyyntöjä suoranaisten käskyjen sijasta.

    5. Sallikaa toisen henkilön säilyttää arvokkuutensa.

    6. Kiittäkää pienintäkin edistymistä ja kiittäkää jokaista muutakin edistymistä. ”Lausukaa hyväksymisenne lämpimästi ja jakakaa kiitostanne runsain käsin.”

    7. Antakaa ihmiselle hyvä maine ylläpidettäväksi.

    8. Käyttäkää rohkaisua. Saattakaa virhe, jonka haluatte korjata, näyttämään helposti korjattavalta, ja saattakaa se, mitä haluatte toisen tekevän, näyttämään helpolta.

    9. Menetelkää niin, että toinen henkilö on onnellinen tehdessään sen, mitä te ehdotatte.


Kymmenen käskyä


  1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

  2. Älä käytä väärin, Herran Jumalasi nimeä.

  3. Pyhitä lepopäivä.

  4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

  5. Älä tapa.

  6. Älä tee aviorikosta.

  7. Älä varasta.

  8. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

  9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

  10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitääm, mikä hänelle kuuluu.



Viisauven lajit


Kaukoviisaus on viisausopin laji. Mitä se on? Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se sitten tapahtuu on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu, jolla sitä on niin pitäkööt hyvänään. Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää sikseenkin tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa tämänkin huomioon, sille maailman ranta on kevyt kiertää. Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä saahaan eniten aikaan. Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin.


Konsta Pylkkänen – Havukka-ahon ajattelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti