maanantai 23. huhtikuuta 2018

MA 23.04.2018

Letontieltä kuva noin kello 10 aikaan aamupäivällä. Tien on veden peitossa ja nousee koko ajan.
Letontien viereistä aluetta
Kuvia joen eteläpuolelta-

Jääpato on edelleen Plassilla. Kuva otettu n. klo 9.30.


Elämme historiallisia hetkiä oikeusvaltio Suomessa. Minulla on avioero-oikeudenkäynnissä oikeus esittää oikeudenkäyntiväittämä, jossa minä todistan, että Ylivieska-Raahen käräjäoikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään minua koskevaa asiaa, koska Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on esteellinen asiassa sekä myös asianosainen. Aikanaan Ylivieskan käräjäoikeuden tuomari Juha Nieminen jätti tarkistamatta varatuomari Paavo M. Petäjän valtakirjan konkurssiasiassa. Varatuomari Paavo M. Petäjä itse todistaa ettei hänellä ollut toimeksiantoa asiassa. Muut asiaonasaiset todistavat, että varatuomari Paavo M. Petäjällä ei todellakaan ollut heidän valtakirjaansa ja toimeksiantoa asiassa. Varatuomari Paavo M. Petäjä ei ole asianajaja, koska hänellä on petostuomio. Käräjätuomarin olisi pitänyt tarkistaa varatuomari Paavo M. Petäjältä valtakirjat. Varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut konkurssiasiassa väärän lausuman käräjäoikeudelle, että PPR:n konkurssipesän kanne on oikea. Kanne todellisuudessa oli väärä, koska kaupat oli purettu eikä APR:n konkurssipesällä ollut saatavaa enää PR-Teollisuus Oy:ltä, koska kaupat oli purettu. Konkurssiasiassa olivat mukana myös syyttäjä Sulo Heiskari, joka oli APR:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) kauppakirjojen vahvistajaksi merkitty henkilö, mutta hän ei todistajien mukaan ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ole ollut paikalla. Kaikki kauppakirjat ovat siis laittomia ja pätemättömiä. Velkojain kokouksessa oli käräjätuomarin ja syyttäjä Sulo Heiskarin lisäksi paikalla asianajaja Asko Keränen, joka tilaisuuden jälkeen pyysi minulta ja PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajalta valtakirjat jotta hän voi tehdä valituksen Vaasan hovioikeuten, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli laiton. Asiajaja Keränen jätti kuitenkin valituksen tekemättä. Syyttäjä Sulo Heiskari on ollut koko ajan esteellinen toimimaan syyttäjänä kauppasopimuksista ja niistä johtuvissa oieudenkäynneissä. Lisäksi syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut samanaikaisesti Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana mikä ei ole syyttäjän toiminnan kannalta hyväksyttävää.
Lisäksi minulla on oikeus todistaa, että kauppasopimuksissa oli törkeä petos ja konkurssiasiassa oli törkeä prosessipetos. Nämä asiat ovat menneet rikostutkinnossa ja oikeuskäsittelyissä ”ohi”, koska ns. Koiviston konklaavissa on päätetty minet menetellään asioissa ja ns. Koiviston konklaavin asiakirjat on julistettu salaisiksi. Lisäksi minulla on todistusaineistona 100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus, jos on päätetty laiton toimialarationalisointi. Lisäksi minulla on oikeus todistaa kolmas salaiseksi julistettu asia eli Aktiv Hansa-kauppa, mikä julistettu 25 vuodeksi salaiseksi. Näiden salaiseksi julistamien asiakirjojen johdosta oikeudenkäynnit eivät ole voineet olla oikeudenmukaisia. Jos saan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin niin kaikki pankkikriisin uhrit ja kärsijät ovat oikeutettu korvauksiin valtiolta. Oikeudenkäyntiväittämäni oikeudenmukainen ja lainmukainen käsittely merkitsee sitä, että korkein oikeus joutuu purkamaan kaikkia minua ja yritystoimintaa koskevat eri oikeusasteiden päätökset sekä Valtionkonttori joutuu korvaamaan minulle Suomen valtion aiheuttamat vahingot ja henkiset kärsimykset korkoineen. On täysin selvää, että 24 vuoden oikeustaisteluni on vaikuttantu vaimoni avioerohakemukseen, minkä hän tunnustaakin. Näin Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on myös asianosainen asiassa eikä voi käsitellä asiaa. TÄMÄ ON ÄÄRETTÖMÄN TÄRKEÄ OIKEUDENKÄYNTI. Olen varma, että käräjäoikeus on todella suurissa ongelmissa miten estää minulta oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja totuuden paljastuminen. Minä siis pyydän vain oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, suullista käsittelyä ja oikeusturvani kannalta Live Stream videointia oikeuskäsittelystä. TOIVOTTAVASTI TIEDOTUSVÄLINEET NYT KIINNOSTUVAT ASIASTA.

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Lukijan mielipide: Luottamuspulaa Kalajoella
Erkin kommentti:
Kultainen ansiomerkki

Pääkirjoitus: Sooloilijat valtasivat politiikan julkisuuden

Väyrynen vastaa Sipilälle: Ehdotukseni sopi puoluedemokratiaan

Ikäihmisen unohdettu kuoleman odotus

Hjalliksen ilkeä ongelma

Alueuutiset

Synnytykset loppuvat Oulaskankaalla tämän vuoden lopussa

Atte Ohtamaa ja Ak Bars Kazan KHL:n mestareiksi

Kaupunki ja jakokunta vaihtavat maita Hiekkasärkillä

Näin tulvat etenivät viikonloppuna – lähetä kuvia Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta

Kalajoella ihmisiä ja rakennuksia on tulvaveden saartamina – Keski-Pohjanmaalla tilanne rauhoittui
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri vaatii Oulaskankaan synnytyssairaalan jatkon selvittämistä
Erkin kommentti: Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirillä tuli käteen, koska Keskustan ministeri Saarikko kävi jo etukäteen julistamassa sen mitä KHO päätti. Keskusta siis halusi synnytysten lopettamisen, mutta piiri yrittään vääristellä asiaa jälkikäteen.

Kotimaan uutiset

Pohjanmaan tulvat hellittäneet osittain – armeijan apua ei toistaiseksi ole tarvittu

Kuvat: Pohjanmaa ui vesimassojen alla – meteorologi: Näin viikko alkaa tulva-alueilla

Sami Borg ja Heikki A. Ollila: Harkimo osoittaa oikean ongelman, mutta tarjoaa höttöä

Pääministeri Juha Sipilä tyrmäsi Paavo Väyrysen ehdotuksen puoluevaltuuston puheenjohtajuudesta Ylen haastattelutunnilla: ”Täysin utopistinen ajatus”

Sipilän hallitus ilmoitti koventavansa seksuaalirikollisten rangaistuksia - rikosoikeuden professori vastaa: ”Siinä on vedetty kyllä mutkia suoraksi”

Taas tulee uusi jättivirasto: Onko tässä mitään järkeä?

Ulkomaan uutiset

Macron aloittaa vierailun Yh­dys­val­toi­hin, Iran keskeinen puheenaihe

Ranska hyväksyi kiistellyn maahanmuuttolain – karkotusta odottava säilöön jopa 90 päiväksi

Kansannousu Armeniassa jatkuu, sotilaita liittynyt mielenosoituksiin

Armenian pääministeri eroaa – "Oppositiojohtaja oli oikeassa, minä väärässä"

Sotilaat ovat neljättä vuotta poteroissaan Itä-Ukrainassa – Päivällä vedetään henkeä, mutta yöllä alkaa tulitus

Talousuutiset

Helsinkiin odotetaan ennätyksellistä risteilykesää – Tämä tietää kymmenien miljoonien tuloja kaupunkiin

Urheilu-uutiset

Pekka Rinne torjui nollapelin, Nashville pudotti Mikko Rantasen Coloradon jatkosta

Pukki osui – Brøndby kiinni Tanskan mestaruudessa

Leijonat löylytti Ruotsia oikein olan takaa: "On se harvinaista herkkua, että tehdään seitsemän maalia"

Satu Mäkelä-Nummela voitti trapin Changwonin maa­il­mancu­pis­sa

Maailmalla tapahtuu

Asemies ampui neljä ihmistä vohvelibaarissa Yhdysvalloissa

Sadan miljoonan euron vilpin tehnyt pankkiiri Kova talous -haastattelussa: Älä usko aina pomoa

NRK: Moskovassa pidätetty norjalaismies oli Norjan tiedustelupalvelun asialla

Yli 30 kiinalaista turistia kuoli bussiturmassa Pohjois-Koreassa

Loppukevennykset

Hulvaton video! Kauhajokelaismies pulahti tulvavesiin kuin järveen: ”Ei kuulemma ollut kovin kylmää edes”

Talouselämä: Suomalainen ex-poliitikko syytettynä Bakun korruptioskandaalissa

Tuli Iranista, haki turvapaikkaa, sai sen ja lähti takaisin Iraniin lomalle

Minttu menetti työmarkkinatuen kun hänet haastettiin todistajaksi oikeuteen – näin vastaa Kela

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen saa syytteen Veera Ruohon pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta

Kokonaista 100 markkaa

Velipuolikuu - Poliitikko

Uuno hammaslääkärissä

Funny Videos | Crazy Funny Fails Golf Compilation 2018

kummeli auton osto z0JebT4kIPU fmt43 orig

Reinikainen - Jakso 6 - Jäitä hattuun (1983)

Youtubevideot

Turun puukotus 18 8 2017 Oikeudenkaynti 9 4 2018 ILMAN MUSAA

80 Log Wood DIY Creative Ideas 2017 - Amazing Log wood home ideas Part.2

38 Ideas with Plastic Bottles

What can be made out of plastic bottle lids

20 Kitchen Inventions Will Make Your Life Easier

Yle Areena

Suomalaisten suosikkipolkka kelpasi jopa miinantorjuntaan

Vanhat läskikapinalliset muistelevat

Tarinoita suomalaisesta terrorismista

Rikostarinoita historiasta: Sisäministerin murha

Presidenttien virkaanastujaiset Ståhlbergista Niinistöön
Kalajoki

Kalajoen Hiekat Lyhyt

Kalajoen Hiekkasärkät iltapuvussaan

Kalajoen lentokentältä ilmaan...

Kalajoen Käännänkylän tulvaa 22 4.2018

Kalajokea

Musiikki

abba_0001.wmv

janne tulkki_0001.wmv

Yksi ainoa ihminen Eila Pienimäki 0001

kari tapio -jälkemme hiekalla

Jamppa Tuominen - Kerro kuiskaten tunteesi

Tarja Lunnas - Seine

Reijo Kallio – Suvivalssi

Liikunta ja urheilu

Verenpaine 141 / 89 pulssi 47 . Paino 91,9 kg. Jumppa 0/1915 min, kuntosali 0/6050 min,  kävely 2 /603 km , uinti 0/24000m, pyöräily 45 /280 km

She Ate Three Dates Daily For 12 Days - These Are The Results Of Her Experiment - Benefits of Dates

Eat Garlic And Cucumber This Is What Happens To Your Body!

Drinking Water On An Empty Stomach Immediately After Waking Up!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti