lauantai 4. heinäkuuta 2020

SU 05.07.2020 Paavo Väyrynen tyrmää elpymisrahaston. Paavo Väyrynen on jälleen kerran oikeassa.


Paavo Väyrynen Tapion Tuvalla Kalajoella pitämässä poliittista katsaustaan vaalikampanjanssa aikana


Kalajoki

Lähes puolet Kelan palvelupisteistä viikkoja kiinni Pohjois-Pohjanmaalla – kesätauko on pisin Limingassa ja Kalajoella

Rautiolaiset perustivat "kyläkauppanyrkin" – "Kyllä täällä kylällä kauppa pitää olla"
Erkin kommentti: Toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Helpommin sanottu kuin tehty.

Mökki tuhoutui Kalajoella tulipalossa – Voimakas tuuli vaikeutti kulkua Maakallaan palopaikalle

Vesiliikenneonnettomuus Kalajoella – Pelastuslaitos yrittää parhaillaan tukkia veneessä olevaa reikää

Matkailijat löysivät Kalajoen uuden merellisyyden – Sea Kalajoki toi palveluihin saaristoretket ja kalastuksen

Hanskin Puntti ei sammaloidu

Alueuutiset

Kymmeniä pelimannivideoita, iltakonsertteja ja työpajoja – Kaustisen festarit soivat tänä kesänä verkossa

Poliisi tutkii poikkeuksellista rakkauspetossarjaa: Keskipohjalaismiehen epäillään huijanneen lähes 40 naista eri puolilta Suomea – sai heiltä 1,3 miljoonaa euroa

Kotimaan uutiset

Matti Vanhasella on selvä viesti hallituksen syksyn kohtalonhetkiin: Uskottavat työllisyystoimet on tehtävä koronasta huolimatta
Hallitus on Sdp:n johdolla pyrkinyt kohti työllisyystavoitettaan niin sanotuilla aktiivisen työvoimapolitiikan keinoilla. Virkamiesten arviot hallituksen valmistelemien keskeisten uudistusten työllisyysvaikutuksista ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet vähäisiksi.
Työllisyyden suurelle kuntakokeilulle eivät virkamiehet pystyneet arvioimaan lainkaan työllisyysvaikutusta. Palkkatuen uudistuksen taas arvioidaan HS:n tietojen mukaan tuovan vain noin tuhat uutta työllistä.
Tämä tarkoittaa sitä, että hallitus joutuu tavoitteensa täyttääkseen todennäköisesti päättämään syksyn riihessä hyvin kiistanalaisista asioista – Vanhasen mainitsemia ”todennettavia” työllisyysvaikutuksia kun virkamiehet pystyvät laskemaan esimerkiksi sosiaaliturvan leikkauksille.
Erkin kommentti. Tämä tarkoittanee sitä, että eläkeikää tullaan nostamaan. Se on Vanhasen aikaisempikin keino. Katso:

Kuka voiteli pääministeri Matti Vanhasen sukset? – eläkeiän nosto kiistanalaista

22 miljardia euroa taivaan tuuliin

Ay-johtajat pitävät Vanhasen vaatimuksia syksyn työllisyystoimista mahdottomina: ”Meillä ei ole nyt mitään edellytyksiä neuvotella heikennyksistä”
KAHDEN suuren työntekijäjärjestön johtajat tyrmäävät valtiovarainministeri Matti Vanhasen ajatuksen siitä, että hallitus päättäisi merkittävistä työllisyystoimista jo syyskuun budjettiriihessä.
Vanhanen sanoi HS:n haastattelussa lauantaina, että koronaviruskriisistä huolimatta hallitusohjelman kirjaus 30 000 työllistä tuovista toimista syksyn riiheen mennessä on yhä voimassa. Vanhanen sanoi myös, että moniin toimista ”työmarkkinaosapuolet on saatava mukaan”.
Suurimman työntekijäjärjestön SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää aikataulua epärealistisena.
Erkin kommentti: Hallituksen kestävyys punnitaan elokuun bujdettiriihessä.

HS: Tällainen Sanna Marin on kulisseissa – kiroilee paljon, siivoaa rentoutuakseen
Marinin tuntevat kuvailevat Marinin ristiriitaisia puolia. Julkisuudessa hillitty Marin ei ole tätä aina kulisseissa. HS:n mukaan vahva johtaja Marin tuskastuu välillä muiden jahkailuun ja kiroilee paljon.
  • Hän saattaa sanoa jostain ihmisestä aika pahastikin. Kun hermo menee, hän näyttää sen kyllä muillekin, demarivaikuttaja kertoo HS:lle.
Erkin kommentti: Marinin ja SDP:n suosion alasajo on alkanut.

Ulkomaan uutiset

Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila - siirtolaiset käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti
Ihmisoikeusjärjestö SOS Mediterranee julisti perjantaina hätätilan siirtolaisia Välimereltä pelastavalle alukselle. Italian Sisilian eteläpuolella yli viikon maihinnousulupaa odottaneen aluksen kyydissä on 180 siirtolaista. Lupaa on pyydetty Maltalta ja Italialta.
Järjestön mukaan laivan on saatava rantautua välittömästi huonontuneiden olosuhteiden ja aluksella syntyneiden väkivaltaisuuksien takia. Ocean Viking -aluksen miehistön ja siirtolaisten turvallisuus ei järjestön mukaan ole enää taattu.
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan yli 100 000 siirtolaista yritti ylittää Välimeren viime vuonna ja yli 1 200 ihmistä kuoli yrittäessään.

Itämeren kohonneiden säteilyarvojen lähdettä ei ole vieläkään paikallistettu – Venäläisasiantuntija uskoo sen olevan todennäköisesti Venäjällä
MOSKOVA Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA uskoo, että kesäkuussa Pohjois-Euroopassa mitatut pienet määrät radioaktiivisia aineita ovat peräisin ydinreaktorista.
[Ne] todennäköisesti liittyvät ydinreaktoriin, joka on joko käytössä tai sitä huolletaan, jolloin voi tapahtua hyvin pieniä radioaktiivisia päästöjä, atomienergiajärjestön eilen torstaina julkaistussa tiedotteessa sanotaan
(siirryt toiseen palveluun)
.
Samanlaisen arvion esitti aiemmin myös Suomen säteilyturvakeskus STUK.

Talousuutiset

Miljoona puuta päätymässä saunaklapeiksi tai ötököille – Myrskyt kaatoivat yksittäisiä puita, joita ei kannata hakea sahoille tai tehtaille
Kesä-heinäkuun vaihteen Uuno- ja Päivö-myrskyt kumosivat puita Suomen Metsäkeskuksen arvion mukaan noin puoli miljoonaa kuutiometriä, yksittäisinä puina yli miljoona kappaletta. Pääosin metsätuhot sijoittuvat Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon ja Kainuuseen.
Mutta mihin kaatopuut nyt päätyvät metsistä? Puuta on laossa noin 20 miljoonan euron arvosta.
  • Ongelma tämän kertaisessa myrskyssä on se, että kaatopuut ovat pääosin hajallaan ja harvakseltaan pitkin metsiä. Yksittäisiä puita ei kannata hakea sahojen ja tehtaiden käyttöön. Puita pitää olla kaatuneina vähintään kymmeniä, että metsänomistajan kannattaa ruveta harkitsemaan myyntiä, tähdentää johtaja Harri Välimäki Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalasta Joensuusta.

Pienpanimoiden etämyynti koronatukitoimena hylättiin lopullisesti
Pienpanimoiden etämyynti koronatukitoimena on kuopattu lopullisesti. Hallituslähteistä kerrotaan STT:lle, että hallituspuolueiden kärkiministerien muodostama viisikko käsitteli asiaa torstaina ja päätyi siihen, ettei pienpanimoiden etämyyntiä edistetä.
Vastuuministerinä toimiva perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) oli kertonut viisikolle, että etämyyntiä ei pystytä edistämään koronatukitoimena.
Erkin kommentti: Kysymys on tahdon asia. Halllitus ei ole kiinnostunut ratkaisemaan pienpanimoiden asiaa.

Etlan johtaja varoittaa Sanna Marinin suunnitelmista: ”Tarkoittaa verorahojen tuhlaamista ja kestävyysvajeen pahentamista”
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju huolestui Sanna Marinin hallituksen suunnitelmista jatkaa talouden elvytystä vielä ensi vuonna. Suunnitelmat perustuvat Vesa Vihriälän työryhmän näkemykseen, jota Kangasharju pitää liian pessimistisenä.

Urheilu-uutiset

Samuel Purolan kortit jäivät piiloon kauden avauksessa: "Odottelimme kylmässä viimassa ilman vaatteita"
Miesten 200 metrillä Samuel Purola viiletti voittoon ajalla 21,04. Kotistadionillaan kautensa avannut 20-vuotias jätti Roope Saarisen toiseksi (21,31) ja Riku Illukan kolmanneksi (21,48). Kotimaan kärkimiehistä mukana olivat myös Oskari Lehtonen (21,60) ja Eetu Rantala (22,11).

Maailmalla tapahtuu

Japanissa yli 200 000 ihmistä evakuoidaan ”ennen­näkemättömien” rankkasateiden tieltä – vanhainkodissa 14 asukkaan epäillään hukkuneen
JAPANISSA jo yli 200 000 ihmiselle on annettu evakuointimääräys rankkasateiden takia, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.
Japanin yleisradioyhtiön NHK:n mukaan ennennäkemättömän rankat sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyöryjä, ja ainakin yhdeksän ihmistä on kateissa maan eteläisimmällä saarella Kyūshūlla. Yksi ihminen on myös loukkaantunut vakavasti.
NHK:n mukaan viidentoista ihmisen pelätään kuolleen rankkasateiden seurauksena. Heistä 14 on Kumamoton prefektuurissa sijaitsevan vanhainkodin asukkaita, jotka jäivät upoksiin vedenpinnan noustessa vanhainkodin ympärillä.

Yhdysvallat juhlii itsenäisyys­päivää tilanteessa, jossa tartuntoja todetaan 50 000 tapauksen päivä­vauhdilla – Miten tilanne pääsi karkaamaan käsistä?

Tapio Rautavaaran karmea ahdinko paljastui, Ansa Ikosen haave kariutui ja ”peräseinäjokelainen naisprofiili” oli muodin huipulla – tällainen oli Suomi 100 vuotta sitten
1920-luvulla juhlittiin, jotta edellisellä vuosi­kymmenellä koetut sisällissodan kauhut unohtuisivat. Elintaso koheni, jazz rantautui Suomeen ja valko­kangas täyttyi tähdistä. Tällaisessa Suomessa elettiin sata vuotta sitten.
ENSIN tappoi sota, sitten tauti. Vuosina 1918–1920 espanjantautiin, influenssapandemiaan, kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä, suurimman arvion mukaan sata miljoonaa. Suomessa uhreja oli yli 20 000, vähemmän kuitenkin kuin sisällissodassa.
Käytännössä kaikki menettivät läheisiään ja ystäviään sotakentillä, vankileireillä ja sairasvuoteilla. Varttuva sukupolvi oppi kantapään kautta, että elämä oli arvaamaton ja loppu sattuman varassa. Sen unohtaakseen se heittäytyi huvituksiin. Alkoi iloinen 1920-luku.

Mielipiteet

Juha Pylväs ihmettelee Eduskunnasta-kolumnissaan Sitran turveideologiaa
Viime viikolla saimme tiedotusrumban myötä kuulla Sitran tekemästä uudesta turvetutkimuksesta. Tutkimus sinällään ei ollut mitenkään mullistava. Sitrasta on tullut ideologinen kieltolinko ja välillä tuntuu, että tavoitteena on lakkauttaa kaikki elämä Suomesta hiilidioksidipäästöjen estämiseksi. Kun lopetamme lämmityksen, liikkumisen ja syömisen, ei ilmastokaasujakaan synny lainkaan.Sitran turvevihamielinen kanta ei ole uusi. Tutkimukset toisensa jälkeen syyllistävät tätä maakuntia työllistävää ja valtavan energiapotentiaalin omaava luonnonvaraa. Tutkimuksellinen näkökulma on erittäin ohut ja keskittyy nimenomaan haittojen listaamiseen ja alasajon vaihtoehtojen vertailuun.
Monille alueemme lämpölaitoksille turve on keskeinen energialähde, jolla kaukolämpö turvataan myös tulipalopakkasilla. Turpeen nopea alasajo lisää merkittävästi kuitupuun tuontia Venäjältä venäläisten autoilijoiden toimesta. Jo nyt tuota autorallia ajetaan Vaasaa ja Oulua myöten. Ilman turvetta ralli vain kiihtyisi ja energiaomavaraisuutemme olisi jälleen piirun verran vahvemmin Venäjän varassa.


Pääkirjoitus: Saksan täyskäännös voi muuttaa EU:ta pysyvästi
SAKSAN talous- ja europoliittinen linja on lyhyen ajan kuluessa kokenut jokseenkin radikaalin täyskäännöksen.
Koronakriisi on voimistanut ja korostanut käännettä, mutta Saksaa – ja maan EU-linjaa – ohjaavat muut syyt kuin korona.
Käänne alkoi vähitellen ja aluksi miltei huomaamatta mutta joka tapauksessa hyvissä ajoin ennen kuin kukaan oli kuullut sanaakaan koronasta ja varsinkin ennen kuin eurotalous oli suistunut koronakriisiin.
Senkään vertaa Saksan suunnan muutoksella ei ole tekemistä sen kanssa, että maasta tuli tämän kuun alussa vuorostaan EU:n puheenjohtajamaa.
Toki EU-puheenjohtajan asema antaa lisää kaikupohjaa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin puheenvuoroille, mutta niidenkin uudet painotukset johtuvat muista seikoista kuin koronasta tai EU-puheenjohtajuudesta.
SELKEIMMIN Saksan täyskäännös käy ilmi tavasta, jolla maa on koronariisin kuluessa luopunut aiemmista talouskurin periaatteistaan.

Vuosikymmeniä Pariisissa asuneen tv-toimittajan Helena Petäistön mielestä maanviljelijöitä arvostetaan Ranskassa ihan eri tavalla kuin Suomessa – "Jos poliitikko ei osaa taputtaa maatalousmessuilla lehmän takapuolta, häntä ei oteta vakavasti"
"Olen asunut koko ikäni kaupungeissa, Oulussa, Helsingissä ja Pariisissa. Minulla oli kuitenkin mummolat maalla Rautiossa. Heräsin maaseudun asialle Ranskassa, jossa ei ole Suomen kaltaista hullua vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välillä."

Paavo Väyrynen tyrmää elpymisrahaston: ”Kasvattaisi valtionvelkaa ja takausvastuita tavalla, johon meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa - Tässäkin on kysymys Suomen itsenäisyydestä”
EU-neuvoston oikeuspalvelun kannanotto on vain lausunto, eikä se sido neuvoston jäsenmaita, kirjoittaa Paavo Väyrynen blogissaan.
Pitkän linjan poliitikko Paavo Väyrynen (kesk) on sitä mieltä, että EU:n uuden elpymisvälineen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen. Väyrysen mielestä Suomen tulisi jättäytyä rahaston ulkopuolelle.
Erkin kommentti: Asia on juuri niin kuin Paavo Väyrynen kirjoittaa.

Koskenkylä: Elvytysrahaston laillisuus kyseenalainen – EU-oikeuspalvelun arvioinnit eivät ole lopullisia juridisia arvioita päätösten laillisuudesta
VTT Heikki Koskenkylä arvioi Suomen Uutisille EU-elvytysrahaston laillisuutta. Toisin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat antaa ymmärtää, EU-oikeuspalvelun arvioinnit eivät ole lopullisia juridisia arvioita komission ja neuvoston päätösten laillisuudesta.

Paljonko Suomi maksaa?
Mikä sitten on Suomen jäsenmaksu? Eurooppatiedotus tarjoaa vastaukseksi vain ns. nettoerää, jonka suuruudeksi se kertoo vuoden 2018 osalta 580 miljoonaa euroa. Mutta onko nettojäsenmaksu se oikea suure? Rohkenen epäillä. Varsinainen jäsenmaksu on 2 miljardin luokkaa (2200 miljoonaa euroa kuluvana vuonna). Se, mitä saadaan takaisin, on jotain puolentoista miljardin kieppeillä. Mutta on pidettävä mielessä, että systeemin ei toimi niin, että VM lähettää EU:lle 2.2 miljardia ja saa paluupostissa 1.5 takasin. Suomi saa (joskus) jotain, josta se ei voi itse päättää. Se on vähän sama, jos velallisesi, jolle olet vipannut 1000 euroa, antaa sinulle takaisin 1000 euron arvosta (hänen oma arvionsa) suolakurkkuja ja sanoo, että nyt olemme sujut. Vai oletteko sujut? Muistan vaan aikanaan (taisi olla vuosi 1998), kun silloinen liikenneministeri Matti Aura valitteli minulle, että EU:sta oli tullut x miljoonaa euroa liikennehankkeisiin, mutta ne olivat tulleet kaikki hankkeille, jotka ministeriö oli aiemmin hylännyt täysin kannattamattomina. Suomi siis sai jotain, mutta ei sitä, mikä olisi ollut sille tähdellisintä. Suomen saama ”raha” ei suinkaan ole Suomen kannalta ekvivalenttia sen rahan kanssa, jota maksamme jäsenmaksuna. On sinänsä merkillistä, että koskaan ei ole selvitetty, mikä loppujen lopuksi on Suomen saamien ”rahojen” markkina-arvo. Yleensä keskustelu päättyy siihen, kun joku yksinkertainen sielu keksi, että EU:sta saa maataloustukea.

Yle Areena

Muisti: Wiiman kuuma lasti
Vuonna 1953 suomalainen tankkeri Wiima joutui keskelle maailmanpoliittista selkkausta. Laiva lähti viemään öljyä Kiinaan, joka oli kauppasaarrossa Korean sodan takia. Ohjelmassa matkaa muistelee mm. laivan sähköttäjä. (U)

Muisti: Teiniliiton loppu
Kun Juha Rekola lähti vakoilemaan isosiskon mahdollista poikaystävää vasemmistonuorten kokoukseen, alkoi samalla hänen retkensä Suomen Teiniliiton ytimeen. Mikä tuhosi vaikutusvaltaisen järjestön muutamassa vuodessa? (U)

Muisti: Kylmä sota Helsingissä
Toimittaja Reijo Nikkilä tekee aikamatkan vuoden 1962 Nuorisofestivaalille, jossa hän itse oli mukana järjestäjänä. Kylmän sodan asetelmat ja kukkotappelut järisyttivät Helsinkiä kymmenen päivän ajan. (U)

Youtube

Poliittinen Oikeudenkäynti - Suoraa Puhetta Arto Luukkanen
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen jatkaa poliittista ajojahtia. Nyt Sebastian Tynkkynen, Jussi Halla-aho ja Juha Mäenpää ovat hänen hampaissaan. Miksi tämä poliittinen oikeudenkäynti saa jatkua? Miksi Suomen Eduskunnan 121 edustajaa äänesti syytesuojan pois ottamisesta? Onko Suomessa poliittista vapautta? Keskustelua johtaa Arto Luukkanen ohjelmassa Suoraa Puhetta.

Juha Mäenpää - VIERASLAJIT

Juha Mäenpää - Syytesuoja

YLE vs. Halla-aho & Juha Mäenpää

Suomen suurin ja kuumin sananvapauskeskustelu: pitääkö poliittinen puhe punnita oikeussaleissa?
Eduskunta kävi tulisen keskustelun kansanedustaja Juha Mäenpään syytesuojan poistamisesta. Perustuslain mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eduskunnassa pitämistään puheista tai valtiopäivätoimista, ellei 5/6 kansanedustajista pura kansanedustajan immuniteettia. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen haluaa kokeilla uuden perustuslain aikana ensimmäistä kertaa, jos eduskunta murtaisi kansanedustajan immuniteetin Juha Mäenpään puheen osalta, jossa hän heitti vieraslaji-vitsin. Keskustelu syytesuojan poistamisesta käytiin eduskunnassa keskiviikkona 24.6.2020 ja varsinainen äänestys, jossa immuniteetti voitaisiin poistaa, suoritetaan perjantaina 26.6.2020. Jo ennalta tiedetään, että koko perussuomalaisten ryhmä tulee puolustamaan kansanedustajan immuniteettia poliittisiin puheisiin. Muuten demokratia menee rikki, kun kansan mandaatilla toimivat kansanedustajat eivät saa vapaasti edustaa kansalaistensa näkemyksiä.

Sebun puheista rikosilmoitus?!

Petetyt Lupaukset ja Hallitus Nauraa - Suoraa Puhetta Arto Luukkanen
SDP nauraa, kun ihmiset unohtaa. SDP:n entinen johtaja Antti Rinne lupasi kaikille 100 euroa. Sinne meni vappu satanen. Meni muutama vuosi, ja Sanna Marin perui lupauksen. Kaikki petetyt lupaukset unohdetaan ja Sanna Marinin SDP jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Suoraa Puhetta keskustelee tänään miten patsaita kaatuu ja vappu satanen haihtuu kun savuna ilmaan. Keskustelua johtaa Arto Luukkanen. Suoraa Puhetta Arto Luukkanen joka torstai.

Eduskunnan Kyselytunnit Ovat Yhtä Sirkusta
Eduskunnan kyselytunnit ovat melkoista teatteria, välillä jopa sirkusta. Oppositio kyselee hallituksen toimista tiukkoja kysymyksiä ajankohtaisista poliittisista aiheista, joihin hallituksen ministerit vastaavat ympäripyöreästi, tai jättävät kysymyksen huomiotta kokonaan vastauksissaan. Sanna Marin on viimeaikoina kunnostautunut puolustelemalla hallituksen laajaa kritiikkia saaneita toimintatapoja ja hyökkää niiden kyseenalaistamista vastaan. Hänen olemuksestaan nousseen suosion myötä huokuu selkeä ylimielisyys ja välinpitämättömyys parlamentarismia kohtaan käytännön toimissa, vaikka eduskunnan edessä toisin väittää. Hallituspuolueiden edustajat puolestaan syöttävät ministereiden lapaan valmiiksi sovittuja kysymyksiä, joista saa sitten kivoja otsikoita sosiaaliseen mediaan ja samanmielisten toimittajien juttuihin. Videon kyselytunnilla kansanedustajista kysymyksensä esittää Ville Tavio, Jussi Halla-aho, Riikka Purra, sekä Sinuhe Wallinheimo. Hallituksen ministereistä vastaamassa ovat Sanna Marin, Maria Ohisalo ja Tytti Tuppurainen. Eduskunnan kyselytunti 11.6.2020

EU:sta on tulossa tulonsiirtounioni (11.6.2020)

Keisalan tilan uutiset 2
Mitä Keisalan tilan lehmille kuuluu? Uutisissa muun muassa Nuorgam-lapinlehmän ja Ottiilia-jerseyn kuulumiset, kakkamysteereitä, hiehojen myynnistä, poikivien hiehojen mahaan pötsimagneetin laitto, Romantikon kanssa lenkkeilyä ja paljon muuta

Tältä näyttää iso navetta
Kauan odotettu ja pyydetty uuden navetan esittely! Tai v 2012 käyttöön otettu, puhumme siitä uutena navettana

Huumori

Kummeli - Martti Mielikäinen - Kusipullo

Kummeli Potilas Saarinen ja ilmaa vatsassa

Kummeli Matti näsä kuntosalilla

Musiikki

Kankaan kaunis Katriina ja miten Lotta oppii laulut

SÄKKIJÄRVEN POLKKA, Viljo Vesterinen ja Dallapé-orkesteri v.1939

Suvivalssi

KOLLÁROVCI- Sokoly (Oficiálny videoklip 9/2015)

Terveellinen ruoka

10 Health Benefits of Cinnamon You Need to Know

6 Proven Foods for Sleep - Foods to Treat Insomnia

Top 10 Healthiest Vegetables

Kuntoilu

abdos workout home

Home Chest

6 Athletic Core Exercises for Abs and Obliques

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti