keskiviikko 4. syyskuuta 2024

TO 05.09.2024 Orpon hallitus ei uskaltanut tehdä tarvittavia ratkaisuja

 


Konsulttitoimisto Erkki Aho Ky:n logo. Yritys on nyt telakalla, koska Suomen valtio estää sen toiminnan. Minua ne eivät saa tapettua vaikka kovasti ne ovat uhkailleet ja yrittäneet.

Olen ollut tyytymätön jo pidemmän aikaa Hyvinvointialue Pohteen toimintaan ja Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamiseen. Olen esittänyt ratkaisuksi seuraavaa:


Suomeen tulisi perustaa n.100-120 pientalousaluetta. Kalajoen pientalousalueeseen tulisi kuulumaan Kalajoki (12 334), Alavieska (2347) , Merijärvi (1055) ja Pyhäjoki (2984). Hyvinvointialueet tulisi lakkauttaa ja palauttaa perusterveydenhuolto pientalousalueille ja siirtää erikoissairaanhoito kokonaan valtion vastuulle. Kalajoen terveyskeskukseen tulisi palauttaa takaisin entiselleen eli 46 paikan vuodeosastoksi. Kalajoen Artema tulisi siirtää Jedun alaisuudesta Kalajoen pientalousalueen vastuulle.

Oppilaisten ja yritysten yhteistyötä tulisi parantaa siten, että ammattikoulun oppilaille järjestetään työharjoittelupaikat pientalousalueen yrityksiin ja se toteutetaan oppimestari-kisälli-systeemiä noudattaen. Artemassa ja Kalajoen kristillisessä opistossa koulutettaisiin oppilaita alueen yritysten ja Kalajoen terveyskeskuksen sekä palvelukotien ja palvelukeskusten tarpeisiin. Palvelukodeissa ja palvelukeskuksissa olisi oma sairaanhoitaja ja tarvittava määrä lähihoitajia. Niissä olisi myös oma keittiö sekä oma pieni kuntosali. Oppilaiden koulutuksesta näihin tehtäviin vastaisi Kalajoen kristillinen kansanopisto.


Yrityspalvelu- ja työvoimapalvelut yhdistettäisiin Arteman yhteyteen. Näin voitaisiin tehokkaasti järjestää oppilaille työharjoittelupaikkoja pientalousalueen yrityksiin. Samalla yritykset saisivat vastapalveluna edullista työvoimaa mikä auttaa yrityksen tuloksen muodostamisessa pienentämällä henkilöstökuluja. Tätä Kalajoen matkailuyritykset tarvitsevat matkailukauden jatkumisen ohella.


Kouluihin tulisi järjestää kaksi ylimääräistä viikkotuntia liikuntaa. Niiden vetäjinä voisivat toimia siihen koulutetut Arteman ja Kristillisen opiston oppilaat sekä urheiluseurojen eri toimialojen vetäjät. Samat henkilöt voisivat vastata myös palvelukotien ja eläkeläisten kuntoilusta. Tämä menetelmä toisi uusia työpaikkoa pientalousalueelle.

Työvoima- ja yrityspalvelut voitaisiin hoitaa lähes nykyisellä henkilömäärällä. Pientalousalueen vetovoima kasvaisi ja yritysten toimintaedellytykset paranisivat. Oppilaitosten vetovoima kasvaisi ja yritykset saisivat kaipaamaansa apua ja turvaa tulevaisuuttaan varten. Vanhusten huolto tulisi järjestettyä asiakasystävällisellä tavalla. Myös perusterveydenhuollon palvelut säilyisivät pientalousalueella. Erikoissairaanhoidon palvelut siirtyisivät yksistään valtion vastuulle. Kalajoen pientalousalueesta tulisi järjestää pilottiprojekti esimerkkinä muulle Suomelle siitä miten asiat pitää hoitaa.

Olen kirjoittanut tästä asiasta blogissani

KE 21.08.2024 Hyvinvointialueet on lakkautettava

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/08/ke-21082024-hyvinvointialueet-on.html


TO 15.08.2024 Kalajoen kuuluisien sairaalapalvelujen tuhoaminen (nettikirja sivuja 103 )

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/08/to-15082024-kalajon-kuuluisien.html



Jorma Jaakolan sivuilta löysin amerikkalaisen konsultin tekemän suunnitelman vuodelta 1993.

https://www.jormajaakkola.fi/sote

Huomasin, että asia on ratkaistu jo 30 vuotta sitten esittämälläni tavalla. Olen vain päivittänyt suunnitelman ajan tasalle. Suomen valtiolla eli Orpon hallituksella ei ollut rohkeutta tehdä näin radikaalia uudistusta Suomen sairaalaverkon pelastamiseksi ja perusterveydenhuollon turvaamiseksi lähietäisyydellä.

Olen kirjoittanut blogissani oikeusjärjestelmän uudistamisesta, mikä säästäisi Suomen valtion menoja sadoilla miljoonia ja takaisi kansalaisia perustuslain mukaisen oikeusturvan.



Toinen asia mitä Orpon hallitus ei uskaltanut tehdä on oikeusvaltion pelastaminen.


MA 19.08.2024 Oikeusjärjestelmän uudistaminen

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/08/ma-19082024-oikeusjarjestelman.html

Suomen valtio säästää satoja miljoonia euroja jos Suomessa uudistettaisiin oikeus- ja poliisijärjestelmä.


LA 17.08.2024 Miksi Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta?

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/08/la-17082024-miksi-suomessa-ei-ole.html

Jos Suomen perustettaisiin perustuslakituomioistuin, niin silloin voitaisiin lakkauttaa nykyisenkaltainen kaksinkertainen laillisuusvalvonta, korkein oikeus ja hallinto-oikeudet. Suomessa olisi sen jälkeen vain käräjäoikeudet, hovioikeudet ja perustuslakituomioistuin.

Todisteet Suomen valtion viranomaisten ja kansanedustajien rikollisesta toiminnasta seuraavat asiat:

PE 28.04.2023 Kantelu

https://kalajokinen.blogspot.com/2023/04/

Kukaan ei vastannut.

Koiviston konklaavi: suomalaisten ryöstäminen ja oikeusmurhat – Suomiko oikeusvaltio?

https://mvlehti.net/2019/07/30/koiviston-konklaavi-ja-suomalaisten-joukko-oikeusmurha-siis-suomiko-oikeusvaltio/


KE 08.02.2023 Valtiopetos ja yrittäjien murhat eivät vanhene koskaan

https://kalajokinen.blogspot.com/2023/02/ke-08022023-valtiopetos-ja-yrittajien.html


SU 19.03.2023 Pelasta Suomi rikollisten käsistä!

https://kalajokinen.blogspot.com/2023/03/su-19032023-pelasta-suomi-rikollisten.html


Näin toimii lestadiolaiset poliisit:

TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Tässä on selostus Rovaniemen hovioikeuden tietoisesta rikollisesta toiminnasta_

KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


Tässä on todistusaineisto Rovaniemen hovioikeuden ja Suomen valtion rikollisesta toiminnasta.

PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


Kun poliisi ei tutki, eikä syyttäjä syyttäjä, eikä oikeuslaitos ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei huomaa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan niin kysymys on myös tästä rikoksesta:


Kysymys on muun muassa tästä rikoksesta


Rikoslaki 11 luku 4 § (11.4.2008/212)
Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan

Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava
törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

9 a § (4.12.2009/990)

Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä
1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
hänet on tuomittava
kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.



Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tunnustanut CNN:lle, että Suomessa yrittäjiä kohdeltiin epäreilusti.

Koska poliisi ei ole tutkinut asioitani, eikä syyttäjä syyttänyt eikä oikeus ole ottanut käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei ole nähnyt asioissa mitään laitonta rikoksista puhuttamaan yli 25 vuoteen, niin teko täyttää myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan menettelyn eli kidutuksen tunnusmerkistön. Kidutus on ihmisoikeusrikos mikä on kielletty rikoslaissa ja myös perustuslaissa.

Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.


SU 11.08.2024 Maalaukset ja muotokuvapiirrokset todistusaineistoineen todistavat syyttömyyteni

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/08/su-11082024-maalaukset-ja.html

Pankkikriisi

https://pankkikriisi.blogspot.com/

Oikeuslaitos ja poliisi

https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/



Tähän oikeusvaltioasiaan liittyy myös huippuälykkään juristin Jaana Kavoniuksen ajojahti. Tämä tekstivetoomus tuli minulle eilen ja nyt julkaisen siitä pari riviä. Oletan, että teksti on juristi Kavoniuksen itsensä kirjoittama: Syyttömän tahallinen vangitseminen ja syyttäminen väärillä tiedoilla ja yritys lavastaa syytön yli 5 vuodeksi vankeuteen on törkeä rikos ja iso uutinen. Alla on tiivistelmä Kavoniukseen kohdistetun lavastuksen ja vangitsemisen törkeydestä. Tiivistelmässä on selvitetty myös uusien todisteiden merkitys. Todisteita ovat verkoston rikolliset siis itse salailleet ja valehdelleet olemattomiksi omien rikosten toteutuksissa ja syyttömän uhrinsa lavastamiseksi syytteisiin, etsintäkuulutetuksi, vangituksi, kotietsintöjen kohteeksi ja syyttömänä yli 5 vuodeksi vankilaan.



Aikanaan Suomen Natura-asia toteutettiin vastoin EY:nn direktiivejä.

NATURA

https://naturansalat.blogspot.com/2011/06/natura.html

Suomi jätti EU:n komissiolle tammikuussa 1996 valtion maita koskevan Natura 2000-kohdeluettelon, jonka valmisteluun osallistuivat ympäristöministeriö, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus ja Metsäntutkimuslaitos.


Alueelliset ympäristökeskukset tekivät ehdotuksensa Natura 2000-verkostoon mukaan otettavista kohteista omilta toiminta-alueiltaan ilman direktiivien edellyttämiä koko maan tietoja ja arviointeja. Ehdotukset sisälsivät, myös yksityisten omistuksessa olevia uusia alueita. Joidenkin vanhojen suojelukohteiden rajauksia tarkistettiin. Ympäristökeskukset toimittivat ehdotuksensa ympäristöministeriölle lokakuussa 1996.

Ympäristöministeriön vuonna 1997 kuulemista varten nähtäville asettamaan suojeluehdotukseen otettiin mukaan 170 000 hehtaaria erilaisten toteutumattomien suojeluohjelmien lisäksi myös ulkopuolisia alueita, joista 100 000 hehtaaria oli yksityismaita. Ympäristöministeriön ehdotuksesta maanomistajat jättivät 14 300 muistutusta. Muistutusten perusteella Natura-alue pieneni 263 000 hehtaaria eli viidellä prosentilla. Jatkomuistutuksia maanomistajat tekivät lähes seitsemän tuhatta.

Natura on vaiettu valtiosalaisuus

Suomen Natura luonnonsuojelualueet ovat syntyneet direktiivien ja EU:n tuomioistuimen päätösten vastaisesti. EU:n luonto- ja lintudirektiivi pantiin Suomessa täytäntöön pelkästään luonnonsuojelulain 64 §:lään kirjatulla yleisvaltuutuksella, jossa vain todetaan mistä Natura 2000 –verkosto Suomessa koostuu. Luontodirektiivin edellyttämää valintamenettelyä, EU:n komission Natura 2000-alueiden lomakkeistoa ja seikkaperäisiä täyttöohjeita ei ole noudatettu. Neuvoston antaman direktiivin mukaisesti jäsenvaltioiden ei tarvitse ehdottaa suojeltavaksi kaikkia alueita, joilla on tiettyjä luontotyyppejä tai lajeja. Jäsenvaltioilla on kuitenkin velvollisuus arvioida kaikki nämä alueet direktiivissä määrättyjen arviointiperusteiden mukaisesti.

Natura 2000-alueet tulee osoittaa ja valita siten kuin EY:n, nykyisin Unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö mm. tuomioissa C-371/98 kohta 22, C-67/99 kohta 34, C-71/99 kohta 27, C-220/99 kohta 31, C-301/14 kohdat 6, 31 ja 32 sekä viimeksi 19.10.2017 annetussa tuomiossa C-281/16 kohta viisi edellyttävät. Kaikissa edellä mainituissa päätöksissä mainitaan luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohta ja siinä mainittu liite III ( 1 vaihe ) sekä mm. teksti Jokaisen jäsenvaltion on laadittava liitteessä III (1 vaihe) vahvistettujen perusteiden ja asianmukaisen tieteellisen tietämyksen perusteella luettelo alueista, josta ilmenee, mitä liitteen I luontotyyppejä ja liitteen II luontaisia lajeja sen kansallisella alueella olevilla alueilla on.”



katso tarkemmin blogistani https://naturansalat.blogspot.com/



SU 25.08.2024 Mahoton älämöly raakuista. Niitä on Suomessa yli 2 miljoonaa

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/08/su-25082024-mahoton-alamoly-raakuista.html


Nyt tästä virheellisestä Naturan toteutuksesta kärsii syyttömät ja suomalaiset yritykset. Suomen olisi pitänyt aikanaan tehdä luettelot kaikista uhanlaisista eläimistä ja kasveista ja niiden esiintymispaikoista. Sen jälkeen olisi pitänyt valita parhaat paikat ja suojella niitä. Nyt Suomessa suojellaan kaikkia uhanalaisia eläimiä ja kasveja. Järkyttävää toimintaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti