torstai 19. huhtikuuta 2018

TO 19.04.2018


Jäät ovat Kalajokisuulta lähteneet liikkeelle. Pato on nyt Plassilla. Kuva entisen Santaholman konttorin pihalta katsottuna.
Kuva Vanhalta sillalta katsottuna.
Kuva uudelta sillalta katsottuna.
Kuva Plassilta kokkopaikalta, jossa nyt virtaa vesi.
Kuva Äijänsataman kohdalta. Toisella puolella jokea Rehusekottamo.
Äijänsatamasta katsottuna Kalajoelle päin.

Äijän satamasta katsottuna merelle päin. Letontiellä ei ole vielä vettä, mutta tulva nousee ja ehkä lauantaina tilanne on toinen.

Tulvakevät ilmavideo 2013 Pyhäjoki/Kalajoki/Haapavesi/Ylivieska

Aamulla mittasin verenpaineeni.Lukemat näyttivat 146/87 ja lepopulssi 45. Tein terveellisen aamupalan. Salaattiini laiton porkkanaa, punajuursta, keräkaalta ja hapankaalta. Ruusunmarjateehen hunajaa ja sitruuaan. Ruisleivälle lohta, keltaista paprikaa ja valkosipulia. Tein smoolthietä, johon laitoin mustaviinimarjoja, mustikoita, aroniamarjoja, mansikoita, hunajaa, banaania ja raparperia. Aamupalalla lisäksi tomaatti, kananmuna ja banaani.

Luin aamun lehdet netistä ja tein muistiinpanot. Menin uudestaan nukkumaan ja nousin ylös yhdeksän aikaan. Kävin pesulla. Lähdin Halpa-Halliin ostoksille, koska Halpa-Halli muuttaa uusin tiloihin ja on vielä kaksi päivää avoinna vanhoissa tiloissa. Sieltä ostin ”loppuunmyynnistä” edullisesti ainakin kahden viikon ruuat. Juusto ja jogurtti oli 60 %:n alennuksella ja erilaisia hedelmiä sai 1 euro/kg. Myös tomaatit ja vihannekset olivat ulosheittohinnoin. Sain kaikki terveelliset tuotteet joita olin ostoslistalle laittanut paitsi banaaneja, jotka olivat loppuneet. Ostin ensimmäisen kerran elämässäni mangoja. Ne ovat terveellisiä hedelmiä. Mangot ovat enemmän kuin vain yksi aines lisää pirtelöihisi, jälkiruokiisi tai salaatteihin. Se on yksi maailman syödyimmistä ja terveellisimmistä hedelmistä. 

1. Laske verenpainettasi mangolla päivässä
Puolikas mango päivässä voi auttaa terveyttäsi suuresti. Mangot ovat kalium- ja magnesiumpitoisia. Nämä ovat kaksi mineraalia, jotka ovat erittäin hyödyllisiä tasapainottamaan verenpainetta.
Tämä mahtava hedelmä sisältää myös vitamiineja kuten riboflaviinia, B6-, A-, C-, ja K-vitamiinia sekä foolihappoa. Nämä auttavat sydämen rytmiä ja saavat sekä ravinteita että happea joka osaan kehossasi.
Varmista kuitenkin, että syöt muutenkin tasapainoisesti.

2. Mango estää silmäpohjan rappeumaa
Silmäpohjan rappeuma on yleinen silmäsairaus joka vaikuttaa etenkin ikääntyneisiin ihmisiin. Se aiheuttaa näön samentumista ja saa pieniin asioihin keskittymisen viemään enemmän energiaa. 
Mangoissa on zeaxantiinia, joka on silmiä suojeleva antioksidantti. Se toimii etenkin auringon vahinkoja ja ikääntymiseen liitettyjä silmäsairauksia vastaan. 
Muista syödä suuri kulhollinen eri hedelmiä päivittäin, mukaanlukien mangoja. Jos teet niin, näkösi ja yleisterveytesi kiittää sinua!

3. Se parantaa ruoansulatustasi
Mangon syöminen joka päivä voi jopa auttaa ruoansulatustasi. Tämä on etenkin totta jos kärsit ruoansulatusvaivoista ja närästyksestä.
Tässä hedelmässä on ruoansulatusentsyymejä jotka tekevät kahta asiaa: ne edistävät ruokien imeytymistä ja pitävät suolesi säännöllisenä. 
Samaan aikaan, mangoissa on paljon bioaktiivisia yhdisteitä. Nämä sisältävät esterit, terpeenit ja aldehydit. Nämä vaikuttavat tehokkaampaan ruoansulatusjärjestelmään.

4. Sinun tulisi syödä mangoja jos kärsit anemiasta
Raudan puutteen anemiasta kärsiminen on naisille yleinen vaiva. Runsaat kuukautiset ovat usein yksi syistä.
  • Jos huomaat, että kärsit anemiasta, muista tämä helppo neuvo: syö mangoja säännöllisesti, se lisää punasolujesi määrää.
  • Myös niiden korkea C-vitamiinipitoisuus auttaa meitä tasapainottamaan” rautatasojamme. 
  • Ravitsemusneuvojat usein suosittelevat mangojen syömistä raskaana ollessa. Tämä johtuu siitä, että ne antavat sinulle tarvitsemasi lisäannoksen rautaa.
  • Samaan aikaan, ne myös tarjoavat foolihappoa. Tämä on erittäin tärkeää sikiön kehitykselle raskauden aikana.
5. Ne auttavat luuterveyden kanssa
K-vitamiini on ravinne, johon emme kiinnitä tarpeeksi huomiota. Se on kuitenkin korvaamaton. Tämä johtuu siitä, että se auttaa vahvistamaan luitamme. Se auttaa myös lisäämään veren hyytymistä.
Jos meillä on K-vitamiinin puute, meillä on suurempi riski rikkoa luumme, kuten lonkkamme.
Voimme taistella tätä ongelmaa vastaan syömällä mangon päivässä. Tämä johtuu siitä, että ne ovat erittäin K-vitamiinipitoisia, mikä on elintärkeä auttamaan kalsiumin imeytymisessä.

6. Mangot auttavat aivojen terveyden kanssa
Mangoissa on suuria määriä B6-vitamiinia. Tämä ravintoaine on elintärkeä ylläpitämään ja kehittämään aivojamme.
On helppo nähdä tulokset. Tämä vitamiini rohkaisee neuronien välisiä yhteyksiä. Se myös auttaa unettomuuteen.
B6-vitamiini myös parantaa muistia, keskittymistä ja verenkiertoa aivoissamme.
7. Mangot vahvistavat puolustusmekanismejamme
Mangoilla ja porkkanoilla on useita yhteneväisyyksiä. Kummatkin ovat beetakaroteenipitoisia, joka on tehokas antioksidantti. Se on myös lähde näiden ruokien oranssille tai keltaiselle värille.
Se on myös hyvin terveellistä:
  • Beetakaroteenit ovat mahtavia liittolaisia mitä tulee immuunijärjestelmän terveyteen.
  • Ne auttavat meitä suojelemaan itseämme bakteereilta ja myrkyiltä jotka ympäröivät meitä joka päivä.
Mango-porkkanasmoothien juominen säännöllisesti on loistava idea. Se antaa sinulle suuren määrän A-vitamiinia. A-vitamiini suojelee meitä vapailta radikaaleilta jotka voivat vahingoittaa kudoksiamme. Mikäli ne jätetään huomiotta, ne voivat aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista.
Nämä ovat vain muutamia syitä, miksi mangot ovat niin mahtava lisä ruokavalioomme.
Mangot eivät ole vain herkullisia, vaan ne myös tarjoavat hyvinvointia ja täyden olon tunnetta. Ne voivat jopa nostaa elämänlaatuamme ja pitää huolta terveydestämme.

Olen miettinyt Suomen poliittista tilannetta. Halllituspuolueiden kannatus on vajaat 40 %. Tämä merkitsee sitä, että n. 120 nykyisistä kansanedustajista on vaikea uusia paikkaansa kansanedustajana seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eteenkin sinisillä tulee olemaan suuria vaikeuksia. Sinisten puu on kaatunut ja kaatuneen puun oksilta on vaikea päästä valoon. On esittävä uusi puu jos aikoo jatkaa kansanedustajana. Suomen kansa ei ole unohtanut Sinisten petosta ja siksi Sinisten kannatus mielipemittauksissa on vain 1,6 %. Hjalliksen ja kumppaneiden mielenilmaukset ennakoivat sitä, että Sipilän hallitus tulee kärsimään tappion SOTE-äänestyksessä. Hjallis Harkimo, Elina Lepopmäki, Susanna Koski, Tiina Elovaara jne... – ehkä nämä riittävät jo hallituksen kaatamiseen yhdessä opposition kanssa. Samalla se merkitsee sitä, että SOTE-uudistus haudataan ja maakunta-uudistukselle käy samoin. Se merkitsee myös sitä, että Sipilän hallitus kaatuu ja tulee uudet eduskuntavaalit mahdollisesti elo-syyskuussa. Se voi olla Suomen ja suomalaisten onni.


Tein päivälliseksi hernekeittoa ja laitoin siihen porkkaraastetta ja sinappia. Juomaksi jogurttijuomaa hunajalla ja ruisleivän päällä juustoa, paprikaa ja suolakurkkua.

Sinappi

Yksinkertaisesti sanottuna sinappi on mahdollisesti kaikkein ravinnerikkain syöpää ehkäisevä ruoan lisuke, mitä länsimaissa on tarjolla. Sen salaisuus on tietysti raaka-aine sinapinsiemen, jossa on allyyli-isotiosyanaattia (AITC), jonka on tieteellisesti osoitettu ”voimakkaasti ehkäisevän virtsarakon syövän kehittymistä ja etenemistä”.
Tosiasiassa syöpää ehkäiseviä yhdisteitä löytyy monista ruokalajeista: porkkanoista, appelsiineista, selleristä, parsakaalista, viinirypäleistä, pähkinöistä ja monesta muusta. Niitä on sattumoisin erityisen paljon sinapinsiemenissä ja useimmissa sinapeissa on yleensä runsaasti muitakin ainesosia, joilla on vahvoja syöpää ehkäiseviä ominaisuuksia.
Sinappi on missä tahansa muodossa oiva lisä kastikkeisiin, salaatteihin ja voileipiin. Jos olet kuitenkin kiinnostunut vähentämään tulehduksia sekä alentamaan tiettyjen syöpien riskiäsi, kannattaa pitää sinappivalinnat yksinkertaisina. Tämä siksi, että halvoissa, keltaisissa sinapeissa on parhaat hyödyt, sillä ne sisältävät kurkumiini-nimistä yhdistettä, joka antaa sinapille sen keltaisen värin sekä kaikki sen mahdolliset terveyshyödyt.

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Analyysi: Mitä seuraavaksi, Syyria? Sotatoimet kääntyvät uusille rintamille

Näkökulma: Iskeekö Venäjän lipominen suomalaisten omaan nilkkaan?

Selkeitä tavoitteita työvoimatoimistoille

Unto Hämäläisen kolumni: Kokoomuksessa kysytään nyt "Kenen joukoissa seisot?"

Alueuutiset

Kalajoen virtaama kasvussa - jäät lähtevät viikon lopulla

Aamu-tv

Otava palkitsee MTV:n arvostetun kirjeenvaihtajan ja tietokirjailijan Helena Petäistön – "Teokset poikkeuksellinen yhdistelmä asiantuntemusta ja tarinankerrontaa"

Kotimaan uutiset

HS: Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner puuhaavat uutta poliittista liikettä - saattaisi viedä äänestäjiä etenkin kokoomukselta

HS: Harkimon kapinaliikkeessä mukana myös Jungner

Mitä tiedämme nyt: Harkimon odotetaan kertovan uudesta liikkeestä iltapäivällä

Hjallis Harkimo vahvisti eroavansa ko­koo­muk­ses­ta, Orpo Twitterissä: "Huonon ratkaisun teit, mutta hyvää matkaa ystäväni"

AL: Sinisten varapuheenjohtaja Elovaara innostui Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin poliittisesta liikkeestä

Pelimies Harkimo innostuu riskinotosta, mutta ei siedä jahkailua

Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

Hjallis Harkimo eroaa kokoomuksesta – arvostelee kovin sanoin puoluetta

Ely-keskukselta isot yri­tys­tu­ki­po­tit oululaiselle Aspocompille sekä Ru­ka­kes­kuk­sel­le

Erkin kommentti: Näin toimii hyvä-veli-järjestelmä

Vesi kastelee jo teitä ja taloja Pohjanmaalla – vaikeasti ennustettavat jääpadot ovat tulvivien jokien suuri uhka

Tulvavesi noussut pelloille ja kellareihin Pohjanmaalla, tulvahuippu vielä tulossa: ”Olemme saaneet oman järven”

Kolarissa vammautunut Pertti Latvala haluaa muuttaa vakuutuslääkärijärjestelmän - ”Kuppi tuli täyteen, kun vakuutusyhtiö eväsi hoidot”

Lopputuloksena ovat rauniot ja ne tulevat savuamaan teidän jäljiltänne” – Työministeri joutui ryöpytykseen

Pakomatka päättyi törmäykseen poliisiauton kanssa – kolme loukkaantui

Lähi- ja perushoitajaliitto Super: Työntekijät joustavat koko ajan eikä ylitöistä aina makseta

Ulkomaan uutiset

KCNA: Pohjois-Korean keskuskomitea aikoo päättää "uuden vaiheen politiikasta"

Kuuban valtapuolue valitsi presidentiksi odotetusti Miguel Díaz-Canelin

Talousuutiset

Be­to­ni­teol­li­suu­den lakko hiljentää ensiksi ker­ros­ta­lo­työ­mai­ta – oululaisen Ruskon Betonin johtaja harmittelee tilannetta

Kalanjalostajan mukaan silakka loppumassa Suomesta: "Me lopetamme hommat ja lomautamme porukan loppuvuodeksi" –Ministeriö sysää vastuuta tyrmistyneille yrittäjille

Tampereen keskustan uusi jättikauppakeskus avautui – "Ei tarvitse mennä Helsinkiin, vaan voi pysähtyä Tampereelle"

Urheilu-uutiset

Vegas teki hurjaa NHL-historiaa – tulokasjoukkue suoraan neljällä voitolla jatkoon

Espoo Unitedin touhu lyö ällikällä: Palkat maksamatta, edes puhelimeen ei enää vastata - ”Aärimmäisen kiusallista”
Erkin kommentti: Espoo Unitedin tilanne avannee portin JHT:lle Mestikseen.

Pikkuleijonat löysi rentouden muutamalla huonolla vitsillä ja kukisti MM-avauksessa Slovakian

Maailmalla tapahtuu

Oikeus: Mies toi yli tuhat kiloa nuuskaa Haaparannalta Suomeen, joutuu maksamaan sa­to­jen­tu­han­sien ve­ro­kor­vauk­set

Poliisia paenneet törmäsivät tyhjään poliisiautoon Oulunsalossa – asun­to­mur­ros­ta epäillyt pakenijat ajoivat jopa 180 km/h

540 joutsenen suurparvi nauttii keväästä Tyrnävän pellolla – toitotukset raikavat Oulunkin taivaalla

Varsovan gheton kansannoususta 75 vuotta – "Koko ghetto oli tulessa"

Kolme yhdysvaltalaista palkkasotilasta tuomittiin murhasta – Erikoisjoukkojen entinen tarkka-ampuja johti ympäri maailman toimivaa tapporyhmää

Hurja rikostausta: Tätä kolmoissurmaajaa epäillään ammattirikollisen taposta – ampui kaksi miestä, kolmas kuoli pakomatkalla

Lastenlääkäri Aspergerin menneisyydestä paljastui kammottavia tietoja: ”Olisi ollut väärin salata asia”

Loppukevennykset

Poliisin tehovalvonta: Yli 5 000 jäi kiinni ylinopeudesta, joukossa 17 etsintäkuulutettua - "Murheellista, ettei tieto valvonnasta saa hidastamaan"

Niskasaari syyttää kihlakunnansyyttäjää todisteiden väärentämisestä

IL selvitti: Näin eduskunta tukee kansanedustajien kerhotoimintaa - kaksi kolmesta pyysi lisää rahaa: Kalakerholle ja raamatturyhmälle kävi ”kylmät”

Kansanedustaja jätti hirtehisen tervehdyksen eläköityvälle talouspäällikölle: ”Parahin lahtari, päiväsi ovat luetut”

Matilda Juhola raahattiin ulos kotoaan ja ammuttiin portaiden eteen Hyvinkään keskustassa 1918 – ”Luultiin, että naisia ei ammuta”

Bitcoin-varas karkasi vankilasta Islannissa – lensi Ruotsiin samassa koneessa pääministerin kanssa

Tällaista on työskennellä alalla, jolla ei ole yhtään työpaikkaa: TE-toimisto tarjosi taiteilijalle työtä, josta hänellä ei ole mitään käsitystä

Isoisä ja aikuinen lapsenlapsi harrastivat yhteisymmärryksessä seksiä – harvinainen rikostuomio

Yöhoitajat käräyttivät hämärämiehet katolta itse teossa – ”Tämä oli ihan leffatavaraa”

Uusi kirja kertoo Suomen rikoshistorian karmaisevimpia tapauksia: Metsästä löytyi silvotun nuoren naisen kappaleita

Reinikainen - Jakso 5 - No onkos tullut kesä (1982)

Charlie Chaplin - Boxing

Just For Laughs

Just for Laughs 01

Youtube-videot

How It's Made Pasta

How Parmesan Cheese Is Made

How It's Made Airline Meals

How Its Made, Sugar.

How Champagne Is Made

How It's Made Swiss Cheese

Yle Areena

Tuolien historiaa keinutuolista puhemiehen valtaistuimeen

Eliel Saarisen Helsingin rautatieasemasta tuli aikansa monumentti

Mitä lapset leikkivät 1900-luvun alkupuolella?

Kekkonen elää arkistossa

Maisemia ja matkailua – katsaus kotimaisiin näkötorneihin

I. K. Inha — kansallisvalokuvaaja

Kalajoki

Hiekkasärkät Asfalttisprint 1995

Hiekkasärkät Asfalttisprint 1996

Kalajoen Satama - Port Of Kalajoki

Kalajoen Joulutervehdys 2016 - Noora Östberg - Konsta Jylhän joululaulu

Kalajoen Joulutervehdys 2016 - Timo Marttala - Tonttu

Musiikki

Money,Money,Money_0001.wmv

Onnenmaa_0001.wmv

Jos mulle sydämesi annat_0001.wmv

Haavemaa_0001.wmv

anteeksi suo_0001.wmv

Liikunta ja terveys

Verenpaine 146 / 87 pulssi 45 . Paino 92,1 kg. Jumppa 0/1890 min, kuntosali 0/5990 min,  kävely 11 /601 km , uinti 0/23000m, pyöräily 12/188 km

This Happen To Your Body When You Eat Oatmeal Everyday | Life well lived

7 Foods to Help You Control Your Blood Pressure

Vitamin k info and Food

Top 10 Vitamin K Rich Foods

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti