maanantai 20. heinäkuuta 2020

KE 22.07.2020 Selvityspyyntö Oulun poliisille ja muille tiedoksi ja toimenpiteitä varten




Minun oikeusturvani kannalta on tärkeää, että rikostutkintapyyntöni käsitellään esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Tämä rikostutkintapyyntö 5770/S/5514/20, jossa tutkinnanjohtajana on Kajaanin poliisi Tiina Sarparanta ja tutkijana poliisi Lassi-Ville Kauhanen, ei minun mielestäni ole edennyt esittämieni lakien mukaan. Asia on ollut vireillä jo useita kuukausia, mutta vieläkään minua ei ole kuulusteltu asian johdosta. Olen varannut asiassa loppulausunnon mahdollisuuden.

Olen huolestunut sen johdosta, että Sarparanta oli tutkinnanjohtajana jo aikaisemmin eräässä tekemässäni tutkintapyynnössä ja silloin hän jätti asian kokonaan tutkimatta ja teki perustuslain vastaisen päätöksen. Silloinkaan minua ei kuulusteltu lainkaan. Asian tutkinta oli siis lain ja ihmisoikeussopimusten vastainen. Katson, että tutkinnanjohtaja syyllistyi rikoksista epäillyn käräjätuomari Sarianne Ervastin suojeluun, Sarparannan toiminnan kuitenkin siunasi minun oikeustajuni mukaan esteellisenä syyttäjänä asiassa toiminut kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinne. Olen tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille.

Minulle ei ole Oulun poliisi vieläkään kertonut, että kuka määräsi Tiina Sarparannan tutkinnanjohtajaksi asiassa 5770/S/5514/20 ja miksi R-asia muutettiin S-asiaksi ja kuka teki tämän muutoksen. Asia on kiistatta R-asia ja vieläpä sellainen asia, jossa tutkinnanjohtajana tulee olla valtakunnansyyttäjän ja tutkinta kuuluu ehdottomasti keskusrikospoliisille. Minun on syytä epäillä päätöksen tehnyttä Oulun poliisia vähintäänkin ammattitaidottomuudesta ja puolueellisuudesta eli poliisilain vastaisesta toiminnasta. Oikeuskanslerin on syytä selvittää asia.

Silloisen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomari Sarianne Ervasti teki minusta rikosilmoituksen Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta kolme vuotta sitten. Tutkinnanjohtajana asiassa on poliisi Hannu Mensonen ja tutkijana Pekka Niskakangas. Rikostutkinta tehtiin minun oikeustajuni mukaan esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Minä sain kuitenkin antaa loppulausunnot asiassa. Vieläkään ei ole tullut poliisin tutkinnan lopettamispäätöstä eikä minua vastaan ole nostettu syytettä. Miksi? Minulle asia on oikeusturvakysymys ja suuri sellainen, koska kysymys on erittäin suurista taloudellisista asioista.

Olen haastanut ulosottoviranomaiset jo kuusi kertaa Oulun käräjäoikeuteen, koska he perivät minulta sellaisia saatavia, jotka on saatu aikaan rikosten avulla ja ovat siksi perintäkelvottomia. Oulun käräjäoikeuden tuomarit eivät ole erottaneet ihmisoikeusrikosta ulosottovalituksesta ja Rovaniemen hovioikeus on hyväksynyt menettelyn niiltä osin kuin olen niistä valittanut Rovaniemen hovioikeuteen. Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela muutti ulosottovalituksen vaatimuksestani rikosasiaksi. Oulun käräjäoikeuden tuomari jätti asian käsittelemättä.

Korkein oikeus ei ole suosutnut purkamaan vääriä päätöksiä ja korkein oikeus toimii perustuslain vastaisesti. Se vetoaa oikeudenkäymiskaareen, mutta minulla on perustuslain mukaan oikeus valittaa alioikeuksien vääristä päätöksistä ja perustuslain mukaan 106 § Perustuslain etusija Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
Korkein oikeus siis toimii perustuslain vastaisesti. Miten voin saada oikeutta jos poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja korkein oikeus ei pura vääriä päätöksiä, lisäksi laillisuusvalvojat ja vastuunalaiset ministerit vaikenevat asioista. Myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja perustuslakivaliokunta vaikenevat asioista samoin kuin tasavallan presidentti ja tiedotusvälineet, jotka toimivat journalististen ohjeiden vastaisesti.

Minulle tärkeintä on se, että asiat etenenevät perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti ja minua kuulustellaan ja otetaan todistusaineistot vastaan ja kuullaan todistajiani sekä saan päätökseni asiasta mahdollisimman pian siltä osin, jolla voin hakea vahingonkorvauksia valtiokonttorilta. Pyydän kiirehtimään asiaa.

Perustuslaki 21 § Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Oulun käräjäoikeuden laamannin ilmoitus asiasta

Hyvä Erkki Aho
Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.
Ystävällisin terveisin
Antti Savela
laamanni

Rikos on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni.
Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön.Suomen viranomaisten toiminta asiassani on ollut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Kohtelu täyttää kiistatta ihmisoikeusrikosen tunnusmerkistön ja ennenkaikkea kidutuksen tunnusmerkistön.

Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineistot ovat kiistattomat. Miksi en saa oikeutta? Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa. He ovat toimineet syyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisi Raimo Ollilan rikoskumppaneina. Esteellinen syyttäjä on estänyt rikostutkinnat ja poliisi Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.

Todelliset syylliset ovat tässä
  • kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla
  • asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy
  • asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy
  • varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)
  • entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)

Rikollisten suojelijat
  • poliisi Raimo Ollila
  • poliisi Petri Oulasmaa
  • Oulun KRP

Kiduttajat
  • kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala
  • ulosottomies Eveliina Nissilä
Rikokset eivät ole vanhentuneet, koska ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko 25 vuoden ajan. Lisäksi valtiopetos ja siihen kuuluva SSP-sopimus pitävät rikokset avoimena.

SSP-sopimus

Suomen johtavat politikot järjestivät keinotekoisen 1990-luvun laman ja siihen liittyi olennaisena osana valtiopetos, josta keskeinen on SSP-sopimus. Kysymys on valtiopetoksen toteuttamiseen osallistumisesta ja Erkki Ahon kidutusrikokseen osallistumisesta. Kysymys on myös virkavelvollisuuden laiminlyönnistä, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä rikollisten suojelusta.

Suomessa ei ole ollut voimassa valmius- eikä poikkeuslait 1990-luvun laman hoidossa. Siksi toiminta on kiistattomasti rikollista. Pankit pelastettiin rikollisella tavalla ja yrittäjät, heidän yrityksensä, heidän perheensä ja yrityksen lainojen takaajat laitettiin maksumiehiksi ja pankkien pelastajiksi. Valtiopetos ei vanhene koskaan.

Pyydän Oulun poliisia vastaamaan ja valtakunnansyyttäjää tutkimaan asian. Oulun poliisi on laiminlyönyt rikostutkinnat asioissa yli 25 vuoden ajan. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa kuten esim. asianajaja Asko Keränen ja varatuomari Paavo M. Petäjä. Keräsen tunnustusta tukee avoin asianajovaltakirja PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajalta Heino Virralta
sekä muut tunnustetut rikokset, joista Keränen on saanut ehdottomat vankeustuomiot.

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

Kaiken lisäksi muu todistusaineisto asiassa on kiistatonta. Törkeä petos kauppasopimuksissa, syyttäjän esteellisyys 20 vuoden ajan, kauppojen purut ja väärillä tiedoilla haettu konkurssi. Prosessipetos konkurssiasiassa jne..

Pyydän Oulun poliisia vastaamaan ja valtakunnansyyttäjää tutkimaan asian. Oulun poliisi on laiminlyönyt rikostutkinnat asioissa yli 25 vuoden ajan. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa kuten esim. asianajaja Asko Keränen


Lisäksi todisteena asianajaja Asko Keräselle tehty avoin asianajovaltakirja. Heino Virta oli PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtaja.


Lisäksi olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle ja poliisille varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustuksen, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa, vaikka hän on antanut asiassa lausunnon käräjäoikeudelle asianomaisten tietämättä ja ilman heidän toimeksiantoaan.


Ensimmäinen asia tutkinnassa täytyy olla se, että kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen syyttäjä asioissani.
Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa,jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lainmukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kaupanvahvistus


Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.




Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.


Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu.Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.


Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja esteellisyys on virkarikos. Omien rikostensa peittelemiseen syyttäjä Heiskari organisoi uusia rikostutkintoja väärän oikeudenpäätöksen perusteella, jossa hän itse oli keskeinen rikollinen. Mikään rikos ei ole vanhentunut johtuen SSP-sopimuksesta sekä siitä, että ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä yli 25 vuotta. Kysymyksessä on kiistatta ihmisoikeusrikokset , kidutus , sekä perustuslain vastaiset toimet.

Kysymyksessä on myös valtiopetos. Se näkyy tästä

SSP-sopimus

SSP-sopimus on osa valtiopetosta eli jatko ns. Koiviston konnklaaville ja välivaihe Aktiv Hansa-kaupalle. PR-talojen konkurssivyyhti johtuu juuri SSP-sopimuksesta, jossa määriteltiin ylikapasiteetin poistaminen tietyilta aloilta ja määriteltiin yritysten kaatamisperusteet. Pankit tekivät yhdessä Suomen valtion kanssa n. 60 000 yrityksen poistamisen markkinoilta. Pankit pelastettiin ja rikollisille annettiin syytesuoja kuten asioista käy ilmi.
U20/4572


Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Valtiopetos on tosiasia

Jorma Jaakkolan kotisivut

Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

SSP-sopimus

Kalajoki 22.07.2020

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho

Jakelu Oulun poliisi, tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta, tutkija Lassi-Ville Kauhanen, keskusrikospoliisi, valtakunnansyyttäja, oikeuskansleri, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti