perjantai 30. kesäkuuta 2017

PR-Teollisuus Oy:n konkurssivyyhti todistusaineistoon 3


Weckströmin toiminta erottamisensa jälkeen

Konsultti Stig Weckström ei saanut yritystä konkurssiin tammikuun loppuun menessä. PR-Teollisuus Oy:n hallituksen jäsenet huomasivat ajoissa, ettei Stig Weckström toiminut yhtiön edun mukaisesti. Siksi hänet erotettiin, mutta kun Weckström pyysi, että saa jättää eroanomuksen, niin siihen suostuttiin. Käytännössä Wekcström erotettiin PR-Teollisuus Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Hänelle emme olleet myöntäneet yksin nimenkirjoitusoikeutta ja olimme määritelleet hänelle 500 000 mk:n uhkasakon jos hän paljastaa liikesalaisuuksiaulkopuolisille.
Weckström oli neuvotellut Alavieskan kunnan, Arsenalin ja Keran kanssa yksin ilman PR-Teollisuuden hallituksen jäsentä. Hän oli siis rikkonut sopimuksen. Lisäksi hän oli myynyt Koivujärven tilan yksin. Jo ensimmäisen työpäivänsä iltana hän oli kertonut yrityksen vientisihteerille että hänen tehtävänään ajaa yritys hallitusti alas. Ylivieskan kokouksesta Arsenalin tiloista hän soitti minulle ja pyysi konkurssihakemuksen jättämistä. Siihen me emme suostuneet vaan erotimme Weckströmin. Weckström levitti meistä perätöntä tietoa rahanpesusta. Kävin Oulun KRP:llä tarkistamassa asian.
Erottamisensa jälkeen hän lähetti perintätoimiston kautta 161 677,00 markan laskun. Hän pyrki kaikin keinoin saamaan yrityksen konkurssiin. Minä tyrmäsin tällaisen laskun konsulttisopimuksellamme. Siihen perintätoimet loppuivatkin.
Kun yritys ajettiin rikollisesti konkurssiin, niin Weckström tuli konsultti PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesälle ja kauppasi 32 miljoonan markan tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle 88 495,00 markalla. Laskun maksoi Alavieskan kunta. Pystyäkseen maksamaan Weckström laskun Alavieskan kunnan elinkeinolautakunnanlle esiteltiin peitesuunnitelma, jossa kerrottiin, että KTM osallistuu merkittävällä summalla laskun maksamiseen. Operaatio oli peitelty konusulttityäksi nimellä ”Uusi PR-Teollisuus Oy”. Siinä oli mielestämme käytetty hyväksi PR-Teollisuus Oy:n kannalta salaisia tietoja, joista Weckströmille oli määritelty 500 000 mk:n uhkasakko.
Wecktröm levitti meistä väärää tietoa ja vahingoitti siten yritystä, jonka toimitusjohtaja hän oli.

Weckström toimi PR-Teollisuus Oy:n 32 miljoonan markan tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle
Alavieskan kunta maksoi laskun ja operaatio oli nimeltään "UUSI PR-TEOLLLISUUS OY"
Tämä "konsulttityö" ei saanut KTM:n avustusta ja tuskin sitä edes haettiinkaan. Konsluttityön hinta on sama kuin Vieskan Elementti Oy:n lasku, jonka Alavieskan kunta maksoi ja naamoitsi sen Weckströmin konsulttityöksi.


Varatuomari Paavo M. Petäjän ja hänen lakiasiaintoimiston toiminta

Olen käynyt Alfio Nicotran kanssa varatuomari Paavo M. Petäjän toimistossa heti kun Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä oli purkanut Euronio Oy:n kanssa tekemät kaupat. Asia oli minulle uusi tuntematon asia siinä mielessä, että en tiennyt kuinka tulee toimia. Allakirjoitin avoimen valtakirjan Paavo M. Petäjän toimistolle hoitaa asiaa. Näin jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miksi Paavo M. Petäjä ei reagoinut kauppojen purkamiseen kuten laki edellyttää. Konkurssin jälkeen kävi Paavo M. Petäjän luona kysymyssä,että ryhtyykö hän hoitamaan asiaa, koska kaupat oli purettu ennen kokurssia. Paavo M. Petäjä sanoi silloin, että ” Saatana, konkurssihan on laiton, kun kaupat on purettu”. Hän lupasi ilmoittaa minulle myöhemmin mitä tehdään. Hän ilmoitti sitten että ei ryhdy hoitamaan asiaa.

Suomenselän Lakiasiaintoimistossa (Paavo M. Petäjän toimisto) työskentelevä varatuomari Matti Himanen ryhtyi hoitamaan asiaa, kun olin antanut varatuomari Paavo M. Petäjälle avoimen valtakirjan käydessäni hänen luonaan Alfio Nicotran kanssa.
Varatuomari Matti Himanen ei hoitanut asiaa kauppojen purkuna vaan ryhtyi ehkä kokemattomuuttaan hoitamaan asiaa velkasanerausasiana.

Konkurssipäätöksen liitteenä on antamani valtakirja Suomenselän Lakiasaintoimistolle. Ehkä siksi varatuomari Paavo m.Petäjä ei myöhemminkän ryhtynyt hoitamaan asiaa. Petäjä on kuitenkin antanut asiassa väärän lausuman korkeimmalle oikeudelle.
Paavo M. Petäjä on antanut tässäkin asiassa väärän lausuman Oulun KRP:lle, koska hän on väittänyt ettei hänellä ollut valtuustusta asiassa. Hänellä on vuoren varmasti ollut minun toimeksianto ja vatuutukseni, mutta ei muiden osakkaiden. Muut osakkaat eivät todennköisesti tienneet asiasta mitään, koska asiasta ei ole yhtiön hallituksen päätöstä.
Haasteet käräjäoikeuteen olisit tullut laittaa kaikille vastuullisille henkilöille

sekä takauksessa mukana olleille henkilöille. Syyttäjä Sulo Heiskari on vastannut lain mukaan haasteiden lähettämisestä. Haasteita ei ole lähetetty asianomaisille.


Nicotran ja Rienstran kilpailu PR-Teollisuus Oy:stä


Kävin neuvottelemassa Alfio Nicotran ja Hendrik Rienstran kanssa Sveitsissä. Neuvottelu Hendrik Rienstran kanssa kesti 14 tuntia saksankielellä. Kerroin hänelle asiat mahdollisimman tarkasti sikäli heikolla saksankielellä osasin. Kuitenkin hän ymmärssi hyvin mitä kerroin. Silloin minulle ei tullut mieleenkään että olisin neuvottelut rahanpesijän kanssa, mutta huomiotani herätti se, että neuvotteluhuone oli ikkunaton ja huonessa oli ainoastaan kaksi tuoli ja pöytä. Huoneessa oli valot. Neuvotteluhuone oli todella karu, mutta kyllä se minulle kelpasi. Voitin Hendrik Rienstran luottamuksen puolelleni. Seuraavaksi kävin Alfio Nicotran kanssa pankissa. Huomasin, että Alfio Nicotra haluaa katsoa kaikki mahdolliset keinoa saada PR-Teollisuus Oy haltuunsa ilman Hendrik Rienstraa. Siksi lähdimme pankkiin. Minä kuitenkin odotin autossa, kun Alfio Nicotra kävi neuvottelemassa pankissa rahoituksesta. Pankki ei suoralta kädeltä luvannut rahoitusta. Alfio Nicotra sanoi minulle, että seuraavaksi hän kääntyy Frankfurt am Mainin pankin puoleen.
Rienstra ilmoittaa faksilla 7.5.1996, että hän ottaa PR-Teolllisuus Oy:n haltuunsa ydessä Alfio Nicotran ja minun kanssa aivan kuten olimme sopineet Sveitsissä.
Nicotra ilmoittaa asiasta konkurssipesälle.
Asianajaja Antti Latola oli todennäköisesti tietoinen Rienstrojen rahanpesukuvioista, koska hän ilmoittaa Alfio Nicotralle, että konkurssipesä ei voi hyväksyä New England Suretyn takausta. Tässä todiste asiasta.

Minua häiritsi myös se, että konkurssipesänhoitaja kauppasi Nicotralle koneita, laitteita sekä maa-alueita siten, että osta ne konkurssin jälkeen niin saat ne meiltä halvemmalla. Tämä on todella härskiä käyttäytymistä ja tämän kuuli minun Nicotran lisäksi myös Tapani Kääntä.


Tässä Alfio Nicotra ilmoittaa neuvottelleensa Frankfurt am Mainin pankinjohtajan kanssa. Myöhemmin olen saanut selville, että juuri tätä pankia käyttivät rahanpesijät. Suomalaisena yhteistyökumppaiksi on syytä epäillä Merita-pankkia, minkä asian myöhemmin todistan tosiasiaksi.


Hakijan lausumasta konkurssiasiassa näkyy selvästi että velallinen on Suomenselän lakiasiaintoimisto (Paavo M. Petäjän toimisto), jonka olisi pitänyt antaa lausuma asiassa, koska heillä oli avoin asianajovaltakirja minulta, Erkki Aholta, asiassa. Suomenselän lakiasiaintoimiston olisi tullut ilmoittaa asiasta PR-Teolllisuus Oy:n hallituselle, jotta se olisi voinut tehdä päätöksen asiassa. Erikoista on se, että Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on antanut lausuman konkurssiasiassa PR-Teollisuus Oy:n puolesta ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Syyttäjä Sulo Heiskarin olisi tullut laittaa haasteet käräjäoikeuteen niille, joita asia koskee eli PR-Teollisuus Oy:n hallituksen jäsenille sekä ennenkaikkea takaajille. Nyt haasteita ei ole lähtetty asianomaisille. Suomenselän lakiasiaintoimistolla ei ollut muiden hallituksen jäsenten valtakirjoja eikä toimeksiantoja. Siitä huolimatta Ylivieskan käräjäoikeus on tehnyt konkurssipäätöksen – hankijan lausuman perusteella. JÄRKYTTÄVÄÄ TOIMINTAA.
Asianajaja Hannu Maskosen kirje Alfio Nicotralle ja Hendrik Rienstralle konkurssipäätöstä edeltäneenä päivänä.


Pesänluettelon vannontatilaisuus ja asianajajan toiminta

Pesänluettelon vannontatilaisuudessa pyysin jatkoaikaa asialle, koska en ole voinut perehtyä pesänluetteloon riittävän tarkasti lyhyestä ajasta johtuen. Olin havainnut luettelossa virheitä lyhyen perehtymisen jälkeen enkä siksi ollut valmis hyväksymään pesänluetteloa. Lisäksi toin esille sen, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla. Paikalla oli käräjätuomari, jonka nimeä en muista, syyttäjä Sulo Heiskari ja asianajaja Asko Keränen. Syyttäjä Sulo Heiskari ei suostunut jatkoajan antamiseen jotta olisin voinut perehtyä pesänluetteloon. Käräjätuomari oli samaa mieltä. Syyttäjä Sulo Heiskari esitti, että minä voisin allekirjoittaa pesänluettelon ja esittää siihen joitakin varaumia. Minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin totella syyttäjä Sulo Heiskaria ja käräjätuomaria.
Tilaisuuden jälkeen asianajaja Asko Keränen pyysi minua kahville ja sanoi, että konkurssiahan on laiton, koska kaupat oli purettu. Kahvilla keskustelimme asiasta ja sovittiin niin, että asianajaja Asko Keräselle toimitetaan avoimet valtakirjat valituksen tekemistä varten Vaasan Hovioikeudelle, koska konkurssi oli laiton, sillä kaupat oli purettu ja konkurssi haettu väärillä tiedoilla. Tosiasiallisesti Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä oli velkaa PR-Teollisuus Oy:lle kaupan purkujen jälkeen. Valtakirjat toimitettiin seuraavana päivänä asianajaja Asko Keräselle, mutta hän jätti valituksen tekemättä ja näin meiltä meni puheoikeus asiaissa. Tämä oli todella törkeä luottamusaseman väärinkäyttö asianajaja Asko Keräseltä ja siitä on ollut meille järkyttävän suuret taloudelliset vahingot ja henkiset kärsimykset.


Pesänluetteloon on vaatimuksestani lisätty, että 32 269 671,00 markan tilauskanta on pesänhoitajien toimesta hävitetty konsultti Stig Weckströmin toimesta.
Nyt jälkeenpäin kun katselen tätä paperia niin ihmettelen, että miten siinä on myös Heino Virran nimi, joka ei ollut edes paikalla pesänluettelon vannontatilaisuudessa, koska hän ei ollut saanut sinne kutsua.
Asianajaja Asko Keräsellä oli minulta yhtiön toiitusjohtajalta ja yhtiön hallituksen puheenjohtajalta valtakirja valituksen tekemiseen laittomasta konkurssista. Avoin valtakirja minulta koski myös muita asioita.
Tässä asianajaja Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valitukset tekemättä. Syyttäjä Sulo Heiskarin rooli pesänluettelon vannontatilaisuudessa on erikoinen, sillä hän oli esteellisenä henkilönä harhaanjohtamassa pesänluettelon selvittämistä. Hänen olisi pitänyt reagoida kun minä esitin, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu, samoin pesänluettelon tekijän asianajaja Hannu Maskosen ja Antti Latolan sekä käräjätuomarin. Ainoastaan asianajaja Asko Keränen reagoi, mutta jätti asian hoitamisen kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti