torstai 19. syyskuuta 2024

PE 20.09.2024 Taidenäyttelyni valmistuu – pysyvää esittelypaikkaa ei vielä ole.

 


Tavoitteeni on saada hankittua kaikkiin maalauksiin ja muotokuvapiirroksiin kehykset vuodenvaihteeseen mennessä. Taidenäyttelyni historiikkeineen esittelee Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa vuodesta 1323 tähän päivään saakka. Taidenäyttelyssäni on n. 180 maalausta, muotokuvaa ja muotokuvapiirrosta sekä 24 rakennusten pienoismallia. Olen kirjoittanut kaikkiin historiikit. Historiikit tulevat taidenäyttelyyni esille vihreäkehyksisinä opastetauluina, joiden valmistuminen menee ensi vuoden puolelle taloudellisista syistä johtuen. Lisäksi taidenäyttelyyni on tulossa vielä kolme maalausta. Olen tilannut taiteilija Markku Hakolalta maalaukset Kalajoen kirkosta, Himangan kirkosta sekä Ansio-laivasta.

Ensi viikolla Raution painonnostajat saavat kultaisen kehyksen.

Milko Sergei Olavi Tokola (s. 10.lokakuuta 1992) on uransa vuonna 2018 lopettanut suomalainen painonnostaja. 163 senttimetriä pitkä Tokola edusti Raution Kisailijoita ja kilpaili 85-kiloisten luokassa. Aikaisemmin hän edusti Rovaniemen Reipasta.

Tokola osallistui ensimmäisiin aikuisten EM-kilpailuihinsa vuonna 2011 sijoittuen kahdeksanneksi 77-kiloisten sarjassa. Ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa hän osallistui vuonna 2011 ollen samassa luokassa 27:s. Huhtikuussa 2016 hän teki luokkansa Pohjoismaiden ennätystuloksen tempauksessa ja yhteistuloksessa. Samassa kuussa Tokola valittiin Suomen joukkueeseen kesän 2016 olympialaisiin.

Tokola kärsi uransa aikaisemmassa vaiheessa tajunnanmenetyksestä suuria painoja nostaessaan. Vaiva väheni Tokolan lihasmassan kasvettua ja iän myötä.

Tokolan puoliso Anna-Maria Tokola on myös painonnostaja.



Syntynyt

10. lokakuuta 1992 (ikä 32)
Rautio

Kansalaisuus

 Suomi

Uran tiedot

Pituus

163 senttimetriä

Laji

painonnosto

Seura

Raution Kisailijat

Valmentaja

Alar Seim, Viro

Saavutukset

Ennätykset

tempaus: 152 kg PE
työntö: 183 kg
yhteistulos: 335 kg PE


Anna-Maria Tokola (o.s. Everi, s. 28.huhtikuuta 1987 Pori) on suomalainen painonnostaja, joka edustaa Raution Kisailijoita. Aikaisemmin hän on edustanut Porin Puntti-Karhuja . Hänet on valittu Suomen vuoden painonnostajaksi vuonna 2009, 2010, 2012 ja 2015. Hän voitti alle 23-vuotiaiden EM-pronssia syksyllä 2010.

Marraskuussa 2010 Tokola saavutti uransa ensimmäisen arvokisamitalin Kyproksen Limasolissa nuorten EM-kisoista. 58-kiloisissa kilpaillut 23-vuotias Tokola sai pronssia työnnössä SE-tuloksella 102 kg. Yhteistuloksessa hän sijoittui neljänneksi 23-vuotiaiden naisten SE-tuloksella ja omalla henkilökohtaisella ennätyksellään 181 (79+102) kg. Ennen Kyproksella järjestettyjä EM-kisoja Tokolan parhaat saavutukset olivat 5. sija alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2009, 20-vuotiaiden MM-kisoissa 9. sija 2007 ja 17-vuotiaiden EM-kisoissa 5. sija vuonna 2004.

Vuonna 2009 Tokola osallistui aikuisten tasolla EM-ja MM-kisoihin. Bukarestin EM-kisoissa hän päätyi sijalle 10. ja 2009 MM-kilpailuissa hän epäonnistui tempauksessa, mutta oli työnnössä sijalla 15.

Tokola voitti Pohjoismaiden mestaruuden lokakuussa 2010 Norjan Spydebergissä, Hän työnsi kisoissa 23-vuotiaiden uudeksi ennätykseksi 102 kiloa 63 kg:n sarjassa ja teki kokonaistulokseksi 180 kiloa.

EM-kilpailuissa Kaaanissa 13.huhtikuuta 2011 58 kg:n sarjassa Tokola sijoittui yhteistuloksella 179 kg 9. sijalle. Työnnössä hän nosti SE-lukemaksi 103 kg ja päätyi 9. sijalle, mutta samassa sarjassa kilpaillut Heidi Harju paransi Suomen ennätykseksi 104 kg. Tempauksessa Tokolan tulos oli 76 kg ja tuloksena 11. sija.

Anna Tokola on voittanut Suomen mestaruuden vuosina 2004–2009, 2011–2016.

Saavutukset

  • Vuoden painonnostaja Suomessa 2009, 2010, 2012, 2015

  • Euroopanmestaruus kilpailuissa 7sija. 2015

  • Euroopanmestaruus kilpailuissa 6sija. 2012

  • Alle 23-vuotiaiden EM-pronssia 2010 (58 kg)

  • Pohjoismaiden mestaruus 2010

  • Naisten Suomen ennätys 63 kg:n sarjassa: Työntö 110 kg (29.8.2015) Yhteistulos 197kg (24.11.2015)

  • Naisten Suomen ennätys 58kg:n sarjassa: Työntö 103kg (13.4.2011)

  • Alle 23-vuotiaiden Suomen ennätykset 58 kg:n sarjassa: Tempaus 79 kg, Työntö 102 kg, Yhteistulos 181 kg (23.11.2010)

  • Alle 23-vuotiaiden Suomen ennätykset 63 kg:n sarjassa: Tempaus 80 kg, Työntö 102 kg, Yhteistulos 180 kg.

  • Alle 20-vuotiaiden Suomen ennätykset 58 kg:n sarjassa: Työntö 96 kg, Yhteistulos 171 kg

Muuta

  • Anna Tokola on painonnostaja Antti Everin sisko.

  • Anna Everi oli Yle TV-1-kanavan ohjelmassa Arto Nybergin vieraana 8. maaliskuuta 2010.

  • Anna Everi avioitui 10.9.2016 painonnostaja Milko Tokolan kanssa ja otti käyttöön miehensä sukunimen sekä koko etunimensä.



Kuusinkertainen paralympialaisten kultamitalisti Kari Joki-Erkkilä saa muotokuvaansa kulta/hopeakehyksen ensi viikolla.

Yksitoista urheilijaa sai 3. joulukuuta 2008 opetusministeriön jakaman Pro Urheilu –tunnustuspalkinnon, joka on suuruudeltaan 20 000 euroa. Vammaisurheilijoista palkinnon vastaanotti kelkkahiihtäjä Kari Joki-Erkkilä.


Kalajoen Junkkareita edustanut Joki-Erkkilä osallistui uransa aikana Naganon, Albertvillen ja Lillehammerin paralympialaisiin ja voitti niissä kaikkiaan yhdeksän paralympiamitalia. Paralympiamitaleista kuusi oli kultaista, kaksi hopeista ja yksi pronssinen. Kari on lisäksi voittanut MM-hopeaa ja MM-pronssia sekä yhden Euroopan mestaruuden, kaksi EM-hopeaa ja yksi EM-pronssia. Kari on voittanut kaksi Pohjoismaiden mestaruutta ja 11 Suomen mestaruutta, yksi SM-hopea ja yksi SM-pronssi. Kari Joki-Erkkilä valittiin vuoden vammaisurheilijaksivuonna 1994. Kari Joki-Erkkilä on Kalajoen kaikkien aikojen menestynein urheilija.

Uran alku
Kalajokinen Kari Joki-Erkkilä lähti talvella 1988 kokeilumielessä mukaan vammaisten pulkkahiihdon SM-kisoihin Ruukkiin saavuttaen viidellä kilometrillä kolmannen ja 10 kilometrillä neljännen sijan vain 150 kilometrin kuntopohjalla.

Seuraavana syksynä Kari Joki-Erkkilä kutsuttiin testeihin Peurangaan ja hän aloitti harjoittelun Rauno Sauron ohjeiden mukaisesti. Kautta 1988-1989 varten Joki-Erkkilä lykki rullasuksilla ja pulkalla yhteensä 1100 kilometriä. Hän voitti samana vuonna Kajaanissa kummankin matkan Suomen mestaruuden. Hän menestyi samana vuonna myös Euroopan mestaruuskilpailuissa Norjan Hurdalissa voittaen lyhyemmällä matkalla pronssia ja 7,5 kilometrin matkalla hän jäi neljänneksi vain puolen sekunnin päähän pronssista. Kuusamon SM-kisoissa Kari Joki-Erkkilä voitti sekä 5 että 10 kilometriä kahdeksalla sekunnilla ennen Seppo Joensuuta.

MM-kisoissa menestystä


Talvella 1990 maailmanmestaruuskilpailuja varten Kari lykki rullasuksilla 1600 ja suksillä lähes 1000 kilometriä. USA:ssa New Hampshiren osavaltion Jacksonissa pidetyissä MM-kisoissa hän johti 10 kilometriä hiihtos sekä 3,3 että 6,6 kilometrin väliajoissa. Suomalainen Seppo Joensuu jaksoi lopun nousut kuitenkin paremmin ja voitti Kari Joki-Erkkilän 22 sekunnin erolla. Viiden kilometrin kilpailuissa Joki-Erkkilä puolestaan nousi 2,2 kilometrin neljänneltä sijaltaan MM-pronssille Norjan Rolf Einar Pedersenin voittaessa 25 sekuntia nopeampana ja Joensuun ollessa toinen viisi sekuntia ennen Joki-Erkkilää.
Pihtiputaalla 1990 pidetyissä SM-kilpailuissa Joki-Erkkilä uudisti edellistalven kaksoisvoittonsa selvällä erolla.

Pohjoismaiden mestaruuksia


Vuoden 1991 pääkilpailuksi muodostui Vierumäellä pidetyt Pohjoismaiden mestaruushiihdot. Niissä Joki-Erkkilä voitti vakuuttavasti molemmat matkat ennen edellistalven maailmanmestaria Norjan Pederseniä. Viisi kilometriä kulki 15 ja kymppi 30 minuuttiin, mikä kertoo varsin kovasta menosta. Kymmenen kilometrin matkalla vielä puolimatkassa Norjan Pedersen johti kahdella sekunnilla, mutta maalissa Kari Joki-Erkkilä oli 16 sekuntia nopeammin.
Talvi 1991 tuotti jälleen kaksi Suomen mestaruutta seuraavan kilpailijan jäädessä kummallakin matkalla puolisen minuuttia.

Kuusi paralympia kultaa


Albertvillen paralympiakisoissa 1992 Kari Joki-Erkkilä voitti kultaa 5 km:n ja 10 km:n matkalla sekä hopeaa viestissä. Albertvillestä Suomi sai kaikkiaan 14 mitalia, joista kahdeksan oli kultaisia, kaksi hopeisia ja neljä pronssista. Albertvillen kisoihin osallistui 727 urheilijaa 24 eri maasta.
EM-kisoissa Baiersbronnissa Saksassa 1993 Kari Joki-Erkkilä voitti 5 km:n matkan ja oli 10 km:n matkalla sekä viestissä toinen.
Lillehammerin paralympiakisoista 1994 Kari Joki-Erkkilä voitti jälleen 5 km:n ja 10 km:n matkan sekä sai pronssia 15 km:n matkalla. Viestistä tuli hopeaa. Lillehammerin paralympialaisista Suomi 24 mitalia, joista 7 oli kultaa, kuusi hopeaa ja 11 pronssia. Lillehammerin kisoihin osallistui 993 urheilijaa 31 eri maasta.
Naganon paralympialaisissa 1998 Kari Joki-Erkkilä voitti 5 km:n ja 10 km:n kultamitallin. Naganon kisoihin osallistui 1200 urheilijaa 31 maasta.

Parhaimmillaan Kari Joki-Erkkilän harjoituskilometrimäärä ylitti 3000 kilometriä. Hiihtokilometrien määrä vaihteli talven säästä rippuen.


MA 01.07.2024 Virtuaalinen taidenäyttelyni on avoinna ympäri vuorokauden

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/ma-01072024-virtuaalinen.html


SU 09.06.2024 Erkki Ahon taidenäyttely

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/06/su-09062024-erkki-ahon-taidenayttely.html

Myös tämän osion loputkin muotokuvapiirrokset saavat omat kehyksensä.


Ensi viikolla Raution tohtoreista 22 saa sinisen kehyksen. Sininen on harmonian, luotettavuuden ja sympatian väri. Sininen edustaa luotettavuutta ja voimaa, mutta samalla myös vakauttaa ja rauhoittaa. Siniseen väriin liitetään myös yleviä tunteita ja sen sanotaankin edustavan menestystä sekä auktoriteettia.


KE 10.04.2024 Kotikyläni Raution tohtorit

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/04/ke-10042024-kotikylani-raution-tohtorit.html

Sain tänään perjantaina 20.09.2024 postitse kehykset Raution tohtorien 22 muotokuvapiirrokseen sekä Milko ja Anne Tokolan muotokuvaa ja paralypialisti Kari Joki-Erkkilän muotokuvaan sekä PR-talojen konkurssivyyhden kolme rikolliseen muotokuvaan. Kaikkiaan 27 taideteosta sai taideteoksiin kehykset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti