KE 08.11.2023 Raution Alapään kylän historiaa

 

Rautio on Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut entinen Suomen kunta. Rautiossa oli ennen neljä kylää Ylipää, Alapää , Typpö ja Kärkinen. Kunta liittyi Kalajokeen vuonna 1973. Rautio valittiin Pohjois-Pohjanmaan kyläksi vuonna 2004 sekä Suomen Vuoden kyläksi 2022. Rautiosta on löydetty muun muassa kivikautista asutusta. Raution läpi kulkee Vääräjoki, joka on Kalajoen sivuhaara.

Raution naapurikunnat olivat Alavieska, Kalajoki, Himanka, Kannus, Lohtaja, Sievi ja Ylivieska.

Kalajoen ja Raution argeologiset kohteet

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_list.aspx

Pohjois­Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 Kalajoki

https://pohjois-pohjanmaa.fi/wp-content/uploads/2020/08/3542.pdf

Raution alueelta on löydetty Keski-Pohjanmaalla harvinainen kampakeramiikan aikainen Kivimaan asuinpaikka. Pysyvä asutus syntyi seudulle keskiajalla.

Rautio kuului hallinnollisesti ja kirkollisesti 1500-luvun alkupuolella syntyneeseen Kalajoen suurpitäjään ja vuodesta 1645 lähtien sen kappeliksi tulleeseen Evijärveen eli nykyiseen Sieviin. Jo 1740-luvulla rautiolaiset tavoittelivat kappeliseurakunnan asemaa, mutta heidän yrityksensä raukesi. Vuonna 1796 Rautiosta muodostettiin 34 talollisen anomuksesta saarnahuonekunta, jossa Kalajoen pitäjänapulainen huolehti jumalanpalveluksista, kunnes vuonna 1803 saatiin oma saarnaaja. Vuonna 1826 Rautiosta tehtiin Kalajoen kappeliseurakunta ja samalla siihen liitettiin Kärkisenkylä. Rautio määrättiin erotettavaksi itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 1912, mutta ero Kalajoesta toteutui vasta vuonna 1921.

Raution kunnan kehitystä haittasi sen jatkuvasti pienenä pysynyt asukasluku. Rautio teki laajaa yhteistyötä naapurikuntiensa Kalajoen ja Alavieskan kanssa.

Raution kirkon ja seurakunnan historiaa

Taiteilija Olga Markova -Orell on maalannut Raution kirkosta kaksi maalausta, mitkä ovat taidenäyttelyssäni.

Raution kirkko ja kirkkoherrat

Laajaan Suur-Kalajoen emäseurakuntaan kuuluneilla rautiolaisilla oli pitkät kirkkomatkat Kalajoelle ja sen kappeliseurakuntiin Alavieskaan ja Sieviin. Rautioon alettiin puuhata omaa seurakuntaa 1790-luvulla. Ruotsin kuningas hyväksyi 20. lokakuuta 1796 kolmenkymmenenneljän rautiolaisen tekemän anomuksen omasta seurakunnasta ja hautausmaasta. Oma kirkko ja hautausmaa saatiin vuonna 1800. Puinen ristikirkko ja ylöspäin kolmijaksoinen tapuli ovat kuuluisan kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän eli Silvénin viimeinen kirkkorakennus.

Simon Silvén (aik. Jylkkä, 11. elokuuta 1747 Kalajoki – 29. huhtikuuta 1798 Kalajoki) oli suomalainen rakennusmestari, maanviljelijä ja kirkonrakentaja. Kirkonrakentaja Matti Jylkkä on hänen isänsä. Silvénin ensimmäinen itsenäinen työ on Nurmeksen kirkon tapuli vuodelta 1773. Pohjalaistyylinen kolmikerroksinen tapuli on edelleen pystyssä. Ensimmäinen Silvénin rakentama kirkko on Sievin kirkko, joka valmistui 1775, mutta purettiin 1860-luvulla. Vuonna 1771 valmistunutta Piippolan kirkkoa sanotaan myös Silvénin rakentamaksi, mutta asiasta ei olla yksimielisiä.

Piippolan kirkko (1771)

• Kustaa Aadolfin kirkko (1779, Iisalmen vanha kirkko)

• Maakallan kirkko (1780, tunnetaan myös nimellä Kallankarin kirkko)

• Merijärven kirkko (1781)

• Pihtiputaan kirkko (1783)

• Haapaveden kirkko (1784, tuhoutunut tulipalossa toukokuussa 1981)

• Vihannin kirkko (1784)

• Rantsilan kirkko (1785)

• Alavieskan kirkko (1795, tuhoutunut tulipalossa 1916)

• Raution kirkko (1800)

Kalajoen Iso-Jylkän talon isäntä, kirkonrakentaja Simon Silven on ollut merkittävimpiä keskipohjalaisia 1700-luvun rakennusmestareita. Hänen pääasiallinen toiminta-alueensa oli Pohjois-Pohjanmaalla ja Ylä-Savossa. Silvenin rakennustuotanto ja säilyneet piirustukset osoittavat, että hän on hallinnut laajasti perinteisen kirkon- ja tapulinrakennustaiteen ja samanaikaisesti kyennyt omaksumaan monia kirkkotehtuurin senaikaisia uutuuksia.

Simon Silven syntyi 11.8.1747 ja kuoli 29.4.1798. Simon Silven syntyi kahdeksanlapsiseen perheeseen kuudentena lapsena. Sukunimi juontuu hänen kotikylänsä Kalajoen Metsäkylän nimestä. Tärkeimmän rakennusmestarioppinsa hän lienee saanut isältään kirkon- ja tapulinrakennustyömailla, Sen lisäksi on mahdollista, että hän on nuoremman veljensä, maanmittari Stefan Silvenin tavoin istunut jonkin aikaa koulunpenkillä.

Kirkonrakentaja Simon Silvenin vanhin itsenäinen työ lienee Nurmeksen tapulin rakentaminen vuonna 1773. Tuolloin mestari oli 25-vuotias. Sitä ennen hän oli osallistunut isänsä johtajamaan Kärsämäen kirkon rakentamiseen 1765. Omien suunnitelmien mukaan Simon Silven rakensi ainakin Sievin kirkon 1775. Kirkko on purettu 1860-luvulla. Silven rakensi myös Kallan karien kirkon 1780 ja Ullavan kirkon 1783. Ruotsin yli-intendentinviraston vahvistamien rakennuspiirustusten mukaan Simon Silven on rakentanut Iisalmen kirkon 1997, Merijärven kirkon 1781, Loviisan kirkon 1782. Loviisan kirkko paloi 1855. Silven on rakentanut myös Vihannin kirkon 1784, Rantsilan kirkon 1785 ja Kalajoen kirkon 1780-81. Kalajoen kirkko paloi 1808. Alavieskan kirkon Silven rakensi 1795. Tämä kirkko paloi 1916. Pielaveden kirkon hän rakensi 1797. Pielaveden kirkko on purettu 1882. Raution kirkko rakennettiin Simon Silvenin piirustusten mukaan ja se valmistui 1800.

Nurmeksen tapuli on tyypillinen pohjalainen kolmikerroksinen renesanssitapuli. Simon Silvenin suunnittelema Saloisten tapuli on lähinnä pohjalaisen ja lounaissuomalaisen tapulityylin siro sulautuma. Kallan karien ja Ullavan kirkot ovat myös tavanomaisuudesta poikkeavia, pitkänomaisia kahdeksankulmion muotoisia. Ullavan kirkko on lisäksi rakenteeltaan ns. tukipalkkikirkko, jonka pitkiä sivuseiniä tukevat lyhyistä hirsistä salvotut ontot tukipilarit. Pohjakaavansa erikoislaatuisuudesta huolimatta edellä mainitut kirkkorakennukset nivoutuvat kokonaisuudessaan tyyliltään kiinteästi muuhun 1700-luvun loppupuolen kansanomaiseen rakennustaiteeseen. Kirkonrakentaja Simo Silvenin tärkeimpiä töitä olivat kutenkin muutamat ristikirkot, joiden piirustuksia on muokattu Tukholmassa Silvenin alkuperäissuunnitelmien pohjalta.

Raution kirkkoa korjattiin 1880-luvulla, jolloin sitä korotettiin lähes metrillä ja siihen tehtiin torni. Rautioon saatiin ensimmäinen pappi, pitäjänapulainen Henric Widel, joka tuli Rautioon vuonna 1803 ja aloitti kirkonkirjojen pidon. Pappi asui Tassilassa. Vuonna 1804 Rautio tuli seurahuonekunnaksi ja saarnaajina toimivat Simon Björklöf 1806-1815 ja Niilo Simelius 1817-1820.

Raution puinen ristikirkko on kuulun kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän piirustusten mukaan rakennettu. Se valmistui vuonna 1800. Kirkkoa ja tapulia on korjattu vuosina 1881-1884 jolloin kirkkoa korotettiin vajaalla metrillä ja siihen rakennettiin torni. Kirkon viimeisin remontti on tehty 1999-2000. Kirkkoon saatiin jalkaharmoni vuonna 1938 ja vuoden 1968 sisäkorjauksen yhteydessä sen sijalle sijoitettiin Kemiön seurakunnalta lahjaksi saadut vanhat kunnostetut urut. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa. Alttaritauluja on kolme, joista vanhin on vuodelta 1804 Johannes Kempin ”Ristiinnaulittu”. Alttariseinällä on Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” ja keskellä on Aino Håkanssonin ”Hyvä Paimen” vuodelta 1939. Seurakuntakoti vihittiin käyttöön 13.8.1978. Laajennus- ja korjaustöitä tehtiin vuonna 1998.

Vuodelta 1939 on kookkain, ”Hyvä Paimen”, jonka Aina Håkansson maalasi amerikkalaisen esikuvan mukaan. Siinä Paimen kurottautuu rotkon reunalla henkensä uhallakin pelastamaan pelokasta lammastaan. Vuodesta 1988 kaikki kolme taulua ovat olleet alttariseinällä. Alttariseinämän kaikki taulut kertovat Jeesuksesta ja puhuttelevat siten kristinuskon keskeisellä sanomalla.

Kirkko edustaa rautiolaisille jotakin pysyvää. Muuttumattomaksi ymmärretään sen lohduttava ja rohkaiseva sana. Kirkon peruskorjaus ja maalaus tehtiin vastikään vuonna 2000. Hans Heinrichin 1975 rakentamat urut ovat kahdeksanäänikertaiset. Raution kirkko on kodikas, rauhaisa ja viihtyisä. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa.

Tapulin kello kutsuu Raamatun sanoin kansaa kirkkoon: ”Veisatkat Herralle, soittakat Herralle, puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä” (I Aik 16:9). Teksti on kellon kyljessä. Kylästä pitäjäksi muotouduttuaan Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet vuonna 1826. Seurakunta itsenäistyi Kalajoen emäseurakunnasta 1921. Vuonna 1973 Rautio liitettiin Kalajoen kuntaan, minkä jälkeen seurakunnat muodostivat täydellisessä yhteistaloudessa toimivan seurakuntayhtymän.

Viimeisin peruskorjaus ja maalaus on tehty vuonna 2000. Kirkon pääportaat uusittiin vuonna 2006. Kirkko, tapuli, ruumishuone ja ulkovarasto maalattiin ulkopuolelta kesällä 2010.

Myös Raution kirkko on ollut vähällä palaa. Korjausten yhteydessä vuonna 1968 kattilahuoneesta sammui tuli ja runsaasti öljyä valui kattilaan, joka syttyi palamaan. Seurakunnan vanha hallintomies Valo Niska sai hälytyksen ja sammutti tulen lumella, jota toiset kantoivat ämpäreillä. Savu pääsi kuitenkin nokeamaan kirkon pahoin.

Urkulehteri rakennettiin vuonna 1938, jolloin kirkkoon saatiin jalkioharmoni. Se korvattiin Kemiön seurakunnan lahjoittamilla vanhoilla uruilla kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Nykyiset urut ovat vuodelta 1975. Ne on rakentanut Hans Heinrich alunperin 8-äänikertaisina. Peruskorjauksessa 2008 äänikertoja lisättiin 13-äänikertaisiksi.

Kirkon messinkinen keskikruunu on kauppias Kl. Helanderin lahjoittama. Vihkiraanu, jonka malli on 200 vuotta vanha, on maatalousnaisten lahja kirkolle. Pääeteisen seinälampetit ovat vanhaa peltityötä.

Kellotapuliin saatiin Tukholmassa valettu kello vuonna 1807. Siinä on teksti:

”Veisatkaat Herralle, soittakat Herralle,
puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä.”
Vaikka kellossa on halkeama, kantaa sen ääni silti noin kuuden kilometrin päähän. Tapulin seinällä tien puolella seisoo vaivaisukko.

Kirkkoherrat

Vuodesta 1921 Raution kirkkoherroina ovat toimineet

Mauri Kokko 1921-26
Aarne Alikoski 1927-28
Vilho Vihma 1936-46
Jaakko Kurkela 1946-1951
Antero Juntumaa 1952-55
Martti Peltonen 1955-71
Paavo Paananen 1972-75
Veli Taanila 1975-79
Kaarlo Hirvilammi 1980-84
Jorma Manninen 1985-2000
Jari Savinainen 2001-2002

Minut on kastanut kirkkoherra Jaakko Kurkela. Minulla on muistikuva myös kirkkoherra Antero Juntumaasta polvihousuissa. Muistaakseni hän oli partiotoiminnassa aktiivisesti mukana. Myöhemmin rovasti Antero Juntumaa (vuoteen 1940 saakka Juntunen) valittiin Kristillisen puolueen kansanedustajaksi vuonna 1972. Hän toimi kansanedustajana vuoteen 1982. Hän oli myös presidentin valitsijamies vuonna 1978. Kirkkoherra Martti Peltonen oli minulle tuttu henkilö, sillä Raution pappila oli kotini naapurissa. Juhani oli Martin ja Hannan poika. Hänen kanssaan urheilimme paljon yhdessä pappilan viereisellä urheilukentällä. Juhani oli hyvä seiväshyppääjä. Martti Peltonen opetti minua rippikoulussa ja Kalajoen yhteiskoulussa. Hän pyrki myös eduskuntaan, mutta jäi niukasti rannalle.

Vuonna 1826 Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet ja oikeuden

valita kappalaiset:

Karl Abraham Keckman 1829-1839,
Esaias Castren 1839-1848,
Johan Gabriel Lagus 1851-1858,
Johan Henrik Ervast 1858-1863,
Karl Emil Aeimelaeus 1867-1872,
Adolf Castern 1874-1880,
Oskari Vilhelm Snelman 1886-1893,
Niiloa Iisakki Simelius 1894-1900,
Jaakka Kajanen 1900-1917.
Vuonna 1921 Rautiosta tuli kirkkoherrakunta.

Saarnaaja Simon Björklöf s. 11.11.1772 Sievi, k. 1.3.1815 Rautio. Simon Björklöf oli ensimmäinen saarnaaja Rautiossa, jonne hän saapi vuonna 1806 ja toimi samalla Kalaoen kirkkoherrakunnan sijaiskirkkoherrana vuosina 1806-1810 viran ollessa avoimena.

Apupappi armonvuoden saarnaaja Johan Erik Bergstedt s.19.12.1791 Oulu, k. 10.9.1854 Lumijoki. Saapui vuonna 1814 Raution kappalaisen apulaiseksi ja oli seuraavana vuonna Rautiossa virka- ja armonvuoden saarnajana. Tarkempaa tietoa ei ole milloin hän lopetti tehtävänsä Rautiossa.

Saarnaaja Nils Simelius s. 18.11.1789, kuoli 1856 Simo. Nils Simelius nimitettiin Raution saarnaajaksi 3.4.1816 ja tehtävien hoidon hän aloitti siellä 15.4.1817 ja sai Rautiossa ollessaan 10.3.1819 määräyksen Simon kappalaiseksi.

Saarnaaja Fredrik Meurling s. 24.12.1879 Kalajoki, k. 1826 Rautio. Raution saarnaajaksi Fredrik Meurling nimitettiin 1819 ja tehtävän hoidon hän aloitti seuraavana vuonna. Meurlingin kuoleman jälkeen Raution kolmannen luokan saarnahuonekunnan saarnaajan virka lakkautettiin.

Kappalainen Karl Abraham Keckman s. 13.1.1804 Kemi,, k. 12.10 1882 Lohtaja. Raution kappalaiseksi Karl Abraham Keckman määrättiin 8.10.1829. Hän oli myös innokas maanviljelijä. Raution vanhaan pappilaan hänen tiedetään raivanneen uutta peltoa ilmeisesti useiden hehtaarien verran.

Kappalainen Esaias Castren s. 12.6.1809 Rovaniemi, k. 18.5.1848 Rautio. Ei ole tietoja minä vuosina hän suoritti virkaansa Raution kappalaisena.

Kappalaisen sijainen Berndt Enoch Ingman s. 12.9.1814 Alajärvi, k. 1879 Kalajoki. Saapui kappalaiseksi Rautioon 1840 ja oli tehtävässä ainakin seuraavaan vuoteen.

Armonvuoden saarnaaja Karl Filip Tillman s. 5.11.1820 Lapua, k. 1892 Rovaniemi. Tillman toimi Rautiossa armonvuoden saarnaajana kesän ajan 1848 ja siirtyi sitten toiselle paikkakunnalle hoitamaan saarnaajan tehtäviä.

Virka- ja armonvuoden saarnaaja Gustaf August Montin s. 18.1.1821 Kuusamo, k. Ei tietoja. Määryksen virka- ja armonvuoden saarnaajaksi Rautioon Montin sai 16.8.1848 ja oli tehtävässä vuoden 1851 maaliskuulle saakka.

Kappalainen Johan Gabriel Lagus 22.3.1816, k. 1870 Lumijoki. Lagus nimitettiin Raution kappalaiseksi 9.5.1849 ja viranhoidon hän aloitti toukokuun alussa vuonna 1951. Hän siirtyi Rautiosta Lumijoelle toukokuun alusta 1858.

Kappalainen Johan Henrik Ervast s. 16.6.1816 Puolanka, k. 19.5.1863 Rautio. Raution kappalaisena Ervast oli aloittanut viranhoidon 1.5.1858 toimien tehtävässä kuolemaansa saakka eli hieman yli viiden vuoden ajan.

Kappalainen Karl Emil Aeimelaeus s. 23.12.1834 Paltamo, k. 16.5.1897 Karttula. Raution kappalaiseksi Aejmelaeus saapui 1.5.1867 ja hoiti tehtäviään vuoteen 1872 jolloin siirtyi Karttulaan.

Vt. kappalainen Johannes Holmström s. Ei tietoja, k. 1901. Holmström hoiti Raution vt. kappalaisen tehtäviä vuosina 1872-1874.

Kappalainen Adolf Castren s. 30.12.184 Kemi, k. 16.9.1905 Tyrnävä. Castren aloitti Raution kappalaisena toukokuun alussa 1874, kuinka kauan hän tehtävä suoritti niin siitä ei ole tarkempaa tietoa.

Vt. kappalainen Viktor Alfred Virkkula s. 25.4.1854 Ii, k. 19.2.1932 Haukipudas. Raution vt. kappalaiseksi Virkkula saapui 1880 ja ehti toimia seurakunnassa vian vajaan vuoden ajan, kunnes hänet siirrettiin toiseen paikkaan.

Vt. kappalainen Niilo Karlsberg/Karilas s. 11.12.1852 Saloinen, k. Ei tietoja. Karlsberg aloitti Rautiossa työnsä 19.8.1881 ja sitä kesti vajaan vuoden verran. Muutaman kuukauden kuluttua paikkakunnalle saapumisensa jälkeen hän oli mukana puuhaamassa kuntaan kansakoulua.

Vt. kappalainen Niilo Iisakki Simelius 2. 26.8.1864 Rantsila, k. Ei tietoja. Simelius saapui Raution kappalaiseksi 19.4.1893 ja hänet nimitettiin vakinaiseksi kappalaiseksi 14.3.1894. Kappalaisena hän todennäköisesti toimi aina vuoden 1899 loppuun saakka.

Kappalainen Jaakko Kajanen 2.8.11.1847 Vähäkyrö, k. 5.5.1917 Rautio. Kajanen saapui Raution kappalaiseksi 21.5.1900 ja toimi tässä virassa aina kuolemaansa saakka.

Väliajan saarnaaja Lauri Antero Hakalahti s.27.7.1891 Oulu, k. 7.5.1920 Rautiossa. 

Väliajan saarnaaja Juhani (Eero Johannes) Ahola s. 25.1.1891 Kangasala, k. Ei tietoja. Ahola saapui Rautioon hoitamaan tehtäviään vuonna 1920 ja hoiti niitä siihen asti kunnes siirtyi 16.4.1921 toiselle paikkakunnalle.

Vt. kirkkoherra Väinö Oskari Torvela s. 2.1.1893 Haukipudas, k. Ei tietoja. Torvela aloitti tehtävänsä Rautiossa 20.6.1921 ja lopetti kirkkoherran tehtävät jo saman vuoden lopulla 29.11.1921.

Kirkkoherra Mauri Juhana Kokko s. 8.1.1892 Ii, k. Ei tietoja. Raution kirkkoherrana Kokko aloitti työnsä vuonna 1921 ja jatkoi sitä aina 1..5.1926 saakka.

Vuosina 1926-1927 Raution seurakuntaa palvelivat Kalajoen papit.

Kirkkoherra Aarne Aukusti Alikoski s. 17.5.1896 Oulu, k. 1953 Laitila. Rautiossa Alikoksi aloitti virkansa toukokuun alussa 1927. Hän toimi kuitenkin seurakunnan paimenena ainoastaan vain vuoden verran. Kirkkoherra Alikoski on omistanut Raution ensimmäisen radion.

Vt. kirkkoherra Einar Borg s. 8.3.1878 Liminka, k. 17.7.1957 Oulu. Borg aloitti työnsä Rautiossa 1.5.1928 ja lopetti kirkkoherrana toimisen jo 31.8.1928.

Vt. kirkkoherra Väinö Havas s. 15.8.1898 Lempäälä, k. Ei tietoja. Havas palveli rautiolaisia vuosina 1928-1930 toimiessaan Merijärven kirkkoherrana.

Väinö Havas

http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Havas

Vt. kirkkoherra Väinö Akseli Näyhä s. 21.10.1888 Oulu, k. Tietoja. Näyhä palveli Raution seurakuntaa vuonna 1930 ollessaan Ylivieskan kirkkoherran apulaisena.

Vt. kirkkoherra Vilho Heikki Kivioja 2. 21.1.1896 , k. 2.11.1977 Kalajoki. Rautiolaisia Kivioja palveli vuosina 1930-1932 ja muutoinkin useaan otteeseen toimiessaan Kalajoen kappalaisena vuosina 1929-1940.

Vt. kirkkoherra Juho Arvi Metsovaara s. 17.6.1883 Sääksmäki, k. 18.5.1959 Helsinki. Metsovaara palveli Raution seurakuntaa vuonna 1930 ja muutoinkin ollessaan Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1929-1940.

Vt. kirkkoherra Einari Hohti s. 29.7.1903 Iitti, k. 6.1.1961 Eno. Hohti saapui Raution kirkkoherraksi vuonna 1930 ja siirtyi maaliskuun alussa vuonna 1932 toiselle paikkakunnalle.

Vt. kirkkoherra Lauri Antti Salo 2.29.8.1904 Pori, k. 23.6.1960 Naantali. Salo toimi Raution kirkkoherrana vuosian 1932-34.

Vt. kirkkoherra Urho Veli Väinämö Pyy s. 27.7.1909 Kauniainen, k. Ei tietoja. Pyy saapui Rautioon vuonna 1934 ja siirtyi seuraaviin tehtäviin kesäkuun alussa 1936.

Kirkkoherra Vilho Kalevi Vihma s. 27.7.1909 Kauniainen, k. Ei tietoja. Vihma oli sitten jo pidempään Raution kirkkoherrana. Vuosina 1936-1946. Tänä aikana Granholman navetta tuhoutui tulipalossa.

Vt. kirkkoherra Jaakko Sulo Kurkela s. 14.2.1918 Raahe. k. Ei tietoja. Kurkela saapui Raution vt. kirkkoherraksi vuonna 1946 ja valittiin seuraavana vuonna vakinaiseksi kirkkoherraksi. Rautiossa Kurkela toimi aina syksyyn 1951 ja oli vielä 1952 kinkereillä.

Vt. kirkkoherra Pentti Antero Raunio s. 12.9.1921 Kemin msrk, k. Ei tietoja. Rautioon Raunio saapui 1.9.1951 ja siirtyi seuraavan vuoden kesäkuun alussa seuraaviin tehtäviin.

Kirkkoherra Armo Eino Antero Juntumaa s. 28.7.1921 Oulu, k. Ei tietoja, Juntumaa aloitti Raution kirkkoherran virassa 1.6.1952 ja siirtyi noin kolmen vuoden työkauden jälkeen muihin tehtäviin.

Kansanedustaja Antero Juntumaa

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/hetekatmp/ed910046e-su.htm

Kirkkoherra Martti Jaakko Peltonen s. 25.7. 1926, k. Ruokolahdella. Kirkkoherrana 1.9.1956 – 30.4.1971. Hän toimi Kalajoen yhteiskoulussa uskonnonopettajan. Hän oli Raution kunnanhallituksen puheenjohtajana 1963-1966 ja varapuheenjohtajan 1969-1971. Raution Säästöpankin isännistön jäsen 1959-65 sekä Keskipohjan Säästöpankin isännistön puheenjohtaja 1966-1971. Kalajokilaakson talousalueen liiton puheenjohtajana hän toimi 1963-71 ja Oulun läänin kuntauudistustoimikunnan jäsenenä 1967-69. Presidentin valitsijamiehenä Peltonen oli 1968.

Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio, Raution Kyläyhdistys ry, Suur-Kalajoen historia 2, Kalajoen ja Raution historia 1865-1975 kirjoittanut Matti Kyllönen, Kari-Pekka Sämpin kirjoitukset

Kirkkoherroina ovat toimineet:

Mauri Jaakko Kokko 1921-1926,

Aarne Aukusti Alikoski 1927-1928,

Vilho Kalevi Vihma 1936-1946,
Jaakko Sulo Kurkela 1946-1951,
Armo Eino Antero Juntumaa 1952-1955,
Martti Jaakko Peltonen 1956-1971,
Paavo Veikko Paananen 1972-1975,
Veli Otto Taanila 1975-1979,

Kaarlo Kustaa Villiam Hirvilammi 1980-1984,
Jorma Johannes Manninen 1985-2000,
Jari Jaakko Savinainen 2000-2002.

Minut on kastanut kirkkoherra Jaakko Kurkela. Minulla on muistikuva myös kirkkoherra Antero Juntumaasta polvihousuissa. Muistaakseni hän oli partiotoiminnassa aktiivisesti mukana. Myöhemmin rovasti Antero Juntumaa (vuoteen 1940 saakka Juntunen) valittiin Kristillisen puolueen kansanedustajaksi vuonna 1972. Hän toimi kansanedustajana vuoteen 1982. Hän oli myös presidentin valitsijamies vuonna 1978. Kirkkoherra Martti Peltonen oli minulle tuttu henkilö, sillä Raution pappila oli kotini naapurissa. Juhani oli Martin ja Hannan poika. Hänen kanssaan urheilimme paljon yhdessä pappilan viereisellä urheilukentällä. Juhani oli hyvä seiväshyppääjä. Martti Peltonen opetti minua rippikoulussa ja Kalajoen yhteiskoulussa. Hän pyrki myös eduskuntaan, mutta jäi niukasti rannalle.

Rautiolaiset halusivat pysyä itsenäisenä seurakuntana

”Raution seurakuntayhtymän omaisuus siirtyy Kalajoen seurakunnalle.”
"Rautiolaiset halusivat pysyä itsenäisenä seurakuntana"
"Rautiossa kerättiin adressi yhdistämistä vastaan. Adressin kirjoitti lähes 1400 henkilöä.
Käytännössä kaikki rautiolaiset. "
"Rautiolaiset vetosivat myös piispan antamaan lupaukseen pari vuotta aikaisemmin, ettei seurakuntia yhdistetä."
"Raution kirkkoherran ja kanttorin virat lakkautettiin"

Oulun tuomiokapituli teki syyskuussa 2002 esityksen Kalajoen ja Raution seurakuntien yhdistämisestä. Tuomikapituli kysyi asiassa selvitysmieheksi kirkkoherra Markku Korpelaa. Asiaa hoiti tuomikapitulin lakimiesasessori Osmo Rahja. Rautiossa kerättiin adressi yhdistämistä vastaan. Adressin kirjoitti lähes 1400 henkilöä. Käytännössä kaikki rautiolaiset.

Rautiolaiset vetosivat myös piispan antamaan lupaukseen pari vuotta aikaisemmin, että seurakuntia ei yhdistetä. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti äänestyspäätöksellä 15-4 esittää kirkkohallitukselle selvitysmies Markku Korpelan yhdistyssuunnitelman hyväksymistä. Kirkkovaltuustossa vastaan äänestivät rautiolaiset Alpo Murtoniemi, Kalevi Vasalampi, Sari Hihnala ja Marja-Liisa Kaakko. Selvitysmiehen selvityksen mukaan hallinto kevenee, päällekkäisiä toimintoja voidaan purkaa, työvoiman käyttö selkiintyy. Samalla voidaan varautua talouden heikkenemiseen. Rautiolaiset vastustivat Korpelan selvitystyötä, koska katsoivat sen perustuvan tilaajamalliin. Alpo Murtoniemi oli mukana selvitysmiehen avuksi asetetussa selvitystyöryhmässä, joka ei saanut ottaa kantaa itse yhdistymiseen. Lisäksi hän oli pienemmässä toimikunnassa, joka esitti Korpelalle, miten nykyistä toimintamallia voisi kehittää. Selvitysmiehen raporttiin näitä ei liitetty.

Kirkkohallitus yhdisti

Kirkkohallitus teki yksimielisen päätöksen Oulun tuomiokapitulin aloitteen mukaan yhdistää Kalajoen ja Raution seurakunnat. Rautiolaiset eivät tyytyneet tähän päätökseen vaan valittivat päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. He esittivät päätökselle toimenpidekieltoa ja kumoamista. Kuitenkin yhdistymispäätöksen seurauksena Raution kirkkoherran ja kanttorin virat lakkautettiin ja Kalajoen seurakuntaan perustettiinn kanttorin virka, johon Raution kanttori siirtyy. Raution seurakuntayhtymän omaisuus siirtyy Kalajoen seurakunnalle. Valitukset eivät auttaneet.

Ylimääräiset seurakuntavaalit

Ylimääräiset seurakuntavaalit järjestettiin 22-23.1.2006 seurakuntien yhdistämisen vuoksi. Alpo Murtoniemi, Kalevi Vasalampi ja Sari Hihnala eivät asettuneet enää ehdokkaaksi yhteisissä seurakuntavaaleissa.

Vaalien tulokset olivat seuraavat:

• Marja-Liisa Kakko 73 ääntä

• Juhani Yli-Parkas 48

• Ulla Mäntymäki 47

• Pentti Haapakoski 42

• Juha Siermala 42

• Reino Hihnala 40

• Tuula Liias 34

• Anna-Maija Lapinoja 32

• Esa Rahja 31

• Torsti Kalliokoski 31

Uusina valtuutettuina valittiin:

• Sirkka Piippo 69

• Rauno Kotiaho 65

• Anita Pentti 56

• Pekka Prittinen 50

• Elina Tuura 50

• Jukka Stolp 48

• Götha Peltola 45

• Heikki Nikula 43

• Eino Suomala 36

• Leena Verronen 35

• Sari Liias 34

• Juha Heikkilä 34

• Jukka Isokääntä 33

Aila Siirilää ei enää valittu uudelleen. Rautiolainen Marja-Liisa Kaakko voitti nämä vaalit selvällä erolla. Rauno Kotiaho ja Sirkka Piippo ovat myös Rautiosta. Torsti Kalliokoski valittiin uudelleen, mutta ei kovin suurella luottamuksella. Ääniä annettiin yhteensä 1288. Äänioikeutettuja oli 6344.

Raution viihtyisä kirkollinen ympäristö

Noin tuhannen hengen Raution seurakunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Kalajokeen laskevan Vääräjoen varressa. Seurakunnan ylpeys, 223-vuotias kirkko, on keskellä kylää. Sen viihtyisissä hoivissa kasvaa uusia seurakuntalaisia turvallisessa luterilaisen kotikirkon hengessä. Samassa pihapiirissä kirkon kanssa ovat seurakuntakoti ja hautausmaa uusine lisäalueineen. Vähän matkan päässä kirkosta sijaitsee lähetyskahvila Juttutupa ja siitä edelleen kivenheiton päässä kirkkoherranvirasto takkahuoneineen. Kaunis Pappilanpuisto kutsuu ihailemaan Pappilankosken kuohuja kirkkoherranviraston läheisyydessä keväästä syksyyn.

Raution pappilan värikäs historia

Raution pappilan historia

Taidenäyttelyssäni on Elias Simojoen muotokuva Raution pappilan kanssa. Teoksen on maalannut taitelija Markku Hakola.

Taidenäyttelyssäni on Raution pappilan pienoismalli, jonka on rakentanut puuseppä Leo Takalo.

Raution kappalaisen puustelli Granholma perustettiin viimeisenä uusien virkatalojen sarjassa. Granholma nimi tulee tontin nimestä. Pappila todennäköisesti valmistui 1809. Seuraavana vuonna annettiin Granholmille kuten muillekin uusille puustelleille kymmenen vuoden verovapaus. Pappilan pitkä päärakennus on 19 kyynärää (1 kyynärä = 59,4 cm) pitkä. Siinä on sali, kolme kamaria ja keittiö sekä eteinen ja myöhemmin virkatalo sai pakarituvan, saunanavetan, rehuladon, tallin, kaksi riihtä ja aittaa, saunan, halko- ja rekiliiterin, kärryliiterin sekä käymälän. Rakennus laudoitettiin myöhemmin empireen henkeen sopivaksi. Rakennuksen perusta on tehty porakivestä.

Raution kunnan ensimmäinen ”kuntakokous” lienee pidetty Raution pappilassa 4.8.1866. Siellä päätettiin esimerkiksi siitä, että kunnan varat ja paperit säilytetään ”nykyisessä kirkon arkussa joka tulee olemaan pappilassa jonka avaimia säilyttää lautakunnan esimies yhden, kuntakokouksen esimies yhden ja kunnan lautamies Jaakko Verronen yhden avaimen.” Kunnan varat olivat siten turvallisesti tallessa.

Pappilassa sijaitsevan renkituvan kattoa korjattiin vuonna 1867. Työn sai vähimmän vaativa. Päärakennuksen korjauksissa vuonna 1874 korjattiin lattiat ja varustettiin sali ja välikamari kaakeliuuneilla. Julkisivuun on myös myöhemmin rakennettu myös muuhun rakennukseen nähden todella suuri kaksisisäänkäyntinen veranta pienine lasiruudukkoineen. Vuonna 1879 pappilassa on harjoitettu jonkilaisia korjauksia joista ei ole tarkempaa tietoa.

Ainakin jo vuonna 1874 Granholman mailla oli ilmeisesti jo pitemmän aikaa ollut torppari Heikki Suomala, jota kirkonkokous (=kuntakokous) syytti metsän hävittämisestä ja päivätöiden laiminlyönnistä. Hänet uhattiin karkottaa "pappilan metsäsarasta" ellei hän "tästä eeskäsin" rupea tekemään seuraavia päivätöitä:
"Vuojesa jos tekeepi ensiksikin, että hakkaapi 15 syltää koivuhalkoja ja pappilan maantienojan pitääpi oornikisa hyväsä ja yksi viikko niitulla heinän teosa omin rukinensa ja jos täyttääpi nämät mainitut työt niin saapi net niitun palaset viljellä ja pellon niin kuin on tähänkinasti viljellyt ja polttopuukeseen ottaa ensiksi kuivat puut ja sitten lisää niitun maalta ja mehtä vahata niin ettei kukaan saa siittä varastaa ja niittu niin ettei eläimet syö"

Pappilassa järjestettiin kuntakokous 12.12.1881 jossa asiana oli kansakoulun perustaminen ja kokouksessa tehtiin perustamispäätös. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli sitten Rautiossa kuitenkin suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin ”pystyyn” vasta 8 vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Kuntakokouksessa jäseninä olivat Henrik Petäistö, Henrik Kärkinen, Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Jaako Sipilä ja Henrik Takkunen.

Pappilassa korjauksia suoritettiin vuonna 1884 pappilan navettarakennukseen ja samalla navettaan hankittiin ”veenlämmityskone”. Kustannukset olivat yhteensä 1000 markkaa. Esteettiset ja terveydenhoidolliset seikat otettiin vielä huomioon, kun tunkion kohdalle rakennettiin aita.

Raution kappalaisentalon Granholm oli veroluvultaan 1/32 manttaalin tila vielä vuonna 1884.

Raution pappila oli Oskar Vilhelm Snellmanin toimikauden eräänlainen ”koulutoiminnan keskuspaikka” kunnassa. Pappilassa pidettiin 13 helmikuuta 1889 kansakoulun johtokunnan ensimmäinen kokous. Pappilan salissa pidettiin myös useimmat muutkin johtokunnan kokouksesta jolloin pastori Snellman oli johtokunnan puheenjohtajana.

Suurempia korjauksia pappilassa suoritettiin vasta vuonna 1896, jolloin päärakennus sai asfalttikaton, uudet lattia ja seinäpaperit. Samassa yhteydessä korjattiin myös renkitupa, ruokapuoti, mankelitupa, kellari, tallirakennus, sauna, navetta, sikahuone, maki, kalustohuone, riihi ja jyväaitta. Korjaukset rahoitettiin myymällä pappilan metsää. Myös lukkarin puustelli korjattiin. Vuonna 1889 tehtiin päätös pappilan päärakennuksen uusimisesta. Peruskiviä ajettiin 75 syltää kooltaan 30 cm korkeita ja 20 cm leveitä. Tukkeja vedettiin 100 kpl kukin 6,6 metriä pitkiä. Ajot suoritettiin manttaaleittain ja työssä oli joka kuudes mies.

Valtiopäivämiesvalitsijan valitsemiseksi 1897 järjestettiin kuntakokous taasen pappilassa.

Heinäkuussa vuonna 1899 otettiin Kalajoen Säästöpankista rakennustyöhön 1000 mk:n laina. Pappila valmistui saman vuoden lokakuussa ja se palovakuutettiin 10 000 mk:sta. Loppusyyni pidettiin 8.7.1900. Rakennusurakka oli seurakunnalle vastikään rakennettujen kansakoulujen jälkeen raskas. Tätä seurakunta valittikin anoessaan hakkuulupaa Granholman metsiin rakennuslainan lyhentämiseksi. Asiaa pahensi se, että seurakunnan väkiluvusta oli yli 200 henkeä Amerikassa. Lisämenoja aiheutti vuonna 1902 toteutettu lukkarin uusi palkkajärjestely. Onneksi senaatti myönsi vuonna 1902 metsän myyntiluvat. Vuonna 1903 saatiinkin metsätuloja 4000 markkaa, josta riitti säästöönkin laitettavaksi Kalajoen Säästöpankkiin.

Tämän jälkeen ei virkatalojen hyväksi tarvinnut aikoihin tehdä mittavampia sijoituksia vuosikorjauksia lukuun ottamatta. Asiat olivat kunnossa, eikä vuosina 1907 ja 1912 toimitetuissa piispantarkastuksissa ollut virkatalojen suhteen muuta huomauttamista kuin palovakuutusten alhaisuus. Pappilan vakuutussumma vuonna 1912 oli 12000 markkaa. Raution virkatalon lautakunnan toimesta 1.7.1909 kaikkia kappalaistalon Granholmin aidat on saatettu kuntoon paikkakunnan tapojen mukaisella tavalla.

Kirkkoherra Mauri Juhana Kokko käynnisti pian Rautioon tulonsa jälkeen vuonna 1921 säännöllisen pyhäkoulutyön seurakunnassa. Pyhäkoulua alettiin pitämään Granholman pappilassa.

Seuraava tilinpäätös on tehty 28.4.1952: Raution seurakunnan omistamasta Granholmin tilasta n:ro 21/4:ään on pakkolunastettu 15,90 ha maatalousmaata, 7,50 maatalouspohjaista maata, 84,13 ha metsämaata sekä 0,53 ha joutomaata ja alueen hinta oli etuuksineen markoissa 731.600,-

Vuonna 1955 on mietitty kannattako Granholman pappilaa enää kunnostaa vai tehdäänkö kokonaan uusi pappila ja tässä seuraavassa on kerrottu Granholman korjaustoimenpiteet, nykyaikaistaminen sekä kustannusarvio:

Pappilan rakennuksen perustukset olisi tehtävä uudestaan, koska perustus liikkuu niin paljon, että jopa ikkunaruudut rikkoutuvat joutuessaan puristuksiin seinien liikkuessa. Perustustyö olisi tehtävä siten, että vanha perustus purettaisiin ensin nurkkien ja väliseinien kohdalta ja näiden kohdalle tehtäisiin pilarit kallioon saakka, joka on noin 1-2 m:en syvyydessä maanpinnasta. Pilareihin laitettaisiin tartuntaraudat perään väliin rakennettavalle betoniperustukselle.

Kun pilarit olisivat kuivuneet, purettaisiin loppu kiviperustus pois ja tuettaisiin rakennuksen ulkoseinät pitemmillä pilariväleillä tilapäisesti hirsitukien varaan. Tämän jälkeen kaivettaisiin pilarivälit auki ja valettaisiin ne 20 cm betoniperustuksin umpeen. Rakennus ympäröitäisiin salaojalla ja peruskaivannot täytettäisiin soralla ohuin kerroksin tiiviisti sulloen lähelle maanpinnan tasoa. Tämän päälle sullottaisiin noin 15 cm savikerros ja saven päälle laitettaisiin ruohoturvekerros. Rakennukset lattiat pudotettaisiin, lattiakoolaukset uusittaisiin ja oiottaisiin, täytteet tarkistettaisiin ja lattialaudoitus höylättäisiin sileäksi ja korkkimatot lumppupahveineen laitettaisiin takaisin. Välikatot oiottaisiin rimottamalla ja kattopinnaksi laitettaisiin esim. akustiikkalevyt. Ulkoseiniin asennettaisiin sisäpuolelle huokoinen kuitulevy lämpöisyyden parantamiseksi. Akkunat uusittaisiin heloituksineen. Ovet korjattaisiin ja samoin myös pienemmän epäkohdat. Uunit ja piiput korjattaisiin tai tehtäisiin rakennukseen keskuslämmitys. Keskuslämpökattilahuone voitaisiin sijoittaa tehtävän tiilisen arkistohuoneen yhteyteen suurentamalla sitä ulkomitoiltaan niin paljon, että kattilahuone mahtuisi samojen ulkoseinien sisään. Tällöin olisi arkisto-, kattilahuoneen paikka mahdollisimman lähellä rakennuksen keskustaa pihanpuoleisella ulkoseinällä poistaen osan kuistista, tai tekemällä sitten kattilahuone rakennuksen alle. Jos keskuslämmitys tehdään, poistetaan piiput ja uunit ja näistä saatavat kelvolliset tiilet käytetään arkistohuoneen seinämuuraukseen. Ulkoportaan alle tehtäisiin wc ottaen siihen tarvittaessa lisätilaa eteisestä, täältä tehtäisiin viemäri pihalle tehtävään saostuskaivoon, josta liete ajetaan pois veden suodattuessa maaperään tai johdetaan se pellon avo-ojaan. Sisältä rakennus paperoidaan ja maalataan uudelleen. Saunan perustus uusitaan samoin kuin päärakennuksen ja tehdään uusi kellari. Kustannusarvio oli 1 338 000 markkaa.

Granholman kappalaisen pappila poistettiin käytöstä 1950-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kun Rautioon rakennettiin uusi pappila.

Isänmaallinen mies Elias Simojoki

Lauri Elias Simojoki syntyi Raution pappilassa vuonna 1899. Hän kaatui 25.1.1940 Impilahden Konnunsaarella Koiriojan jäällä ollessaan lopettamassa haavoittunutta hevosta, joka makasi rintamalinjojen välissä. Ei venäläisten eikä suomalaisten puolelta onnistuttu lopettamaan hevosten kärsimyksiä, jolloin Simojoki hiihti hevosen viereen ja lopetti hevosen pistoolilla. Samalla hän joutui venäläisten konekiväärin ampumaksi.

Niilo Iisakki Simelius toimi Raution kappalaisena 1893-1900 siirtyen sen jälkeen Muhoksen kautta synnyinkuntansa Rantsilan kirkkoherraksi. Lauri Elias Simojoki syntyi Raution pappilassa vuonna 1899. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1919 ja kirjoittautui samana vuonna Helsingin Yliopiston jumaluusopin tiedekuntaan. Elias Simojoki oli perustamassa Akateemista Karjala Seuraa ( valajäsen numero yksi) ja hän toimi AKS:n varapuheenjohtajana 1922-23, sihteerinä 1923-24 sekä hallituksen jäsenenä 1934-37. Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajaksi hänet kaksi kertaa vuosiksi 1933-39. Hän oli äärioikeistolaisen nuorisojärjestön Sinimustien johtaja vuosina 1933-36 sekä Mustapaita-järjestön perustaja ja päällikkö vuodesta 1937 kuolemaansa saakka.

Kun Suomen vapaussota alkoi Elias Simojoen syntymäpäivänä 1918, hän ja muutama muu Oulun lyseon 7. luokan poika keskeyttivät koulunsa siihen paikkaan. Simojoki oli valkoisten ryhmänjohtajan mukana muun muassa Reposaaren, Ahlaisten, Vammalan ja Vesilahden taisteluissa osallistuen myös 16. toukokuuta Helsingissä pidettyyn voittoparaatiin.
Keväällä 1919 Simojoki sai ylioppilaskirjoituksensa läpi, mutta tentit olivat vielä kesken, kun taas kuului taistelukutsu.

Aunuksen talonpoikien nousu kommunistihallintoa vastaan oli epäonnistunut keväällä 1919 ja avuksi Itä-Karjalaan marssi suomalaisia vapaaehtoisia, seitsemän heistä Oulun lyseosta. Kyse oli puhtaasta karkaamisesta, sillä koulu kielsi lähdön, samoin poikien vanhemmat. Runsaat kolme kuukautta kestänyt apuretki päättyi alkumenestyksen ja -innostuksen jälkeen noloon vetäytymiseen. Simojoki oli hetken venäläisten kommunistien vankinakin, mutta pelastautui hyppäämällä jäälauttojen sekaan jokeen.
Heti Aunuksen retken jälkeen Simojoki nähtiin Ylivieskan herättäjäjuhlilla. Syksyllä 1919 hän aloitti pappisluvut Helsingin Yliopistossa.

Kaunispiirteinen Elias oli Helsingissä kuvanveistäjä Viktor Janssonin mallina ja hänet alastomat miehen piirteensä on ikuistettu sekä Lahden sankaripatsaaseen että Tampereen vapauden patsaaseen, jotka valmistuivat 1921.

Vuoden 1921 lopulla Elias Simojoki kävi vielä kerran ottamassa vauhtia Itä-Karjalasta. Vienan ja Aunuksen kapinalliset tekivät silloin viimeisen yrityksensä kommunistihallintoa vastaan ja Suomesta koottiin jälleen vapaaehtoisia. Lyhyt alkumenestys kääntyi nytkin tappioksi. Suomen itsenäisyyspäivä 1921 sattui retken ajalle.

Elias Simojoen asema AKS:ssä oli keskeinen, sillä hän veti ja hahmotteli seuran propagandan peruslinjat. AKS:n ensimmäinen valajäsen oli itseoikeutettu juhlapuhuja, joka piti valasaarnat ja laati yhdessä E.E. Kailan kanssa AKS:n lippuvalan. Raution ja Kalajoen osuus oli tietyllä tavalla keskeinen AKS:n (1922-44) historiassa, sillä seuran puheenjohtajaksi oli valittu 1927 Vilho Helanen ( valajäsen 91) oli kalajokelais-ylivieskalaista sukua, itse tosin Oulussa syntynyt ja kasvanut.

Ylioppilas Simojoen ensimmäinen suuri puhe kuultiin Kansallisteatterin itsenäisyyspäivän juhlassa 1922. Se hätkähdytti yleisöä. Simojen puhe toi peittelemättömästi esille Suur-Suomen ajatuksen.

Simojoki liittyi Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen heti, kun se perustettiin 1932 Lapuan liikkeen tultua lakkautetuksi Mäntsälän kapinan seurauksena. IKL meni komeasti eduskuntaan vuoden 1933 vaaleissa saaden 14 kansanedustajaa. Yksi heistä oli Kuopion läänin vaalipiiristä valittu Elias Simojoki, joka sai 3415 ääntä, mikä oli vaalipiirin toiseksi paras tulos. IKL:n edustajat marssivat eduskuntaan mustissa paidoissa ja sinisissä solmioissa. IKL:n äärioikeistolaisen nuorison Sinimustat- järjestö saikin puheenjohtajakseen Elias Simojoen.
Pommisuojan nimen saaneensa Viipurin sinimustien kerhohuoneessa Simojoki lausui:

"Me emme saa hetkeksikään unohtaa, että elämme tulivuoren juurella. Me emme saa unohtaa, että meidän maamme on kytketty militarisoidun suurvallan kupeeseen. Meidän täytyy muistaa, että on myöhä militarisoida Suomen kansaa silloin, kun Venäjän lentokoneskaaderit pommittavat Viipuria ja Helsinkiä soraläjiksi, ja rajaseudun kansa vetää sieraimiinsa vihollisen kaasulaboratorioiden viimeisten keksintöjen tuotteita. Varmaan silloin tämän kansan silmistä unet karisevat, varmaan silloin huulilta parahtaa hätähuuto, mutta se näkee kaupunkiensa ja kyliensä liekkien kirjoittavan taivaalle: Liian myöhä, liian myöhä, ja ryssän divisioonien jalkojen alla kumahtelee maa: Myöhäistä, myöhäistä."

Puhe sai koululaisten hampaat kalisemaan ja osa kuulijoista juoksi takariveiltä suoraan koteihinsa. Puheen sanoma osoittautui muutaman vuoden kuluttua aiheelliseksi, kun Suomi joutui talvisotaan perin heikosti varustautuneena. Sama puhe kuultiin pian myös monissa muissakin kaupungeissa ja oli luettavissa Sinimusta-lehdestä.
- Onko todella pappi, joka puhuu, kysyi RKP:n kansanedustaja, saarnaaja Albin Wickman eduskunnassa. Valtiovalta ryhtyi keräämään todistusaineistoa Sinimustia vastaan ja järjestö lakkautettiin 1936.

Simojoen entinen ystävä ja AKS:n alkuaikojen taistelukumppani Urho Kekkonen erosi seurasta sen mentyä Lapuan liikkeen vanavedessä. Vuonna 1937 sisäministeriksi nimitetyllä Urho Kekkosella oli sangen keskeinen rooli yrityksissä lakkauttaa IKL, mikä teki entisistä ystävistä lähes vihollismiehet. Kekkonen sai 1938 eduskunnan hyväksymään IKL:n lakkauttamisen äänin 121-42, mutta Helsingin raastuvan oikeus kumosi päätöksen ja loppujen lopuksi IKL ja myös AKS lakkautettiin vasta 19.9.1944 voimaan tulleen välirauhan sopimuksen perusteella.

Elias Simojoki ihaili marsalkka Mannerheimiä, mutta ei voinut ymmärtää tämän pidättyväisyyttä Suur-Suomi asiassa. Mannerheimin täyttäessä 70 vuotta 4. kesäkuuta 1937 Simojoki osoitti hänelle avoimen kirjeen Luo Lippujen lehdessä.

"Kaikille Suomen ja Venäjän karjalaisille 23.2.1918 omistamassanne päiväkäskyssä sanoitte, että olemme kyllin vahvat vapauttamaan, ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan Karjalassa. Lupasitte olla panematta miekkaanne tuppeen, ennen kuin viimeinen Lenin soturi ja huligaani on karkotettu niin Suomesta kuin Venäjän Karjalastakin. Luottaen oikeaan jaloon asiaamme, luottaen urhoollisiin miehiimme ja uhrautuvaisiin naisiimme lupasitte luoda mahtavan suuren Suomen. Mutta Te ette ole tehneet sitä, sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme, kuinka siinä kävi."

Kirje oli järkytys marsalkalle ja hän kutsui Simojoen luokseen ottaen tämän vastaan viileänä ja ylhäisenä. Mannerheimin kiihtyessä hänen suomenkielensä alkoi horjua ja Simojoki rohkeni ehdottaa, että puhuttaisiin ruotsia, mikä sai Mannerheimin yhä ärtyneemmäksi, mutta hän säilytti malttinsa jatkaen:- Olen pyytänyt pastoria tänne siinä mielessä, että pastori käyttäisi vaikutusvaltaansa oman järjestönsä ja eduskuntaryhmänsä informoimiseksi tässä vakavassa asiassa, sillä juuri nyt on tilanne sellainen, että jos joudumme aseelliseen selkkaukseen Venäjän kanssa, olisimme siihen erittäin heikosti valmistautuneita.

Elias Simojoen talvisota päättyi 25.2.1940. Poikkeuksellisen hevosrakkaana ihmisenä tunnettu Simojoki meni keskellä kirkasta päivää lopettamaan Laatokan jäälle haavoittuneen venäläisen hevosen tuskat. Hevonen oli jäänyt öisestä huoltokolonnasta virumaan Pitkärannan edustalle Koirinojan lahdelle muutaman sadan metrin päähän Konnunsaaresta. Jää oli vihollisen tulen ulottuvilla. Elias Simojoki hiihti päämääräänsä. Hän otti pitkäpiipuisen barabellumin vyöltään ja päästi kärsivän eläimen tuskistaan. Yksinäisen hiihtäjän kääntäessä suksensa paluusuuntaan räsähtää Nuolainniemen rannalta konekivääri ja yksi ensimmäisistä luodeista osuu Simojoen päähän. Simojoen ruumis haettiin heti hämärän tultua.

Elias Simojoki oli suomalainen kansallismielinen luterilainen pappi. Hän oli Sinimustat-järjestön puheenjohtaja, Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustaja 1933-38 ja Akateemisen Karjalaseuran perustajajäsen. Simojoki oli kiihkeä aatteenmies, joka osallistui sekä Suomen sisällissotaan, Aunuksen retkeen, Karjalan vapaustaisteluun 1921 että suomalaisten vasemmistolaisten ja Viron presidentti Konstantin Pätsin kyydityksiin. Inkerin, Vienan ja Aunuksen kansojen kohtalot 1920- ja 1930-luvun Neuvostoliitossa olivat hänen kirkossa pitämiensä rukousten toistuvana aiheena. Suur-Suomi oli hänen poliittisen toimintansa johtotähti.

Papit politiikassa

IKL perustettiin vuonna 1932, kun Lapuan liike oli lakkautettu Mäntsälän kapinan jälkeen. Lapuan liikkeen poliittisena perillisenä sen toiminta oli äärioikeistolaista ja uskonnollissävytteistä. IKL sai vuoden 1933 eduskuntavaaleissa 14 paikkaa, joka oli hyvä saavutus juuri perustetulle puolueelle. Aluksi neljä puolueen eduskuntaryhmän jäsenistä oli pappeja, mutta puolue sai eduskuntakauden 1933-35 aikana kaksi pappia lisää riveihinsä. Aktiivisimpia ja painokkaimpia puheenvuorojen käyttäjiä olivat rovasti K. R. Kares, pastori Reino Ala-Kulju ja pastori Elias Simojoki. Elias Simojoki oli kansanedustajana 1933-38. Pappissiiven hyökkäyksen kohteeksi joutui välittömästi eduskuntatyön alettua vasemmisto, jota syytettiin uskontokielteisyydestä. Kares julisti eduskunnassa 1933 vasemmiston olevan paholaisen maanpuoleinen kätyri, joka on murskattava. Pappisedustajat katsoivat edustavansa siveellisiä ja oikeamielisiä arvoja marxilaisia pimeyden voimia vastaan.

Politiikan vanhatestamentillisuus

Valtaa oli tavoiteltava keinoja kaihtamatta pahaa vihollista vastaan. Elias Simojoki piti kiihkeitä puheita nuorisolle, joissa hän yllytti nuoria antamaan kaikkensa Suomen kansan hyväksi. Simojoesta tulikin IKL:n nuorisojärjestön sinimustien johtaja. Järjestöllä oli esikuvanaan Saksan poliittinen nuorisojärjestö Hitler-Jugend. Sinimusta-järjestölle vannottiin uskollisuutta Jumalan kautta: ” Jumala minua auttakoon olemaan iäti uskollinen tälle tekemälleen lupaukselle”. Valalla nuoriso pyrittiin kiinnittämään liikkeen toimintaa lujasti. Sinimustien yksi lainatuimmista lauseista oli ”Olkaa lujat ja rohkeat” (5. Moos. 31:6) Sinimustien mielestä pehmeydellä ei peritty Jumalan valtakuntaa. Simojoen mielestä nuorison tuli olla taipumatonta ja valmis iskuun vihollista vastaan.

Eduskunnassa puolueen pappisedustajat pyrkivät omimaan uskonnollisen kielen ja käsitteistön etuoikeudekseen. Uskonnollisen kielen hyväksikäyttö oli paljolti tuomiopäivän pasuunoiden soittelua, jossa vastustajille ei paljon armoa annettu. Syksyllä 1935 IKL:n pastori Y. E. Kivenoja vaati kuoleman rangaistuksen palauttamista: ”Kuolemantuomioiden kuulemisen kautta huomattaisiin, että Jumala on muutakin kuin armollinen Jumala”.

Saksankysymys 1930-luvulla

IKL:n suhtautuminen natsi-Saksaan oli 1930-luvulla ihannoivaa. IKL:n pappisvaikuttajat hyväksyivät kansallissosialistisen uskonliikkeen, koska se taisteli mm. bolsevismia, humanismia ja kansivälisyyttä vastaan. Viholliset olivat siten yhteiset.
Papit kuitenkin koituivat IKL:N kadotukseksi kuin pelastukseksi. Erityisesti Simojoki osallistui ajoittain lain rajamailla olevaan toimintaan. Puolueen jatkuvalla uskonnollisuudella elämöinti ärsytti 1930-luvun edetessä yhä enemmän muita puolueita.

Simojoki syytti Mannerheimiä tämän Vienan kansalle antaman lupauksen (Miekkavala) pettämisestä. Simojoki joutui eroamaan pappisvirastaan osallistuttuaan vallankaappausyritykseen Viron diktaattoria Konstantin Pätsiä vastaan.

Lähteet
Sakari Virkkunen: Elias Simojoki: Legenda jo eläessään
Keskipohjanmaa-lehden artikkeli Timo J. Tuikka: Kun sana muuttui vihaksi

Miika Siironen – Rahjankylän tohtori on kirjoittanut Elias Simojoen elämäkerran

Mustan lipun alla – Elias Simojoen elämä

Akateemisen Karjala-Seuran perustaja, fasistisen IKL:n nuorisojohtaja, sisällissodan valkoinen veteraani – Elias Simojoki (1899–1940) oli kiihkeä äärioikeistolainen.

Mustan lipun alla kuvaa ääriajattelun syntyä erään sotien välisen ajan näkyvimmän poliittisen hahmon kautta. Jo lukiolaispoikana Simojoki osallistui sisällissotaan ja Itä-Karjalan heimosotaretkeen. 1920-luvun Suomi oli sodan runtelema epävakaa valtio, jota Simojoki aatetovereineen yritti yhtenäistää ryssävihalla ja Suur-Suomi-unelmilla. Syntyi opiskelijajärjestö Akateeminen Karjala-Seura ja myöhemmin Isänmaallinen Kansanliike, suomalaisen fasismin keskeisin organisaatio. IKL:n kansanedustajana ja karismaattisena nuorisojohtajana Simojoki lietsoi uskonnollista ja kansallista herätystä 1930-luvulla. Hän oli aina valmis ajamaan ideologiaansa myös väkivallalla.

Mustan lipun alla -teos piirtää kuvan jyrkästä ja traagisesta hahmosta, joka eli uskonnon ja äärinationalismin ristipaineessa. Yksilön kuvauksesta teos laajenee kertomukseksi luterilaisen uskon, rasismin ja fasismin epäpyhästä kolminaisuudesta.

Mustan lipun alla -teos on osa Suomi 100 -hanketta.

Elias Simojoki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_Simojoki

Raution suojeluskunnan historia

Raution kuntakokous harkitsi turvallisuus-suojeluskunnan perustamista v. 1906, mutta katsoi kuitenkin olot niin rauhallisiksi ettei sitä tarvittu. Seuraavan kerran asia tuli vakavammin esille v. 1917, ja Raution suojeluskunta perustettiin 16.11.1917. Hankkeen varsinaisena puuhamiehenä toimi Alfred Niemelä ( myöhemmin sukunimi Tokola) ja poliisikonstaapeli Efraim Haapakoski, joka oli sotilasarvoltaan vääpeli ja hän oli aikaisemmin palvellut Venäjän armeijassa vääpelin vakanssilla. Suojeluskuntaan liittyi heti perustamisen jälkeen 30 jäsentä.

Suojeluskunnan toiminta alkoi vuoden 1918 alkupuolella. 30.1.1918 Raution suojeluskunta komennettiin Ouluun. Tähän komennuskuntaan osallistui 20 miestä. Kempeeleen suunnasta kalajokiset ja rautiolaiset hyökkäsivät kaupunkiin, joka 3.2.1918 vastaisena yönä vapautui.

Raution suojeluskuntalaisia osallistui taisteluihin, mm. Orivedellä, Tampereella, Hauholla aina Viipuriin asti, eikä tappioiltakaan säästytty. Yrjö Jokelin kaatui Orivedellä ja Frans Anttila Hauholla. Taisteluissa haavoittuivat ainakin Efraim Haapakoski, Richard Lyly, Augusti Suomala ja Aarne Yliverronen. Rautiolaisia suojeluskuntalaisia osallistui vartiointitehtäviin mm. Kokkolassa ja Seinäjoella.

Ensimmäinen rautiolainen, joka antoi henkensä isänmaan vapauttamisen puolesta oli Orivedellä 18.3.1918 kaatunut Yrjö Jokelin.

Vapaussodassa kaatui kaksi rautiolaista Yrjö Jokelin ja Frans Anttila

Vapaussodan uhrien muistoksi perustetun sankaripatsaan paljastustilaisuus pidettiin 4.6.1922.

Kotirintamalla suoritettiin rahankeräys, joka tuotti 600 markkaa ja Säästöpankki lahjoitti keräykseen 5000 markkaa. Näillä varoilla ostettiin vaatteita ja vaatteet lähetettiin rintamalla oleville suojeluskuntalaisille. Huhtikuun 15 päivänä pidetty Raution kuntakokous päätti kunnallistaa suojeluskunnan. Kokous päätti, että kaikki miehet 17-60 ikävuoteen on kirjoitettava suojeluskuntaan, jolle valittiin viisimiehinen esikunta. Siihen tulivat Alfred Niemelä, August Verronen, Jani Parantala, Jaakko Pyörret, Antti Kangas, sekä rahastonhoitajaksi J.J. Niemelä. Suojeluskunnan varoja päätettiin maksaa myös palkkaa suojeluskunnan päällikölle, joka silloin oli Alfred Niemelä. Punaisten puolella taisteluihin tiettävästi ei osallistunut yhtään rautiolaista.

Vapaussodan veteraaneja vasemmalla edessä Joel Räihä, Aarne Yliverronen, Jaakko Takkunen, Heikki Pahkamaa. Vasemmalla seisomassa Alfred Tokola, Richard Lyly, Väinö Suomala, Juho Ylitalo ja Armas Härö.

Setäni Antti Aho osallistui vapaussotaan.

Suomen senaatti vahvisti asetuksen suojeluskunnista, jolloin niistä tuli vapaaehtoisia maanpuolustusjärjestöjä. Maa jaettiin suojeluskuntapiireihin ja piirit alueisiin. Raution suojeluskunta kuului Keskipohjanmaan SK piiriin ja IV alueeseen, jonka päällikkönä oli jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Hän kaatui jatkosodassa, Raution suojeluskunnassa oli enimmillään 80 jäsentä. Paikallispäälliköt vaihtuivat usein, koska toiminta oli vilkasta ja vakanssi oli aika suuritöinen.

Taipaleen piharakennuksen seinustalla v. 1928 istumassa vasemmalla August Taipale, Lempi Raasakka, Impi Peltonen, Tyyne Taipale, Rauha Taipale, Johanna Taipale, poika joka on osittain näkyvissä on Martti Taipale. Keskirivissä vasemmalla aluepäällikkö Leskinen, Viljo Parantala, Eino Alaverronen, Armas Niska, Otto Petäjistö, Tauno Alaverronen ja Väinö Typpö. Ylärivissä Martti Yliverronen, Martti Aho, Heino Verronen, Jaakko Pyörret, tunnistamaton ja Kaarlo Verronen. Kuvassa olevat naiset huolehtivat porukan ruokailusta.

Ensimmäiseksi paikallispäälliköksi valittiin Alfred Niemelä, joka oli SK vääpeli ja hänen jälkeensä oli päällikkönä toinen vääpeli eli Efraim Haapakoski muutaman vuoden. Sen jälkeen tuli päälliköksi Jalmari Niemonen, joka kuoli tapaturmaisesti. Hänen jälkeensä päällikoksi tuli Jalmarin veli Sulo Niemonen. Seuraava päällikkö oli Veikko Penttilä ja hänen jälkeensä Mikko Haapakangas, joka kaatui talvisodassa. Hänen jälkeensä päälliköksi tuli Niilo Saaronmaa, joka kaatui jatkosodassa. Jatkosodan aikana tehtävää hoitivat August Verronen ja Kalevi Vihma, vähän aikaa kumpikin.

Toiminta oli varsin monimuotoista. Järjestettiin erilaisia maastoharjoituksia ja ammuntaa. Ammuntaharrastus oli aivan kilpailutoimintaakin. Ensimmäinen ampumarata oli Kytölän rata, nykyisen Aimo Koiviston talon takana. Vuonna 1920 rata siirrettiin vanhan pappilan taakse metsään. Urheilutoiminta kuului kiinteästi suojeluskunnan toimintaan. Talvella järjestettiin hiihtokilpailuja ja kesällä yleisurheilukilpailuja. Myös erilaisia kursseja, juhlia ja valistustilaisuuksia järjestettiin lottien kanssa yhteistoiminnassa. Lotat hoitivat muonitukset ja muut järjestelyt.

Vuonna 1931 perustettiin urheiluseura Raution Kisailijat, mikä otti urheilutoiminnan hoidettavakseen, mutta ampumakilpailujen järjestäminen jäi edelleen suojeluskunnalle. Aluepäällikkö Leskinen oli hyvin usein mukana suojeluskunnan järjestämissä tapahtumissa, Suojeluskunnalla oli myös poikaosasto, johon kuului useita kymmeniä kansakouluikäisiä poikia, joille järjestettiin harjoituksia, kilpailuja ja ammuntaa pienoiskiväärillä. Poikaosaston kouluttajana toimi August Taipale. Kolmekymmentäluvun puolivälissä suojeluskunta osti Raution alapäässä meijerin vieressä sijaitsevan Lehtola nimisen kiinteistön, jossa oli aikaisemmin ollut yksityiskauppa, se oli ollut useammankin yrittäjän hallussa. Juuri talvisodan edellä rakennusta laajennettiin. Siihen tehtiin juhlasali ja vintille asunto paikallispäällikölle. Laajennuksen rakennusaineet kerättiin metsänomistajilta. Talkootyötä tehtiin paljon. Rakennusaikainen suojeluskunnan päällikkö Mikko Haapakangas ei ehtinyt paljon suojeluskunnan omasta talosta nauttia, kun talvisota alkoi, jossa Mikko Haapakangas kaatui. Jatkosodan aikana talo oli monenlaisessa käytössä. Siinä toimi muun muassa kulkutautisairaala.

Sodan jälkeen suojeluskunta määrättiin lakkautettavaksi. Raution suojeluskunta ehti ennen lakkauttamistaan lahjoittaa talon Mannerheimin Lastensuojeluliitolle toivomuksella, että talo kunnostetaan terveystaloksi. Kunta kuitenkin hankki talon omistukseensa ja rakensi terveystalon toiseen paikkaan Yliverroselta ostetulle tontille. Entisessä suojeluskuntatalossa oli kunnantoimisto noin kymmenen vuoden ajan ja kunnan vuokralaisena sinä toimi Raution Säästöpankki. Kunnantoimiston muutettua kirkolle, talo myytiin Uuno Alaverroselle.

Lähdeaineisto Vapauden puolesta Raution Sotaveteraanit Veikko Murtoniemi ISBN 978-952-92-75229

Opettaja Osmo Tokola ja Raution koulut

Taiteilija Markku Hakola on maalannut taulun opettaja Osmo Tokolasta ja Raution koulusta

Osmo Tokola

Kulttuurin liekki

Opettaja Osmo Tokola on syntynyt 13.05.1918 Rautiossa. Hän solmi avioliiton Hilkka os. Ojalan kanssa, joka oli syntynyt 10.11.1921 Kannuksessa. Hilkka kuoli 17.06.1981. Heille syntyi lapsi Kaisa vuonna 1950.

Elokuun neljäntenä päivänä 2009 opettaja, kulttuuripersoona, rautiolaisuuden isähahmo, veteraani ja sotainvalidi Osmo Tokola (s. 13.5.1918 – 4.8.2009) sai kutsun viimeiseen iltahuutoon. Osmo Tokolan elämän liekki sammui, mutta hänen työnsä ja toimintansa jälki jäävät historiaan. Tämä osaaminen on ollut harvinaisen laaja-alaista. Kaikessa toiminnassa on korostunut luontainen vaatimattomuus. Rautiolaisen kulttuurin liekki palaa edelleen. Osmo Tokola lähti vapaaehtoisena täydennysmiehenä Äyräpään lohkolle talvisotaan puolustamaan maatamme. JR 29 joukoissa hän taisteli Ilomäessä, Koirivaaralla, Värtsilässä, Kinnasvaaralla, Hyrsylässä, Sombassa, Peskissä, Prääsässä, Vilgassa, Homorovitsassa ja Kiipurossa. Hän haavoittui maaliskuussa 1940 Äyräpäässä 31.7.1941 Hyrsylässä sekä 21.7.1942 Kiipurolla., jossa miina räjähti jalkoihin. Hän on kantanut kehossaan sodan muistoja vuosikymmenet ja ne ovat tuntuneet jokaisena päivänä. Hän toimi ryhmänjohtajana ja joukkueen varajohtajana. Osmo Tokola toimi Raution koululla opettajana yli 20 vuotta. Hän opetti oppilaille oikeita elämän perusarvoja, jonka jälki on näkynyt myöhemmin rautiolaisessa kulttuurissa ja rautiolaisten toiminnassa ja elämässä. Hän opetti oppilaitaan yrittämään ja tekemään parhaansa.

Osmo Tokola oli monitaitoinen henkilö. Hän rakasti kotiseutua ja Rautiota.. Hän kirjoittanut sotakertomukset Raution sotaveteraanimatrikkeleihin, Hän on kirjoittanut kertomuksia Raution historiasta ja tapahtumista lehtiin ja kirjoihin. Hän toimi myös kotiseutulehti Jokiseudun päätoimittajana. Hän osasi soittaa urkuharmoonia ja viulua. Hän osasi säveltää.

Ilta Pitkäjärvellä, säv./san. Osmo Tokola

https://www.youtube.com/watch?v=WAw6S_rDCzM

Viihdettä vieskalaisittain

https://www.youtube.com/watch?v=LfhNgibY_uM

Joululaulu

https://www.uusijoululaulu.fi/pdf_score/822

Musiikki ja laulu olivat tärkeä asia. Moni oppilas veti komeasti koelaulun luokan edessä, vaikka kaikilla ei laulunlahjoja ollutkaan. Opettaja säesti harmonilla. Laulu oli keskeinen osa opetusta ja isänmaan arvostusta. Teknisen työn ja kädentaidot olivat tärkeitä. Jakkaran valmistaminen oli osattava. Oppilailla oli suuri kunnioitus opettajaansa kohtaan. Raution koulussa koulukiusaamista ei esiintynyt. Osmo Tokola on tehnyt erittäin monipuolisen työn kotiseutunsa Raution hyväksi. Raution kunnan vaakuna on Osmo Tokolan suunnittelema. Osmo Tokola oli Rautio-viikon käynnistäjä. Hän oli kotiseutuyhdistyksen perustajajäsen, puheenjohtaja ja museotoiminnan käynnistäjä. Merkittävä kulttuuriteko oli kulttuurin liekin saaminen Rautioon 31.10.1965. Keräyspäällikkönä toimi Osmo Tokola. Rautiosta tuli Suomen kulttuurimyönteisin kunta 85,17 %:n kannatuksella. Kulttuurin liekistä on tullut paikallisen itsetunnon kohottaja ja vahvistaja. Osmo Tokola oli keskeisesti mukana myös niin Raution Kisailijoiden kuin Raution Nuorisoseuran toiminnassa. Osmo Tokola sävelsi Raution Nuorisoseuran 80-vuotisjuhlaan Raution Nuorisoseuran marssin. Musiikki ja sanoitukset olivat Osmo Tokola viime vuosikymmenien rakkain harrastus. Äänitteitä ja laulukirjoja on julkaistu useita. Osmo Tokolaa voidaan pitää rautiolaisuuden isänä.

Osmo Tokola on kirjoittanut Raution Kisailijoiden (1981) ja Raution nuorisoseuran (1988) historiikit. Tokolan runoja on julkaistu myös antologioissa Seudun sanat ja sävel: pöytälaatikkorunot 1995-1997 ja Runomarjoja Vääräjoen varrelta (2001).

Raution urheilukenttä erottiin aikoinaan Ahon tilasta eli minun kotitilastani. Raution urheilukentän juoksusuora on 110 metriä pitkä ja se johtuu siitä, että tuohon aikaan eli 1950-luvun alkupuolella Rautiossa oli hyviä aitajuoksijoita. Urheilukentän päällyste on hiilimurske ja kentän suunnitteli kalajokinen Aadolf Männistö. Raution urheilukentän katsomo ja huoltorakennuksen suunnitteli opettaja Osmo Tokola.

Raution urheilukentän katsomo

Raution urheilukentän kahvila- ja varastorakennus on Osmo Tokolan suunnittelemia

Raution vaakuna on opettaja Osmo Tokolan suunnittelema

Keskipohjanmaan kotiseutulukemistossa on Osmo Tokolan kirjoittama teksti Tepukkatöyrän sepästä. Se kuuluu näin:

Oli kevät. Tepukkatöyrän kuusen naavaisella oksalla istua kökotti metsovanhus. Linnun siivet riippuivat velttoina, ja pyrstösulat levittäytyivät haralleen riippuvien naavojen sekaan, Nokinokan kummallinen laulu suhahti silloin tällöin auringon kultaamaan aamuun.

- Pa-pa-pa-pa, skiuu, shiuu.
- Olli-seppä, aijotko tässä nousta maalle, kun ohjaat veneen rantaan?
- Haen tuon nokinokan aamupaistiksemme. Sytytä sillä aikaa jo nuotio palamaan tuohon rannalle! Mutta anna Vielä Antin ja Liisan nukkua veneessä!
- Olli-seppä, minusta tämä paikka on kaunis. Katso tuota töyrää virran partaalla ja noita kuusia siellä! Voi, miten kauniisti aurinko kultaa ne! Minä toivoisin, ettemme menisi enää ylemmäksi jokea pitkin, vaan jäisimme asumaan jo näille rannoille!
- Teen pajani sinne, mistä löydämme rautaa, sillä se on meidän elantomme. Ei meillä ole varaa etsiä silmälle kauneutta!
- Tiedän sen, Olli-seppä, ja toivon, että löydät pian rautasuosi. Tänään on jo yhdeksäs päivä siitä, kun lähdimme. Tämän joen rannoilla emme ole ainoaakaan ihmisasumusta nähneet.
- Näiden seutujen soissa täytyy olla rautaa, Kun löydämme sellaisen, valitsemme itsellemme asuinpaikan.

Mies jätti vaimonsa, veneensä ja sillä nukkuivat lapsensa. Hän nousi kummulle, missä metsovanhus, nokinokka, suhisi soidinlauluansa kevätaamun tietämättä mitään uudesta tulokkaasta. Ihmistä se ei ollut koskaan nähnyt.
Kun Olli-seppä hetkeä myöhemmin istui nuotion ääressä, puhui hän: ”Tuolta töyräältä näin suuria soita, Ne leviävät itään ja pohjoiseen. Kasvillisuudesta erotta silmäni tänne asti, että niissä on paljon rautaa. Etsimämme suot ovat löytyneet. Tuolle töyräälle teen pajani. Tähän asetumme, ja tämä olkoon onnemme päivä!”

Sinä aamuna aterioi neljä onnellista ihmistä uudessa asuinseudussaan maukasta linnunpaistia, Ympärillä seisoivat rauhallisina tummat kuuset. Muutaman askeleen päästä kuului riistan suhina, ja usein rikkoi joen tyynen pinnan väkevien pyrstöevien molskahdus.

Olli-seppä pystytti pajansa joen töyräälle kuusten alle. Siihen viereen hän rakensi havuista asunnon itselleen, vaimolleen ja kahdelle lapselleen. Hänen mielensä paloi kiihkeästi idän ja pohjoisen soille hakemaan rautaa. Rauta oli koko hänen elämänsä. Kun hänen väkevät kätensä taivuttelivat tuota ihmeellistä metallia uusiin muotoihin, tunsi hän sisäistä ylpeyttä ja tyydytystä. Vain rauta oli saanut hänet lähtemään tänne asumattomaan erämaahan, ”Rautaa, rautaa”, tuntuivat kuuset humisevan hänen korvissaan, kun hän katseli töyräältä kaukaisia ruskeita soita.
- Tänään lähdemme hakemaan raudanhölmää suolta. Aseta kalanpyydykset kosken alle, sillä näin aikamoisia haukia tuon kiven ja rannan välissä.
- Olli-seppä, olen iloinen kanssasi. Tämä seutu on meidän. Tämä virta, tämä töyräs, nämä metsät, nuo suot ovat meidän. Tänne me rakennamme pysyvän kotimme, Ja sukumme asukoon täällä niin kaunan kuin aurinko kiertää taivaalla. Riennä hakemaan rautaasi, Olli-seppä!

Olli-seppä löysi malminhakuretkillään uusia soita, puroja ja metsälampia. Niille hän antoi omat nimensä. Pian koko seutu tuli tutuksi ja rakkaaksi. Hän tallasi metsän polkunsa, jotka tunsi yhtä hyvin kuin kymmenen sormeaan.
Kului viikkoja ja kuukausia. Olli-seppä etsi malmia ja valmisti rautaansa, Kun suven mentyä syksy saapui Tepukkatöyrälle, kohosi tummaan iltaan sankka parvi säkeniä. Ne kertoilivat, että pajassa takoi Olli-seppä, tämän seudun ensimmäinen asukas kallista ja rakasta rautaansa. Väkevät vasaraniskut kalskahtivat etäälle, Ne ilmoittivat erämetsien asujamistolle uudesta voimasta, joka tästedes tulisi seutua hallitsemaan.

Toinen Osmo Tokolan kirjoittama teksti käsittelee Raution viimeistä karhua. Se kuuluu näin:Soli tappanu sinä kevänä Asusta lehemän. Se huomattihin heti jälijistä, että son karhun töitä. Ettei se tekis enempää vahinkoja, päätettihin, että se miehisä tapetahan. Mutta sitä ei vain hevillä löyvetty. Ja luultihinki, että se meni jo Alavieskan puolelle, ko ei vähähän aikahan nähty karhusta mittään merkkiä
Mutta sitte se samana kesänä ilimesty Alapäääsä Seurahakahan. Soli sielä kahtena päivänä hättyytelly Räihän talojen karjaa, Ja silloin päätettihin se viheliäinen ottaa lujalle. Muitta kuitenkin meinattihin, että koitetahan ensinkieryyvellä saaja se tapetuksi.
Kun tiejettihin vanahastahan, että karhu on nooli sahille, tethiin saaville hirviän väkevää sahtia. Yhtenä yönä se vietihin sitte Saurahakahan. Ja ko aamulla aikusi mentihin sinne, niin sielä se karhu makas sahtisaavin vieressä. Eikä se päässy karkuhun, eikä tullu miesten päälle. Soli oli juonu yhtehen mittahan saavillisen sahtia, ja sen maha oli niin pullollaan, että sen meinas halijeta.
Siite ne miehet tappo sen, eikä sen päästä oo karhut tohtinu Rautiohon tulla.
Osmo Tokola on kirjoittanut runokokoelman Olla kuulumatta siihen.

Otan pari esimerkkiä Osmon runoista:

Huuda kovemmin – vaikenemalla!

Pyydä enemmän – antamalla!
Silloin opit tuntemaan …
Älä odota luottamuksen hetkiä muilta,
Sinun pääsi kuitenkin vaaditaan.
Siitä, mitä toiset saavuttavat, iloitse!
siitä, mitä itse menetät, kiitä!
Etsi palvelijaasi palvelemalla!
Kestävyydelläsi voitat kerskailijan,
nöyryydellä ylpeilijän.
Jos pyydät muilta, tiedät itse antavasi.
Mutta siitäkin, että pyytämisesi on antamista,
voittosi tappioita ole iloinen,
sillä yhteytesi siihen, että näin on, riittää.
Sentähden – älä odota.

Olit katkera siitä syystä, että tuskasi taakka,
jota ruumiissasi kannoit,
tuli myöskin henkesi vankilaksi.
Katkera siitä syystä, että myös tämän vuoksi
jäi taakkasi kevyemmäksi,
Taakka ja uhri.

Opettaja Osmo Tokola oli Rautio-viikon käynnistäjä

Tango-Landola liittyy erottamattomasti Rautioon. Hieman historiaa rautiolaisesta tanssiorkesteriperinteestä

Tango-Landolan juurilla

Tango-Landolan syntyyn ja perustamiseen oli keskeisinä vaikuttimina Tapani Typön soittaminen Raution työväentalolla, jossa Leo Kinnunen kävi häntä ja hänen orkestereita kuuntelemassa sekä opettaja Osmo Tokola, joka ohjasi aktiivisesti nuoria urheilun ja kulttuurin pariin. Osmo Tokola innosti myös Tuomo Hämäläistä osallistumaan alueelliseen koululaisten kulttuurikilpailuun. Tuomo oli ja on todella lahjakas musiikissa ja kykenee soittamaan korvakuulolla kappaleen kuin kappaleen. Niinpä hän lahjakkaana musiikillisena nerona voitti huuliharpun soitolla kulttuurikilpailussa ykköspalkinnon. 1960-luvun puolivälissä Tuomo ja Leo tutustuivat Raution alapään kansakoulussa toisiinsa. Leo kävi sitten Tuomon kotona kuuntelemassa hänen huuliharpun ja kitaransoittoa. Siinä hän innostui sitten hyräilemään lauluja ja niin käynnistyi Tuomon ja Leon yhteistyö. Tuomo ja Leo soittelivat ja lauloivat vuorotellen kummankin kotona.

Keijo Nivala oli saanut tilata Anttilan postimyynnistä pikkuhaitarin. Niinpä hän tuli pikku haitarin kanssa kokeilemaan yhteen soittamista, kun Tuomo ja Leo musisoivat Kinnusella. Vesa Kinnunen oli puolestaan innostunut kitaran soitosta ja osasikin sitä korvakuulolla jo aika hyvin. Pian Vesa kuitenkin otti kitaran rinnalle bassokitaran ja opetteli Keijon avustuksella nuotit. Rumpali oli vielä hukassa. Alavieskassa oli nuorukainen nimeltään Esko Puutio saanut rummut ja oli innokas opettelemaan rumpalin taitoja. Leo sai Eskon mukaan ja näin uusi orkesteri oli saanut peruskokoonpanon kasaan syksyn 1966 aikana, jolloin Keijo myös sai ostaa uuden isomman haitarin.

Talvella 1967 uusi orkesteri rupesi harjoittelemaan säännöllisesti ja yleensä sunnuntai-iltapäivisin Raution nuorisoseurantalolla. Orkesterin vahvistimet olivat aluksi Erkki Kiimamaan itsetekemiä, joissa käytettiin vanhojen radioiden radioputkia. Tehoja saatiin muutama kymmenen wattia. Syksyllä 1967 paketti oli kasassa ja harjoiteltuja tanssikappaleita oli noin 80. Niinpä ensimmäiselle ”keikalle” lähdettiin Raution Kärkisen nuorisoseuran talolle sunnuntaina 17.9.1967. Orkesteri oli saanut nimekseen Tango-Landola, koska tangot olivat silloin kovassa suosiossa. Landola nimi tuli kitaran nimestä. Orkesterin nimen ideaan vaikutti maankuulu Dallape-orkesterin nimi, jossa nimen taustalla oli Dallape-harmonikan nimi.

Näin Tango-Landolan tie Pohjois-Suomen tanssipaikoille oli avattu ja siitä alkoi orkesterin 50-vuotistaival tanssimusiikin parissa.

Suvivalssi ja Leo Kinnunen, Rautio1998

https://www.youtube.com/watch?v=WS_DDpalDRE

Iltamat Rautiossa 1991

https://www.youtube.com/watch?v=5OmjPKTtR-k

Tango-Landolan 50-vuotisjuhlakonsertti Rautiossa ke sällä 2017, osa 2

https://www.youtube.com/watch?v=ou1AelUT7qc

Rautio-viikon kulkue on ollut merkittävä osa rautiolaista historiaa

Näytelmät ovat olleet keskeinen osa Rautio-viikkoa

Hän maalasi rautiolaisten sotaretkestä 30 maalausta, joista minulla on 9 mukana taidenäyttelyssäni. Osmo Tokola oli taitava käsistään ja osasi opettaa oppilailleen käsityötaitoja. Hän oli vaativa opettaja. Hän johti myös omalla esimerkillään. Sodan kokemus oli kuitenkin jättänyt häneen omat jälkensä. Hän hermostui ja sai raivonpuuskia, joiden kohteeksi joskus oppilaatkin joutuivat.

Osmo Tokolan sotaa kuvaavat maalaukset taidenäyttelyssäni

Raution koulun historiaa

Raution koulun historiaa

Raution kirkonkylän kansakoulun opetustyö aloitettiin 16. syyskuuta 1889 Lukkarin puustellissa.

Kansakoulun perustamista ovat valistuneet rautiolaiset isännät kehitelleet ilmeisesti useiden vuosien aikana ja 12.12.1881 Raution pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa on sitten tehty päätös kansakoulun perustamisesta. Alkuperäinen pöytäkirja on hävinnyt, mutta säilyneen jäljennöksen kautta tuon kuntakokouksen pöytäkirjan ovat omakätisesti allekirjoittaneet kuntakokouksen esimies Henrik Petäjistö ja kirjuri Henrik Kärkinen sekä puumerkeillään vahvistaneet Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Henrik Takkunen ja Jaako Sipilä.

Kansakoulun johtokunnan esimieheksi oli valittu pastori N. Karlsberg ja jäseniksi kauppias Henrik Petäistö, kirkkoväärti Johan Räihä, talokkaat Manna Koivu-Sipilä, Juho Härönoja, Erkki Mäkitalo, Henrik Kärkinen-Wähäkangas, Erkki Keltapöllä ja lautamies Jaako Werronen. Viisi vuotta oli kulunut, mutta Rautiossa ei ollut tapahtunut mitään. Kesällä 1888 kansakoulujen tarkastaja pastori J. Reini oli kirjoittanut asiasta Oulun läänin kuvernöörille ja vaatinut kuntaa toteuttamaan vuonna 1881 tehdyn päätöksen kansakoulun perustamisesta.

Lääninhallitus on antanut välipäätöksensä tarkastajan vaatimuksesta 11. elokuuta 1888 ja Raution kuntakokous on puolestaan vastannut siihen jo 3. syyskuuta 1888. Päätöksen mukaan kunta suostuu panemaan koulun toimeen syyskuun alusta 1889, mutta pyytää, että ”koulu pitemmäksi aikaa saisi olla sijoitettuna hyyryhuoneisiin eli siihen asti kunnes koulun menestys on täydellisesti taattu”. Oulun lääninhallitus on 5. lokakuuta 1888 ”hyväksynyt ja vahvistanut mitä Raution kuntalaiset viime syyskuun 3. päivänä asiassa ovat päättäneet".

Koulutoimen ylihallitus (kouluhallitus) on 7. elokuuta 1889 esittänyt, että yleisistä varoista myönnettäisiin ”apuraha opettajattaren palkkaamiseen Raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa”. Lopullisen päätöksen kansakoulun perustamisesta on tehnyt Keisarillisen Suomen Senaatin kirkollisasiain toimituskunta Helsingissä 28. elokuuta 1889.

Koulun johtokunta on päättänyt 9. huhtikuuta 1889 vuokrata koululle ja opettajattarelle huoneet Lukkarin puustellista (nykyisin Raution kotiseutumuseona) 50 markan vuosivuokralla. Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa 13. helmikuuta 1889 on merkitty pöytäkirjaan, että opetusta tulee antaa seuraavissa aineissa: uskonoppi ja kirkkohistoria, soveliasten kirjain lukeminen äidinkielellä ja sen kirjoittaminen, maantiede ja historia, muoto-oppi sekä pintain ja kappalten mittaaminen, luonnontiede ja sen käytäntö, kuvaanto, laulu ja voimistelu, jonka ohessa tyttöjä pitää harjoittaa naisväen käsitöihin ja poikia kätevyyteen. Koulun aloituspäivänä 16. syyskuuta 1889 johtokunta hyväksyi opettajan tekemän lukujärjestyksen, jonka mukaan koulupäivän pituus oli maanantaista perjantaihin viisi tuntia ja lauantaisin neljä tuntia.

Raution kirkonkylän koulun rakennukset vuonna 1930 tapahtuneen laajennuksen jälkeen.

Keväällä 1891 kuntakokous on ”lupausten mukaan ja pitemmän aikaa tuumittua” ostanut 300 markalla uuden koulun paikaksi Hiskias Aaponpoika Räihältä ”Pappilan maan rajalta Sysimehtän ja Matti Hanhinevan Torpanmaan paikalta peltoa yhden tynnyrinalan ja kartanon maan tonttia puolen tynnyrin alan”. Koulun rakentaminen on toteutettu 1892 ja sitä varten on Raution koulupiirin asukkailta kannettu kahteen otteeseen yhteensä noin 2 000 markkaa. Pääurakoitsijana toimi Jaakko Antinpoika Takkunen, joka huutokaupassa otti tehdäkseen ”rakennuksen salvaamisen ja veistämisen sisältä ja päältä ja päätyin lautottamisen ponttaamalla ja vesikaton tekemisen asfalttihuovasta 540 markan summasta.

Ensimmäisen koulutalon rakennuskustannukset ovat olleet yhteensä 5 550 markkaa. Useina vuosina koulun menot ovat olleet tuloja suuremmat ja tilinpitäjä Otto Petäistö on joutunut maksamaan koulun menoja omasta pussistaan. Tammikuussa 1893 oli johtokunnassa ensimmäisen kerran esillä koulun vesikysymys. Tuolloin päätettiin tehdä koululle kaivo, jonka ”puitteiksi ostetaan joku vanha huone-aitta tai riihi.

Alusta alkaen oli kirkonkylän koulu varsin sivussa muusta asutuksesta ja koulun paikkaa valittaessa lieneekin painavimpana syynä ollut pappilan läheisyys. Rakentamisen kannalta maaperän laatu oli huonoa ja jo pian koulun aloittamisen jälkeen ovat johtokunnan jäsenet useinkin joutuneet pohtimaan korjaustöitä ja niistä aiheutuneita pulmia.

Syksyllä 1920 oli koululle vuokrattava lisätiloja lukkari Jokelinin puustellista. Varsinaiseen koulutaloon saatiin sähköt 1922 lopulla. Yli neljännesvuosisata myöhemmin 1949 valtuusto myönsi 30 000 markkaa sähköjohtojen uusimiseen, kun silloin sähkönjakelua hoitaneelta Korpelan Voima Oy:ltä oli tullut määräys, että sisätilojen sähköjohdot on uudistettava laillisiksi.

Opettaja Helvi Juntumaa oli virassaan 1952-1957. Kuva on otettu pappilan väentuvan edessä.

Vuonna 1952 vuokrattiin alakoulua varten luokkahuone koulun viereisestä pappilan väentuvasta ja samana vuonna rakennettiin koululle uusi sauna. Koulun laajentaminen tuli esille seuraavana vuonna ja johtokunta esitti jälleen koulun rakentamista uuteen paikkaan, koska ”nykyisen koulun paikka on sekä asemansa että maan laatua ajatellen sellainen, että ei ole tarkoituksenmukaista tähän koulua rakentaa. Kunnanvaltuustokin oli nyt samaa mieltä ja koulun paikaksi ostettiin maantien varresta Antti Niskalta 63 aaria maata 350 000 markan hinnalla.

Koululle hyväksyttiin Jukka-tyyppipiirustukset ja rakennuslupa saatiin syyskuun alusta 1954. Tiilirakenteinen koulu valmistui kunnan omana työnä 1955 ja sen kustannukset olivat noin 23 miljoonaa markkaa. Koulun tilavuus oli noin 3300 kuutiometriä ja talousrakennuksen tilavuus noin 330 kuutiometriä.

Raution koulu on ollut lakkautusuhan alainen vuonna 2011. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän johtama kouluverkkotyöryhmä yritti saada lakkautettua koulun, mutta se ei onnistunut siinä operaatiosa. Sen jälkeen lakkautusta yritettiin ”vippaskonstein” eli Kalajoen kaupungin investointibudjetin kautta. Asiasta nousi sen verran iso ”mökä” että asia näytetään hoidettavan kunnallisvaalien 2012 jälkeen.













'

Raution koulu

Raution koulussa tehtiin käsityötunneilla opettaja Osmo Tokolan opastuksella vaativia käsitöitä kuten esim. könninkelloja.

Raution kirkonkylän kansakoulun oppilaita

Osmo Tokola toimi johtavana opettajana Raution koulussa vuosina 1943-44 ja 1946-1971.

Lähdeaineisto: Aarre Aunola 100-vuotias Raution koulu 1889-1989

Raution Osuusmeijeri 1922 – 1954

Keski-Pohjanmaan alueen ensimmäiset varsinaiset osuusmeijerit käynnistyivät Toholammilla 1904 ja Kaustisella seuraavana vuonna. Kalajoen Metsäkylässä oli vuonna 1895 aloittanut Kalajoen Savuojan Osuusmeijeri, mutta se oli luonteeltaan kuitenkin selvä yhtiömeijeri. Sen ja vuonna 1929 tulipalossa tuhoutuneen, myös Metsäkylässä toimineen Jylkän ”saunameijerin” toiminnan jatkajaksi 1929 perustettu Kalajoen Metsäkylän Osuusmeijeri pääsi paikkaerimielisyyksien takia aloittamaan vasta vuoden 1931 alkupuolella. Kalajoella ja Kalajoen Ylipäässä eli Tyngällä aloittivat osuusmeijerit vuonna 1914.

Rautiolaiset olivat oman osuusmeijerin perustamisessa liikkeellä maakunnallisesti ajatellen melko varhaisessa vaiheessa 1920-luvn alkupuolella, jolloin Keski-Pohjanmaalle perustettiin kaikkiaan seitsemän osuusmeijeriä. Raution Osuusmeijerin perustava kokous on pidetty 6.11.1922 eli puolisen vuotta myöhemmin kuin naapurikunnan puolelle perustettiin Himangan Pohjanpään Osuusmeijeri. Sievin osuusmeijeri perustettiin myös vuonna 1922 ja Sievin Alapäähän toinen osuusmeijeri vuonna 1923.

Rautiolaiset maidontuottajat ovat olleet Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistun uutisen mukaan liikkeellä osuusmeijeriä perustamassa runsaslukuisena joukkona. Alkuun lienee paikkakysymys hieman askarruttanut, sillä lehtiuutisen mukaan nimenomaan Kärkiskylän ja Typön isäntien suhtautumista ajateltuun paikkaan on ilmeisesti vähän epäilty”. Kaikki ovat kuitenkin olleet yksimielisiä paikasta ja meijeri on päätetty rakentaa kaikkien maidonlähettäjien kannalta keskeiseen paikkaa Alapäähän.

Vuonna 1923 valmistunut meijerirakennus oli pääosiltaan puurakenteinen, sillä vain meijerin voimanlähteen, höyrykoneen sijoituspaikka eli konehuone oli valettu betonista, Vuosina 1937-38 meijerillä tehtiin laajat uudistukset ja peruskorjauksesta ja puurakenteita muutettiin paljolti sementtitiili rakenteisiksi. Ensimmäinen meijerikoneisto oli teholtaan 1000 litraa tunnissa ja sillä tultiin toimeen aina vuoteen 1938 saakka, jolloin koneiston kapasiteetti kaksinkertaistettiin.

Ensimmäisen toimintavuoden 1923 aikana osuusmeijerin jäsenmäärä oli 79, mikä oli myös koko toiminta-ajan korkein luku. Maitoa otettiin silloin vastaan lähes 300 000 kiloa ja seuraavina vuosina määrä kasvoi noin kolmanneksella elin noin 400 000 kiloon. Talvisodan jälkeen maitomäärä laski voimakkaasti aina 1940-luvun puoliväliin saakka meijeriin tuotiin maitoa vuosittain vain noin 200 000 kiloa. Aivan viimeisinä meijerin käyntiaikoina maitomäärä oli kasvussa ja viimeisen vuoden 1953 aikana vastaanotettiin meijeriin maitoa kaikkiaan noin 600 000 kiloa.

Osuusmeijerin jäsenmäärä laski 1940-luvun alkupuolella hieman yli viiteenkymmeneen ja oli toiminnan loppuessa 1954 yhteensä 73. Maidonlähettäjien määrä oli vuonna 1950 yhteensä 63 ja juuri ennen meijerin ovien sulkemista peräti 94. Oman osuusmeijerin toiminnan lopettaminen Rautiossa johtui suurelta osalta 1950-luvun alkuvuosina käynnistyneestä meijerikilpailusta, jossa isommat meijerit käyttivät aseena ennen muuta maidosta tuottajille maksettua hintaa. Pieni meijeri ei pystynyt maksamaan yhtä korkeaa tuottajahintaa kuin isommat ja monet maidonlähettäjät siirtyivät isompien meijereiden asiakkaiksi, niin katsottiin parhaaksi lopettaa oman meijerin toiminta kokonaan. Viimeiset maidot otettiin vastaan Raution meijerillä tammikuussa 1954, jonka jälkeen maitoa on viety rautiolaistiloilta Kalajoelle, Tyngälle, Himangalla, Alavieskaan, Kannukseen ja Ylivieskaan.

Raution Osuusmeijerin kiinteistöt ja muu omaisuus myytiin toiminnan loputtua ja varat jaettiin sääntöjen edellyttämällä tavalla osuuskunnan jäsenille. Lopullisesti osuuskunta purkautui vuonna 1958.
Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio ISBN 952-91-1208-4

Raution Nuorisoseura 100 vuotta

Raution Nuorisoseura on perustettu vuonna 1908. Seuran pöytäkirjat ja asiapaperit ovat hävinneet vuosilta 1908-1919. Siksi seuran alkutaipaleen historia perustuu Effi Räihän, Emil Räihän ja Eeli Keskikukon muistitietoihin. Heidän mukaansa perustetun seuran toimintaan kuuluivat erilaiset kilpailut kuten esimeksiksi juoksu- ja hiihtokilpailut. Myös riihessä pidetyt tanssit olivat yleisiä. Myös piirileikkitoimintaa harrastettiin. Yksi tälläinen piirileikkikenttä sijaitsi Hauträmeellä, Kannukseen menevän tien varressa. Toinen sellainen oli Peurakosken luona jokirannassa.

Vääräjoen yli oli rakennettu useita siltoja. Ne olivat myös tavallisia leikki- ja tanssipaikkoja. Kun tulva vei Niemelän sillan niin uutta siltaa rakennettaessa piti ottaa huomioon, että sillanniskat ovat sellaiset, että ne kestävät nuorten "rytkytyksen".

Ensimmäinen toimitalo

Kun nuorisoseuralle ei ollut alkuvuosina omaa toimitaloa, niin hyväntahtoiesti annettiin silloinen lukkarin puustelli, nykyinen kotiseutumusea nuorisoseuran käyttöön. Puustelissa, mikä alkujaan oli vanha ruotusotamiehen torppa, pidettiin ohjelmallisia iltamia ja piirileikkejä sekä tanssejakin. Puustellin suuri tupa soveltui juhlasaliksi. Tämän ajan nuorison vetäjänä olivat muun muassa Jussi Räihä, Jalmari Verronen ja Joonas Koivusipilä.

Pian toiminnan alettua ryhdyttiin puuhaamaan omaa toimitaloa. Kun innostus erilaiseen nuorisoseuratoimintaan oli suuri. 1910-luvun alussa ostettiin Eemil Päivärrinnalta tyypillinen pieni maalaistalo nuorisoseuralle. Tästä talosta kunnostettiin talkoovoimin toimitalo. Sen toiseen päähän rakennettiin näyttämö. Talon pihalla pidettiin nuorisoseuran ensimmäiset urheilukilpailut. Vuoden 1916 kilpailuista on säilynyt tulosluettelo. Lajiena oli kuula, pituus ja 100m. Vuodesta 1917 lähtien pöytäkirjat ovat säilyneet. Niistä ilmenee että nuorisoseuran toiminta on ollut erittäinvilkasta. Vuonna 1917 esitettiin omalla seurantalolla peräti kahdeksan näytelmää: 22.4. Rakkauden hellän hoivaan, 20.5. Naimailmoitus, 1.7. Emännän salaisuudet, 2.9. Kun pitäjään tuli uusi pappi, 23.9. Syiden kirous, 21.10. Muistamaton, 18.11. Murtovaaralaiset ja 25.11. Uusi pastori. Muita näytelmiä toiminnan alkuvuosina olivat : Surkeasti petetty, Miljoona-arpa, Oikeata maahenkeä, Teiväs, Pirkkalan valtias, Oman kodin orren alla, Huhtikunna Manta, Kylän kellot, Äidin muisto, Kiusallinen palvelija, Kaskoon Tuomaan sairaua, Suutarin mökillä, Kuka nyt vävyksi, Luulojen uhri, Toppakaffi. Nämä näytelmät esitettiin vuoden 1924 loppuun mennessä.
Järejestys seuralla on ollut hyvä. Mitään mainittavampia häiriöitä ei ole tapahtunut. Myös taloudellinen tilanne on ollut hyvä.

August Suomala ja toinen toimitalo

August Suomala vaikutti seuran alkuaikoinva voimakkaasti seuran toimintaan. Hän toimi seuran esimiehenä. Hän piti iltamissa esitelmän aiheesta nuorison käyttäytyminen. Seuralle hankittiin lainakirjasto ja urkuharmooni. Ensimmäisen toimitalon yhteydessä pidettiin puffettia eli ravintolaa. Urheilu ja liikunta sisällytettiin alun alkaen nuorisoseuran toimintaa mukaan. Varsinkin kesäjuhlien ohjelmiin kuului aina urheilukilpailut.

Raution ensimmäinen nuorisoseuran talo oli toiminnassa vuosina 1915-1918. Talo todettiin liian pieneksi ja niinp se myytiin huutokaupassa 10.1.1918. Tästä talosta rakennettiin Vuorion talo. Uutta taloa varten hankittiin piirustukset Kokkolasta. Talo rakennettiin laudasta. Puutavaraa saatiin suureksi osaksi talkoovoimin hankittua. Rakennustöissä olivat Heikki Perttula, Nikodeemus Rantatalo, Antti Perttula, Antti Sipilä, Oskari Perttula ja valvojana Aukusti Saari. Uusi toimitalo oli komea ja asianmukainen. Avajaiset pidettiin 27-28.7.1918.

Oli selvää, että uusi toimitalo antoi intoa seuran työhön. Urheilutoiminta lisääntyi muun muassa pyöräilyllä. Talvella järjestettiin hiihtokilpailuja. Tässä uudessa toimitalossa nähtiin ensimmäiset elokuvat Rautiossa. Elokuva näytettiin eräässä suojeluskunnan tilaisuudessa. Elokuva oli mustavalkoinen eikä ääntä ollut mukana. Elokuvaprojektoria veivattiin käsin.
Tämä toimitalo paloi tuhkaksi syystalvella 1924.
Tässä välivaiheessa vuokrattiin Paanasen Pentiltä kasi isoa tupaa nuorisoseuran käyttöön.

Kolmas toimitalo

Maaliskuun 25 päivänä 1927 pidettiin nuorisoseuran yleinen kokous. Tämä oli eräänlainen hätäkokous, jossa oli mukana myös keskusseuran kokous. Otettiin harkittavaksi nuorisoseuran lopettaminen. Päätettiin kuitenkin, että hankitaan kylän isäntiä takaamaan lainaa ja ostetaan jonkin sopiva rakennus nuorisoseuran toimitaloksi. Valittiin uusi johtokunta ja siihen kuuluivat puheenjohtaja Väinö Haapakoski, sihteeri Armas Räihä, sekä jäseninä Jalmari Niemonen, AugustSuomala, Hellin Verronen, Jonas Takussaari, Arvi Mäenpää, Hilma Verronen, Joona Mustasaari ja Emil Räihä. Kului vain kuukausi aikaa, kun sillä oli esitettävään sopiva talo seuran uudeksi toimitaloksi. Huhtikuun 22 päivänä 1927 tehtiin kauppakirja, jossa nuorisoseura osti Eino Perttulan omistaman asuinrakennuksen Raution kiskonkylässä. Taloa kunnostettiin jonkin verran ja toiseen päätyyn rakennettiin näyttämötilat. Talon piha-aluie oli laaja ja sitä voitiin käyttää juhla- ja urheilukenttänä. Pihalle rakennettiin yli 100 metrin juoksurata ja siinä voitiin juosta urheilukilpailujen 100 metrin ja 110 metrin aitajuoksut.

Nuorisoseuran taloudellinen tilanne oli tuohon aikaan hyvin vaikea. Pankki ryhtyi vaatimaan lainanlyhennyksiä eikä siihen ollut rahaa. Johtokunta teki päätöksen, että jokainen johtokunnan jäsen hankki yhden lisätakaajan. Takaajat saatiinkin. Näin seuran toiminta jatkui. 1920- ja 1930-luku oli urheiluinnostuksen aikaa. Vuosittain käytiin seuraottelu Tyngän raittiusseuran kanssa. Rautiolaisista urheilijoista tältä ajalta on mainittava Kaarlo Verronen, Viljo Polvi, Väinö Haapakoski, Väinö Perttula, Pauli Niskakangas, Eino Taipale, Väinö Haapakoski, Jalmari ja Sulo Niemonen, Heino Verronen ja Jaakko Tokola. Armas Petäjistöstä kehittyi aikansa huippu-urheilija. Hän siirtyi Helsinkiin ja osallistui muun muassa vuoden 1932 Los Angelesin olympiavalintoihin. Petäistö hävisi pituushypyssä Martti Tolamolle eikä tullut näinollen valituksi olympiaedustajaksi.

Taloudellista tilannetta yritettiin kaikin keinoin kohentaa. Vuonna 1928 järjestettiin koko maan laajuiset arpajaiset. Arpoja myytiin 40 000 kappaletta. Seuralehti Oras ilemstyi näinä aikoina ahkerasti.
Kolmas seurantalo eli Perttula paloi syyskuun alussa vuonna 1947. Seurantalossa ei ollut vakuutuksia. Palon jälkeen toiminta jatkui suojeluskunnan talossa. Vuonna 1949 seuralle hankittiin oma lippu, jonka suunnitteli opettaja Osmo Tokola.

Neljäs toimitalo

Uuden toimitalon piirustukset tilattiin Aadolf Männistöltä. Vuonna 1950 solmittiin urakkasopimus, Rakentajina olivat Kalle Sipilä, Reino Keskisipilä, Pentti Okkonen ja Jorma Lyly. Urakkasumma oli 200 000 markkaa. Lopulliset kustannukset olivat 230 000 markkaa. Puutavara saatiin kerättyä taloista. Monet talojen isännät ottiavat osansa hoitaakseen seuran velkoja 10 vuoden ajan ja useimmat hoitivat oman osansa hienosti. Eemil Räihä maksoi peräti 60 000 markkaa. Seura korvasi myöhemmin hänelle 18 000 markkaa.

Seuralle pyrittiin hankkimaan rahaa kioskitoiminnalla ja keräämällä seuran pihalle propeseja, jotka talkoilla parkattiin ja saatiin näin myyntiin. Uusi toimitalo otettiin käyttöön marraskuussa 1951. Se pani jälleen seuran toimintaan vauhtia. Uusi ajanmukainen seurantalo soveltui monenlaisien tilaisuuksien järjestämiseen. Elokuun 7-8. päivinä 1954 pidettiin seuralla maakunnalliset kruunuhäät. Kesällä 1964 pidettiin Rautiossa Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran toimesta ja Raution maamiesseurojen järjestämä maatalousnäyttely. Nuorisoseuran kenttä ja toimitalo olivat näyttelytilojen keskuksena.

Nuorisoseuran taloa korjattiin

Kesällä 1968 suoritettiin talossa perusteellinen korjaus. Juhlasalin näyttämö purettiin ja liitettiin salin osaksi. Sisäänkulu muutettiin jokipuoli päähän, johon rakennettiin eteinen, varasto ja ulkokäymälät. Suurentunut sali mahdollisti lentopallon pelaamisen. Erilaista jumppaa harrastettiin sekä ajalle ominaista bingo-toimintaa.

Vuonna 1968 vietettiin seuran 60-vuotisjuhlia. Juhlapuhujana oli kansanopistonjohtaja Antti Tuomi-Nikula. Näinä vuosina seuran talous näyttää kehittyneen hyvään suuntaan. Vuosina 1969-1970 taloa laajennettiin ja tetiin jatke maantiepuoli päähän, rakennettiin ravintolasiipi pihan puoelle sekä rakennettiin sisävessat, rakennettiin vahtimestarille oma asunto sekä laitettiin öljykeskuslämmitys. Myös kalusto ajanmukaistettiin. Seuran vahvasta taloudesta kertoo se, että seuralla oli varaa lainata rahaa Hirvikosken kurssikeskukselle.
Vuonna 1972 seuralle hankittiin puhelin, televisio ja ajanmukaiset siivousvälineet. Vuonna 1977 hankittiin oma pienoisbussi, joka oli etupäässä pallolujaoston käytössä. Vuonna 1971 Raution Kisailijat liittyivät alaosastona Raution Nuorisoseuraan. Seuran toimesta rakennettiin valaistu hiihtolatu. Vuonna 1971 Raution Nuorisoseuran joukkue Erkki Aho, Antero Murtoniemi ja Pauli Väliverronen voitti nuorisoseurojen valtakunnallisen tietokilpailun Seinäjoella. Seuran toimesta pidettiin useana kesänä maauimalaa sekä talvisin luistinrataa.

Raution Nuorisoseura vietti 70-vuotispäiviään 26.11.1978. Juhlapuhujana oli juhlassa päätoimittaja Pentti Pulakka. Juhlavuoden kunniaksi päätettiin hankkia seuralle oma viiri. Viiri hyväksyttiin vuonna 1984 ja se oli opettaja Osmo Tokolan suunnittelema.

Vuonna 1986 kaluston hankinta saatiin suoritettua siten, että kerättiin rahaa ja puutavaraa, joka tuotti yhtensä 30.100 markkaa. Kyläläisten anteliaisuus ja myötätunto seuraa kohtaan on ollut kiitettävää. Tämä positiivinen asenne on sitä kuuluisaa rautiolaisuutta. Nuorisoseuralla remontointiin vuoden 1987 aikana suihkut, wc:t ja saunat. kevään aikana järjestettiin perinteinen pääsiäiskokko, jolla myytiin makkaraa ja arvoja sekä trullit esiintyivät. Kesällä järjestettiin Rautio-päiville erilaisia kilpailuja. Vetävin tapahtuma on ollut Nuorisoseuran järjestämät iltamat, jossa esitetiin Eino Takkusen näytelmä "Ilta Kalankankaalla". Eino Takkusen näytelmiä esitettiin nuorisoseuralla kymmenen vuoden ajan 1987-1996. Näytelmistä voidaan mainita Kalakankaan iltoja, Perttulankosken vonkamiehet, Vääränjoen varsilta, Kultaakin kalliimpi, Pirttijärven puolukat. Vuonna 1987 nuorisoseuran järjestämiin tapahtumiin osallistui 10 680 henkeä. Vuoden 1988 talousarvion loppusumma oli 239 000 markkaa. Vuonna 1988 esitettiin Tapani Typön Kultaa Rautiossa ja vuonna 2005 Pauli Porasen Jussiniemen urakka sekä vuosina 2006-2007 Hengen taistelu.

Vuonna 1989 seuran piha asfaltoitiin ja rakennettiin tenniskentät. Vuonna 1992 lattiat ja ravintola remonttiin. Vuonna 1993 suoritettiin seuran talon ulkomaalaus ja öljypoltin uusittiin. Vuona 1994 salin seinät maalattiin. Vuonna 1998 pantiin alulle korjaussuunnitelmat LVI-töiden ja keittiön osalta. Vuonna 2004 suoritettiin kahvion laajennus. Vuonna 2005 otettiin käyttöön voimatilat ja varaston muutostyöt. Raution Kisailijoiden painnonnostajat käyttävät nuorisoseuran taloa harjoitus-ja kilpailupaikkanaan. He voittaneet lähes 200 SM-mitalia painnonnostossa ja Raution Kisailijat on yksi Suomen johtavista painnonostoseuroista. Vuonna 2006 suoritettiin asunnonremontti ja 2008 keittiöremontti.

Musikkitoiminnasta

Seuran alkuaikoina musiikista vastasi Sanfrid Jeremianpoika Suomala eli Sepän Santtu, joka oli musiikin ihmelapsi. Hän soitti viulua, mutta pelasi tupakanholkista pistosahaan saakka. Hän sävelsi monia pelimannikappaleita. Santtu kuoli jo 29-vuotiaana keuhkotautiin.
Onni Aukusti Sipilälle seura osti hanurin, jonka hän maksoi soitoillaan. Hän kiersi ympäri maata soittomatkoillaan. Onni kaatui 22-vuotiaan talvisodassa Summan taistelussa. Toivo Isokangasta nuorisoseura käytti monet vuodet soittajana. Hän esiintyi veljensä kanssa. Hanurinsoittajina toimivat myös Frans Päivärinta ja Nestori Hirvelä. Tango-Landola orkesteri perustettiin vuonna 1967. Yhtyeeseen kuuluivat Keijo Nivala hanuri, Vesa Kinnunen basso, Tuomo Hämäläinen kitara, Leo Kinnunen laulu ja Esko Puutio rummut. Tästä orkesterista on ollut suurta iloa niin Raution Nuorisoseuralle kuin koko Keski-Pohjanmaan alueelle sekä laajemmallekin.

Sadan vuoden aikana seuralla on ollut 53 puheenjohtajaa, sihteeri, johtokunnat ja muut jaostot sekä toimintaryhmät. Talossa on toimintaa ympäri vuoden. Bingo on joka sunnuntai. Raution Nuorisoseura on kylän toiminnan keskipiste. Se on nuorisokeskus, liikuntakeskus, viihdekeskus ja kulttuurikeskus.

Raution Nuorisoseuran esimiehinä ovat toimineet:

1910-luvulla: Jussi Räihä (muistitiedon mukaan), Jalmari Verronen (muistitiedon mukaan), Antti Kangas (pöytäkirjan mukaan), August Suomala, Aukusti Kangas, Aarne Yliverronen, Henrik Raatikainen.

1920-luvulla: Jalmari Niemonen, Aukusti Mustasaari, Leonard Sipilä, Veikko Himanka, Väinö Verronen, Armas Räihä, Väinö Korhonen, Aukusti Taipale, Väinö Haapakoski

1930-luvulla: Reino Niemelä, Viljo Tokola, Mikael Yliverronnen, Valfrid Pahkala, Niilo Sipilä, Mikko Haapakangas, Viljo Polvi, Heino Ainali, Artturi Tokola, Eino Taipale

1940-luvulla: Arvi Mäenpää, Arvo Karhulahti, Auli Sämpi, Armas Isokangas

1950-luvulla: Erkki Sorvari, Oskari Salmi, Martti Kivisaari, Augusti Suomala, Voitto Perttula, Olavi Helaala, Reijo Eskola

1960-luvulla: Väinö Mäenpää, Erkki Kivisaari, Esko Mäenpää, Eero Päivärinta, Erkki Mustasaari, Veikko Mustasaari, Kaija haapakoski, Aimo Mäntylä, Esko Kinnunen

1970-luvulla: Esko Kinnunen, Antti Ojala, Raimo Pärkkä, Tarmo Räihä (puheenjohtajuus 8 vuotta)

1980-luvulla: Tarmo Räihä, Reijo Peltonen, Kalervo Hihnala, Vilho Hihnala, Ritva Vuorio

1990-luvulla: Ritva Vuorio, Sauli Ahonen, Salme Koivusipilä, Marketta Mikkonen

2000-luvulla: Aulikki Ahonen, Anne-Mari-Sämpi, Anu Linnala, Tuomo Hihnala, Seppo Hihnala.

Raution Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa Hermanni arvonimen sai Alpo Murtoniemi ja Hermanskan arvonimen Eila Mäntylä. Raution Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa juhlapuhujana oli ministeri Paavo Väyrynen.

Raution Kisailijoiden perustaminen

Kokkolan urheilupiirin tultua perustetuksi 23.2.1913 alueen urheiluseurojen yhdyssiteeksi alettiin monilla Keski-Pohjanmaan paikkakunnilla harkita oman urheiluseuran perustamista. Alueen vanhin urheiluseura Sievin Lyly oli tosin perustettu jo 10.8.1906. Seuran alkuperäinen nimi oli kuitenkin Sievin Urheiluseura.

SVUL:n Kokkolan piirin nimi muutettiin 1922 Keski-Pohjanmaan piiriksi. Vuoden 1926 lopulla SVUL:n Keski-Pohjanmaan piiriin kuului 13 seuraa, joista kahdeksan toimii vielä 80 vuotta myöhemmin silloisella nimellään. Vuoden 1926 seurat olivat Sievi Lyly, Kokkolan Veikot Kaustisen Pohjan-Veikot, Himangan Urheilijat, Eskolan Eskot, Nivalan Urheilijat, Kälviän Tarmo, Halsuan Toivo, Kalajoen Nuorisoseuran Urheilijat, Lohtajan Urheiluveikot, Vetelin Yritys, Kälviän Voimankoitto ja Kannuksen Into.

Rautiossa järjestetyn urheilutoiminnan ensiaskeleet käynnistyivät nuorisoseuran piirissä, mikä oli 1900-luvun alussa varsin tavallista monilla muillakin paikkakunnilla. Raution nuorisoseura perustettiin 1908 ja jo samana vuonna tiedettiin pidetyn talviurheilukilpailuja jokijäällä Niemelän sillan luona. Kesällä kilpailtiin yleisurheilun kolmiottelussa, jonka lajeina olivat sata metriä, kuulantyöntö ja pituushyppy. Juoksukestävyyttä mitattiin siltojen kiertämisellä. Kestävyyslajeista oli suosiossa myös pyöräily; rautiolaisten mainitaan osallistuneen tässä lajissa hyvällä menestyksellä Kalajoella jo vuosina 1903-1904 pidettyihin kilpailuihin.

Raution ensimmäinen varsinainen urheiluseura Raution Raikas perustettiin SVUL:n neuvojan T.Hauhian opastuksella 17. helmikuuta 1921. Puheenjohtajaksi valittiin Jalmari Yliverronen, johtokunnan muiksi jäseniksi Väinö Haapakoski, Aarne Yliverronen, Eino Polet, Aukusti Mustasaari ja Aukusti Niskakangas. Käytännössä seuran toiminta jäi nimelliseksi ja urheilutoiminta keskittyi edelleen nuorisoseuraan. Sellainen perustettiin 1913 myös Kärkisiin ja erityisesti kesäjuhlien yhteydessä pidetyt urheilukilpailut olivat merkittäviä tapahtumia.

Varsinaista urheilukenttää Rautiossa ei maailmansotien välisenä aikana ollut, vaan kilpailupaikkana palveli usein esimerkiksi nuorisoseuran piha-alue ja Perttulan kenttä, jolla nykyinen nuorisoseura sijaitsee. Sille tasoitettiin 110 metrin pituinen juoksuratakin. Kun urheilukenttiä ei ollut, oli kilpailut pidettävä pihoilla, pellon reunoilla tai jossakin joutilaalla paikalla. Perunapellon reuna oli hyvä hyppypaikka. Korkeuden alastuloksi pehmitettiin lapiolla maata. Myöhemmin alettiin käyttää sahajauhokasaa. Ensimmäiset kiinteämmät urheilupaikat olivat nuorisoseurojen pihoilla, Poleen talojen luona ja myöhemmin Perttulan kentällä eli nykyisen nuorisoseuran pihan kohdalla. Pidemmät matkat juostiin edelleen maantiellä.

Raution työväentalo oli paikkakunnan suhteellisen aktiivisten vasemmistolaisten kokoontumispaikka, jonka ympäristössä urheiltiin ainakin jo 1920-luvulla. Työväentalo myytiin 1930-uvun lapaulaisvuosina osuuskaupalle, mutta sotien jälkeen se palasi vielä alkuperäiseen rooliinsa ja palveli urheiluakin. Vasemmistolaiset perustivat tuolloin vanhaa seuranimen Raution Raikas käyttäen urheiluseurankin, joka ei kuitenkaan saavuttanut merkittävää asemaa rautiolaisten elämässä.

Raution Kisailijoiden tultua perustetuksi 1931 se kävi pian seuraotteluja sievin Lylyn ja Toholammin Suojeluskunnan Urheilijoiden kanssa. Kuntansa pääseuraksi ja muutenkin suureksi vaikuttajaksi muodostunut Raution Kisailijat perustettiin 14. heinäkuuta 1931. Puhtaasti sattumalta päivä on Ranskan Suuren Vallankumouksen (1789) vuosipäivä, nykyisin Ranskan kansallispäivä. Perustamisasiakirjan allekirjoittajina olivat Väinö Perttula, Otto Petäjistö, Emil Räihä, Eino Taipale, Kaarlo Verronen ja Sulo Niemonen. Otto Petäjistö toimi puheenjohtajana vuodet 1931-1935 Väinö Perttulan toimiessa sihteerinä.
Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi ISBN 952-92-1191-0

RAUTION SÄÄSTÖPANKKI 1905-1965

Raution kunnan vaakuna

Raution Säästöpankin perustamista suunniteltiin kuntakokousten yhteydessä, ja ensimmäinen virallinen päätös pankista tehtiin pappilassa 20. päivänä marraskuuta 1905 pidetyssä kuntakokouksessa. Päätöksen mukaan ehdotettiin, että lainajyvästöstä myydään noin 300 hehtoa ruista. Saadut rahat päätettiin jakaa kahteen yhtä suureen osaan, josta toisella perustetaan Siemenvilja Rahasto ja toinen puoli käytetään kuntaan perustettavan pankin pohjarahastona. Sekä Siemenvilja Rahastolle että pankille valittiin kummallekin toimikunta, joka laatii hyväksyttävät ohjesäännöt ja hakee niille vahvistuksen. Toimikuntaan valittiin talokkaat Otto Petäistö, Matti Werronen ja Jaako Asu.

Toimikunnan laatima ohjesääntö hyväksyttiin kuntakokouksessa 30.12.1905, ja kuvernööri vahvisti ne 8.2.1906. Tämän jälkeen ensimmäiseen isännistöön valittiin talolliset Otto Petäistö, Antti Korva, Antti Sipilä, Alfred Niemelä, Kalle Alatyppö, Juho Nivala, Matti Werronen, Juho Rautakoski, Jaako Niemelä, Jaako Nikula, Matti Rahko, Heikki Mäkelä. Isäntien puheenjohtajaksi valittiin Matti Werronen. Isännistö kokoontui ensimmäisen kerran Pappilassa 17.4.1906. Seuraavaksi isännistö valitsi ensimmäisen hallituksen, johon tulivat seuraavat henkilöt: pastori J. Kajanen; talokkaat Alfred Niemelä, J. J. Niemelä ja Erkki Mustasaari. Puheenjohtajaksi valittiin talokas Alfred Niemelä. Pankin ensimmäisenä kirjurina aloitti maanviljelijä Otto Petäistö. Pankki pidettiin aluksi auki kuukauden 1. ja 3. lauantaina kello 4-6 jälkeen puolenpäivän.

Pankkitoiminta aloitettiin varsinaisesti 2.6.1906 Petäistössä kirjurin talossa. Pankin alkupääomaksi tuli siemenviljarahastosta saatu 2439,23 markkaa. Pankkitoiminnan vilkastuessa lisättiin aukioloaikoja siten, että v. 1911 pankki pidettiin auki kello 2-6 iltapäivällä ja v. 1912 joka lauantai kello 3-6 iltapäivällä.

Seuraavaksi pankki siirtyi Niemelään v. 1913, koska pankin kirjuriksi valittiin talokas Alfred Niemelä. Täällä toimittiin vuoteen 1919. Pankin toiminnan jatkuvasti lisääntyessä päätettiin isännistön kokouksessa 15.11.1957 ostaa pankille oma toimitalo Kalle Sipilältä kirkon läheisyydestä. Tätä ennen pankki toimi kunnan antamissa tiloissa vuokralla. Tähän omaan toimitaloon tehtiin lisätilojen tarpeen vuoksi laajennus, joka valmistui vuonna 1965.

Vuonna 1965 elokuun 11. päivänä isännistö hyväksyi suunnitelman, jossa Raution Säästöpankki yhdistyy Keskipohjan Säästöpankkiin. Vuoden 1966 alusta alkoi Keskipohjan Säästöpankin toiminta.

ISÄNNISTÖN PUHEENJOHTAJAT:

Matti Werronen 1906-1914, Heikki Mäkelä 1914-1919, Eemil Räihä 1945-1954, Johan Rautakoski (nuorempi) 1955-1965, Martti Peltonen 1965-

HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAT:

Alfred Niemelä 1906-1912, August Suomala 1913-1925, Joona Niemelä 1925-1944, Yrjö Ainali 1944-1959, Jaakko Yliverronen 1960-1965

KAMREERIT JA TOIMITUSJOHTAJAT:

Talollinen Otto Petäistö 1906-1912, talollinen Alfred Niemelä 1913-1919, talollinen Mikko Typpö 1920-1950, kanttori Jussi Kujanpää 1950-1959, kunnansihteeri Yrjö Ainali 1959-1962, rouva Saara Pärkkä 1962-

LÄHTEET:

ELKA, Raution Säästöpankin 60-vuotishistoriikki.

Katsaus arkistoainekseen

SSP Oy siirsi Raution Säästöpankin arkiston ELKAan Suomen Säästöpankki - SSP Oy, Keskipohjan Säästöpankkialueen arkistojen luovutuksen yhteydessä 13.12. 1994 ja 23.1.1995. Asiakirjoja on vuosilta 1897-1991 yhteensä 1,00 hyllymetriä.

Elämää Rautiossa 1950-luvulla

Olen syntynyt Raution Alapään kylässä vuonna 1950 kotona. Tuohon aikaan vielä kotisynnytys oli mahdollista, mutta ei enää kovin tavallista. Olen maanviljelijäperheen neljäs lapsi. Minulla on muistikuvia 1950-luvulta.

Kotini oli maalaistalo, jossa oli kolme huonetta. Tuvan alla oli perunakellari ja sinne

pääsi avaamalla keskellä tuvanlattiaa olevan kannen. Kotitaloani lämmitettiin puilla. Takka ja leivinuuni olivat tuvassa ja peräkamarissa oli pyöreä peltikuorinen takka. Talvella talon ympärille laitettiin lunta suojaksi pakkaselta.

Tuvassa oli myös silloin tällöin höyläpenkki. Kotona tehtiin lähes kaikki tarvittavat puutyökalut ja -esineet. Aivan 1950-luvun alussa voita kirnuttiin kotona ja aikaisemmin maitokin separoitiin kotona. Maidot siivilöitiin lypsyn yhteydessä. Maito lypsettiin luonnollisesti käsin. Maitoa kuljetettiin päniköillä kottikärryissä omaan Raution meijeriin reilun kilometrin päähän. Koneenhoitajana meijerissä toiminnan viimeisinä vuosina 1950-luvulla oli Matti Murtoniemi. Oman osuusmeijerin toiminnan lopettaminen Rautiossa johtui suurelta 1950-luvun alkuvuosina käynnistyneestä meijerikilpailusta, jossa isommat meijerit käyttivät aseena ennen muuta maidosta tuottajille maksettavaa hintaa. Viimeiset maidot Raution meijerillä otettiin tammikuussa 1954. Raution meijerin sulkemisen jälkeen kotitilani maidot kuljetettiin Tyngän meijeriin. Maitopänikät isä vei aamuisin maitotelineelle maantien varteen, josta ne kuljetettiin kuorma-autolla Tyngän meijeriin. Maitopäniköiden vienti oli aamuisin isäntien ”torikokouksen paikka”, jossa vaihdettiin kuulumiset. Iltapäivällä pänikät tuotiin takaisin maitotelineille. Päniköissä oli ”kurria” vasikoita varten. Kotitilani maitopäniköiden numero oli aikaisempina vuosina 315 ja myöhemmin 516. Ne ovat jääneet mieleeni, koska aika usein hain maitopänikät kottikärryillä kotiin. 

Vesi haettiin kaivoista päniköillä eli maitopystöillä kesällä kottikärryillä ja talvella kelkalla. Lähin kaivo oli muutaman sadan metrin päässä metsän reunassa Rönninmäellä. Myös naapurimme Isak Väliverrosen hyvävetisestä kaivosta haettiin juomavettä. Pesumahdollisuudet rajoittuivat kotona ”kommuutin” päällä olevaan pesuvatiin ja jokaviikkoiseen saunomiseen. Kotona lämminvesi saatiin uunin vieressä olevasta pienestä hanallisesta altaasta, jossa vesi lämpeni, kun takassa pidettiin tulta. Vaatteet pestiin pesusoikossa pyykkilaudalla. Kotona leivottiin pullat ja leivät. Joskus kaupasta tuotiin näkkileipää, korppuja ja tietenkin sokeria. Kotona oli sokerisakset toppasokerin leikkaamista varten. Kotona kudottiin myös matot. Kotona meillä oli kymmenkunta lehmää, lampaita, sikoja, kanoja ja hevonen. Kotoa saatiin maitoa ja voita. Pääasiallinen ruoka oli perunat. Sika teurastettiin syksyllä. Sianporsaat haettiin liikkuvilta kauppiailta, jotka ilmoittivat aikatauluistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. Tien varteen mentiin odottamaan porsasautoa säkkien kanssa. Pikkuporsaat laitettiin säkkeihin ja vietiin kotiin. Isä teurasti sikoja kotona ja hän kävi naapureillekin teurastama sikoja. Isälläni oli pistooli, jolla hän ampui sian ja sen jälkeen tapahtui teurastus, jossa minäkin olin apuna. Siasta saatiin ruokaa pitkäksi aikaa. Mieleeni on jäänyt pannussa paistetut sianlihasiivut ja pannussa rasva, jossa kasteltiin leivänpalasia. Ne olivat todella hyviä. Myös verileipää ja verilettuja oli joskus ruokana sekä ”alatoopia” eli lihahyytelöä. Joskus aterialla oli metson tai jäniksen lihaakin, sillä isäni harrasti metsästystä.

Lehmät laidunnettiin pääasiassa kodin läheisyydessä, mutta kauempanakin lehmiä käytettiin syömässä. Kuljetin lehmiä reilun kilometrin päähän Kohtanevalle laitumelle aamuisin ja iltaisin kävin hakemassa lehmät kotiin. Karja oli Suomen karjaa. Ensimmäinen ayshire-lehmä saatiin vuosikymmenen vaihteessa. Kylällä oli oma sonniosuuskunta ja lehmät vietiin astutettaviksi sonniosuuskunnan sonnille. Pienenä kävin isäni kanssa viemässä lehmiä astutettavaksi toiselle puolelle jokea Niemelän sillan kautta nykyisin tunnetun kirjailijan Maarit Verrosen isoisän navettaan. Kun kasvoin hivenen isommaksi, käytin yksin lehmää astutuksella. Pienenä jouduin odottamaan ulkona, kun isä vei lehmän astutuksille. Eihän toimitus ollut pienten lasten katseltavaa. Lampaista saatiin villaa, mikä kehrättiin langoiksi. Äiti kutoi langoista sukkia ja villapuseroita. Meillä oli Piiju-niminen hevonen, jolla minä sain ajaa hevosvetoista haravakonetta. Heinätöissä sain laittaa heiniä seipäille ja olla polkemassa heinänkorjuussa heiniä ladossa niin Kohtanevalla, Mikonniemessä kuin kotiladossa navetan yhteydessä.

Ensimmäinen traktori meillä oli Takra ja sen jälkeen harmaa Ferguson, saatiin kotitilallemme vuonna 1956. Meillä oli kotona pärehöylä, jolla voitiin höylätä päreet rakennusten kattamista varten. Olen itsekin ollut mukana kotini ja navettarakennuksen pärekattoa tekemässä. Meillä oli myös silppuri, jolla tehtiin kuivikkeita lehmille. Metsästä kaadettiin polttopuut ja ”rantteella” katkottiin sirkkelillä puut ja halottiin kirveellä puut sopivan kokoisiksi. Myöhemmin hankittiin halkomakone. Metsästä puut ajettiin hevosella kotiin. Meillä oli myös naapureiden kanssa yhteinen puimakone ja näin saatiin viljat puitua. Viljat kuivattiin omassa viljakuivaamossa ja säilytettiin kotitilan aitan laareissa. Kotini läheisyydessä oli pajarakennus, jossa voitiin takoa tarvittavat metalliset työkalut ja esineet. Pajassa oli ahjo ja alasin sekä tarvittavat työkalut.

Pienenä leikkikalujani olivat kuusen- ja männynkävyt. Kuusenkävyt olivat lehmiä ja sonneja ja männynkävyt lampaita. Leikimme myös kymmentä tikkua ”omat nimet kirjoihin ja kirjan kannet kiinni” ja pum-sotaa. Myös puuautot olivat mieleen jääneitä leikkikaluja. Urheilupuolella luistimina toimivat puukapulat, joihin oli laitettu sahanterä. Luistelupaikka aukaistiin omin voimin ja pidettiin puhtaana Vääränjoen jäälle. Myöhemmin monoihin Murtoniemen Vilho laittoi potkukelkanjalaksen vahvuiset raudat ja ne teroitettiin, jolloin ne vastasivat hyvin luistimia. Talvella hiihdettiin Leander Takkusen koivupuusta tekemillä suksilla, joissa oli voittositeet. Jos sukset menivät mäkihypyssä poikki, niin korjaus tapahtui peltin palasella. Lumisodat ja lumiukkojen tekemiset kuuluivat talvileikkeihin. Kesällä aitajuoksua harrastettiin laittamalla pajuhaarukkoihin pajut ja ne olivat hyvät aitajuoksutelineet. Seivästä hypättiin puuseipäällä. Kuulantyöntöä harrastettiin kivillä. Kesällä käytiin uimassa Vääräjoessa. Urheilukentälle etsittiin 1950-luvun alussa paikkaa moneltakin suunnalta ja lopulta päätettiin rakentaa urheilukenttä Alapäähän kansakoulun ja pappilan lähelle Ahon eli kotitilastani ostetulle alueelle. Ei ole ihme vaikka vietinkin urheilukentällä melkoisen osan lapsuudestani.

Keräily kuului myös pienen pojan harrastuksiin. Liimana käytettiin keitettyä perunaa. Tällaisella liimalla liimattiin vihkoihin Joonas-kortteja, Pauligin autokortteja, lintukortteja, tulitikkulaatikoiden etikettejä ja postimerkkejä. 1950-luvun loppupuolella luimme Tex Willereitä, Pecos Billiä, Aku Ankkoja ja Mustanaamiota. Kirjasto oli ”Kevarissa”, jossa Martta ja Aino Räihä huolehtivat kirjaston pitämisestä. Kylällä oli myös lääkekaappi, jota Vuotilan Aino ylläpiti. Sieltä löytyivät peruslääkkeet. Terveydenhuollosta vastasi terveystalo ja terveyssisar. Posti kannettiin laatikoihin maantien varteen. Kotiini tuli Keskipohjanmaa ja Maaseudun Tulevaisuus. Raution kautta ajoi postiauto, jonka kuljetti postit ja jonka kyydillä pääsi kulkemaan kerran päivässä joko Kalajoen tai Sievin suuntaan. Sievin asema oli lähin rautatieasema. Myös Kalle Kamusen linja-autot liikennöivät tuohon aikaan. Raution postinhoitajana toimi vuosina 1952-1953 Anneli Paananen ja vuosina 1953-1958 Sirkka Sipilä. Raution kunnantalo oli Raution Alapäässä. Talo oli entinen Raution Suojeluskunnan talo meijerin vieressä. Raution Osuuskassa toimi Kalajoen Osuuskaupan talossa vuosina 1946 - 1961. Raution Osuuspankin johtajana toimi vuosina 1931- 60 August Verronen ja vuosina 1961 – 1974 Viljo Niskakangas. Raution Osuuspankin oma toimitalo valmistui vuoden 1961 lopulla. Suut makeaksi saatiin Fazerin lakritsapötkyillä, joita käytiin ostamassa Kalajokilaakson liikkeestä, mikä oli Raution meijeriä vastapäätä. Kivelän Hilman ja Aarnen kaupasta kävimme ostamassa salmiakkineliöitä, jotka oli pakattu pieneen valkoiseen pussiin.

Pääasiallinen kauppamme oli Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälä, mikä oli sekatavarakauppa. Radiosta kuunneltiin yleensä puoli yhden uutiset päivällä ja illalla iltauutiset sekä päivän peili. Puhelinta meillä ei ollut. Jos tarvittiin puhelinta, niin käytiin soittamassa Väliverroselta, jossa Fanni Väliverronen toimi keskusneitinä ja yhdisteli puhelinlankoja. Alakoulu toimi 1951-1955 pappilan väentuvassa. Uusi kirkonkylän koulutalo valmistui 1955. Kansalaiskoulukin toimi näissä tiloissa vuosina 1958-1966. Kahdella alimmalla luokalla toimi opettajana Anna-Liisa Tokola, kolmannella ja neljännellä luokalla Anneli Hintsala ja ylemmillä luokilla Osmo Tokola. Koulun keittiön toiminnasta vastasi Hilma Roviomaa. Oppilaita oli 70-80 ja kansalaiskoulun aikana noin 120. Keittolassa oli iso puuhella ja keittiöastioina toimivat 50-litrainen alumiinikattila ja vähän pienempi emalikattila. Luokkiin keitto kannettiin emaliämpäreillä. Kastike pantiin maitokannun ja kaadettiin siitä perunoiden päälle. Tyypillisiä ruokia olivat maitoperunat, makkaraperunat, voiperunat, silakkaperunat, perunat ja ruskea kastike, perunat ja makkarakastike, kaurapuuro, mannapuuro ja soppa, perunaryynivelli, maitokiisseli ja hillo sekä suklaavelli.

1950-luvulla Aarne Sämpi sahasi pokasahalla koko kouluyhteisön tarvitsemat polttopuut ja pilkkoi ne pieniksi koulun liiterissä. Oppilaat kantoivat keittolassa tarvittavat puut koulun pihan laidalla olevasta liiteristä keittolan puulaatikkoon ensimmäisellä välitunnilla. Lattiat pestiin kerran viikossa juuriharjalla ja luutulla. Koulujen väliset hiihto- ja urheilukilpailut järjestettiin vuorollaan Kärkisessä, Pöllässä ja kirkonkylän koululla. Osmo Tokola piti iltaisin voimistelukerhoa. Jokaisen oli saatava kippisuoritus aikaan. Raution kirkkoherroista muistan Antero Juntumaan, joka toimi Rautiossa vuosina 1952-1955. Hänen jälkeensä tuli Juhani Laitala vuosiksi 1955-1956. Heitä seurasi Martti Peltonen, joka vaikutti Rautiossa vuosina 1956-1971. Peltonen oli innokas partiotoiminnan vetäjä. Itse olin mukana partiotoiminnassa. Rouva Hanna Peltonen piti pyhäkoulua pappilan renkituvassa. Pyhäkoulut kuuluivat minunkin säännölliseen ohjelmaan. Pyhäkoulusta sai muistivihkoon karitsan kuvan joka osallistumiskerrasta.

Mitä on rautiolaisuus?

Erkki Aho 05 07 2007, 1:36

Rautio-viikko on yksi kesätapahtuma Suomessa. Rautiolaisuutta juhlitaan koko viikon ajan joka kesä. Hyvällä ja jatkuvalla menestyksellä. Useasti olen miettinyt mitä rautiolaisuus on ja mihin se pohjautuu. Mielestäni se on ainakin osittain historiallisen kehityksen tulos.

Olosuhteet tekevät ihmisen

Olen itse syntynyt Raution Alapäässä pienessä Ahon saunassa. Nykyisin kotisynnytyksiä pidetään vaarallisina. Ennen ei ollut mahdollisuutta mennä sairaalaan synnyttämään monestakin syystä. Tällainen minustakin on sitten tullut. Alapää oli 1950- ja 1960-luvuilla Raution keskus. Silloin siellä oli kunnantalo, pappila, kansakoulu, kirjasto Räihän Martan talossa, lääkekaappi Vuotilan Ainolla, puhelinkeskus, jossa Väliverrosen Fanni yhdisteli puheluja, suutari Väinö Haapakoski korjasi kengät. Oli useita puuseppiä, meijeri, Malkalan sonniosuuskunta, useita kauppoja mm. Osuusliike Kalajokilaakso ja yksityisiä kauppoja, työväentalo ja urheilukenttä. Kaikki tarvittava oli saatavilla. Kotonakin oli höyläpenkki tuvassa ja kaikki tarvittavat puutyöt, mitkä osattiin, tehtiin kotona. Vaativammat puutyöt kuten suksien valmistus oli puuseppä Leander Takkusen alaa. Hän teki minullekin sukset, joilla oli aluksi aika raskas hiihtää. Metsästys kuului isäni ja vanhempien veljieni harrastuksiin. Metsänriistaa oli ruokana silloin tällöin. Marjat poimittiin talven varalle ja ”pötkättiin” saaviin. Kotona teurastettiin siat ja verestä tehtiin verileipää. Myös ”alatoopia” valmistettiin. Lampaista saatiin villaa ja lampaanlihaa. Isäni hallitsi teurastamisen. Meillä oli kotona lehmiä, vasikoita, lampaita, kissoja, koiria ja Piiju-hevonen. Separaattorilla osa maitoa separoitiin kotona. Tavallisesti maidot kuljetettiin kottikärryillä päniköissä meijerille, jossa tavattiin tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia. Kesän varalle kerättiin jäitä sahamuhiin jotta maidot voitiin pitää kylmänä. Kotonani oli kirnu, jonka avulla saatiin maidosta kirnuttua voita.

Äidilläni oli ompelukone, jolla hän valmisti lähes kaikki tarvittavat vaatteet, verhot, liinavaatteet jne. Kotonani oli pärehöylä, puimakone, silppuri, jolla silputtiin olkia. Meillä oli myös paja, jossa tehtiin tarvittavat metallityöt. Vaativammat työt tehtiin Murtonimen korjauspajassa. Kaikki peltotyöt tehtiin hevosella. Muistan itsekin ajaneeni hevosella haravakonetta. Lehmiä käytettiin metsälaitumilla. Muistan kuinka kävin viemässä ja hakemassa lehmät Kohtanevan laitumelta noin 1,5 kilometrin päästä kotoa. Joskus olin itsekin ”paimenessa” eli katsomassa lehmien perään. Heinät kaadettiin hevosniittokoneella, seivästettiin kuivaamaan ja laitettiin latoihin. Kotiimme saatiin ensimmäinen traktori, harmaa Ferguson, vuonna 1956 pitkän jonotuslistalla oloajan jälkeen. Elämän kehitys Rautiossa oli normaalia ja tasaista. Kotini oli tyypillinen rautiolainen talo ja elämänmuoto.

Urheilijoita ja tohtoreiden tulvaa

Mielestäni rautiolainen elämäntapa opetti arvostamaan toista ihmistä ja toisen ihmisen ammattitaitoa. Se kehitti yhteisöllisyyttä. Se opetti oikean arvomaailman jo pienestä pitäen. Se opetti omatoimisuuteen. Se korosti oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Perinteitä kunnioitettiin ja isänmaallisuus oli korkeassa kurssissa. Pappi oli kylän keskeisin henkilö. Pyhäkoulua pidettiin pappilan renkituvassa. Siellä itsekin olin useasti mukana papin rouvan, Hanna Peltosen, pyhäkoulussa. Myös kansakoulunopettajilla oli suuri merkitys lasten arvomaailmaan. Oikea rautiolaisuuden perikuva oli ja on edelleenkin eläkkeellä oleva opettaja Osmo Tokola. Hän opetti arvostamaan perusasioita ja rautiolaisuutta. Muistan myös opettajani Anneli Hintsalan lämminhenkistä opetusta alaluokilla. Kaikki oli tuttua ja turvallista.

Partiotoiminta oli myös vilkasta Rautiossa. Partiotoimintaa vetivät kirkkoherra Martti Peltonen ja Rauno Sipilä. Erilaiset poliittiset mielipiteet eivät koskaan ole olleet yhteistyön ja rautiolaisten tavoitteiden esteenä Rautiossa. Itsekin pelasin aikanani lentopalloa Raution Raikkaan joukkueessa niin kuin kaikki kaverinikin. Lähes kaikki olivat maalaisliittolaisia, mutta oli Rautiossa työläisiäkin. Kaikkia kohdeltiin tasavertaisesti. Kaikki olivat rautiolaisia. Urheilu ja nuorisoseuratoiminta olivat monesti yhdistävä tekijä. Urheilu on ollut aina Rautiossa keskeisessä asemassa. Kylienväliset kilpailut ja Raution Kisailijoiden toiminta on ollut yhdessä Raution Nuorisoseuran kanssa koko Raution vapaa-ajan toiminnan keskeisiä asioita.

Rautiossa myös musiikilla on ollut tärkeä merkitys. Landola-orkesteri on tyypillisintä rautiolaista toimintaa. Leo Kinnunen toimi ja toimii yhä edelleen yhtyeen laulusolistina. Erityisesti mieleeni on jäänyt, kun Leo Kinnunen lauloi appiukkoni hautajaisissa Veteraanin Iltahuudon todella vaikuttavalla tavalla. Yhteishenki ja auttavaisuus ovat keskeisintä rautiolaisuutta. Nykyisin Rautio tunnetaan urheilijoistaan, ennen kaikkea painonnostajistaan, ja tohtoreistaan. Rautiossa on uskomattoman paljon tohtoreita kylän kokoon nähden. Mieleeni tulee julkisuudessa varsin usein esiintyvät sukulaiseni veroalan asiantuntija professori Heikki Niskakangas ja Tampereen yliopiston professori Arto Haveri. Koulukaverini Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun vararehtori tekniikan tohtori Keijo Nivala, lääketieteen tohtori Tapani Typpö ja eläinlääketieteen tohtori Eljas Jukola. Muut tällä hetkellä mieleen tulevat rautiolaiset tohtorit ovat tekniikan tohtori Asseri Typpö, naapurin poika joukkoviestinnän professori tohtori Esa Väliverronen, Metsäntutkimuslaitoksen tohtori Raija-Liisa Petäistö, tohtori Pekka Verronen ja tohtori Pirkko Rautakoski.

Ja täydennyksenä lisätään (20.7.07) tohtori Anni Vanhatalo. Anni on lapsuudenkotini lähimmän naapurin Helmi ja Arvo Hillukkalan tyttö.

Lisää rautiolaisia tohtoreita

Juhani Peltonen (s.1952) on väitellyt avaruustutkimuksesta fysiikan tohtoriksi (virallisesti filosofian tohtori, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Turku) vuonna 1996 Turun yliopistossa. Nykyisin hän toimii elektroniikan yliopistolehtorina Turun yliopiston informaatiotekniikan laitoksella, aikaisemmin Turun yliopiston avaruustutkimuslaboratoriossa. Tällä hetkellä Juhani Peltonen on virkavapaalla yliopistovirasta, toimien teknillisenä johtajana avaruustutkimusta tekevässä yliopistoa lähellä olevassa yrityksessä Turussa.

Juhani on Martti ja Hanna Peltosen vanhin poika. Martti toimi Raution kirkkoherrana ja oli kansanedustajaehdokkaana jääden vain muutaman kymmenen äänen päähän valinnasta. Martti Peltonen oli innokas partiotoiminnan vetäjä. Juhani Peltosen kanssa harrastimme myös urheilua kotiemme läheisellä urheilukentällä. Juhanin parhaimpiin lajeihin kuului seiväshyppy. (Tämä lisäys on tehty 16.10.2007)

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut muotokuvan kunniatohtori toimittaja Helena Petäistöstä.

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut muotokuvan kyläpäällikkö Alpo Murtoniemestä

Taiteilija Tanja Luukkonen on piirtänyt muotokuvan professori Arto Haverista

Taiteilija Tanja Luukkonen on piirtänyt muotokuvan professori Esa Väliverrosesta

Taiteilija Tanja Luukkonen on piirtänyt muotokuva professori Pekka Verrosesta.

Taiteilija Tanja Luukkonen on piirtänyt muotokuvan tohtori Päivi Rohkimaisesta.

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut karikatyyrimaalauksen johtaja Pekka Niskasta.

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut muotokuvan teologian maisteri Klaus Korhosesta.

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut tohtori Keijo Nivalan muotokuvan.

Pekka Niska on Rautiosta

Pekkaniska nostaa on tuttu näky Suomessa niin kuin muuallakin maailmassa. Pekkaniska Oy on suomalainen nostureita ja henkilönostimia vuokraava ja myyvä yritys, jolla on toimintaa myös Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. Sen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja on Pekka Niska, naapurin poika Rautiosta. Pekka Niskan vanhemmat Antti ja Anni Niska olivat kummejani. Pekka Niska on innokas kuntoilija, tanssiharrastaja ja maratonjuoksija. Hän on tullut tunnetuksi myös lenkkeilemisestään talvella ilman paitaa. Niska tukee alaistensa kuntoilua ja terveellisiä elämäntapoja maksamalla bonuksia esim. maratonin juoksemisesta, tupakoimattomuudesta ja raittiudesta.

Pekkaniska Oy tukee taloudellisesti henkilökunnan kuntoiluharrastuksia ja tarjoaa terveisiin elämäntapoihin kannustavan kuntobonusjärjestelmän, joka mahdollistaa huomattavat lisäansiot työntekijöille: virallisen maratonin juokseva saa 170 euroa, jos vuosi kuluu poissaoloitta, tulee 510 euroa, viinaton vuosi 170 euroa, tupakanpolton lopettaminen tuo 1000 euroa, tupakaton vuosi 170 euroa. Vähintään 5 kilometrin lenkkeily tuo euron kilometriltä, ja toimitusjohtajan voittavat leuanvetäjät tienaavat 170 euroa, eli johdon omakin malli on pelissä mukana. Useissa yhteyksissä Pekka Niska on itse todennut, että vaikka he maksavatkin työntekijöilleen normaalin palkan päälle kuntobonuksia, niin nuo rahat tulevat reilusti takaisin esimerkiksi juuri vähentyneinä sairauspoissaoloina. Pekka Niska on todella värikäs persoona. Hänestä on paljon kaskuja ja juttuja. Niiden todenperäisyyttä en tiedä, mutta kerron niistä nyt pari. Kerrotaan Pekka Niskan ostaneen lentokoneen. Hänen kerrotaan sanoneen, ettei tule köyhät vastaan, kun kulkee lentokoneella. Kerrotaan, että Pekka Niska oli liimannut menneinä vuosina auton takalasiin rivin 500 markan seteleitä. Hän ehkä halusi näyttää, että hänellä on sitä mistä muilla on puutetta. Nämä saattavat olla kaskuja, koska tällainen toiminta ei kuulu perinteiseen rautiolaisuuteen.

Muita tunnettuja rautiolaisia

MTV3:n Ranskan kirjeenvaihtaja Helena Petäistö on myös tunnettu rautiolainen, joka on myös minun kanssani samaan sukuun kuuluva. Helena Petäistö on kirjoittanut useita kirjoja. Petäistön ensimmäinen kirja Ranskalaiset korot ilmestyi vuonna 1995. Myös kirjailija Maarit Verrosen sukujuuret ovat Rautiossa. Maarit on rautiolaisen Harri Verrosen tyttö toiselta puolen jokea. Maarit on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Suomen ehkä tunnetuimmalla salibädyn pelaajalla Janne Tähkällä on myös rautiolaiset sukujuuret. Hän on naapurin tytön, Saaren Eliisan poika. Kansanedustaja runoilija Leonard Typpö kuuluu myös rautiolaisiin tunnettuihin henkilöihin. Hän toimi kansanedustaja 1911-1914 ja 1917-1921 Myös pappi Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustaja ja Akateemisen Karjala Seuran varapuheenjohtaja aktivisti Elias Simojoki on syntynyt Rautiossa. Simojoki oli kansanedustajana 1933-1938 Kuopion vaalipiiristä. Koristeveistäjä Eino Takkunen ja Seppä-Tomme eli Tuomas Rönni olivat käteviä käsistään. Suurelle yleisölle tuntemattomia tohtoreitakin taitavampia osaajia.

Kaikki rautiolaisia.

Vanhoja kuvia Rautiosta

Rautiolaisia lottia vuodelta 1941

Raution ensimmäinen auto, jonka osti Alfred Tokola vuonna 1924, ja jota ajoi hänen poikansa Väinö.

Raution maatalousnäyttely 1964