lauantai 3. elokuuta 2019

LA 03.08.2019 Kalajoella on merkittävä historia


Kalajokisen rovastin ja kansanedustajan V.H.Kiviojan muotokuvan on maalannut taitelija Markku Hakola

V.H.Kivioja on nykyisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin isoisä. Arvostan erittäin korkealle V.H.Kiviojan elämäntyötä.

Kalajoki


Jussi Jokinen All Stars - JHT 12.08.2017 tapahtumakooste

Alueuutiset

Toisen kuskeista poliisi pysäytti perjantai-iltana puoli yhdeksältä ja toisen lauantaina aamukahdelta. SAMALLA autolla ajettiin kaksi rattijuopumusta viiden ja puolen tunnin välein Ylivieskassa, kertoo Oulun poliisi. Poliisipartio pysäytti Ylivieskassa Mäntytiellä perjantai-iltana puoli yhdeksän aikaan henkilöauton, jonka kuljettajana toimi vuonna 1995 syntynyt nainen. Kuljettajalle suoritettiin huumausaineiden toteamiseksi pikatesti, joka osoitti positiivista amfetamiinille. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Samalla autolla tehtiin kaksi rötöstä Ylivieskassa – kiinni jäivät eri kuskit

Kotimaan uutiset

Tämä on hallitukselta suora kutsu palata Suomeen. Oikeus palata kotimaahan ei tarkoita sitä, että maalla, jossa nämä henkilöt oleskelevat, olisi velvollisuus päästää heitä lähtemään, jos he ovat syyllistyneet rikoksiin ja heitä odottaa tuomio. Nämä rikokset olisi syytä tutkia paikallisissa tuomioistuimissa ennen lähtöä. Muuten on todennäköistä, että rikoksiin syyllistyneet pääsevät kuin koira veräjästä. On jo nähty, että Suomi ei ole tehnyt yhtään mitään tutkiakseen ja asettaakseen syytteeseen omatoimisesti jo Suomeen palanneita ISIS-taistelijoita tai värvääjiä, vaikka rikoslaki antaisi tähän mahdollisuuden”, Antikainen kommentoi tiedotteessaan,
Perussuomalainen ryöpyttää Pekka Haavistoa al-Hol-lausunnosta: ”Tämä on hallitukselta suora kutsu palata Suomeen”
Erkin kommentti: Hallituksen pakolaispolitiikka on selkeästi muuttunut yhteiskuntaa rasittavampaan suuntaan. Miksi keskusta vaikenee? Keskustan kannatus jatkaa jyrkkää alamäkeä.

Epäilty ehti toimia yli 10 vuotta, ennen kuin jäi kiinni. HELSINGIN poliisi tiedotti maanantaina epäilyistä, joiden mukaan ”Enona” tunnettu, nykyisin 64-vuotias mies teki useita lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia useana vuonna vuodesta 2006 alkaen.Epäilyjen mukaan ”Eno” käytti seksuaalisesti hyväksi ja raiskasi useita tekoaikaan alaikäisiä tyttöjä. Tällä hetkellä tiedossa on 12 uhria, mutta poliisin mukaan heitä saattaa olla useampikin. Mies on ollut vangittuna maaliskuusta asti.
Epäilty ehti siis toimia yli 10 vuotta, ennen kuin jäi kiinni.Asiantuntija arvioi, miksi ”Eno” sai toimia yli kymmenen vuotta jäämättä kiinni – ”Se on ihan yleistä meillä ja maailmalla”

Essayah sai alkuvaiheen rintasyöpädiagnoosin heinäkuun lopulla.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on sairastunut rintasyöpään, selviää Kristillisdemokraattien tiedotteesta. Hän sai alkuvaiheen rintasyöpädiagnoosin heinäkuun lopulla.Essayah kertoi lehden mukaan puoluehallitukselle lauantaina, että hänen rintasyöpähoitonsa alkavat maanantaina. Hän jäi lauantaina kahden viikon akuutille sairaslomalle. Essayah totesi puoluehallitukselle hänen olonsa olevansa levollinen. Sari Essayah sairastui rintasyöpään – jatko puheenjohtajana vaakalaudalla

Ulkomaan uutiset

MOSKOVANpoliisi aloitti pidätykset lauantain mielenosoituksissa urakkavauhdilla. Tarkkailijaryhmä OVD-infon laskujen mukaan kalteriautoihin oli työnnetty sunnuntaina lähes 700 ihmistä, kertoi uutistoimisto Reuters. Mielenosoittajia oli viranomaisarvion mukaan noin 1 500, eli lähes puolet osallistujista joutui poliisin hoteisiin.
Poliisi pidätti lähes 700 ihmistä Moskovan mielenosoituksessa, myös protestia seuranneita toimittajia putkaan

Walmart-kaupassa on tapahtunut ampumisvälikohtaus Texasin El Pasossa Yhdysvalloissa. Poliisin ja pormestarin avustajan mukaan useita ihmisiä on kuollut, kertoo uutistoimisto AP.
Paikallisen tv-kanavan KTSM:n mukaan 18:aa ihmistä olisi ammuttu. Kanava ei kertonut tarkempia tietoja uhrien vammoista.
Walmart-kaupassa ammuttu Texasin El Pasossa – useita ihmisiä kuollut

Talousuutiset

Yhtäkkiä vaatteiden myynti loppui kuin seinään. Facebookin kirppisryhmien tulo kolmisen vuotta sitten näkyi selkeästi helsinkiläisen Aino-kirpputorin myynnissä, kertoo yrittäjä Kalevi Heikkonen.
Sitä ennen vaatteet olivat liikkuneet tosi hyvin. Facebook-ryhmien myötä tuli hetkellisesti stoppi, sanoo Heikkonen.
Nettikirppikset saivat hyvätuloisetkin myymään käytettyä tavaraa – perinteinen kirpputori pitää pintansa, vaikka netti on tehnyt loven myyntiin

Urheilu-uutiset

Eva Wahlströmin ja Ronica Jeffreyn välinen WBC-liiton ylemmän höyhensarjan MM-ottelu päättyi ratkaisemattomaan hajaäänituomioon. Näin ollen Wahlström onnistui puolustamaan viidennen kerran MM-vyötään varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.
Mestaruutensa säilyttänyt Wahlström kommentoi Viafreen videolla millainen vastustaja oli amerikkalainen Jeffrey.
– Ronica lähti ottelemaan eri tavalla kuin olimme kuvitelleet. Onneksi oli suunnitelmat a, b ja c, että pystyimme muuttamaan omaa ottelusuunnitelmaa. Ronica oli hyvin reagoiva ja vaikeasti liikkuva sekä fiksu nyrkkeilijä.
38-vuotias nyrkkeilijä paljasti, että Jeffreyn nopeus tuotti hänelle vaikeuksia.
– Vaikeinta oli se, että hän löi paljon ja nopeasti. Minulle on helpompaa, että vastustaja lyö lujaa ja harvemmin. Minun on vaikea reagoida tuollaiseen räpellykseen, Wahlström kertoi.
Eva Wahlström piti MM-vyönsä Las Vegasissa – kommentoi vastustajaansa: ”Vaikea reagoida tuollaiseen räpellykseen”

NAISTEN MOUKARI
1. Krista Tervo 69,58
2. Kati Ojaloo 67,95
3. Suvi Koskinen 64,87
4. Inga Linna 63,33
5. Heli Rinnekari 62,73
6. Kiira Väänänen 62,56
7. Johanna Witka 61,30
8. Silja Kosonen 61,15
9. Tytti Oikarinen 55,01
  1. Sara Killinen 54,12

3000 METRIN ESTEJUOKSU
1. Camilla Richardsson 9.44,21
2. Janica Rauma 10.08,43
3. Sofie Lövdahl 10.48,10
4. Linnea Harala 10.48,56
5. Aino Kuljukka 10.55,88
6. Oona Kettunen 10.56,42
7. Emma Hakala 10.57,42
8. Pihla Hokkanen 10.59,70
9. Sara-Elise Ruokonen 11.06,73
10. Emma Hietaranta 11.10,53
                                     
7-OTTELU
1. Maria Huntington 6339
2. Miia Sillman 6048
3. Jutta Heikkinen 5952
4. Hertta Heikkinen 5926
5. Janette Hanski 5224
6. Amanda Liljendal 5181
7. Maria Peura 4796
8. Laura Lepistö 4789
9. Iina-Kaisa Mäkelä 4733
10. Heidi Parikka 4648
Huntingtonin tulos on oma ennätys
ja ylittää Dohan MM-rajan.

LAPPEENRANTA. Kävelyn Suomen mestaruuden torstaina voittanut Veli-Matti "Aku" Partanen palautui suorituksestaan pitkän kaavan mukaan. Partanen vietti kilpailun jälkeen kaksi yötä Lappeenrannan keskussairaalassa.
Partanen kärsi 20 kilometrin kävelyn aikana kovista vatsakrampeista, jotka voimistuivat kilpailun jälkeen.– Jouduin ensiavun kautta keskussairaalaan. Siellä tiputuksessa otin ensimmäiset palautusaskeleet, Partanen kertoi lauantaina Yle Urheilulle. Partanen voitti SM-kultaa, vaikka vatsakrampit alkoivat vaivata häntä kymmenen kilometrin kohdalla.Suomen ykköskävelijä joutui kahdeksi yöksi sairaalaan – kiidätettiin hoitoon suoraan kilpailusta

MIESTEN SEIVÄS
1. Tomas Wecksten 531
2. Anton Kunnas 511
3. Eetu Turakainen 501
3. Einari Välimäki 501
5. Mikko Paavola 501
6. Juuso Toivonen 481
6. Jere Keskinen 481
Aleksi Saarelainen xxx
Tuomas Outinen xxx
Juho Alasaari xxx

NAISTEN KEIHÄSFINAALI
1. Heidi Nokelainen 58,70
2. Julia Valtanen 54,78
3. Jatta-Mari Jääskeläinen 54,28
4. Vivian Suominen 53,10
5. Saara Lipsanen 52,18
6. Jenni Kangas 50,89
7. Sanni Utriainen 49,77
8. Miia Makkonen 49,55
9. Sanne Erkkola 49,34
10. Janette Lepistö 49,28
                                    
3000 METRIN ESTEET
1. Topi Raitanen 8.45,92
2. Miika Tenhunen 9.01,28
3. Emil Helander 9.01,44
4. Hannu Granberg 9.03,29
5. Joonas Harjamäki 9.16,19
6. Jari Piller 9.20,35
7. Mikko Hirvonen 9.21,30
8. Kari Poutiainen 9.28,86
9. Walte Hautala 9.32,96
  1. Samuel Auvinen 9.36,04
NAISTEN 100 METRIÄ
1. Lotta Kemppinen 11,65
2. Hanna-Maari Latvala 11,66
3. Anniina Kortetmaa 11,71
4. Taika Koilahti 11,78
5. Jandeh Jallow 12,03
6. Johanna Kylmänen 12,08
7. Jenna Kokkonen 12,15
  8. Jenna Jokela        12,16          
                                        
MIESTEN 100 METRIN FINAALI
1. Konsta Alatupa 10,53
2. Riku Illukka 10,59
3. Samuel Purola 10,64
4. Otto Ahlfors 10,66
5. Kristian Pulli 10,69
6. Willem Kajander 10,71
7. Jesse Väyrynen 10,84
8. Tuukka Huuskola 10,94
Maailmalla tapahtuu

Saaristomeren Airistolla ihmisiä on loukkaantunut vakavasti purjeveneen ja moottoriveneen törmäyksessä. Törmäys sattui Seilin saaren pohjoispuolella.
Osallistuneiden määrä on tarkentunut.Länsi-Suomen merivartioston mukaan törmäyksessä on osallisena kahdeksan henkilöä. Aiemmin merivartiosto puhui kuudesta uhrista.Merivartiosto: Purjevene ja moottorivene törmäsivät Airistolla – osallisena 8 henkilöä, 2 kriittisessä tilassa

Yle Areena

Jouko Alhainen on luontoaktivisti, joka tanssii kuin kurki. Hän on rengastanut satoja kurkia ja huolehtii vammautuneista tai orvoiksi jääneistä linnuista. Hän on tehnyt mittavan uran kansainvälisenä kurkitutkijana. (2012) (U)
Kurkikuiskaaja

Youtube

Suomessa vähätellään islamin uhkaa

Ei terroristeja Suomeen! Hallitus valmiina kirjoittamaan passit.

Suomalaisten legendaarisimmat TV-haastattelut

Mielipiteet

Mutta mitäs hemmettiä Unkarin pomo tekikään? Hänhän vastasi moisiin puheisiin kertomalla parit tosiasiat Suomen oikeuslaitoksesta. Viktor Orbán sanoi, että eikös ole kummallista, ettei Suomessa ole lainkaan perustuslakituomioistuinta. Onhan se. Ja jos ja kun sellaista on ehdotettu, poliitikot koko kentän laidasta laitaan ovat vastustaneet moista kiivaasti. Syykin on selvä. Heidän perustuslain vastaiset toimensa loppuisivat siihen.
Kun Viktor Orbán totuuden möläytti

Kotimaan matkailu

Kalajoen kuumat hiekat

BimmerParty 2019

Bimmerparty 2019 pakoääni-kisa

Ulkomaan matkailu

10 Top Tourist Attractions in France - Travel Video

10 Best Places to Visit in France - Travel Video

paris downtown - hämmästyttävä 4k video ultra hd

Musiikki

André Rieu - Manhã de Carnaval

Victory, Bond and Andre Rieu

Ray Conniff - Somewhere My Love

Loppukevennykset

Mankeli - Hullu 2

Mankeli - Hullu 4

Mankeli - Hullu 5

Mankeli - Hullu 6

Kuntoilu

Tv2 Jumppa - Vyötäröjumppa 1

Tv2 Jumppa - Vyötäröjumppa 2

Tv2 Jumppa - Sykejumppa

Liikunta ja terveys

Verenpaine 131/77, 67 pulssi , Paino 109,0 kg. Jumppa 0 /3710 min, kuntosali 0 / 3540 min, kävely 0 / 371 km , uinti 0 / 32500 m, pyöräily 4/1685 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti